Kolumbialaisessa supermarketissa

Nyt on aika tehdä taas perinteinen katsaus paikallisiin supermarketteihin.

Supermarkettivalikoima on Kolumbiassa (tai ainakin Medellínissä) erinomainen, eikä kaupoista ole puutetta. Supermarkettiketjuja on useita, ja kaupat vaihtelevat hinnoiltaan ja valikoimiltaan aika paljon. Käyn itse joko Carullassa tai Éxitossa ihan käytännön syistä (ne sijaitsevat kohtuullisen lähellä). Carulla ja Éxito kuuluvat samaan ketjuun, mutta Éxito on vähän halvempi ja isompi. Éxito muistuttaa valikoimaltaan aika paljon suomalaista Prismaa, sillä sieltä löytyy niin vaatteita, kodinelektroniikkaa, sisustustarvikkeita kuin tietysti ruokaakin. Carulla on pienempi ja hieman kalliimpi, ja sen valikoimat keskittyvät lähinnä ruokaan ja juomaan.

Tästä mennään lähi-Éxitooni.

Tämä kuva on otettu ennen joulua (siksi tonttulakit).

Minulla oli aluksi suuria vaikeuksia asioida täkäläisissä ruokakaupoissa, sillä tavarat olivat minusta jotenkin ihan epäloogisissa paikoissa. Esimerkiksi vessapaperi ja talouspaperi eivät ole samassa hyllyvälissä, vaan vessapaperi on terveyssiteiden kanssa samassa paikassa ja talouspaperi puolestaan tiskiaineiden ja sen sellaisten kanssa samassa paikassa. Vaikka onhan se tietysti järkevää, että alapääosasto ja yläpääosasto pidetään erillään.

Varsinkin alkuaikoina oli hirveän turhauttavaa, kun kaupassa meni aina niin paljon aikaa, kun etsin milloin mitäkin. Yhä edelleenkin, jos tarvitsen jotain erikoisempaa, kuten tässä yhtenä päivänä hunajaa, saan käydä läpi jokaisen hyllyn, ennen kuin tavara löytyy (jos löytyy). Hunajan voisi kuvitella olevan samassa paikassa kuin sokeri ja muut makeutusaineet, mutta siellä se ei nimenomaan ole. Nyt en enää muista, missä hunaja loppujen lopuksi oli, joten toivottavasti en joudu ostamaan sitä ihan pian uudestaan!

Heviosasto on minulle se kaupan tärkein osasto, joten aloitetaanpa sitten vaikka sieltä. (Olen ottanut kuvat suurimmaksi osaksi rupuisalla kännykälläni, joten kuvat ovat vähän kökkeröisiä. Pahoittelut siitä.)

Lähi-Éxitoni heviosastoa.

Toisen Éxiton vihannesosastoa.

Samaisessa kaupassa on näppärä sumutuskastelujärjestelmä salaateille.

Luomuvihanneksia Carullassa.

Pakattuja vihanneksia ja hedelmiä.

Hedelmävalikoima on minusta täällä erinomainen, varsinkin mitä tulee paikallisiin hedelmiin, ja on kiva, kun hedelmien esillepanoon on panostettu yleensä aika paljon.

Avokadot jaksavat tuottaa päänvaivaa! Kaupoissa ei nimittäin ole juuri koskaan heti syötäväksi sopivia avokadoja, vaan avokadot ovat lähes poikkeuksetta kivikovia. Jos siis haluaa syödä avokadoja, niitä pitää ostaa ajoissa, koska niitä joutuu kypsyttelemään huoneenlämmössä useamman päivän. Usein avokadoröykkiön luona on joku toinenkin kopeloimassa avokadoja, ja siinä saa yleensä pari sanaakin vaihdettua, kun valitellaan, että "nada para hoy" (ei mitään täksi päiväksi sopivaa).

Ilahduin taannoin toisessa lähi-Carullassani, sillä sinne oli ilmestynyt syöntikypsien avokadojen laatikko.

Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä nuo eivät olleet sen pehmeämpiä kuin muutkaan avokadot. Mutta pesäpallon pelaamiseen nuo sopisivat varmasti oikein hyvin.

