Hernekeitto see you never

Pääsin kuin pääsinkin käymään Ääslinnassa viikonloppuna, sillä koronatestini tulos oli negatiivinen. Kun kävin testissä keskiviikkona iltapäivällä, tuloksesta kertova tekstiviesti kilahti kännykkääni torstain ja perjantain välisenä yönä kello 0.43, eli tulos tuli melko tarkalleen puolessatoista vuorokaudessa. 

On kyllä tosi hyvä, että nykyään testataan vähäoireisetkin, niin ei tarvitse arvuutella. Minäkin olisin joutunut muuten joko jättämään reissun välistä tai olemaan koko viikonlopun pelko persiissä, että onkohan minulla korona ja tartutanko sen muihin. En kyllä ihan ole ymmärtänyt, oikeinko laboratorioissa istutaan yötä päivää analysoimassa ihmisten testejä ja lähettelemässä tekstiviestejä, vai onko homma automatisoitu jotenkin...

Pöpöni oli kai jokin vatsapöpö, ja epäilen aiheuttajaksi purkkihernekeittoa, vaikken tiedäkään, voiko purkkihernekeitosta ylipäänsä saada jotain pöpöjä. Teoriani ei ole aukoton siinäkään mielessä, että ukkeli söi tiistai-iltana samaa keittoa kuin minä, eikä hän saanut mitään oireita (mitä nyt vatsassa oli kuulemma vähän epämukava olo, mutta kenelläpä ei olisi hernekeiton syömisen jälkeen!). Minä tosin söin soppaa kaksi kertaa enemmän kuin ukkeli (ylläri), ja söin myös kaikki lihapalat, koska ukkeli työnsi ne minun lautaselleni. Emme normaalisti syö koskaan purkkihernekeittoa, mutta nyt tuli tehtyä poikkeus, koska halusin päästä eroon keväällä ns. korovarastoon ostetuista hernekeitoista. Saamani tauti oli sen verran sinnikäs, että oloni oli täysin normaali oikeastaan vasta sunnuntaina. Tällä hetkellä onkin semmoinen tunne, etten syö hernekeittoa enää ikinä!

Viikonloppu Ääslinnassa sujahti vilakasti, mutta kerkesimme kumminkin juhlimaan iskän synttäreitä. Ukkeli ei lähtenyt mukaan vaan jäi kotiin juhlimaan kavereidensa kanssa (sori naapurit) – ei kuitenkaan appiukkonsa synttäreitä vaan jotain muuta, mikä jäi minulle epäselväksi.

Pörre-koiran näkeminen tuotti taas suurta iloa, ja harmitti, että olin unohtanut ladata kamerani, ja jouduin kuvaamaan metsäretkellä kännykällä. Kumma juttu, että vaikka minulla olisi olevinaan kuinka hyvä kännykkä, kuvani ovat aina yhtä paskoja. Tosin ei tämä nykyinen kännykkäkään mikään tuliterä ole, vaan se on ukkelin vanha, kun omasta hajosi näyttö. 

❤

Olen jo aiemminkin sanonut, että inhoan valoisia kesäöitä, ja syksyn pimeät yöt ovat tuntuneet kesän jälkeen oikein tervetulleilta. On ihanaa, kun ei tarvitse herätä auringonpaisteeseen! Päivällä saisi toki olla valoisaa, ja vaikka en mikään varsinainen meteopaatti enää olekaan, tämä päivien harmaus alkaa kieltämättä pikkuhiljaa tökkiä. Ukkelia pimeys masentaa oikein todella jo siitäkin syystä, että ukkeli ei ole viettänyt syksyjä Suomessa neljään tai viiteen vuoteen, ja hän oli jo ehtinyt unohtaa, miten pimeää voi olla.

Kaivelin koneelta piristykseksi muutamia kuvia kesältä.

