Vuosi 2023

Taas on yksi vuosi lopussa, joten on tullut aika tehdä jo perinteeksi muodostunut vuosikooste.

TAMMIKUU 

Tuokaa mulle lapio, niin kaivan itselleni kuopan.

Vuoden alku oli kaikkea muuta kuin mitä olisin toivonut, sillä tammikuu oli oikea ahdistuksen kuukausi. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, vaikka sitä onkin joskus vaikea siinä hetkessä ymmärtää ja uskoa. Tammikuun tapahtumat käynnistivätkin koko vuoden kestäneen itsetutkiskelun, joka jatkuu edelleen. Yksi tärkeimmistä opeistani on ollut se, että olen oppinut antamaan itselleni anteeksi. Ihminen toimii kunakin hetkenä tavalla, jonka arvioi sillä hetkellä oikeaksi, ja joskus tapa voi osoittautua myöhemmin vääräksi. Sellaista se elämä vain on. Katuminen ei auta, häpeästä voi oppia, mutta eteenpäin on mentävä. Tämän sisäistin kuitenkin vasta loppuvuodesta, joten eipäs mennä asioiden edelle.

Kylmä.

On.

HELMIKUU 

Terve sielu terveessä ruumiissa. HAHAHA

Helmikuu oli oikea terveyden riemuvoitto. Tammikuun lopussa alkanut kroppani hajoilu jatkui (vanhat persekivut palasivat, lonkankoukistaja sanoi itsensä irti, ja tuli muutakin kremppaa), joten oli pakko lopettaa treenaaminen siksi, kunnes pääsimme Intiaan. Intiassa kävin ortopedillä, joka diagnosoi persekipuni häntäluusta johtuvaksi ja määräsi hoidoksi fysioterapiaa eli ultraäänihoitoa ja interferenssi-sähköterapiaa. Kymmenen päivän ajan fysioterapeutti tuli joka aamu kahdeksalta anoppilaan antamaan hoidot, ja minä makasin sängyllä takapuoli paljaana ja lätkät kankuissani. Miten ylevä aloitus päivälle.

Kerkesin kuitenkin lenkkeilemään Durgam Cheruvulla ja leikkimään turistia Hyderabadissa.  

Durgam Cheruvulla. Suomi-paita päällä, niin kuin aina.

Peddamma Gudi.

Mecca Masjid.

Charminarissa.

Loppukuusta terveysongelmani saivat uuden ulottuvuuden, kun sain ruokamyrkytyksen, joka taisi kestää kaikkiaan kymmenisen päivää. Jottei elämä kävisi liian yksitoikkoiseksi, sain siihen päälle vielä jonkin keuhkotaudinkin, joten en ollut helmi-maaliskuun vaihteessa oikein elämäni parhaassa vedossa. 

Katsopa nyt tarkkaan, sillä tämä on viimeinen kunnon ateriasi vähään aikaan. 😆

MAALISKUU 

Mikä vittu tässä nyt oikein mättää, kun mikään ei tunnu miltään?

Olin ajatellut, että ahdistukseni olisi jäänyt Suomeen, mutta kappas vain, kun ei se mennytkään ihan niin. Ahdistus seurasi mukanani Vietnamiin ja Thaimaahan, jonne matkustimme Intiasta maaliskuun alussa. Tähän väliin voisin heittää Eckhart Tollen loistavan vastauksen kysymykseen, miksi ihmiset eivät ole koskaan onnellisia. Koska: "Wherever you go, there you are." Ihminen ei pysty pakenemaan itseään, vaikka matkustaisi maailman ääriin. Tulipahan tämäkin nyt todistettua.

Auringonnousu Ho Chi Minh Cityssä (ent. Saigon).

Phuket.

Vinpearl Landmark 81 (hotellimme Ho Chi Minh Cityssä).

Viehätyin Vietnamin pagodoista ja buddhalaisuuden ajatuksista ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että minun täytyisi alkaa etsiä vastauksia sisältäni. Jotain oli tehtävä, sillä en enää kestänyt itseäni sellaisena kuin olin. 