Vihanneksista ja hedelmistä on mainittava myös se, että niitä ei punnita heviosastolla, vaan ne punnitaan aina kassalla. Aika näppärää itse asiassa.

Monessa kaupassa on hedelmä- ja salaattitiskejä, joista saa koostaa itse salaattinsa.

Valikoimat ovat yleensä sen verran huonot ja vihannekset niin virttyneen näköisiä, että niiden ostaminen ei hirveästi innosta. Valikoimat ovat muutenkin aika hedelmä- ja kastikepainotteisia, kun kaipaisin itse enemmän vihanneksia. 

Kaupoissa on myös valmiita hedelmä- ja marjasoseita, mutta en oikein tiedä, mihin ihmiset noita käyttävät. Niillä on kuitenkin ilmeisen paljon menekkiä, kerran tarjontaakin on.

Leipävalikoimat ovat ilahduttavan hyvät, vaikka leivät ovatkin suomalaisittain ajatellen aikamoista höttöä.

Ostin aluksi noista paistopisteistä kokojyvä- tai siemenleipiä, mutta pian huomasin, että se ei meidän taloudessa oikein kannata. Ukkeli syö leipää vain silloin tällöin aamiaiseksi, enkä minä ehdi syömään koko leipää, ennen kuin se kuivuu ja muuttuu murenevuuden takia vaikeaksi leikata. Olen siis ostanut täysjyväpaahtoleipää, joka säilyy kauemmin. Toin myös Suomesta kolme pakettia ruispuikuloita, vaikka jos ihan totta puhutaan, taidan kuitenkin pitää enemmän vaaleammasta leivästä, ainakin näissä olosuhteissa, kun ruisleivän päälle ei ole laittaa niitä juttuja, joita Suomessa laittaisin.

Täkäläisessä tortillavalikoimassa ei ole valittamista.

On vaaleita vehnätortilloja, täysjyvävehnätortilloja, maissitortilloja, kauratortilloja, välimerellisiä tortilloja, kvinoa-tortilloja, chiasiementortilloja, marjatortilloja (kyllä vaan!), pizzapohjaksi sopivia tortilloja, burritos-, wrap- ja fajitas -tortilloja sekä pitaleipiä – ja varmasti vielä joitain muitakin laatuja. 😅

Olen itse ostanut täysjyvä-, chia- ja kvinoatortilloja, ja ne ovat ainakin olleet kaikki varsin hyviä (tosin jompikumpi viimeksi mainituista oli ehkä hieman liian makeaa minun makuuni). Meillähän syödään tortilloja intialaisen ruoan kanssa silloin, jos en jaksa tehdä itse leipiä tai paistaa mitään lättyjä. Parhaimman tuloksen valmistortilloja lämmittäessä saa minusta niin, että heittää tortillan suoraan kaasulieden liekille ja paistaa tortillan siinä, kunnes molemmilla puolilla on ruskeita täpliä. Mikrossa lämmittäminenkin onnistuu, mutta mikrossa tortilloista tulee lötköjä, eivätkä lötkötortillat oikein houkuttele. Seuraavaksi pitäisi ehkä kokeilla marjatortilloja! Tosin ne eivät sopisi välttämättä kauhean hyvin yhteen intialaisten sörsseleiden kanssa, mutta toisaalta voisi tulla uusia makuelämyksiä.

Toinen, mistä täällä ei ole puutetta, ovat arepat.

Arepa-valikoimaa.

On vehnä- ja maissiarepoja, on pellavansiemenillä, kvinoalla ja chiasiemenillä maustettuja arepoja, on ohuempaa ja paksumpaa arepaa, on juustolla ja ilman. En oikein tykkää täkäläisistä arepoista, joten en ole ostanut arepoja kaupastakaan. En ole edelleenkään maistanut venezuelalaisia arepoja, jotka ovat kuulemma paljon parempia kuin nämä täkäläiset kuivat käkkyrät, joita syödään tavallisimmin kai juuston kanssa. Olen kuitenkin edennyt venezuelalaisten arepojen kanssa jo sen verran, että olen etsinyt Medellínistä pari asiallisen kuuloista paikkaa, joista niitä saisi. Nyt pitäisi enää saada lähdetyksi maisteluretkelle! 