Kesällä näkyi tyyninä iltoina usein kuumailmapalloja, ja mielenkiinnosta googlettelin, paljonko kuumailmapallolla lentäminen maksaisi. Helsingistä lähdettäessä (kyseinen firma tekee lentoja myös Turusta) yhden hengen lippu maksaisi 239 euroa, ja koko pallon vuokraaminen omaan käyttöön maksaisi 1280 euroa, jos matkustajia olisi kaksi. Olisihan kuumailmapallolla lentäminen varmasti hieno kokemus, mutta mahtaisikohan aika käydä pitkäksi, kun koko ohjelmaan käsketään varaamaan aikaa peräti viisi tuntia (itse lento kestää tunnin).

Huomasin yhtenä päivänä, että pala Linnanmäkeäkin näkyy tänne.

Meni aika pitkään, ennen kuin tajusin myös Suomenlinnan kirkon näkyvän parvekkeellemme.

Aurinko nousee Suomenlinnan takaa.

Sama tapahtuma, mutta pilvisempänä päivänä.

Clarion-hotelli ilta-auringossa. 

Eräs iltataivas. Etualalla näkyy Lapinlahden silta, johon Länsiväylä päättyy.

Laivaliikenne on vähentynyt rajusti, ja vilkasliikenteinen kesä on enää muisto vain. Kun kesällä Länsiterminaalissa pyörivät vakituisesti Silja Europa, Baltic Queen sekä Victoria I (Megastarin, Starin ja Eckerö Linen Finlandian lisäksi), nykyään satamasta liikennöivät enää Tallinnan pika-alukset ja Victoria I viikonloppuisin. En kyllä ymmärrä, miten varustamot tulevat selviämään koronasta.

Porukkaa Baltic Queenin kannella kesällä. 

Silja Serenade menossa Riikaan.

 

Yhtenä päivänä olin tulossa kotiin ja kohtasin tuossa viereisen rakennustyömaan takana hämmentävän näyn: siellä pyöriskeli jättimäinen risteilyalus!

Näky oli todella absurdi, sillä en ole nähnyt kyseisessä poukamassa ikinä yhtäkään laivaa, saati sitten noin isoa. 

Mutta Google pelasti tästäkin pulasta, sillä Yle Uutiset tiesi kertoa seuraavaa: 

"Kaksi suurta risteilijää on liikkunut tiistaina Turun saaristossa. Kyseessä ovat TUI Cruises -varustamon alukset Mein Schiff 1 ja 2, jotka on rakennettu Meyerin Turun telakalla.

Turun Sataman operatiivinen johtaja Antti Pekanheimo kertoo, että alukset eivät tule Turkuun, vaan ne kiertelevät jonkin aikaa Airiston vesialueella Itämerelle suuntautuvan risteilyn merkeissä. Molemmat alukset ovat myös sen verran suuria, ettei niille löytyisi mitat täyttävää laituripaikkaa."

Jäi kuitenkin arvoitukseksi, mitä ihmettä Mein Schiff 1 teki Jätkäsaaressa. 

Lisää hämmentäviä laivakokemuksia tuli, kun näin Ruoholahdessa Tammasaaren laiturissa Crusellin sillan kupeessa ison mustavihreän laivan.

En ole koskaan nähnyt kyseisessä paikassa laivoja, joten oli – juu, arvasitte oikein – googletettava. Ship tracker tiesi kertoa, että Eira oli tullut Helsinkiin Ust-Lugan kaupungista Venäjältä, ja kun hain aluksesta lisää tietoa, kävi ilmi, että alus kuljetti kivihiiltä. 

"Rannassa käy tasainen surina ja pauke. Tammasaaren laiturissa Ruoholahdessa irtolastialus M/S Eira purkaa kivihiililastiaan. 

Venäjän Ust-Lugan satamasta tuotua mustaa mursketta nousee valtavan rautalaivan ruumasta joka kauhallisella lähes kymmenen kuutiota. Hiili kauhotaan suppiloon, josta se siirtyy maanalaisilla kuljettimilla Helen Oy:n hiilisäiliöön. 

Purkaminen kestää 16–24 tuntia eli noin kaksi työpäivää. Yöksi äänet vaikenevat, sillä lastia puretaan arkipäivisin iltakymmeneen saakka.

