Ihan tätä en tilannut

Lähestyvä joulukuu aiheuttaa aina hirveän stressin: millaisen joulukalenterin sitä tänä vuonna hankkisi? Suklaakalenteria en halua ihan periaatteesta, koska en halua syödä suklaata joka päivä, vaikka eihän sellainen pieni suklaanappi kovin suuri synti olisi. Itseni tuntien (enemmän on enemmän!) minulle kuitenkaan tuskin riittäisi mikään suklaanappikalenteri, vaan kaupasta valikoituisi mukaan patukkakalenteri – tai vielä mieluummin sellainen kalenteri, josta saisi joka päivä kokonaisen suklaalevyn.

Syyskuun 23. päivä kaupassa oli jo kattava valikoima joulukalentereita.

Marraskuussa alkoi siis kuumeinen joulukalenterijahti. Jotain oli löydyttävä ja äkkiä, tai muuten kalenterit loppuisivat kaupoista! Harkitsin pitkään ja hartaasti kahvikalenteria, sillä se olisi ollut taatusti mieleinen. Hintaa kalenterilla oli kuitenkin yli 80 euroa, ja se on aivan liian paljon yhdestä joulukalenterista. Etsin taas myös liikunta-aiheista kalenteria, mutta sellaista ei löytynyt, ei edes isosta maailmasta. Mieluisin kalenterihan minulle olisi sellainen, josta tulisi joka päivä kuntoiluvälineitä tai jotain liikuntaan liiittyvää. Ymmärrän toki, että joulukalenteri, josta tulee kahvakuulia tai käsipainoja, saattaisi aiheuttaa pieniä logistisia haasteita.

Teejoulukalenteria en sentään erehtynyt tänä vuonna ostamaan, kuten pari vuotta sitten kävi. Joku ehkä muistaakin, että kalenterilla oli nolo loppu: kun avasin ensimmäisen luukun ja sain ensimmäisen teepussini, rupesin ihmettelemään, mitä minä sillä pussilla tekisin, kun en edes juo teetä. Avasin neljä tai viisi luukkua, kunnes totesin, että eiköhän tämä ollut tässä: teejoulukalenterista tulee tosiaan vain teepusseja.

Päädyin lopulta ostamaan tänä vuonna Foodinin Paremmat välipalat -joulukalenterin, koska joulukalenterin idea kuulosti kivalta ja terveelliseltä. Olisihan se nyt huomattavasti kivempi saada joulukalenterista jokin terveellinen juttu kuin esimerkiksi suklaapatukka. Välipalakalenteri ei kuitenkaan riittänyt (enemmän on edelleen enemmän), vaan piti saada jotain myös mielelle, ja tilasin Lempeiden sanojen joulukalenterin. Kyseisen kalenterin luukuista tulisi lukemani mukaan jokaiselle päivälle lempeitä ja rohkaisevia sanoja, mikä kuulosti enemmän kuin tervetulleelta tämän synkkyyden keskellä. Lempeät sanat hieman kyllä epäilyttivät, sillä en voi sietää tyhjänpäiväisiä lässytystsemppauksia tyyliin 'sinä riität' tai 'vain pimeässä voi nähdä tähdet'. No shit, Sherlock.

Välipalakalenterilla on kokoa.

Jännitys tiivistyy.

Joko saa lukea ensimmäiset lempeät sanat?

Tuli joulukuun ensimmäinen päivä, ja pääsin vihdoin availemaan luukkuja. Miten jännittävää! Välipalakalenterista tulla tupsahti granolapatukka, joka herätti hämmennystä. En syö välipalapatukoita juuri koskaan, joten mitä ihmettä minä granolapatukallakaan tekisin. Miten välipalakalenterista voi tulla välipalapatukka? 

Lempeiden sanojen joulukalenterista paljastui tarra, jossa luki 'hengitän elämän kanssa'. 

Lempeiden sanojen joulukalenterin lausahdus aiheutti tahatonta hilpeyttä, kun mietin, mitä muitakaan vaihtoehtoja olisi kuin hengittää sisään ja ulos. Kalenteriluukkujen availeminen loppuisi hyvin äkkiä, jos en näin tekisi. Yritin nähdä sanojen taakse ja pohtia niiden syvällisempää merkitystä, mutta ärsytyskynnys oli jo ylitetty, eikä takaisin päässyt.

Toisena ja kolmantena päivänä välipalakalenterista tuli epämääräiset pussukat, joiden päällä ei lukenut mikään. Oliko tämä nyt se kuuluisa sika säkissä? Käsikopelolla tuntui, että sisällä saattaisi olla pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä, mutta en ole vieläkään avannut pusseja, kun en tiedä, mitä niissä on. Onhan se nyt hirvittävän iso riski avata pakkaus, jonka sisällöstä ei tiedä. 

Toisesta kalenterista tuli lisää lempeitä sanoja: 

Että sellaista. 

Ehkä hankin ensi vuonna suosiolla sen suklaakalenterin.

Löytyykö sieltä joulukalentereita, ja jos, niin millaisia?

Joulukalenterin idea on kai lähestyvän joulun odottelu ja joulun tunnelmaan virittäytyminen, ja siksi vähän ihmettelen, miksi minun pitää edes hommata joulukalenteri. Joulu aiheuttaa nimittäin vuosi vuodelta ristiriitaisempia tunteita, sillä mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tekee mieli juhlia joulua. Tämä johtuu luultavasti suurelta osin siitä, että ei ole omaa jälkikasvua eikä siis ketään, jolle tekisi mieli niin sanotusti laittaa joulua. Toinen ja vähintäänkin yhtä merkittävä syy on se, että ukkeli ei välitä joulusta piirun vertaa, vaan joulu merkitsee ukkelille suunnilleen yhtä paljon kuin intialainen diwali minulle. Intiassahan joulua juhlivat vain kristityt, ja koska ukkeli tulee hinduperheestä, joululla ei ole koskaan ollut hänen elämässään minkäänlaista roolia. Ei siis tee mieli olla intopiukeana joulusta, kun ei ole ketään jakamassa joulufiilistä. 

