Eläinmaailman ihmeitä

Rakastan eläinten ja ötököiden kuvaamista, ja Suomen kesäluonnossa keskellä metsää siihen tarjoutuukin vallan mainio tilaisuus. Ahdistelen teitä siis taas mielestäni niin kovin mielenkiintoisilla öttiäisillä.

Sarvijaakko. Mistä lienee saanut nimensä?!

Voi kun mie oon ruma.

Millään muulla hyönteislajilla ei ole yhtä pitkiä tuntosarvia kuin sarvijaakolla. Sarvijaakkokoiraan tuntosarvet voivat olla jopa viisi kertaa ruumiin pituiset! Sarvijaakko elää kuulemma kuolleilla tai heikkokuntoisilla männyillä, mutta minä tapasin Jaakon kylpypyyhkeeni päältä, eikä se meinannut lähteä siitä mihinkään, vaikka sitä kuinka tökki. Taisi tykätä vaaleanpunaisesta.

Sisilisko. Meidän intialaisen kotiliskon, Kylmä-Kallen, kaukainen sukulainen.  

Minä hölmönä ehdotin eräälle lukijalle sisiliskon ottamista lemmikiksi, mutta sittemmin tulin tietämään, että Suomi-Kalle on rauhoitettu, eikä sitä saa laittaa esimerkiksi terraarioon. Parempihan sen varmaan luonnossa onkin. Sisiliskot keräävät vararavintoa häntäänsä, joten hännän irtoaminen loppukesästä voi haitata liskon talvehtimista.

Tämän linnun poikueita purjehtii laiturimme editse joka kesä, ja ehdinkin jo kaipailla, missä pienokaiset ovat. Seuraavana päivänä ne heti ilmestyivätkin peilityynelle järvelle.

Emme ole vieläkään täysin varmoja, mistä linnusta on kyse, sillä olemme veikkailleet kolmen lintulajin - tukkakoskelon, isokoskelon ja silkkiuikun - väliltä. Lopulta olemme ehkä kuitenkin kallistuneet tukkakoskelon puoleen. 

Poikaset uiskentelevat emon perässä yleensä hyvin kauniina rivistönä, mutta aika usein poikaset yrittävät saada emolta kyydin ja kiivetä emon selkään. Emolla voi olla selässään välillä kolmekin poikasta, jolloin emosta ei näy paljon muuta kuin otsan hiustupsu.

Jos kyytiläisiä on liian monta, emo ravistelee poikaset alas - kunnes ne taas kiipeävät selkään.

Tämän samaisen lintulajin edustajan näin tänään soutumatkalla rantakalliolla seisomassa. Minut nähdessään se ruilautti kalliolle valkoiset viirut ja lähti menemään.

Koskelot kalastavat sukeltamalla ja viihtyvät siksi kirkasvetisissä järvissä.

Tämä hyönteinen jäi minulle vähän arvoitukseksi. Se oli jotenkin turhan karvaisen oloinen ollakseen kärpänen, ja luontokirjaa tutkittuani rupesinkin miettimään olisiko kyseessä jokin paarmalaji.

Komeat Ray-Banit.

Perhosia on hirveän vaikea vangita kameralle, mutta tämän pienen sininen perhosen sain sentään kuvattua. Kyseessä on ilmeisesti jokin sinisiipilaji - ehkäpä kangassinisiipi?

Sinisiivet alkavat liihotella vasta juhannuksen maissa, ja niitä tavataan usein erilaisilta kukkaniityiltä ja metsäaukeilta.

En tunnistanut tätä outoa pitkähäntäistä ötökkää, mutta viisaammat tiesivät(?) sen olevan sudenkorento. Olin jotenkin ajatellut sudenkorentojen olevan aina sellaisia paksumpia ja pöriseviä; tämähän on hirveän aneeminen kaveri.