Laivat vierailevat Ruoholahdessa satunnaisesti, useimmiten syksyisin sekä keväällä ja talvella. Kesäisin laivat eivät hiiltä kuljeta. 

”Laivat tuovat hiiltä tarpeen mukaan. Eli silloin kun asiakas Helen sitä tilaa”, Ylärinne kertoo. 

Kaikki Helenille tuleva hiili haetaan tällä hetkellä pääasiassa Venäjältä, Ust-Lugan sataman lisäksi Viipurista ja Vysotskista. Hiiltä ostetaan useilta kansainvälisiltä hiili- ja raaka-ainekauppiailta."

Minun täytyy tunnustaa, että kivihiili on ollut minulle tähän asti täyttä utopiaa, enkä ollut todellakaan tiennyt, että yli puolet Helsingin lämmitysenergiasta tulee kivihiilestä. Sitäkään en ollut tiennyt, että vuodesta 2029 alkaen kivihiilen käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa tulee olemaan kielletty. Hiilivoimalat ajetaan alas, ja kivihiili pitää korvata siihen mennessä muilla lämmöntuotantomenetelmillä. On tämä maailma melkoinen paikka.

Yhtenä aamuna heräsin siihen, että oli niin valtava sumu, että ikkunoista ei näkynyt yhtään mitään. Ihan kuin joku olisi peittänyt talomme valkoisella peitteellä. Kerrassaan hämmentävä kokemus. 

Tässä sumu on alkanut jo hieman hälvetä (kuva otettu merelle päin).

Toisena päivänä olin kävelyllä, ja sumu teki tutuista maisemista varsin erikoisen näköisiä. 

Loppuun vielä opettavainen kertomus auton katsastuksesta. 

Rupesin miettimään joskus syyskuun toisella viikolla, että milloinkohan se meidän auton viimeinen katsastuspäivä olikaan. Vilkaisu auton rekisteriotteeseen paljasti karun totuuden: viimeinen katsastuspäivä oli ollut elokuun 21. päivä. Olin siis ajellut tietämättäni ajokiellossa olevalla autolla kolmisen viikkoa ja käynyt vielä Savonlinnassakin. Kiva kiva.

Ei muuta kuin hirveällä hädällä googlettamaan, miltä katsastusasemalta saisin ajan ensimmäiseksi. (Ajokiellossa olevalla autolla ei saa ajaa kuin katsastusasemalle, ja tästä pitää olla ajanvaraus todisteena.) Lisähaastetta asiaan toi se, että se osanen, joka oli pudonnut moottorin sisään, kun olin ollut lähdössä Isolle-Melkuttimelle ja tarkistanut öljyjä, oli edelleenkin siellä missä oli, kun en ollut saanut vietyä autoa korjaamolle. Enpä ollut tarkistanut kyseisen tapahtuman jälkeen öljyjäkään, kun en ollut uskaltanut avata konepeltiä. Näin ne ongelmat ratkaistaan! 😆 Nyt en sitten ehtinytkään enää korjauttaa vikaa, kun auto oli vietävä pikapikaa katsastukseen. 

Pikkuisen kuumotti mennä katsastusasemalle kolme viikkoa myöhässä, varsinkin kun tiesin, että konepellin alla ei ollut kaikki ihan kohdallaan. Katsastusmies kuitenkin lohdutteli minua, että ei haittaisi, vaikka auton toisi katsastukseen myöhässäkin, jos autossa vain olisi kaikki kunnossa. Minä hymähdin, koska tiesin, että kaikki ei ollut kunnossa ja että auto ei taatusti menisi katsastuksesta läpi. Jätin kuitenkin mainitsematta puuttuvasta palasesta katsastusmiehelle. Ehkä hän ei huomaisi koko asiaa?

Menin katsastuksen ajaksi viereiselle Shellille vetämään kahvia napanderiin ja hermoilemaan. Puolen tunnin päästä maleksin häntä koipien välissä takaisin katsastusasemalle kuulemaan tuomion. 