Aurinkorasvaa oli kyllä mukana, mutta...

Elämä on yhtä köydenvetoa.

Palasimme Suomeen maaliskuun loppupuolella ja päätimme, että Jätkäsaari oli nyt nähty. Aloitimme siis innokkaan asuntojen katselun. Raivasin taas tavaraa kierrätykseen, enkä ymmärtänyt, miten tavaraa saattoi olla edelleen niin paljon, vaikka olin karsinut sitä jo niin monesti. 

Wolt toi syntymäpäivänäni kaksi ruusua ja kaksi korttia: toisen Nallelta ja toisen Pikkunallelta. 🤭

HUHTIKUU

Ministerin asuntoesittely ja muita valittuja paloja

Huhtikuun alussa kävimme äänestämässä eduskuntavaaleissa (ukkeli suhtautuu äänestysjuttuihin ilahduttavan aktiivisesti) sekä katsomassa useampaa asuntoa. Yhdessä asunnossa järjestettiin yleinen näyttö, ja asuntoa esitteli harvinaisen miellyttävä mies. Harmittavasti asunto ei ollut meille kuitenkaan sopiva. Seuraavan aamun Hesarista eduskuntavaalituloksia lueskellessani meinasin pudottaa silmäni: sen edellispäiväisen asuntoesittelijän kuva komeili lehdessä, sillä hän oli näköjään yksi kokoomuksen ääniharavista ja saanut vaaleissa yli 15 000 ääntä! Pikainen googletus osoitti, että mies oli ollut joskus aiemmin ministerinäkin – ja on myös yksi nykyisen hallituksemme ministereistä. Ukkelista oli kovin huvittavaa, että ministeri oli esitellyt meille asuntoa. 😆 

Autonkuljettajan tytär täytti vuoden. Tuo nalle on muuten minun ostamani. 🤭

Minulla oli ollut jo jonkin aikaa inhottavia kipuja ja kramppeja lantion alueella, joten päätin mennä Suomessakin fysioterapeutille. Fysioterapeutti päätti aloittaa lantion rentouttelusta ja neuvoi minua päästämään koko kropan välillä ihan rennoksi. Muistan kun menin fysioterapian jälkeen kotiin ja päästin keskivartaloni ihan rennoksi. Tunne oli minulle ennenkokematon ja jopa vähän järkyttävä. Vatsani pullahti isoksi palloksi (tai siltä minusta ainakin tuntui), ja tunsin olevani vähintään kahdeksannella kuulla raskaana. Silloin tajusin, että olin vetänyt vatsaani sisään aina (koko elämäni?), ja toiminto oli niin automaattinen, etten ollut edes tajunnut tekeväni niin. Olen aina vihannut mahaani, joka turpoaa päivän mittaan, ja olin kai ajatellut, että vatsan jatkuva sisään vetäminen oli jollain lailla hyvä asia. Ainakin näyttäisin vähän hoikemmalta!

Fysioterapeutti iloitsi havainnostani, sillä se oli tosi iso ja tärkeä havainto. Lantion ylijännitystila voi nimittäin aiheuttaa monenlaisia kipuja ja kramppeja muuallakin kuin vatsan ja lantion alueella – jopa lonkankoukistajissa, alaselässä ja jaloissa. Ratkaisu – vatsan pitäminen rentona aina kuin mahdollista mutta ei tietenkään esim. treenatessa – kuulosti varsin helpolta, mutta kun on koko ikänsä vetänyt napaa sisään, ei ollut mikään yhden päivän juttu oppia uusille tavoille.

Jätkäsaaren pysäköinti muuttui maksulliseksi, mutta monet eivät tätä tienneet. Parkkipirkoilla on ollut tässä oikein onnenpäivä, kun ovat saaneet sakottaa kaikkia. 😆

Huhtikuussa rupesin kokeilemaan myös meditoimista ja havaitsin hyvin pian sen hyödyt – ja niitä oli paljon. Olen sellainen kohkaaja (eli mielestäni asioiden pitää tapahtua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti), että aiheutan varmasti jo ihan omalla käyttäytymiselläni tarpeetonta stressiä kropalleni. Teki siis muutenkin todella hyvää hiljentyä ja rauhoittua hetkeksi.

