Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Patsaat riisipellossa

Samana iltana, kun olin kirjoittanut aiemman postauksen diwalista ja koirista, menin normilenkilleni tuohon viereiseen puistoon. Olin päässyt puiston rauhallisempaan takakulmaan, kun eteeni hyppäsi yhtäkkiä järven puolelta aidan yli koira. Katsoin, että miten tuo koira on niin omituisen näköinen, kunnes tajusin, että koira olikin apina. En ole ikinä nähnyt puistossa apinoita, mutta nyt näin niitä kerralla kaksi. 

Ei ollut oikeaa kameraa mukana, ja koska iPhonen kamera on ihan paska, kuvat ovat mitä ovat.

Pelkään apinoita melkein yhtä paljon kuin kulkukoiria, joten olin hieman kusi sukassa. Onneksi lähellä oli muitakin ihmisiä, eivätkä nämä kaverit näyttäneet välittävän ihmisistä yhtään (olivat päinvastoin hyvin arkoja), joten pelkoni hälveni. 

Hienot apinat asioivat biovessassa.

Menisköhän tonne miesten puolelle?

Naisten puolelta tulee kyllä paremmat tuoksut.

Seuraavaksi törmään lenkilläni varmaankin käärmeeseen, mikä olisi kauhuskenaarioni numero yksi! Ukkeli kysyi minulta yhtenä iltana, miten toimisin, jos näkisin käärmeen keskellä tietä. Jäin miettimään ja vastasin sitten hieman epäröiden, että pysähtyisin ja jäisin tarkkailemaan tilannetta. Jos käärme luikertelisi tieltä pois, jatkaisin (ehkä) matkaani, mutta jos ei, palaisin samaa tietä takaisin. Juuri näin pitäisi kuulemma toimiakin. Toivottavasti ei tarvitse koskaan testata tätä käytännössä!

Palatkaamme kuitenkin vieläkin enemmän ajassa taaksepäin eli siihen käyntiin appivanhempien tontilla. Tontti sijaitsee hieman Hyderabadin ulkopuolella, lentokentälle menevän tien lähellä, ja alue on ainakin vielä toistaiseksi aika maaseutumaista. Ympärille on kuitenkin alkanut nousta kaikenlaista, ja luulen, että kun menee jokunen vuosi, maisemat saattavat näyttää hyvin toisenlaisilta. 

Riisipeltoa.

Ihmettelimme kahta tyyppiä, jotka tönöttivät ykköset päällä keskellä riisipeltoa. Mitä hittoa?! 😆 Sitten tajusimme, että heillä oli jonkinlainen kuvaussessio (drone näkyy tuossa kuvan vasemmassa laidassa).

Tällä koneella korjataan kuulemma riisiä pellolta.

Temppelissä jaettiin köyhille ruokaa.

Vielä olisi mahtunut jokunen heinä kyytiin. 😆

Appivanhempien tontti on lähellä Himayat Sagar -järveä, ja kävimme katselemassa järveä näköalapaikalta.

Tähän on nousemassa kuulemma jokin viiden tähden lomaresortti.


Koiratkin ovat päässeet uimaan. 

Näköalapaikalla on hyvä pestä autoa. Vedestä ei tule ainakaan pulaa. 😆
Lauantaiajelulle lähteneet.
Intialaiset järvet (kuten muutkin vesistöt) ovat yleensä hyvin saastaisia. Ei tulisi mieleenkään mennä järveen uimaan!

Näköalapaikan lähelle on nousemassa valtava Aqua Marine Park.

Aqua Marine Park tulee olemaan valmistuessaan Intian suurin tunneliakvaario, johon tarvitaan 3 miljoonaa litraa vettä. Enpä ole ihan varma tämänkään projektin järkevyydestä.

Seuraavaksi menimme tontille, jonne oli edellisenä päivänä rakennettu porakaivo. Kaivon pällistely olikin syy vierailullemme. 

Siinä se porakaivo nyt on.

Näkymä tontilta. Keskellä näkyy krikettikenttä ja takana Himayt Sagar -järvi. Portilla istuu miehiä, jotka olivat olleet tekemässä porakaivoa.

Tontilla kasvaa monenmoisia hedelmiä, kuten kermaomenoita.

