Yksi pikainen

Repolainen muisti minua haasteella, jossa pitää vastata muutamalla sanalla kysymyksiin koskien omia lempijuttuja. Koska muutamalla sanalla vastaaminen ei kuulu Kukkapillin sanavarastoon, vastaan totuttuun tyyliin jaaritellen ummet ja lammet. 😆

KULKUNEUVO

Tykkään ajaa autolla ja matkustaa lentokoneella, vaikka kumpaakaan näistä ei saisi nykyaikana myöntää. Tosin on myönnettävä, että en lähtisi enää riemusta kiljuen ajamaan esimerkiksi Lappiin – ihan vain siitä syystä, että sinne ajaminen on niin tylsää – vaan miettisin vaihtoehtoisia matkustusmuotoja. 

Autolla pääsee!

Lentokoneella pääsee paikkoihin, joihin ei muilla kulkuvälineillä pääse (eli suomeksi sanottuna kauas), ja vaikka olen lentänyt elämäni aikana melkoisesti, lentäminen on edelleen aina vähän jännittävää. 

UNELMAMATKAKOHDE

Minun unelmamatkakohteeni olisi varmaankin sellainen, missä olisi vähän kaikkea: paljon mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä, mieluusti merta mutta myös kukkuloita näköalapaikkoineen, rantabaareja, mukavat kävelymaastot, miellyttävä sää (ei sadetta!), hyviä ravintoloita ja ostospaikkoja, halvat taksit ja hyvät julkiset kulkuyhteydet, hylättyjä paikkoja ja mieluusti entinen vankila tai jokin muu kiinnostava kohde, jota pääsisi katsomaan. Ravintoloihin ei tarvitsisi koskaan varata pöytää, vaan aina pääsisi sinne, minne haluaa ja sillä kellonlyömällä kuin haluaa. Löytyisiköhän tämmöistä lomakohdetta jostain? 

Ei kuulu unelmamatkakohdevaatimuksiini.

MUSIIKKILAJI

Tämä on helppo: EDM, lähinnä house ja trance. Olen äärimmäisen kranttu musiikin suhteen, enkä kestä kuunnella yhtään sellaista musiikkia, josta en pidä. Minun mielestäni elämä on aivan liian lyhyt, jotta sitä voisi haaskata huonon musiikin kuunteluun. Toisaalta kun mietin kaikkien aikojen lempibiisejäni, niin ne ovat kyllä kaikkea muuta kuin EDM:ää. Taidan siis kuitenkin olla avarakatseisempi kuin olen ajatellut.  

Taidanpa laittaakin tähän mielestäni kaikkien aikojen parhaat biisit TOP5-järjestyksessä, vaikkei tämä nyt taas varsinaisesti aiheeseen kuulukaan.

1.  Underworld: Always Loved A Film

Paras tanssibiisi ikinä! Videokin on hauska. 

2. Lamb: Gorecki

Kaikkien aikojen paras rakkauslaulu. Kylmät väreet menevät joka kerta tätä kuunnellessa.

3. Danny Ocean: Dembow

Paras latinobiisi – ja samalla ainoa latinobiisi, josta edes pidän. Ihana tarttuva rytmi, joka vie minut hetkessä takaisin Boliviaan, jossa kuulin kappaleen ensimmäisen kerran. Aina kun kuuntelen tätä biisiä, muistan ne illat, kun olimme palaamassa jostain ravintolasta taksilla, ja minä kuuntelin tätä biisiä taksin takapenkillä kuulokkeista, kun Bolivian lämmin iltatuuli puhalsi avoimesta ikkunasta kasvoilleni.

