Turistihommat jatkuvat. Tällä kertaa päätin lähteä käymään yhdellä Hyderabadin tunnetuimmista nähtävyyksistä eli Hussain Sagar -järvellä sijaitsevalla Buddha-patsaalla. Kävin patsaalla edellisen ja ainoan kerran melko tarkalleen 15 vuotta sitten eli maaliskuussa 2011. Tuolloin seuranani oli suomalainen perhe, joka asusteli Hyderabadissa puolisen vuotta ja jonka kanssa teimme kivoja retkiä milloin minnekin. Se oli ihan parasta aikaa! 😍
Yllättäen en taas muistanut viidentoista vuoden takaisesta käynnistäni juuri mitään muuta kuin sen, että Buddha-patsas on saarella ja että sitä katsomaan mennään veneellä. Veneet lähtevät Lumbini-puistosta järven rannalta. Anoppilasta on aika pitkä matka Lumbini-puistoon, ja jahkailin pitkään, lähtisinkö matkaan autolla vai metrolla. Metrolla ei tarvitsisi etsiskellä parkkipaikkaa ja jumittaa liikenneruuhkissa, mutta toisaalta autolla pääsisi anoppilan ovelta suoraan Lumbini-puiston viereen, eikä tarvitsisi kävellä noin kuutta kilometriä. Päädyin lopulta autoon.
Käyn Hussain Sagarin suunnalla todella harvoin, koska minulla ei ole sinne mitään asiaa. Paljon oli ehtinyt muuttua sitten viime käynnin.
![]() |
| Tätä ei ollut ennen. |
Kävi ilmi, että kuvan rakennelma on nimeltään Telangana Martyrs Memorial eli muistomerkki, joka rakennettiin 369 opiskelijan muistoksi. Opiskelijat kuolivat vuonna 1969 Telanganan osavaltion irtaantumispyrkimysten aiheuttamissa levottomuuksissa. Muistomerkki avattiin vuonna 2023, ja se on (ainakin Wikipedian mukaan) maailman suurin yhtenäinen ruostumattomasta teräksestä valmistettu muistomerkki.
![]() |
| On se erikoinen. |
Parkkipaikan löytäminen oli hieman hankalaa, ja ajoin vahingossa ensin jonkin veneilyklubin parkkipaikalle, koska Google opasti sinne. Onneksi seuraava yritys osui kohdalleen ja pääsin pysäköimään.
Lambini-puiston sisäänkäynnin edustalla oli lista asioista, joita ei saa viedä puistoon.
Kiellettyjä asioita olivat mm. petivaatteet, eväsrasiat, työkalut, kakku ja urheiluvälineet. Turha siis kuvitella menevänsä puistoon päiväunille, piknikille, juhlimaan synttäreitä, kahvakuulailemaan tai sahaamaan kakkosnelosia.
Olin hieman järkyttynyt nähdessäni Lumbini-puiston. Muistelen hatarasti, että puisto olisi ollut viimeksi paljon paremmassa jamassa ja että siellä olisi ollut paljon enemmän aktiviteetteja. Nyt kaikki näytti repsottavan enemmän tai vähemmän, ja fiilis oli vähän surkea.
![]() |
| Yksinään pyörivä härkäkin näytti onnettomalta. |
![]() |
| Kivikasoista päätellen jotain on ilmeisesti kuitenkin tekeillä. |
Koska puisto ei houkutellut viettämään aikaa, riensin suorinta tietä lippuluukulle, josta ostetaan liput venematkalle.
Kyltin mukaan venematkalla tulisi käyttää pelastusliivejä tai veneeseen ei olisi tulemista, mutta arvelin, että kenelläkään tuskin olisi liivejä päällä.
![]() |
| Väärässäpä olin. Melkein kaikilla oli kaikilla liivit. 🫣 |
Eipä auttanut minunkaan muu kuin ruveta tonkimaan pelastusliivilaatikkoa, josta sai valita valioyksilöiden joukosta itseään miellyttävän liivin.
