Juoda pitää ☕️ 🍸

Tykkään tilailla ravintoloissa ja kahviloissa juttuja, joista minulla ei ole aavistustakaan, mitä ne pitävät sisällään ja miltä ne maistuvat. Joskus kokemukset yllättävät myönteisesti; joskus vähemmän myönteisesti. Viime aikoina olen kunnostautunut erityisesti juomapuolella. 

Ukkeli oli bongannut vissiin Instasta Roastery Coffee House -nimisen kahvilan, ja lähdimme testaamaan sitä. Tämä kahvilakäynti on niinkin pitkän ajan takaa kuin tammikuulta, jolloin kahvilassa oli vielä joulukoristeet. 

Kahvilan sisustuksessa oli miellyttävää vanhan ajan tunnelmaa.

Meinasin ottaa jonkin kahvin, mutta sitten bongasin listalta cascara-nimisen juoman. Pikainen googlettaminen paljasti, että cascara on kuivatun kahvimarjan kuorista valmistettu teemäinen juoma. Se kuulosti niin kiinnostavalta, että päätinkin tilata sitä.  

Juomaa odotellessani silmäilin pöydällä ollutta mainoskylttiä. Roastery Coffee House -kahviloita näytti olevan useammassa intialaisessa kaupungissa sekä – mitä ihmettä? – Suomessa. 

Rupesin googlettamaan Suomen kahvilaa, ja selvisi, että Roastery Coffee House oli avannut ensimmäisen ulkomaisen kahvilansa Helsinkiin Annankadulle vuoden 2024 lopulla. Helsingin jälkeen kahvilaketjun oli tarkoitus laajentaa Lontooseen ja Kööpenhaminaan. Nyt Helsingin kahvila näyttää kuitenkin olevan suljettu ainakin tilapäisesti, joten en tiedä, mikä sen tilanne on. 

Cascara on siis kahvipavun kuorta, jota on pidetty aiemmin kahvin tuottamisprosessin jätteenä, ja kahvimarjasta on hyödynnetty vain papu. Cascaran kofeiinipitoisuus ei ole sinänsä suurempi kuin kahvipavun, mutta koska cascaran maku on miedompi kuin kahvipavun, sitä saatetaan helposti annostella liikaa, jolloin kofeiini tuntuu nousevan päähän nopeammin.

Cascarasta löytyi myös tieto (vuodelta 2019), ettei cascaraa luokitella EU:ssa elintarvikkeeksi, eikä sitä saa sen takia myydä eikä ostaa EU:ssa juomana eikä ruokana. Tämähän oli kiva tieto varsinkin, kun oma cascara-juomani oli paraikaa valmistumassa!

Cascara on ilmeisesti nyt kuitenkin hyväksytty elintarvikkeeksi EU:ssakin, sillä ensimmäinen cascaraa sisältävä tuote saapui Suomen markkinoille tämän vuoden alussa. Kyseessä on cascara-energiajuoma, Kili, jota saa näköjään mm. S-kaupoista. Kyseinen energiajuoma ei luemma maistu kahvilta eikä energiajuomalta, vaan se sisältää cascaran lisäksi muun muassa erilaisia täysmehuja tiivisteestä. 

Cascara näytti ihan kahvilta.

Maistelin uteliaana cascara-juomaa, ja minusta maku muistutti lähinnä hyvin laihan kahvin ja happamanmakean tamarindin sekoitusta. Maku oli minusta vähän outo, joten lisäsin joukkoon pari Hermesetasta, mikä oli virhe, sillä juoma olisi kannattanut juoda ilman makeutusta. Sitkeästi kuitenkin lipitin kupin tyhjäksi, mutta toista kertaa en kyllä cascaraa tilaa. 

Olen sillä tavalla hieman kofeiiniherkkä, että yksi kahvikupillinen ei aiheuta mitään oireita, mutta kaksi peräjälkeen juotua kuppia aiheuttaa minulle lievää vapinaa, sydämentykytystä ja epämääräistä häröilyä. Olin huomaavinani samanlaisia oireita cascaran juomisen jälkeen, joten cascara ei houkuttele senkään takia. En taida uskalla maistaa sitä Kili-energiajuomaakaan.  

