Käynti ompelijalla

Helmikuun alussa on suvussa yhdet häät, ja anoppini ehdotti, että voisin laittaa hääseremoniaan päälle sarin. Vaikka en ole koskaan käyttänyt saria, innostuin ajatuksesta itsekin. Kertahan se olisi ensimmäinenkin!

Sarin ostaminenhan on vallan helppoa: menee vain yhteen sareja myyvään liikkeeseen, joita on Hyderabadissakin pilvin pimein, ja valitsee sieltä mieleisensä. Ongelmat seuraavatkin vasta sarin ostamisen jälkeen: sarin mukana tulee kangaspala, josta pitäisi jollakin keinolla saada ommeltua pusero, choli, jota käytetään sarin alla. Sitä varten pitäisi löytää ompelija, enkä tunne Hyderabadista ainuttakaan. Ompelijalla käynti tuntuu minusta muutenkin vieraalta, vaivalloiselta ja pelottavalta (!) ajatukselta.

Olin jo puolittain unohtanut koko asian, kunnes eräänä päivänä olimme menossa lounaalle intialaisen ystäväni kanssa. Ompelijaongelmani tuli jotenkin puheeksi, jolloin ystäväni totesi, että tämäpäs sattui! Hänellä oli juuri ollut aikomus poiketa matkalla ompelijansa luona hakemassa valmiita vaatteita, ja hän voisikin esitellä ompelijansa minulle, jotta voisin teettää cholin tämän ompelimossa.

Kyseinen ompelija oli pohjoisintialainen nainen ja oikein liikenaisen oloinen. Ompeluliike ei ollut mikään pieni ja pimeä verstas, kuten olin päässäni kuvitellut, vaan suurehko kerrostaloasunto, joka oli muutettu ompelimoksi. Ovella tulijan eteen avautui suuri aula, jossa oli tuoleja odottavia asiakkaita varten. Aulan vasemmalla puolella roikkui valmiita vaatteita rekeissä, ja huoneen perällä, ikkunan edessä, oli vanha sänky. Sen päällä istui tyttö, joka ompeli käsin jotakin, ja nosti vain silloin tällöin katseensa hymyillen ujosti. Vasemmanpuoleisessa huoneessa oli varsinainen pääkallonpaja, ompeluhuone, jossa miespuoliset ompelijat suristelivat ompelukoneillaan.

Aulan oikeanpuoleisessa huoneessa oli toimisto, jonne ystäväni ompelija meidät johdatti. Toimiston joka nurkka tursusi jotain, ja työpöytäkin oli niin täynnä kankaita ja kansioita, että työpöytää hädin tuskin näkyi niiden alta. Ystäväni kommentoi ompelijalle, että onpas kiva, että kaikki kankaat ovat siinä käden ulottuvilla. Ompelija oli kuitenkin toista mieltä. Hän olisi halunnut, että työpöytä on siisti, mutta aikaa tavaroiden järjestelyyn ei yksinkertaisesti ollut.

Ystäväni sovitti valmiit vaatteensa, maksoi ne ja teki uuden tilauksen. Kuuntelin sivusta tilauksen tekoa, ja vaikka hän ja ompelija puhuivat englantia, en ymmärtänyt puoliakaan. Keskustelu vilisi erilaisia ompelutermejä, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä esimerkiksi slip tarkoitti. Jos minä, asiaan vihkiytymätön, tilaisin ompelijalta omin nokkineni jotakin, tulisi ihan varmasti hirveitä väärinkäsityksiä, ja saisinkin tunikan sijasta jonkun turbaanin.

Lopuksi ystäväni esitteli minut ompelijalleen ja kertoi, että tarvitsisin cholin häissä käytettävää saria varten. Satuin kysäisemään ompelijalta, kuinka kauan semmoisen ompelemiseen menisi ja kuinka kauan aiemmin tilaus pitäisi siis jättää.

Sohaisin kysymykselläni tietämättäni muurhaispesää. Ompelija aloitti pitkän vuodatuksen siitä, kuinka kiire hänellä oli ja kuinka kaikki halusivat, että heidän vaatteensa olisivat valmiina mahdollisimman pian. Naisella oli aiemmin ollut kuusi ompelijaa, mutta nyt heitä oli enää kaksi, kun muut olivat lähteneet kävelemään, syystä tai toisesta. Koska nainen ei itse ommellut, koko työtaakka oli näiden kahden ompelijan hartioilla. Tilauksia tuli enemmän kuin ompelijat pystyivät ompelemaan, mikä johti siihen, että työt kasaantuivat ja viivästyivät. Naisen kännykkä pirisi taukoamatta, kun asiakkaat tiedustelivat, milloin heidät vaatteensa olisivat valmiita, ja tämä stressasi naista aivan kauheasti. Hän kertoi nykyään säikkyvänsä joka kerta, kun puhelin soi, ja jättävänsä nykyään aika usein kokonaan vastaamatta siihen.

Sain mukaani naisen käyntikortin ja ohjeen soittaa ja kysellä työtilanteesta mahdollisimman ajoissa. Kolme viikkoa olisi kuitenkin ehdoton minimiaika tilaukselle. Läksin ompelijalta sekavin mielin miettien, eikö choleja voisi ostaa mistään valmiina.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että en olekaan Intiassa vielä kyseisten häiden aikaan, vaan vasta myöhemmin helmikuussa. Ei siis tarvitse ostaa saria, eikä ompeluttaa sitä varten choliakaan.

Ompelijoiden pakoilu jatkuu...