Näiden kolmen jälkeen alkaakin olla tunkua seuraaville sijoille, ja neljänneksi ja viidenneksi olisi voinut sopia moni biisi, kuten Simply Redin Fairground, The KLF:n 3 AM Eternal, Scooterin Fire, Faith No Moren Midlife Crisis, Faithlessin Insomnia tai Snap!:n The Power, mutta päädyin kuitenkin laittamaan sijoille 4 ja 5 seuraavat kappaleet:

4. Linkin Park: Numb

Kuuntelin aiemmin myös raskaampaa musiikkia, kuten Linkin Parkia, Faith No Morea ja Nine Inch Nailsia, mutta jossakin vaiheessa musiikkimakuni muuttui enemmän tuonne EDM:n suuntaan. Mutta voi hitto, miten hyviä nämä vanhat biisit, kuten tämäkin Numb, ovat! Ne ovat kestäneet aikaakin niin hyvin!

5. Fatboy Slim: Right Here, Right Now

Tämä biisi tuli viidenneksi lähinnä videonsa ansiosta, vaikka biisikin on kyllä tosi hyvä. Tämä on minusta yksi parhaista musavideoista ikinä.

Bonuksena vielä nolo paljastus: minulla on tapana bailata joskus kotona yksinäni niin, että ei paremmasta väliä. Löysin kännykästä vanhan kuvan, joka kertoo, miten paha tilanne joskus on. 

Kello 0.21 urheilukelloni toivottaa hyvää yötä.

Kello 1.04 minulla onkin jo alkavan päivän aktiivisuudet täynnä.

KUKKA

Tykkään isoista, näyttävistä ja voimakkaan värisistä kukista, mutta en osaa nimetä mitään yhtä lempikukkaa. Jos kuitenkin ajatellaan ihan realistisesti, niin minulle paras kukka taitaa olla tekokukka.

JÄLKIRUOKA

Olen jälkiruokien suhteen hyvin kaikkiruokainen, joten on hyvin vaikea nimetä mitään yhtä suosikkia. Tosin en hirveästi pidä mistään hedelmäpohjaisista jutuista enkä hyytelöistä tai mousseista. Suklaamousse kyllä menee, jos sen syö tarpeeksi hitaasti (muuten alkaa oksettaa). Jokin köyhä vaniljajäätelöpallo ei myöskään houkuttele yhtään.

Tämmöinen on ihan jees.

Aiemmin tykkäsin syödä buffeteissa ihan hulluna jälkkäreitä, ja harmitti, kun en jaksanut syödä jälkiruokia enää muun aterian päälle niin paljon kuin olisin halunnut. Kerran teinkin Intiassa sillä tavalla (olen kertonut tämän joskus ennenkin), että aloitin buffetissa syömisen jälkiruokapöydästä ja latasin lautaselleni sellaisen kasan herkkuja, että ei ole ennen nähty. Sain tarjoilijoilta hyvin pitkiä katseita (lue: mulkoiluja), eikä tuo ollut mikään kuningasidea muutenkaan, sillä minulle tuli huono olo, kun söin ne makeat ensimmäiseksi. Mutta tulipahan kokeiltua. 😆

KEITTIÖVÄLINE

En oikein tiedä, mitä keittiöväline tarkalleen ottaen tarkoittaa. Tarkoittaako se ihan välinettä, kuten vispilä, vai käykö vastaukseksi myös jokin kodinkone. Joka tapauksessa vastaan, että riisinkeitin. Se on meillä melkein päivittäisessä käytössä, enkä tulisi toimeen ilman sitä. 

Eilen tein lempparikalapataani ja sen kanssa syötiin tietysti riisiä.

LEMPIVAATE

Minun lempivaatteeni on mahdollisimman huomaamaton päällä. En nyt siis tarkoita mitään narubikineitä vaan sitä, että vaate ei tunnu päällä miltään. En voi sietää sitä, jos pitää koko ajan olla korjailemassa jotain valuvaa olkainta, ylösnousevaa helmaa tai alasvaluvaa housunkaulusta. Tykkään siksi varsin kapealinjaisista ja laskeutuvista vaatteista, jotka eivät kiristä mutta jotka kuitenkin istuvat hyvin. 