Katsastusmies näkyi seisovan auton vieressä ja kirjoittavan rekisteriotteeseen jotakin. Yritin tulkita, oliko tämä hyvä vai huono asia, ja tulin siihen tulokseen, että huono. Minut nähdessään mies kysyi: "oletko milloin öljyjä katsellut?". 

Arvasin heti, että käry oli käynyt ja että nyt oli parempi kertoa totuus. Piti kumminkin pikkuisen miettiä, miten vastaisin katsatusmiehen kysymykseen, koska en voinut vastata todenmukaisesti (=monta viikkoa sitten), koska silloin heräisi kysymys, miksi en ollut korjauttanut vikaa aikaisemmin. 

Pikaisen pohdinnan jälkeen vastasin tarkistaneeni öljyt "vastikään", joka oli minusta tarpeeksi epämääräinen ja kuitenkin todenmukainen ilmaisu. Vastikään saattoi tarkoittaa yhtä hyvin eilistä päivää tai viime kuukautta, riippuen tulkinnasta. Nolona jatkoin tapauksen kuvailemista ja kerroin, kuinka jotain oli pudonnut moottorin sisään, kun olin yrittänyt tunkea mittatikkua takaisin reikään. Sitten olinkin huomannut katsastusajan menneen umpeen, enkä ollut ehtinyt korjauttaa vikaa. Kappas vaan, kun pitikin sattua juuri ennen katsastusta.

Katsastusmies myhäili huvittuneena. Hän kertoi ihmetelleensä, miksi ei ollut meinannut saada mittatikkua takaisin reikään, ja otti pöydältä jonkin esineen. "Onnistuin kalastamaan auton sisältä tällaisen", mies sanoi.

Tarkastelin uteliaana öljyistä esinettä, joka oli paljon suurempi kuin olin kuvitellut, melkein kämmenen kokoinen. Siinähän se kadonnut lammas taisi ollakin. 

Katsastusmies ei ollut pienestä kalastussessiosta moksiskaan, ja kun autossa ei ollut ilmennyt muita vikoja (paitsi rekisterikilven valo, joka on ollut palanut ainakin vuodesta 2018, kun en ole saanut valoa korjautettua), auto sai hyväksytyn paperit. En muista, koska olisin viimeksi ollut yhtä onnellinen kuin sillä hetkellä!

Mitä siis tästä opimme? No ainakin sen, että minkä tänään hukkaa, sen katsastusmies huomenna löytää.

Ennen kuin lopetan jaaritteluni, pitää vielä kertoa yhdestä merkittävästä tapahtumasta. Sain nimittäin vihdoinkin grillimakkaraa! 

Tämä onnellinen jälleennäkeminen tapahtui lokakuun yhdeksäs päivä, eli pääsin kumminkin makkaran makuun vielä tämän vuoden puolella. Söinkin sitten samalla koko paketillisen – tai tarkalleen ottaen 3,75 kappaletta (eipäs liioitella kumminkaan). 

Valoisia päiviä!

Kalenteri tyhjeni

Minulla oli tälle päivälle ihan muita suunnitelmia, mutta suunnitelmat muuttuivat kertalaakista, kun heräsin yöllä pahoinvointiin, ja aamulla alkoi kaamea ripuli. Olin vannonut, etten menisi koronatestiin, vaikka mikä olisi, koska pelkään testiä kuollakseni. Mieluummin karantenisoisin itseni suosiolla pariksi viikoksi, jos jotain oireita tulisi. Nyt oli kuitenkin pakko varata testiaika, sillä minun oli tarkoitus mennä viikonlopuksi Ääslinnaan juhlistamaan iskän 80-vuotispäiviä, enkä voi mitenkään lähteä sinne riskiryhmäläisten joukkoon ilman että olen satavarma, että minulla ei ole koronaa. Onneksi sain ajan tälle päivälle (olikin viimeinen vapaa aika Jätkäsaaren koronanäytteenottoon), ja nyt sitten vain odotellaan testitulosta. 