Liivit näyttivät sellaisilta, että ne olivat seilanneet Hussain Sagarilla Jeesuksen ajoista, ja yritin löytää laatikosta epätoivoisesti ehjän liivin. Kaikista oli joko vetoketju tai soljet rikki – tai molemmat. Takana vasemmalla näkyvät jäbät (joilla ei muuten ollut itsellään edes liivejä päällä) seurasivat sovitteluoperaatiotani hyvin kiinnostuneina. Ulkomaalaisen pelastusliivinäytös! Aikani laatikkoa kaiveltuani totesin, että sieltä tuskin löytyisi ehjää liiviä ja heitin päälleni jonkin liivin. Vedin narut umpisolmuun ja toivoin, ettei vene uppoaisi ainakaan tällä reissulla. Haararemmiä en edes yrittänyt sitoa, koska siinä sitä olisikin ollut pojilla ihmettelemistä. Ulkomaalainen varmistaa, ettei piisami lähde omille teilleen!
Yritin olla miettimättä, millaisten ihmisten päällä liivit olivat mahdollisesti olleet ja mitä kaikkea niistä voisi saada. Syyhyn? 😱
![]() |
| Laatuliivejä vene täynnä. |
Veneen lähtöä odotellessani tiirailin järven keskellä odottavaa Buddhaa.
Miesten lastattua mukaan kaikki saarelle menevät vesipullot oli aika lähteä liikkeelle.
![]() |
| Vasemmalla on vartija, jolla oli kimakkaääninen pilli, ja takana keskellä on veneen ohjaaja. |
![]() |
| Tämähän kelluu. |
Samassa alkoi kuulua korvia vihlova pillin vihellys. Käännyin ympäri ja näin, että vartija viittilöi minua istumaan. Jaahas. Tämän veneen turvallisuus perustuu näköjään siihen, että kukaan ei liiku matkan aikana mihinkään.
![]() |
| Enpä ole vielä koskaan nähnyt kenenkään hukkuvan pelastusliiveihinsä. |
Hussain Sagar on kuuluisa tuoksuistaan, joten venematkalla sai kokemuksia koko rahan edestä. Onneksi matka ei kestänyt kuin ehkä 10 minuuttia, jos sitäkään. Pian rantauduimme saarelle, jolla Buddha-patsas on.
Olin kuvitellut, että saarella olisi jotain palveluita, kuten ruokakojuja, mutta siellä ei ollut yhtään mitään. Oli vain patsas ja muutama suihkulähde, joissa ei ollut vettä.
Siinä sitten ihmettelimme, että mitäs nyt.
Löysin Buddha-patsasta esittelevän kyltin, jonka mukaan Buddha on ollut täällä vuodesta 1992. Patsas on 17 metriä korkea ja painaa 320 tonnia.
Päätin kiertää patsaan tappaakseni hieman aikaa.
![]() |
| Birla Mandirin valkoinen marmoritemppeli. |
![]() |
| Melkein kuin Haminan lipputanko. |
Lipputanko näytti niin korkealta, että tämä piti oikein googlettaa jälkeenpäin. Selvisi, että lipputangon korkeus on reilut 88 metriä (Haminan 100 metriä), ja lipun koko on 22x33 metriä. Aikamoinen rätti.
![]() |
| Telanganan Secretariat-rakennus valmistui myös vasta pari vuotta sitten. |
Secretariat on eräänlainen valtion virasto, ja se näyttää pimeässä valaistuna upealta. Näin sen viime vuonna metron ikkunasta, kun kävin Numaish-markkinoilla, ja olen haaveillut siitä lähtien, että pääsisin kuvaamaan sen iltavalaistuksessa.
Patsaan kiertämisessä ei kestänyt kauan, ja sitten olinkin jo valmis lähtemään saarelta pois. Muilla ei näyttänyt olevan kiire.
Päätin olla tällä kertaa ensimmäisten joukossa valitsemassa pelastusliivejä, jos liivien joukosta löytyisi vaikka jokin helmi, ja painelin takaisin veneelle. Jouduin kuitenkin odottelemaan veneeseen pääsyä tovin, kun sitä vesipullolastia purettiin nyt veneestä.
Veneeseen päästyäni hyökkäsin tutkimaan liivikasaa, mutta koska valioyksilöä ei löytynyt, puin taas päälleni yhdet risat liivit ja vedin narut jo tottuneesti umpisolmuun. Kun vartija oli saanut koottua koko porukan veneeseen (viimeiset hätyyteltiin kyytiin pilliin kimakasti viheltäen), lähdimme paluumatkalle.