Talvi yllätti Helsingin, ja aurauskalusto sai painaa pitkää päivää.

Lönnrotinkadulle tuli nastarenkaiden käyttökielto, ja me eksyimme tietysti nastarenkailla kyseiselle kadulle heti renkaidenvaihdon jälkeisenä päivänä. Onneksi ei tullut sakkoa...

Enpä ole ennen nähnyt, että marraskuun lopussa tehdään asvalttia, mutta tämmöisenkin ihmeen pääsin todistamaan tiistaina tuossa rakenteilla olevassa puistossa.

Mieleni on ollut viime viikkoina varsin alakuloinen, ja ahdistus on läsnä lähes aina, kun olen ajatusteni kanssa kahden. Olen yrittänyt puuhailla jatkuvasti jotain sellaista, mikä vaatii keskittymistä, jotteivät synkät ajatukset pääsisi valloilleen, mutta silti mörkölandia kutsuu vähän turhan usein. Viisaiden ihmisten (kuten Sadhgurun) kuuntelu YouTubesta auttaa niin kauan kuin jaksan keskittyä, mutta mielen harhauttaminen on sekin aika väsyttävää, ja se on vähän sama kuin jos tunkisi päänsä pensaaseen. Perse vilkkuu kumminkin, ja pakko se pääkin on joskus sieltä pois ottaa. 

Perjantaiaamuna pääsin kokemaan ihmeen, sillä näin aurinkoa noin viiden minuutin ajan, kun pilvissä oli pieni rako auringonnousun aikaan.

Aurinko on vielä todistetusti olemassa.

Jään odottelemaan jännityksellä seuraavaa viisiminuuttista.

💣

Munaralli

Kirjoittelinkin jo aiemmin, että kananmuna on minusta yksi maailman parhaista keksinnöistä. Se on halpaa, proteiini- ja vitamiinipitoista sekä äärimmäisen monikäyttöistä. Kananmunasta saa tosi pienellä vaivalla vaikka mitä, ja tässä seuraavassa neljä vakkarireseptiä meikäläisen keittiöstä. Ohjeet ovat kaikki intialaisia, mutta toki mausteita voi soveltaa oman mielensä mukaan. 

Olen muuttanut ohjeita sen verran suomalaisemmiksi, että olen jättänyt pois sellaiset ainekset, joita ei löydy suomalaisista ruokakaupoista (tai sitten olen vaihtanut ne toisiin). Tarkoitan näillä nyt lähinnä jeeran siemeniä, currylehtiä sekä pieniä vihreitä chilejä. Ruoille ei ole varsinaisesti mitään erityisiä nimiä – kaikki kulkevat vain nimellä egg fry tai egg curry – mutta olen yrittänyt kehitellä niille niitä kuvaavat nimet. Kaikki ruoat ovat varsin helppoja, eikä aineksiakaan tarvita kauheasti – aika lailla samoilla aineksilla pärjää joka ruoassa.

MAUSTEISET MUNANPUOLIKKAAT (EGG FRY)

AINEKSET: 

3–4 kananmunaa

hieman öljyä paistamiseen

1/2 tl fenkolinsiemeniä

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1/2 tl chilijauhetta 

1/2 tl korianterijauhetta  

1/2 tl suolaa

1/3 tl garam masalaa

1/3 tl kurkumaa 

(päälle hieman jauhettua mustapippuria)

VALMISTUS: 

Keitä munat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Halkaise munat pituussuunnassa kahtia. 

Sekoita jauhetut mausteet ja suola keskenään pienessä astiassa. 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää fenkolinsiemenet ja valkosipuli. Pyörittele niitä hetki, kunnes valkosipuli ei enää tuoksu raa'alta. 

Lisää jauhetut mausteet, sekoita hyvin ja asettele kananmunat pannulle leikattu pinta pannua vasten. Paista munia keskilämmöllä pari minuuttia, käännä munat toisinpäin ja paista vielä hetki. Ripottele halutessasi päälle jauhettua mustapippuria. 

*****

MUNAKOKKELI RAASTETUISTA MUNISTA (EGG FRY 2)

AINEKSET: 

4 kananmunaa

hieman öljyä paistamiseen

1 iso sipuli hienonnettuna

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa

n. 1/2 tl suolaa

1/2 tl kurkumaa

1/2 tl–1 tl chilijauhetta

1 tl korianterijauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1/2 tl jauhettua mustapippuria

1 tomaatti pieneksi kuutioituna

 (koristeluun tuoretta korianteria)

VALMISTUS: 

Keitä munat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Raasta munat raastimen karkealla terällä ja laita raaste sivuun odottelemaan. 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipuli. Paistele sipulia kovahkolla keskilämmöllä, kunnes se on saanut hieman väriä. 

Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista, kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle (pari minuuttia). 

Lisää suola, jauhetut mausteet ja tomaatti ja sekoita hyvin. Jatka paistamista, kunnes tomaatti on muhjua. Lisää munaraaste, sekoita hyvin ja paistele edelleen pari minuuttia. Tarkista maku ja lisää päälle halutessasi tuoretta korianteria. 