Maitoa korvaavia tuotteita on myös paljon.

Saatavilla on ainakin riisi-, kaura-, manteli- ja soijamaitoa. Tykkään itse kuitenkin ihan perinteisestä maidosta, vaikkei se aikuisten juomaa kai nykyään olekaan. Maitoa menee minullakin aika vähän, sillä käytän sitä vain aamupalalla Weetabixien tai murojen kanssa sekä kahvimaitona. Maito myydään täällä pusseissa, kuten Intiassakin, joten maito pitää kaataa aina avaamisen jälkeen kannuun.

Jogurttivalikoima on melkoinen, mutta en ole perehtynyt jogurtteihin sen paremmin, kun en syö jogurttia. Maustamatonta jogurttia menee kyllä joskus intialaisen ruoan kanssa, mutta en ole vieläkään löytänyt täältä hyvää maustamatonta jogurttia. Kreikkalaisia jogurttejakin on varmaan pariakymmentä eri merkkiä, mutta niissä kaikissa on jokin omituinen sivumaku, jota en osaa oikein määritellä. Ne ovat jollakin lailla keinotekoisen oloisia.

Lihavalikoimat ovat täällä suorastaan erinomaiset, ja kalaakin on saatavilla tuoreena, toisin kuin Boliviassa.

Lihatiskien edessä on jakkarat, joilla saa istuskella ja odotella, kun myyjä paloittelee lihan.

Oikein harmittaa, kun emme syö enemmän punaista lihaa, koska liha olisi täällä varsin laadukasta, ja sitä olisi tarjolla joka tarpeeseen. En vain pysty syömään punaista lihaa kovin usein, sillä se alkaa tökkiä hyvin nopeasti.

Kalan kanssa saa sen sijaan olla tarkkana. Kalan tuoreuden kanssa on joskus vähän niin ja näin, ja erityisesti pakatusta kalasta pitää tarkistaa, että se on varmasti pakattu ostopäivänä eikä yhtään aiemmin. Kala pitää myös valmistaa ostopäivänä. Viime viikolla kävi niin, että ostin palan pakattua lohta, mutta menimmekin illalla syömään, ja kala jäi laittamatta. Valmistin kalan sitten seuraavana päivänä, mutta kalassa oli niin omituinen maku, että oli pakko jättää se syömättä. Onneksi ukkeli oli lähtenyt samana päivänä Boliviaan, niin ei tullut enempää sanomista. 😆 Lohi tulee tänne muuten Chilestä, mitä vähän ihmettelen, kun Kolumbiallakin on kuitenkin rannikkoa ja kalastusvesiä.

Suurin osa kalatiskin kaloista on minulle täysin vieraita, enkä ole uskaltanut kokeilla niitä. Tilapiaa olen ostanut ja laittanut, ja se on ollut ihan ok.

Isommissa marketeissa on aina jonkinlainen ravintola, jossa myydään kotiruoan tyyppistä lounasruokaa, joka näyttää olevan äärimmäisen suosittua. Ruokaa myydään myös valmiiksi pakattuna, mutta valikoimat ovat yleensä aika pienet.

Paikallisia erikoisuuksia: monenlaisia tamaleja sekä arroz con lecheä eli eräänlaista riisipuuroa.

Grillikylkeä, kanansiipiä, kinkkuvoileipiä sekä juustolla täytettyjä banaaneja.

Ulkomaisten tuotteiden valikoima on kaupoissa yleensä aika hyvä, mutta tuotteet ovat, kuten muuallakin maailmassa, yleensä aika hinnakkaita.

Vähärasvaisia, sokerittomia, vähäkalorisia ja gluteenittomia tuotteita.

Terveys- ja hyvinvointituotteiden valikoima on myös hyvä, sillä erityisesti hyvin toimeentulevat kolumbialaiset ovat erittäin terveystietoisia ja linjoistaan huolta pitäviä. He (varsinkin naiset) ovat myös viimeisen päälle laittautuneita, ja tunnen itseni usein varsin nuhjuiseksi heidän rinnallaan. Mutta samaa ilmaa tässä kuitenkin hengitetään, joten mitä suotta asiasta itselleen alemmuuskomplekseja kehittelemään.