Sudenkorennot ovat mestarillisia lentäjiä - ne lentävät eteenpäin, sivulle ja jopa taaksepäin. Ateriansakin sudenkorennot nauttivat ilmassa. Myös niiden näkökyky on erinomainen, minkä huomaa myös niiden silmistä. Pään sivuilla sijaitsevat verkkosilmät ovat suuret, ja niissä voi olla peräti 20 000 ommatidia (niveljalkaisten verkkosilmän keilamaista osasilmää).

Ajattelin tämän olevan kärpänen, mutta onkohan tämä sittenkään?

Luulin tätä ensin sarvijaakon vauvaksi (biologi liikenteessä, haha!), mutta sitten huomasin nuo lapiokädet, jollaiset olivat myös Intiassa näkemälläni laulajasirkalla, jota luulin silloin hepokatiksi. Tämä taitaakin olla suomalainen heinäsirkka?

Kuolleita kalanpoikasiakin näkyy kelluvan vedessä jonkin verran. Mitähän se merkitsee?

Kimalaiset ovat yksiä suosikkiötököitäni. Ne ovat mukavan pörröisiä ja jotenkin hupaisia, kun ne pöristelevät kukissa etsimässä mettä.

Oisko täällä mitään...

Ei ollut... kurkataanpas tänne.

Apua! Mä teen kohta kuperkeikan!

Kimalaisilla on pitkä kieli, jonka avulla ne pystyvät vierailemaan myös syvänieluisissä kukissa. Kimalaiset ovat raskaita hyönteisiä, ja niiden on kylmällä säällä lämmitettävä lentolihaksensa ennen lentoon lähtöä.

Koira.

Tykkää rapsutuksista. ♥

Innostunut sonni

Istun tässä terasilla keskellä metsää, ja yritän epätoivoisesti löytää kohtaa, jossa netti suostuisi toimimaan. Sisällä nettiyhteys ei toimi kerta kaikkiaan mitenkään, ja siksi nyt istun tässä hyttysten syötävänä. Pitää ehkä hankkia parempi nettitikku, koska tämän kanssa menee kyllä hermot. Yritän saada tässä edes jonkinlaisen pikaisen kuvakoosteen aikaiseksi ja kirjoitella sitten toiste enemmän, jos saisin tämän nettiyhteyden paremmaksi.

Pääsin ehjänä ja turvallisesti Suomeen, ja vatsakin on taas oikein kunnossa. Niin kunnossa, että sinne on jo uponnut kaikenlaista, muun muassa makkaraa, mansikoita, äiskän kalakeittoa, lettuja sekä hieman kuohujuomaa juhannuksen kunniaksi. Olen myös nauttinut ihanasta suomalaisesta maidosta, jota ei tarvitse keitellä!

Kaverusten jälleennäkeminen.

Asialliset auringonottovarusteet, kun tulee Intiasta kylmään Pohjolaan.

Juhannusaatto oli säiltään aivan ihanteellinen - kerrankin! Oli lämmintä, aurinkoista ja tuuletonta, joten ilmassa oli todellakin keskikesän juhlan makua. Kävimme katsomassa pitkästä aikaa kokkoa.

Mietin juhannuksena, miksiköhän kokkoja yleensä poltetaan, mutta nyt tätä kirjoittaessani näin bloginini sivupalkissa Pupuleipomon postauksen juhannuksen historiasta. Sieltä se vastaus löytyikin: kokoilla juhlistetaan valoa ja aurinkoa.

Yritimme etsiä kokkoa toisesta paikastakin, mutta se oli joko jo poltettu tai sitten emme vain löytäneet sitä. Matkalla näimme komeita lehmiä ja sonneja, ja menin ottamaan niistä kuvia. Yksi aitauksen ulkopuolella kuljeskellut sonni mylvi julmetusti, ja minä innostuin mylvimään sonnille takaisin (kaikkea se juhannus teettääkin). Keskustelusta innostunut sonni alkoi rymistellä minua kohti, enkä muista, milloin olen viimeksi juossut niin kovaa karkuun.

