Mitä jäi käteen?

Jätimme tuon edellisen postauksen jälkeen hyvästit Dubaille ja lähdimme muutamaksi päiväksi Abu Dhabiin, koska lentomme takaisin Hyderabadiin lähti sieltä. Koska aikaa Abu Dhabissa oli vain muutama päivä, päätin laittaa blogihommat kokonaan syrjään ja keskittyä vain lomailuun. Kivahan se olisi raportoida kokemuksistaan aina ajantasaisesti, mutta koska aikaa on käytettävissä vain rajallisesti, jostain on välillä pakko tinkiä. 

Palasimme Hyderabadiin torstai-iltana, ja heti perjantaina pääsimmekin kihlajaisiin, kun autonkuljettajan veli menee naimisiin. Veli ja hänen tuleva vaimonsa olivat tavanneet kirkossa ja rakastuneet, ja kohta vietetään siis häitä, vaikka autonkuljettajalla ei ajatuksesta  pidäkään. Autonkuljettaja ei voi oikein ymmärtää veljensä valintaa, koska tuleva vaimo on lihava ja "vain istuu ja syö". 🫣

Kihlajaiset eivät menneet meidän osaltamme ihan käsikirjoituksen mukaan, ja pieleen meno alkoi jo automatkalla, kun ukkeli ja äitinsä rupesivat kinastelemaan siitä, johtuiko anopin polvikipu anopin negatiivisesta energiasta (ukkelin mielipide) vai vanhuudesta (anopin mielipide). 

Kirkkoon saavuttuamme kävi ilmi, että olimme tulleet paikalle liian aikaisin (kahdeksan jälkeen) ja että Raamatun luku saattaisi jatkua hyvinkin pitkään. Autonkuljettajan veli ja hänen äitinsä kääntyivät vuosia sitten kristinuskoon, kun he halusivat eroon kastittomuuden leimasta. Monet kastittomat tekevät samoin eli kääntyvät kristinuskoon siinä toivossa, että heihin kohdistuva syrjintä vähenisi ja heidän asemansa paranisi, mutta usein toivo on turha. Autonkuljettaja ei sen sijaan ole lainkaan uskonnollinen eikä käy siis kirkossakaan.

Tunsin oloni pitkästä aikaa melkoiseksi nähtävyydeksi, mutta yritin olla piittaamatta kääntyilevistä päistä ja uteliaista katseista. Autonkuljettaja näytti olevan valtavan iloinen siitä, että olimme tulleet paikalle, ja se oli tärkeintä.  

Kihlapari.

Kihlajaisreissumme jäi torsoksi, sillä anoppi totesi, että hän ei oikeastaan jaksaisi istua kipeän polvensa takia. Niinpä poistuimme paikalta ei-niin-vähin äänin. Ihmiset katsoivat ihmeissään, kun poistuimme paikalta heti kohta saavuttuamme. 🫣 Minä olin lähdöstä salaa tyytyväinen (vaikka anopin polvi toki harmitti), sillä hyttyset nakuttivat paljaita jalkojani ja käsivarsiani kuin Singerin ompelukone, ja kutina meinasi yltyä sietämättömäksi. Paluumatkan suuri kysymys olikin sitten se, voiko anoppi lähteä polvensa kanssa ollenkaan niihin Tirupatin häihin, ja jos, niin millä kulkupelillä.

Eilen kävimme taas pyörähtämässä tontilla, kun nyt piti selvittää, milloin olisi hyvä aika valaa talon perustukset. Tontin lähelle tehtiin uutta tietä, ja vain muutama sata metriä ennen tonttia matkamme tyssäsi, sillä tie oli myllätty ajokelvottomaksi ja suljettu liikenteeltä. 

Onneksi tontille pääsee myös läheisen kylän kautta, mutta tulihan siitä kiertomatkaa. Autonkuljettaja-parka oli todella väsynyt, sillä kihlajaiset olivat venyneet aamuneljään. Raamattua oli luettu puoleen yhteentoista, ja sen jälkeen oli alkanut perusteellinen valokuvaussessio, joka oli kestänyt useamman tunnin. Sitten oltiin syöty, ja vaikka ruokaa oli varattu 250 hengelle, ruoka oli loppunut kesken. Autonkuljettajan pienessä asunnossa asuu normaalistikin mies itse, hänen vaimonsa, heidän tyttärensä sekä autonkuljettajan äiti, mutta nyt asunto oli ollut täynnä väkeä, kun kaikki sukulaiset olivat tulleet maalta kihlajaisiin. 

Ystäväni perheen tontilla mäen alapuolella oli jo aloitettu rakennuspuuhat, ja eilen oli tarkoitus aloittaa kasvien istuttaminen. 

Istutettavat kasvit odottivat valmiina. Mukana oli ainakin mango-, sitruuna-, kookos- ja kermaomenapuita. 

Ystäväni perheen talon vesikatto olisi tarkoitus saada päälle maaliskuun 15. päivä, ja talon olisi määrä valmistua jo toukokuussa. Tekisi mieli sanoa, että uskokoon ken tahtoo, mutta ystäväni perheen tuntien olen melkein varma siitä, että aikataulu tulee pitämään paikkansa. 

