Kannattaa aina pitää yöpöydällään jotain hienolta kuulostavaa kirjaa, jos vaikka sattuu kuolemaan nukkuessaan.


lauantai 25. toukokuuta 2019

Kiitos kivusta ja särystä

Tällä viikolla on harmittanut moni asia. Pari kertaa on ollut sellainen olo, että ihan turhaan minä edes yritän mitään, kun joka asiasta tulee jokin vaiva. On harmittanut kipeä kyynärpää, pitkästä aikaa oireileva polvi, jäykät ja kipuilevat lonkankoukistajat sekä univaikeudet. Torstaina ajattelin tuskastuneena, että olen niin vanha ja raihnainen kääkkä, että ei kai tässä kannata muu kuin ruveta odottelemaan kuolemaa. Parhaat vuodet ovat joka tapauksessa jo takanapäin, ainakin fyysisesti, ja elämä tulee olemaan tästä eteenpäin pelkkää alamäkeä.

Jo seuraavana päivänä sain kuitenkin muistutuksen siitä, että tuollaiset kivut ovat loppujen lopuksi pieni murhe tässä maailmassa. Elämässä ei saisi pitää mitään itsestäänselvyytenä, vaan joka päivä pitäisi muistaa olla kiitollinen siitä, että on itse turvassa ja että kaikki läheiset ovat turvassa.

Tulin puolenpäivän aikaan uimasta ja sain juuri suljettua oven takanani, kun kuulin hirvittävän rysähdyksen. Juoksin parvekkeelle katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja näin tuossa talomme alapuolella olevassa mäessä rekan poikittain. Kaikki näytti muuten ihan normaalilta ja rauhalliselta. En tajunnut, miten rekka oli mäessä keula alaspäin, sillä tie on yksisuuntainen, ja mäkeä saa ajaa vain ylöspäin. Rekka oli menossa siis aivan väärään suuntaan. 



Pian huomasin, että mäessä oli rekan lisäksi neljä henkilöautoa, jotka eivät liikkuneet mihinkään. Yhden auton vieressä makasi täysin romuksi mennyt moottoripyörä. Puiden alta pilkotti ainakin kaksi muuta autoa, jotka olivat ihan kiinni toisissaan, ja myös niiden keula osoitti väärään suuntaan. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

Yhtäkkiä maailma ikään kuin heräsi eloon, ja tie alkoi täyttyä ihmisistä.

Videolta saa paremman käsityksen tapahtumapaikasta kuin valokuvista. Video on varsin huonolaatuinen, joten pahoittelut taas tästäkin.



Ihmisiä alkoi juosta paikalle läheisistä taloista, ja moni tuli parvekkeelleen seuraamaan tapahtumia.

Todella pitkältä tuntuneen ajan kuluttua (joka todellisuudessa oli 17 minuuttia) paikalle alkoi saapua ambulansseja, palokunnan autoja ja poliiseja. Helikopterikin ilmestyi pörräämään tien yläpuolelle. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että oli tapahtunut jotain ihan muuta kuin muutaman auton ketjukolari.

Paikalle saapui myös auto, jonka väki veti päälleen valkoisia suojahaalareita ja muovikäsineitä.

Näkösuojan pystytystä.

Reilun tunnin päästä El Colombianon nettisivulle oli tullut tieto onnettomuudesta ja siitä, mitä oli tapahtunut.

Tuo nyt tiellä poikittain oleva rekka oli ajanut talomme edestä kulkevaa jyrkkää mäkeä alaspäin, kun rekasta oli pettänyt jarrut. (Kyseessä on se sama mäki, jonka kuvan laitoin pari postausta sitten ja jossa kaaduin.) Jarruton rekka oli kiitänyt mäkeä alas hirvittävää vauhtia osuen kaikkeen, mitä rekan tielle sattui, eli kahdeksaan henkilöautoon, yhteen koulubussiin ja kahteen moottoripyörään. Tapahtuma tallentui kadunkulmassa olleeseen kameraan, ja video näkyy tuon edellä linkkaamani El Colombianon jutun alussa. (Jos video ei näy tuosta linkistä, sen voi katsoa täältä.)

Pahiten kävi naiselle, joka oli juuri ylittämässä risteystä, kun rekka tuli vauhdilla hänen autonsa kylkeen. Naisen auto rutistui rekan ja koulubussin väliin ja jäi lopulta puoliksi rekan alle. Auto tuhoutui täysin, ja nainen kuoli välittömästi. 

Tuo romukasa rekan oikealla puolella on naisen auto.