![]() |
| Secretariat vielä lähempää. |
![]() |
| Toinen paatti irtautui satamasta meidän lähestyessämme rantautumispistettä. |
Ihmettelin, kun toisessa paatissa yhdelläkään ei ollut pelastusliivejä. Taitaakin riippua veneestä, tarvitseeko matkalla liivejä vai ei.
![]() |
| Tervetuloa maihin! |
Näin mukavan matkan päätteeksi oli pakko jäädä vielä hetkeksi fiilistelemään venesataman tunnelmaa.
![]() |
| Nämä ovat sareja. |
![]() |
| Ja tämän naisen päällä on kurta, suorat housut ja dupatta-huivi. Tämmöinen pikku tietoisku tähän väliin. |
Miesten pukeutumisesta kyseltiin jonkin aiemman postauksen yhteydessä, ja miehet pukeutuvat täällä lähes aina samalla lailla, iästä riippumatta. Housut ovat joko suorat housut tai farkut, ja paita on joko kauluspaita tai t-paita. Tavallisin yhdistelmä on ehdottomasti suorat housut ja kauluspaita.
![]() |
| T-shairts. 🤣 |
Hussain Sagarilla olisi tarjolla muutakin kuin perus-venekyytejä.
Pikaveneen kyytiin pääsisi 500 rupialla (4,7 e), luksus-perheveneen kyytiin 700 rupialla ja tanssiveneen 150 rupialla. Tanssivene kuulostaa kyllä hieman epäilyttävältä. 🫣
![]() |
| Luksusvene. |
![]() |
| Pikaveneitä. |
Vielä ennen alueelta poistumistani huomasin rannassa kiinnostavan paikan, joka näytti olevan jonkinlainen korjaamo.
![]() |
| Istuinmukavuus huipussaan. |
Parkkipaikalla oli yhtä tyhjää lähtiessä kuin tullessakin.
Olin tullut Lumbini-puistoon tarkoituksella arki-iltana, koska arvelin, että viikonloppuna Buddha-patsaalla saattaisi olla hyvinkin ruuhkaista.
![]() |
| Muistomerkki vielä toisesta suunnasta. |
Paluumatka kotiin kiristi hermoja sitten senkin edestä. Iltaruuhka oli alkanut, mikä tiesi sitä, eteenpäin ei joko päässyt tai pääsi hyvin hitaasti. Nykyään ei tee mieli lähteä Hyderabadissa autolla yhtään mihinkään, kun liikenteessä jumittaminen on niin ärsyttävää. Sunnuntait ovat ainoita päiviä, jolloin ajeleminen on suhteellisen mukavaa, kun tiet ovat tyhjempiä.
Liikenneruuhkat ovat sellaisia, että en voi muuta kuin ihmetellä, että pikkunaarmuja ja -kolhuja ei tule autoihin sen enempää. Ajoneuvot ovat niin lähellä toisiaan, että ympärillä ei ole yhtään senttiä ylimääräistä tilaa, ja jos onkin, niin eiköhän sieltä välistä porhalla jokin mopedi. Keksin taannoin semmoisen jutun, että käännän oikein tiukassa ruuhkassa sivupeilit sisään ja saan sillä tavalla sivuille monta senttiä lisää tilaa. Kuinka en ole keksinyt tätä aiemmin!
Sivupeileillähän ei ole muutenkaan mitään käyttöä, koska takana tulevien tekemisistä ei tarvitse välittää. Intialaisessa liikenteessä on kaksi sääntöä, jotka keksin joskus kauan sitten mutta jotka pätevät edelleen. Sääntö 1: Älä tee äkkinäisiä liikkeitä sivusuuntaan. Jokin mopedi tai autoriksa on taatusti ihan muutaman sentin päässä autosta, ja jos ei ole, niin viimeistään sekunnin päästä on. Sääntö 2: Älä oleta, että kukaan katsoo muualle kuin eteenpäin. Kuten sanoin, sivupeileihin ei ole tarvetta vilkuilla, koska jos takaa tuleva meinaa mennä ohi, hän tavallisesti ilmoittaa asiasta soittamalla torvea. Torven soittaminen ei siis merkitse täällä samaa kuin Suomessa ("vitun urpo"), vaan äänimerkillä vain yksinkertaisesti varoitetaan edellä menijää, että täältä tullaan.