Ukkeli kävi keskustelemassa puiden varjossa meidän talomme perustuksista, ja lopputulos oli se, että talon perustusten valamispuja tullaan suorittamaan ensi torstaina yhdeksältä aamulla. Puja pitää suorittaa joko maanomistajan tai perheen pään nimissä, mutta anopin ja appiukon nimet olivat osoittautuneet hyvin epäsuotuisiksi, kun taas ukkelin nimi oli ollut erittäin suotuisa. Niinpä puja suoritetaan ukkelin ja minun nimeen, joten meillä on taas torstaiaamuna edessämme reissu tontille. Odottaakohan tontilla tällä kertaa jokin sementtirekka, ja perustusten valaminen aloitetaan heti, kun puja saadaan suoritetuksi? 🤭 Kun anoppi kuuli, että hänen nimensä oli ollut epäsuotuisa, hän tokaisi, että hyvä niin – olihan se porakaivon etsintäkin mennyt metsään, kun hän oli ollut siinä mukana. 😂

Paluumatkalla autonkuljettaja kysyi, haluaisinko maistaa palmusokeriteetä, ja totta kai halusin. Mies kävi ostamassa teetä tienvarsikojusta, ja tee saapui minikokoisessa kupposessa, kuten tienvarsikojujen teet ja kahvit yleensä. 

Paras tee ikinä!

Kolme viikkoa Arabiemiraateissa meni tosi nopeasti, ja vaikka olisi tarkoitus postata vielä myöhemmin muutama juttu Dubaista ja Abu Dhabista, niin tähän väliin kumminkin se tärkein kysymys eli kääntyikö takki Dubain suhteen? 

Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, koska Arabiemiraateissa ja Dubaissa on edelleen asioita, joista en pidä, mutta en ole enää yhtä selvästi samaa mieltä kuin aiemmin, etten halua matkustaa enää ikinä Dubaihin. Dubaita pitäisi kai vastustaa hyvinkin voimakkaasti ihmisoikeusrikkomusten ja muiden asioiden takia, mutta koska itselläni ei ole asioista sen tarkempaa tietoa, on vähän vaikea kritisoida paikkaa niiden takia kovin hanakasti.

Dubai ei ole edelleenkään mikään lempipaikkani maailmassa, mutta jotain outoa viehätystä kaupungissa kuitenkin on. Mitä se viehätys sitten on, sitä on vaikea sanoittaa. Yksi viehättävä piirre saattaa olla se, että harvoin saan missään semmoisia vau-elämyksiä, että menee oikein kylmät väreet, mutta Arabiemiraateissa tämmöisiä kokemuksia tuli vastaan useita. Maassa tuntuu olevan periaate, että jos lähdetään tekemään, niin tehdään sitten isosti ja näyttävästi. 

Zayedin kansallismuseo Abu Dhabissa. Rakennelma kuvastaa haukan siipiä.

Toinen itseäni miellyttävä asia on aurinko. Minua ei haittaa, vaikka ulkona olisi 45 astetta lämmintä, kunhan vain aurinko paistaa – jos siis sisätilat ovat ilmastoituja, ja kuumuutta pääsee pakenemaan sisätiloihin. (Suomessa tykkään viileämmästä, koska meillä ei ole ilmastointia.) Inhosin Kolumbian Medelliniä siksi(kin), että siellä oli ns. ikuinen kevät, ja säätila oli hyvin epävakaa, ja aivan yhtäkkiä saattoi alkaa sataa todella rankasti. Toki sadettakin tarvitaan, mutta itse tykkään siitä, että aurinko paistaa aamusta iltaan – satavarmasti. En ole mikään neljän vuodenajan ihminen, joka kaipaa jatkuvaa sään muuttumista tai joka tykkää valon määrän radikaalista vaihtelusta, vaan tykkään siitä, että voin kulkea kevyissä vaatteissa vuoden ympäri. 

Upeita valkohiekkaisia rantoja Saadiyat Islandilla Abu Dhabissa. 

Jos olisin viettänyt Dubaissa lyhyemmän ajan, olisin varmasti edelleen samaa mieltä, etten halua matkustaa Dubaihin enää ikinä. Vajaassa kolmessa viikossa kerkesin kuitenkin näkemään kaupungista eri puolia ja löytämään sieltä asioita, joista tykkäsin. Olin ollut Dubaissa reilun viikon, kun minusta alkoi tuntua siltä, että Dubai on itse asiassa ihan jees. Kyllä täällä pystyisi elämään! En tosin tiedä, oliko kyse siitä, että Dubai itsessään viehätti, vai siitä, että pystyn näköjään sopeutumaan minne tahansa. Jos saan arjen pyörimään normaalisti – ja jos löydän hyvän kuntosalin 🤭 – pystyn elämään ilmeisesti missä vain. 

Kunnollisen kuntosalin löytäminen Dubai Marinasta tuotti suuria hankaluuksia, ja päädyinkin lopulta Anytime Fitnessin salille, vaikka sinne oli 20 minuutin ajomatka. Sali oli uusi ja ihana, joten ajomatka todellakin kannatti. Kaiken lisäksi pääsin salille samalla kulkulätkällä kuin Intiassa! 