Lumi oli sopivan soft

Maakuntakierros on nyt tehty, ja urheiltuakin tuli, mutta vain sen verran, että voi sanoa harrastaneensa talviurheilua. :-)

Koska joulu jäi minulta kokonaan viettämättä, emmekä juhlineet uuttavuottakaan mitenkään ihmeemmin, vahinko piti ottaa takaisin näin tammikuussa. Lauantaina 15. päivä vietimme siis ensin jouluaattoa ja nautimme pienen, mutta sitäkin herkullisemman jouluaterian. Täytyy sanoa, että lanttulaatikko ei ole koskaan maistunut niin hyvältä - enkä normaalisti edes pidä lanttulaatikosta! Joulusauna ja kynttilät kuuluivat tietysti myös asiaan, ja niillä pääsi jo ihan hyvin joulun makuun. Olin uhonnut hankkivani joulukuusenkin, mutta lumessa rämpiminen saha olkapäällä ei lopulta houkuttanut, ja kuusikauppiaitakin on kovin harvassa näin tammikuun puolessavälissä.

Muutama päivä "jouluaaton" jälkeen pääsin juhlistamaan uuttavuotta toisessa kyläpaikassa. Tuli ainakin todistettua se, että juhlat eivät ole välttämättä kalenteriin sidottuja. Juhlatunnelmaan pääsee hyvin muulloinkin, kun ikkunasta näkyy talvinen maisema ja ympärillä on samanmielistä seuraa.

Uudenvuoden raketteja ei ollut, mutta tähtisadetikut toimivat hyvin korvikkeina. :-)

Hyvää uutta vuotta!

En millään keksinyt, mitä tinani voisi esittää... Naamio? Kaspianmeri? Bikinin yläosa?

Kouluaikaisten painajaismaisten hiihtomuistojen jälkeen totesin, että hiihtäminen ei välttämättä olekaan ihan kauhean kamalaa, kunhan muistaa muutaman perussäännön: edetä rauhalliseen tahtiin, pitää lenkin tarpeeksi lyhyenä ja varata mukaan evästä. Plussaa on, jos määränpäässä on eväiden lisäksi tiedossa jotakin jännittävää puuhaa.

Järven jäällä - ja melkein perillä.

Vauhdin huumaa napakelkalla!

Kauan odotettu mehuhetki.

Sitten pitäisi jaksaa vielä takaisin.
Askel on ainakin vielä tässä vaiheessa aika reippaan näköinen!

Ihmeekseni tein sellaisenkin havainnon, että ulkona pystyy talvellakin oleilemaan pitemmänkin aikaa, jos vain on tarpeeksi vaatetta päällä. Heh heh. Suomalaiset lapset ovat tämän aina tienneetkin, mutta tällaiselta city- ja kesäihmiseltä, joka ei edes omista kunnon talvikenkiä, asia tuppaa unohtumaan. Paleltumisvaara uhkaa jo roskapussia viedessä...

Linnan valtiaat.

Lumiukkoja kolmessa eri koossa - jokainen omalla tavallaan hirveän sympaattinen. :-)

Omakuva muovailuvahasta.

Olympialaisia odotellessa

Tämä blogi hiljenee nyt ainakin viikoksi, sillä lähden huomenna kiertelemään hieman maakuntia ja katsastamaan, pääsisinkö vaikkapa pulkkamäkeen. Ajattelin jopa kokeilla hiihtämistäkin, tooosi pitkän tauon jälkeen! En ole tainnut koskea suksiin sitten kouluvuosien, koska inhosin hiihtämistä silloin niin paljon - kai lähinnä siitä syystä, että olin siinä niin surkea. Yksissäkin hiihtokilpailuissa jättäydyin tahallani viimeiseksi - oikein seisoskelin ladun varressa ja päästin kaikki muut ohitseni. Olisin varmaan ollut häntäpäässä muutenkin, mutta oli kai vähemmän noloa luovuttaa totaalisesti kuin hiihtää kieli vyön alla ja jäädä silti viimeiseksi. Opettaja oli minulle hyvin, hyvin vihainen. :-D

Nyt olen kuitenkin päättänyt ainakin käydä seisoskelemassa suksien päällä, jos vain saan sukset ja monot lainaksi jostakin. Luistelemisestakin haaveilin, kun tarjolla olisi kuulemma 80 metriä pitkä luonnonjäärata. Se taitaa kuitenkin jäädä vain haaveeksi, sillä minulla ei ole luistimia, enkä viitsi niitä ostaakaan yhtä tai kahta luistelukertaa varten. Muistelin, että minulla olisi vanhat kouluaikaiset luistimet vielä tallessa, ja kävinkin raottamassa kanakopin ovea siinä toivossa, että luistimet pomppaisivat silmilleni, ja voisin vain nappaista ne mukaani. Kanakoppi oli kuitenkin niin ääriään myöten täynnä, että en uskaltanut liikuttaa ensimmäistäkään tavaraa, vaan työnsin oven äkkiä takaisin kiinni. Luistelu taitaa siis jäädä haaveeksi, mikä ei kyllä hirveästi harmita, koska luisteluakin taisin koulussa vihata. Nilkat tulivat aina kauhean kipeiksi, ja varpaat jäätyivät. Piruetitkin näyttivät telkkarissa paljon helpommilta, kuin mitä ne todellisuudessa olivat.

Ainoa talviurheilumuoto, josta olen tainnut koskaan tosissaan tykätä, on laskettelu. Sen harrastaminen oli kuitenkin sen verran työlästä (pitää etsiä mäki, päästä mäen juurelle jotenkin, vuokrata/ostaa sukset ja muut vermeet, päästä mäen päälle jotenkin jne.), että alaslaskun ilo tuntui kovin mitättömältä kaikkeen vaivaan suhteutettuna. Lasketteluun sisältyi omalla kohdallani vielä sellainenkin jännitysmomentti, että ankkurihissit olivat aivan liian monimutkaisia minulle. Joskus en päässyt kunnolla hissin kyytiin, vaan jäin roikkumaan jalastani ankkurikoukkuun. Niin sitten raahauduin mäkeä ylös, persukset maata viistäen, kunnes putosin kyydistä jossakin puolessavälissä mäkeä. Järkyttävän noloa.

