Örkit esille

Olen viime päivinä kunnostautunut erilaisten ötököiden kuvaamisessa, joten tässä niitä nyt tulee, kesän ihastuttajia ja vihastuttajia. Puoliakaan en näistä tunne, mutta väliäkö sillä.

Ja tämä ei ole örkki vaan viime yönä nähty punainen kuu.

Bussipysäkillä bongattua

Helsingin seudun liikennelaitos on suivaantunut ihmisten ainaisiin valituksiin ja saamaansa kielteiseen palautteeseen ja aikoo nyt ryhtyä tositoimiin palvelujensa parantamiseksi. Bussit toki myöhästelevät ja lippujen hinnat nousevat edelleen, ja näiden sijasta HSL onkin päättänyt keskittyä palvelujensa parantamiseen, jotta ihmiset saisivat rahoilleen enemmän vastinetta.

Jokaiseen bussiin palkataan bussiemäntä, jonka tehtävänä on vilkutella aurinkoisesti niille, jotka jäävät seisomaan pysäkille, kun eivät mahdu täpötäyteen bussiin. Bussinkuljettajille annetaan lisäkoulutusta muun muassa ajotaidoissa sekä asiakaspalvelussa. Ajokoulutus järjestetään Linnanmäen törmäilyautoradalla, ja huvipuisto suljetaan muulta yleisöltä koulutuksen ajaksi. Asiakaspalvelukoulutus on ulkoistettu Kiinaan, mutta bussinkuljettajat voivat seurata koulutusta videoruudun kautta.   

Aivan ensimmäiseksi HSL alkaa kuitenkin parantaa bussipysäkkien palveluja, jotta odotteluaika pysäkillä ei tuntuisi niin tuskaisen pitkältä. Lisävarusteet ovat alkaneet ilmestyä pysäkeille vaivihkaa heinäkuun aikana, ilman sen suurempia tiedotuskampanjoita. 

Vessanpöntöt sijoitetaan kaikille pysäkeille vielä tämän vuoden aikana, ja ensi vuoden alusta pysäkeille saadaan myös vessapaperia. 

Hyvää matkaa!

Kesäpukeutumista ja epäluuloisia viranomaisia

Voi miten surkea kesä Suomessa - tai ainakin siellä päin, missä minä olen kulloinkin ollut - on ollutkaan. Ainoastaan parina kolmena päivänä on tainnut olla sitä kuuluisaa hellettä. Viime viikonloppuna kävelimme ukkelin kanssa Eiran rannassa, kun oli muka niin ihana auringonpaiste. Meren rannassa kävi ihan hirveän kylmä tuuli, ja kun erehdyimme vielä ostamaan irtojäätelöt, olin loppujen lopuksi aivan jäässä ja kananlihalla. Ei enää ikinä lyhythihaista paitaa päälle, jos lämpötila on alle 25 astetta!

Tämä meteorologi ennustaisi, että kohta sataa.

Jep, oikeassa olin.

Sadetta on tänä kesänä saatu, ja mustikat ovat nyt kuulemma erityisen isoja. Olemme menossa ukkelin kanssa parin päivän päästä taas Itä-Suomeen, ja ajattelin poimia äitylille niin paljon mustikoita kuin vain jaksan ja viitsin. Semmoinen kahvikupillinen olisi siis ehkä realistinen tavoite.

Kävimme taas myös Lohjalla ja siellä muun muassa lempikahvilassamme Kahvitupa Nina Mariassa. (Olen kirjoitellut kahvilasta aiemmin täällä.) Olen tarkkaillut viime aikoina suomalaista kesäpukeutumista ja tehnyt selviä johtopäätöksiä siitä, millainen pukeutuminen on kesällä Suomessa in.

Tässä näemme hyvin tyypillisen suomalaisen miehen kesälookin: rentoon kesäkokonaisuuteen kuuluvat musta lippalakki, jossa on jonkin firman slogan; hillityn värinen t-paita, jonka rinnuksissa on hassu kuva; löysät polvimittaiset shortsit, joiden taskuihin saa upotettua näppärästi lompakon, kännykän, avaimet ja pullonavaajan; sekä vaimon Prismasta vitosella ostamat jäljitelmä-crocksit, jotka saavat olla mieluusti eriväriset kuin kaikki muut asusteet. Mukavuus ennen kaikkea.

Joku ehkä muistaa, kun kirjoittelin aiemmin intialaisten ongelmista käyttää liukuportaita. Kommenttiosuudessa tuli silloin ilmi, että jossakin päin maailmaa crocksien käyttö on liukuportaissa kielletty. Tämä tuli mieleeni, kun näin eilen Iltalehdessä uutisen, että liukuportaat söivät pojan kengän kauppakeskus Isossa Omenassa.

Liukuportaat veivät pojan crocksista ison palasen! Kuva: Iltalehti.