Minulle on jostain syystä aina tärkeää päästä näkemään matkakohteista myös paikallista elämää eikä koluamaan pelkästään tunnetuimpia turistinähtävyyksiä. Pääsen sillä tavalla maahan jotenkin paremmin sisälle ja saan itsekin vierailustani enemmän irti. Turistikohteet ovat aina enemmän tai vähemmän turisteille räätälöityjä, eivätkä ne kerro kyseisestä maasta tai kaupungista juuri mitään. Minua palkitsevat enemmän ihan arkiset asiat, kuten paikallisten ihmisten elämän tarkkailu, sanomalehtien lukeminen, ruokakaupoissa käynti tai paikallisten asuinalueiden tutkiminen. 

Vaatekierrätyslaatikko Discovery Gardenissa.

Burj Khalifa ja aavikkosafari jäivät tällä kertaa kokematta, vaikka ajattelin alun perin, että niitä en halua missään nimessä missata. Ehkä koen ne joskus tulevaisuudessa, ehkä en. Olin kuullut, miten hirveät jonot Burj Khalifaan saattaa olla, eikä minusta mikään nähtävyys ole sen arvoinen, että sen takia kannattaisi jonottaa tuntitolkulla. 

Dubain ruokakaupat miellyttivät itseäni suuresti. Hinnat olivat kohtuulliset, ja vihannes- ja hedelmätiskit tursusivat tuoreita vihanneksia. Jopa ihan tavallisista marketeista sai myös kaikenlaisia intialaisia vihanneksia – jopa currylehtiä! – mikä johtuu kai siitä, että Dubaissa asuu niin paljon intialaisia. Olin asiasta erittäin kateellinen Dubaissa asuville. 😅 

Itseäni ylivoimaisesti eniten ärsyttänyt asia Dubaissa oli liikenne sekä liikenneruuhkat. 

Ukkelin Kerala-kaveri asui JVC:ssä, joten Hessa Street tuli tutuksi.

Jos tiet olisivat tuttuja eikä tarvitsisi suunnistaa kartan avulla, Dubaissa ajaminen olisi varmasti ainakin jonkin verran miellyttävämpää, mutta täysin ummikkona törttöily oli piinallista. Kaikesta huolimatta selvisin autoilustani puhtain paperein enkä saanut yhtään sakkoa – edes parkkisakkoa! Tiedän tämän siksi, että autoamme hakenut autonvuokrausliikkeen mies kertoi sakkosaldoni olevan pyöreät nolla. Ihmettelen sakoitta selviämistä siitäkin syystä, että Arabiemiraateissa kaikki on automatisoitua, ja valvonta- ja nopeuskameroita on ihan kaikkialla. Jopa tietullimaksut tallentuvat tien yläpuolella oleviin kameroihin. Poliiseja näkeekin liikenteessä suhteellisen harvoin. 

Tietulliaseman kameroita. Tietulliasemalla ei siis tarvitse edes hidastaa, saati sitten pysähtyä.

Abu Dhabissa ajaminen oli Dubaihin verrattuna käsittämättömän helppoa, suorastaan lastenleikkiä. Abu Dhabi on asukasmäärältään pienempi, ja kaupunki on levittäytynyt laajemmalle kuin Dubai, joten Abu Dhabissa ei ollut yhtä pahoja liikenneruuhkia kuin Dubaissa. (Wikipedia tietää kertoa, että Dubaissa on 3,5 miljoonaa asukasta, kun taas Abu Dhabissa on 2,2 miljoonaa).

Ei ole ihmekään, että ihmiset tulevat ostoskeskuksiin sankoin joukoin autoilla, kun pysäköiminen on niin edullista. Dubai Mallissa saa pysäköidä viikonloppuisin ilmaiseksi jopa kuusi tuntia!

Vaikka olen yrittänyt olla avarakatseinen ja ennakkoluuloton, minun on silti edelleen vaikea ymmärtää arabikulttuuria ja islaminuskoa pukeutumis- ja käyttäytymissääntöineen. Koska voisin määritellä itseni ateistiksi, minun on kaksin verroin hankalampi käsittää, miten uskonto voi olla ihmisille niin tärkeä ja elämää hallitseva asia. Uskontohan oli näkyvillä nyt tavallistakin selvemmin, koska oli alkamassa Ramadan.

Ramadan-paasto alkoi viimeisenä kokonaisena päivänämme Arabiemiraateissa, ja hotellimme loungessa illan ruokia valmistellut työntekijä kertoi, että "ruoat pitää saada kiireesti valmiiksi, koska ihmiset ovat paastonneet koko päivän ja saapuvat paikalle vihaisina". Palautimme myös Dubaista vuokraamamme auton Abu Dhabiin, ja kun autovuokraamon mies saapui hakemaan autoamme illalla hotellilta, hän kertoi paastonneensa koko päivän ja vaikutti todella voipuneelta. Juttua ei mieheltä paljon tullut. 

Ramadan-paastohan kestää suunnilleen kuukauden ja tarkoittaa sitä, että auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana ei pidä syödä eikä juoda mitään – ei edes yhtä kulausta vettä. Dubaissa aurinko nousee suunnilleen kello 6.50 ja laskee noin 18.15, eli paastoaikaa tulee melkein 12 tuntia. Yöaikaan tuommoinen menisi helpostikin, mutta päivällä pitää olla aktiivinen ja yrittää elää elämäänsä normaalisti. Miten ihmeessä tuommoista voi jaksaa kuukauden päivät? Minusta tällainen on niin äärimmilleen vietyä uskonnollisuutta, että se lähentelee jo hulluutta. 

