Venymistä

Olen käynyt ukkelin perheen "kesämökillä" kaksi kertaa ennen tätä käyntiä, ja kummallakin kerralla vierailun paras osuus oli se, kun pääsin sieltä pois. Vaikka paikka näyttää ja kuulostaa varsin idylliseltä - talo on keskellä suuria mangopuutarhoja, ja puutarhassa kasvaa muitakin hedelmiä, muun muassa kookospähkinöitä, sapotoja ja kermaomenia - siinä on jotakin semmoista, mikä saa minut toivomaan, että olisin jossain ihan muualla. 

Vastenmielisyyden tunne voi johtua siitä, että talo on suurimmaksi osaksi alkuperäisessä kunnossaan, eikä esimerkiksi kylpyhuoneille ole tehty koko aikana yhtään mitään. En ole mikään kermaperse, mutta silti - jos siis saan valita - haluan siistin ja toimivan kylpyhuoneen. Toisaalta on vähän epäreilua valittaa kylpyhuoneista, koska ovathan ne kuitenkin aika moderneja siihen nähden, että talo on rakennettu 20 vuotta sitten. Onkin oikeastaan ihme, että suihkut ja muut ylipäänsä toimivat - hieman vajavaisesti, mutta kuitenkin.

Ensimmäisenä yönä majoittauduimme ukkelin kanssa yläkerran toiseen makuuhuoneeseen, siihen, jossa on ilmastointi. Katossa on tuuletinkin, mutta sen toimintaa emme päässeet kokeilemaan, koska emme löytäneet tuulettimen katkaisijaa lainkaan. Todennäköisesti katkaisija oli juuri se, joka oli jostakin syystä revitty seinästä irti. Kylpyhuoneeseen ei haluttanut mennä (varsinkaan yöllä), koska rotat olivat järsineet ikkunasäleiköstä puolet, ja puoli ikkunaa ammotti tyhjyyttään. Sieltähän saattaisi hypätä niskaan rotta tai luikerrella sisään käärme! Varmuuden vuoksi en juonut illalla kuuden jälkeen enää mitään, ettei vain tarvitsisi käydä yöllä vessassa (ja sitten kuitenkin piti). Askartelin vielä illalla ikkunan peitteeksi pahvista suojan, sillä vaikka se ei estäisikään kutsumattomien vieraiden tuloa kylppäriin, tietäisin ainakin olla kylpyhuoneessa varuillani, jos pahvi olisi yöllä pudonnut maahan.

Vessan viemärijärjestelmä aiheutti sekin hieman hämmennystä. Ihmettelimme ukkelin kanssa, kun aina vessaa vetäessä ulkoa alkoi kuulua veden lotinaa. (Kuvassa vanhanajan vessanvetokahva, joka on kiinnitetty seinään.) Aamulla asia selvisi, kun kävimme kurkkimassa viereisen makuuhuoneen ikkunasta ulos: viemäriputki oli katkennut, ja pöntön vedet valuivat seinää pitkin pihamaalle. Kaikki pönttöön tunkemani vessapaperit olivat siistissä kasassa keittiön ulko-oven kattoulokkeen päällä. Onneksi emme sentään olleet ehtineet käydä isolla asialla!

Suihkun vedenlämmitin toimi, mutta lämmintä vettä tuli vain suihkun alahanoista. Pitikin hieman miettiä, miten ottaisin suihkun. Halusinko lämpimän suihkun vai tyytyisinkö kylmään, ja mitä vaihtoehtoja sitten olisi? Kaikki vesisaavit olivat kadonneet talosta, joten saavisuihkua ei voinut ottaa. Yläsuihkusta tuli vain pieni noro (kylmää vettä), ja sillä minä lopulta taiteilin itseni "puhtaaksi".

Kun kävimme nukkumaan, ukkeli huomasi seinällä liskon. (Ilmastointilaitteen sininen valo valaisi sen verran, että pimeässäkin pystyi näkemään jotain.) Minä en liskoista piittaa, ukkeli sanoi, ja minua väsytti niin paljon, että minäkin päätin olla piittaamatta. Vai onko tuo sittenkin pieni käärme, kun se on noin syheröllä? Pian istuimme ukkelin kanssa molemmat tikkusuorina sängyssä tuijottamassa elukkaa. Liikkuuko se? Lopulta oli laitettava valot päälle, ja lisko/käärme osoittautui rapautuneeksi maalikohdaksi seinässä.