Ja tässä on kaikki, mitä autosta jäi jäljelle.
Olen miettinyt paljon tuota 51-vuotiasta naista, joka menetti henkensä onnettomuudessa. Kuka mahtoi päättää, että hänen elämänsä piti päättyä juuri tuossa kohtaa ja juuri tuolla tavalla. Jumala? Kohtalo? Sattuma? Ei kukaan?

Yksi ihmepelastuminenkin nähtiin. Koulubussin vieressä moottoripyöränsä kanssa liikennevalojen vaihtumista odottanut nainen näki rekan tulevan hirveää vauhtia mäkeä alas ja ihmetteli, miksi rekka ei hiljennä vauhtia risteykseen tullessaan. Naisen ensimmäinen reaktio oli hylätä moottoripyörä ja hypätä sen vierestä pois. Jos nainen olisi tehnyt liikkeen sekuntiakaan myöhemmin, nainen tuskin olisi enää hengissä.

Naisen uskomaton pelastuminen näkyy tästä Noticias Caracolin uutispätkästä. (Videon lopussa näytetään hetki toista samana päivänä Medellínissä tapahtunutta onnettomuutta, jossa bussi oli kaatunut kyljelleen.)



Vaikka onnettomuus näyttää todella hurjalta, siitä selvittiin loppujen lopuksi yllättävän pienin vaurion – pois lukien tietysti menehtynyt nainen. Kahdeksantoista henkilöä loukkaantui, mutta kukaan heistä ei vakavasti, ja ajoneuvotkin selvisivät yllättävän pienin vaurioin.

Tässä koulubussi, jonka keulaan rekka törmäsi:


Kun kävelin tuota tietä tänään kauppaan, mistään ei olisi voinut arvata, mitä paikalla eilen tapahtui. Tiellä ei ollut enää yhden yhtä romunkappaletta, yksikään puu tai sähkötolppa ei ollut vinossa ja liikenne soljui entiseen malliin. Elämä jatkuu joillekin onnellisille kuten ennenkin, kun taas joitakuita on kohdannut suuri suru. Elämästä on joskus reiluus kaukana.

Mutta jottei tämä menisi ihan synkistelyksi, käydäänpä vielä pikaisesti Comuna 13:ssa, jossa kävin toistamiseen tällä viikolla. Tosin ei tuokaan reissu mikään ratkiriemukas ollut, varsinkin kun kävin hautausmaallakin, mutta tulee ainakin vähän väriä tähänkin postaukseen.

Lähdin käymään Comuna 13:ssa siksi, että olin lukenut, että Comunaan oli tullut uusia graffiteja. (Aiemmasta Comuna 13:n opastetusta graffitikierroksestani voit lukea täältä.) Kotoa lähtiessäni oli ollut varsin kaunis ilma, mutta kun pääsin tunnin päästä perille Comunaan, taivaalle oli kerääntynyt uhkaavan näköisiä pilviä, ja ukkonen jyrisi. Säiden nopea vaihtelu on kovin tyypillistä Medellínille.






Pyykkipäivä.
Miksiköhän muuten ihmisten pyykkien kuvaaminen on minusta niin kiehtovaa? Onkohan mulla jokin pyykkifetisismi?

Sitten niitä uusia graffiteja:





Kun olin kuvaamassa näitä portaita, tyttö päätti istahtaa portaille, joten tuli sitten vähän toisenlainen kuva.
Alaspäin katsova koira. Ei kun tämä onkin eteenpäin katsova koira.


Liukuportaillakin tuli toki taas ajeltua.

Comuna 13 on varsin omaleimainen paikka, eikä siellä tuntunut nyt yksin ollessanikaan mitenkään turvattomalta. Vähän sellainen turisti-olo minulla kyllä oli – paljon enemmän kuin viime kerralla noin parinkymmenen muun turistin kanssa liikkuessani!

Valkoinen talo. 


Takaisin metroasemalle kävellessäni bongasin tien vieressä hautausmaan, ja siellä piti tietysti heittää pieni kierros. Hautausmaa oli aika hoitamattoman oloinen mutta tuntui kuitenkin olevan vielä ihan aktiivisessa käytössä, kun portilla olevan kopissa istui kai jonkinlainen hautausmaan hoitajakin sadevarusteet päällä. 





Sainpa taas tungettua monenlaista asiaa yhteen postaukseen.

tiistai 21. toukokuuta 2019

Kolumbialaisessa supermarketissa

Nyt on aika tehdä taas perinteinen katsaus paikallisiin supermarketteihin.