Myöhemmin kehittelimme laskettelusta kotoisamman version silloisen poikaystäväni kanssa. Tässä köyhän miehen slalomissa ei kummoisia varustuksia tai valmisteluja tarvittu: etsittiin vain metsästä mahdollisimman korkea mäki, jonka päältä sitten laskettiin minisukset jalassa. Se olikin välillä melkoista menoa, kun suksi saattoi irrota kovassa vauhdissa kesken laskun. Silloin päädyttiin kuusen oksalle maisemia ihailemaan... :-D

Muisteloista takaisin nykyisyyteen. Jatkan postailemista siis taas sitten, kun olen palannut yhden miehen olympialaisistani takaisin kaupunkiin. :-)

Järjestetään Intiassa sisustusmessujakin

Kävimme joku viikko takaperin sisustusmessuilla Hyderabadin messukeskuksessa. Koska mies on meillä se sisustamisesta kiinnostuneempi osapuoli, hän kasasi esitteitä ja oli muutenkin huomattavasti aktiivisempi. Minä lähinnä hengailin mukana, näpsin valokuvia ja kerjäsin makupaloja ruokaesittelijöiltä. :-D

Messuhalliin tiemme käy!

Huonekalut oli järjestetty hallin keskelle, ja muita tuotteita esiteltiin hallin reunamilla.

Tohon kun pääsis pötköttelemään.

Väriä elämään!

Kiva kiikku.
Ton kun panis telkkarin eteen, niin vois porukka mennä vähän hiljaseks.

Peitot heilumaan.

Koriste-esineitä ja yksi blondi kehystettynä.

Muutama kello.

Kaasuliesiä ja liesituulettimia.

Hai sie, osta tästä miulta näpsäkkä höyrytin!

Sähköinen tandooriuuni.
Tän mie oisin ihan ehdottomasti halunnu, mutta ilkeä mies ei suostunu ostamaan.

Nyt päästiin asiaan, elikkä mausteisia intialaisia pikkelssejä.
Ostettiin tuota etualalla olevaa chilipikkelssiä (joka ei ollut edes tulista) -

sekä vasemmassa reunassa näkyvää rajasthanilaista mangopikkelssiä. Kaikkia sai maistella... ei tarvinnu ostaa sikaa säkissä.

Suolaisia naposteltavia.

Kuivattuja hedelmiä ja digestiivejä.

Aika köyhä saalis. Kassillinen esitteitä, suodatinpussiteline, kahta erilaista pikkelssiä, kuivattuja inkiväärilastuja, kuivattua Intian karviaismarjaa ja yksi paketillinen digestiivejä. Kyllähän näillä jo kotia sisustaa.

Testattu: Frankfurtin lentoaseman sairaalapalvelut

Loppiaistervehdys lumikinosten keskeltä Suomesta! Olemme täällä niin kovin raikkaassa kotimaassa noin neljä viikkoa, ennen kuin palaamme taas helmikuun alkupuolella Intiaan. Suomeen pääseminen ei ollutkaan tällä kertaa ihan mikään yksinkertainen juttu, sillä sairastuin matkalla äkillisesti. Pitkästä matkasta tuli entistäkin pidempi, ja matkustusaika Hyderabadista Helsinkiin venyi yli 32 tuntiin. Kyllä tuli äitiä ikävä!

Koska Hyderabadista ei ollut enää saatavilla lentoja lyhyellä varoitusajalla, jouduimme lentämään Hyderabadista ensin Bangaloreen ja sieltä Frankfurtin kautta Helsinkiin. Frankfurtiin asti kaikki sujui hyvin, vaikka vatsani alkoikin loppumatkasta tuntua epämiellyttävän täydeltä. Olin syönyt lennon aikana ja sitä ennen niin paljon, että asiassa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. :-D Lentoasemalla minulle tuli hieman huono olo, enkä olisi oikein jaksanut edes seisoa. Retkotin vain tuolilla miten kuten, ja odotin, että aika kuluisi. Aamiaisbuffetti ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja otinkin sieltä vain lasillisen kivennäisvettä, jota hiljakseen lipittelin.

Sitten minulle tuli hirveä ripuli, ja jumituin vessaan melkoiseksi toviksi. Kun yritin lähteä vessasta pois, silmissäni alkoi sumeta. Ainoa päässäni pyörinyt ajatus oli saada vessan ovi pois lukosta ja päästä vessasta ulos. Jos pökertyisin vessaan lukkojen taakse, kuka minua sieltä osaisi etsiä? Ryömin vessasta ulos käytävälle, ja pelästyin aika pahasti, koska en millään meinannut pysyä tajuissani. Soitin viimeisillä järjen rippeilläni miehelleni, joka kävi pyytämässä henkilökuntaa apuun. Yksi asiakkaista sattui olemaan lääkäri, ja hän syöksyi paikalle yhden henkilökuntaan kuuluneen naisen kanssa. He kyselivät oireistani ja minä vastailin miten kykenin, lattialla pää polvissa nuokkuen.

Seuraavaksi piti syöksyä antamaan ylen, mikä tuntui hieman helpottavan oloani. Vaikka minulla oli pää pöntössä, kuulin, kun lääkäri kyselin vessakopin ulkopuolella mieheltäni, mitä olin syönyt ja mihin aikaan oireeni olivat alkaneet. Miehen vastauksissa tuntui kestävän ihan liian kauan, joten minä huutelin vessasta omia kommenttejani oksentelujen välissä. Söin Bangaloressa paneer tikka sandwichin, ja siitä on nyt seitsemäntoista ja puoli tuntia!