Ukkeli motkottaa aina välillä minulle, että kallistan kännykkää valokuvia ottaessani ja että niin ei pitäisi tehdä, mutta eivät nämä ukkelin kuvakulmatkaan ole aina mitään priimaa. Tässäkin kuvassa näyttää siltä kuin olisin viisi metriä pitkä ja kaksi kolmasosaa minusta olisi jalkoja. 

Vanhassa tutussa Paulissa on tullut käytyä useammankin kerran. Paulissahan on se ongelma, että ruokalistaan on merkitty kaikkien ruokien ja juomien kalorit. 

Vaikka kuinka päätän, että tällä kertaa en ahdistu kaloreista, niin joka kerta tapahtuu sama asia: näen ruokalistalta vain kalorit, ja lopulta tilaan jotain mahdollisimman vähäkalorista. 🫣

Hyviltähän nämä näyttävät, mutta.

Viiimeistä edellinen Paul-käyntini oli todellinen pohjanoteeraus, sillä tilasin – rumpujen pärinää... arvatkaapa mitä – omena-sellerimehun. Kuka normaali ihminen menee kahvilaan ja tilaa sellerimehua? 🤣

115 kaloria.

En ollut (ainakaan tietääkseni) koskaan maistanut mehua, jossa olisi selleriä, ja maku oli yllätys: mehu oli ihan superhyvää! Päätin, että rupean tekemään omena-sellerimehua kotonakin. Suomessa siis, koska en edes tiedä, saako Hyderabadissa jostakin selleriä. 

Viime viikonloppuna kokeilin Paulissa ensimmäistä kertaa elämässäni matchaa ja tilasin kylmän mansikka-matcha-latten – lähinnä siksi, että juoma näytti niin houkuttelevalta ruokalistan kuvassa. 

Todellisuus ei ihan vastannut kuvitelmia. 

Parasta juomassa oli tuo pohjalla oleva mansikkasose, jota olisi saanut olla reilusti enemmän. Matcha ei aiheuttanut minussa oikeastaan minkäänlaisia reaktioita puolesta eikä vastaan, mutta jos joku uhkaisi aseella ja pakottaisi päättämään, pidinkö siitä vai en, niin vastaisin, että en. Matcha on japanilaista hienoksi jauhettua vihreää teetä, ja tuo vihreä osuus maistui tosiaankin hyvin miedosti teelle. 

Ukkeli tilasi myös masala-munakkaan, joka ei ollut masalaa nähnytkään. Munakkaassa ei ollut edes suolaa ja pippuria!

Masala tarkoittaa mausteseosta, eli masala-munakkaan voisi siis olettaa olevan mausteinen munakas. Masala voi tarkoittaa muutakin, kuten höystettyä tai maustettu tarinaa. Jos joku lisää kertomukseensa masalaa, hän siis vähän värittää kertomustaan. Masala movie eli masala-elokuva on taas semmoinen, jossa on vähän kaikkea – komediaa, romantiikkaa, draamaa, toimintaa, musiikia – ja joka vetoaa värikkyydessään ja monipuolisuudessaan suureen yleisöön. 

Liikkeiden nimet kirjoitetaan täällä tavallisesti myös teluguksi.

Sokeriruokomehua uudessa Foodstories-gourmetmyymälässä.

Melko lähelle anoppilaa avautui jokin aika sitten massiivinen Niloufer-kahvila, jossa olin halunnut jo pitkään käydä. Yhtenä helmikuisena lauantaina tämä toive toteutui.

Oli hankalaa saada kahvila kokonaisena kuvaan. 

Arvatkaapa, mitä tällä kertaa tilasin? Vihje: tilasin teetä.