Supermarkettivalikoima on Kolumbiassa (tai ainakin Medellínissä) erinomainen, eikä kaupoista ole puutetta. Supermarkettiketjuja on useita, ja kaupat vaihtelevat hinnoiltaan ja valikoimiltaan aika paljon. Käyn itse joko Carullassa tai Éxitossa ihan käytännön syistä (ne sijaitsevat kohtuullisen lähellä). Carulla ja Éxito kuuluvat samaan ketjuun, mutta Éxito on vähän halvempi ja isompi. Éxito muistuttaa valikoimaltaan aika paljon suomalaista Prismaa, sillä sieltä löytyy niin vaatteita, kodinelektroniikkaa, sisustustarvikkeita kuin tietysti ruokaakin. Carulla on pienempi ja hieman kalliimpi, ja sen valikoimat keskittyvät lähinnä ruokaan ja juomaan.

Tästä mennään lähi-Éxitooni.



Tämä kuva on otettu ennen joulua (siksi tonttulakit).
Minulla oli aluksi suuria vaikeuksia asioida täkäläisissä ruokakaupoissa, sillä tavarat olivat minusta jotenkin ihan epäloogisissa paikoissa. Esimerkiksi vessapaperi ja talouspaperi eivät ole samassa hyllyvälissä, vaan vessapaperi on terveyssiteiden kanssa samassa paikassa ja talouspaperi puolestaan tiskiaineiden ja sen sellaisten kanssa samassa paikassa. Vaikka onhan se tietysti järkevää, että alapääosasto ja yläpääosasto pidetään erillään.

Varsinkin alkuaikoina oli hirveän turhauttavaa, kun kaupassa meni aina niin paljon aikaa, kun etsin milloin mitäkin. Yhä edelleenkin, jos tarvitsen jotain erikoisempaa, kuten tässä yhtenä päivänä hunajaa, saan käydä läpi jokaisen hyllyn, ennen kuin tavara löytyy (jos löytyy). Hunajan voisi kuvitella olevan samassa paikassa kuin sokeri ja muut makeutusaineet, mutta siellä se ei nimenomaan ole. Nyt en enää muista, missä hunaja loppujen lopuksi oli, joten toivottavasti en joudu ostamaan sitä ihan pian uudestaan!

Heviosasto on minulle se kaupan tärkein osasto, joten aloitetaanpa sitten vaikka sieltä. (Olen ottanut kuvat suurimmaksi osaksi rupuisalla kännykälläni, joten kuvat ovat vähän kökkeröisiä. Pahoittelut siitä.)

Lähi-Éxitoni heviosastoa.
Toisen Éxiton vihannesosastoa.

Samaisessa kaupassa on näppärä sumutuskastelujärjestelmä salaateille.
Luomuvihanneksia Carullassa.
Pakattuja vihanneksia ja hedelmiä.

Hedelmävalikoima on minusta täällä erinomainen, varsinkin mitä tulee paikallisiin hedelmiin, ja on kiva, kun hedelmien esillepanoon on panostettu yleensä aika paljon.

Avokadot jaksavat tuottaa päänvaivaa! Kaupoissa ei nimittäin ole juuri koskaan heti syötäväksi sopivia avokadoja, vaan avokadot ovat lähes poikkeuksetta kivikovia. Jos siis haluaa syödä avokadoja, niitä pitää ostaa ajoissa, koska niitä joutuu kypsyttelemään huoneenlämmössä useamman päivän. Usein avokadoröykkiön luona on joku toinenkin kopeloimassa avokadoja, ja siinä saa yleensä pari sanaakin vaihdettua, kun valitellaan, että "nada para hoy" (ei mitään täksi päiväksi sopivaa).

Ilahduin taannoin toisessa lähi-Carullassani, sillä sinne oli ilmestynyt syöntikypsien avokadojen laatikko.


Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä nuo eivät olleet sen pehmeämpiä kuin muutkaan avokadot. Mutta pesäpallon pelaamiseen nuo sopisivat varmasti oikein hyvin.

Vihanneksista ja hedelmistä on mainittava myös se, että niitä ei punnita heviosastolla, vaan ne punnitaan aina kassalla. Aika näppärää itse asiassa.

Monessa kaupassa on hedelmä- ja salaattitiskejä, joista saa koostaa itse salaattinsa.