Sitten ajelimme katsomaan muutamaa kukkuloille nousevaa asuinaluetta. 

Tämä kyseinen asuinalue on nimeltään Oorjita Armonia, ja talojen olisi määrä näyttää valmistuessaan tältä:

Kuvat: Oorjita Armonia.

Todellisuus ei täällä kuitenkaan vastaa aina kuvitelmaa, joten olen hieman skeptinen sen suhteen, miltä talot tulevat oikeasti näyttämään. 

Intialaisissa taloissa on usein semmoinen ongelma, että ne rakennetaan aivan liian lähelle toisiaan. Vähimmäisetäisyysvaatimuksia on, mutta niitä ei viitsitä aina noudattaa. Liian lähellä oleva naapuritalo pimentää kodin ja on myös turvallisuusriski esimerkiksi tulipalon sattuessa.

Muutama muu kukkuloille nouseva talo.

Näköalat Hyderabadin kaupunkiin olivat ihan jees – ellei tuohon eteen nyt sitten nouse taloja näköaloja peittämään. Sekin on hyvin mahdollista.

Kasvit jäivät tuntemattomiksi mutta näyttivät hauskoilta.

Kuvassa näkyy hieman Meadow Dance -asuinalueen taloja, jotka ovat arkkitehtuuriltaan hyvin erikoisia. Taloissa on kaareva maakatto, joka pitää asunnon viileänä kesällä ja lämpinä talvella. Tässä lyhyt videonpätkä taloista, jos talojen arkkitehtuuri kiinnostaa enemmänkin: 

Talot eivät ole kuitenkaan menneet kaupaksi toivotulla tavalla, sillä niiden vasthu (se intialainen vastine fengshuille) ei ole paras mahdollinen.

Oli tullut kahviaika, joten poikkesimme ukkelin kanssa läheisen Nirvana Club -resortin kahvilaan. Paikka oli oikein kiva, mutta ruuhkaa ei ollut.

Qubani Ka Meetha eli perinteinen hyderabadilainen aprikoosijälkkäri. Annos oli muuten ihan hyvä mutta ei tarpeeksi makea minun makuuni. 🤭

Pihalla oli kiva uima-allasalue.

Hauskoja puita.

Sitten oli aika palata takaisin kaupunkiin. Ajelimme maataloustieteen yliopiston alueella, jossa ukkelin siskokin oli opiskellut joskus. Jos ei autonkuljettajaa olisi ollut, vaan minä olisin ollut ratissa, olisin viettänyt alueella paljon pidemmän ajan, sillä siellä oli niin paljon nähtävää. Nyt ajoimme kuitenkin vain alueen läpi, ja kuvasaaliskin jäi muutamaan kuvaan, kun en kehdannut pyytää autonkuljettajaa pysähtelemään koko ajan. 

Yliopistoalueen tietä.

Auditoriorakennus.

Esteratsastusalue.

Häät ovat Intiassa monella tapaa hyvin tuottoisa bisnes, ja koska vieraslista on yleensä pitkä, häihin tarvitaan suuret tilat. Näimme useita valtavia häätiloja, jotka kulkevat tyypillisimmin nimellä marriage hall tai function hall, mutta kuvat eivät ole kaksisia, kun otin ne liikkuvasta autosta.

Tulee vähän mieleen Tuurin kyläkauppa. 😆

Anoppilan lähialueilla ei ole kerjäläisiä oikeastaan lainkaan, joten en joudu arjessa normaalisti tekemisiin kerjäläisten kanssa. Lauantaina näimme aggressiivisia kerjäläisiä sekä siellä ilotulitteiden myyntipaikassa että muutamassa risteyksessä. 

Flyovereiden alla.

???

Intialaiset ovat lastaamisen mestareita.

Perinteinen intialainen wine shop. Näistä viinimyymälöistä on turha kysellä viinejä, koska niissä myydään enimmäkseen viskiä ja olutta.