Katkaisijat for dummies. Ei voi paljon erehtyä katkaisijoista, joissa lukee fan, lamp ja tube.

Koska tuuletin ei humissut, ja ilmastointikin oli niin hiljainen, kaikki puutarhan yölliset äänet kuuluivat sisälle todella hyvin. Sirkat tuntuivat sirittävän melkein korvan juuressa. Aamulla talonvahti perheineen heräsi joskus viiden jälkeen, ja he alkoivat kolistella ja keskustella pihalla. Pian alkoi anopin äänikin kaikua talossa, kun hän alkoi jaella käskyjään talonvahdin perheelle. Kuuden aikaan ukkeli hermostui ja soitti äidilleen alakertaan, että lopeta se huutaminen; me ei olla nukuttu juuri ollenkaan. Hetken aikaa anoppi oli hiljaa, ja sitten alkoivat volyymit taas nousta. Mekin heräsimme virkeinä uuteen päivään.  

Seuraavana päivänä päätimmekin ukkelin kanssa muuttaa yläkerran toiseen makuuhuoneeseen, jossa oli sentään toimiva tuuletin. Tuuletin ainakin humisuttaisi paremmin uneen! Ilmastointiakaan ei oikeastaan edes tarvinnut, kun yöllä oli kuitenkin suhteellisen viileää. Appivanhemmat nukkuivat alakerrassa, joten meillä oli onneksi vara, mistä valita. Suihku ei toiminut paremmin tämänkään makuuhuoneen kylppärissä, mutta saimme sinä päivänä sentään vesisaaveja, jotta saatoimme ottaa edes lämpimän saavisuihkun. Saavisuihkuhan toimii niin, että saavi lasketaan täyteen sopivan lämpöistä vettä, jota sitten kaadetaan pienellä muovikipolla päälle (kuka minnekin haluaa).

Saavisuihku tulossa. Kuvassa näkyvää suihkua ei voinut käyttää, kun vedentuloa säätelevä hana oli jämähtänyt yhteen asentoon.

Minun sietokykyäni koetteli myös talon yleinen epäsiisteys. Nelloressa asuessaan appivanhemmat kävivät mökillä melkein kerran kuussa, mutta nyt heidän asuessaan Hyderabadissa käynnit ovat harventuneet lähes olemattomiksi. Talonvahti on asunut koko ajan talon vieressä olevassa kopperossa, mutta hänellä ei ole ollut pääsyä sisälle taloon. Asumattomuus ja siivoamattomuus olivat tehneet talosta epäsiistin: vessanpöntöt olivat painuneet (paskan)ruskeiksi, patjojen alla ja kaapeissa oli rotan papanoita ja keittiön yleisilme oli sottainen. Keittiö oli muutenkin niin pimeä loukko, että en halunnut viettää siellä yhtään enempää aikaa kuin oli pakko. Jos minun olisi pitänyt laittaa siellä ruokaa, olisin saattanut saada jonkinasteisen hysteerisen kohtauksen.Talo vaatisikin (minusta) perusteelliseen kuurauksen katosta lattiaan, ennen kuin siitä tulisi edes jollakin tavalla asumiskelpoinen. Ja sitten se vaatisi myös perusteellisen remontin.

Talon pimeys antaa talolle myös hieman synkän vaikutelman. Taloa ympäröivät puut ovat niin korkeita, että ne estävät valon pääsyn taloon.

Näkymä ruokailutilan ovelta mangopuutarhaan.