Uusi koti löytyi jo huhtikuun alussa Matinkylästä, ja päätimme muuttaa uuteen kotiin toukokuun puolessavälissä. Tavaroiden raivaaminen jatkui, ja samalla esittelin Jätkäsaaren asuntoamme siitä kiinnostuneille. 

Kävin läpi vanhoja valokuviakin. Tämä kuva on otettu ihan ensimmäiseltä Intian-matkaltani vuonna 2004 Chennaissa.

Siskolta 30-vuotislahjaksi saatu nopeusrajoitus. 😆

 

TOUKOKUU

Maitojunalla takaisin Espooseen eli kolmen vuoden opintomatka Helsinkiin

Siivosin uutta asuntoa ja vanhaa asuntoa, pakkasin tavaroita ja ihmettelin, kun ei ollut minkäänlaista stressiä muuton kanssa. Olinko unohtanut jotain? Käärijä esiintyi Euroviisuissa, kun me keittelimme maitoa uudella asunnolla. Meditointi jatkui, ja uskon, että se oli ainakin osasyy siihen, miksi olin niin rauhallinen ja miksi muutto tuntui niin "helpolta". Hermo ei mennyt silloinkaan, kun automme renkaasta löytyi viikon sisällä jo toinen ruuvi (ensimmäinen ruuvi oli löytynyt, kun rengas oli räjähtänyt ukkelin ajaessa Länsiväylää), ja muuttopuuhien keskellä piti suhata jatkuvasti rengasliikkeessä.

Elämää muuttolaatikoiden keskellä.

Ensimmäinen kuorma Espooseen lähti tarkalleen samana päivänä, jona muutimme kolme vuotta aiemmin Jätkäsaareen (6. toukokuuta). Muistin erinomaisen hyvin, kuinka onnellinen olin ollut kolme vuotta aiemmin Lapinlahden siltaa ajaessani, kun näin sillalta Jätkäsaaren, ja pääsimme muuttamaan sinne. Nyt olin vähintään yhtä onnellinen, kun ajoin siltaa vastakkaiseen suuntaan, ja pääsimme muuttamaan Jätkäsaaresta pois. 😆 

Ihana Länsiväylä. 😆

Jätkäsaaren laivoista ja taivaan väreistä ja valoista tykkäsin. Mutta niitäkään en jäänyt kaipaamaan.

Äiti täytti loppukuusta 80 vuotta, ja kävimme juhlistamassa sitä ukkelin kanssa Savonlinnassa. Automme aiheutti lisää päänvaivaa, kun autoon olisi pitänyt tehdä 700 euron arvoinen remontti, vaikka auton koko arvo ei ollut varmaan paljon enempää kuin tuo 700 euroa.

Onnea äiti! 💚

Kesäkin oli tullut ihan huomaamatta.

 

KESÄKUU

Jos jännitystä kaipaat, niin tässä sulle hyvä auto.

Auto-ongelmat jatkuivat ja laajenivat, ja lopulta auto oli sellainen pommi, että kieltäydyin ajamasta sitä muuten kuin pakon edestä. Ukkeli saisi ajaa autolla, jos halusi, mutta minä käyttäisin vain julkisia kulkuneuvoja!

Kesäkuun alussa kävimme jälleen Barcelonassa ja totesimme, että Barcelona-matkailuumme tulisi nyt pidempi tauko. Aiemmin niin hyvä Chennai Masala Dosa -ravintolakaan ei ollut enää entisensä. 

Epätyypillinen asuvalinta meikäläiselle eli telttamainen mekko. Rupesin vissiinkin peittelemään sitä jättimäistä vatsaani. 😆

Tibidado.

Suomeen palattuamme kävimme pällistelemässä autoliikkeessä yhtä autoa ja koeajoimmekin sen. Seuraavalla viikolla samainen auto oli siirtynyt mystisesti meidän omistukseemme, vaikka auto oli minusta meidän tarpeisiimme nähden aivan liian iso. Ukkeli piti kuitenkin päänsä, joten jätimme haikeat hyvästit meitä 18 vuotta hyvin palvelleelle Audille. 