Nykyään on olemassa hienoja ja moderneja alkoholimyymälöitä, mutta entisaikaan viinakaupat olivat tuollaisia epämääräisen näköisiä luukkuja seinässä. (Itse asiassa kävimmekin uudenaikaisessa viinakaupassa tällä viikolla, ja täytyy muistaa laittaa siitäkin kuva jossain vaiheessa.) Illalla meno näyttää myymälöiden edessä sellaiselta, että tappelu ei ole kaukana, kun viinoja ruvetaan juomaan jo tuossa myymälän edessä. Itse en ole ostanut koskaan mitään tällaisestä myymälästä, koska nämä näyttävät niin epäilyttäviltä. Huvitti tämä kyseinen kauppa, kun kyltissä luki isolla Sterling Reserve (joka on intialainen viskimerkki), ja alla luki Packaged Drinking Water. Onhan se viskikin tavallaan juomavettä. 😆

Nyt kun olen saanut ahdettua postaukseen 50 kuvaa, on varmaankin aika lopettaa. Jään odottelemaan, josko uni kohta tulisi. Kello on 1.40, eikä minua nukuta jostain syystä yhtään. Äsken kuuntelin, kun yläkerrassa yksin asuva vanha rouva siirteli taas huonekaluja keskellä yötä. En tiedä, mikä hänen ongelmansa on, ja miksi hänen pitää alkaa järjestellä asuntoaan, kun muut yrittävät nukkua, mutta hyvää yötä nyt kumminkin. Sekä rouvalle että kaikille muillekin.

P.S. Intia hävisi Australialle kriketissä, joten mestaruus meni Australiaan.

perjantai 17. marraskuuta 2023

Rutiinijuttuja

Annukka kirjoitteli rutiineista ja päivien rytmistä niin inspiroivasti, että päätin itsekin kirjoitella omista päivärutiineistani. Kiitos Annukalle postausideasta! 😘

Suhtautumiseni rutiineihin on muuttunut viime vuosina melkoisesti, sillä vielä pari vuotta sitten inhosin kaikenlaisia rutiinijuttuja sydämeni pohjasta. Hampaiden pesu, tukanpesu, ruoanlaitto ja sen sellaiset olivat kaikki inhokkilistalleni kuuluneita asioita. Olisin niin mielelläni käyttänyt noihinkin toimiin menevän ajan johonkin kivempaan tekemiseen. Oikeastaan vasta tämän vuoden aikana olen oppinut hyväksymään sen, että elämässä on paljon asioita, jotka on pakko tehdä – halusimme sitä tai emme. Mitä nopeammin tämän hyväksyy, sitä helpommaksi elämä tulee, ja jos oppii jopa nauttimaan rutiinijuttujen tekemisestä, elämästä tulee aika kivaa.

Rutiinini ovat hyvin pitkälti samanlaiset, olin sitten Suomessa tai Intiassa, mutta tässä kuitenkin meikäläisen päivittäisiä rutiineja Intiassa ollessani. Rutiinini saattavat kuulostaa hieman erikoisilta (kunnon hihhulimeininkiä 🤭), mutta kirjoittelen niistä silläkin uhalla. 

Aamuni alkaa sillä, että venyttelen hieman ikkunan edessä. Katselen ulos, liitän kädet yhteen ja kiitän siitä, että sain herätä tähänkin päivään. Jos olen herännyt aamulla ja jos kaikki läheisenikin ovat heränneet, asiat ovat aika hemmetin hyvin. 

Huomenta Hyderabad.

Seuraavaksi otan esille affirmaatiokorttini. Kyllä vain – tähän on tultu. 🙈 Kuulin ensimmäisen kerran affirmaatiokorteista Yoga With Kassandra -YouTube-kanavalta, ja innostuin heti asiasta. Affirmaatio on positiivinen, kannustava ja ehkä voimaannuttavakin lause tulevalle päivälle, ja ideana on nostaa summamutikassa affirmaatiokorttipakasta yksi kortti joka aamu. 

Googlettelin affirmaatiokortteja, mutta en löytänyt sopivia, sillä monet affirmaatiolauseista tuntuivat lähinnä ärsyttäviltä. En halunnut mitään tyhjänpäiväisiä lässytyksiä, vaan halusin sellaisia lauseita, jotka oikeasti puhuttelisivat minua. Niinpä ostin pari pakallista tyhjiä pelikortteja, joihin kirjoittelin mieleisiäni affirmaatiolauseita. Säilytän kortteja Amatllerin peltisissä suklaarasioissa, koska rasiat ovat minusta niin kauniita. 