Oloni tuntui vatsan tyhjennyksen jälkeen hetken paremmalta, ja luulin, että homma oli sillä ohi. Kykenin jopa tarkistamaan peilistä, kuinka pahasti ripsivärini olivat levinneet, ja pyyhkimään pahimmat sotkut poskilta pois. :-) Muutaman minuutin kuluttua oloni oli kuitenkin entistä huonompi. En pystynyt enää edes istumaan ilman, että silmissä pimeni. Tässä vaiheessa asiakas-lääkäri ja ravintolan henkilökunta olivat jo päättäneet kutsua paikalle ambulanssin. He olivat myös löytäneet pääni alle jostakin tyynyjä, jotta vessan lattialla olisi edes vähän miellyttävämpi maata.

Ambulanssihenkilökunta tuli paikalle kai aika pian, vaikka minusta aika tuntui ikuisuudelta. En tiedä tarkalleen, kuinka monta henkilöä paikalle tuli tai minkä näköisiä he olivat, koska en pystynyt katselemaan ketään. Minulta otettiin ainakin verenpaine ja verensokeri, ja käteeni yritettiin saada neula tiputusnestettä varten. Suoneni olivat kuitenkin aivan kadoksissa, ja kahden epäonnistuneen (ja kivuliaan!) yrityksen jälkeen ambulanssiväki päätti aloittaa aloittaa tiputuksen vasta lentoaseman klinikalla, jonne minut päätettiin pyörätuolilla siirtää.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kun minulle kiinnitettiin valjaita, jotta en putoaisi pyörätuolista, meinasin pökertyä siihenkin, ja minun oli päästävä äkkiä takaisin vessan lattialle makaamaan. Ambulanssiväki totesi, että pyörätuolilla siirtäminen ei onnistu, joten minut pitää kuljettaa paareilla. Niin minut sitten nostettiin lavetille ja kärrättiin ambulanssiin. En pystynyt pitämään silmiäni auki, mutta tunsin lämpötilan vaihteluista, milloin oltiin sisällä ja milloin ulkona. Minulla oli koko ajan hirveän kylmä, ja tutisin kuin horkassa. Jossakin vaiheessa olimme ulkona, ja koska minulla oli päälläni vain ohut paita, lentokapteenin ilmoittamat miinus kolme astetta tuntuivat ainakin miinus kolmeltakymmeneltä.

Lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme klinikalle, jossa pääsin vihdoinkin ihan oikeaan petiin, ja sain päälleni peiton. Leppoisan oloinen lääkäri tuli kyselemään minulta, millaisia oireita minulla oli, mitä olin syönyt ja juonut, ja mistä olin tulossa. Kun lääkäri kuuli, että olin tulossa Intiasta, hän rauhoitteli minua: älä murehdi; meillä on paljon tällaisia tapauksia; saat elämäsi pian takaisin. :-) Lääkäri epäili nestevajausta ja/tai jonkinlaista vatsapöpöä, antoi lääkettä ripuliin ja vatsakipuun ja sai vihdoinkin tippaneulan paikalleen. Mukava hoitajatyttö kävi välillä vaihtamassa tippapussin, joita meni kaikkiaan kolme kappaletta, ja kultainen mieheni istui vieressä lohduttelemassa.

Helsingin-lentomme lähti, ilman meitä. Meidän ei onneksi kuitenkaan tarvinnut murehtia asiasta, sillä Lufthansan henkilökunta oli luvannut järjestää meille paikat ensimmäiseltä mahdolliselta lennolta, kun vain selviäisi, mihin aikaan pääsen klinikalta pois. Tiputuksen loputtua lääkäri tuli kyselemään, millainen vointini on, ja haluaisinko lisää lääkkeitä. Vointini ei ollut vieläkään mikään kovin kaksinen - maailma keinui kuin olisin ollut laivassa, ja ripulikin vielä jatkui - mutta sen verran piristynyt olin, että laskettelin lääkärille hieman luikuria ja sanoin voivani hyvin. Pelkäsin, että jos kerron totuuden, emme ikinä pääse Frankfurtista pois.

Lasku oli iso, mutta ei onneksi sentään aivan niin iso, kuin olin kuvitellut.

Lääkitys maksoi 94,26 euroa ja hoito 290 euroa. Yhteensä koko lystistä sai siis pulittaa 384,26 euroa.

Klinikalta meidät kuljetettiin sellaisella lentokenttäautolla puolikuntoisille tarkoitettuihin odotustiloihin, jossa oli vanhuksia pyörätuoleissa ja yksi raskaana ollut nainen. Meille oli löytynyt paikat seuraavalta Lufthansan lennolta Helsinkiin, mutta odotteluaikaa oli kuitenkin lähemmäs neljä tuntia. Makasin pitkälläni penkeillä, koska edelleenkin keinutti.

Vaikka lento Frankfurtista Helsinkiin ei kestänyt kuin reilut kaksi tuntia, matka tuntui kiduttavan pitkältä. Sen päätteeksi seurasi vielä epätietoisuus siitä, millä lennolla matkatavaramme tulisivat. Lufthansan työntekijä oli sanonut, että matkatavaramme tulisivat myöhäisemmällä lennolla, mutta itse epäilin, että ne olivat jo tulleet alkuperäisellä lennollamme ennen meitä. Ilo oli suuri, kun bongasin meidän lennollamme tulleiden matkatavaroiden joukosta hihnalta kaksi varsin tutunnäköistä, hieman reissussa rähjääntynyttä laukkua. :-)