Uusi auto valmiina kaupasta ulos ajettavaksi.

Viimeinen silmäys vanhaan palvelijaan, joka piti jättää autoliikkeen pihalle. 😢

Yhteiselo uuden auton kanssa ei alkanut hyvin, kun auton vihkimisseremoniassa eli autopoojassa meni kivi renkaan väliin, ja säikähdimme karmeaa ääntä niin, että jouduimme palaamaan takaisin autoliikkeeseen. Tämä oli kuitenkin vasta alkua, sillä ensimmäisellä pidemmällä ajomatkalla – hakiessani äitiä Savonlinnasta Espooseen silmäleikkaukseen – auto hyytyi paluumatkalla täysin. Kerkesimme pääsemään kuitenkin Espooseen asti, josta hinausauto poimi meidät ja auton erään sillan alta kyytiinsä. Saimme lainaksi sijaisauton, jolla sitten ajelin seuraavat kymmenen päivää. 

Hyvä auto, kun kesti melkein tuhat kilometriä. 😆

 

HEINÄKUU

Mitä nämä riekaleet oikein ovat? Ai ne ovatkin minun hermoni. 

Äiti toipui meillä silmäleikkauksestaan (ja hyvin onneksi toipuikin), ja kävimme mm. Träskändan kartanossa ja Mattolaiturilla. Ukkeli lähti kuun alussa Intiaan, ja minä lähdin seuraavana päivänä palauttamaan äitiä Savonlinnaan. Autommekin oli tullut korjaamolta (vika oli ollut bensapumpussa), ja ajaminen oli taas oikein mukavaa.

Savonlinnan kesä.

Nuorempi siskontyttö pääsi ripille, ja minulla oli vastuullinen tehtävä siunata kummilapsi alttarilla. Selvisin tehtävästä kunnialla, vaikka yritystä tyrimiseen kyllä oli. 😆

💚

Harrastin turisteilua ja kävin mm. Kerimäen kotiseutumuseossa, katsomassa Raikuun kanavan korsuja, bongailemassa Savonlinnan lintupönttöjä ja Mäyrämäen rotkolla. Harrastin myös mökkeilyä yhden päivän ajan, kun vietimme äidin kanssa päivän siskon uudella kesämökillä. 

Mökkikoira Pörre.

Mäyrämäen rotko.

Vietin kesäkuun lopusta neljä viikkoa putkeen äidin seurassa, ja noloa myöntää, mutta välillä meinasi kyllä hermot mennä. 🙈 Lainaan tähän taas Eckhart Tollea, joka puolestaan lainasi eräällä videolla intialaisen filosofin Ramdasin sanoja: "If you think you're enlightened, spend two weeks with your parents." Eli jos kuvittelet olevasi valaistunut, vietä kaksi viikkoa vanhempiesi kanssa. Tämä vähän lohdutti, enkä jaksanut enää kantaa tunteistani niin suurta syyllisyyttä.  

ELOKUU

Enkö olekaan tämän maailman napa?

Turisteilu jatkui, sillä kävin heti elokuun alussa tutustumassa Espoon Futuroon, ja sen jälkeen jatkoin lähilomailemaan pariksi päiväksi Vantaan Flamingoon. Meditointi ja läsnäolotaitojen lisääntyminen olivat saaneet aikaan sen, että osasin nauttia kaikesta ihan eri tavalla kuin ennen, ja Vantaa-loma oli ihan mahtava. Oli ihana huomata, etten tarvitse itselleni kaveria, vaan osaan nauttia kokemuksista ihan yksinkin. Olin tiennyt tämän toki jo aiemminkin, mutta nykyään yksin oleminen on entistä helpompaa ja nautinnollisempaa. Minun ei tarvitse myöskään enää tulkita kokemuksiani siltä kannalta, miltä näytän/miltä tekemiseni näyttävät muiden silmissä (se kuuluisa "mitä muut MINUSTA ajattelevat"), vaan osaan tarkastella maailmaa paremmin omien havaintojeni kautta ja luottaa siihen, että ne ovat valideja.