Superkuu ja kokko.

Erikoisateria ripulipotilaalle

Huomenna suunnistan kohti Suomea, ja pitkä lentomatka hieman hermostuttaa. Aiemmin pelkäsin lentoa polveni takia, mutta sunnuntaina sain jostain todella ärhäkän ripulin. Sunnuntai-iltaan mennessä olo oli jo aika heikko, ja kun ei vesikään pysynyt sisällä, sanoin ukkelille, että nyt on varmaan parempi lähteä lääkäriin. Pelkäsin nestehukkaa ja vieläkin enemmän sitä, että en kykenisi keskiviikkoaamuna lennolle. Koska en itse kyennyt ajamaan autoa, ukkeli soitti paikalle jo aikoja sitten vapaalle päästetyn autonkuljettajan. Poika tuli ennätysajassa - hän oli juossut koko parin kilometrin matkan meille. ♥

Makasin pari tuntia päivystyksen ensiavussa tiputuksessa, ja olokin hieman koheni (jopa niin paljon, että jaksoin kaivaa kamerankin, vaikka ukkeli sanoi, että et ota täällä kyllä yhtään kuvaa.)

Verikokeista selvisi, että ripuli oli jonkin infektion aiheuttama. Mistä infektio tuli, sitä ei kukaan voi varmasti sanoa. Itseäni viisaampien (eli anopin ja ukkelin) mielestä tauti tuli todennäköisimmin maidosta, kun minähän juon niitä pussimaitoja keittämättä. Täkäläisten mielestä maito pitäisi keittää ennen juomista, mutta minä perustelen keittämättömyyttäni sillä, että maito on jo pastöroitu (ja homogenisoitu), joten miksi ihmeessä sitä pitäisi enää keitellä. (Oikeasti olen vain laiska, enkä viitsi keittää maitoa.) Tiedän kyllä vastauksenkin: maito saattaa olla suorastaan väärennettyä, tai ainakin kylmäketjussa on hyvin todennäköisesti aukkoja. Meidänkin maitomies tuo maitopussit aamulla moponsa tarakalla sivukassissa, ja ties missä ne ovat sitä ennen kuljeskelleet. Jokin maitopussi saattaa sisältää ihan laadukasta maitoa ja jokin toinen taas ei. Kun näitä pusseja juo kuumentamatta, se on vähän sama kuin venäläistä rulettia pelaisi. On hyvin todennäköistä, että aiemmat ripulinikin ovat johtuneet nimenomaan maidosta, vaikka en haluaisi tätä myöntääkään.

Sain sairaalassa jälleen aivan ensiluokkaista kohtelua, ja toiminta oli todella nopeaa. Silti kahden tunnin petipaikasta joutui maksamaan 1000 rupiaa (13 euroa). Laskua kirjoittanut mies kertoi, että monet potilaat tulevat vasta illalla päivystykseen, kun päivystyksessä toiminta on paljon nopeampaa kuin päiväsairaalassa, ja laskukin jää tästä syystä paljon pienemmäksi. Jos sairaalaan tulee päiväsaikaan, siellä saattaa mennä koko päivä, ja laskukin on moninkertainen.

Tulimme puolenyön jälkeen kotiin, ja kun seisoimme kotihississä, ukkeli sattui katsomaan alas jalkoihini ja kysyi, että "mitä sulla tuolla housunpuntissa oikein roikkuu". Ja kappas vain: sieltä tursusivat valkoiset alushousuni, jotka minulla oli ollut edellispäivänä päällä. Ihmettelinkin, mihin ne olivat hävinneet! Tuli ilmeisesti lähdettyä vähän kiireellä.

