Tämä oli tässä

Viimeistä viedään eli vielä kerran Budapest. 

En ole koskaan aiemmin käynyt synagogassa, mutta nyt oli päästävä käymään Dohány-kadun synagogassa, jonka sanotaan olevan Euroopan suurin (ja myös yksi koko maailman suurimmista). Rakennus oli niin valtava, että ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä kokonaan kuvaan.

Sisäänpääsymaksu yllätti, sillä se oli 7000 forinttia eli 18 euroa per lärvi. Kaksi ihmistä sai pulittaa sisäänpääsystä siis kokonaiset 36 euroa, joka on minusta törkeä hinta yhdestä synagogakäynnistä. Tosin oli käynyt jo ilmi, että Budapestissa osataan periä maksua kaikesta mahdollisesta. Ymmärrän toki, että turisteilta halutaan mahdollisimman paljon rahaa, mutta ärsytti siitä huolimatta. 

Synagogan ovella istui mies, joka jakoi kaikille miespuolisille kävijöille valkoisia "hattuja", jotka tuli laittaa päähän ennen sisälle menemistä. Hattu on nimeltään käsittääkseni kippah, ja sitä käytetään lähinnä kai rukousten aikana mutta näköjään myös synagogassa muutenkin. Monenlaista pukeutumissääntöä olen nähnyt, mutta tällaiseen hatunkäyttöpakkoon en vielä ole törmännyt. Ensimmäisenä mieleeni tulee vihreä kaapu, joka minun piti pukea päälleni Singaporessa moskeijaan mennessäni, kun olin ollut niin ääliö, että olin yrittänyt pyrkiä moskeijaan minihameessa (juttu siitä täällä). Huvitti kun etsin tuota moskeijajuttua ja luin toista Singapore-postaustani, niin siellähän oli kuva hunajakennosta hotellin aamiaisella. Eli olen nähnyt hunajakennoja aamiaisella ennenkin, mutta en vain muistanut asiaa.  

Ukkelin synagogan ovella saama hattu ei ollut mikään oikea hattu vaan pahviläpyskä, jonka päässä pysyminen osoittautui haasteelliseksi. Sitten huomasin hatussa pinnin, jolla sain kiinnitettyä läpyskän ukkelin hiuksiin niin, että se pysyi jotenkuten päälaella.

Siellä on ja pysyy.

Sisällä yksi mies repi pakkauspaperin näköisestä rullasta isoja paperinpaloja, jotka hän ojensi niille naisille, joilla oli liian paljaat olkapäät. Minä en tarvinut tällä kertaa lisävarusteita, vaikka minulla olikin polvipituinen hame. 

Synagoga oli todella upea, joten melkein oli kannattanutkin maksaa se 36 euroa.

Istumapaikat oli numeroitu, ja monen paikan kohdalla oli jonkun nimilaatta. 

Nimikkopaikka.

Synagogan sisäpihalla oli kaunis hautausmaa.

Hautausmaalle on haudattu 2000 juutalaista, jotka surmattiin holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Suurin osa näihin massahautoihin haudatuista jäi tunnistamatta. Yhteensä Unkarin juutalaisia tapettiin holokaustin aikana yli puoli miljoonaa. 

Nykyään Unkarissa on yksi Euroopan suurimmista juutalaisyhteisöistä, 80 000–120 000 henkilöä, joista suurin osa asuu Budapestissa.

Synagogan takapihalla oli unkarilaistaiteilija Imre Vargan metallista tehty Weeping willow- eli Itkupaju-niminen teos, jonka lehtiin oli kirjoitettu holokaustin aikana kuolleiden nimiä. 

Synagoga oli Budapestin juutalaisalueella, ja kuljeskelimme jonkin aikaa juutalaiskortteleissa. 

Pyöräkorjaamo.

Parkkipirkko.

Eroottinen teatteri oli harmittavasti suljettu. 😆

Päädyimme yhteen ravintolaan, jossa tilasimme viiden mezen kokonaisuuden, vaikka ei ollut vielä oikein nälkäkään. Olimme jotenkin ajatelleet annosten olevan huomattavasti pienempiä, ja meni taas pakkosyömiseksi. 

Ruokajutut eivät oikein onnistuneet tällä matkalla, ja kummallisinta on, että emme käyneet kertaakaan eteläintialaisessa ravintolassa, vaikka niitä löytyi kaupungista ainakin kaksi (pohjoisintialaisia ravintoloita oli kaupungissa ainakin parikymmentä). 

Yhtenä iltana (taisi olla lauantai) kuljeskelimme hotellimme lähellä ja etsiskelimme ruokapaikkaa. Kaikki paikat olivat aivan täynnä, joten päädyimme iltamyöhäisellä Hard Rock Cafehen. 