*****

HÄRÄNSILMÄCURRY (EGG CURRY)

AINEKSET:

hieman öljyä paistamiseen

2 sipulia hienonnettuna

n. 1 tl suolaa

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa

1/2 tl kurkumaa

1 tl korianterijauhetta

1/2–1 tl chilijauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1/2 tl garam masalaa

1 tomaatti kuutioituna

1,5–2 dl vettä

4 kananmunaa

(koristeluun mahdollisesti tuoretta korianteria, jauhettua mustapippuria ja paprikajauhetta)

VALMISTUS: 

Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää sipuli ja suola, sekoita hyvin ja paistele kovahkolla keskilämmöllä viitisen minuuttia.

Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista, kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle (pari minuuttia).

Lisää jauhetut mausteet sekä tomaatti ja jatka paistamista, kunnes tomaatti on muhjua. Lisää vesi, nosta lämpöä ja keittele pari minuuttia. Maista kastiketta ja säädä tarvittaessa makua. 

Riko munat varovasti (keltuaisia rikkomatta) ruoan päälle pannun eri kulmiin. Siis näin: 

Peitä pannu kannella ja hauduttele keskilämmöllä viitisen minuuttia. Ota sen jälkeen kansi pois ja jatka kypsentämistä, kunnes lähes kaikki vesi on haihtunut pannulta ja munien koostumus on halutun lainen. Itse tykkään kypsentää munat viittä vaille koviksi, ja minulla menee siihen kaikkiaan kymmenisen minuuttia. (Voit kokeilla munien kypsyysastetta painamalla munaa kevyesti sormella.)

Ripottele pinnalle halutessasi tuoretta korianteria, mustapippuria ja paprikajauhetta. 

Tätä ruokaa voi myös varioida lisäämällä pannulle erilaisia kasviksia (esimerkiksi ohueksi suikaloitua paprikaa, herneitä tai pieneksi kuutioitua perunaa) ja paistamalla ne lähes kypsiksi ennen munien lisäämistä. Vettä tarvitaan tällöin ehkä hieman enemmän.

*****

MUNACURRY (EGG CURRY 2)

AINEKSET: 

4 kananmunaa 

hieman öljyä paistamiseen

1/3 tl kurkumaa

1/2–1 tl chilijauhetta

1/2 tl suolaa

 

1 iso sipuli hienonnettuna

1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa

1 tl korianterijauhetta

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

1 tl paprikajauhetta

2 tomaattia pieniksi kuutioituina

n. 2 dl vettä

(pieni luiraus kermaa, tuoretta korianteria, paahdettua sipulirouhetta)

VALMISTUS:

Keitä munat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Tee munien kylkiin pari kolme pitkittäistä viiltoa.

Kuumenna öljy (wokki)pannulla ja lisää pannulle kurkuma, chilijauhe ja suola. Lisää munat ja pyörittele niitä hetki pannulla. Ota munat pois pannulta ja laita ne sivuun odottelemaan. 

Lisää pannulle samaan mausteöljyyn sipuli ja paistele sitä kovahkolla keskilämmöllä 5–10 minuuttia, kunnes sipuli on pehmentynyt mukavasti. 

Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista, kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle (pari minuuttia). 

Lisää korianterijauhe, juustokumina, paprikajauhe sekä ripaus suolaa. Sekoita mausteet hyvin ja lisää tomaatit ja paistele, kunnes ne ovat muhjua. 

Lisää vesi, kiehauta seos ja peitä pannu kannella. Hauduttele keskilämmöllä 5–10 minuuttia. 

Lisää kananmunat ja jatka hauduttelua vielä hetken aikaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi pieni luiraus (ruoka)kermaa. 

Koristele ruoka halutessasi tuoreella korianterilla ja mahdollisesti myös paahdetulla sipulirouheella. Sipulirouhe ei ole millään tavalla olennainen eikä varsinkaan intialainen elementti, mutta minusta paahdettu sipulirouhe sopii kivasti monen intialaisen ruoan (mm. biryanin) päälle.

Meinasin lopettaa tähän, mutta tuleekin vielä yksi bonusohje, kun tein eilen illalla pitkästä aikaa ihan perusmunakasta (intialaisittain siis). 

KASVISMUNAKAS

AINEKSET: 

4 kananmunaa

vähän sipulia hienonnettuna

vähän (vihreää) paprikaa pieneksi pilkottuna

vähän tomaattia pieneksi kuutioituna (ilman siemeniä)

hieman tuoretta korianteria hienonnettuna

1 vihreä chili hienonnettuna (tai chilijauhetta maun mukaan)

n. 1/2 tl suolaa

1/2 tl jauhettua juustokuminaa

hieman jauhettua mustapippuria 

ripaus kurkumaa

 

vähän öljyä paistamiseen

VALMISTUS: 

Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne haarukalla rikki. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää munaseos. Paista munakasta keskilämmöllä, kunnes pinta on hyytynyt sen verran, että pystyt kääntämään munakkaan. Käännä munakas ja paista myös toiselta puolelta kypsäksi. (Munakas on aika paksu, ja kääntäminen onnistuu parhaiten niin, että liu'uttaa munakkaan isolle lautaselle paistunut puoli alaspäin ja laittaa tämän jälkeen pannun munakkaan päälle pohja ylöspäin. Sitten otetaan vasemmalla kädellä pannun kahvasta kiinni ja oikealla kädellä lautasen pohjasta ja kipataan munakas pannulle.)

