Muovi tarttuu ihoon

Täytyy kai vääntää kasaan viimeinenkin Tallinna-postaus, kun kerran olen puuhaan ryhtynyt. 😒

Olin kuullut, että Noblessner on yksi Tallinnan uusista ja moderneista asuinalueista, joten päätin lähteä kuljeskelemaan vähän sinne. Noblessner on vanhaa sukellusvenetelakka-aluetta, ja sen historia alkaa reilun sadan vuoden takaa, kun alueelle päätettiin rakentaa Venäjän keisarikunnan suurin sukellusvenetelakka. Vuosina 1912–1917 telakalla rakennettiin kaksitoista sen ajan mittapuulla modernia sukellusvenettä. Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 sukellusveneiden rakentaminen lopetettiin, ja telakalla alettiin rakentaa pienempiä laivoja. Virohan on itsenäistynyt kaksi kertaa: ensin vuonna 1918 ja toisen kerran vuonna 1991. Ensimmäinen itsenäinen ajanjakso kesti vuoteen 1940, jolloin Viro liitettiin osaksi Neuvostoliittoa. Täysin uutta tietoa minulle. 🙈

Nykyään Noblessner "hurmaa uskaliaan omaperäisellä, värikkäällä sekä uutta ja vanhaa rouheasti yhdistelevällä arkkitehtuurillaan". Näin Noblessneria kuvaillaan Visit Tallinn -sivustolla. Päättäkää itse, pitääkö kuvailu paikkansa. 

Ensinäkymä bussista ulos astuessani.

Postilaatikoita.

Itsepalvelu-Rimi.

Mieleeni juolahti, pitäisikö käydä testaamassa tuo Rimi, jossa ei siis ole henkilökuntaa laisinkaan, mutta ohjeet ovesta luettuani totesin, että enpä taidakaan. Olisin takuulla jäänyt kauppaan jumiin tai jotain muuta vähemmän hohdokasta. 

Punaisilla valopylväillä jäljitellään kai satamanostureita, enkä oikein tiedä, mitä mieltä niistä olisin. Jotenkin räikeän punaiset tolpat ovat minusta "liikaa" tuossa ympäristössä.

Kohti entistä telakka-aluetta kävellessäni näin hyvin erikoisia taloja, jotka ikään kuin työntyivät kohti merta. 

Meren rannalla on Noblessnerin erikoisuus, Iglupuisto. Iglupuisto pitää sisällään iglumajoja, iglusaunoja sekä iglutoimistoja, joita voi vuokrata. 

Iglumajoja eli majoitustiloja 2–5 hengelle.

Olin kuvitellut iglut aivan toisennäköisiksi, ja mustanpuhuvat pötkylät rivissä hieman hämmensivät. Sisältäpäin majat näyttävät kyllä oikein viihtyisiltä.

Baarikin alueelta löytyy.

Iglusaunoja.

Palasin takaisin keskustaan kävellen. 

Seuraava kohteeni oli Nigulisten kirkko, vaikka en periaatteessa ole mitenkään kiinnostunut kirkoista. Nigulisten kirkossakin minua houkutteli lähinnä kirkon torni ja näköalat sieltä. 

Kirkko oli remontissa ja näytti vähän oudolta.

Sain kuin sainkin ostettua pääsylippuni tuosta laitteesta, vaikka manasin mielessäni, että eikö lippujakaan voi enää myydä muuten kuin automaateista. Ihan ensimmäisellä yrityksellä ostotapahtuma ei kuitenkaan onnistunut, lähinnä siitä syystä, että kone ei huolinut American Express -korttia. Se ei yllättänyt, sillä Viro saattaa olla maailman Amex-vihamielisin maa. 😆

Kun olin saanut lippuni ostettua ja käännyin jatkamaan matkaani, huomasin muutaman metrin päässä tavallisen lippukassan, jossa olisin voinut ostaa lipun elävältä ihmiseltä. Oletteko muuten koskaan ostaneet pääsylippua kuolleelta ihmiseltä? 

Taas pääsee kiipeilemään portaita.

Hissikin olisi ollut tarjolla, mutta kiipesin sinnikkäästi ensimmäiseen kerrokseen asti. Sitten totesin, että miksi kapuaisin rappuja peräsuoli pitkällään, kun kerran tarjolla on noin komea hissikin. 

Hissikyyti, kiitos!

Nigulisten tornista avautui ehkä Tallinnan komeimmat näköalat.

Kiek in de Kök, josta kirjoittelin aiemmin.