Raskaiden ajoneuvojen takana lukeekin tavallisesti 'blow horn' eli soita torvea. Rekkakuskit on hyvä herätellä, ennen kuin lähtee ohittamaan.
Jos pitäisi valita, ajanko mieluummin Intiassa vai Dubaissa, valitsisin ehdottomasti Intian. Ajaminen täällä on paljon rennompaa, ja ratin takana saa tehdä luovia ratkaisuja. Jos ei esimerkiksi osaa päättää, millä kaistalla ajaisi, niin ei hätää: kaistaviivojen päälläkin voi ajaa. Harrastan tätä itse todella paljon, koska kun ajaa keskellä tietä, voi siirtyä tarpeen mukaan näppärästi kummalle kaistalle tahansa. 🤭 Täkäläinen ajotyyli sopii itselleni erinomaisesti, sillä inhoan tiukkoja sääntöjä ja liiallista kyttäämisestä.
Toki intialainen ajotyyli myös ärsyttää, varsinkin silloin, jos itsellä on olevinaan kiire. Raivostuttaa, kun ihmiset koukkivat auton eteen ilman että he vaivautuvat katsomaan ympärilleen, tai kun joku ajaa keskellä tietä (siis joku muu kuin minä), tai kun joku tulee vastaan väärään suuntaan ajaen tai kun tiellä on yllättäviä esteitä, kuten pysähtynyt koulubussi tai lauma puhveleita. Puhveleita ei ole muuten näkynytkään pitkään aikaan, mutta aiemmin tällä viikolla salimatkani tyssäsi hetkeksi siihen, että tiellä oli lauma puhveleita.
Olisi kiva tietää, mistä puhvelit olivat tulossa, sillä ne olivat yltä päältä mudassa. Hyvä etteivät niiden silmänvalkuaisetkin olleet mutaiset!
Liikenteessä on kuitenkin paras olla ärsyyntymättä, koska sillä tavalla joutuu hyvin nopeasti väärille taajuuksille. Tientukkijoita ilmestyy eteen entistä enemmän, ja tilanteet saattavat eskaloitua. Rattiraivosta kärsivälle ihmiselle Intia onkin oikea korkeakoulu. 🤣
Sivupeilit kannattaa pitää auki ihan senkin takia, että niistä saattaa nähdä joskus jotain hyvinkin mielenkiintoista.
![]() |
| Tämä näky sai vilkaisemaan peiliin kerran jos toisenkin. |
🤗

















































Tosta veneretkestä tuli mieleen meidän surullisen kuuluisa meriretki Kanarialla, kun pelastusliivit oli just tota luokkaa, osa veneen penkkien istuinosista puuttui, hintaan kuuluvien eväiden juomavaihtoehdot oli kokis (yök) ja kalja (yök). Plus sitä sun tätä vielä näiden lisäksi... Onneksi pääsit patsassaarelle asti ja takaisinkin.
VastaaPoistaNäin yksi päivä Instassa intialaisen koomikon monologin intialaisesta pysäköinnistä, joka on kuulemma kaksivaiheinen: 1) pysäytä auto 2) poistu.
Tööttäämisestä taas tuli mieleen, että Kanarialla paitsi vi**n urpo, töötti voi olla "Moi!" tai "ole hyvä, mene vaan ensin".
Voi luoja tuota teidän veneretkeä. Oli varmasti ikimuistoinen, mutta ihan vääristä syistä. 🫣 Mulle olisi kelvannut kyllä kumpikin juoma, mutta kokis vain lightina. 😅
PoistaMinusta tuntuu, että tuo intialaisen koomikon pysäköintisääntö sopii aika moneen muuhunkin maahan, ainakin Välimeren maihin. Lisäisin vielä ykkös- ja kakkoskohdan väliin yhden kohdan, eli "laita hätävilkut päälle".