Jätkäsaaren koronatestipiste. Huomatkaa merinäköala!

Pitkän blogitauon jälkeen on vähän vaikea palata kirjoittelemaan, joten ajattelin tehdä homman itselleni mahdollisimman helpoksi ja kyhätä jonkinlaisen haastepostauksen. Näin ei tarvitsisi keksiä itse kirjoitettavaa, kun saisin vastailla valmiisiin kysymyksiin. Haastekysymykset olen googletellut ja poiminut eri haasteista, koska kokonaisissa haasteissa on aina sellaisia kysymyksiä, joihin olen jo vastannut tai joista olen kirjoitellut aiemmin. 

Suosikkirutiinisi?

Aamunaloitusrutiinit. Tykkään herätä aikaisin, ja herään tavallisesti paljon ennen ukkelia. Nyt syksyllä – ilmeisesti lisääntyneen pimeyden seurauksena – on ollut kyllä aamuja, että olen kietoutunut peittoon ja jäänyt makailemaan sänkyyn, kun ei ole huvittanut nousta heti ylös. Tämä on kohdallani vain hyvä asia, sillä olen normaalisti vähän turhankin innokas nousemaan sängystä ylös ja aloittamaan uuden päivän. 

Aamurutiinini menevät sillä tavalla, että ihan ensimmäiseksi kaivan joogamaton esiin ja teen sarjan aurinkotervehdyksiä. Olen aloittanut aamuni tällä tavalla kesäkuusta asti, ja lempeä venyttely on minusta ihan paras tapa aloittaa päivä. Samalla tulee tehtyä "body-check" eli kuulosteltua, miltä kroppa tänään tuntuu. Aurinkotervehdysten jälkeen juon pari kolme lasia lämmintä vettä (vatsan toiminnan varmistamiseksi – terveisiä anopille 😆), ja sitten keitän ison kupin vahvaa kahvia, jonka nautin Hesaria lueskellessa. Ukkeli nousee yleensä siinä vaiheessa, kun olen saanut kahvini melkein juotua.

Aurinkotervehdyksiä ilman aurinkoa.

Viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe? 

Tämä ei varmasti ole viimeisin virhe, mutta tämä tuli ensimmäisenä mieleen. 

Olin ollut vasta vähän aikaa Boliviassa, ja Bolivian espanja tuotti minulle suuria vaikeuksia. Olin talomme uima-altaalla, kun vartija tuli selittämään minulle jotakin. Ymmärsin selostuksesta vain yhden sanan, joka oli cerveza. Ajattelin, että tämähän on hyvä talo, kun palvelu pelaa näin loistavasti, että vartijat tarjoilevat asukkaille olutta uima-altaalle. Päätin kuitenkin teeskennellä epäkiinnostunutta, ja vastasin, että "no, gracias". Vartijaa nauratti, ja mies rupesi viittilöimään käsillään ja osoittelemaan maassa olevia lasinsirpaleita. Silloin tajusin, että vartija olikin puhunut maahan rikotusta olutpullosta. Naamani saattoi hieman punehtua...

Luotatko ihmisiin? 

Luotan, kai siitä syystä, että luottamustani ei ole koskaan petetty (tai sitten en vain muista petetyksi tulemista!). Lörpöttelen herkästi hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolitutuille, koska en näe mitään syytä olla lörpöttelemättäkään. Tunnistan kyllä ns. juorukellot, ja heidän kohdallaan saatan hieman himmailla ja olla valikoivampi sanoissani.

Oletko koskaan rikkonut lakia, edes näennäisesti? 

Koska rikokseni ovat jo vanhentuneita, voin kai myöntääkin nämä. Listaltani löytyy alaikäisenä juopottelu, ylinopeuden ajaminen, autolla ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena, kannabiksen hallussapito ja käyttö, kännykän käyttäminen autolla ajaessa sekä vihannesten varastaminen pellolta. Muuta ei nyt tule mieleen. Kiinni olen jäänyt vain ylinopeudesta (ja itse asiassa kännykän käytöstäkin, kerran Intiassa). Vihannesvarkautta puolustelen sillä tavalla, että olimme silloisen poikaystäväni kanssa niin köyhiä, että vihannekset tulivat tositarpeeseen, vaikka eihän mikään oikeuta varkauteen.