Nyt, kaksi päivää myöhemmin, oloni on jo lähes normaali, joten mistään kovin vakavasta ei onneksi tainnut olla kyse. Se tuli kuitenkin taas todettua, miten valtavan hyvää terveydenhoitoa länsimaissa - ainakin Saksassa ja Suomessa - saa. Apu tulee nopeasti, ja kaikkia kohdellaan samanarvoisesti. Hoito ja huolenpito oli Frankfurtissa aivan ensiluokkaista, ja saatoin sairastaa rauhassa, lääkäreiden ja hoitajien ammattitaitoon luottaen. Harmittaa vain se, että en siinä kunnossa tajunnut kiittää ketään, esimerkiksi sitä asiakas-lääkäriä, joka oli niin valtavan avulias ja ensimmäisenä paikalla. Jos lähetän ilmojen kautta kauniita ajatuksia kaikille, ehkä kiitos saavuttaa heidät joskus, jollakin tapaa. :-)

Kuala Lumpur

Lomailimme jouluna Kuala Lumpurissa, Malesian pääkaupungissa. Asukkaita kaupungissa on vajaat kaksi miljoonaa; esikaupunkineen reilut seitsemän miljoonaa. Kaupunki on minusta aika sopivan kokoinen - tarpeeksi iso, jotta valinnanvaraa löytyy, mutta ei kuitenkaan liian suuri. Hyderabadin kuivuuden ja kylmyyden (yölämpötilat liikkuivat tuolloin alle 10 asteessa), KL tuntui varsin mukavalta vaihtelulta. Luonto oli siellä hyvin vehreää, mikä pisti silmään jo matkatessamme lentokentältä kaupunkiin, sillä tien molemmilla puolilla kasvoi aivan uskomattomat määrät öljypalmuja. En ollut koskaan aiemmin nähnyt sellaisia palmupuita, joiden varsistakin näytti kasvavan vihreitä lehtiä. Palmujen lisäksi kasvillisuus oli tien vierillä muutenkin paikoitellen niin tiheää, että tuli ihan sademetsämäinen olo. Lämmintäkin Malesiassa oli, ehkä noin 30-35 astetta, sekä Thaimaan tapaan hyvin kosteaa. Koska Malesia sijaitsee päiväntasaajan lähellä, ilma on samanlainen - lämmin ja kostea - ympäri vuoden.

Malesia on hyvin kansainvälinen maa, sillä alkuperäisen malaijiväestön lisäksi Malesiassa asuu paljon mm. kiinalaisia (26%) ja intialaisia, lähinnä tamileja (7,7%). Maa on myös uskonnollisesti hyvin monimuotoinen. Nämä seikat huomioiden oli mielenkiintoista havaita, kuinka sopuisasti kaikki vaikuttivat elävän yhdessä. Eräs taksikuski kertoilikin meille maansa monimuotoisuudesta ja kulttuurien rinnakkaiselosta. Hän oli hyvin ylpeä kotimaastaan ja totesi, että "I love my country" (rakastan maatani). Itse rupesin oikein miettimään, voisinko koskaan sanoa Suomesta yhtä varauksettomasti samaa. Asiassa olisi kuitenkin aina joku mutta; jos ei muuta, niin Suomen talvi.

Matkamme tarkoituksena oli lähinnä ottaa pieni irtiotto arjesta ja shoppailla. Shoppailuun Kuala Lumpur sopiikin paremmin kuin hyvin, sillä ostoskeskuksia on kaupungissa aivan tavaton määrä. Kävimme niistä viidessä, ja vielä jäi varmaan ainakin parikymmentä käymättä. Koska ostoskeskukset ovat myös niin jumalattoman suuria, kuljeskeluun ja kauppojen haeskeluun menee aika paljon aikaa. Onneksi useimmissa ostoskeskuksissa on infopiste, josta saa mukaansa kartan (mikä on esimerkiksi Intiassa hyvin harvinaista). Mies oikein tehosti ajankäyttönsä ja rengasti ennen liikkeelle lähtöään kartasta kaikki liikkeet, joissa hän halusi käydä. Hyvä ettei tuo piirtänyt kulkusuuntaakin. :-) Minä taas olen shoppailuni kanssa hyvin epäjärjestelmällinen ja päättämätön, joten maleskeluun tuhlautui ihan liikaa aikaa, kun ostoskeskukset olivat niin jättimäisiä.

Ostoskeskukset olivat hyvin erilaisia - jotkut olivat täynnä merkkiliikkeitä ja jotkut taas halpaa piraattikamaa. Low Yat on varmaankin jokaisen edullisen elektroniikan metsästäjän unelmakohde, sillä kaikki ostoskeskuksen 7 kerrosta olivat täynnä elektroniikkaliikkeitä! Koko paikka tuntui jotenkin ihan epätodelliselta, ja ajattelin, että ei tällaista paikkaa voi oikeasti olla olemassa!

Eniten taisimme pitää Suria KLCC:stä, joka oli suhteellisen kompakti ja siksi helposti hahmotettavissa. Sinne pääsi kätevästi kaupunkijunalla, ja kun hotellimmekin oli KL Sentral-aseman vieressä, niin ostoskeskus oli varsin kätevän matkan takana. Ostoskeskus myös sijaitsi kiinnostavalla paikalla Petronas-tornien juurella ja Kuala Lumpurin keskuspuiston vieressä. Puisto oli varsin viehättävä suihkulähteineen, vesialtaineen ja polkuineen.

Suria KLCC:n lisäksi pidimme paljon myös Pavilionista, jossa vietimme jouluaatonkin. Näiden ostoskeskusten lisäksi piipahdimme myös Lot10:ssä ja Sungei Wang Plazalla, joka oli aivan uskomaton labyrintti. Ensin emme meinanneet löytää sinne sisään, ja sitten emme meinanneet löytää ovea ulos.

Muodikkaita muslimivaatteita myyvä liike, Hajaba, Pavilionissa.

Graffiti Sungei Wang Plazan hissin vieressä.

Nähtäyyksiä Kuala Lumpurissa ei hirveästi ole, mutta joitakin kuitenkin. Petronas-tornit ovat Kuala Lumpurin maamerkki, ja ne näyttivätkin varsin huikeilta, varsinkin iltavalaistuksessa. Torneilla on korkeutta 452 metriä, ja niissä on 88 kerrosta. Ne olivat maailman korkeimmat rakennukset vuoteen 2004 asti, jolloin Taipei101 Taiwanissa valmistui. Maailman korkeimmat kaksoistornit ne ovat silti vieläkin.