Yritin perehdyttää ukkelia Lohjalla geokätköilyyn, ja etsin kahta kätköä - tuloksetta - yhteensä varmaan puoli tuntia. Ukkeli ei tajunnut koko kätköilyn ideaa ollenkaan, ja minua alkoi suututtaa koko kätköily niin, että en varmasti enää ikinä yritä etsiä yhtään kätköä! Ihan tyhmää puuhaa.

Näin yhdessä terveyskeskuksessa hauskoja avaimenperiä. Onkohan näiden tarkoituksena estää avainten katoaminen vai edistää sitä? Ovathan nuo isokokoisia, mutta luulisi tuommoisilla keittiövälineillä olevan paljon enemmän käyttöä kuin niillä tavan muoviläpysköillä, joissa on numerot. Vielä kun nuo kaikki olisivat erilaisia, niin joku saisi siitä mukaansa koko setin!

Uusi passikin pitäisi hakea, ja sen jälkeen pitäisi vielä saada Intian suurlähetystöstä PIO-korttiin jonkinmoinen todistus uudesta passista. En ole voinut hoidella tätäkään hommaa ajoissa, joten nyt saan jännittää, kuinka kauan dokumenttien saamisessa menee. Lentolippua en uskalla varata, ennen kuin molemmat dokumentit ovat tukevasti käsissäni, joten en tiedä, ehdinkö ukkelin kanssa samaan matkaan. Kun tulin nyt kesäkuussa yksinäni Intiasta Suomeen, lentokentän immigration-viranomainen rupesi ensimmäistä kertaa oikein tenttaamaan minua: mikä on miehesi nimi, mitä oikein teet Intiassa, mikä on teidän hääpäivänne (en meinannut ensin edes muistaa sitä, mikä oli hieman noloa) ja mikä on ammattisi. En tiedä, mistä rikoksesta minua mahdettiin epäillä, mutta tämäntyyppistä jännitystä en matkallani kaipaa, joten paperiasioiden on ainakin hyvä olla kunnossa ennen matkaa.

Kurkkaus Kiinaan

Kiina on yksi niistä maista, joissa olen aina halunnut käydä. Olisi kiva päästä toteamaan, vastaako maa niitä mielikuvia, joita minulla Kiinasta on: ihmiset kävelevät riisihatut päässä, syövät joka kadunkulmassa koiria tai ainakin sammakonreisiä, ja kaikilla on viimeistä huutoa olevat teknokännykät. Jotenkin olen myös kuvitellut, että Kiina on lähes yhtä sekasortoinen paikka kuin Intiakin.

Kun ukkeli kävi taannoin työmatkalla Kiinassa, hänen ottamansa valokuvat kiinnostivat minua tietenkin siis ihan hirveästi. Mieluiten olisin tietysti ollut matkalla mukana, mutta kyllä valokuvien katselukin menettelee paremman puutteessa. Ajattelin, että ehkä jotakuta muutakin kiinnostaa nähdä Kiinan-kuvia, joten tässä niitä nyt tulee. Kuvat ovat kännykällä otettuja, mutta kyllä niistä jotain näkee.

Katunäkymää Liaoyangissa.

Ukkeli kertoi Kiinan infrastruktuurin olevan niin paljon edellä intialaista, ettei Kiinasta ja Intiasta voi edes puhua samana päivänä. Ennakko-oletukseni sekasortoisuudesta romuttui siis täysin, ainakin suurempien kaupunkien kohdalla; tiedä sitten, millaista Kiinan maaseudulla mahtaa olla. Kadut ovat leveitä, viheralueet hyvin hoidettuja, ja lentokentät ja rautatieasemat erittäin moderneja ja siistejä.

Rantakatua Zhuhaissa. Katua kutsutaan myös Rakastavaisten kaduksi.

Kaukana siintää Macao. 

Zhuhai on yksi Kiinan tärkeimmistä turistikohteista, ja sitä kutsutaan myös Kiinan Rivieraksi. Zhuhain kyljessä sijaitsee Macao, kooltaan vain 29,5 neliökilometrin kokoinen Kiinan erityishallintoalue, joka kuului vuoteen 1999 asti Portugalille. Macao on erityisesti uhkapelaajien suosiossa, sillä siellä on lukuisia kasinoita.

Uusi Yuanming -palatsi Zhuhaissa.

Zhuhaita sanotaan myös Kiinan romanttisimmaksi kaupungiksi, ja kaupungin maine saattaa juontua vanhasta kalastajatytön legendasta. Kaupungin 146 saarta ja upeat ranta-alueet ovat omiaan lisäämään kaupungin romanttista ilmapiiriä.

Uusi Yuanming -palatsi on jäljitelmä Pekingissä sijaitsevasta Yuanming -palatsista. Tämän Shanghain palatsin alueella on suuri, yli 80 000 neliömetrin kokoinen järvialue sekä kauniita puutarhoja.

Kiinalaisia sateenvarjoineen. Nämä sateenvarjot suojaavat auringolta, eivät sateelta.

Kuvia palatsin alueelta.

Kaloja kuhiseva allas. Minusta tämä on jo eläinrääkkäystä.