*****

Ayurveda eli ikivanha intialainen luonnonlääketiede vaikuttaa edelleen hyvin vahvasti siihen, miten intialaiset valmistavat ja syövät ruokansa. Varsinkin vanhempi sukupolvi (anopin ikäluokka) tuntuu saaneen ayurveda-tietoutensa verenperintönä, ja anopillakin on ayurvedan opit hienosti hallussa. Vaikka en ole itse ollut kovinkaan innostunut ayurvedasta, en ole kuitenkaan tyrmännyt sitä minään huuhaa-tieteenä, vaan olen suhtautunut siihen varovaisella kiinnostuksella. Niinpä minunkin päähäni on tarttunut vuosien varrella joitain juttuja, ja tiedän esimerkiksi sen, että maitotuotteiden ja kananmunien yhdistämistä ei pidetä ruoansulatuksen kannalta hyvänä asiana. Jos siis haluaa syödä ayurvedan oppien mukaisesti, tuohon aiempaan munacurryynkaan ei pitäisi lisätä kermaa.

Ayurvedan mukaan jokaisella ruoka-aineella on ominaisuuksia (mm. maku ja viilentävä/lämmittävä ominaisuus), ja jos samalla aterialla yhdistää erilaisia ominaisuuksia omaavia ruoka-aineita, ruoansulatus ylikuormittuu, mikä voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia, kuten ilmavaivoja, turvotusta ja närästystä. 

Kuvat täältä.

Taulukossa on muutamia esimerkkejä siitä, minkä kanssa tiettyjä ruoka-aineita ei pitäisi koskaan yhdistää, ja kuten kuvasta näkyy, kananmunat ja maito on erityisen huono yhdistelmä (erityisen huonot yhdistelmät on kirjoitettu isoin kirjaimin). Kiinnitin itse huomiota erityisesti tuohon, että hedelmiä ei pitäisi yhdistää minkään muun kanssa, vaan hedelmät pitäisi syödä aina yksinään. Tämä johtuu siitä, että hedelmät ovat helposti sulavia, ja jos niitä yhdistää vaikeammin sulavien ruoka-aineiden kanssa, tiedossa voi olla vatsavaivoja. Anoppilassa onkin tapana syödä hedelmiä lähinnä ilta-aterian jälkiruoaksi, kun ateriasta on kulunut jo hyvä tovi. Minä taas en mielelläni syö hedelmiä enää illalla, sillä ne aiheuttavat ylimääräisiä yöllisiä vessakäyntejä, ja koen, että esimerkiksi omena aiheuttaa minulle ilmavaivoja.

Minulla on ollut jo pitkään kaikenlaisia vatsavaivoja (lähinnä turvotusta, ummetusta ja ilmavaivoja, joskus vatsakipujakin), ja tämä ayurveda-juttu alkoi kiinnostaa nyt siitä syystä. Minulla kun on tapana syödä iltapäivällä välipalaksi iso kulho hedelmiä jogurttirahkan kanssa (tai sitten iso salaattikulho jollakin proteiinilla) plus pari voileipää, ja varsinkin tuo jogurttirahka-hedelmäyhdistelmä on ayurvedan mukaan tuhoon tuomittu. En tiedä, voisiko hedelmien ja maitotuotteen yhdistämisestä löytyä selitys vaivoihini (ne kun alkavat tyypillisimmin juuri tuon välipalan jälkeen), mutta ehkä minun kannattaisi miettiä muita vaihtoehtoja. Tuskin tulen kuitenkaan muuttamaan ruokavaliotani täysin ayurvedan ajatusten mukaiseksi, sillä joutuisin muuttamaan ruokailutottumuksiani niin rankalla kädellä, että se ei tule kyllä ikinä onnistumaan. Mutta ehkä kokeilen ayurveda-ruokavaliota Intiassa, kun menen sinne taas joskus. Siellä sen luulisi olevan paljon helpompaa, kun ei ole mitään jogurttirahkoja ja raejuustoja, ja syön siellä muutenkin ihan eri tavalla kuin täällä Suomessa.

😘

Tilaihme

Olen aina ollut sitä mieltä, että en tykkää käydä elokuvissa. En katso elokuvia edes kotona telkkarista, joten miksi ihmeessä raahaisin itseni katsomaan niitä leffateatteriinkaan? Teatterissahan voi kaiken lisäksi ajautua kiperiin tilanteisiin: jos elokuva on tylsä tai muulla tavalla epämiellyttävä, on pakko kärvistellä se parituntinen loppuun asti, kun ei leffateatterissa ole hirveästi muutakaan tekemistä tarjolla. Toki aina voi kaivaa kännykän esiin ja katsoa sieltä esimerkiksi kehittäviä YouTube-videoita, mutta sitä voi tehdä kotonakin ja ihan ilmaiseksi. Edes leffaherkut eivät ole houkutelleet minua teatteriin, sillä en tarvitse leffaa katsellessani välttämättä mitään syömistä tai juomista.

Kun äiti oli kylässä, hän alkoi puhua elokuviin menosta, eikä ajatus ollut minustakaan ihan kauhea. Rupesin kuukkeloimaan pääkaupunkiseudulta saleja, joissa olisi vähän paremmat istuimet, jotta äidin olisi mahdollisimman mukava istua, ja Ison Omenan Lounge näytti oikein lupaavalta. Varasin meille liput sinne, Häät ennen hautajaisia -leffan päivänäytökseen. 

Päivänäytökseen ei ollut ruuhkaa.

Odotukset olivat korkealla, ja ne todellakin täyttyivät! Sali oli ihanan pieni (sinne mahtuu vain 28 katsojaa), ja istuimet näyttivät sellaisilta, että ne oikein kutsuivat syliinsä. 

Oli tyynyt, säädettävät istuimet jalkatukineen ja kunnolliset pöydät istuimen molemmilla puolilla. Peittojakin sai hakea nurkassa olevasta korista, jos halusi katsella elokuvaa peiton alta.