Éxitossa on erinomainen leikkele- ja juustotiski, josta saa varmasti melkein mitä tahansa leikkelelihoja ilmakuivatusta kinkusta salamiin ja juustoja fetasta sinihomejuustoon. Lisäksi tarjolla on myös vähän eksoottisempia tuotteita, kuten hapankaalia, aurinkokuivattuja tomaatteja, maustekurkkuja ja oliiveja. 

Alkoholia myydään ruokakaupoissa, ja valikoimat ovat kattavat.

Kolumbian kansallisjuomaa aguardienteä.

Aguardiente (agua = vesi; ardiente = polttava) on täällä varsin suosittua, ja olen nähnyt, kun kolmen hengen seurue on tilannut baarissa pöytään pullollisen aguardienteä. Aguardienten alkoholipitoisuus on useimmiten 29%, ja sen maku muistuttaa minusta eniten kreikkalaista ouzoa. Kuten näkyy, aguardienteä saa sekä pulloissa että isoissa ja pienissä pahvipakkauksissa.

Aiemman asuinpaikkamme lähellä oli Carulla, joka oli auki 24/7. Siellä oli rajoitettu alkoholin myyntiä sillä tavalla, että alkoholia ei myyty yöllä kello kahden ja kuuden välillä, mutta muuten alkoholia sai siis ostaa vaikka keskellä yötä.

Kun on saanut ostoksensa kasattua, onkin aika suunnata kassalle. Kassat ovat täällä (varsinkin Éxitossa) jostain syystä äärimmäisen hitaita, ja kassoilla odotteleminen koettelikin aluksi hermojani. Sitten tajusin, että minun on ehkä helpompi muuttaa omaa asennettani kuin kolumbialaisia kassatyöntekijöitä, ja pakotin itseni suhtautumaan jonottamiseen maltilla.

Toinen asia, joka kassoilla ärsyttää, on se, että täkäläiset ihmiset eivät näytä tietävän, mitä tehdä tyhjille ostoskärryille ja -korille sen jälkeen, kun ostokset on ladottu hihnalle. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa työntää kärryt kassojen ohi kaupan ulkopuolelle, mutta ei: ne jätetään pyörimään kassan eteen, jotta seuraava asiakas saa luovia tiensä muoviviidakon läpi, ennen kuin pääsee kassalle.

Täällä on myös sellainen tapa, että ostokset pakataan kassalla automaattisesti pieniin muovipusseihin, ja tuotteet jaotellaan pusseihin jonkin ihmeellisen logiikan perusteella, josta en ole päässyt selville. Onneksi kassa sentään kysyy ensin, haluaako asiakas ostoksensa muovipusseihin. Minulla on yleensä omat kangaskassit mukanani, mikä takaa yleensä myös sen, että saan pakata ostokseni itse. Tämä on tärkeää siksi, että kauppamatkani Éxitoon on melkein puolitoista kilometriä, ja kuljen matkan aina kävellen. Haluan pakata ostokset niin, että paino jakautuu kasseihin tasaisesti, jotta kassit on helpompi kantaa. Onneksi paluumatkalla ei sentään ole kovin pahoja ylämäkiä!

Lopuksi vielä taas muutamat kauppaostokset ja niiden hinnat.

Tässä on ostettu Éxitosta iso paketti leipää, 4 isoa rullaa vessapaperia, 18 kananmunaa, ananas, litran pussia maitoa, 4 banaania, 3 punajuurta, 5 porkkanaa, 500 gramman rasia margariinia, rasia salaattia, 2 sanomalehteä, pussi pinaattia, hammastahna ja 500 grammaa broilerinfileitä. Ostokset maksoivat yhteensä 77 173 pesoa eli 20,7 euroa.

Olen muuten aivan hullaantunut näihin Colgaten Natural Extracts -hammastahnoihin!

Toisessa on makuna inkivääri-kookos ja toisessa sitrushedelmä ja eukalyptus. Erityisesti tuo inkivääri-kookos pitää suun raikkaana niin paljon kauemmin kuin mikään muu kokeilemani hammastahna. Sitten kun tulee aika lähteä Kolumbiasta lopullisesti, minun pitää varmaan ostaa näitä hammastahnoja loppuelämän tarpeiksi mukaani. 