Kuvittelin viettäväni viimeiset päivät Intiassa hieman toisin kuin ripulia potien, sillä ukkelin serkkutyttö USA:sta oli tullut käymään Intiassa. Serkku tuli Hyderabadiin ihan vain minua tapaamaan (oli hänellä asiaa kyllä räätälille ja kultakauppaankin!), sillä emme ole tavanneet vielä kertaakaan aiemmin. Olin kuullut, että serkku tykkää ravintoloissa syömisestä, ja ukkelikin oli kerennyt sunnittelemaan, missä kaikkialla voitaisiin käydä sitten, kun Radhika tulee. Illalla käydään kai yhdessä kivassa paikassa syömässä, mutta minun taitaa olla varmempi olla syömättä mitään, ettei käy köpelösti. Onneksi ei edes tee mieli mitään, niin ei harmita. 

Tänään saimme kulumaan monta tuntia kultakaupoissa. Anoppi on halunnut jo pitkään ostaa minulle kunnolliset korvakorut, mutta sopivia ei ole löytynyt. Nyt oli hyvä tilaisuus lähteä uudelleen ostoksille, kun Radhika oli - nuoremman sukupolven edustajana - mukana makutuomarina. Radhika myös tietää anoppia paremmin, mikä käy yhteen länsimaisten vaatteiden kanssa ja ymmärtää senkin, että minä en mistään intialaisista kultahärpäkkeistä tykkää. Korvakorut löytyivät, ja ne olivat (minun mittapuullani) niin hirvittävän kalliit, että en tiedä, uskallanko edes käyttää niitä. Korujen mukana tuli valokuvallinen takuulappu, ja tulin tietämään senkin, jos että joskus haluan myydä korvikset, timanteista maksetaan takaisin 90 prosenttia ja kullasta 100 prosenttia.

Minä lähden tästä pakkaamaan kamoja, koska huomenna on aikainen lähtö. Ylihuomenna pitäisi ajaa vielä pitkän lennon jälkeen nelisensataa kilometriä juhannuksen viettoon, ja saa nähdä, miten polven ja vatsan kanssa käy. Tulppa persuksiin ja paljon pysähdyksiä?

Tuskin ehdin koneelle ennen juhannusta, joten toivottelen ikimuistoista juhannusta kaikille, jotka sitä viettävät!

Loppuun vielä aiheeseen sopiva, ruotsalaiskoomikko Robert Gustafssonin näkemys suomalaisista juomatavoista. Minua video ei naurattanut yhtään (tosikko suomalainen?), mutta ehkä jotakuta toista naurattaa.

Kylmä-Kalle tuli taloon

Olen ihmetellyt pieniä mustia papanoita, joita ilmestyy aina silloin toisen tyhjän makuuhuoneen seinänvieriin. Aluksi panikoin, että apua, onko meillä hiiri tai rotta. Yritin etsiä netistä, minkä eläimen papanoista mahtaisi olla kyse, mutta en oikein päässyt asiasta selvyyteen. Päätin lopulta olla huolestumatta papanoista sen ihmeemmin, koska papanoita oli vain siinä yhdessä huoneessa, vähänlaisesti ja harvoin, eikä huoneessa ollut syöty mitään (esimerkiksi verhoja tai yhdessä nurkassa ollutta matkalaukkua). Rotat järsisivät kaiken mahdollisen, minkä hampaisiinsa saisivat, ja hiiret hakeutuisivat minun järkeni mukaan keittiöön, jossa on jotain syötävääkin.

Viime viikolla papanoita oli ilmestynyt myös meidän makuuhuoneen kylpyhuoneeseen - sekä lattialle että seinälle. Aikamoinen akrobaatti tämä hiiri tai rotta, kun on käynyt tekaisemassa kikkareet pystysuoralle seinälle!

Nämä papanat auttoivat vihdoinkin oikean eläimen jäljille, sillä mustaan papanaan näytti kuuluvan toinenkin osa, valkoinen pallo: nämä olivat liskojen eli kotigekkojen jätöksiä. Gekoilla virtsa ja uloste tulevat ulos samasta reiästä, ja tumma pötkäle on ulostetta ja valkoinen pallukka kidemäistä virtsa-ainetta.