Kanarialaiset tööttäykset kuulostavat kivoilta. 😊
Jättääkö Itialaiset sutt rauhaan kun yksin sielä kävelet ? 😲
VastaaPoistaJättävät! Herätän aika vähän huomiota enää nykyään missään, varsinkaan täällä anoppilan kulmilla, koska näillä kulmilla näkee joskus muitakin ulkomaalaisia, kun täällä on paljon kansainvälisten yritysten toimipaikkoja ja kansainvälisiä hotelleja.
PoistaLiikenne muistuttaa Tel Avivia. Onko siellä myös sähköpyöriä ja skuutteja joille liikennesäännöt ovat vitsi?
VastaaPoistaMistä riippuu pukeutuuko nainen sariin vai kurtaan?
Täällä ei ole liikenteessä sähköpyöriä eikä skuutteja. En muista, että olisin nähnyt Intiassa koskaan yhden yhtä skuuttia. Tiet ovat niin epäsopivia skuutteiluun, että ihmisiä kuolisi sen seurauksena varmasti jatkuvasti, ja pyöräilykin on tavattoman harvinaista. Melkein voi laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen nähnyt liikenteen seassa ylipäänsä minkäänlaisia polkupyöriä. Pyöräilyalueet ovat erikseen, ja ne ovat sellaisia paikkoja, joihin autoilla ei ole pääsyä. Niissä harrastetaan kyllä pyöräilyä, ja sähköpyöriäkin on käsittääkseni saatavilla.
PoistaOmien havaintojeni mukaan se, käyttääkö nainen kurtaa vai saria, riippuu hyvin pitkälti iästä (ja ehkä vartalon muodostakin 🤭). Nuoremmat naiset käyttävät paljon kurtia (toki sarejakin) ja iäkkäämmät sareja. Olen kyllä nähnyt ihan vanhoilla naisillakin kurtia ja kurtan kaltaisia yläosia, kuten mekkomaisia anarkaleja. Mitään tiukkoja pukeutumissääntöjä ei ole, vaan vaatteet voi valita ihan oman mieltymyksensä mukaan. Toki liian paljastavia vaatteita ei kannata vetää ylleen ainakaan Hyderabadissa, ellei halua saada osakseen epätoivottua huomiota. Tarkoitan nyt siis esim. minihameita ja shortseja ja narutoppeja.
Olisin kysynyt ihan samaa vaatteista, Anu ehti ensin. Kiitos kummallekin, kysymyksestä ja vastauksesta!
PoistaMites, jos kävelisin blondina punatukkana, vaikkakin peittävissä vaatteissa, kiinnittäisinkö siellä epätoivottua huomiota?
helena
Kiva, että asia selvisi. 🤗
PoistaItse asiassa mietin Ulrikalle vastausta kirjoittaessani samaa, että mikä mahtaisi olla tilanne, jos olisin vielä blondi. En osaa sanoa varmasti, mutta luulen, että blondi tai blondi punatukka saattaisi herättää huomiota, mutta ei ehkä enää yhtä paljon kuin 15–20 vuotta sitten.
Perjantai-illan jatkoja! 😘
Minä olen aika reipas ajamaan autoa Suomen ulkopuolella, mutta kyllä mulla jäisi Intiassa ajamatta. Mun mielestä liikenteessä on hyvä kuri ja säännöt, mutta silti joustava ajotyyli.
VastaaPoistaSanoisin tuosta patsaasta, että mikään maailman luokan nähtävyys ;)
No ei todellakaan ole maailmanluokan nähtävyys. 😂 Hyderabadissa ovat nähtävyydet vähissä, kun pitää lähteä tuollaistakin katsomaan. 🤣
PoistaTuo kuulostaa minustakin hyvältä, että liikenteessä on kuri ja säännöt, mutta ajotyyli on kuitenkin joustava. Toki nämä ovat kaikki tulkinnanvaraisia termejä, jotka voi tulkita monella tapaa. 🤭
Muistan kun eka kerran lensimme Delhiin. Saavuimme yöllä hotelliin, en silloin kiinnittänyt liikenteeseen huomiota. Aamulla ajattelimme lähteä kävelylle. Kirjaimellisesti seisoin kadulla selkä seinää vasten, enkä uskaltanut liikkua mihinkään. Pikkuhiljaa siitä sitten rohkaistui.