Tornit ovat saaneet nimensä Malesian kansallisen öljy- ja kaasuyhtiön Petronasin mukaan. Ne ovat rakennettu betonista ja lasista, koska Malesialla ei ollut mahdollisuutta valmistaa tarvittavaa määrää terästä torneihin. Maallikon silmään tornit näyttävät kyllä ihan teräksestä valmistetuilta...

Ykköstorni on kokonaan Petronasin käytössä, mutta kakkostornin tilat on vuokrattu pääasiassa muille yhtiöille.

Emme käyneet ylhäällä torneissa, koska lippuja olisi pitänyt olla jonottamassa kello 8.30 aamulla, ja siihen aikaanhan meillä vasta availlaan silmiä lomalla! Kaiken lisäksi vierailijat pääsevät vain torneja yhdistävälle sillalle, 170 metrin korkeuteen, ja eihän se meille riitä!


Suunnistimme siis KL Menara -torniin, joka on hieman lyhyempi (421 metriä) kuin Petronas-tornit mutta joka näyttää korkeammalta, koska se on rakennettu pienen kukkulan päälle. Vierailutasannekin on korkeammalla kuin Petronas-torneissa, joten näkymät olivat oletettavasti paremmat. :-) Ylhäällä tornissa on pyörivä ravintola, Seri Angkasa, johon olisimme halunneet mennä syömään, mutta paikka oli joulunpyhien takia jo ihan täyteen varattu.

Hissi vei meidät korkeuksiin, ja näköalatasanteella oli vastassa setä kuulokkeiden kanssa. Kaikille tornissa kävijöille jaettiin kuulokkeet ja jonkinalaiset soittimet, joista sai kuunnella selostusta rakennuksista ja paikoista, joita tornista kulloinkin näkyi. Kierroksen päätyttyä kuulokkeet palautettiin samalle sedälle. Kuuntelupaikat oli merkitty numeroin, ja kun yksi etappi oli saatu suoritettua, siirryttiin seuraavan numeron osoittamalle paikalle.

Jos halusi löpistä naapurin kanssa, painoi vain vempeleestä pause-nappulaa, ja sitten taas play:ta, kun oli valmis jatkaman matkaa. Hyvä systeemi. :-) Minulla tosin keskittyminen herpaantui puolessa välissä kierrosta, enkä jaksanut sen jälkeen kuunnella selostusta lainkaan. Sorry guys. Näköalat veivät kaiken huomion...

Siellä näkyy petroonasit. Myö ollaankin korkeammalla, lällällää!

Ikkunanpesijöillä ei ole ainakaan näköaloissa valittamista! :-)
Vai onko noi jotain vessoja putsaamassa tuolla, kun näyttää ihan vessaharjalta tuo...

Tornin juurella oli malesialainen kulttuurikylä, johon pääsi samalla lipulla kuin torniinkin. Kylässä oli nähtävänä mm. perinteisiä malesialaisia taloja ja soittimia.

Perinteinen talo Kelantanista, Pohjois-Malesiasta. Talo on kohotettu maasta irti tolpilla.

Koska rakastan paikkoja, jotka kuhisevat elämää ja joissa kuljeskelu ja töllistely on jo ajanviete sinänsä, Chinatown oli ihan pakollinen käyntikohde. Koska olin lukenut, että alue näyttää erityisen hienolta iltaisin, iltamarkkinoiden aikaan, kun kiinalaiset paperilyhdyt ja kaasu- ja neonvalot on sytytetty, hiippailin alueelle eräänä iltana pimeän laskeuduttua. Matkalla Chinatowniin näin Kuan Ti:lle omistetun kiinalaisen temppelin, jonka ovella vartioi hurjan näköinen hemmo.

Chinatownin iltamarkkinat ovat keskittyneet kahdelle kadulle, Jalan Petalingille ja Jalan Hang Lekirille. Pääkatu on Jalan Petaling, joka suljetaan iltamarkkinoiden ajaksi liikenteeltä ja joka on myös katettu, joten markkinoilla on mahdollista käyskennellä kuivin jaloin sateellakin. Kiinalaisia ravintoloita Chinatownissa on luonnollisestikin todella paljon, ja olettaisin, että ruoka saattaisi myös olla aika autenttista kiinalaista?

Chinatown oli juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin: oli tungosta, kun ihmiset yrittivät ahtautua eteenpäin kapeilla kujilla kojujen välissä; oli kiinalaisten ruokien (joskus vähemmän houkuttelevia) hajuja; meteliä, hälinää ja musiikkia sekä erilaisia kauppiaita, jotka myivät ruokaa ja kaikenlaisia tuotteita kukkasista lenkkareihin, kankaista kastanjoihin ja bikineistä kännyköihin. Jos Chinatownissa haluaa ostaa jotakin, pitää myös muistaa tinkiä, eikä takuulappujen perään kannata kysellä. Paikka oli aika turistinen, kuten olettaa saattaakin. Eräs paikallinen nauroikin meille sydämensä pohjasta, kun Chinatown tuli puheeksi: "ei se mikään Chinatown ole; se on Cheating Town!" :-D

Neonkylttejä.

Kastanjoita. Nämä kypsennettiin (?) erikoisessa pyöreässä laitteessa, jossa oli pyörivä lapa.

Kukkakimppuja. On muuten puskilla hintaa - hinnat kun näyttävät liikkuvan 20 ja 35 ringgitin tienoilla (=5-8,5 euroa).