Oletko koskaan menettänyt ystävää? 

Olen, ja vieläpä ihan äskettäin. En ymmärrä, miksi ystäväni ei halunnut enää tavata minua ja miksi yhteydenpito loppui hänen puoleltaan lopulta täysin. Olen kai niin paska ihminen. Minunkin oli lopulta lakattava lähettelemästä viestejä, vaikka surettikin. Enhän minä voi pakottaa ketään olemaan ystäväni.

Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä? 

Varmaankin kokonaisuuden. Olen todella huono kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin, enkä osaa esimerkiksi sanoa jälkeenpäin, oliko jollakin silmälasit vai ei. Toki jos ihminen on jollakin tavalla hyvin erikoinen (esimerkiksi pukeutumiseltaan), minäkin saatan silloin kiinnittää huomioni kyseiseen asiaan.

Unelmiesi asuinpaikka? 

Jos tällä tarkoitetaan eri valtioita, niin minulla ei ole mitään erityistä maata, jossa haluaisin asua. Maailmalla pyöriskeltyäni olen tullut siihen tulokseen, että kaikki maat ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia. Toki puitteet (luonto, ilmasto, ruoka, käyttäytymisetiketti jne.) ovat erilaiset, mutta arki on joka paikassa enemmän tai vähemmän samanlaista. 

Harvinaista herkkua tarjolla. (Intiassa vuonna 2012)

Jos taas ajatellaan asiaa Suomi-näkökulmasta, niin haluaisin asua meren lähellä. Se haave onkin jo toteutunut. En tosin tiedä, millaiseksi meidän merimaisemamme tulevat tulevaisuudessa muuttumaan alueelle nousevien rakennusten myötä, mutta en viitsi pohtia sitä nyt. 

Milloin olet ollut eniten peloissasi? 

Pelottavin ja ahdistavin ajanjakso elämässäni oli parikymppisenä, kun asuin yhden "värillä ei ole väliä, kunhan se on musta" -tyypin kanssa. Mies oli normaalistikin todella mustasukkainen ja omistushaluinen, mutta arki muuttui radikaalisti sen jälkeen, kun tyyppi hakkasi minut kerran laivamatkalla. 

Muistan yhdenkin kerran, kun istuin keittiön pöydän ääressä opiskelemassa (kävin silloin iltalukiota), ja mies tuli seisomaan taakseni. Tilanne tuntui todella uhkaavalta, sillä miehen ääni muuttui ihan erilaiseksi, ja pelkäsin hänen tarttuvan kurkkuuni.  

Suhde loppui pian (luojan kiitos!), ja muutin omilleni asumaan (onneksi serkullani sattui olemaan vapaa kämppä Hovinsaarella). Eromme jälkeen tämä samainen tyyppi kiipesi kerran yön pimeydessä taloni paloportaita pitkin tuuletusparvekkeelle ja tuli rimputtamaan ovikelloani kai siinä toivossa, että pääsisi panemaan. En muista, miten tilanne päättyi, mutta toivon, että minulla oli sen verran omanarvontuntoa, että lähetin tyypin takaisin yön selkään. 

Jos siis minulta kysytään, mitä en voi antaa parisuhteessa anteeksi, on vastaus ehdottomasti väkivalta. Henkinen ja fyysinen. Kaikesta muusta voidaan ehkä neuvotella.

Epäsuosittu mielipiteesi? 

Haha, minulla olisi niin paljon epäsuosittuja mielipiteitä, että jos julkistaisin ne kaikki, kukaan ei enää lukisi blogiani. Olen ollut joskus hyvinkin ehdoton ja mustavalkoinen mielipiteissäni, ja vaikka olen päässyt ehdottomuudestani jonkin verran eroon, työmaata on vielä paljon. Jos nyt yksi mielipide pitäisi heittää, niin se voisi olla vaikkapa tämä: jokaiselta löytyy aikaa liikunnan harrastamiseen, ja joka muuta väittää, valehtelee, esittää tekosyitä tai ei osaa organisoida ajankäyttöään. Olen puhunut (saa vihata).