Nyt alkaa olla olosuhteet kohdallaan.

Melkein tuntui kuin olisi istunut katsomassa leffaa kotona, paitsi että meidän sohva ei ole kyllä yhtä mukava kuin nuo teatterin istuimet olivat.

Kun leffa loppui, kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire minnekään, mikä miellytti minua suuresti. En tykkää siitä, että leffan jälkeen pitää sännätä pää kolmantena jalkana teatterista ulos. Oli aivan ihanaa saada istua rauhassa paikoillaan ja fiilistellä päättynyttä elokuvaa, ennen kuin tarvitsi astua takaisin oikeaan maailmaan. 

Lopputekstit vetelevät viimeisiään, mutta kenelläkään ei ole kiire ulos.

Ihastuimme kokemastamme äidin kanssa niin, että rupesimme miettimään jo uutta leffakäyntiä. Seuraava kerta tulikin jo niin pian kuin kahden päivän päästä (elokuva sentään oli eri 😆). Nyt olen käynyt kuukauden aikana leffassa kolme kertaa, mikä on enemmän kuin noin kymmenen viime vuoden aikana yhteensä! Tarvittiin näköjään vain tarpeeksi miellyttävät puitteet, jotta meikäläinen saatiin innostumaan elokuvissa käymisestä.

Koska olen käynyt leffassa jo näin monesti, minusta on kehkeytynyt täten myös pätevä elokuvakriitikko. Annetaanpa tässä samalla siis myös elokuva-arvostelut:

Häät ennen hautajaisia

Elokuvaa mainostettiin telkkarissa todella paljon, ja mainoksista oli tullut minulle sellainen mielikuva, että leffa on komedia. No ei ollut – tai jos olikin, en huomannut sitä komediaosuutta. Toisaalta jos elokuvan nimessä on 'hautajaiset', niin kyllähän fiksumpi ihminen osaa päätellä jo siitä jotain. Arvosana 3–/5.

Joanna (Iina Kuustonen) ja Sakke (Antti Luusuaniemi) papin vastaanotolla.

Rakkaani merikapteeni

Miellyttävän harmoninen elokuva, jossa tarina kulki mukavasti eteenpäin koko elokuvan ajan. En ehtinyt pitkästyä missään kohtaa, eikä kännykkääkään tarvinnut räplätä (muistaakseni) kertaakaan. Nenäliina oli varattuna valmiiksi lapaseen, ja sille oli tarvetta. Arvosana 4–/5.

Ticket to Paradise

Tätä elokuvaa kohtaan oli kovat odotukset, koska päärooleissa olivat Julia Roberts ja George Clooney ja koska Niina Backman oli mainostanut Novalla erästä kohtausta, joka oli hänen mielestään superhauska. Naurahdinkin leffaa katsellessani usemman kerran, mutta yleisesti ottaen kuvailisin elokuvaa lähinnä sanalla harmiton. Leffassa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta nyt leffasta jäi semmoinen tunne, että oli luotettu liikaa päänäyttelijöihin ja siihen, että isot nimet riittäisivät tekemään elokuvasta hyvän. Mahalasku kuitenkin tuli (vaikka upeat maisemat pelastivatkin hieman). Arvosana 2/5. 

Georgia (Julia Roberts) herää Balilla krapulaisena entisen miehensä Davidin (George Clooney) vierestä.

 

Mietin jälkeenpäin, että luultavasti tykästyin Ison Omenan Lounge-saliin erityisesti sen takia, että teatteri on niin pieni. Lisäksi salissa voi istua ikään kuin omassa rauhassaan, kun kahden istuimen ryhmät on erotettu viereisistä istuimista kapean seinän tapaisella. Minulle on ravintolassakin tärkeää, että pöydät ovat tarpeeksi kaukana toisistaan. Inhoan sitä, jos naapuripöytä on niin lähellä, että pitää istua melkein jonkun sylissä, ja kuulee kaiken, mitä naapuripöydässä puhutaan. Kun menee uuteen ravintolaan, koskaan ei voi tietää, miten ahtaasti siellä joutuu istumaan. Olen ollut havaitsevani, että nykyajan trendi on se, että ravintoloissa laitetaan pöydät niin lähekkäin, että hyvä jos pöytien välissä mahtuu kävelemään, ilman että vetää kamat pöydältä mukaansa.

Tätä oman tilan tarvetta piti tietenkin kuukkeloida, ja löysinkin heti pätevältä kuulostavan selityksen, miksi oma tila on minulle niin tärkeää. Jos vieraat ihmiset ovat esimerkiksi ravintolassa (liian) lähellä, voi kuulla ihmisten puheet, nähdä heidän ilmeensä, haistaa heidän parfyyminsa ja niin edelleen. Tämä kuormittaa aisteja, mikä puolestaan aiheuttaa fysiologista stressiä, kun tulee liikaa aistihavaintoja yhdellä kertaa. Minulla aistien ylikuormittuminen aiheuttaa sen, että en pysty keskittymään mihinkään, vaan oma oleminen on sellaista levotonta häröilyä. Ja kun ei pysty olemaan tilanteessa kunnolla läsnä, ravintolakokemuksesta ei pysty myöskään nauttimaan, mikä on tietysti harmillinen juttu. 