Sielläkään ei ollut tilaa kuin baaritiskillä, ja kun siihen ei viitsinyt oikein mitään pihvejäkään tilata (sormisyötävä tuntui baaritiskille sopivammalta), tilasimme tarjoilijan suosituksesta paikan erikoisen eli napostelulautasen, jossa oli vähän kaikkea. Kun annos saapui pöytään, meinasin pyörtyä. 😆

Pientä naposteltavaa Hard Rock Cafen tyyliin. Lautanen näyttää kuvassa paljon pienemmältä kuin se oli.

Muutama iltakuva kaupungilta: 

Karkkikauppa.

Gellértinvuori, Vpaudenpatsas ja Citadella-linnoitus.

Ukkeli ei välitä kauppahalleista, joten kävin yhtenä iltapäivänä yksinäni Budapestin suuressa kauppahallissa ukkelin jäädessä viettämään siestaa hotellille. Matka kauppahallille ei ollut pitkä, mutta päätin mennä ratikalla, kun teki mieli kokeilla ratikalla matkustamistakin ja kun minulla nyt oli niitä lippuja!

Hotellin edessä olevat ratikkapysäkit ovat vähän vaarallisia, sillä raiteita ja laitureita ei ole eroteltu oikeastaan mitenkään. 

Minulle meinasikin käydä taas gaudit, kun en huomannut yhtä ratikkaa, ja meinasin jäädä sen alle.

Kakkosen ratikka ajaa pitkin Tonavan vartta, joten samalla voi ihailla jokimaisemia.

Kauppahalli oli valtava. 

Pohjakerroksessa oli ruokatavarat ja yläkerrassa ravintolat, käsityöt, matkamuistot ynnä muu. 

Vessa-asiointi maksaa, totta kai.

No nyt on turistisälää.

Vähän erikoisempia maatuskoja. Putinkin siellä näyttää olevan, ja Trump.

Unkarilaisia keittokirjoja, jotta unkarilaisten ruokien syömistä voi jatkaa kotonakin. 😆

Lángos-ravintola.

Lángos – lättänä leipä, jonka päällä on tyypillisimmin juustoa – on suosittua pikaruokaa Unkarissa. Meiltä jäivät lángoksetkin maistamatta, mutta en usko, että menetimme hirveästi. Tästä ravintolasta olisi saanut hieman erikoisempia lángos-versioita. 

Alakerrassa oli jotenkin kuollutta, ja moni liike näytti olevan kiinni. Mietin, johtuiko tämä myöhäisestä ajankohdasta (ehkä torilla on vilkkaampaa aamulla ja aamupäivällä) vai oliko tämäkin koronan aikaansaamaa. 

Paprikakauppias. Unkarihan on kuuluisa paprikastaan.

Löysin vielä yhden kerroksen kellaritasolta, ja siellä sitä vasta kuollutta olikin. 

Paluumatkalla hotellille eksyin yhteen kirkkoon, kun ulkona oli mainos, että kirkon torniin pääsee taas. Kävi ilmi, että tähänkin kirkkoon piti maksaa päästäkseen sisälle (2000 forinttia eli 5 euroa), mutta päätin maksaa mukisematta, koska halusin päästä sinne torniin. 

Belvárosin seurakuntakirkko.

Lippuja myynyt mies tiedusteli, mistä päin olin kotoisin, ja kun hän kuuli, että Suomesta, hän sanoi suomeksi "hyvää päivää". Sain mukaani kirkon pohjapiirroksen, jossa oli selitetty, missä mitäkin on sekä kuvan kirkon seinällä olevasta Neitsyt Maria -freskosta, joka on jo yli 700 vuotta vanha mutta joka oli löytynyt vasta muutama vuosi sitten usean maalikerroksen alta.

Belvárosin seurakuntakirkko on muuten Pestin vanhin rakennus, ja se on rakennettu jo vuonna 1046. Ajatelkaapa, että tuo rakennus on jo melkein tuhat vuotta vanha!

Torni oli hieman hämmentävä paikka.

Piispa Gellertin patsas.

Katto on mallia "couple roof", ja harmitti, kun en löytänyt kattotyypille suomennosta.

Näkymät tornista eivät olleet mitenkään mieleenpainuvat, sillä tornista näkyi lähinnä Erzsébetin silta.

Kirkko itsessään tuntui vähän vaatimattomalta synagogan jälkeen.

Kirkon lattian alla sijaitsee roomalaisen kaupungin raunioita 100-luvulta.

Maalikerrosten alta löytynyt Neitsyt Maria -fresko.

Palasin hotellille kävellen ja tutkiskelin samalla vähän kaupungin tunnetuinta turistikatua, Váci utcaa. 

Sivukuja.

Teksti t-paidasta. En ostanut. 😆

Ravintola, josta sai myös vähän eksoottisempia herkkuja...

...kuten alligaattoria ja kengurua.

Starbucksin edestä löytyi tämmöinen Shakespearen poju, joka ei oikein innostunut meikäläisen lähentely-yrityksistä.

Käsinmaalattua unkarilaista posliinia. Tuo iso pää olisi maksanut 69 500 000 forinttia eli 175 000 euroa.