VastaaPoistaMielenkiintoinen veneretki sinulla. Onneksi pääsit turvalliseen veneeseen :D
Voi apua! Voin hyvin kuvitella, miltä sinusta on tuntunut. 🫣 Varsinkin tien ylittäminen on painajaismaista, suorastaan kauhistuttavaa. On vain lähdettävä menemään tien yli ja käveltävä autojen sekaan ja luotettava siihen, että kukaan ei aja päälle. 😱
PoistaTulipahan tosiaan tehtyä veneretki ja onneksi turvallisessa veneessä. Nyt ei tarvitse taas viiteentoista vuoteen mennä. 😅
Kivaa viikonloppua! 🤗
Oi, olipa kiva lukea sun retkestä meidän vanhoille kulmille. 😀 Se puoli vuotta siellä on jäänyt mieleen tosi kivana aikana. Oli ihanaa, kun olit meille oppaana ja jaksoit näyttää kivoja paikkoja. Buddha-patsas oli ehkä pikaisesti nähty, mutta sekin oli mukava reissu. Minusta se läheinen puisto oli silloinkin aika vanhahtava, mutta nyt näytti vieläkin surkeammalta. Kiinnitin silloin paljon huomiota puistoihin, kun lapset aina halusivat testata kaikkia kiikkuja yms. Intialaiset turvallisuusstandardit eivät ihan kohdanneet suomalaisia. 😂 Meidän talon pihalla siellä oli sellainen liukumäki, että siinä ei ollut laitoja juuri ollenkaan ja se oli kapea ja korkea. Aina jännitti vähän, että kuinka laskussa käy.
VastaaPoistaMuistan, että Hussain Sagar-järvi siellä oli hirveän likainen ja tosiaan haisi kamalalle. Nauratti tuo sun kunnollisten pelastusliivien etsintä. Kuulostaa just intialaisten hommalta. Rikkinäisiä liivejä, joista tosi paikan tullen ei olisi juuri hyötyä. Varmaan silloin 15 v sitten oli samat liivit käytössä, tosin mulla ei okein siitä ole muistikuvaa, että pitikö niitä käyttää.
Kiva, että sinne on rakennettu uuttakin. Hienon näköisiä rakennelmia. Minusta se metro siellä tuntuu jo aivan ihmeeltä. 😂 Voi, että olisi kiva tulla siellä vielä joskus käymään silloin kun sinä olet siellä!
Minä ja koko meidän perhe sai siellä silloin ihan hirveästi huomiota. Minä punahiuksisena päädyin vaikka kuinka monen intialaisen kameraan, mutta siltikin kuvatuin kohde oli meidän silloin 3v blondi poika. Ihmetytti aina, kuinka kiinnostuneita kaikki paikalliset olivat hänestä. He usein lähestyivät meidän lapsia ottaen kiinni lasten poskista. Lapset oppivat aika hyvin väistelemään heitä. 😂
Liikenne siellä oli kyllä aluksi järkyttävää. Pelotti kävellen ylittää teitä. Jännä, kuinka siihenkin kuitenkin tottui. Muistan kuinka parin kuukauden päästä sinne tulon jälkeen, kun ystäväni saapui meille sinne kylään Suomesta ylitin jo ihan reippaasti teitä lastenrattaita työntäen ja hän oli aivan järkyttynyt, kuinka uskalsin niin tehdä. Pakkohan sitä oli liikkua. Eihän sitä voinut jäädä vaan töllöttämään.😅 Jatka Satu kirjoittamista. 😘
Minustakin oli tosi kiva, kun olitte täällä! Ainoa mikä harmitti, oli se, että asuttiin niin kaukana toisistamme. 🤭
PoistaKirjoittelin reissusta silloin 15 vuotta sitten vain hyvin lyhyesti, ja unohdin laittaa linkin tekstiin, mutta se vanha postaus löytyy täältä. Postauksen kuvista näkyy, että silloin veneessä ei ollut kenelläkään pelastusliivejä, mutta veneen reelingin päällä oli jotain karmean näköisiä liivejä kuivumassa. 🫣 Senaikaisiin liiveihin verrattuna nämä nykyisethän ovat suorastaan luksusta. 😂 Näköjään ajelimme Lumbini-puistossa myös ns. kiskoautoilla, mutta autorataa ei ollut puistossa enää ollenkaan. Muistelen muutenkin, että puisto olisi ollut aiemmin paljon isompi. Veikkaan, että puisto on pienentynyt sen takia, että siitä on lohkottu alueita muihin käyttötarkoituksiin, kuten tuohon muistomerkkiin.