Joka paikassa mainostettiin Iftar-illallisia. Iftar on päivän ensimmäinen ateria paaston jälkeen, kun taas Suhoor on päivän ensimmäinen ateria aamulla ennen paastoa. Iftarilla syödään sitten kai koko päivän edestä?

Dubain sanotaan olevan myös äärimmäisen turvallinen paikka, mikä tuntuu ajatuksena kivalta, mutta en huomannut turvallisuutta arjessa juuri mitenkään. Minusta Hyderabad tuntuu ihan yhtä turvalliselta kuin Dubai. Toki kiinnitin huomiota siihen, miten ihmiset jättivät puhelimiaan lojumaan kaikkialle – kuntosalilla, ravintoloissa ja uima-altailla – ja näyttivät luottavan siihen, että kukaan ei nappaa mukaansa toisen omaisuutta. Myös käsilaukut ja läppärit saattoi jättää huoletta mihin tahansa. 

Liikennerikkomuksista rangaistaan Arabiemiraateissa joskus hyvinkin ankarasti, mistä voisi päätellä ehkä yleisemminkin, että turvallisuudentunne on saavutettu luomalla pelon ilmapiiri. Kun rikoksista rangaistaan tarpeeksi kovalla kädellä, ihmiset eivät halua edes yrittää mitään vaan pysyttelevät mieluummin kaidalla polulla. 

Näin Dubaissa kyltin, jonka mukaan punaisia päin ajamisesta ja onnettomuuden aiheuttamisesta tai ratikan menon estämisestä saa huiman 30000 dirhamin eli melkein 7000 euron suuruisen sakon.

En ole nähnyt missään yhtä kuuliaista käyttäytymistä liikennevaloissa: kaikki pysähtyvät jo hyvissä ajoin valojen vaihtuessa keltaisiksi, jottei ole pienintäkään vaaraa punaisia päin ajamisesta. 

Satuimme näkemään aavikkoajelullamme Lahbabin suunnalla jättimäisen alueen, joka oli täynnä autoja – ja yhtä autoa oltiin juuri viemässä hinausautolla alueelle. Kävi ilmi, että aluetta käytetään takavarikoitujen ajoneuvojen säilytykseen, ja auto voidaan takavarikoida niinkin pienestä syystä kuin väärin pysäköiminen tai punaisia päin ajaminen.  

Loppuun vielä muutama pieni asia, joka ärsytti välillä hyvinkin paljon. Whatsapp-puhelut eivät toimi Arabiemiraateissa lainkaan (viestit kyllä kulkevat), joten jos haluaa soitella ulkomaille, on löydettävä muut keinot. Maan sääntely kieltää lisensoimattomat internetpuhelut, millä halutaan suojella paikallisia teleoperaattoreita ja kontrolloida viestintää. Ihan helvetin ärsyttävää. 

Toiseksi ärsytti rakentaminen, jota pakoon ei pääse Dubaissa oikein missään, paitsi ehkä kaupungin vanhemmissa osissa.  

Joka aamu kello kuusi valkoiset bussit toivat talomme viereiselle rakennustyömaalle valtavan määrän rakennustyöntekijöitä. He näyttivät keltaisissa kypärissään ylhäältä katsottuna ihan muurahaisilta.

Toisaalta rakentamista on pakko myös hieman kunnioittaa ja ihailla. Sekin ilahdutti, että viheralueisiin ja yleiseen viihtyvyyteen panostetaan, ja tuli pohdittua useampaankin kertaan, mikä määrä vettä menee kasvien kasteluun. Dubaissa oli monin paikoin vihreämpää kuin Jätkäsaaressa – ja Dubai on sentään autiomaata.  

Tämmöisiä ajatuksia tulee näin jälkeenpäin Dubaista ja Arabiemiraateista. Lyhyesti voisi kai tiivistää, että moni asia ärsytti ja mietitytti, mutta mikään ei suuremmin riemastuttanut. Pakkasen puolelle taidettiin siis kuitenkin kokonaisuudessaan jäädä. 

Kolttuesittely

Laitan tähän väliin superpikaisen postauksen, kun sain vihdoinkin kuvattua ne Intian-koltut, jotka ostin taannoin 92 eurolla. En kuvittele tosiaankaan olevani mikään muotibloggaaja (ajatuskin naurattaa 😂), mutta koska jotkut lukijat olivat kiinnostuneita ostoksistani, niin tässäpä ne. 

Ensimmäinen asu oli se hotpinkki kurta ja oranssit housut, jotka esittelin jo aiemmin.  

Tämä seuraava on puolestaan se asu, jonka ukkeli nimitti pakistanilaisasuksi. 🤣

Asuun kuuluvat suorat housut, kurta (eli siis tuo pitkä "tunika") sekä dupatta-huivi. Dupattaa voisi käyttää monella tapaa, ja yritin oikein katsella aiheesta Youtube-videoitakin, kun en osaa käyttää sitä muuten kuin kuvan tavalla, mutta sitten luovutin. En yleensä edes tykkää käyttää mitään huiveja, joten käytän asua normaalisti ilman dupattaa.

Tähän yhdistelmään kuuluvat sininen metallikuvioinen kurta sekä metallinharmaat suorat housut.

Kuvia ottaessani tajusin yhtäkkiä, että minähän voin liikkuakin kuvissa. Innostuin oikein hupailemaan tämän seuraavan kurtan kanssa. 

Kullanväriset legginsit minulla oli jo ennestään, joten en ostanut niitä nyt. 