Valikoimat ovat yleensä sen verran huonot ja vihannekset niin virttyneen näköisiä, että niiden ostaminen ei hirveästi innosta. Valikoimat ovat muutenkin aika hedelmä- ja kastikepainotteisia, kun kaipaisin itse enemmän vihanneksia. 

Kaupoissa on myös valmiita hedelmä- ja marjasoseita, mutta en oikein tiedä, mihin ihmiset noita käyttävät. Niillä on kuitenkin ilmeisen paljon menekkiä, kerran tarjontaakin on.




Leipävalikoimat ovat ilahduttavan hyvät, vaikka leivät ovatkin suomalaisittain ajatellen aikamoista höttöä.

Ostin aluksi noista paistopisteistä kokojyvä- tai siemenleipiä, mutta pian huomasin, että se ei meidän taloudessa oikein kannata. Ukkeli syö leipää vain silloin tällöin aamiaiseksi, enkä minä ehdi syömään koko leipää, ennen kuin se kuivuu ja muuttuu murenevuuden takia vaikeaksi leikata. Olen siis ostanut täysjyväpaahtoleipää, joka säilyy kauemmin. Toin myös Suomesta kolme pakettia ruispuikuloita, vaikka jos ihan totta puhutaan, taidan kuitenkin pitää enemmän vaaleammasta leivästä, ainakin näissä olosuhteissa, kun ruisleivän päälle ei ole laittaa niitä juttuja, joita Suomessa laittaisin.

Täkäläisessä tortillavalikoimassa ei ole valittamista.


On vaaleita vehnätortilloja, täysjyvävehnätortilloja, maissitortilloja, kauratortilloja, välimerellisiä tortilloja, kvinoa-tortilloja, chiasiementortilloja, marjatortilloja (kyllä vaan!), pizzapohjaksi sopivia tortilloja, burritos-, wrap- ja fajitas -tortilloja sekä pitaleipiä – ja varmasti vielä joitain muitakin laatuja. 😅

Olen itse ostanut täysjyvä-, chia- ja kvinoatortilloja, ja ne ovat ainakin olleet kaikki varsin hyviä (tosin jompikumpi viimeksi mainituista oli ehkä hieman liian makeaa minun makuuni). Meillähän syödään tortilloja intialaisen ruoan kanssa silloin, jos en jaksa tehdä itse leipiä tai paistaa mitään lättyjä. Parhaimman tuloksen valmistortilloja lämmittäessä saa minusta niin, että heittää tortillan suoraan kaasulieden liekille ja paistaa tortillan siinä, kunnes molemmilla puolilla on ruskeita täpliä. Mikrossa lämmittäminenkin onnistuu, mutta mikrossa tortilloista tulee lötköjä, eivätkä lötkötortillat oikein houkuttele. Seuraavaksi pitäisi ehkä kokeilla marjatortilloja! Tosin ne eivät sopisi välttämättä kauhean hyvin yhteen intialaisten sörsseleiden kanssa, mutta toisaalta voisi tulla uusia makuelämyksiä.

Toinen, mistä täällä ei ole puutetta, ovat arepat.

Arepa-valikoimaa.
On vehnä- ja maissiarepoja, on pellavansiemenillä, kvinoalla ja chiasiemenillä maustettuja arepoja, on ohuempaa ja paksumpaa arepaa, on juustolla ja ilman. En oikein tykkää täkäläisistä arepoista, joten en ole ostanut arepoja kaupastakaan. En ole edelleenkään maistanut venezuelalaisia arepoja, jotka ovat kuulemma paljon parempia kuin nämä täkäläiset kuivat käkkyrät, joita syödään tavallisimmin kai juuston kanssa. Olen kuitenkin edennyt venezuelalaisten arepojen kanssa jo sen verran, että olen etsinyt Medellínistä pari asiallisen kuuloista paikkaa, joista niitä saisi. Nyt pitäisi enää saada lähdetyksi maisteluretkelle! 

Maitoa korvaavia tuotteita on myös paljon.


Saatavilla on ainakin riisi-, kaura-, manteli- ja soijamaitoa. Tykkään itse kuitenkin ihan perinteisestä maidosta, vaikkei se aikuisten juomaa kai nykyään olekaan. Maitoa menee minullakin aika vähän, sillä käytän sitä vain aamupalalla Weetabixien tai murojen kanssa sekä kahvimaitona. Maito myydään täällä pusseissa, kuten Intiassakin, joten maito pitää kaataa aina avaamisen jälkeen kannuun.




Jogurttivalikoima on melkoinen, mutta en ole perehtynyt jogurtteihin sen paremmin, kun en syö jogurttia. