Äiskä tuli taasen vieraisille, ja suunnitelmissamme oli käydä Ateneumissa katsomassa
Tove Janssonin näyttelyä. Meidän oli pitänyt käydä näyttelyssä jo äiskän edellisellä visiitillä, mutta hautausmaakeikat ja muut huvit olivat verottaneet voimiamme sen verran, ettemme jaksaneetkaan. Nyt alkoi olla viimeinen mahdollisuus, sillä näyttely jatkuu enää syyskuun seitsemänteen asti.
Lähdimme kaupunkiin ilman sen suurempia suunnitelmia, suunnaten sinne, minne nenä näytti. Ensimmäiseksi kävimme ihmettelemässä Ruttopuistoa, jonka Ravintolapäivän myyntikojut olivat vallanneet.
Olen ollut aivan ulalla koko ravintolapäivästä - ensimmäisenä Ravintolapäivänä (ja monena Ravintolapäivänä sen jälkeenkin) olin Intiassa, ja ehkä siitä syystä tapahtuma on jäänyt minulle aika vieraaksi. Olen jopa vähän ihmetellyt Ravintolapäivän saamaa suosiota. Ruttopuistossa käynnin jälkeen en kuitenkaan enää ihmettele: jos monta myyjää kerääntyy samaan paikkaan, myös asiakkaat löytävät tiensä kojuille, ja kun ilmakin on vielä ihan loistava, niin mikäs sitä on ollessa. Itse asiassa rupesin jo miettimään, että tekisi mieli osallistua Ravintolapäivään itsekin - olisi tosi kiva tehdä ja myydä ruokaa ulkosalla ja rupatella siinä samalla ihmisten kanssa! Mutta viihtyvyyden edellytyksenä olisi ehdottomasti kaunis ilma, ja mistä näitä ilmoja koskaan etukäteen tietää.
Monenlaista ruokaa tuli maisteltua, ja kaikki ruoat (yhtä juustokakkua lukuun ottamatta) olivat aivan älyttömän hyviä. Hinnatkin olivat pääasiallisesti hyvin kohtuulliset. Lisää tällaista, kiitos!
Meinasimme käydä myös katsomassa
Tatzu Nishin hotelli Mantaa, mutta
museoratikka oli niin sopivasti hotellin kulmilla parkissa, että hyppäsimmekin sen kyytiin. Istuimme avovaunussa, joka oli peräisin vuodelta 1919.
Rahastajana toimi hurmaava vanha herra, ja lippukin oli tunnelmaan oikein sopiva.
Tuntui aika hurjalta istua avoimessa vaunussa, jossa vain ohut vaijeri toimi "ovena". Onneksi kuski ajoi suhteellisen maltillisesti, joten vaaraa kadulle putoamisesta ei ollut.
|
Tässä sitä mennään! |
|
Lepopaikka kaupunkilaisille. |
Kun ratikkalenkki oli tehty, oli aika mennä vihdoinkin tutkimaan hotelli Mantaa, joka on siis Tatzu Nishin ideoima taideteos. Patsaan ympärille on rakennettu hotellihuone, joka toimii päiväsaikaan näyttelynä ja öisin hotellina. Hieman harmitti, että hotellihuone oli jo täyteen varattu, sillä olisin itsekin mieluusti yöpynyt tuolla!
Olin aiemmin taideteoksesta lukiessani pitänyt ideaa harvinaisen pöljänä (kuka hullu rakentaa patsaan ympärille hotellihuoneen!), mutta paikalla käytyäni mieleni muuttui. Tai sanotaanko, että rupesin ajattelemaan hieman eri tavalla.
|
Kiva petikumppani. |
|
Oleskelutilaa. |
|
Kylppäri oli moderni ja viihtyisäkin. |
|
Näkymä kirjoituspöydän yläpuolella olevasta ikkunasta. |
|
Näkymä oleskelutilan ikkunasta. |
Patsasta tältä korkeudelta silmäillessäni huomasin, että Manta oli hyvin muodokas nainen. Mantan takapuoli ansaitsi siis ihan oman valokuvansa. Joku toinenkin ajatteli ilmeisesti juuri samalla hetkellä samalla tavoin.
Vaikka en edelleenkään oikein ymmärrä Tatzu Nishin taideteoksen ideaa, oli kuitenkin hauska nähdä patsas hieman erilaisesta kuvakulmasta ja aivan eri ympäristössä kuin aiemmin.
Löysimme lopulta tiemme myös Ateneumiin, vaikka aamulla olikin käynyt ilmi, että en minä eikä äiti ollut kovin innostunut Ateneum-visiitistä.
|
Ateneumissa ei saanut kuvata, joten sieltä ei ole muuta kuvaa kuin tämä. |
Jokaisen suomalaisen pitäisi varmaankin olla haltioissaan Janssonin näyttelystä, mutta minun on pakko tunnustaa, että pitkästyin jo heti näyttelyn alkumetreillä. En ole koskaan ollut mikään muumi-fani, ja harvemmin muutenkaan innostun taidenäyttelyissä. Minussa on kai jotain vikaa, kun en jaksa keskittyä taideteoksiin, vaan ajatukseni rupeavat aina harhailemaan, ja alan katsella jotakin omasta mielestäni mielenkiintoisempaa, kuten muita ihmisiä. Ainoastaan Janssonin Helsinki-aiheiset maalaukset vetivät jollakin tavalla puoleensa, sillä maalauksia oli kiinnostava tarkastella jo ihan siksikin, että maalauksista saattoi aistia, millainen Helsinki oli ehkä ollut 1900-luvun puolessavälissä.
Kävimme myös tutustumassa Helsingin juhlaviikkojen
KoeHelsinki -alueeseen, mutta harmiksemme saavuimme paikalle liian myöhään, ja rakennelmia pantiin jo kasaan.
Naruviidakko oli kuitenkin edelleenkin ihailtavissa - ja siiderillekin kerkesimme.
Kovasta yrityksestä huolimatta emme onnistuneet saamaan parkkisakkoa koko päivänä, mikä herättikin epäilyksen, että parkkipirkot olivat kesälomilla.
Mutta kertokaahan viisaammat, kuinka auto ajetaan saadaan pois tällaisesta paikasta, jossa autojen välissä (sekä edessä että takana) on vain Hesarin mentävä kolo? Olen nähnyt tällaista tiivistä pysäköintiä varsinkin etelän mailla, enkä ole vieläkään keskinyt vastausta kysymykseen. Itseltäni ainakin jäisi auto siirtämättä.