Juttelimme viime ravintolareissulla ukkelin kanssa asiasta, mutta ukkeli ei oikein ymmärtänyt, miten minua voi häiritä, jos joku istuu liian lähellä minua. Haha, eipä tullut yllätyksenä, että intialainen ei ymmärrä oman tilan vaatimusta. 😆 (Tämmöisissä tapauksissa on aina hyvä vetää kulttuurierokortti esiin!) Juhlistimme viime ravintolakäynnillä meidän ensitapaamisen 25-vuotispäivää vähän jälkijunassa (oikea vuosipäivä meni kotona hampurilaisaterioiden parissa!), ja olin salaa tyytyväinen, kun kaikki ravintolat, joihin ukkeli olisi halunnut, olivat täyteen buukattuja. Päädyimme siis tuttuun ja turvalliseen Kämp Brasserieen ja sen katetulle terassille, joka on ikisuosikkini juuri siitä syystä, että siellä on tarpeeksi omaa tilaa ja rauhaa. Ruoassakaan ei ole koskaan ollut mitään valittamista, eikä palvelussa.

Kukaan ei hengitä niskaan, ja jos kaverin naama alkaa kyllästyttää, voi aina töllistellä kadulla käveleviä ihmisiä (tai Kämp-hotelliin valuvia mustia luksusautoja, joiden takaikkunat on pimennetty).

Otimme taas kolmen ruokalajin menun, koska se on niin helppo valinta, ja varsinkin alkuruoka ja jälkiruoka miellyttivät. Kun ruoassa ei ole mitään ylimääräisiä kikkailuja, raaka-aineet pääsevät parhaiten esille.

Kylmäsavustettua lohta, Mangalitsa-porsaan lardoa ja yuzua.

Paahdettua ankanrintaa, ruusukaalia ja tummaa kirsikkakastiketta.

Black forest (suklaata, kirsikkaa ja vadelmaa).

Monellakin tapaa päinvastainen ravintolaesimerkki on viime kuulta, kun kävimme testaamassa Tomi Björckin uusimman ravintolan Sanchomen. Ravintola oli niin täyteen ahdettu, että ahdistus iski välittömästi. Eikä ahdistusta ainakaan yhtään vähentänyt se, että viereisessä pöydässä (pattiarallaa 30 sentin päässä) istuivat Sanni ja Shirly, jotka olivat aivan jumalaisen kauniita kumpikin. Tunsin itseni ihan variksenpelättimeksi, ja vaikka kuinka yritin keskittyä olennaiseen eli ruokaan ja ukkeliin, silti oli koko ajan epämukava olo. Vertailu ei ole koskaan hyväksi, tiedän sen, mutta niin siihen aina vain sorrun, jos en muuten niin alitajuisesti. Voi kiesus. Kuinkakohan vanhaksi pitää elää, että pääsen näistä ajatuksista eroon? Varmaan haudassa ei ahdista enää yhtään. 😆

Sanchomessa valitsimme yhdeksän annoksen kauden maistelumenun Kisetsu no ajin, koska ruokalista oli niin pitkä, että valitseminen listalta tuntui mahdottomalta. Ruoka oli sinänsä ihan jees, mutta kävi kuten aina ennenkin näiden maistelumenujen kanssa, että makuja tuli liikaa, ja syömisen jälkeen jäi sekava olo. 

En aio esitellä jokaista ruokalajia, mutta tässä muutama eniten miellyttänyt: 

Oyster: kevyesti kypsennetty osteri, sanbaizu dressing, merileväsalsaa.

Sanchome kyu tasting: lajitelma erilaisia japanilaisia makuja ja mereneläviä. (Äiti kysyi tämän nähdessään, että onko nuo susia vai kettuja. 😁)

Grilled Icelandic salmon: grillattua lohta, tuore wasabi 'beurre blanc', taimenenmätiä.

Yuzu cheesecake: yuzu-juustokakku, satsumasorbettia, sanshopippuria.

Perjantai-ilta alkaa olla siinä vaiheessa, että täytyy varmaankin ruveta laittamaan ruokaa. Voihan vee. Tiedossa olisi jotain pastaa jääkaapista löytyvistä aineksista (ööh, oluesta?).

Olkaahan ihmisiksi, koska tontut tarkkailevat ikkunoiden takana... 

😘

P.S. Seuraavaksi tulee sitten niitä munaohjeita...

Turistina Helsingissä

Pitäisi kai aloittaa postaus pahoittelemalla pitkää poissaoloani blogistaniasta ja jatkaa sen jälkeen selittelemällä, minkä takia tämmöinen postaustauko on päässyt syntymään. Se on nyt kuitenkin sellainen juttu, että en meinaa selitellä yhtään mitään. Olin, sitten en ollutkaan, ja nyt taas olen (ehkä). Siinä se. 

Aluksi pitää muuten kiittää kaikkia edellisen haasteen mukaansa napanneita! Olin valtavan ilahtunut, kun niin moni innostui haasteesta! Blogistaniassa pyöri joskus ennen muinoin haasteita melkeinpä harmiksi asti, mutta viime aikoina haasteet ovat hävinneet lähes kokonaan. Mahtaisiko johtua siitä, että blogit ovat muuttuneet vuosien saatossa, eivätkä haasteet enää ehkä sovi blogien "profiiliin"? Täytyy vissiin siis jatkossakin keksiä haasteet itse, jos haluaa sellaisiin osallistua. 😆 

Olen kehitellyt itselleni pakkomielteen, että kotona pitää olla aina tuoreita kukkia. Kuka olisi tämmöistäkään ikinä uskonut! Onkohan tämä ikäsidonnainen ilmiö? (En mainitse termiä keski-ikäisyys, koska koko sana vituttaa.) Tämä kimppu maksoi vain euron, joten ei ollut iso sijoitus.

