Matka Medellínistä Helsinkiin ei sujunut ihan kommelluksitta. Kaikki sujui hyvin Bogotaan asti, ja sain vaihdettua Bogotan-lennonkin tuntia aikaisempaan. Tosin ihmettelin, kun lähtöselvitysvirkailija ei voinut antaa minulle Medellínissä tarkastuskortteja Bogotasta eteenpäin, vaan minun piti käydä hakemassa loppumatkan tarkastuskortit Lufthansan tiskiltä Bogotassa. Se oli kuulemma ihan normaali käytäntö.
Medellínin lähtöselvitystiskillä havahduin yhtäkkiä yllättävään ääneen: kukko kiekui. Kun katselin ympärilleni, huomasin, että yhden lähtöselvitystiskin edessä oli punainen laatikko, ja ääni tuli sieltä. Joku oli ilmeisesti lähdössä matkalle kukkonsa kanssa. Kukko kiekui tasaisin väliajoin, ja vieressäni seisoneen pariskunnan koira meinasi ratketa innosta, kun se olisi halunnut päästä niin kovasti tutkimaan omituisen äänen aiheuttajaa.
Joulukuusi Medellínin-talon aulassa. |
Miten niin minulla ei muka ollut lippua? Virkailijan täytyi olla väärässä. Totta kai minulla oli lippu! Kirjauduin Lufthansan tililleni ja näytin hänelle todisteen siitä, että minulla todellakin oli lippu sille päivälle.
Pitkällisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että muutosmaksu, jonka olin maksanut lennon aikaistamisesta, ei ollutkaan mennyt jostain syystä perille. Minulla ei siis tosiaankaan ollut lippua sille päivälle. Volyymit saattoivat hieman kohota, kun tajusin, etten pääsisikään jatkamaan matkaani. Onneksi asia järjestyi, ja sain lunastettua itselleni liput jatkolennoille maksamalla puuttuvan muutosmaksun siinä tiskillä.
Matkalla sattui kaikenlaista muutakin, ja tuntui, että tämä ei ollut ihan paras päivä matkustamiseen. Maastapoistumistiskille jonottamiseen meni 45 minuuttia, ja kun vuoroni vihdoin tuli, virkailija rupesi kyselemään minulta kaikenlaista. Lopulta virkailija otti passini ja käski minua seuraamaan häntä. Kävelimme tiskille, jossa luki Supervisor, ja kyseisen tiskin takana istunut nainen rupesi vuorostaan tutkimaan passiani. En tiedä, mikä passissani vaati lisätutkintaa, eikä ongelman laatu selvinnyt kyselemälläkään. Onneksi sain passin pian takaisin ja pääsin jatkamaan matkaani.
Loungessa vaihdoin Telian SIM-kortin takaisin kolumbialaiseen SIM-korttiin, ja SIM-luukun avaamiseen tarkoitettu tikku lipsahti kädestäni ja putosi jonnekin pöydän alle. (Nettisaldoni oli loppunut juuri sopivasti Lufthansan tiskillä, kun minun olisi pitänyt kirjautua Lufthansan tilille ja näyttää, että minulla oli lippu, joten jouduin käyttämään Telian SIM-korttia.) Konttailin pöydän alla, ja viereisessä pöydässä istunut nainen huusi, että mitä kadotit. Nainen neuvoi käyttämään kännykän taskulamppua ja sanoi tulevansa auttamaan etsinnöissä, kunhan saisi puhelunsa lopetettua.
Bogota–Frankfurt -lennon jälkeen naismatkustajille jaettiin ruusut. Enpä ole tällaistakaan ennen nähnyt. |
Kävi ilmi, että nainen oli venezuelalainen mutta asui nykyään Yhdysvalloissa. Koska mikään lentoyhtiö ei enää lentänyt Yhdysvalloista suoraan Venezuelaan, nainen joutui kiertämään aina Venezuelaan mennessään jonkin toisen maan kautta, ja tällä kertaa tuo maa oli Kolumbia. Nainen oli joutunut odottelemaan lentokentällä kuusi tuntia ja oli siitä syystä hieman tuohtunut. Minusta kuusi tuntia ei ollut kovin pitkä aika, mutta kyllähän se varmaan ottaa pattiin lennellä ympäri Etelä-Amerikkaa, kun aiemmin pääsi suoralla lennolla.
Pitkällä Bogota–Frankfurt -lennolla viereeni sattui mies, jonka kanssa juttua riittikin moneksi tunniksi. Mies oli nimittäin sukeltaja, joka tykkäsi sukeltaa erityisesti laivojen hylyille, ja sehän oli minusta äärettömän kiehtovaa. Tenttasin miestä hänen harrastuksestaan niin, että mies oli varmasti riemuissaan, kun pääsi minusta lopulta eroon. 😆
Turkkilaisen SunExpressin kone Frankfurtissa. |
Ostin tuon Murakamin kirjan siitä huolimatta, että se on novellikokoelma. En oikein pidä novelleista, vaikka onhan niissä se hyvä puoli, että jos tarina on paska, sitä ei tarvitse sietää koko kirjan mitalta. Mutta jos tarina on hyvä – kuten useimmiten kumminkin on – sen pikainen loppu harmittaa, ja jään miettimään päähenkilöiden kohtaloa. Novellit ovat minusta vähän sellaisia pintaraapaisuja, helppoa kirjallisuutta niin lukijalle kuin kirjoittajallekin. Voin toki olla väärässäkin. Kehtaisin jopa väittää, että minäkin saisin kyhätyksi kasaan jonkinlaisen novellin. Romaanin kirjoittajaksi minusta ei taas koskaan olisi, koska kärsivällisyyteni ei riittäisi saman asian vatvomiseen siinä määrin kuin romaania kirjoittaessa vaaditaan. Tietokirjallisuuden kirjoittaminen kiinnostaisi sen sijaan kovastikin – ensin pitäisi vain olla sitä tietoa jostakin aiheesta. 😆
Unirytmini on edelleen täysin sekaisin, sillä jostain syystä itään päin matkustaminen on minulle nykyään melkoista kärsimystä. Tuntuu ihan hirveän vaikealta päästä uuteen rytmiin, vaikka aikaeroa Suomen ja Kolumbian välillä ei ole kuin seitsemän tuntia. Ei kuitenkaan auttanut itku markkinoilla, sillä ensimmäinen tehtäväni oli lähteä viemään autoa huoltoon yhden tunnin yöunien jälkeen. Olin käyttänyt auton määräaikaishuollossa juuri ennen Kolumbiaan lähtöäni, ja huollossa oli tullut ilmi pitkä lista vikoja, jotka pitäisi korjata mahdollisimman pian. En ymmärtänyt listalta muuta kuin pakoputken äänenvaimentimen (tms.) ja jakohihnan, "joka on vaihdettu viimeksi vuonna 2012 ja jonka hajoaminen aiheuttaisi massiivisen moottorivaurion". Kiitos, mutta ei kiitos, eli suorinta tietä huoltoon.
Sen jälkeen pääsin kuitenkin ajalemaan tänne Itä-Suomeen.
Tämmöisiä ajatuksen riekaleita tässä yön pimeinä tunteina.