 

Tämän punaisen kurtan kukat ovat kullanvärisiä, mikä ei oikein erotu kuvasta. Meikäläinen on näköjään kuin harakka, joka on kaiken kiiltävän perään. 🤭

Viimeiseksi vielä kurta, jonka ostin kotikäyttöön. Nuo muut vaatteethan ostin ravintokäyntejä, kyläreissuja yms. varten. 

Kylläpä tämä näyttääkin arkiselta muihin verrattuna. 🫣

Minulla on nämä kaikki mukana Dubaissakin, kun luulin, että käytän täälläkin intialaiskolttuja. Intialaiset vaatteet ovat kuitenkin jääneet täällä pääsääntöisesti käyttämättä, koska täällä on ollut kivempi kulkea länsimaisissa vermeissä. 

Pakko vielä mainita pari sanaa hiuksistani, kun huomasin, miten karmean näköisesti ne hapsottavat joissakin kuvissa. Vesi on Intiassa tosi kovaa, ja minulta lähtee siellä aina pesun jälkeen hiuksia kammatessa niin hirveä tukko hiuksia, että olen pelännyt, että minulla ei ole Suomeen palatessani enää yhtään haiventa päässä. Täällä Dubaissa vesi on ollut onneksi ihan erilaista, joten hiuksia ei ole lähtenyt pesun jälkeen juuri lainkaan. Pyykitkin ovat olleet täällä pesun jälkeen ihan toisenlaisia kuin Intiassa.

Eipä muuta tällä kertaa! 

The Palmu

Minulla oli Dubaihin tullessani oikeastaan vain yksi paikka, jonka halusin ihan ehdottomasti nähdä, ja se oli palmun muotoon rakennettu tekosaari Palm Jumeirah eli tuttavallisemmin Palmu. Ilman sitä ei olisi kotiin palaamista! Halusin nähdä Palmun sekä maan tasolta, koska kiinnosti tietää, millaista palmusaarella olisi, sekä ylhäältä käsin, josta palmun muoto hahmottuisi ehkä paremmin.

Palm Jumeirah sai alkunsa sheikki Mohammed bin Rashid al-maktoumin ideasta. Sheikki katseli Arabiemiraattien rannikkoa lentomatkallaan Dubaista Abu Dhabiin ja mietti, että meressä olisi hyvin tilaa rakentaa. Hän keksi, että palmun muotoinen saari näyttäisi hienolta Dubain edustalla, ja sheikin insinöörit laittoivat viisaat päänsä yhteen ja rupesivat suunnittelemaan, miten semmoisen rakentaminen onnistuisi. 

Parin vuoden suunnittelun jälkeen vuonna 2001 alkoi saaren rakentaminen. Saari rakennettiin merta täyttämällä, ja rakentamiseen käytettiin yli 7 miljoonaa tonnia kiveä, jota kaivettiin Hajarvuoristosta Arabiemiraattien pohjoisosasta, sekä 120 miljoonaa kuutiometriä hiekkaa, jota saatiin kaivamalla merenpohjasta. Projekti saatiin valmiiksi noin viidessä vuodessa, ja ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan saarelle vuonna 2006. 

Satelliittikuva Palm Jumeirahista vuodelta 2010. Kuva: Wikipedia. 

Palmu muodostuu rungosta, 17 lehvästä sekä saarta ympäröivistä aallonmurtajista. Nykyään saarella asuu – lehvien hulppeissa omakotitaloissa sekä palmun rungon kerrostaloissa – pysyvästi 25000–26000 asukasta. Sen lisäksi saarella on lukuisia luksushotelleja, joista tunnetuimpia taitavat olla näkyvimmät maamerkit Atlantis The Palm sekä Atlantis Royal. Saarelle pääsee normaalisti sekä tietä että raiteita pitkin, mutta tällä hetkellä saarelle pääsee vain autolla, koska se yksikiskojuna on remontissa.

Ajelimme saarella yhtenä päivänä ukkelin kanssa, joten aloitin saareen tutustumisen maan tasalta.

Matkalla Palmuun.

Tässä ollaan jo palmun rungossa. Keskellä näkyvä korkea torni on St. Regis -hotelli.

Palmun rungosta latvaan kulkee yksi tie, ja latvassa tie haarautuu aallonmurtajille. 

Lehviin eivät satunnaiset kulkijat pääse, sillä jokaisen lehvän alkupäässä on portti ja vartijat. 

Hulppeat huvilat ovat siis uteliailta katseilta suojassa. 

Palmu oli ajettu läpi yllättävän pian, eikä missään vaiheessa olisi huomannut olevansa Palmussa, ellei olisi tiennyt sitä. 

Palmun latvaan kulkevan tien päässä sijaitsee Atlantis-hotelli (tuo vaaleanpunainen rakennus), joka näytti ihan joltain kangastukselta. Tien keskellä kulkee se monorail-rata. 

Palmun latvassa tie sukeltaa tunneliin, jonka pituus on 1,4 kilometriä. 

Palmun ja aallonmurtajien välille ei haluttu rakentaa siltaa mm. esteettisistä syistä, sillä silta olisi muuttanut palmun ulkonäköä radikaalisti. Haluttiin myös mahdollistaa vapaa liikkuminen vesillä, ja silta olisi katkaissut yhteyden palmun puoliskojen välillä. 