Kananmunareseptejä odotteleville lupaan, että niitä on kyllä tulossa. En ole unohtanut asiaa, vaikka pääni ei ole viime aikoina aina toiminutkaan toivotulla tavalla. Alkuviikosta sain esimerkiksi järjestettyä kauppareissulleni lisäjännitystä, kun kadotin lompakkoni. Rupesin kaivamaan Ison Omenan Prismassa lompakosta kauppalistaa, mutta eipä löytynyt listaa, kun ei löytynyt koko lompakkoakaan. Seurasi näyttävä etsintäkierros välillä auto–Clas Ohlson (jossa olin käynyt ennen Prismaa)–Prisma–Prisman infopiste–auto–Prisma–Ison Omenan infopiste. Mutta lompakkoa ei löytynyt.

Juuri kun olin luopumaisillani toivosta, puhelimeni soi, ja linjan toisessa päässä oli ystävällinen naishenkilö, joka kysyi, olinko käynyt äsken kyselemässä lompakkoa Prisman infopisteessä. No totta helvetissä olin! Infopisteeseen oli kuulemma ilmestynyt nyt yksi lompakko, ja voisin tulla hakemaan sen. Juoksin riemusta kiljuen Prisman infoon, jossa aarrearkun kokoinen lompakkoni jo odottelikin. Kuinka niin pieni ja siro lompakko voi edes hävitä? Lompakkoni oli löytynyt kuulemma ostoskärryjen päältä, mikä herätti runsaasti kysymyksiä, sillä en muistanut käyneeni lähelläkään ostoskärryjä. 

Lompakon kadottaminen on kuitenkin pientä, sillä olenhan minä onnistunut kadottamaan Prismassa kokonaisen käsilaukunkin (kirjoitus siitä täällä). Onneksi tuollakin tapauksella oli onnellinen loppu! Mikä siinä muuten onkin, että minulta häviää kamaa aina juuri Prismassa? Onko Prismassa poikkeuksellisen voimakkaat magneettikentät, jotka imevät asiakkailta tavarat käsistä? Vai onko Prisma niin lumoava ostospaikka, että kaupan hyllyjä tutkiessa unohtuu kaikki muu, ja käsilaukut, lompakot ja muut jonninjoutavat yksityiskohdat jäävät sinne, minne ne sattuvat laskeutumaan?

Harhauduin näköjään sivupoluille, ennen kuin postaus kerkesi kunnolla alkamaankaan. Otsikko kun lupaa turisteilua Helsingissä eikä haahuilua Prismassa. Tämä ei lupaa hyvää postauksen pituutta ajatellen. 💀

Pääsin harrastamaan Helsinki-turismia sen tähden, että siskoni, hänen nuorempi tyttärensä sekä äitimme tulivat käymään Helsingissä. Toki voisin harrastaa Helsinki-turismia itseksenikin, mutta minusta on tullut nykyään niin saamaton, että hyvä jos pääsen ovesta ulos. Syynätäänpä paria käymäämme paikkaa tarkemmin! 

Ensimmäisenä täytyy esitellä Oodi, jota kai myös kirjastoksi kutsutaan. Jostain syystä en ollut käynyt koskaan aiemmin Oodissa, vaikka olin pyörinytkin sen liepeillä monet kerrat. Olinkin varmaan viimeinen helsinkiläinen, joka astui jalallaan Oodiin. 😆

Oodi oli hämmentävä paikka – hyvässä mielessä siis. Kirjastoksi en sitä ensisijaisesti kutsuisi, vaikka kyllä siellä kirjojakin (muistaakseni) oli. Oodin omilta sivuilta löytyvä luonnehdinta "toiminnallinen kohtauspaikka" kuvastaa paikan luonnetta minusta paljon paremmin. Tässä pari esimerkkiä, mitä kaikkea Oodissa voi puuhastella ja millaisia tiloja sieltä löytyy.

Kansalaisverstas, jossa voi muun muassa ommella.

Pienkeittiötila, jonka voi vuokrata omiin tarpeisiinsa.

Yksi monesta studiosta. Studioissa oli aivan uskomaton äänieristys!

Olenkohan nähnyt koskaan aiemmin 3D-tulostintakaan...

Istuskeluportaat.

Shakkipelipöytiä.

Lasten tapahtumatila.

Yleisnäkymä lasten tapahtumatilasta kolmanteen kerrokseen. Kirjoja näkyvissä!

Uskomaton lautapelivalikoima.

Se kuuluisia kansalaisparveke, joka on kesäisin pikkuisen aktiivisemmassa käytössä.

Oodin arkkitehtuuri oli upea yhdistelmä kaarevia muotoja, suomalaista puuta, lasia ja terästä, ja rakennus oli kertakaikkisen vaikuttava niin arkkitehtuurinsa kuin monipuolisuutensa ansiostakin. Jos olisin tiennyt, miten hieno Oodi on, olisin käynyt siellä taatusti aikaisemmin. 

Seuraavaksi vierailemme Amos Rexissä, jossa en ollut myöskään aiemmin käynyt. Amos Rex on itse asiassa avattu samana vuonna kuin Oodikin (2018), joten paljon hyvää ja kaunista tuli Helsinkiin tuona vuonna. 

Minulla ei ollut Amos Rexistäkään oikein minkäänlaista ennakkokäsitystä, vaikka olin kyllä kuullut siitä ylistäviä arvioita. Amos Rexin taidemuseo sijaitsee Lasipalatsin vieressä olevan aukion alla, ja museon katon kupoholvit ja niiden kattoikkunoista avautuvat näkyvät yhdistävät hienolla tavalla kaupungin ja museon.

Amos Rexin katolla.

Näyttelykerroksen katon upeita valoruusuja.