Pian löytyi kikkareiden alkulähdekin. 

Apua! Lisko meidän kylpyhuoneessa! Kuinka nyt uskallan mennä yöllä vessaan?

Ensimmäiseksi menin tietysti parkumaan ukkelille, että kylppärin seinällä on iso ja lihava lisko, tule katsomaan! Olento lymyili suihkun vedenlämmittäjän takana ja kurkki sieltä uteliaana: onko teillä jokin ongelma?

Ensiksi meinasin tehdä sen, mitä normaalistikin teen, jos havaitsen liskon sisätiloissa: haen luudan ja jahtaan sen lähimmästä ovesta tai ikkunasta ulos. Nyt en jaksanut kuitenkaan jostain syystä välittää. Kylpyhuoneen oven alla ei ole rakoa, joten lisko ei pääsisi tulemaan makuuhuoneen puolelle. Olkoon siellä!

Yöllä vessassa käydessäni piti tietysti tutkia, oliko lisko vielä siellä. Ei ollut. Se oli ilmeisesti puikahtanut avoimesta ikkunasta yön pimeyteen.

Aamulla se oli kuitenkin taas ilmestynyt kylpyhuoneeseen, samaan paikkaan vedenlämmittimen taakse. Tästä  muodostuikin hyvin pian liskon päivärutiini: aamuyöllä vedenlämmittimen taakse lämmittelemään ja lepäilemaan ja illansuussa taas baanalle!

Liskot tykkäävät lämpimästä, ja luultavasti siksi tämäkin kaveri on tämän paikan valinnut. Vedenlämmitin on aina hieman lämmin, ja jos joku käy suihkussa, se lämpenee vielä lisää. On siis hyvä olla aamulla valmiina passissa, jotta ehtii mukaan aamusuihkuun.

Ilma viileni huomattavasti muutama päivä sitten, ja tänään on tuntunut jo suorastaan kylmältä (aamulla oli vain 23 astetta). Liskokin on nyt vaihtanut paikkaa ja hakeutunut vieläkin lämpimämpään: se viettää nykyisin päivänsä vedenlämmittimeen kiinni liimaantuneena.

Minua hieman säälittää mokoma kylmähinen olento - et sinä kyllä Suomessa pärjäisi! Nimesinkin kaverin kylmä-Kalleksi.

Minusta Kalle on valtavan söpö ja fiksu - maailmassa ei varmasti ole toista yhtä fiksua liskoa! Ihan ehdotonta rakkauteni Kallea kohtaan ei vielä ole, sillä Kalle on minusta söpö vain silloin, kun se on paikallaan. Silloin kun Kalle liikkuu, se ei ole erityisen söpö, vaan edelleenkin hieman iljettävä. Tänään esimerkiksi yllätin Kallen alempaa seinältä, ja kun näin se kipittävän kankeasti vedenlämmittimen luokse turvaan, tuli sellainen reaktio, että se pitää ajaa ulos. Mutta eihän sitä voi, kun se on meidän Kalle! Kallen päiväkävelyn tuloksena lattialta löytyi taas mustavalkoinen kikkare, joten Kalle oli käynyt kai tällä kertaa lattianrajassa asioillaan. Olisi mukava, jos hän oppisi käymään pöntölläkin!

Ukkeli ei ole erityisen viehättynyt meidän uudesta kotieläimestämme, eikä hän siis jaa iloani siitä, kun aamulla huomaan Kallen roikkuvan taas vedenlämmittimessä. Ukkeli on pelotellut minua, että liskojen jätökset syövyttävät, jos sellaisen sattuu päällensä saamaan. Ukkeli arveli myös, että lisko on minun poikaystäväni edellisestä elämästäni, ja siksi se viihtyy niin hyvin meillä. Mistä sitä koskaan tietää? Mietin vain, että mitähän sekin kurja ketale on sitten edellisessä elämässään tehnyt, kun on tällä kertaa liskoksi syntynyt.