Perunkin saman tien puheeni kaupungin komeimmista näköaloista muistettuani kuvassa näkyvän Swissotelin, jossa olemme yöpyneet ukkelin kanssa useamman kerran. Sen 30. kerroksen Horisont-baarista on vieläkin komeammat näkymät, vaika tavallaan Nigulisten näkymät miellyttivät enemmän, koska rakennukset olivat lähempänä. Swissotelissakin on muuten kiva spa. Pienihän se on mutta jotenkin viehättävä.

Itse kirkossa olisi ollut nähtävillä kirkkotaidetta, mutta se ei jaksanut oikein kiinnostaa minua, sillä meneillään oli jotain paljon kiinnostavampaa: joulukuusen koristeluoperaatio. 😆

Päätin käydä testaamassa letturavintola Kompressorin, sillä olin lukenut siitä niin paljon ylistäviä arvioita. 

Tässäkö se muka on?

Tilasin jauhelihalla ja juustolla täytetyn letun, vaikka makeat letutkin olisivat houkutelleet. Erityisesti karamellisoiduilla omenoilla ja omenasorbetilla täytetty lettu olisi ollut mieleeni. 

Ravintolan sisustus ei ole selkeästikään paikan myyntivaltti, jos ei ole sisäänkäyntikään, ja täällä panostetaan selkeästi siihen itseensä eli lettuihin. Väkeä oli paikalla paljon, mutta löysin onneksi vapaan pöydän (ruuhkaisimpina aikoina pöytää voi joutua odottelemaan hyvän tovin). 

Letut ovat suuria, joten niillä lähtee ihan oikea nälkäkin (jota minulla ei edes siinä vaiheessa vielä ollut). 

Lettu oli kuitenkin pienoinen pettymys. Olihan se jauhelihalla ja juustolla täytetty lettu, juu, mutta siinä se. Olisin kaivannut lettuun jotain – edes vähän lisää makua. Nyt mausteena oli käytetty korkeintaan suolaa ja pippuria, eikä niitäkään riittävästi. En tiedä, mitä oikein olin odottanut. Että jauhelihat pomppaavat letun välistä ja huutavat töttöröö?

Jauhelihaa ja juustoa.

Tuon kastikkeen – mitä lienee – jätin lähes kokonaan syömättä, sillä se ei sopinut minusta letun kanssa ollenkaan. Se ravintolan kunniaksi on sanottava, että lettu oli kuuma ja reilun kokoinen, mutta muuten en oikein ymmärrä Kompressorin hypetystä. Ehkä vika oli omani ja olisi pitänyt valita jokin toinen lettu, mutta sillä hetkellä jauhelihalettu houkutteli eniten.

Yleisön eli Thildan 😘 pyynnöstä vielä muutama näyteikkunakuva. 

Mitä ostaa hänelle, jolla on jo kaikkea? Osta ankka!

Meripihka näyttää olevan suosittu myyntiartikkeli Tallinnassa, vaikka se ei käsittääkseni tulekaan koskaan Virosta vaan Latviasta tai Liettuasta.

Ikkunan kyltti huvitti. 😆

Muutama randomkuva kaupungilta.

Kukapa osaisi arvata, että tämän oven takana on viinikellari? Harmi, että paikka ei ollut auki.

Soprus-elokuvateatteri.

Viimeinen silmäys joulutoriin.

Aurinkokin suvaitsi pilkahtaa viimeisenä aamuna.

Päätin kokeilla viimeisenä iltanani Kalev Spa:ssa jotakin kylpylähoitoa. Perinteiset hieronnat ja vastaavat eivät sillä hetkellä oikein houkutelleet, vaan kaipasin jonkinlaista kokovartalohoitoa, joten päädyin valitsemaan "tehokkaasti ihoa kosteuttavan greippivartalohoidon". Olin lillunut vedessä niin paljon, että ihoni kaipasi epätoivoisesti kosteuttamista, ja olen äärimmäisen laiska levittelemään iholleni mitään voiteita. Laskin muuten, että kävin viiden päivän aikana kylpylässä kymmenen kertaa. 😆 Käsittämättömintä on se, että siitä ei ole monta vuotta, kun en tykännyt kylpylöistä lainkaan, koska "se vedessä lilluminen on ihan helvetin tylsää".

Valitsemani hoito oli oikeastaan vasta kakkosvaihtoehto, sillä olisin halunnut ottaa 90 minuuttia kestävän "ylellisen mango-hunaja-vartalohoidon", mutta sitä ei ollut saatavilla ennen kuin joulukuun alkupäivinä. Greippivartalohoidon kesto oli 45 minuuttia, ja se kustansi 50 euroa, eli hinta oli minusta varsin kohtuullinen. Puolentoista tunnin mango-hunajahoitokaan ei olisi kustantanut kuin 70 euroa. 