Korian pioneeripuistossa kummipojan kanssa.

Tykkäsin ottaa kesällä aurinkoa tuossa meidän kotipihalla, kun siinä on ihan oikeaa nurmikkoa 😆.

Suuri osa liikenevästä ajasta meni tulevan Viron-matkan suunnitteluun, vaikka en tiennytkään vielä, kenen kanssa lähtisin matkaan, vai lähtisinkö yksin. Lopulta mukaan päätti lähteä äiti, ja vaikka minulla oli matkan suhteen omat epäilyni (miten äiti jaksaisi; miten auto kestäisi), matkasta tuli todella onnistunut ja ikimuistoinen. 

Pärnussa.

Vastseliinan piispanlinnan raunioilla.

Võrussa.

Sipulitiellä Peipsijärvellä.

 

SYYSKUU

Kukas se tämä intialainen ukko on? Ollaanko me tavattu joskus ennenkin?

Syyskuussa minulla oli hullu ulkoilu-, patikointi- ja kotimaanmatkailuvimma. Syyskuun alussa olin vielä Savonlinnassa, kun olin vienyt äidin Viron-matkan jälkeen kotiin, ja tein ns. Kolmen kaijan kierroksen, mutta päädyin kiertämään väärää järveä. Espooseen päästyäni kävin patikoimassa Sorlammella ja loppukuusta Vaakkoilla sekä vietin Lohja-päivää, johon kuului mm. käynti Tytyrin kaivosmuseossa. 

Tytyrin kaivoksessa.

Patikkajalkani vipatti edelleen, joten lähdin pariksi päiväksi Karvialle ja Lauhanvuoren ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoihin. Homma lähti kuitenkin vähän laukalle, enkä palannutkaan Karvialta kotiin, vaan matkani jatkui mm. Vaasaan, Tuuriin, Kalajoelle ja Ohtakariin. Tällainen spontaani "en tiedä, missä olen huomenna" -matkailu oli niin luonteelleni sopivaa, että aion ehdottomasti tehdä samankaltaisia matkoja myös tulevaisuudessa, jos se vain on mahdollista. 

Hieno Kivijata.

Svedjehamn.

Tuuri.

Ohtakari.

Helvetinkolu.

Viron poliisilta tuli tervehdys ylinopeussakon muodossa, mutta asia oli jo etukäteen tiedossa. Olin nähnyt viimeisenä Viro-päivänä kännykästä, että edessä olisi peltipoliisi, ja yritin siinä ajaessani kiivaasti tarkkailla tien oikeaa laitaa, että missä se kamera oikein on. Siinä samassa jo välähtikin, kun kaistojen välissä (vasemmalla puolella) ollut kamera otti kuvan, ja kyllä sapetti, kun olin selvinnyt niin pitkälle ilman sakkoja. On se niin väärin, että kameroita piilotellaan outoihin paikkoihin.

Ukkeli palasi loppukuusta Intiasta hieman pitkäksi venähtäneeltä matkaltaan. Alun perinhän ukkelin piti olla Intiassa kuukauden päivät, mutta reissulle tulikin lopulta mittaa kaksi ja puoli kuukautta. 

Tuliaisia Intiasta.

LOKAKUU

Anu Saukko

Vaikka persevaivani olivat pysyneet alkuvuoden jälkeen aika hyvin kurissa, päätin kuitenkin käydä pyytämässä suomalaiselta lääkäriltä toisen mielipiteen, sillä olin suunnitellut suomalaisella lääkärillä käymistä aina helmikuusta asti. Kävin luottolääkärilläni, joka antoi lähetteen kollegalleen, joka oli erikoistunut peräpään asioihin. Lääkäri tunki sormet perseeseeni – mikä tuntuu aina yhtä kivalta 😆 – ja hetken ropellettuaan totesi, että täällä tuntuisi olevan kaikki kunnossa. Häntäluuperäiseltä vaivaltakaan tämä ei kuulemma vaikuttanut, koska häntäluu ei aristanut yhtään. Lääkäri epäili jonkinlaista hermoperäistä vaivaa mutta antoi lähetteen (taas!) magneettikuvaan ja neuvoi kokeilemaan erästä voidetta, joka auttaisi, jos kyseessä olisi jonkinlainen kramppitila. Voidetta kannattaisi käyttää kuulemma ainakin kahden viikon ajan. 