Kallen innostamana perehdyin vähän tarkemmin gekkojen mielenkiintoiseen maailmaan. Ensinnäkin olin pohtinut kovasti Kallen nukkumista, kun sillä ei näyttänyt olevan koskaan silmät kiinni. Mahtaako kaveri nukkua kylpyhuoneemme seinällä vai oleileeko se siellä muuten vain kaiket päivät? Yllätyksekseni sain tietää, että kotigekoilla ei ole silmäluomia ollenkaan, vaan gekko sulkee silmänsä supistamalla pupillin mahdollisimman pieneksi. Siis ilmeisesti mitä pienempi pupilli, sitä todennäköisemmin gekko nukkuu.

Hereillä ollaan!

Ruokavaliokin minua ihmetytti - löytääkö gekko kodistamme jotakin syötävää, vai käykö se yöllä ulkona syömässä ja tulee sitten päiväksi kylpyhuoneeseemme nukkumaan ja kakkimaan? Muurahaisia ei ole näkynyt meillä enää moneen kuukauteen, ja mietin, mahtaisiko gekoilla ja muurahaisilla olla jokin yhteys?

Ilmeisesti gekot eivät kuitenkaan syö muurahaisia, vaan ne saalistavat lähinnä hämähäkkejä, heinäsirkkoja, torakoita, itikoita ja yöperhosia. Sisätiloissa ne tykkäävät päivystää valaisimien ja avoimien ikkunoiden lähellä, joista todennäköisimmin saa napattua makupalan. Muurahaiset ovat kadonneet meiltä siis jostakin muusta syystä - ja Kalle (ja hänen mahdolliset kaverinsa) pitää loputkin ötökät aisoissa. Monet pitävät gekkoja hyvinä eläiminä juuri tästä syystä, että ne pitävät kodin epätoivotuista öttiäisistä puhtaana. Gekoilla on myös ilmeisesti hassu tapa nuolla naamansa ruokailun jälkeen puhtaaksi, aivan kuten kissa tekee. Sen haluaisin kyllä ehdottomasti nähdä!

Gekkoihin liittyy myös monenlaisia uskomuksia. Ennen inhosin gekkoja, mutta suhtautumiseni muuttui sen jälkeen, kun joku sanoi, että liskot viihtyvät onnellisessa talossa. Totta kai minä haluan, että meillä on onnellinen koti! Tervetuloa vain kaikki liskot! Jos gekkoja on kotona samanaikaisesti kaksi, talo on kaksi kertaa onnellisempi. (Jee! Tänä aamuna näkyi taas siellä kakkamakuuhuoneessa yksi gekko, ja kerran näin kahden pikkugekon juoksevan lattian poikki. Eli onhan näitä. Ilmankos tässä onni kukoistaakin.)

Jos gekko putoaa vasemmalle olkapäälle, se tuottaa huonoa onnea, mutta jos gekko putoaa oikealle olkapäälle, se tuottaa hyvää onnea. Toisaalta taas, jos saa päällensä gekon jätöksiä, se tietää sairautta, jonka saa kuitenkin karkotettua sillä, että pirskottelee päälleen Ganges-joen pyhää vettä. Jossakin päin uskotaan, että jos gekko putoaa naamalle, ihmisestä tulee albiino. Jos taas gekko putoaa keittoastiaan, astia täytyy rikkoa ja heittää pois, koska astia ei ole enää puhdas. Gekkoa ei kuitenkaan saisi koskaan tappaa. Erityisesti kotirouville on tiedossa kovat ajat, jos menee listimään gekon: surmatyön seurauksena kotirouvan keitokset muuttuvat nimittäin mauttomiksi. Tuskin kukaan haluaa elää tämmöinen pelko persiissä.

Vai mitä?