Talon rakennutti 20 vuotta sitten Yhdysvalloissa asunut intialainen lääkäri, joka tapasi viettää kesänsä tällä intialaisella kesämökillään. Tästä johtuen taloa alettiin kutsua - ja kutsutaan vieläkin - nimellä American guest house. Talo oli ennen suorastaan kuuluisa, sillä yhtä hienoa taloa ei ollut lähimaillakaan. Lääkäri harjoitti paljon erilaista hyväntekeväisyyttä ja lahjoitti rahaa moniin eri tarkoituksiin. Eräs kylällä asuva tuttava tiesi kertoa, että läheinen kirkkokin (juurikin se sama hullujen kokoontumispaikka, jossa me ukkelin kanssa kävimme ja joka ei ollut muka saanut lahjoituksia mistään) oli saanut suuren lahjoituksen lääkäriltä. Kehtasivatkin valehdella meille kirkossa päin naamaa, koska eihän voi olla mitenkään mahdollista, että kirkossa ei oltaisi tiedetty, mistä raha kirkolle tuli. Lopulta lääkäri oli tullut vanhaksi eikä jaksanut enää matkustella, ja sitten ukkelin perhe sattui ostamaan tämän "amerikkalaisen kesämökin".

Yksi ukkelin kaveri ei suostu olemaan yötä talossa ollenkaan, koska hänen mukaansa taloa riivaavat demonit, ja käärmeitäkin siellä on. Minua ei talossa mitenkään sen kummemmin pelottanut, mutta yksin en pystyisi siellä yötä olemaan. Ötököitäkin näimme yllättävän vähän: käärmeitä ei näkynyt lainkaan (niitä kuitenkin kuulemma on puutarhassa, lähinnä kesällä, mutta ne säikkyvät ihmisiä); rottiakaan ei näkynyt yhtään (rotat kuulemma karttelevat valoa eivätkä tule taloon silloin, kun siellä on ihmisiä); liskojakin näin vain yhden pienen (joka tuli kylläkin ikkunan raosta sisälle, ja sitten olikin taas vuorossa pieni ajojahti, ennen kuin sain liskon ajettua ulos), eikä torakoitakaan näkynyt. Sen sijaan näin kymmenenkunta todella isoa hämähäkkiä, ja pihalla oli valtavasti sellaisia mustia tuhatjalkaisia, koska nyt on kuulemma se aika vuodesta, että niitä on liikkeellä paljon. Ukkeli kammoaa tuhatjalkaisia yli kaiken, eikä hän uskaltanut istua niiden takia terassillakaan lainkaan.

Rotat olivat kyllä juhlineet tyhjässä talossa aika railakkaasti. Ne olivat järsineet tyynyjä, muoviesineitä (muun muassa rikkalapion), verhoja, jopa ikkunankarmeja.

Tältä näyttävät rottien järsimät verhot.

Alkuperäistä verhon alaosaa ei ole jäljellä kuin vähän tuolla vasemmassa laidassa. Mikähän vika siinä kohdassa on, kun se ei ole maistunut?!

Verhot ovat muuten anopin valitsemat, ja hän on valinnut koko taloon samanlaiset verhot. Verhot ovat minusta ihan hirveät, vaikka makuja on tietysti monia...

Oleskeluhuonetta yläkerran tasanteelta katsottuna.

Portaat yläkertaan.

Yhtenä iltana jäin istumaan oleskeluhuoneeseen, kun anoppi ja ukkeli menivät pihalle tarkastamaan talonvahdin autonpesutuloksen. En ollut nähnyt appiukkoa pitkään aikaan, ja olin vähän ihmetellyt, mihin hän oli yhtäkkiä kadonnut. Pian appiukon olinpaikka kuitenkin selvisi, sillä hän alkoi paiskoa vaatekaappien ovia appivanhempien makuuhuoneessa. Appiukko on yleensä aika rauhallinen ja leppoisa tyyppi, joten ihmettelin suuresti, mitä varten hän hakkasi ovia sillä tavalla. Vähempikin olisi riittänyt! Appiukko oli varmaankin ollut nukkumassa ja ruvennut etsimään kaapeista jotain - tai ehkä hän oli ruvennut keräilemään kamojaan kasaan, koska oli viimeinen iltamme mökillä. Kävin jääkaapilla juomassa vettä, ja vilkaisin ohimennessäni avoimesta oviaukosta makuuhuoneeseen, mutta en nähnyt appiukkoa, ja oletin hänen olevan jossakin nurkan takana. Minäkin menin hetkeksi pihalle ihailemaan pimenevää iltaa.

