Aikuisten huvipuisto

Kello on nyt täkäläistä aikaa viisi aamulla (Suomessa yksi iltapäivällä), ja minua vaivaa taas näköjään jet lag, kun olen ollut hereillä kolmesta asti. Kävin hieman ennen kolmea vessassa, ja kun tuli pimeässä sänkyyn, sänky ei ollutkaan siinä, missä olin kuvitellut, ja putosin suoraan selälleni lattialle. Selkä on nyt hieman arka, mutta onneksi ei sentään käynyt pahemmin!

Istun parvekkeella pimeässä ja ihmettelen hirveän kovaa tuulta (voisi kai myös sanoa kliseisesti, että palmut huojuvat tuulessa). Saavuimme eilen tänne hotellille, ja ajattelin nyt antaa hieman elonmerkkiä ja kirjoitella varmaan aika pikaisesti kuulumisia. Elättelen nimittäin toiveita, että ukkelikin heräisi aikaisin ja voisimme mennä jo kuuden maissa aamiaiselle ja sitten ehkä salille.

Matka tänne Cancunin eteläpuolelle oli pitkä mutta ei onneksi kovin tuskainen. 

Onnea on hyvä kampaus! Tässä matkaa on takana 13 tuntia, josta suurin osa on möyritty tukka tyynyä vasten. Silti hiukset näyttävät siltä kuin olisin ne juuri laittanut. Eikä tukkaa ole edes kammattu. 😀

Mexico Cityn lentoaseman katto vuotaa ilmeisesti vähän sieltä sun täältä, mutta vuotamisongelmat on ratkaistu näppärästi erivärisin ämpärein.

Vielä viimeinen rutistus!

 
Kului kaikkiaan 26 tuntia, että pääsimme kotiovelta tänne hotellille. Hotelli (Hard Rock Hotel Riviera Maya) on ukkelin serkun valitsema, tietenkin, kun hänhän se päivänsankari on. Itse en kuuna päivänä tällaista all inclusive -lomaresorttia valitsisi, mutta tuleepahan nyt koettua tällainenkin lomailumuoto.

Hotellille on matkaa Cancunista yli 80 kilometriä, ja mitä kauemmas kaupunkiasutus jäi ja mitä enemmän tien varrella alkoi olla ainoastaan erilaisia hotellikomplekseja, sitä enemmän minua alkoi ahdistaa. Nyt olisin sitten jumissa jossakin kaameassa lomakylässä, enkä pääsisi sieltä mihinkään!

Paikan nähdessäni hieman tosin lämpenin paikalle, varsinkin kun näin melkein heti ensimmäiseksi vesiaerobictunnin, joka järjestetään joka päivä.

Tuonne olisi toiveissa tänään päästä!

En ymmärrä, mitä minulle oikeastaan on tapahtunut, sillä olin ennen sellainen jähmeä tyyppi, joka ei voinut osallistua mihinkään, kun "enhän minä nyt voi". Nykyään en suostu edes miettimään mahdollisia syitä, miksi en voisi tehdä jotakin, vaan jos haluan osallistua johonkin, minähän myös teen sen. Elämä on aivan liian lyhyt itse keksityille rajoituksille.

Olen myös vapautunut pukeutumisen suhteen. En ole koskaan eläessäni voinut käyttää shortseja, koska minulla on niin paksut sääret ja rumat polvet. Mutta nyt en jaksa välittää enää siitäkään, vaan minähän käytän shortseja, jos minua kerran sattuu huvittamaan (löysin kaiken lisäksi H&M:n alennusmyynnistä mieluisat shortsit neljällä eurolla!). Jos se nyt jonkun esteettistä silmää häiritsee, niin voi voi.

Suomessa tuskin tulee shortseja hirveästi käytettyä siitä syystä, että siellä ei ole koskaan tarpeeksi lämmin. Täällä tuota lämpöä tuntuu sen sijaan piisavan, ja ihmisten pääasiallinen ajanviettomuoto näyttääkin olevan altaalla tai rannalla oleilu.

Koko aluetta kiertää mukavan näköinen lenkkipolku, joka pitäisi käydä jossakin vaiheessa testaamassa. Kaiken uhalla.

Tämännäköisiä kavereita näkyy tuolla rantapolun varrella paljon. Kääk!

Tämä on siis sellainen all inclusive -hotelli, jossa kaikki ruoat ja juomat kuuluvat huoneen hintaan. On todella omituista mennä esimerkiksi kahvilaan, jossa ei ole mitään hintoja näkyvillä, kun mikään ei maksa mitään. Sen kun vain menee ja ilmoittaa, mitä haluaa. Ruokaa on tarjolla joka paikassa ja kaikkialla, joten laihtumaan täällä tuskin pääsee.