Intialaiset turvallisuusstandardit eivät tosiaankaan vastaa suomalaisia. En ole esimerkiksi kertaakaan nähnyt autoissa lasten turvaistuimia, vaan pienet lapset saattavat istua etuistuimella vanhempien (jopa kuljettajan) sylissä – tietenkin ilman mitään turvavöitä. 🫣
Metro tuntuu minustakin ihmeeltä, mutta on ihanaa, että se on olemassa. Sillä pääsee niin nopeasti ja mukavasti moneen paikkaan, eikä tartte tosiaan istua liikenneruuhkissa. Tosin jos ei asu metroaseman lähellä, niin sitten metrosta ei ole hirveästi hyötyä. Ja vanhempiin kaupunginosiin sillä ei luonnollisesti pääse lainkaan.
Jos olisin lapsi, varmasti minäkin oppisin hyvin pian väistelemään nipisteleviä intialaisia. 😅 Varmaan ihan superärsyttävää lasten mielestä. Lapset saavat täällä muutenkin paljon huomiota, saati sitten jos lapsi sattuu olemaan vaaleahiuksininen suomalainen. Sain itsekin vaaleahiuksisena paljon enemmän huomiota, mutta olen jo suurimmaksi osaksi unohtanut sen, kun olen ollut tummatukkainen niin pitkään. Vaaleat hiukset ovat täällä tosi outo juttu, ja muistan, kun yksi ukkelin kaveri totesi minut ensimmäisiä kertoja nähdessään, että näytän ihan hirveän vanhalta. Luonnollisesti vedin tästä herneet nenääni. 😂Myöhemmin selvisi, että kaverin mielestä blondi ja harmaa tukka oli sama asia. 😅
Kaikkeen tosiaan tottuu, ja liikennettäkin oppii lukemaan aika pian, niin jalankulkijana kuin autoilijanakin. Tietä ylittäessä on mentävä kaista kerrallaan, ja sillä tavalla pääsee kyllä lopulta tien yli. Täällä on nykyään ylikulkusiltojakin jalankulkijoille, mutta ihmiset eivät välttämättä käytä niitä, kun ne saattavat olla sen verran kaukana, että niille joutuisi kävelemään jonkin matkaa. Monissa ei ole hissejä tai liukuportaita, joten kävelyn lisäksi pitäisi vielä nousta portaatkin. 🤭
Ihanaa viikonloppua teille! 🥰 Ainakin eteläisessä Suomessa on käsittääkseni jo kevättä ilmassa, ja toivottavasti sielläkin! 🌱
Ei hyvää päivää! Puhveleita liikenneruuhkassa! Mistä ihmeestä ne edes tuonne kaupunkiin eksyvän. Tosin muistan yhden kuvan laittamastasi menneisyydestä, että oli jonkun pienellä takapihalla joku lehmäeläin.
VastaaPoistaNyt aukeni suunnilleen puolet kuvista.
Mitenkähän mahtoi tanssilaivalla sujua tanssi pelastusliiveissä, kun ei saa nousta seisomaankaan 🫣
Olen aina luullut sarin olevan pelkästään tietyllä tavalla kiedottu kangas, mutta noissahan on hihat? Vai onko alla paita ja sen päällä kangas?
Puhveleita näki aiemmin enemmänkin (ja lehmiä), mutta niistä on nyt tullut harvinaisuus. Joskus ennen muinoin puhvelit kävivät läheisessä Durgam Cheruvussa pulikoimassa (siis samassa järvessä, jonka varrella nykyään lenkkeilen), mutta nyt ne eivät edes pääse järveen, kun alue on aidattu.