KOSMETIIKKATUOTE

Minun kosmetiikkatuotteiden käyttöni on nykyään hyvin vähäistä, enkä laita naamaani tavallisesti mitään muuta kuin aamulla päivävoidetta ja illalla yövoidetta. En edes puhdista kasvojani millään aineella, vaan käytän pelkkää vettä. Mutta hiukset pesen joka aamu, joten vastaan shampoo ja hoitoaine. 

Minulla on tapana ostaa shampoo ja hoitoaine aina kampaamokäynnin yhteydessä, ja joskus keväällä kampaajani tarjosi minulle uutta shampoota ja hoitoainetta, jotka olivat tulleet vasta myyntiin. Kyseessä oli Oriben Hair Alchemy -sarja, ja ostinkin sitä kokeeksi. 

Ihastuin kertaheitolla, sillä jopa minä(= kosmetiikasta mitään tietämätön ihminen) huomasin heti, että kyseessä oli todellinen laatutuote. Shampoota riittää oikeasti tosi pieni määrä, ja tuo yksi shampoopullo riittää käytössäni yli kaksi kuukautta, vaikka pesen siis hiukseni päivittäin. Myös tuoksu ja koostumus ovat tosi miellyttävät. Ainoa haittapuoli on korkea hinta, mutta kun ajattelee, miten kauan tuotteet riittävät, hinta ei kirpaise niin pahasti. 

Vittuilu-onnenkeksistä tullut teksti. 😆

LEMPIKAUPUNKI

Minulla ei ole mitään varsinaista lempikaupunkia, koska kaikissa kaupungeissa on hyvät ja huonot puolensa, enkä oikein osaa muutenkaan laittaa kaupunkeja minkäänlaiseen järjestykseen. Mutta sellaisia kaupunkeja, joihin tykkään matkustaa aina uudelleen, ovat Riika, Barcelona, Hyderabad ja Panama. Tykkäisin käydä uudelleen myös Kolumbian Cartagenassa, Limassa sekä Kuala Lumpurissa.

Mainittakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että Lissabonin-matkamme on peruuntunut. Ukkeli olisi siirtänyt matkaa vielä kolmannenkin kerran, mutta minä sanoin, että eiköhän anneta olla; emme me sinne Lissaboniin kuitenkaan koskaan mene. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

LEMPIKIRJA

En lue tätä nykyä ollenkaan kirjoja, eikä mikään kirja ole jäänyt minulle mieleen niin vaikuttavana, että voisin sanoa sitä lempikirjakseni, joten passaan tämän.

JUOMA

Lempijuoma riippuu tietenkin tilanteesta, mutta lempijuomiani ovat kuplavesi, kahvi, samppanja, gin tonic ja negroni.

Drinkkien valmistus kotioloissa voi olla haasteellista. (Kuvan ulkopuolella vielä lattiamoppi ja ämpäri.)

TUOKSU

Jaahas. Tätä pitääkin nyt oikein miettiä. Ensimmäisenä tulevat mieleen tuoksut, joita en voi sietää, eli vanilja, kookos ja myski. Voimakkaat tuoksut ylipäänsä ällöttävät (ja ukkeli käyttää voimakastuoksuisia parfyymeja joka päivä 😆). Mutta jos unohdetaan parfyymiasiat, niin vastaan, että kanelipullan tuoksu.

ILTARUTIINI

Päiväkirjan kirjoittaminen. Ostin joskus monta vuotta sitten äidille päiväkirjaksi Paulo Coelhon kalenterin, ja sitten kun minäkin rupesin kaipailemaan pitkästä aikaa päiväkirjaa, ostin itselleni samanlaisen. Coelhon kalenterissa on juuri sopivasti tilaa kullekin päivälle – ei liikaa (koska silloin iskisi hirveä epätoivo, että millä rivit saa oikein täytettyä) eikä liian vähän (koska silloin tila loppuisi luonnollisesti kesken). Nyt olemme ostaneet äidin kanssa toisillemme Coelhon kalenterit joululahjaksi jo monen vuoden ajan.  