Yksi rantabuffeteista.

Ekat drinksut rannalla. Ilmaiset. 😯

Hotelliin tullessa käteen laitetaan ranneke, joka pitää olla siinä koko ajan. Ranneke toimii samalla huoneen avaimena ja kai jonkinlaisena tunnistimena. Minua ärsyttää pitää tällaista ranneketta ranteessa, kun siitä tulee ihan huvipuistotunnelma, mutta ei auta itku markkinoilla.

Kaiken lisäksi huoneissa on "liquor dispenser", josta saa juoda alkoholijuomia mielin määrin. En ole koskaan tämmöistä nähnyt, ja tämän kanssa pitää olla kyllä varovainen. 😅

Hieman erikoinen sisustusratkaisu: poreamme huoneen puolella. Sänky on siis tuossa vasemmalla puolella.

Parvekkeemme. T'ässä minä siis paraikaa istun.

Ukkeli ei ollut oikein tyytyväinen huoneeseemme, kun parvekkeelta ei ole merinäköalaa, mutta saa nyt nähdä, tyytykö ukkeli tähän (minä kyllä tyytyisin), vai haluaako hän vaihtaa kalliimpaan merinäköalalliseen huoneeseen.

Me olimme eilen synttäriporukan ensimmäiset paikalle saapuneet, ja ukkelin Ruotsin-serkku perheineen saapui paikalle illalla. Heitä emme kuitenkaan vielä tavanneet, sillä kävimme ukkelin kanssa kahdeksan aikaan nukkumaan. Muu porukka tuleekin tänne sitten tänään, ja luvassa on varmasti melkoista säpinää. Saa nähdä, meneekö hermo jo ensimmäisenä päivänä. Jos näyttää uhkaavalta, niin ainahan voi kääntyä liquor dispenserin puoleen!

En ole varmaan koskaan kirjoittanut postausta näin nopeasti, enkä oikein edes tiedä, mitä tuli kirjoitettua, mutta nyt kello on kuusi, ja lähden katsomaan, joka se ukkeli heräisi. Keitin ennen viittä kahvia kylpyhuoneessa, ja kahvinkeittimeen jäi vielä toinen kupillinen. Täytyy käydä pelastamassa se, ennen kuin kahvi on ihan juomakelvotonta.

Yksi juhannus meni taas

Vietimme juhannuksen tänäkin vuonna varsin perinteisissä merkeissä. Juhannuksen odotukseen kuuluu aina jännitys siitä, millaisessa säästä juhannusta saadaan juhlia. Ennusmerkit eivät näyttäneet menomatkalla hyvältä, vaikka hienon kaksoissateenkaaren näimmekin.

Matkalla pitää olla omat eväät mukana.

Kofeiinitonta kahvia on suomalaisilta huoltoasemilta turha kysellä, joten olen ottanut tavakseni pitää aina matkalla mukana kofeiinitonta pikakahvijauhetta. Juon normaalia kahvia enää tavallisesti vain aamuisin, ja sen jälkeen, kun lakkasin juomasta kofeiinipitoista kahvia enää myöhemmin päivällä, olen nukkunut huomattavasti paremmin. Sitä vain ihmettelen, miksi edes hyvistä ja muuten laadukkaista kahviloista ei saa Suomessa kofeiinitonta kahvia. Ovatko kofeiinittoman kahvin juojat täällä muka niin harvinaisia? Ateenan kahviloista sai jopa kofeiinitonta cappuccinoa ja espressoa sekä kofeiinitonta mustaa teetä, mutta meillä ei saa edes normaalia suodatinkahvia kofeiinittomana!

Juhannusaatto alkoi pilvisenä, mutta lopulta päivä muuttui iloksi ainakin ilmojen osalta, ja saimme oikein mukavan juhannussaunasään. 

Vesi oli 17-asteista, ja uskalsin käydä jopa pikaisesti järvessä kastautumassa, vaikka inhoan yli kaiken kylmää vettä. Ukkelin mielestä sellaista pikakastautumista ei lasketa järvessä käymiseksi, vaan vedessä pitäisi kuulemma olla kaksi minuuttia. Yllätyshullu kun olen, käskin ukkelin istumaan laiturilla ja ottamaan sekuntikellolla aikaa. Minähän olisin järvessä sen kaksi minuuttia, vaikka henki menisi! Ja sain kuin sainkin kykittyä kaulaani myöten järvessä kahden minuutin ajan. 😀

Voittajan on helppo hymyillä.

Ukkeli ja iskä eivät välittäneet lähteä katsomaan kokkoa, joten lähdimme kokolle äidin kanssa kaksistaan.