Perhe aterialla jossakin kiinalaispaikassa. Ravintolat olivat hyvin epämuodollisia ja pelkistettyjä. Monissa paikoissa astioina käytettiin värikkäitä muoviastioita, jotka näyttivät minusta hirmuisen hauskoilta.

Kaupunkihälinän vastapainoksi oli mukava piipahtaa Lake Gardensissa, joka on Kuala Lumpurin vanhin ja suosituin puisto- ja puutarha-alue. Puiston ympäri risteilee erilaisia kävely- ja lenkkipolkuja, ja sen keskellä on järvi, jossa voi viikonloppuisin veneillä. Aamuisin puistossa saattaa nähdä tai chi:n harrastajia.

Alue oli hyvin viihtyisä ja hyvin hoidettu; oikea virkistysalue sanan todellisessa merkityksessä. Puistoalueella on luonnon lisäksi todella paljon muutakin nähtävää, sillä siellä on lintupuisto, perhospuisto, peurapuisto, orkideapuutarha ja hibiskuspuutarha. Aivan puiston tuntumassa ovat myös planetaario ja kansallismuseo.

Puisto oli hyvin lähellä hotelliamme, ja olin aikonut käydä puistossa jonakin aamuna tai iltana lenkkeilemässä, mutta aikomukseksihan se vain jäi. Kävin sitten puistossa yhtenä päivänä päiväseltään, puolenpäivän aikaan, joka oli kyllä niin huono ajankohta vierailulle kuin vain olla ja saattaa! Kun aurinko sattui paistamaan täydeltä terältä, eikä tuullut yhtään, hiki virtasi ihan kohtalaisesti.

Järven viereisen kukkulan kupeessa on peurapuisto, joka ei minusta ollut mikään kovin ihmeellinen paikka, vaikka peuroja olikin ihan kiva katsella.


Lintupuisto oli sekin pienoinen pettymys. Pääsylippu puistoon oli 45 ringittiä (11 euroa!), joten odotin jotakin suurta ja mahtavaa. Kyllähän kokemuksesta tulikin tavallaan aika unohtumaton... :-D

Kuala Lumpurin lintupuisto on maailman suurin "katettu" lintupuisto. Alueen päälle on viritetty verkot, joten linnut saavat lennellä puistossa pääasiassa vapaana. Kotkat ja semmoiset oli tietysti eristetty omille alueilleen.

Mielenkiintoisimpia lintuja minusta olivat papukaijat, joissa on vain jotakin kovin sympaattista. Flamingot olivat nekin kauniita vaaleanpunaisine koipineen, kuten myös kirkkaanpunaiset, pienet linnut, joiden nimestä en päässyt selvyyteen.

Riikinkukkoja puistossa sen sijaan oli minusta aivan liikaa, enkä puluistakaan niin kauheasti välittänyt, vaikka yhdellä olikin erikoinen permanentti olikin.

Vierailusta teki erityisen unohtumattoman eräs pieni episodi, joka sattui ollessani kuvaamassa flamingoja. Seison ja tähtäsin kamerallani lintuja, kun tunsin yhtäkkiä, että selkääni pitkin meni jotakin kosteaa ja lämmintä. Pieni vilkaisu yläilmoihin riitti vahvistamaan epäilyni: siellä istui joku valkoinen lintu juuri riu'ulla, ja minä sain yläkerrasta lämpöisen tervehdyksen päälleni! Yritin pyyhkiä selkääni ja hiuksiani paperilla, mutta eihän se oikein onnistunut. Mies, joka oli jäänyt portille odottamaan, sai sitten kunnian puhdistaa lohen mädiltä näyttävän tavaran selästäni. Että terveisiä... Sieltäpä juurikin! :-D

Viisi päivää oli aivan liian lyhyt aika Kuala Lumpurissa, ja mieltäni jäi kaivelemaan moni ostoskeskus ja paikka, jotka jäivät näkemättä. Olisin halunnut nähdä vielä ainakin käsityö- ja taidekeskus Central Marketin, planetaarion ja ruokatori Chow Kitin. Ne jäivät odottelemaan seuraavaa vierailukertaa, joka toivottavasti tulee vielä joskus, koska pidin Kuala Lumpurista todella paljon.

Erityisesti Intian jälkeen Kuala Lumpur - ja Malesia yleensäkin - tuntui varsin virkistävältä vaihtelulta. Ihmiset olivat äärettömän ystävällisiä kaikkialla, toisin kuin useimmiten vähän töykeät ja yrmeät intialaiset. Kysyi tietä keneltä tahansa - poliisilta, vartijalta tai tavalliselta kadun mieheltä - kaikki olivat enemmän kuin valmiita auttamaan ja neuvomaan, aina runsaiden hymyjen kera. Kaupoissa minua hämmästytti se, miten vapaasti ovista sai liikkua sisään ja ulos. Ovilla ei ollut vartijoita tai kassin- ja ruumiintarkastuksia, kuten Hyderabadissa, eikä pakollisia kassisäilytyksiä, joihin kaikki kassit käsilaukkua lukuun ottamatta pitäisi jättää.

Yleinen siisteys ja organisoituneisuus tuntuivat nekin taivaallisilta Intian jälkeen: missään ei näkynyt roskakasoja tai ukkoja virtsaamassa tien vieressä; ihmiset odottivat jonoissa kiltisti vuoroaan, joten koko ajan ei tarvinnut kytätä olkansa yli, yrittääkö joku mahdollisesti etuilla; ja liikennekin sujui kuin liukuhihnalla, liikennesääntöjen mukaan ja ilman ensimmäistäkään torven törähdystä.

Shoppailu oli ihanaa, kun tuotteita sai katsella ihan rauhassa ilman että kimppuun hyökkäsi heti kymmenen myyjää esittelemään sitä ja tätä, jota asiakas saattaisi mahdollisesti haluta. Tähän tosin saattoi vaikuttaa myös se, että jouluruuhkat olivat kaupoissa pahimmillaan, joten myyjillä ei ehkä ollut aikaakaan "ahdistella" asiakkaita. Kuala Lumpur tuntui jotenkin myös hyvin turvalliselta, joten kaupungilla saattoi liikkua melko luottavaisin mielin.