Tässä puolestaan on ostettu Carullasta 6 Corona-olutta, iso purkki munanvalkuaisia, sanomalehti, 2 pulloa light-Colaa, vartalovoide, rasia maustamattomia cashewpähkinöitä, 8 pikkupussia Hatsu-snackejä, 340 grammaa tilapia-filettä, 2 pussia valmisvihannessekoituksia, yksi salaattisekoitus, 6 appelsiinia, 2 tomaattia, 5 sipulia, kookospähkinä ja rasia kevätsipulia.

Ostokset maksoivat 183 687 pesoa eli 49 euroa. Oluiden osuus tästä oli 23 900 pesoa (6,4 euroa), vartalovoiteen 24 400 pesoa (6,5 euroa), munanvalkuaisten 24 750 pesoa (6,6 euroa) ja cashewpähkinöiden 34 300 pesoa (9,2 euroa). Pähkinät ovat täällä muuten aivan järkyttävän kalliita, ja siksi toinkin niitä viimeksi mukanani Suomesta. Munanvalkuaisiakaan en enää osta, vaan ostan pelkästään kananmunia.

Vielä lopuksi oikein isot ostokset Éxitosta. Nämä on ostettu silloin, kun palasimme Perusta, eikä meillä ollut kotona oikein mitään.

Tässä on ostettu 18 kananmunaa, 2 puolen litran pulloa kivennäisvettä, 2 puolen litran pulloa light-Colaa, lattianpesuaine, 4 isoa rullaa vessapaperia, 3 tiskisientä, sanomalehti, 2 pientä purkkia maustamatonta jogurttia, rasia salaattia, 3 perunaa, purkki suolaa, muovipurkki, 3 purkkia tonnikalaa, iso leipäpaketti, litra maitoa, nippu pikkubanaaneja, banaanilastuja, vihannessekoituspussi, paketti roskapusseja, paketti täysjyvätortilloja, 2 avokadoa, paketti litteitä papuja, 6 sipulia, iso pala inkivääriä, paketti viipalejuustoa, kurkku, iso paketti broilerin paistileikkeitä, 3 passionhedelmää, 3 isoa mangoa, parsakaali, 4 tomaattia, 2 valkosipulipakkausta, pieni rasia viipaloitua kaalia, 4 porkkanaa ja 2 pitaijaa.

Ostokset maksoivat 168 922 pesoa eli 45 euroa. Kalleimmat yksittäiset ostokset olivat broileri (14 535 pesoa eli 3,9 euroa), kananmunat (13 600 pesoa eli 3,6 euroa), muovipurkki (11 900 pesoa eli 3,2 euroa) ja tonnikala (11 400 pesoa eli 3,1 euroa).

Aiemmat samantyyppiset postaukseni bolivialaisista ja intialaisista supermarketeista löytyvät täältä: 
Bolivialaisessa supermarketissa
Supermarketissa

Mukavia kauppareissuja itse kullekin!

Nelijalkaisia lintuja ja muuta mukavaa

Ukkeli lähti Boliviaan, ja minä jäin tänne Medellíniin pitämään taloa pystyssä. Ennen ukkelin lähtöä minun piti luvata kolme asiaa: etten menisi mihinkään epämääräisille alueille, etten menisi sateella lenkille ja etten olisi auringossa liian pitkään. Viime aikoina on tullut nimittäin muun muassa kaaduttua alamäessä märällä asvaltilla ja poltettua naamani aika pahasti auringossa.  

Kuvan mäellä on osuutta asiaan.

Täällä on monessa paikassa jalkakäytävillä sellaista vihreän liman näköistä kasvustoa, joka on sateella erittäin liukasta. Yhtenä sateisena päivänä kävi tietenkin niin, että jalkani lipesi, ja kaaduin tuossa ihan melkein talomme vieressä. Onneksi reaktiokykyni oli tallella, ja onnistuin tekemään tyylikkään telemark-alastulon, enkä lentänyt päistikkaa jyrkkään alamäkeen. Harmillisesti suosikkihousuni menivät kuitenkin polvesta rikki, ja polvikin meni ruvelle.