Tänään tuli tämmöinen kortti: 

Muutama muu viime aikoina tullut kortti: 

Mietin hetken kortin sanomaa, ja sitten onkin aika ilmestyä ihmisten ilmoille eli siirtyä keittiöön. Anoppi on siellä tavallisesti valmistelemassa jo aamiaista. Juon ensimmäiseksi ison mukillisen kuumaa vettä, jonka anoppi on keittänyt valmiiksi termospulloon (kotona Suomessa lisään veteen myös sitruunaa).

Seuraavaksi on vuorossa iso kupillinen kahvia ja päivän lehti. Ukkelikin heräilee yleensä tässä vaiheessa, joten jaamme lehden ja istumme verannalla lukemassa sitä. 


Lämpötila on yleensä tässä vaiheessa jo 25 astetta, mutta ilmankosteus on ollut viime päivinä hieman alhaisempi, joten aamut ovat nyt ihan miellyttäviä.

Jonkin ajan päästä kahvin jälkeen on vuorossa aamiainen, joka on minulla tyypillisimmin 2–3 dosaa, pari idliä tai pari Weetabixia. Viimeksi mainittuja syön täällä kaikkein harvimmin (syystä että on tarjolla parempia herkkuja 😆), mutta Suomessahan syön aamuisin pelkästään Weetabixeja.

Idlejä podin (mausteinen jauhe) ja gheen kanssa.

Aamiaisen jälkeen on vuorossa kokkailusessio. Anopilla (ja monella muullakin intialaisella) on tapana kokata päivän heti ruoat aamusta, mikä kuulostaa erikoiselta, mutta on näissä oloissa ihan käytännöllinen ratkaisu. Kotiapulainenhan tulee tekemään hommansa yleensä aamulla/aamupäivällä, ja kun ruoat tekee heti aamusta, kotiapulainen ehtii tiskaamaan kaikki ruoanlaitossa syntyneet tiskit. Anoppilassa on tiskikonekin, mutta sitä käytetään harvemmin. Lyhyimmässä ohjelmassa kun menee tunti, mutta kotiapulainen tiskaa astiat "viidessä minuutissa". Sähköäkin kuluu kotiapulaisen tiskatessa huomattavasti vähemmän. 😆

Lukijani toivoi postausta kokkailuista anopin kanssa, ja semmoinen on tulossa (luultavasti) myöhemmin, joten en nyt kirjoittele aiheesta sen enempää. 

Liikuntarutiinit kuuluvat myös useimpiin päiviini, mutta ne rutiinit eivät ole minulle millään lailla vastenmielisiä, päinvastoin! Käyn salilla 2–3 kertaa viikossa ja lenkkeilemässä samaten, mutta yhteensä sillä lailla, että viikossa on ainakin kaksi täydellistä lepopäivää, jolloin en harrasta mitään liikuntaa. Mieluummin liikaa lepoa kuin liikaa liikuntaa. 😊

Tykkään käydä salilla iltapäivisin, mutta lenkkeilemässä käyn (täällä Intiassa siis) iltaisin, kuten jo aiemmin kerroinkin. Meikäläisen treeneissä on aina sellainen tekemisen meininki, että naamani on treenin jälkeen "hieman" punainen, ja hiki virtaa.

Tukkani näyttää ihan harmaalta, vaikka se on oikeasti vain läpimärkä. 😅

Morjens – eli upea punanaamainen suomalaisdaami. 😆

Musiikki kuuluu oleellisena osana liikuntaan. Joskus vanhat biisit ovat parempia kuin uudet. ❤



Iltarutiinit sitten. 

Ensimmäinen iltarutiini on illallinen, joka on yleensä aina – sekä täällä Intiassa että Suomessa – puoli kahdeksan maissa. Ruoat ovat useimmiten valmiina aamusta, mutta riisiä täytyy yleensä keittää, ja myös phulka-leivät täytyy leipoa. Illallinen alkaakin sillä, että anoppi huhuilee minua tekemään leipiä. Leipien teko on yhteinen projektimme, ja työnjakomme on sellainen, että minä kaulin leivät, ja anoppi paistaa ne. Oikeasti leipominen ei ole mikään projekti, sillä leivät valmistuvat noin viidessä minuutissa.

