Vein auton aamulla tuulilasin vaihtoon, ja jouduin käyttämään pitkästä aikaa bussia. Huristelen luvattoman usein autolla, mutta aina välillä tulee tilanteita, että autoa ei voi tai ei kannata käyttää. Tällainen tilanne tuli vastaan toissa viikolla, kun olin menossa Länsisatamaan, jossa parkkipaikat ovat tunnetusti kortilla. Menin siis metrolla Matinkylästä Ruoholahteen ja kävelin loppumatkan satamaan.
Koska olin saapunut paikalle tapani mukaan liian aikaisin, minulla oli aikaa katsella Jätkäsaaren taloja. Olin käynyt Jätkäsaaressa edellisen kerran vuonna 2016, kun kävin tutkiskelemassa Konepajan, Jätkäsaaren, Alppikylän ja Kalasataman uusia asuinalueita. (Kyseinen postaus löytyy
täältä.) Kirjoitin tuolloin, että "Jätkäsaaresta jäi sellainen vaikutelma, että se ei ole valmistuttuaan ehkä paskempi paikka ollenkaan".
Nyt sain todeta aavistelleeni oikein, sillä Jätkäsaari vaikutti minusta oikein viihtyisältä paikalta. Olin aiemmin hieman soimannut suomalaisen nykyarkkitehtuurin "väriläiskä-ajattelua", ja siksi vähän ihmettelin, kun talojen väriläiskät eivät ärsyttäneet minua enää ollenkaan. Ehkä Etelä-Amerikassa vietetty aika on tehnyt tehtävänsä?
Suuri puistoalue, Hyväntoivonpuisto, ilahdutti talojen keskellä, eikä vähiten siksi, että siellä oli otettu myös pyöräilijät kivasti huomioon.
Hyväntoivonpuistoa
kuvaillaan Jätkäsaaren vihreäksi sydämeksi, jolla on kokoa yhtä paljon kuin Kaivopuistolla. Minusta puisto oli oikein kiva, ja olisin viihtynyt siellä kauemminkin, jos vain olisi ollut aikaa.
|
Veistos nimeltä Öljypisarat. |
|
Kaksoset. |
Toki Jätkäsaaresta löytyy myös vähemmän viehättäviä alueita.
|
Kivikylätunnelmaa. |
|
Nojatuoli lepoasennossa. |
Uusi Länsiterminaali kakkonen oli minusta hieno.
|
Terminaali mereltä päin. |
En ollut perehtynyt HLS:n lippujen vyöhykemuutokseen lainkaan ennen tuota metromatkaa, ja olinkin erittäin iloisesti yllättynyt, kun huomasin, että Matinkylästä pääsee Helsinkiin nykyään huomattavasti halvemmalla kuin aiemmin. Ennen kertalippu taisi maksaa lähemmäs viisi euroa, kun se maksaa nyt vain 2,80 – ainakin kännykällä ostettuna.
Tänä aamuna koin kuitenkin uuden yllätyksen, kun tajusin, että kaupunkien sisäisiä lippuja ei myydä enää ollenkaan. Vaikka tulin Olarista vain muutaman kilometrin matkan Matinkylään, oli pakko ostaa sama AB-vyöhykkeen lippu kuin Helsinkiin mennessäkin ja maksaa sama hinta, eli 2,80 euroa. Toisaalta Helsinki-lippujen halpeneminen ilahduttaa sen verran paljon, että en jaksa natista kaupunkien sisäisten lippujen puuttumisesta.
|
Lippu kännykässä. |
Pyöräkin on tullut kaivettua taas talviteloilta. Minähän ostin pyörän vasta viime syksynä, eikä minun ole sen takia tarvinnut pumpata renkaisiin vielä kertaakaan ilmaa. Kumit olivat kuitenkin menneet talven aikana sen verran tyhjiksi, että nyt oli pakko ryhtyä tällaiseenkiin puuhaan. Minulla oli onneksi kotona hyvä pumppu, jonka olin ostanut aikoinani auton(!) rengasta varten, joten pumppaaminen sujuisi käden käänteessä (näin kuvittelin). Venttiilin tulppa vain irti ja pumppaamaan!
Vaikka pumppasin käsi kipeänä ja pää punaisena, renkaaseen ei tuntunut menevän yhtään ilmaa. Päätin kokeilla takarengasta, jos eturenkaassa oli vaikka jotain vikaa, mutta takapäässä oli sama ongelma. En keksinyt, mistä ongelma saattoi johtua, mutta ilmeisesti tein jotain väärin. Sitten päähäni pälkähti kaikkien visaisten ongelmien ratkaisupaikka: Youtube. Ennen nettiin ryntäämistä piti kuitenkin vielä hetki miettiä, saatoinko olla oikeasti niin tyhmä, etten osannut pumpata edes pyörän rengasta ilman Youtuben jumalallista ohjausta.
|
Saaristovene lähtee; minä en. |
Pian
tulin tietämään, että polkupyörän renkaissa on olemassa erilaisia venttiilejä, ja minulla näytti olevan Presta-venttiili. Venttiilit eivät siis olekaan automaattisesti enää sitä mummomallia, että tulppa pois ja ilmaa sisään!