Valitsin listalta kahwa-teen ihan vain siksi, että minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tee piti sisällään. Ukkeli valitsi Nilouferin erikoiskahvin, ja kyytipojaksi otimme kaksi Osmania-keksiä, jotka ovat Hyderabadin erikoisuus, sekä kaksi jeera kharia eli juustokuminakeksiä. 

Tässä voisi olla taas kiva idea Sartsan kesämökille. 🤭

Menimme ulos istumaan, vaikka oli aika kuuma. 

Vasemmalla ukkelin kahvi ja keskellä minun kahwa-teeni. 

Teekuppini nähtyäni totesin, että mitähän sitä tuli taas tilattua. 

Rupesin googlettamaan, mitä kupissani oli, ja kävi ilmi, että kahwa-tee on kashmirilaista vihreää teetä, joka maustetaan tyypillisesti mm. kardemummalla, kanelilla ja neilikalla ja joka tarjotaan ilman maitoa. Kahwa-tee on erityisesti talvijuoma, ja sen sanotaan parantavan vastustuskykyä ja ruoansulatusta, lämmittävän ja helpottavan hengittämistä, lievittävän stressiä ja paljon muuta. Minulla olikin jotenkin vähän kökkö olo, joten kahwa-tee oli sinänsä ihan hyvä valinta, mutta maku ei kyllä puhutellut. En maistanut teessä edes mitään edellä mainituista mausteista, mutta inkiväärin polte kyllä hieman tuntui, joten teessä oli kai inkivääriäkin. Katselin hieman kateellisena ukkelin kahvikupillista. 

Osmania-keksit olivat onneksi 10/10. Ne oikein sulivat suussa! 

Toissa viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa Karafa-kahvilassa. 

Karafan korkeat ja avarat tilat miellyttivät.

Istuimme taas ulkona.

Kohonneet lämpötilat ovat innoittaneet minut ja ukkelin tilailemaan jääkahveja. Minä tilasin tällä kertaa vaniljalatten ja ukkeli vietnamilaisen jääkahvin. Kahvijuomissa on monesti se vaara, että ne sisältävät hirvän määrän sokeria (lue: kaloreita), mutta koska vaniljalatteni kuvauksessa luki, että se on makeutettu ripauksella hunajaa, uskalsin tilata sen. 

Juomani oli aivan taivaallinen, ja siinä oli vain yksi ongelma: se oli liian pieni. Juoma olisi saanut olla ainakin kolme kertaa isompi!

Ukkelin vietnamilainen jääkahvi aiheutti hieman päänvaivaa. Mitenkäs tämä oikein juodaan? Onneksi jahkailimme tarpeeksi kauan, jotta tarjoilija ehti sekoittamaan ukkelin juoman.

Tämäkin kahvi oli hyvää mutta myös tosi makeaa, mikä ei ole ihmekään, sillä siinä oli kondensoitua maitoa. 

Perjantai-iltana kävimme läheisen ITC Kohenur -hotellin Sky Point -kattoterassilla, jossa päätimme kokeilla gin tonicia intialaisella Jaisalmer-ginillä. Ihmettelimme, kun terassilla ei ollut ketään, vaikka oli perjantai-ilta. Näkymät terassilta ovat kivat, sillä toiselta puolelta näkyy Durgam Cheruvu siltoineen, ja toiselta puolelta voi tarkkailla alla kulkevan kadun vilkasta liikennettä. 

Tuolla rantoja myötäillen kulkee se meikäläisen lenkkipolku.

Juomien saapuessa pöytään katsoin, että onpas runsaan näköisesti giniä. Täällähän normiannos vahvoille alkoholeille on 3 cl eikä 4 cl, kuten Suomessa, ja 3 cl ei ole kuin yksi märkä viiru lasin pohjassa. 

Tarjoilija kaatoi ginien sekaan tonicia, ja sitten pääsimme maistelemaan. 

Täällä tuodaan alkoholijuomien kanssa aina jotain naposteltavaa, tällä kertaa maapähkinöitä ja sipsejä. Minä jätän yleensä nämä syömättä, mutta ukkeli saattaa vetää koko kupillisen. 