JÄÄTELÖ

En ole jäätelön suuri ystävä, mutta sen kerran kun syön jäätelöä, se saa olla mieluusti mahdollisimman överi.  Jäätelökioskit eivät siis kuulu minun kesäkohteisiini, koska jäätelökioskien jäätelöpallot ovat aivan liian aneemisia minun makuuni. En syö jäätelöä siksikään, että sen kalori–nautinto-suhde on aivan liian huono. 

Näitä mulla on kuitenkin aina pakastimessa. On hyvää, ja kaloreitakin on vain 154.

FLUNSSANKARKOTUSKEINO

Minulla on ollut flunssa viimeksi muistaakseni vuonna 2014 tai 2015, ja olen ihmetellyt, miten on mahdollista, että en saa koskaan flunssaa (tai sairastu muutenkaan). Muistaakseni syksyllä 2016 minulle tuli tosin keuhkoputkentulehdus kuin salama kirkkaalta taivaalta (yhden juoksulenkin aikana), mutta en laske sitä flunssaksi.

Olen tullut siihen tulokseen, että minun flunssankarkotuskeinoni taitavat olla liikunta ja intialainen ruoka. Intialaisessa ruoassahan käytetään paljon inkivääriä, valkosipulia, kurkumaa ja muita aineksia, joiden sanotaan parantavan vastustuskykyä, ja vaikka ruoissa käytetyt määrät ovat melko pieniä, uskon, että niiden säännöllinen syöminen auttaa varmasti jollakin tavalla. Muuta selitystä en flunssattomuudelleni keksi. Niin ja tietysti syön myös paljon kasviksia ja hedelmiä. 

Mutta tapaturmia mulle sattuu. Yhtenä iltana leikkasin melkein sormenpääni irti kesäkurpitsaa pilkkoessani.

AAMUPALA

Pitkäaikaisemmat lukijani jo tietävätkin, että aamiaiseni on ollut sama jo ainakin 10–15 vuoden ajan eli 2–3 Weetabixia ja maitoa. Helppoa ja nopeaa – se on minulle aamulla tärkeintä. Voileivän tekeminenkin olisi aivan liian vaivalloista puuhaa aamulla. 

Maidon pitää olla myös mahdollisimman kylmää, ja jokin aika sitten keksin sellaisen ratkaisun, että laitan maitopurkin pakastimeen vajaaksi tunniksi ennen aamiaisen syömistä. Joskus tosin käy niin, että jään tekemään aamulla jotain, ja sitten kun muistan pakastimessa olevan maidon, se onkin jäätynyt jo niin, että sitä ei meinaa saada purkista ulos. 

Weetabixeja saisi proteiiniversionakin. En ole kokeillut.

HUONEKALU

Tykkään tosi paljon meidän ruokapöydästä, joka on tosin hieman liian iso tähän asuntoon (tai ainakin ruokapöydälle varattuun tilaan). Olen kyllästynyt vaaleaan puuhun, ja tykkään siitä, että pöytä on musta. Haittapuolena mustuudessa on tietysti se, että siinä näkyy joka ikinen muru, mutta se ei ole ongelma, koska olen sellainen rätin kanssa heiluja muutenkin. Pöytä on myös niin tukevaa tekoa, että sitä voi hyödyntää jumpassa, esimerkiksi espanjalaisissa kyykyissä ja reverse hypereissa. 😆 

VUODENAIKA

En pidä suomalaisista vuodenajoista, sillä kaikissa on jotain vikaa: kevät on liian kylmä ja tulee aina liian myöhään, kesä on liian lyhyt ja epävakainen, syksyn jälkeen tulee talvi, ja talvi on liian pitkä, kylmä ja luminen. Aivan erityisesti vihaan valoisia kesäöitä, koska ne häiritsevät nukkumista niin pahasti. Tykkäisin asua sellaisessa paikassa, jossa olisi tasaisen lämmintä (sellaiset 25–27 astetta) ympäri vuoden, jossa illat olisivat niin lämpimiä, että voisi kuljeskella vielä illallakin hameessa ja jossa pimeä tulisi joka ilta kello 18–19 ja aurinko nousisi aina kuuden ja seitsemän välillä. 