Sisälle palattuamme appiukko ei vieläkään ollut tullut makuuhuoneesta ulos, ja mieleeni juolahti kysäistä ukkelilta, missä hänen isänsä on. Ukkeli kertoi, että isä oli lähtenyt pari tuntia sitten erään tuttavansa kanssa moottoripyörällä kaupunkiin eikä ollut vieläkään tullut takaisin. Olin siis ollut talossa yksin, ja kuitenkin joku oli paiskonut kaappien ovia.

Sinä yönä uni ei meinannut tulla silmään millään.  

Matkamme tarkoitus oli ollut teettää mökillä erilaisia korjaustöitä, ja ruokailutilan uloskäynnin etuosakin oli ollut tarkoitus laatoittaa. Kävi kuitenkin niin, että appiukko ei ollut etukäteen varmistanut työmiesten paikallaoloa, ja koska oli lomaviikko (viikon aikana oli dasara ja muitakin juhlapäiviä), kaikki työmiehet olivat lähteneet lomalle. Näyttikin siltä, että kaikki työt jäisivät tekemättä, ja koko käynti menisi pelkäksi lomailuksi. Muutama työmies kuitenkin lupasi olevansa paikalla loppuviikosta, joten jäimme mökille hieman pidemmäksi aikaa kuin olimme suunnitelleet.

Minä olin jo puolen päivän oleskelun jälkeen tylsyyskuoleman partaalla. Olin autellut anoppia keittiökamojen järjestämisessä, siivoillut hieman ja laittanut hyllypaperit yhteen kaappiin, mutta siinä se sitten olikin. Millä ihmeellä saisin kulumaan viisi pitkää päivää, kun ei ollut nettiä tai telkkaria, ja kyläkin olisi aika äkkiä katsottu?

Sitten joku tuli maininneeksi, että yläkerran makuuhuoneet pitäisi maalata. Minähän voisin maalata ne! Tykkään maalaamisesta, ja olen Suomessa maalannut ennenkin. Ei kai maalaaminen voisi olla Intiassa sen kummempaa kuin Suomessakaan!

Appiukko oli ensi alkuun hieman epäileväinen mutta lämpeni sitten ajatukselle, kun ukkeli vakuutteli isälleen, että kyllä minä osaan maalata. Seuraavaksi ruvettiin kirjoittamaan ostoslistaa, mitä tarvittaisiin. Minä en tiennyt työkalujen ja sen semmoisten nimiä englanniksi, saati sitten teluguksi, joten otettiin puhelu ukkelin kaverille, joka on hänkin ennen maalaillut. Kun ostoslista oli saatu kursituksi kokoon, suunnistimme maalikauppaan.

Liikkeen omistaja ja appiukko toteavat olevansa sukulaisia.

Kun myyjälle selvisi, että minä olin se, joka tulisi maalauksen suorittamaan, hän muuttui lievästi sanottuna hämmästyneen näköiseksi. Hän ei millään meinannut ymmärtää, miksi minun piti maalata. "Onhan niitä maalareitakin; ettekös te voisi semmoista käyttää?", hän ihmetteli. Totesin miehelle tarvitsevani hieman ajankulua, ja miestä alkoi naurattaa. Vai että sellaista ajankulua!

Kun maalarista oli päästy yhteisymmärrykseen, piti valita maalin väri. Minä sain kunnian esittää ehdotukseni ensimmäisenä, mutta se oli hieman hankalaa, kun en muistanut ollenkaan, millainen väri seinässä nykyään oli. Millainen ihminen menee ostamaan uutta maalia ilman, että muistaa millainen väri seinissä ennestään on?!! Onneksi miehet sentään muistivat seinien nykyisen värin, ettei tullut ostettua ihan samanlaista maalia, kun oli kuitenkin tarkoitus vaihtaa väriä.

Värikarttaa katsellessani ihastuin vaalean lilaan väriin: tuohan olisi kiva! Miehet eivät reagoineet ehdotukseeni mitenkään - onneksi! - vaan rupesivat diplomaattisesti miettimään muita värejä. Onneksi siksi, että se lila näytti hyvältä postimerkin kokoisena länttinä värikartassa, mutta kokonainen lilan värinen huone olisi näyttänyt kyllä ihan hirveältä!