Jaisalmer maistui ihan hyvältä, mutta ginin ja tonicin suhde oli pielessä, ja juoma oli vahvan makuista. Ukkeli oli hieman tyytymätön asian takia, mutta minä siemailin juomaani tyytyväisenä. En muista vielä koskaan valittaneeni siitä, että drinkki olisi liian vahvaa. 🤣

Jaisalmerissa maistuu lukemani mukaan katajanmarja, korianteri, appelsiini, sitruuna ja mausteet. Minä olen niin huono maistamaan mitään, etten olisi osannut nimetä noista yhtäkään. Katajanmarjan erotin sen jälkeen, kun olin saanut tietää, että sitä on juomassa. Näin tarkoilla makunystyröillä kannattaisi melkein jo hakea Masterchefiin.  

Baarin katosta roikkui Premier Padmini.

Premier Padmineja tuotettiin Intiassa vuosina 1964–2001, ja Padmini hallitsi Intian automarkkinoita 1970- ja 1980-luvuilla. 

Tilasimme vielä toisetkin juomat, ja ukkeli otti nyt oluen, mutta minä jatkoin Jaisalmer-linjalla. Nyt gin tuotiin erillisessä pikkulasissa, josta se kaadettiin isompaan lasiin, ja näin selvästi, että 3 cl ei ollut todellakaan 3 cl vaan huomattavasti enemmän. Laskusta viimeistään selvisi, että tarjoilija oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja kaatanut kummallakin kerralla giniä tuplat eli 6 cl – ja tietenkin myös laskuttanut sen mukaan. Taisikin olla viimeinen käyntimme täällä.  

Naamasta näkyy, että katajanmarjoja on tullut maisteltua. 

Päälläni oleva kurta on muuten ikivanha, ehkä vanhin kurta, joka minulla on. Se on ollut aina yksi suosikeistani, mutta se ei ole mahtunut päälleni ehkä viiteen vuoteen. Tykkään hihansuiden kirjailuista, ja koska kirjailuissa on oranssia, kurtan kanssa voi käyttää oransseja leggingsejä tai muita oransseja housuja. Kokeilin kurtaa ylleni joskus viime kuussa, kun löysin sen kaapin peränurkasta, ja mitä ihmettä – se mahtui minulle taas! Juhuu! Kurtathan eivät veny milliäkään, joten tällaisesta vartalonmyötäisestä kurtasta huomaa lihomisen tai laihtumisen hyvin selvästi.

 Juomisiin!

Turistipuuhia

Nyt kun minulle tuli lisäpäiviä Hyderabadissa, niin keksin, että tässähän voisi heittäytyä vaikka turistiksi eikä aina postailla kuvia vain jostain appivanhempien tontilta tai kotinurkilta. Olen nähnyt suurimman osan Hyderabadin virallisista nähtävyyksistä, osan useampaan kertaankin, mutta käynneistä on jo niin kauan, että paikat ovat minulle kuin uusia. Charminarissa, Mecca Masjidissa ja Chowmahalla Palacessa kävin tosin kolme vuotta sitten, ja siitä päivästä löytyy postaus täältä.  

Nyt minun teki mieli mennä käymään Qutub Shahi Tombs -haudoilla, jotka pitävät sisällään seitsemän isoa hautamausoleumia ja pienempiä hautoja Qutub Shahi -dynastian ajalta vuosilta 1518–1687. Olin käynyt katsomassa hautoja ennenkin, ja käynnistäni oli arvioni mukaan ehkä viisi vuotta. Kun etsin postauksen käynnistäni, kävi ilmi, että olin nähnyt haudat vuonna 2015. Viisi vuotta olikin yksitoista vuotta. 🤭  

Anoppilasta on Qutub Shahille vain noin varttitunnin ajomatka, ja pian olinkin jo alueen portilla. Siellä vastassa ollut mies ilmoitti, että minun pitäisi maksaa pysäköinnistä 270 rupiaa. Nousin autosta silmäilemään seinällä ollutta hinnastoa, koska intialaisethan yrittävät aina vedättää ulkomaalaisia. Näin taulukosta, että henkilöauton pysäköinti maksoi 200 rupiaa, ja sanoin maksavani vain sen verran. Mies meni taulukon eteen ja näytti sieltä yksi kerrallaan: auto 200 rupiaa, kamera/kännykkä 50 rupiaa ja sisäänpääsy 20 rupiaa. Yhteensä 270 rupiaa. Hieman nolona kaivoin rahat lompakostani. 