Illallisen jälkeen käymme tavallisesti ukkelin kanssa pienellä kävelyllä tässä asuinalueella. Viime aikoina olen ihastellut talojen kauniita diwalivaloja.

Asuinalueen keskellä on kiva puisto.

Usein pelaamme kävelylenkin jälkeen ukkelin kanssa joko intialaista Rummy-korttipeliä tai uutta Sequence-lautapeliä, jonka joku oli jättänyt anoppilaan.

Voittajan käsi (eli meikäläisen 😆).

Sequence on vasta tutustumisvaiheessa, mutta se vaikuttaa kivalta peliltä.

Ennen nukkumaanmenoa on vielä vuorossa päiväkirjan kirjoittaminen, johon ei mene monta minuuttia, koska Paulo Coelhon kirjassa on armollisen lyhyt kirjoitustila kullekin päivälle. 

Meditoimisen ujuttaminen intialaiseen arkeen tuotti aluksi hieman vaikeuksia, sillä oli vaikea löytää sopivaa paikkaa ja aikaa meditoimiselle. Tykkään meditoida Suomessa illalla, kun se tuntuu olevan sopivin aika minulle, ja rupesin sitten tekemään täälläkin niin. Paikaksi valikoitui lopulta makuuhuoneemme parveke, vaikka mistään rauhallisesta meditointipaikasta ei voi todellakaan puhua, kun lähellä kulkee vilkasliikenteinen tie. Ajattelen kuitenkin niin, että henkinen vahvuus on sitä, että pystyy löytämään rauhan missä tahansa – sen sijaan, että vaatisi, että ympäristö mukautuu omia tarpeita vastaavaksi.

Minulla on tavallisesti parvekkeella seuraa, sillä seinällä tai katossa on yksi tai kaksi gekkoa, joista toinen on pienempi ja toinen suurempi. Ne tarkkailevat herkeämättä puuhiani, ja mistä sitä tietää, vaikka nekin meditoisivat. 😆

Pikkukaveri.

Meditoimiseni kestää 10–25 minuuttia, ja se päättyy myötätunto-ja rakkausosioon, johon en nyt mene sen tarkemmin. Gelong Thubten on nimittäin opettanut, että meditoimisen ei pidä pyöriä vain oman navan ympärillä, vaan meditointia tulisi hyödyntää myös myötätunnon kehittämiseen. Olen ehdottomasti samaa mieltä siinä, että meidän ihmisten ajatukset pyörivät ihan liikaa oman itsemme ympärillä, ja mitä enemmän panostamme muiden ihmisten hyvinvointiin, sitä paremmin itsekin voimme ja sitä onnellisempaa elämämme on. Meditoimisen lopuksi kiitän vielä siitä, että sain elää tämänkin päivän. 🤭

Jäljellä ovat vielä suihkussa käyminen, hampaiden pesu ja sen semmoiset, jotka teen toki aamullakin. Yritän olla näissä puuhissa mahdollisimman läsnä, jottei mieli karkailisi miettimään, mitä seuraavaksi. Näin nämäkin puuhat tuntuvat ihan siedettäviltä ja jopa kivoilta.

Tätä postausta kirjoittaessani huomasin, että elämäni on yllättävänkin rutiininomaista. On siis hyvä, että olen oppinut hyväksymään rutiinit ja jopa pitämään niistä, koska muuten viettäisin suuren osan elämästäni pahantuulisena. Rutiinini ovat hyvin samanlaiset Suomessakin, mutta elämä on siellä yksinäisempää (emme tee anopin kanssa phulkia jne.). Emme myöskään käy ukkelin kanssa Suomessa iltakävelyllä (varsinkaan talvella 😆), emmekä pelaa illalla pelejä, vaikka muulloin saatamme pelatakin samaista Rummy-peliä tai Scrabble-lautapeliä.

Asiaan millään lailla kuulumatta: Intia voitti Uuden-Seelannin kriketissä keskiviikkoiltana, ja sunnuntaina on vuorossa finaalipeli Australiaa vastaan. Kävimme keskiviikkoiltana testaamassa uuden ravintolan Burma Burman, ja Knowledge Cityn tv-ruudun ääreen oli pakkautunut valtava määrä ihmisiä katselemaan semifinaalipeliä. 


Rattoisaa viikonloppua!