Värin valitsemisen jälkeen oli aika ostaa muut maalaus- ja pohjatyötarvikkeet. Olin ollut etukäteen hieman epäileväinen intialaisten maalaustarvikkeiden suhteen, mutta eteemme alkoikin ilmestyä ihan tutun näköistä tavaraa.

Kävi vielä niin, että myyjä osoittautui jollakin kaukaisella ja kiemuraisella tavalla appiukon sukulaiseksi (on tämä Intia pieni maa!), joten saimme kaupasta hyvät sukulaisalennukset.

En ollut mitenkään osannut arvata rupeavani mökillä maalauspuuhiin, joten minulla ei ollut minkäänlaisia varusteita mukana, ei edes vanhaa t-paitaa, jonka olisin raaskinut töhriä. Onneksi ukkeli antoi armeliaasti yhden vanhan t-paitansa sotkettavakseni. Itse jouduin uhraamaan yhdet kotihousut.

Vanhojen maalien irrottaminen varsinkin katosta oli varsin pölyistä puuhaa, joten jonkinlaiset suojavarusteetkin piti kehitellä.

Suojavarusteet löytyivät lopulta helposti: hiussuojana minulla oli muovipussi, suojalaseina aurinkolasit ja hengityssuojana appiukon vanha nenäliina. En muista, milloin olen hikoillut niin paljon kuin nyt hikoilin! Toisaalta en muista sitäkään, milloin minulla on viimeksi ollut muovipussi päässäni.

Työkaluissakin jouduttiin hieman soveltamaan. Olimme ostaneet tuon kuvassa näkyvän jakkaran edellispäivänä yhdestä kaupasta, mutta jakkara oli hieman liian matala katon käsittelyä varten. Tarvittiin siis kättä pidempää, ja sellainen löytyi onneksi anopilta: hänen vanha dosa-paistinlastansa.

Silti jouduin olemaan varpaillani...

Näissä kuvissa näkyy myös hyvin vanhan maalin väri, joka oli semmoinen vaalean sinivihreä - vedenvihreä?

Toinen makuuhuone maalattiin aavistuksen verran vaaleanpunaisella sävyllä ja toinen limetinvihreällä.

Kuka se siellä sängyllä köllöttelee. Ei meinannut ensin lähteä mukaan ollenkaan, kun pelkäsi rottia niin paljon.

Appiukon nenäliina on saanut uuden tehtävän ja toimii nyt hikinauhana. Ja ukkelilta on käyty ryöväämässä toinenkin t-paita!

Maalaaminen oli juuri niin kivaa kuin muistinkin, mutta täytyy tunnustaa, että pohjatöitä tehdessäni usko meinasi pari kertaa loppua. Tasoitettavat kohdat olivat paikoitellen niin isoja, että olisin kaivannut hieman isompaa lastaa. En kuitenkaan viitsinyt lähteä sellaista ostamaan, ja päätin taistella tasoitteen paikalleen pienemmälläkin lastalla, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä. Pari kertaa manasin typeryyttäni - että piti tämmöiseenkin hommaan ruveta! Minulla ei kyllä taida olla päänupissa kaikki ihan kohdallaan. Eikö olisi paljon mukavampaa istua terassilla ja lueskella kirjaa kuin leikkiä apinaa ja hikoilla kuin tiskirätti? 

Epätoivon hetkistä huolimatta työ tuli kuitenkin tehtyä, ja (muutamaa kohtaa lukuun ottamatta) olin jälkeen myös suhteellisen tyytyväinen. Toinen makuuhuone maalattiin lopulta kaksiväriseksi niin, että itse makuuhuone tuli vaaleanpunertavaksi, ja pieni pukeutumistila ennen kylppäriä maalattiin samalla limetinvihreällä kuin toinen makuuhuonekin. 

Kuvausrekvisiitta on ihan omasta takaa! 

Seuraavassa postauksessa käydään ihmettelemässä itse kylää, jossa kesämökki sijaitsee, ja se onkin sitten (todennäköisesti) tämän reissun viimeinen postaus.