Museossa on meneillään paraikaa (26.2.2023 asti) Hans Op de Beeckin näyttely nimeltä Hiljainen paraati. Näyttely on tosin hieman laimea sana kuvaamaan unenomaista maailmaa, joka museokävijälle avautuu. Amos Rexin sivuilla Hiljaista paraatia kuvataan seuraavasti: 

"Hiljainen paraati on veistoksellinen mielenmaisema ja kokonainen puisto, joka sisältää 25 teosta vuosilta 2015–2022 sekä näyttelyä varten luodun äänimaiseman. Taiteilija kutsuu kävijän vaeltamaan arvoituksellisessa, elämän eri vaiheita kuvaavassa puistossa, jossa liike on jähmettynyt paikoilleen. Näyttelyn ikään kuin tuhkaan peittynyt maisema johdattaa hidastamaan tahtia ja kannustaa peilaamaan sisäänpäin – hiljentymään hetkeen."

Vaikutuin myös Hiljaisesta paraatista niin, että voisin käydä näyttelyssä toistamiseenkin. Yritän kuitenkin olla esittelemättä kaikkia näyttelyn teoksia ja pysyttäytyä vain niissä, joista olin itse eniten vaikuttunut. 

The Settlement eli Asumus. 

Asumus on hylätty kylä täynnä yksityiskohtia, kuten soutuveneitä, vartiotorneja, kalastusverkkoja ja kuolleita puita. Taiteilijan tekemä tutkimus Vietnamista ja Filippiineiltä löytyvistä puupaaluille rakennetuista taloista on toiminut inspiraationa tälle hiljaiselle veden päällä sijaitsevalle asumukselle.

Danse Macabre.

Op de Beeckin karuselli on absurdi ja tragikoominen näyttämö, jossa lapset laitetaan ratsastamaan kiertävillä puuhevosilla loputonta, päämäärätöntä ympyrää. Käytöstä poistetut huvipuistolaitteet muuttuvat melankolisiksi, ja yksivärinen harmaa – ikään kuin ohut tuhka- tai pölykerros olisi peittänyt karusellin alleen – pyrkii vangitsemaan tämän tunteen. 

The Boatman eli Veneilijä.

Veneilijä on luonnollisen kokoinen veistos, jossa mies näyttää työntävän soutuvenettä irti rannasta. Veneilijä on koditon ja yksinäinen keski-ikäinen mies, joka on pakannut pieneen veneeseensä koko elämänsä. Selviytymisvälineet, henkilökohtaiset tavarat ja mahdollisesti myyntiin tai vaihtokaupaksi kelpaavat esineet on kerätty yhteen ja sidottu epämääräiseksi kasaksi.

Silent Piano eli Hiljainen piano. 

Teos esittää harmaata flyygeliä, joka on soittokelvoton. Pianon päällä on tyhjistä valokuvakehyksistä, kirjoista, juomista, kynttilöistä, hedelmistä ja savukkeista koostuva asetelma. 

My Bed a Raft, The Room The Sea, And Then I Laughed Some Gloom in Me – Sänkyni lautta, huone meri, ja sitten nauroin hieman synkkyyttä sisälläni.

Todelliseen kokoon toteutetun veistoksen tyttö nukkuu sängyllä, joka leijuu lummelammikossa kelluvan lautan yllä. Sängyn vieressä on kirjoja, makeisia, lasi vettä ja unilääkkeitä. Ympärillä lepattavat perhoset symboloivat kuolevaisuutta ja ohimenevyyttä. Teos pohjautuu taiteilijan omiin lapsuusmuistoihin: "Lapsena kuvittelin usein sänkyni olevan lautta, ja pimeä öinen huone ympärilläni oli meri. Nukkumaan mennessä vetäydyin pehmeälle lautalle hätävarusteinani sarjakuvia, hieman makeisia ja taskulamppu lukemista varten."

Yleisnäkymää näyttelystä.

Jäin miettimään, miksi näyttelykokemus ei tuntunut ahdistavalta, vaikka kuolema olikin niin voimakkaasti läsnä. (Ahdistun helposti, jos kuolemaa hierotaan naamalleni silloin, kun en ole siihen henkisesti varautunut.) Selittävänä syynä saattoi olla musiikki, joka oli hyvin rauhoittavaa ja miellyttävää ja joka vei kuolemalta pahimman terän pois. Musiikki olikin minusta niin oleellinen osa näyttelyä, että ilman sitä näyttely olisi ollut aivan toisenlainen kokemus.

Loppuun vielä pari kuvaa Kansalliskirjastosta, josta minulla on paljon muistoja, sillä siellä tuli käytyä opiskeluaikoina hyvin usein.

Muistan ajatelleeni olevani etuoikeutettu, kun sain opiskella noin huikean kauniissa rakennuksessa. Erityisesti vanhojen sanomalehtien lukeminen mikrofilmiltä jotain työtä varten on jäänyt mieleeni kiehtovana kokemuksena. Kirjasto oli edelleen yhtä vaikuttava, mutta silmiinpistävää oli se, että opiskelijoita ei näkynyt missään, vaan kirjastossa oli pelkästään turisteja.

Jäinkin miettimään, mahtavatko nykyajan opiskelijat tarvita kirjastoja enää lainkaan, vai löytyykö kaikki tieto digitaalisena. 

Vähän vanhempaa tuotantoa.

Helsingissä on kyllä paljon upeita paikkoja, ja pitäisi saada itsensä enemmän liikkeelle katsomaan niitä. Jospa otan sen nyt asiakseni – ellei tule niin paljon lunta, että tarvitsee taas linnoittautua kotiin. 😆

Kuka välittää SkyWheelistä näkyvistä maisemista, kun tämänkin ajan voi käyttää selfieiden ottamiseen.

Tulihan se taas tämäkin postaus viimein päätökseensä. 

Kivaa marraskuun jatkoa! 

😘