Kasvitieteellisessä puutarhassa käyskentely on kuitenkin oletettavasti aika turvallista puuhaa, joten lähdin käymään Medellínin kasvitieteellisessä puutarhassa, nyt jo toista kertaa. Edellisellä visiitilläni joskus joulu-tammikuussa perhostalo oli ollut korjattavana, ja perhosten näkemättä jääminen oli jäänyt harmittamaan, joten puute piti päästä korjaamaan. Enpä ole postaillut tuosta aiemmasta visiitistänikään, joten yhdistän molemmat käynnit nyt tähän. 

Kasvitieteelliseen puutarhaan on erittäin helppo päästä, sillä metroasema on aivan puutarhan vieressä.

Tykkään yleensä kuvata pikkuöttiäisiä ja muita eläimiä enemmän kuin kasveja, koska eläinten kuvaaminen on interaktiivisempaa ja siksi minusta jännittävämpää. Mutta toki kasvejakin pitää kuvata, jos ne kerran tyrkyllä ovat. Valitettavasti minulla ei ole kyllä hajuakaan, mitä kasveja nämä ovat.

 
Eläimiä kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi kaikista kokoluokista. Oli todella pientä, ja oli todella isoa – ja paljon siltä väliltä.

Jos aloitetaan sieltä pienimmästä päästä, niin tässä muutama öttiäinen.

Jos ukkeli olisi nähnyt tämän seuraavan otuksen, hän olisi ottanut välittömästi jalat alleen. Ukkeli kammoaa matoja, erityisesti tuhatjalkaisia, ja tämä oli vielä oikein kunnon liero!

Tämä oli jonkinlainen karvamato, vaikka näyttikin ihan minikokoiselta pulloharjalta.

Hotel de Abejas Solitarias eli yksinäisten mehiläisten hotelli. 😊

Sitten seuraava eläinkokoluokka.

Tämä keltavatsainen lintu on minusta symppis, vaikka en tiedäkään, mikä lintu tämä on.

Näin puistossa myös ensimmäistä kertaa elämässäni kolibrin, ja harmitti, kun en saanut siitä kuvaa. Lintu oli niin pieni, että se oli hädin tuskin etusormeni mittainen! 

Oravista oli vaikea saada kunnon kuvaa, kun ne olivat niin toimekkaita, mutta yksi orava tallentui sentään epätarkasti kameraan.

Tästä ihanasta kisulista tuli ihan mieleeni vanhempieni edesmennyt Aku-kissa. Voi Akua. Se oli maailman ihanin kissa. Onkohan tämä kolumbialainen Aku?

Ryhmä lähdössä opastetulle kierrokselle.

Juoma-automaatti näkyvissä! Äkkiä sinne!

Otetaas hörpyt! Imu päälle, kamu!

Kilppareita näkyi aika paljon sekä lammessa että lammen rannalla.

Lammen rannalla seisoskellessani rupesin ihmettelemään, kun yläpuolellani olevista puista kuului hirvittävää kahinaa. Katselin ylös ja yritin nähdä, mikä lintu piti noin kovaa ääntä. Aikani puun oksille tähyiltyäni tajusin, että äänen aiheuttajat eivät olleetkaan lintuja vaan ihan muita eläimiä.

I see you.

Säikähdin niin kamalasti, että hyvä etten pyörtynyt siihen paikkaan, kun mietin, että mitä jos tuollainen putoaisi niskaani.

Samoja eläimiä oli maassakin, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Miten iso ja ruma eläin! (Wikipedia paljasti myöhemmin liskot iguaaneiksi).

Uros-iguaaneilla saattaa olla pituutta jopa puolitoista metriä, joten mistään sisiliskosta ei ole tosiaankaan kyse.

Ihmettelin erityisesti leuan alla olevaa pussia,  ja myöhemmin selvisi, että pussia kutsutaan kaulalapuksi. Kun lueskelin iguanan kehonkielestä, sain selville, että iguaani käyttää kaulalappua sekä lämpötilan kontrolloimiseen että viestimiseen.  Jos kaulalappu on laskostettu kasaan, iguaani on alistunut, mutta jos kaulalappu on ojennettu suoraksi, kuten varsinkin tuossa alemmassa kuvassa, iguaani on puolustuskannalla tai yrittää pelotella. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos joku joku tuntematon (tässä tapauksessa kai minä) tulee iguaanin reviirille.