Kokko on edellisinä vuosina sytytetty kahdeksalta, mutta nyt sytyttämisaika oli muutettu puoli yhdeksäksi. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin, jotta ehtisimme varmasti näkemään sytyttämisen.

Mutta mitä perhanaa - siellähän se kokko jo savusi, kun pääsimme perille, vaikka kello oli vasta varttia yli kahdeksan!

Paria herrashenkilöä haastateltuamme saimme kuulla, että kokko oli sytytetty kuitenkin jo kahdeksalta. Hieman harmitti, mutta onneksi maailma ei kuitenkaan siihen kaatunut.

Aurinko kuitenkin paistoi, ja se on pääasia!

Päätin juhannusaattona myös pitkästä aikaa kokeilla, miten polveni suhtautuisivat kävelylenkkiin, kun tarjolla oli metsäinen kävelypolkukin.

Iskä on talsinut niemennokkaan vajaan kilometrin mittaisen kävelypolun, ja sitä on mukava kiertää, kun järvikin on koko ajan vieressä. Ajattelin, että metsäinen alusta olisi hyvä polvillekin, kun se on niin pehmeä, että se ei ehkä kävisi polviin samalla lailla kuin asvaltti- tai soratiet kotona kaupungissa. Saan kuitenkin edelleen unohtaa kävelylenkit, sillä vasen polvi tuli taas melkoisen jäykäksi ja kipeäksi.

Olen kyllästynyt siihen, että en saa enää oikein mitään vatsalihasliikkeitä tuntumaan vatsalihaksissa, joten päätin turvautua äärimmäisiin keinoihin ja ostaa kuntosalilta tutut käsipidikkeet, jotka iskä sitten ripusti puuvajan vieressä olevaan verkonselvitystelineeseen.

Edit. kello 17.44. Minulta pyydettiin demonstraatiokuvaa laitteesta, joten tässä sellainen. 😀 Jalkoja siis koukistetaan kohti kyynärpäitä, minkä jälkeen jalat lasketaan taas suoraksi maata kohti.

Kävin tekemässä tuossa aina jokaisen kävelykierroksen jälkeen kymmenen jalannosto-vatsalihasliikettä, ja johan tehosi: vatsalihakset olivat seuraavana päivänä niin kipeät, että nauraminenkin sattui! Tänään meinaan kokeilla vaihteeksi järvisoutua, jos tuo sade vähän laantuu, vaikka minulla olikin alun perin tarkoitus palata tänään kotiin. En sitten viitsinytkään, vaan lähden vasta huomenna. Ukkeli sen sijaan lähti jo tänään junalla kotiin. 

Pääsin harjoittamaan täällä luonnon keskellä pitkästä aikaa myös yhtä lempipuuhistani eli kuvaamaan ötököitä ja muita luonnon ihmeitä. Jippii!

Hyttynen etsimässä sopivaa pistopaikkaa.

Sain googlettamisen jälkeen selville, että tämä on ilmeisesti niittyhopeatäplä.

Tämän herran henkilöllisyys jäi sen sijaan tuntemattomaksi.

Talitintillä oli lintupöntössä poikaset, ja vanhemmilla oli kova työ lastensa syöttämisessä.

Äippä täällä!

Ja taas mennään!

Semmoisia tunnelmia tänä juhannuksena. Nyt pitäisi alkaa henkisesti valmistautua ylihuomiseen Meksikoon lähtöön, mutta vielähän tässä on aikaa. En tiedä vieläkään, miten Panaman kanssa käy, sillä matkan loppupuoli on vielä ihan auki. Ongelmana on nyt se, että Panaman kanavalla järjestetään kanava-ajeluita vain tiettyinä päivinä, ja ainoa meille sopiva päivä on perjantai. Kanavan osittaiseenkin ylitykseen pitää varata koko päivä, sillä pienemmät alukset joutuvat usein odottamaan kanavaan pääsyä joskus hyvinkin kauan, kun suuremmat laivat saavat kanavassa aina etusijan. Kuitenkin meidän pitäisi olla jo kanava-ajelua seuraavana aamuna takaisin Meksikossa, koska paluulentomme Suomeen lähtee sieltä. Meidän pitäisi siis lähteä Panamasta Meksikoon joko mahdollisimman myöhään perjantai-iltana tai vaihtoehtoisesti hyvin aikaisin seuraavana aamuna, eikä sopivia lentoja oikein ole. Nähtäväksi jää, perummeko koko Panama-käynnin, otammeko riskin ja varaamme aikaisemman iltalennon vai muutammeko Meksikon-paluulennon kokonaan. Ressihän tässä meinaa jo iskeä.

Heipat!