Olin kuullut, että Malesia on konservatiivinen ja sovinnainen maa, ja hieman kyllä ihmettelin, miten konservatiivisuus mahtaa oikein ilmetä. Ainakaan naisten vaatetuksessa se ei juurikaan näkynyt, sillä pukeutuminen näytti olevan melko vapaata. Näin paljon niin lyhyitä hameita ja niin pieniä toppeja, että en ikimaailmassa voisi astua Intiassa ovesta ulos sellaiset päällä. Toisaalta näkyi myös paljon huivipäisiä musliminaisiakin, joten ehkä tämä on juuri sitä malesialaista suvaitsevaisuutta - kaikki käy.

Toinen asia, mitä ihmettelin suuresti (intialaisesta näkövinkkelistä), oli naisten tupakointi. Naiset tupakoivat minusta Kuala Lumpurissa aika paljon, ja vieläpä ihan kaiken kansan nähden. Intiassa en ole koskaan nähnyt yhdenkään naisen tupakoivan, paitsi joissakin elokuvissa, ja silloinkin asiasta nousi hirveä kohu. Tupakointi oli muutenkin Malesiassa hyvin sallittua, sillä ravintoloissa ja kahviloissa sai tavallisesti polttaa, ja taksikuskikin saattoi vedellä henkosia samalla, kun kyyditsi asiakkaita.

Kolmas ihmettelyn aihe oli aika vapaalta näyttävä alkoholipolitiikka diskoissa. Kävimme jolupäivänä yhdessä Kuala Lumpurin kuuluisimmista klubeista, Zoukissa, ja meinasin pyörtyä, kun näin paikallisten juomatavat. Asiakkaat olivat varanneet klubilta paikat ja juomat etukäteen, ja heillä saattoi olla edessään iso kulho jäitä, lasit, pullo soodavettä tai muuta lantrinkia ja kokonainen pullo vaikkapa viskiä. Siitä he sitten itse kaatelivat juomaa laseihin aina, kun suu vain napsasi. :-O Olikohan kenelläkään loppuillasta monot ihan vinossa, vai osasivatko he kontrolloida juomistaan, vaikka pullo nenän edessä tönöttikin?

Jatkoksi edelliseen voisin vielä lisätä, että Malesiassa on todella tiukka huumepolitiikka. Jo lentokentän televisioruuduissa näkyi varoituksia siitä, että huumeiden salakuljetus saattaa pahimmillaan johtaa "pään irrottamiseen" (decapitation). Eikä tämä todellakaan ole mikään vitsi tai pelottelukeino, vaan totisinta totta. Eräänäkin aamuna luin paikallisesta lehdestä, että joku rekkakuski oli saanut hirttotuomion, koska hänen hallustaan oli löydetty 990.5 grammaa kannabista. Kun ajoimme eräänä iltana taksilla ohi Kuala Lumpurin kaupunginvankilan, taksikuski kertoi vankilan olleen jo pitkän aikaa tyhjillään. Vankilalle oli yritetty keksiä muuta käyttöä vankilatoiminnan loputtua, ja sitä oli yritetty muuttaa mm. museoksi. Suunnitelmat olivat kuitenkin törmänneet aina samaan ongelmaan: vankilassa oli lähtenyt niin monia päitä, että kukaan ei halunnut olla sellaisen tunnelman ympäröimänä. Ainoaksi vaihtoehdoksi näyttikin jäävän vankilan purkaminen, jotta paikalle voitaisiin rakentaa jotakin aivan uutta.

Vielä yksi huomio: en ole missään nähnyt niin tiukkaa käsimatkatavarapolitiikkaa kuin Malesian LCC-lentokentällä. Laukkuja saa ehdottomasti olla korkeintaan yksi per henkilö, ja laukku saa painaa enintään seitsemän kiloa. Ennen turvatarkastusta on erillinen tarkastuspiste, jossa seisoo henkilökuntaa kyttäilemässä matkustajien laukkuja. He poimivat jonosta punnitukseen kaikki laukut, joiden vähänkin epäilevät painavan enemmän kuin sallitut seitsemän kiloa. Minun laukkuni painoi varmaankin pitkälti toistakymmentä kiloa (taas!), mutta kuin ihmeen kaupalla tarkastuspisteessä ollut mies ei punninnutkaan laukkuani. Hän oli jo kumartumassa laukkuni puoleen, mutta tulikin sitten toisiin ajatuksiin! :-)

Lopuksi vielä muutama hyvä sivusto Kuala Lumpuriin matkustamista suunnittelevalle.

Tervetuloa Kuala Lumpuriin (Aurinkomatkat, pdf)
Kuala Lumpur (Wikitravel)
Kuala Lumpur (Lonely Planet)
Kuala Lumpur Public Tranport (Malaysia Vacation Guide)
Tourism Malaysia Official Website
Map of Kuala Lumpur (Tourism Malaysia)

Ostoksilla Kuala Lumpurissa (Rantapallo)
Kuala Lumpur Shopping Malls (Asiaweb direct)
Guide To Shopping Malls in Kuala Lumpur (One Stop Kuala Lumpur)
Kuala Lumpur's Shopping Malls (Everything-Kuala-Lumpur.com)
Central Market (One Stop Kuala Lumpur)
Chow Kit Market (One Stop Kuala Lumpur)

Malaysian Cuisine (Wikipedia)
Kuala Lumpur (Ben van Vijnen: aivan erinomaisen yksityiskohtaista tietoa esim. nähtävyyksistä)
Sightseeing in Kuala Lumpur (One Stop Kuala Lumpur)