PoistaTanssilaivalla taitaa olla eri säännöt. 😅 Niissä ei ole ehkä vaaraa hukkua. 🤣
Sari on todellakin pelkkä kangas (toki jättimäinen), ja alle puetaan saripaita sekä alushame. Saripaita pitää yleensä ompeluttaa, ja siihen löytyvä kangas tulee yleensä sarin mukana sarin toiseen päähän kiinnitettynä. Sarissa itsessään ei siis ole hihoja.
Onko nuo vesipuhveleita? Veljeni toi joskus joltain merimiesreissultaan sellaisen nahan ja viime kesänä oli uutisissa jostain Keski-Suomen pikkukunnasta, jonne oli hankittu vesipuhveleita raivaamaan rämettyneitä vesistöjä. Kuulemma oli oikein onnistunut kokeilu.
VastaaPoistaVeneretki muistutti vähän meidän veneretkeämme Penangista Langkawille. En kyllä oikeasti halua muistella sitä ja muuten se oli ihan ok, mutta luvattu noin tunti venyi lähemmäs kolmea ja keskimmäisen vatsa oli sekaisin ja paatin vessa oli sitä luokkaa, että itse käydessäni yritin lähinnä olla koskematta mihinkään siellä. Huuh.
Nuo palatsit ovat kauniita.
Piti goolettaa, ja kyllä nuo tosiaan taitavat olla vesipuhveleita. Kiitos tiedosta! Täällä puhveleita pidetään maidon takia (ehkä muistakin syistä), sillä monet suosivat puhvelinmaitoa lehmänmaidon sijaan.
PoistaVeneretkenne kuulostaa erittäin epäonniselta ja tuskaiselta. 🫣 Voin kuvitella sen vessan...
Kivaa kevään odotusta!
Luin jo aiemmin, mutta en ehtinyt kommentoida. Uskomatonta nuo liivit; ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä!
VastaaPoistaMieleton nuo puhvelit ruuhkassa; kaikkea sitä näkee. Täällä nyt ruuhkia aiheuttivat sotaharjoitukset ja niihin vietävät sotakoneet - onneksi laveteilla.
Vieläkö olette kauan siellä? (Helena; känny ei jostain syystä tunnistanut minua)
Tositilanteessa liiveistä olisi luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. 🫣
PoistaSotaharjoitukset ovat varmaan ihan arkipäiväinen juttu, mutta itseäni sotilasautojen yms. näkeminen aina hieman hätkähdyttää ja ehkä vähän pelottaakin.
MInulla alkoi juuri viimeinen päivä Intiassa, mutta ukkeli jää tänne vielä joksikin aikaa. Kotiinpaluuintoni on 11/10. 🤭
Saarivisiitti ei saa nyt "palstatilaa" - kun pakko NOSTAA ponnareiden päältä huivia, että tartut siellä rattiin... fillaroida ja talsia voin vaikka missä, mutta autolla! Komeat vesipuhvelit - lienevät olleet puhdistushommissa jossain, kun niin kylkiluut pullottaa. Tämä meidän piskuinen järvemme puhdistettiin kemikaalein (sitruunahappo pääroolissa) jokunen vuosi sitten ja nyt on heiltelty ilmoille vesipuhvelit - ne tekivät hyvää työtä Pieksämäellä.
VastaaPoistaTervetuloa! Minä olen pari viikkoa ollut Suomessa ja kaipaisin jo muualle...
Pakko myöntää, että nykyään kyllä istuisin mieluummin autonkuljettajan kyydissä kuin ajaisin itse. Jos ei olisi itse ratissa, voisi selailla vaikka puhelinta liikenneruuhkassa istuessaan, eikä tarttisi stressata parkkipaikkojen kanssa, joita on täällä joka paikassa aivan liian vähän.
PoistaMulle nämä vesipuhvelihommelit ovat ihan uusia, enkä ollut tiennyt, että niitä on ollut Suomessakin. Piti oikein googlettaa. Tosi mielenkiintoista!
Kiitos. 🤗 Minä luulen, että en ihan parissa viikossa vielä kyllästy olemaan Suomessa. 😅 Äiti sanoi toissapäivänä puhelimessa, että piti vielä nähdä tämäkin päivä, että minä oikein odotan Suomeen paluuta. 🤭