Tuntui absurdilta katsoa omaa sijaintiaan Google Mapsista. Kuinka monta kertaa olinkaan ihmetellyt mielessäni tätäkin ihmettä, ja nyt olin itse täällä. 🤭

Aallonmurtajia reunustaa koko pituudelta leveä ja hyväkuntoinen kevyen liikenteen väylä. Aallonmurtajien ulkoreunoilla eli meren puolella ei ole hiekkarantoja, vaan aallonmurtajia reunustaa muhkea kivivalli. Aallonmurtajien päästä päähän kulkee tie, ja aallonmurtajilla on toinen toistaan hulppeampia hotelleja. 

Raffles-hotelli. 

Länsipuolen aallonmurtajan päässä näkyy Dubai Marinan siluetti. Roska-auto kruunaa kuvan. 🤣 Oli asuinalue miten hieno tahansa, niin roska-autot ovat aina samannäköisiä! 

Itäpuolen aallonmurtajalla. 

Äiti kutsuu karhujamme joskus leikillisesti eliittikarhuiksi, kun ne seikkailevat milloin missäkin hienoissa paikoissa. 🤭 

Burj Al Arab on ainoa rakennus, jonka muistan ensimmäiseltä Dubai-käynniltäni parinkymmenen vuoden takaa. Koko Dubai Marinan aluetta ei vielä silloin ollut.

Atlantis-hotelli toisesta suunnasta nähtynä. 

Atlantis Royal -hotellin uskomatonta arkkitehtuuria. 

Kun olimme ajelleet aallonmurtajat päästä päähän, oli aika lähteä takaisin Palmun runkoa kohti. 

Seuraava tavoitteeni olikin sitten päästä kuvan St. Regis -torniin, josta Palmua pääsee katselemaan yläilmoista.

Palmun katselemiseen St. Regis -tornista käsin on kaksikin mahdollisuutta, Aura Skypool ja The View. Aura Skypool sijaitsee kuvassa näkyvien levennysten kohdalla, ja se on maailman korkein 360 asteen näkymin varustettu infinity pool eli suomeksi kai 'ääretön allas'. Auraan myydään erilaisia 2–4 tunnin mittaisia lippuja – sekä allasalueelle että ravintoloihin – aina aamukuudesta iltayhteentoista asti. Minulla oli haaveissa aamulippu (kello 10–14) ja tietenkin paikka eturivistä ja Palmun puolelta. Tämmöinen lippu kustantaisi 450 dirhamia eli 103 euroa. 

Tällainen elämys oli haaveissani. Kuva Aura Skypoolin sivuilta. 

Kun sitten rupesin katselemaan Auran lippuja, kävi ilmi, että Aura oli lähes loppuunmyyty pariksi viikoksi eteenpäin. Vapaina oli enää eturivin paikkoja muutamana iltapäivänä (kello 15–19), jolloin sisäänpääsy maksaa 500 dirhamia. Iltapäivällä eturivin paikoilla pitää ostaa myös juomia ja ruokia vähintään tuhannella dirhamilla per henkilö (aamupäivällä tällaista ostopakkoa ei ole), mikä tarkoitti sitä, että hupi olisi tullut kustantamaan minulle 344 euroa. Vaikken olisi syönyt ja juonut tuhannen dirhamin edestä, niin summa olisi pitänyt maksaa siitä huolimatta. Ihan niin epätoivoisesti en halunnut päästä Auraan! 

Oli siis pakko tyytyä kakkosvaihtoehtoon eli The View -nimiseen näköalapaikkaan, joka on Auran yläpuolella aivan tornin huipulla. St. Regis -hotelli, Aura Skypool ja The View ovat siis kaikki samassa tornissa. 

En ollut viitsinyt varata lippua etukäteen, joten pelkäsin vähän ruuhkia, mutta niitä ei onneksi ollut. Tavallisella lipulla, joka kustantaa 110 dirhamia (25 euroa), pääsee kerrokseen 52, ja Next Level -lipulla, joka kustantaa 185 dirhamia (42 euroa) pääsee kerrokseen 54. Sen verran olin selvittänyt etukäteen, että tiesin, että ylempi kerros olisi avoin, kun taas alemmassa kerroksessa olisi lasiseinät edessä. Ylemmästä kerroksesta saisi siis luultavasti parempia kuvia, kun lasit eivät olisi välissä heijastamassa. Päätin siis panostaa ja ostaa Next Level -lipun. 

Ennen kuin pääsee hissiin ja ylös torniin, on tiedossa kuitenkin pakollista ohjelmaa. 

Ensin oli katseltava interaktiivinen esitys Palmun syntyprosessista.

Sitten oli katsottava video Palmun syntymästä.

Lopuksi piti vielä tutustua Palmusta kertovaan näyttelyyn. 

Vasta tämän jälkeen pääsi ylös vievään hissiin. Minä kyllä skippasin tuon näyttelyosuuden ja kävelin suorinta tietä näyttelyn läpi. 