Zhuhaita.

Shanghai näyttää minusta erityisen jännittävältä paikalta. Ukkeli kävi siellä Shanghai World Financial Center -rakennuksessa, joka on tällä hetkellä maailman neljänneksi korkein rakennus. 

World Financial Center on tuo takana oleva rakennus.

Rakennuksen huipulla näkyy kummallinen aukko. Aukon yläpuolella on yksi pilvenpiirtäjän kolmesta näköalatasanteesta. Tämä korkeimmalla sijaitseva näköalatasanne on sadannessa kerroksessa, ja sen lasilattian läpi näkyy muutaman kerroksen pudotus aukon alaosaan. Onneksi ei sentään maahan asti!

WFC.n viereen nousee vieläkin korkeampi rakennus, joka valmistuu vuonna 2014. 

Ylimmäinen näköalatasanne on 474 metrin korkeudessa (siis melkein puoli kilometriä!), ja sieltä on luonnollisesti mahtavat näköalat yli kaupungin. Harmi vain, kun ukkelin käyntihetkellä oli niin pilvistä ja utuista. 

Rakennukset näyttävät näin ylhäältä katsottuna ihan joltain pienoismalleilta!

Etualalla näkyy Jin Mao -torni ja takana Oriental Pearl TV-torni.

Jin Mao -torni ja pikkuruisia autoja!

World Financial Center -alueen pilvenpiirtäjiä.

 Kiinalainen katukyltti.

Luotijuna, jolla pääsee yli 300 kilometriä tunnissa.

Hauskan värisiä takseja.

Erikoisen näköinen olympiaurheilukeskus Jinanissa.

Erityisesti olisin mielinyt maistelemaan kiinalaisia ruokia. Jos olisin ollut matkalla mukana, olisin kyllä syönyt varmasti itseni ihan ähkyyn!

Katuruokaa.

Pöydät olivat useimmiten kuulemma sellaisia, että niiden keskellä oli pyörivä pöytälevy, joten kaikki saivat otettua ruokaa näppärästi.

Tahtoo tämän pöydän ääreen!

En tiedä, miten ruokahalulleni olisi todellisuudessa käynyt, koska ukkeli kertoi, että monessa ruokapaikassa haisi todella pahalle. Se ei kuulemma ollut edes mikään kalakastikkeen löyhkä, vaan ihan suoranainen p:n haju.

Välillä ukkelille maistuivatkin sitten Mäkkärin herkut. (Tämä kuva taitaa olla kyllä jo Bangkokista.)

Jännittäviä uutisia!

Kuka muistaa tontin, jota kävimme jokin aika takaperin ukkelin kanssa katsomassa ja johon tykästyin heti ensi silmäyksellä? 

Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani.

Eilen sattui jotain aivan uskomatonta: ukkeli soitteli Intiasta ja kertoi, että appivanhemmat olivat ostaneet kyseisen tontin! Tämä tietää siis sitä, että appivanhemmat aikovat rakentaa tontille talon, ja talossa tulee olemaan tietysti paikka myös minulle ja ukkelille.

Kun olimme käyneet katsomassa tonttia ja kun näytimme tontilta ottamiamme valokuvia appivanhemmille, anoppi totesi tykkäävänsä tontista. Siellä oli avaraa, ja sinne voisi istuttaa hedelmäpuita ja vihanneksia. Se kun on ollut anopin unelma jo pitkään: oma puutarha, jossa voisi touhuta. Onhan heillä Nelloressakin talo, jonka pienellä pihalla kasvaa ainakin papaijapuu ja rumpukeppipuu, mutta piha on kuitenkin minimaalisen pieni. Kun ukkeli kertoi minunkin ihastuneen tonttiin, appiukko totesi, että annetaan naisten päättää: jos kerran naiset tykkäävät, niin ostetaan tontti! Muistan ajatelleeni silloin, että appiukko kyllä tykkää anopista niin paljon, että voisikin antaa anopin päättää tämmöisestä asiasta, mutta en olisi ikimaailmassa voinut kuvitella, että niin käy oikeasti! Ehkä tässä suvussa kahden naisen sana painaa paljon.

Kaikkein hassuinta asiassa on se, että naapuritontin osti ystäväni perhe.

Ystäväni synttäreillä toukokuussa. Intiassa on tapana, että sankari syöttää vieraille kakkua omakätisesti - ihan kirjaimellisesti siis!

Koska ystäväni tuli minulle tutuksi perheen kautta (hänen miehensä on ukkelin veljen opiskelukaveri), ukkelin perhekin tuntee ystäväni perheen tosi hyvin ja pitkän ajan takaa. Koska olen omin silmin nähnyt, kuinka hyvin anoppi viihtyy ystäväni kanssa, tiedän, että hyvä naapuruussuhde on ainakin taattu. 

Olen ollut viime päivinä tosi maassa, joten iloitsen tästä tonttiuutisesta tosi paljon. Ainakin pääsen tarkkailemaan intialaista talonrakennusprojektia ihan läheltä!