Greippihoitoa kuvaillaan seuraavasti:

"Lepää hetki hedelmien ja mausteiden aromaattisessa tunnelmassa! Greippi tunnetaan kauneudenhoidossa todellisena C-vitamiinipommina, joka puhdistaa, rentouttaa ja antaa iholle kauniin hehkun! Greippiuutetta sisältävä kuorinta-aine poistaa kuona-aineita, silottaa appelsiininkuorta muistuttavaa ihoa, poistaa kuolleet solut ihon pinnasta ja tekee ihosta silkkimäisen pehmeän ja uskomattoman sileän. Tehokkaasti kosteuttavan hierontavoiteen ainutlaatuinen vaikuttavien aineosien yhdistelmä virkistää ihoa ja saa olon tuntumaan hyvältä pitkään." 

Hoitohuone. Sängyllä on hattu ja kertakäyttöstringit, jotka minun tuli pukea päälleni.

Hoito oli sellainen kuin luvattiinkin, mutta hommassa oli hieman sellainen halki-poikki-pinoon -maku. Kalev Spa:ssa selkeästikin hoidetaan hommat kuten on luvattu, mutta mistään tunnelmallisesta kylpyläkokemuksesta ei voi puhua. On esimerkiksi turha unelmoida hoidon jälkeisistä juomista ja hedelmistä tai aisteja hellivästä rentoutusalueesta, jossa voi oleskella rauhassa hoidon jälkeen.

Minulle nuo oheistoiminnat kuuluvat niin olennaisena osana kylpylähoitoa, että hoito jäi siltä osin hieman vajaaksi vaikka täytti toki muuten tarkoituksensa. Koen myös hieman kiusallisena sen, että kesken hoidon pitää nousta – hoitoa tekevän ihmisen silmien alla – suihkuun, mutta itsepä olin valinnut sellaisen hoidon, että kuorinta-aine piti huuhtoa pois ennen voiteen levittämistä. Toinen asia, joka minulle on ehdottoman tärkeää, on se, että hoidon ajaksi levitetään silmien päälle pyyhe, mutta Kalevissa tätäkään ei tehty. Silmien peittäminen jotenkin helpottaa rentoutumista ja hoitokokemukseen uppoutumista. 

Kuulostaa siltä, että olen vaativa asiakas, ja ehkä olenkin. Toisaalta Kalevin hoitojen hinnat ovat niin edulliset, että tämmöiset puutteet on helppo antaa anteeksi. Jos hoito on törkeän kallis, täydellisetkään puitteet eivät välttämättä auta, koska korkea hinta jää ärsyttämään niin paljon. Esimerkiksi Ho Chi Minh Cityn Vinpearl-hotellissa kaikki oli täydellistä näköaloja myöten (spa oli 47:nnessä kerroksessa), mutta ottamani bambukeppihieronta oli niin kallis, että kokemuksesta jäi sen takia vähän paskan maku suuhun. Mutta itsepä olin senkin valinnut. 😆

Viiden Tallinnassa vietetyn yön jälkeen oli tullut aika lähteä kotiin. Oli hyvä hetki lähteä, sillä minulla oli sellainen fiilis, että olin nähnyt Tallinnasta kaiken, minkä olin "aina halunnut nähdä". 

Tämä kuva ratikkakiskoista on Stanstalle 😘, joka ystävällisesti informoi minua Tallinnassa ollessani, että Tallinnan satamasta avattaisiin uusi ratikkayhteys kaupunkiin 1. joulukuuta. Ihan D-satamaan asti ratikalla ei pääse, mutta lähimmältä Laevan pysäkiltä ei ole todellakaan enää pitkä matka D-terminaaliinkaan. Minä palasin kotiin juuri ennen ratikkayhteyden avaamista, ja Kaleviin pääsee ehkä muutenkin näppärimmin kävellen (minun mielestäni, kun en ole muita tapoja kokeillut).

Jätkäsaarestakin löytyi uusi ratikkayhteys, sillä ratikka 8:n päätepysäkki oli siirtynyt Tahitinkadulle lähemmäs Länsiterminaalia. Koska en jaksanut ryysiä terminaalilla ysin ratikkaan, ja halusin vaihtaa metroon Ruoholahdessa, kävelin terminaalista kasin päättärille. 

Näin upean iltataivaan, ja tällä kertaa kännykkäkään ei vääristänyt värejä yhtään. 

Kohta olen kotona.

Sen pituinen se.