Unohdin mainita, että ihan ensimmäiseksi piti valokuvauttaa itsensä. Valokuvan otattaminen on pakollista puuhaa täkäläisillä turistipaikoilla. Turistikohteiden sisääntulon luona on aina valokuvaaja, jonka edessä pitää hymyillä ja poseerata milloin mitenkin, ja vasta kuvan ottamisen jälkeen saa jatkaa matkaansa. Ensimmäisessä paikassa menin mukaan tähän showhun, kun ajattelin, että olisihan se kiva saada itsestäni kuva muistoksi. Kun kävi ilmi, miten kalliita kuvat olivat, päätin jättää kuvani ostamatta. Sen jälkeen olen sanonut, etten halua tulla kuvatuksi (koska mitä järkeä on edes ottaa minusta kuvaa, jos en aio ostaa kuvaani) ja vain kävellyt valokuvaajan ohi. Valokuvaajat eivät selkeästikään tykkää siitä, että heidät sivuutetaan, ja joku on ollut asiasta hyvinkin närkästynyt. Ikään kuin se olisi isokin rikos, jos en halua tulla kuvatuksi.  

Hissi vei kerrokseen 52, jossa oli ne lasiseinät edessä ja jonne useimmat ihmiset jäivät. Minä jatkoin matkaani suorinta tietä kaksi kerrosta ylemmäs, jonne piti mennä portaita pitkin. Kattotasanne ei ollut suuren suuri, ja varmaan siksi ylimpään kerrokseen myydäänkin lippuja rajoitettu määrä. 

Palmu oli niin suuri, ettei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä yhteen kuvaan (en osaa ottaa mitään panoraamakuvia). 

Videolta Palmu näkyy jonkin verran paremmin, mutta video ja valokuvatkin vääristävät värit aika pahasti. Vesi oli hiekkarantojen lähellä upean sinivihreää, mikä ei näy valitettavasti kuvissa. Muutenkaan keskipäivä ei ole ehkä paras aika Palmun ihailuun, vaan aikainen aamu (jos aamu on kirkas) tai hetki ennen auringonlaskua saattaisivat olla parempia ajankohtia. 

Olisin tykännyt ihailla maisemia hiljaisuudessa, mutta eikös huipulla ollut kovaääniset, jotka soittivat ärsyttävää pimputusmusiikkia, joka kuuluu videollakin. 

Palmua piti siis kuvata osissa, mikä ei sinänsä haitannut, koska täällä sentään saattoi kuvata ilman niitä lasiseiniä. Olin käynyt aiemmin Ain Dubai -maailmanpyörässä ja todennut, miten ärsyttäviä lasiseinät voivat auringonpaisteella olla. 

Etualalla on Palmun rungon taloja ja takana on lehvien huviloita. 

Täältä ylhäältä näki hienosti, miten palmun lehvien kumpaakin puolta reunustavat kauniit hiekkarannat – nekin tietysti ihmisen tekemiä. 

Tästä kuvasta näkyy veden väri hieman paremmin. 

Hieman hulppeampi huvila paraatipaikalla lehvän päässä. 

Laitoin huvikseni kuvan huvilan Googlen kuvahakuun ja sain yllättäen selville, että huvilan osti aivan äskettäin intialainen biljonääri ja bisnesmiehes Mukesh Ambani, joka on Aasian rikkain ihminen. Ambani osti huvilan kihlajaislahjakseen nuorimmalle pojalleen. Ambanin huvila on yksi Palmun kalleimmista ja ylellisimmistä, ja se kustansi 80 miljoonaa dollaria eli 67,5 miljoonaa euroa. Ihan kiva pikku kihlajaislahja. 🤣

Ambanin lisäksi Palmussa omistavat kiinteistöjä mm. sellaiset julkkikset kuin Christiano Ronaldo, David ja Victoria Beckham sekä intialainen Bollywood-näyttelijä Shah Rukh Khan.

Itäpuolisen aallonmurtajan pää, jossa näkyy Rixos-hotelli. 

Näkymä Marinaan päin.

Tästä kuvasta näkyy alemman kerroksen näköalapaikka. Näköalat sieltä ovat varmaan muuten aika lailla samat kuin ylemmästä kerroksestakin, mutta korkeat lasiseinät ovat tosiaan näköalojen välissä.

Vietin ylhäällä hyvän tovin – hupia koko rahan edestä 🤣 – ja lähdin sitten takaisin alas. Käyntini jälkeen olin oikeastaan tyytyväinen, etten ollutkaan päässyt sinne Auraan. En jaksa olla uima-altaalla tai uimarannalla muutenkaan kovin kauan, joten miten olisin jaksanut olla Aurassa neljä tuntia – kaiken lisäksi vielä yksin, koska ukkeli ei ollut kiinnostunut lähtemään Auraan tai edes näkemään Palmua yläilmoista? Tämä näköalakokemus oli minulle siis erinomaisen sopiva. 

Palmussa olisi jo riittävästi yhdeksi postaukseksi, mutta pitää vielä jatkaa hieman toisella aiheella, jotta saan näitä Dubai-juttuja ulos. Siirtykäämme siis Dubai Marinaan, joka on eräänlainen kanavakaupunginosa Palmun kupeessa. 

Kanava kulkee tuossa keskellä ja jakaa Marinan kahtia. 

Marina on luotu sekin tyhjästä, kuten niin moni muukin asia Dubaissa, ja kuva vuodelta 2003 kertoo minusta aika paljon. 

Vuonna 2003 alueella ei ollut kuin pari rakennusta ja hiekkaa. (Kuva täältä.)