Hieman erikoisempi magneettikuvauslähete.

Kävin magneettikuvassa ja hankin lääkärin määräämää voidetta. Pian rupesin kuitenkin ihmettelemään, miksi ahterini oli kipeämpi kuin koskaan ennen, ja tilanne vain paheni. Ice Powerkaan ei auttanut, ja olin ihan epätoivoinen, kun Intian-matkakin oli taas lähestymässä. Minulla ei ollut koskaan ollut näin pahoja kipuja, että jopa isolla asialla käyminen oli yhtä tuskaa. Sitten satuin vilkaisemaan vessassa alushousuihini ja huomasin, että ne olivat ihan veressä. Hälytyskellot rupesivat soimaan: voisiko syynä olla se lääkärin määräämä voide, kun kivut olivat alkaneet heti seuraavana päivänä, kun olin alkanut käyttää voidetta? Jätin voiteen saman tien pois, ja kappas vain, parin päivän päästä tilanne olikin taas normalisoitunut. Ei ollut kipuja, ja verenvuotokin oli lakannut. 

Kun kerran tälle linjalle lähdettiin, niin... (Lasten tiedekysymyspalstalta Hesarista.)

Lokakuun puolenvälin jälkeen lähdimme taas Intiaan, jossa juhlittiin melko pian dussehra-juhlaa. Ajelimme aika paljon Hyderabadissa, söimme ulkona ja tilasimme ruokaa kotiin, kunnes ukkeli ja anoppi sairastuivat kovaan flunssaan. Kumpikin oli muutaman päivän kokonaan pois pelistä korkean kuumeen takia. Minulle tuli taas se perinteinen eli jokin vatsapöpö, joka ei tuntunut hellittävän ikinä, ja siihen päälle vielä jokin "keuhkotauti", ihan niin kuin keväälläkin.

Taramati Baradarissa.

Durgam Cheruvun valoshowta ja valaistu silta.

Temppelissä Ameerpetissä.

Anuslääkäri soitti Suomesta Intiaan ja kertoi magneettikuvauksen tulokset: minulla oli kuulemma perseessäni krooninen haava. Jatkohoidosta vastaisi joku gastrokirurgi. Mietin puhelun jälkeen, että aika tiukka paikka saa olla, että lähden tämän vaivan takia enää yhdellekään lääkärille, kun ei takapuoli ole pahemmin kipuillutkaan viime aikoina – lukuun ottamatta sitä voide-episodia. Mitä sellaiselle haavalle voi edes tehdä? Muutenkin on vaikea uskoa, että jokin krooninen haava selittäisi oireeni. I rest my case.

MARRASKUU

Jos tylsyyteen voi kuolla, niin nyt olisi hyvä hetki alkaa miettiä muistokirjoitustani.

Sairastelut jatkuivat anoppilassa, ja 12. marraskuuta juhlitiin diwalia, mutta muuten elämä oli aika tasaista arkielämää. Tekemisen puute ja istumisen paljous ärsyttivät välillä pahasti, sillä olen tottunut olemaan kotona Suomessa aika aktiivinen ja hoitamaan kaiken itse.

Tällaisia kuvia tulee, kun kuvaajalla kestää liian kauan. 🤭 "Anna tänne se kännykkä; eihän tosta mitään tule!"

Uutta Burma Burma -ravintolaa testaamassa.

Pohdimme ukkelin kanssa Sri Lankaan matkustamista, mutta päätimmekin lähteä Kambodzaan. Ukkeli sai edulliset lennot Singaporen kautta marraskuun 24:nnelle, ja kun ukkelin kaverin tyttären häät Tirupatissa olisivat olleet juuri edellisenä päivänä, päätimme jättää häät väliin. Asia ei harmittanut minua yhtään, sillä näin säästyin ainakin miettimästä sitä, mitä laittaisin päälleni häihin. Hyderabadissakin oli hääsesonki, ja appivanhemmilla oli melkein joka päivä jonkun häihin liittyviä menoja.