Suomalainen kesäyö on kaunis – ja ihan liian valoisa.

JUHLARUOKA

Onpa vaikea kysymys. Jos ajattelen suomalaisia juhlaruokia, en oikein keksi mitään sellaista, mistä tykkäisin aivan erityisesti. 

Suomalaista juhlaruokaa.

Minulle parasta juhlaruokaa taitaakin olla se, kun saan jotain harvinaista herkkua, kuten äidin tekemiä lihapullia, kalakeittoa tai lanttukukkoa. Äiti tekee maailman parasta ruokaa!

*****

Kiitos haasteesta, Repolainen! Näitä oli kiva pohtia. ❤

Tämä haaste on tainnut käydä jo aika monessa blogissa, mutta nappaa haaste mukaasi, jos innostuit! 

😘

Tämä oli tässä

Viimeistä viedään eli vielä kerran Budapest. 

En ole koskaan aiemmin käynyt synagogassa, mutta nyt oli päästävä käymään Dohány-kadun synagogassa, jonka sanotaan olevan Euroopan suurin (ja myös yksi koko maailman suurimmista). Rakennus oli niin valtava, että ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä kokonaan kuvaan.

Sisäänpääsymaksu yllätti, sillä se oli 7000 forinttia eli 18 euroa per lärvi. Kaksi ihmistä sai pulittaa sisäänpääsystä siis kokonaiset 36 euroa, joka on minusta törkeä hinta yhdestä synagogakäynnistä. Tosin oli käynyt jo ilmi, että Budapestissa osataan periä maksua kaikesta mahdollisesta. Ymmärrän toki, että turisteilta halutaan mahdollisimman paljon rahaa, mutta ärsytti siitä huolimatta. 

Synagogan ovella istui mies, joka jakoi kaikille miespuolisille kävijöille valkoisia "hattuja", jotka tuli laittaa päähän ennen sisälle menemistä. Hattu on nimeltään käsittääkseni kippah, ja sitä käytetään lähinnä kai rukousten aikana mutta näköjään myös synagogassa muutenkin. Monenlaista pukeutumissääntöä olen nähnyt, mutta tällaiseen hatunkäyttöpakkoon en vielä ole törmännyt. Ensimmäisenä mieleeni tulee vihreä kaapu, joka minun piti pukea päälleni Singaporessa moskeijaan mennessäni, kun olin ollut niin ääliö, että olin yrittänyt pyrkiä moskeijaan minihameessa (juttu siitä täällä). Huvitti kun etsin tuota moskeijajuttua ja luin toista Singapore-postaustani, niin siellähän oli kuva hunajakennosta hotellin aamiaisella. Eli olen nähnyt hunajakennoja aamiaisella ennenkin, mutta en vain muistanut asiaa.  

Ukkelin synagogan ovella saama hattu ei ollut mikään oikea hattu vaan pahviläpyskä, jonka päässä pysyminen osoittautui haasteelliseksi. Sitten huomasin hatussa pinnin, jolla sain kiinnitettyä läpyskän ukkelin hiuksiin niin, että se pysyi jotenkuten päälaella.

Siellä on ja pysyy.

Sisällä yksi mies repi pakkauspaperin näköisestä rullasta isoja paperinpaloja, jotka hän ojensi niille naisille, joilla oli liian paljaat olkapäät. Minä en tarvinut tällä kertaa lisävarusteita, vaikka minulla olikin polvipituinen hame. 

Synagoga oli todella upea, joten melkein oli kannattanutkin maksaa se 36 euroa.

Istumapaikat oli numeroitu, ja monen paikan kohdalla oli jonkun nimilaatta. 

Nimikkopaikka.

Synagogan sisäpihalla oli kaunis hautausmaa.