Seuraavaksi opin, että vääränlaisella pumppaustavalla saattaa saada renkaan repeämään venttiiliin juuresta. Tämä oli ihan kiva tieto, sillä olin käyttänyt juuri tuota samaista pumppaustekniikkaa. Videot eivät kuitenkaan edesauttaneet tilannetta mitään lailla, sillä en saanut edelleenkään renkaisiin ilmaan.
Jätin asian hautumaan, kun rupesi niin vituttamaan. Muutaman päivän päästä verenpaine oli laskenut jo sen verran, että päätin jatkaa googlettelua. Nyt osuinkin apajille, sillä löysin
vajaan puolentoista minuutin mittaisen videon, jossa näytetään ihan kädestä pitäen, kuinka Presta-venttiili pumpataan. Minä en ollut tajunnut, että Prestassa on toinenkin "korkki", jonka pitää päästä liikkumaan vapaasti, jotta renkaaseen saa ilmaa. Tämän tajuttuani sain renkaaseen sentään jo ilmaa, mutta ilma ei kuitenkaan oikein pysynyt renkaassa. Pumppausletkun pää jotenkin vuoti, joten minun piti pitää koko ajan toisella kädellä letkun päästä kiinni ja pumpata toisella. Kaiken tohinan keskellä tuli keksittyä uusi jooga-asentokin: pumppaava koira.
Ei auttanut muu kuin palata jälleen Youtuben ihmeelliseen maailmaan ja googlettaa nöyränä, kuinka jalkapumppua käytetään. Ja
niin minulle valkeni, että pumpun päässä oleva lärpäke ei olekaan "vain jokin ylimääräinen vipu", vaan se on lukko, jota kääntämällä letkun pään saa lukituksi kiinni venttiiliin.
Uskokaa tai älkää, neljän videon ja monen päivän pähkäilyn jälkeen minulla oli kuin olikin renkaat pinkeinä.
|
Ja taas mennään. |
Nyt täytyy vain toivoa, että minulle ei tule elämässä eteen tämän isompia ongelmia, koska silloin saatan joutua viettämään Youtubessa monta päivää.
Enpä muuten tiennyt sitäkään, että kiveniskemille on olemassa tällaisia tarroja, joilla iskemän voi suojata heti tuoreeltaan. Oli kyllä aika hulppeaa ajaa tuulilasin vaihdon jälkeen, kun lasin läpi näkikin jotain, eikä lasissa ollut yhtään hyönteisen raatoa!
Seuraava postaus tuleekin sitten Intiasta, jos vain ehdin kirjoittelemaan sieltä. Tiedossa on nimittäin varsin hektinen matka, kun pitäisi käydä myös Tirupatissa ja Singaporessa. Olen nukkunut viime aikoina todella huonosti ja vähän, ja olo on taas aika kaamea – sekopäinen, apea ja kyrpiintynyt. Kauhulla odotan, miten pahasti pakka leviää muutaman yölennon jälkeen. Toivottavasti ei tule ruumiita. Jos uutisissa kerrotaan, että suomalaisnainen on riehunut lennolla tai aiheuttanut välikohtauksen Hyderabadin Ikeassa, niin se olen sitten minä.
Appivanhempien uuden asunnon remontti ei ole ehtinyt vielä valmistua, sillä remontin viimeisin laskettu aika on elokuun 10. päivä. Me majailemme ukkelin kanssa siis ilmeisesti koko Hyderabad-ajan hotellissa, koska siskon perhe asuu anoppilassa, ja appivanhempien nykyisessä asunnossa on vain kaksi nukkumiskelpoista makuuhuonetta. (Asunnossa on kolmaskin makuuhuonekin, mutta se toimii anopin rojuvarastona ja on siis kuin pommin jäljiltä.) Toisaalta on kiva asua hotellissa, koska hotellissa on kuntosali ja uima-allas, mutta toisaalta pelkään taas vanhan tutun ulkopuolisuuden tunteen nostavan päätään. Jos asuisin anoppilassa, tuntisin paikan ja ihmiset enemmän omakseni, eikä olisi sellainen ulkopuolinen vierailija-olo kuin silloin, jos asun muualla ja vain käyn anoppilassa. Tätä on vähän hankala selittää, mutta korvienväliset ongelmat ovat usein sellaisia, että niitä on hankala selittää selväpäisille. 😆