Lammen vastakkaisella rannalla oli – ainakin kaulalapun asennon perusteella – paljon säyseämpi iguaani.

Tarkkailimme toisiamme hyvän tovin, eikä iguaani tuntunutkaan enää hirveän pelottavalta. Samanlainen eläinhän tuo on kuin vaikkapa se kissakin – hieman erilaisessa paketissa tosin. Ruma se kumminkin edelleen oli, vaikka niin saatoin olla minäkin iguaanin mielestä. 😆

Toista iguaania kuvatessani ankka päätti tunkea itsensä samaan kuvaan.

Mitkäs bileet täällä on? Onko meikä jäänyt jostain paitsi?

Homo sapiens -lajin edustajat tykkäävät käydä kasvitieteellisessä puutarhassa piknikillä. Heillä pitää olla mukanaan ruutukuvioiset liinat, viinipullot ja jalkalasit. Lätäköstä juominen on no-no.

Asian hyvin perehtyneet yksilöt tuovat mukanaan myös tuolit ja jääkaapin.

Suloinen pariskunta.

Kävelypolkua puutarhan trooppisessa metsässä.

Kasvitieteellisesssä puutarhassa on useampikin ravintola/kahvila, mutta minusta kaikkein sympaattisin on El Vagón, joka on vanha junanvaunu.

On tosin sanottava, että en ole eläissäni saanut niin huonoa kahvia kuin tuolla. En ole mitenkään nirso kahvini suhteen, vaan yleensä kaikki vähänkään kahvia muistuttava menee kurkusta alas, mutta piti se vielä tämäkin päivä nähdä.

Ensimmäisellä käyntikerrallani minulla oli ollut missio nähdä Orquideorama, massiivinen puusta ja teräksestä rakennettu ulkoilmatapahtuma-alue, mutta kun pääsin Orquideoraman liepeille, vastassa olivatkin kulkuesteet ja vartija. Vartija kertoi minulle, että Orquideorama oli remontissa, joten sitä ei nyt pääsisi katsomaan. Tästä piti vetää oikein herneet nenukkaan, kun olin tullut Suomesta asti Orquideoramaa katsomaan. Vaan ei auttanut selittely eikä vetoaminen siihen, että alueella näkyi muitakin ihmisiä. En voinut ymmärtää, miten alueella oli kuitenkin muita ihmisiä, ja silti minun ei annettu mennä sinne. "He kuuluvat henkilökuntaan", vartija vastasi. Jaahas. No se oli kyllä aika pätevä syy.

Lopulta päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja sujuttautua omin lupineni kulkuesteiden toiselle puolelle. Selitin vartijalle ottavani vain pari valokuvaa, eikä vartijakaan sanonut siihen enää mitään. Ajatteli kai, että ottakoon kuvansa; ei tuosta eukosta muuten pääse eroon.

Pääsinpäs valokuvaamaan tämänkin ihmeen.

Toisella visiitilläni oli kai jokin koululaisten retkeilypäivä, sillä paikalla oli todella monta koululaisryhmää opettajineen. Vähän hirvitti, miten puutarhan eläimet suhtautuisivat koululaisten aiheuttamaan meteliin, mutta ehkä ne ovat tottuneet ääniin.

Nythän täällä on jo muitakin kuin työmiehiä.

En ensin tajunnut, mitä ihmeellistä koululaiset (ilmeistä päätellen) puutarhassa näkivät, mutta aikani kuvaa pällisteltyäni huomasin, että kiven päällä lekottelee iguaani. Tuo on kyllä aika pieni niihin minun aiemmin näkemiini verrattuna.

Kun vihdoin löysin perhostalon, kävi ilmi, että talo oli suljettu. Sen ovella oli lappu, että talo oli hyönteis- ja kasvitutkimuksen takia kiinni mutta että talo avattaisiin pikapuoliin. Se tietää siis vielä kolmattakin reissua kasvitieteelliseen puutarhaan.

Bongasin sentään yhden perhosen talon ulkopuolella, ettei tarvinnut ihan tyhjin käsin lähteä.