Hautausmaalle on haudattu 2000 juutalaista, jotka surmattiin holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Suurin osa näihin massahautoihin haudatuista jäi tunnistamatta. Yhteensä Unkarin juutalaisia tapettiin holokaustin aikana yli puoli miljoonaa. 

Nykyään Unkarissa on yksi Euroopan suurimmista juutalaisyhteisöistä, 80 000–120 000 henkilöä, joista suurin osa asuu Budapestissa.

Synagogan takapihalla oli unkarilaistaiteilija Imre Vargan metallista tehty Weeping willow- eli Itkupaju-niminen teos, jonka lehtiin oli kirjoitettu holokaustin aikana kuolleiden nimiä. 

Synagoga oli Budapestin juutalaisalueella, ja kuljeskelimme jonkin aikaa juutalaiskortteleissa. 

Pyöräkorjaamo.

Parkkipirkko.

Eroottinen teatteri oli harmittavasti suljettu. 😆

Päädyimme yhteen ravintolaan, jossa tilasimme viiden mezen kokonaisuuden, vaikka ei ollut vielä oikein nälkäkään. Olimme jotenkin ajatelleet annosten olevan huomattavasti pienempiä, ja meni taas pakkosyömiseksi. 

Ruokajutut eivät oikein onnistuneet tällä matkalla, ja kummallisinta on, että emme käyneet kertaakaan eteläintialaisessa ravintolassa, vaikka niitä löytyi kaupungista ainakin kaksi (pohjoisintialaisia ravintoloita oli kaupungissa ainakin parikymmentä). 

Yhtenä iltana (taisi olla lauantai) kuljeskelimme hotellimme lähellä ja etsiskelimme ruokapaikkaa. Kaikki paikat olivat aivan täynnä, joten päädyimme iltamyöhäisellä Hard Rock Cafehen. 

Sielläkään ei ollut tilaa kuin baaritiskillä, ja kun siihen ei viitsinyt oikein mitään pihvejäkään tilata (sormisyötävä tuntui baaritiskille sopivammalta), tilasimme tarjoilijan suosituksesta paikan erikoisen eli napostelulautasen, jossa oli vähän kaikkea. Kun annos saapui pöytään, meinasin pyörtyä. 😆

Pientä naposteltavaa Hard Rock Cafen tyyliin. Lautanen näyttää kuvassa paljon pienemmältä kuin se oli.

Muutama iltakuva kaupungilta: 

Karkkikauppa.

Gellértinvuori, Vpaudenpatsas ja Citadella-linnoitus.

Ukkeli ei välitä kauppahalleista, joten kävin yhtenä iltapäivänä yksinäni Budapestin suuressa kauppahallissa ukkelin jäädessä viettämään siestaa hotellille. Matka kauppahallille ei ollut pitkä, mutta päätin mennä ratikalla, kun teki mieli kokeilla ratikalla matkustamistakin ja kun minulla nyt oli niitä lippuja!

Hotellin edessä olevat ratikkapysäkit ovat vähän vaarallisia, sillä raiteita ja laitureita ei ole eroteltu oikeastaan mitenkään. 

Minulle meinasikin käydä taas gaudit, kun en huomannut yhtä ratikkaa, ja meinasin jäädä sen alle.

Kakkosen ratikka ajaa pitkin Tonavan vartta, joten samalla voi ihailla jokimaisemia.

Kauppahalli oli valtava. 

Pohjakerroksessa oli ruokatavarat ja yläkerrassa ravintolat, käsityöt, matkamuistot ynnä muu. 

Vessa-asiointi maksaa, totta kai.

No nyt on turistisälää.

Vähän erikoisempia maatuskoja. Putinkin siellä näyttää olevan, ja Trump.

Unkarilaisia keittokirjoja, jotta unkarilaisten ruokien syömistä voi jatkaa kotonakin. 😆

Lángos-ravintola.

Lángos – lättänä leipä, jonka päällä on tyypillisimmin juustoa – on suosittua pikaruokaa Unkarissa. Meiltä jäivät lángoksetkin maistamatta, mutta en usko, että menetimme hirveästi. Tästä ravintolasta olisi saanut hieman erikoisempia lángos-versioita. 