Missä olet viettänyt elämäsi parhaan loman?

Elämässäni on ollut paljon hienoja ja onnistuneita lomamatkoja, mutta on pakko myöntää, että parhaita matkoja ovat olleet ne, jotka olen tehnyt yksin. Parhaimpana reissuna mieleen on jäänyt vuonna 2018 tekemäni Lapin-kierros, jolloin sain patikoida oikein sydämeni kyllyydestä. Toinen hieno reissu oli samana kesänä tekemäni Viron-kierros, jonka kohokohta oli Viivikonnan hylätty kaivoskaupunki. 

Saanan huipulla.

Narva-Jõesuussa lähellä Viron ja Venäjän rajaa.

 

Olen miettinyt, miksi nautin niin kovin yksin matkustamisesta, ja olen löytänyt asiaan kaksi mahdollista selitystä. Yksin matkustaessa ei tarvitse huolehtia muista kuin omasta itsestään, joten saa olla keveämmin mielin. Olen vähän turhankin kova huolehtimaan muiden viihtyvyydestä ja otan hirveän stressin siitä, jos jokin menee pieleen, eikä matka olekaan ehkä sellainen kuin toinen olisi ehkä toivonut. Yksin matkustaessa ei haittaa, vaikka kaikki ei menisikään ihan nappiin, sillä vastoinkäymiset on helppo kuitata huumorilla. Toinen syy on se, että yksin matkustaessani saan tehdä juuri sitä, mikä kulloinkin sattuu huvittamaan, eikä tarvitse tehdä minkäänlaisia kompromisseja. On niin vaikea löytää matkaseuraa, jonka mieltymykset osuisivat täysin yksiin omieni kanssa.

Mitä ihailet toisissa ihmisissä? 

Resilienssi tulee ensimmäisenä mieleeni siitä syystä, että juuri eilen mietin, kuinka ihailen intialaisissa sitä, että vaikka heidän eteensä tulisi mitä, he selviävät kaikesta ja osaavat ottaa vielä kaiken lisäksi tapahtuneesta ilon irti. 

Hyderabadissa on ollut kovimmat sateet miesmuistiin, mikä on aiheuttanut kaupunkiin valtavia tulvia. Katselin eilen kauhuissani ukkelin kanssa videoita muutamilta alueilta, joiden kadut olivat niin täynnä vettä, että autot kelluivat veden mukana. Mutta mitä tekee intialainen? Hän lähtee kahlaamaan kaduille, nautiskelemaan vedenpaljouden mahdollistamasta erikoislaatuisesta huvista:

Minkä asian suhteen olet intohimoinen? 

Treenaamisen. Voin katsella treeniaiheisia Youtube-videoita tai lukea treeniaiheisia kirjoja tunnista toiseen, enkä kyllästy koskaan. Monessa muussa asiassa innostukseni loppuu tyypillisesti yhtä äkillisesti kuin se alkoikin, ja treenijutut ovat oikeastaan ainoa asia, jossa näin ei ole käynyt. Kaikkein ihaninta on tietysti itse treenaaminen, sillä liikkuminen on minusta vain niin ihanaa. (Tiedostan toki, että kaikki eivät ajattele liikunnasta samalla tavalla kuin minä, ja siinä mielessä ymmärrän ne mahdolliset tekosyytkin.) Haluaisin liikkua paljon nykyistä enemmän, mutta valitettavasti kroppa tarvitsee myös lepoa ja palautumista – sekä niitä aurinkotervehdyksiä.

Johan tässä taisi tullakin asiaa yhden postauksen verran, joten jään tänne nauttimaan illasta eli jatkamaan ripulointia. 

Hyviä vointeja sinne ruudun toiselle puolelle! 😘