Alueelle oli tullut uusi vierailukeskus, jossa kerrotiin kivasti alueen historiasta ja rakennusten entisöimisprojektista. Hyderabadissa moni paikka on saanut rapistua rauhassa, ilman että paikoista on pidetty minkäänlaista huolta, ja siitäkin syystä ilahdutti, että Qutub Shahia on entisöity. 

Qutub Shah -dynastian hallitsema alue.

Reliefimalleja alueelta.

Qutub Shahin alue on valtava, mutta olin tällä kertaa liikkeellä paljon rennommalla asenteella kuin viimeksi ja päätin katsoa vain ne paikat, jotka oikeasti kiinnostivat minua. Rentoa asennettani koeteltiin kuitenkin heti aluksi, kun joku jäbä lähti seuraamaan minua. Hän yritti kysellä ensin nimeäni ja sitä, mistä olin kotoisin, mutta vetäisin esiin iskältä opitun "puhun vain suomea" -kortin, ja vastasin tyypille, että "no English". Hetken päästä mies esitti syömistä esittävän eleen ja kysyi, oliko minulla mitään syötävää, mutta "no English". Hetken päästä tyyppi luovutti ja lähti omille teilleen. Ei minulla olisi kyllä ollutkaan mitään syötävää mukana. 

Intian kansallispuu banyanpuu.

Olen aina ihaillut banyanpuita, jotka voivat olla joskus aivan valtavia. Näyttää siltä kuin banyanista riippuisi tuuheita oksia, jotka ulottuvat maahan asti, mutta oksat ovat oikeasti ilmajuuria. 

Ilmajuuret ovat iskeneet kiinni maahan. 

Alueella vilisti paljon oravia, jotka ovat Intiassa hieman erinäköisiä kuin meillä. 

Intialaisen oravan selässä on kolme viirua, ja viirujen takana on hauska tarina. Ramayana-eepoksen mukaan orava auttoi Rama-jumalaa rakentamaan mystisen Ram Sethu -sillan eli Aataminsillan, joka yhdistää Sri Lankan ja Intian. Kiitokseksi avusta Rama silitti oravan selkää, johon jäi Raman sormista kolme viirua. Kyseinen silta ei ole mikään oikea silta vaan 48 kilometriä pitkä särkkäjono, jonka uskotaan olevan Raman aikaansaannosta.

Mausoleumeja enemmän minua kiinnosti nähdä uudelleen hammam eli kylpylä, jossa suvun kuolleen jäsenet kylvetettiin, ennen kuin heidät siirrettiin lopulliseen leposijaansa. Suunnistin siis suorinta tietä sinne ja päätin katsoa mausoleumit myöhemmin.

Hammam oli ollut edellisenä käyntikerralla mielestäni valtavan kiehtova, mutta nyt en voinut muuta kuin ihmetellä, miksi. Hammam tuntui tällä kertaa aivan erilaiselta, vähän tylsältä ja jotenkin kliiniseltä. Toki paikka oli edelleen kaunis, mutta jotain tuntui puuttuvan.  

Vanhan postauksen kuvia katsellessani tajusin, miksi: hammam oli entisöity vuoden 2015 jälkeen, ja siitä oli tullut paljon valoisampi ja siistimpi. Se ei ollut siis enää yhtä jännittävä kuin aiemmin. 🤭

Kulkukoiria oli aivan valtavasti, ja olin aivan kusi sukassa. Tuo yksikin nosti juuri päätään ja katsoi minua sillä tavalla, että kohta se tulee ja raatelee minut. 🫣 (Oikeasti koirat eivät olleet yhtään uhkaavan oloisia.)