Alakerrassa oli jotenkin kuollutta, ja moni liike näytti olevan kiinni. Mietin, johtuiko tämä myöhäisestä ajankohdasta (ehkä torilla on vilkkaampaa aamulla ja aamupäivällä) vai oliko tämäkin koronan aikaansaamaa. 

Paprikakauppias. Unkarihan on kuuluisa paprikastaan.

Löysin vielä yhden kerroksen kellaritasolta, ja siellä sitä vasta kuollutta olikin. 

Paluumatkalla hotellille eksyin yhteen kirkkoon, kun ulkona oli mainos, että kirkon torniin pääsee taas. Kävi ilmi, että tähänkin kirkkoon piti maksaa päästäkseen sisälle (2000 forinttia eli 5 euroa), mutta päätin maksaa mukisematta, koska halusin päästä sinne torniin. 

Belvárosin seurakuntakirkko.

Lippuja myynyt mies tiedusteli, mistä päin olin kotoisin, ja kun hän kuuli, että Suomesta, hän sanoi suomeksi "hyvää päivää". Sain mukaani kirkon pohjapiirroksen, jossa oli selitetty, missä mitäkin on sekä kuvan kirkon seinällä olevasta Neitsyt Maria -freskosta, joka on jo yli 700 vuotta vanha mutta joka oli löytynyt vasta muutama vuosi sitten usean maalikerroksen alta.

Belvárosin seurakuntakirkko on muuten Pestin vanhin rakennus, ja se on rakennettu jo vuonna 1046. Ajatelkaapa, että tuo rakennus on jo melkein tuhat vuotta vanha!

Torni oli hieman hämmentävä paikka.

Piispa Gellertin patsas.

Katto on mallia "couple roof", ja harmitti, kun en löytänyt kattotyypille suomennosta.

Näkymät tornista eivät olleet mitenkään mieleenpainuvat, sillä tornista näkyi lähinnä Erzsébetin silta.

Kirkko itsessään tuntui vähän vaatimattomalta synagogan jälkeen.

Kirkon lattian alla sijaitsee roomalaisen kaupungin raunioita 100-luvulta.

Maalikerrosten alta löytynyt Neitsyt Maria -fresko.

Palasin hotellille kävellen ja tutkiskelin samalla vähän kaupungin tunnetuinta turistikatua, Váci utcaa. 

Sivukuja.

Teksti t-paidasta. En ostanut. 😆

Ravintola, josta sai myös vähän eksoottisempia herkkuja...

...kuten alligaattoria ja kengurua.

Starbucksin edestä löytyi tämmöinen Shakespearen poju, joka ei oikein innostunut meikäläisen lähentely-yrityksistä.

Käsinmaalattua unkarilaista posliinia. Tuo iso pää olisi maksanut 69 500 000 forinttia eli 175 000 euroa.

Viimeisenä päivänä oli vähän mojo kateissa, eikä ilmakaan oikein houkutellut mihinkään. Sateli aina välillä ja oli huomattavan vilpoista verrattuna aiempiin päiviin. Kävimme kuitenkin katsomassa vielä yhtä kirkkoa, Pyhän Tapanin tuomiokirkkoa, ja Westend-ostoskeskusta, jossa sainkin sitten eteeni sen elämäni hirveimmän ravintola-aterian.

Pyhän Tapanin kirkko.

Kirkko on Budapestin suurin kirkko, mitä osattiin hyödyntää taloudellisissa tarkoituksissa. Lipunmyyntiä varten oli perustettu oikein lipunmyyntitoimisto, joka sijaitsi viereisellä kadulla. Jos mieli päästä torniin (me tietysti mielimme), lippu maksoi 8 euroa kappale. Meikäläinen vissiin purkaa ärtymystään tällä tavalla, että kaikki pääsymaksut pitää kirjoittaa näkyviin. 😆

Päähineiden käyttökieltolappu huvitti jokseenkin paljon. Kun synagogassa pitää käyttää päähinettä, kirkossa päähinettä taas ei saa käyttää. Kumma kun jumalalla on eri uskonnoissa eri vaatimukset.