Marinan aluetta nykyään: 

Kolmesta korkeasta tornitalosta vasemmanpuoleisin on se marraskuussa avattu maailman korkein hotelli, Ciel Dubai Marina. Rakennus on 377 metriä korkea, ja lähellä huippua näkyvässä aukossa on uima-allas (maailman korkein, kuinkas muutenkaan). Keskellä on Cayan Tower, joka kääntyy matkalla 90 astetta, ja oikealla on Damac Heights, joka on asuintalo, kuten Cayan Towerkin. 

Marinan alue on saanut kovasti kehuja, ja myös yksi ukkelin tuttu kiinteistövälittäjä suositteli Marinaa meille asuinpaikaksi. Nainen oli sitä mieltä, että Marina saattaisi viehättää minua enemmän kuin JVC (Jumeirah Village Circle), josta ukkeli oli alun perin ajatellut varata meille huoneiston, koska – naisen sanoja lainatakseni – tulen Suomesta ja keskeltä hiljaisuutta, ja saattaisin kaivata menopaikkoja, ravintoloita ja rantaelämää. Nainen oli täysin oikeassa siinä, että Marina oli huomattavasti parempi valinta kuin JVC, koska olisin varmasti kuollut tylsyyteen JVC:ssä, mutta en pidä suuremmin Marinastakaan. 

Olen tehnyt Marinassa pari kävelylenkkiä (jälkimmäisen kerran kävelin koko Marinan rantapromenadin päästä päähän ja takaisin, ja matkaa kertyi kymmenisen kilometriä) ja tullut siihen tulokseen, että olen hieman avarampien näkymien ystävä. En suuremmin rakasta sitä, että kummallakin puolella on korkeita rakennuksia tiiviinä seinämänä, vaan koen sen hieman ahdistavana. 

Jos minä ostaisin veneen, sen nimeksi tulisi Lahna.

Tässä vielä pieni video rantapromenadilta:  

Olen ihmetellyt Dubaissa filippiiniläisiä lastenhoitajia, joita on täällä silmiinpistävän runsaslukuisesti. Olen nähnyt monta kertaa filippiiniläisiä lastenhoitajia yhdessä muiden lastenhoitajien kanssa, ja mukana ovat niin rattaissa istuvat hoitolapset kuin ruokaa, juomaa ja musiikkiakin. 

Kysyin tekoälyltä, miksi Dubaissa on niin paljon filippiiniläisiä lastenhoitajia, ja ChatGPT antoi mm. seuraavia syitä: 1. Filippiineiltä on lähdetty jo vuosien ajan ulkomaille töihin, joten maalla on pitkä siirtotyöläiskulttuuri. 2. Filippiiniläiset puhuvat englantia, joten kommukointi Dubaissa on helppoa. 3. Filippiiniläisillä on hyvä maine lastenhoitajina. 4. Filippiiniläiset ansaitsevat Dubaissa huomattavan paljon enemmän kuin kotimaassaan, joten he pystyvät korkeammista elinkustannuksista huolimatta lähettämään rahaa kotimaahansa. 5. Dubain filippiiniläisyhteisö on suuri, joten filippiiniläisten on helppo kotiutua tänne ja saada ystäviä.

Olihan tuossa jo aika paljon hyviä syitä. 

Kun siirtyy kanavan varren rantapromenadilta lähemmäs merenrantaa, päästään jo väljemmille vesille.

Oud-parfyymimyymälä. Oud (agarpuu) on erittäin arvokas itämainen tuoksuainesosa, ja sitä kutsutaan myös nestemäiseksi kullaksi.

Minusta on raivostuttavaa, että kaikki ranta-alueen kivat ravintolat, lounget ja muut vastaavat ovat alkoholittomia. Jos haluaa juoda yhdenkin oluen, on mentävä lisensoituun ravintolaan, jotka ovat joko sisätiloissa tai jonkin pusikon takana piilossa, kaukana meren rannasta. Täällä olisi ilmeisesti ihan mahdoton ajatus mennä rannalle ja tilata sinne rantabaarista oluet, kuten muualla (normaalissa) maailmassa voi tehdä. Vituttaa ihan periaatteesta tällainen holhouskulttuuri.

Pystyn olemaan rannalla kyllä ilman oluttakin enkä edes suuremmin pidä oluesta, mutta nyt kun olutta ei voi saada, niin siitä onkin tullut yhtäkkiä elämän ja kuoleman kysymys. 🤣 Mutta ehkä on toisaalta hyväkin, että kalja(kaan) ei houkuttele rannalle, niin tuleepahan pysyteltyä pois auringosta. 

Marinan ranta ei ole minusta mikään kummoinen, joten eipä se houkuttelisi muutenkaan. 

Herra X on saapunut rannalle.

Ilmaisella rannalla saa makoilla pyyhkeen päällä, ja kauempana vesirajasta on sitten aurinkotuoleja, joita voi vuokrata, sekä rantapalveluja, joista saa maksaa. 

Kaksi aurinkotuolia kustantaa esimerkiksi 235 dirhamia eli 54 euroa ja suihkussa käynti 5 dirhamia eli reilun euron – ja suihkuaika on rajoitettu kahteen minuuttiin. En ole ikinä nähnyt missään muualla, että suihkustakin pitää maksaa. Toki pukutilat ja suihkut ovat poikkeuksellisen siistin ja laadukkaan näköiset.

Mutta nyt en piinaa teitä enää tämän enempää, vaan päästän teidät viikonlopun viettoon. 

Hyvää ystävänpäivää! ❤️