Viimeisenä päivänä oli vähän mojo kateissa, eikä ilmakaan oikein houkutellut mihinkään. Sateli aina välillä ja oli huomattavan vilpoista verrattuna aiempiin päiviin. Kävimme kuitenkin katsomassa vielä yhtä kirkkoa, Pyhän Tapanin tuomiokirkkoa, ja Westend-ostoskeskusta, jossa sainkin sitten eteeni sen elämäni hirveimmän ravintola-aterian.

Pyhän Tapanin kirkko.

Kirkko on Budapestin suurin kirkko, mitä osattiin hyödyntää taloudellisissa tarkoituksissa. Lipunmyyntiä varten oli perustettu oikein lipunmyyntitoimisto, joka sijaitsi viereisellä kadulla. Jos mieli päästä torniin (me tietysti mielimme), lippu maksoi 8 euroa kappale. Meikäläinen vissiin purkaa ärtymystään tällä tavalla, että kaikki pääsymaksut pitää kirjoittaa näkyviin. 😆

Päähineiden käyttökieltolappu huvitti jokseenkin paljon. Kun synagogassa pitää käyttää päähinettä, kirkossa päähinettä taas ei saa käyttää. Kumma kun jumalalla on eri uskonnoissa eri vaatimukset.

Kirkko oli upea, mutta koska en oikein jaksanut valokuvata, otin (huonolaatuisen) videon. 

Pohdin ukkelille, miksi kirkoista pitää tehdä niin prameita, ja ukkeli vastasi, että varmaan siksi, että kirkon varallisuuden pitää näkyä. Jos syy on oikeasti tämä, niin miksi sen pitää näkyä? Näin ateistina on vaikea ymmärtää, miksi ulkoisiin puitteisiin pitää panostaa niin paljon, kun on kuitenkin henkisistä asioista kyse. 

Torni osoittautui jälleen suhteellisen erikoiseksi kokemukseksi. 

Näkymät olivat harmaana päivänä vähän ankeat.

Westend on Budapestin suurin ostoskeskus, ja se osoittautui vähän sekavaksi paikaksi – ainakin jos ravintolassa käynti oli prioriteettilistalla ensimmäisenä.  

Päädyimme ostoskeskuksen katolle, josta piti löytyä Okay Italia -ravintola.

Westendin kattopuistosta tuli ihan mieleen Redin puistokansi.

Pitkällisen haeskelun jälkeen Okay Italia löytyi puiston päästä, leffateatterikompleksin vierestä. 

Ravintolan lista oli järkyttävän pitkä, ja päädyin lopulta pitkällisen jahkailun jälkeen pastaan, jossa olisi lohta ja parsakaalia. Eteeni saapui kummallinen valkoinen mössö, jonka ulkonäkö oli niin luotaantyöntävä, ettei tehnyt mieli ottaa edes kuvaa annoksesta. Maku oli aivan hirveä, enkä tiedä, mitä pastassa oleva valkoinen aines oli. Kermaa se ei ainakaan ollut eikä juustoa, vaan maku muistutti lähinnä lämmintä maitoa. Lohen ja parsan paloja sai etsimällä etsiä kasan alta.

Tajusin ottaa kuvan vasta kun olin närkkinyt annostani jonkin aikaa. (Tuo keltainen paprikanpalanen on eksynyt lautaselle viereiseltä salaattilautaselta). Yritin saada ruokaa väkisin alas, mutta se lämpimän maidon haju ja maku oli niin kamala, että oli pakko jättää lopulta suurin osa ruoasta syömättä. 

Kun tarjoilija tuli hakemaan lautasia pois ja näki minun lähes täyden lautaseni, hän kysyi, oliko ruoka ollut hyvää. Minä vain vastasin, että juu, oli ollut. Olen tavattoman huono valittamaan ravintolassa mistään, enkä arvannut nytkään valittaa ruoasta, koska ehkä sen kuului olla sellaista, ja ruoka ei vain ollut minun makuuni. Kun tarjoilija kysyi seuraavaksi, haluaisinko ottaa lopun ruoan mukaani, minun teki mieli ruveta kirkumaan, että en halua nähdä pastaa enää ikinä ja että vie ruoka äkkiä pois silmistäni. 😆

Minulla oli loppupäivän vähän huono olo, mutta en tiedä, johtuiko se ruoasta vai matkaväsymyksestä. Parin tunnin lento Helsinkiin tuntui paljon pidemmältä kuin se olikaan, mutta pääsimme vihdoin kotiin.

Paluulennolla tarjoiltiin jääkylmää salaattia ja leipää (joka puuttuu nähtävästi kuvasta).

Suomenojan lintulammen ympäristö näyttää kovin erilaiselta kuin pari vuotta sitten.

Vihdoin ja viimein voin laittaa pisteen Budapest-jutuille, ja sielläkin päässä voitte huokaista helpotuksesta: enempää ei ole tulossa.

Ei muuta kuin mukavaa helatorstain jatkoa! 

😘