Kirkko oli upea, mutta koska en oikein jaksanut valokuvata, otin (huonolaatuisen) videon. 

Pohdin ukkelille, miksi kirkoista pitää tehdä niin prameita, ja ukkeli vastasi, että varmaan siksi, että kirkon varallisuuden pitää näkyä. Jos syy on oikeasti tämä, niin miksi sen pitää näkyä? Näin ateistina on vaikea ymmärtää, miksi ulkoisiin puitteisiin pitää panostaa niin paljon, kun on kuitenkin henkisistä asioista kyse. 

Torni osoittautui jälleen suhteellisen erikoiseksi kokemukseksi. 

Näkymät olivat harmaana päivänä vähän ankeat.

Westend on Budapestin suurin ostoskeskus, ja se osoittautui vähän sekavaksi paikaksi – ainakin jos ravintolassa käynti oli prioriteettilistalla ensimmäisenä.  

Päädyimme ostoskeskuksen katolle, josta piti löytyä Okay Italia -ravintola.

Westendin kattopuistosta tuli ihan mieleen Redin puistokansi.

Pitkällisen haeskelun jälkeen Okay Italia löytyi puiston päästä, leffateatterikompleksin vierestä. 

Ravintolan lista oli järkyttävän pitkä, ja päädyin lopulta pitkällisen jahkailun jälkeen pastaan, jossa olisi lohta ja parsakaalia. Eteeni saapui kummallinen valkoinen mössö, jonka ulkonäkö oli niin luotaantyöntävä, ettei tehnyt mieli ottaa edes kuvaa annoksesta. Maku oli aivan hirveä, enkä tiedä, mitä pastassa oleva valkoinen aines oli. Kermaa se ei ainakaan ollut eikä juustoa, vaan maku muistutti lähinnä lämmintä maitoa. Lohen ja parsan paloja sai etsimällä etsiä kasan alta.

Tajusin ottaa kuvan vasta kun olin närkkinyt annostani jonkin aikaa. (Tuo keltainen paprikanpalanen on eksynyt lautaselle viereiseltä salaattilautaselta). Yritin saada ruokaa väkisin alas, mutta se lämpimän maidon haju ja maku oli niin kamala, että oli pakko jättää lopulta suurin osa ruoasta syömättä. 

Kun tarjoilija tuli hakemaan lautasia pois ja näki minun lähes täyden lautaseni, hän kysyi, oliko ruoka ollut hyvää. Minä vain vastasin, että juu, oli ollut. Olen tavattoman huono valittamaan ravintolassa mistään, enkä arvannut nytkään valittaa ruoasta, koska ehkä sen kuului olla sellaista, ja ruoka ei vain ollut minun makuuni. Kun tarjoilija kysyi seuraavaksi, haluaisinko ottaa lopun ruoan mukaani, minun teki mieli ruveta kirkumaan, että en halua nähdä pastaa enää ikinä ja että vie ruoka äkkiä pois silmistäni. 😆

Minulla oli loppupäivän vähän huono olo, mutta en tiedä, johtuiko se ruoasta vai matkaväsymyksestä. Parin tunnin lento Helsinkiin tuntui paljon pidemmältä kuin se olikaan, mutta pääsimme vihdoin kotiin.

Paluulennolla tarjoiltiin jääkylmää salaattia ja leipää (joka puuttuu nähtävästi kuvasta).

Suomenojan lintulammen ympäristö näyttää kovin erilaiselta kuin pari vuotta sitten.

Vihdoin ja viimein voin laittaa pisteen Budapest-jutuille, ja sielläkin päässä voitte huokaista helpotuksesta: enempää ei ole tulossa.

Ei muuta kuin mukavaa helatorstain jatkoa! 

😘