Hammam ulkoapäin.

Mausoleumit olivat minusta kaikki enemmän ja vähemmän samannäköisiä, joten en jaksanut tällä kertaa edes yrittää pitää kirjaa siitä, mikä hauta kuului kenellekin. 

Minulta taisi mennä alueella kierrellessäni melkein kolme tuntia, kun kuvasin kaiken maailman kukkia ja puita. Lämpötila oli 36 astetta ja UV-indeksi 10, joten kiitin järkeäni, että olin tajunnut pyytää anopilta sateenvarjon lainaksi. 

Sateenvarjo olikin paljon kivempi aurinkosuoja kuin aurinkovoide, sillä minähän inhoan aurinkovoiteilla läträämistä. Taidan olla enemmän sateenvarjo- kuin aurinkovoideihminen ja ruveta käyttämään jatkossakin sateenvarjoa aurinkosuojana. Tosin Suomessa saatettaisiin katsoa hieman pitkään tyyppiä, joka kulkee aurinkoisena kesäpäivänä sateenvarjon kanssa. 🤣 Sateenvarjo saisi kyllä olla mielellään jonkin muun värinen kuin musta, mistä tulikin mieleeni, että varmasti jossain on myynnissä varjoja, jotka on tarkoitettu ihan aurinkovarjoiksi. Sellainen voisi olla kiva. Hatut ovat näin kuumalla epäkäytännöllisiä, sillä ne hiostavat pahasti. Jo nytkin otsaltani valui hikeä niin, että silmiäni alkoi kirvellä.

Tällä kertaa kiinnostavimmiksi paikoiksi Qutub Shahilla osoittautuivat baolit eli sadevesisäiliöt, joita en muistanut ensimmäiseltä käyntikerraltani lainkaan. Alueella on ollut kaiken kaikkiaan kahdeksan baolia, joista kuusi on säilynyt ja nyt entisöity.  

Kuvassa on Läntinen baoli, ja hauska yksityiskohta on se, että löytyneiden akveduktien perusteella näyttää siltä, että baoli sai vetensä Durgam Cheruvusta eli tästä anoppilan nurkilta.  

Olin miettinyt, mistä kaikki alueen koirat saavat juotavaa, mutta ainakin tämän baolin äärelle pääsee portaita pitkin koiratkin, jos ne vain osaavat tänne eivätkä huku.  

Badi Baoli. 

Hämmästyin huomatessani, että Badi Baolissa oli kalojakin. Kunnostettujen baolien vesiä käytetään nyt alueen kasvien kasteluun. 

Oli hyvä, että olin tullut uusintakäynnille, sillä myös Muhammad Quli Qutb Shahin mausoleumi oli tällä kertaa auki. Viime käynnillähän se oli ollut suljettu, koska se oli remontissa. Mausoleumi on erityisen merkittävä siitä syystä, että kyseinen hemmo perusti Hyderabadin ja rakennutti Hyderabadin tunnetuimman maamerkin Charminarin. 

Mausoleumin edessä seisoi ukko, joka raaputti maasta pulunpaskaa. Mies lähestyi minua ystävällinen hymy kasvoillaan ja kehotti minua menemään sisään. Sisällä mies rupesi selittämään mausoleumin yksityiskohtia ja esitteli muun muassa, miten auringonvalo pääsee rakennukseen auringon noustessa ja laskiessa. Muhammad Quli Qutb Shahin oikea hauta on kuulemma rakennuksen alla, ja maan tasolla – vihreällä kankaalla peitettynä – on nähtävillä vain valehauta. Senkin mies tiesi kertoa, että rakennuksessa on erinomainen akustiikka, ja mies rupesi demonstroimaan sitä pienellä lauluesityksellä. Otin siitä videonkin, mutta en viitsi laittaa sitä Youtubeen, kun se menisi taas Shorts-videoihin. 