Vietimme Kambodzassa muutaman päivän ensin Phnom Penhissä ja saimme osallistua hienoon vesijuhlaan Bon Om Toukiin. Sitten kävimme Siem Reapissa ja Angkor Watissa ja palasimme taas jatkamaan lomailua Phnom Penhissä.

Phnom Penhiä.

Upea Angkor Wat.

JOULUKUU

Intiasta palaavan suomalaisen selviytymistaistelu, joka päättyi ennen kuin se alkoikaan, koska pääsi taas Prismaan ja sai Saarioisten pinaattikeittoa.

Joulukuun neljäntenä päivänä palasimme Kambodzasta Hyderabadiin, jossa vietimme vielä reilun viikon, ennen kuin palasimme taas Bangaloren kautta Suomeen. Vanhempi siskontyttöni valmistui joulukuun alussa ylioppilaaksi, mutta minulta jäi juhlat välistä, kun olin silloin vielä Intiassa. 

Tämä jälkimmäinen Intian-reissu oli täysin erilainen kuin se helmi-maaliskuinen, sillä huomasin muutoksen itsessäni tosi selvästi, vaikka välillä hermot toki menivätkin. Voisinkin vääntää sen aiemman Ramdasin lausahduksen muotoon: "If you think you're enlightened, spend two weeks in India." Eli jos luulet valaistuneesi, tulepa pariksi viikoksi Intiaan, niin otetaan asiasta selvää. 😆

Suomeen paluun kanssa ei ollut mitään ongelmia, koska – daa – mähän olen suomalainen. Miten en muka osaisi olla pimeässä ja kylmässä ja tuijotella kotona seiniä? Pimeys oli kyllä kieltämättä pienoinen järkytys, ja tuntui, että päivä ei valkene ikinä. 

Savonlinnan jouluvaloja.

Joulun vietin Savonlinnassa, kuten jo edellisessä postauksessa kerroinkin. Söimme jouluaterian tällä kertaa siskoni luona, ja oli kyllä kiva kokoontua hetkeksi yhteen. 

Pus, pus, Pörre!

Kekkosten hautoja.

Äiskän terassilla vilvoittelemassa löylyjen välissä.

Savonlinnan-lennot ovat joulutauolla tammikuun kahdeksanteen päivään asti, joten jouduin tulemaan takaisin junalla.

Kahden hengen hytit olivat loppuunmyytyjä, joten piti sitten ottaa neljän hengen hytti. Jäi vielä yksi paikka vapaaksikin. 🙈

Välipäivinä vierailin ystävälläni Kouvolassa, sillä kummipoikani oli täyttänyt Intiassa ollessani 18 vuotta. Se olikin ensimmäinen pidempi ajomatka kitkarenkailla, ja ihan hyvin se meni, vaikka keli oli välillä hyvinkin talvinen.

Ajokeli oli paikoin hieman haasteellinen, muttei kuitenkaan niin haasteellinen, ettei olisi pystynyt ottamaan ajaessa kuvia. 🙈

Ystävä oli nähnyt ison vaivan ja tehnyt meikäläisen lemppareita eli kaalikääryleitä. 💚

Jos joku on sinnitellyt näin pitkälle, niin nyt voit huokaista helpotuksesta! Vuodessa ei ole enempää kuukausia, joten tämäkin on nyt loppu!

Ensi vuodelle en toivo oikeastaan mitään muuta kuin että minä ja läheiseni pysyisimme elossa ja terveinä. Muuten otan vastaan mitä annetaan, koska luotan siihen, että kaikki menee loppujen lopuksi niin kuin on tarkoitettu.

Sinun alkavaan vuoteesi toivon rakkautta, terveyttä, levollisuutta, iloa, lempeyttä ja paljon kivaa tekemistä! Toivottavasti tapaamme ensi vuonnakin! 😘