Hyvää hyvyyttäänhän kukaan ei rupea esittelemään turisteille mitään, ja olin jo valmistautunut kaivamaan lompakkoani, mutta mies ojensikin itse ensin kätensä ja näytti rahaa hypistelevän eleen. Tämä on hyvin tärkeää, mies sanoi, ja minua huvitti ja ärsytti. Onhan se nyt tärkeää saada palveluksistaan maksu. Kun annoin miehelle sata rupiaa, mies vilkuili lompakkoani merkitsevästi ja kysyi, olisiko minulla antaa vielä toinenkin seteli. Vastasin, että minulla ei ole enempää käteistä.

Semmoinen oli se Qutub Shah -käynti tällä kertaa. Paluumatkalla kuvasin jättimäisen Hanuman-patsaan yhden temppelin edessä. 

Nuo ukot luulivat vissiin, että kuvaan heitä, kun heitä nauratti niin kovasti. 

Loppuun vielä muutama ns. ajankohtainen asia. 

Stubbin vierailu ei ole täällä hirveästi näkynyt, mutta perjantaiaamuna Times of India -lehdessä oli vierailusta pieni artikkeli. 

Tänä aamuna lehdessä puolestaan oli mielenkiintoinen uutinen siitä, että Fazer on tulossa Intian markkinoille. Fazerin tuo Intiaan Reliance Consumer Products -niminen yritys, jonka omistaja on muuten se sama heppu (Mukesh Ambani), joka osti Dubain palmusaarelta pojalleen kihlajaislahjaksi sen ökyhuvilan. 

Uutisen mukaan Fazer aikoo tuoda Intiaan päätuotteensa Karl Fazerin sekä Dumlen, Tutti Frutin ja Geishan. Nolona pitää tunnustaa, että ihmettelin Karl Fazer -nimistä tuotetta, että mikäs se sellainen on. Googletin, ja kävi ilmi, että se tarkoittaa luultavasti Fazerin suklaalevyjä. Vielä tähän päivään mennessä en ollut tajunnut, että Fazerin suklaalevyn päällä lukee Karl Fazer. Piti tulla Intiaan asti selvittämään, mitä Fazerin sinisen päällä lukee. 🤣

Fazerin suklaiden hinnoista ei ole vielä päätetty, ja on mielenkiintoista nähdä, mihin hintaluokkaan se asettuu. Täällähän on sekä halpissuklaita että hintavia premium-suklaita ja kaikkea niiden väliltä. Ostimme taannoin ukkelin kanssa kokeeksi 80 gramman levyn intialaista käsintehtyä Manam-sulaata, ja se kustansi 400 rupiaa eli 3,7 euroa. Jos minulta kysytään, niin suklaa ei ollut edes hyvää vaan ihan kuraa. Toki jos tykkää tummasta ei-niin-makeasta suklaasta, niin sellaiseen makuhermoon Manam voi osuakin. 

Dubaista palattuamme ensimmäinen lenkki Durgam Cheruvulla ei suuremmin houkutellut, sillä olin varma, että järvi olisi kokonaan vesihyasintin peitossa, mutta vielä mitä! Järvi oli puhdistettu kasvista, ja järvi oli taas järvi! 😍

Ihmettelin autonkuljettajalle, eikö kasvi leviä järveen uuudestaan, mutta autonkuljettaja epäili, että kasvia ruvetaan varmaan poistamaan heti, jos sitä huomataan taas vedessä. Joka tapauksessa oli ihana lenkkeillä, kun se hirveä vihreä matto oli poissa veden päältä.  

Tänä aamuna olinkin järvellä jo paljon ennen auringonnousua. Aamulla järvellä on ihan omanlaisensa tunnelma. 

Googlen kuvahaun mukaan kuvassa oleva lintu on suomeksi nimeltään pitkäjalka.

Mukavaa päivän ja viikonlopun jatkoa!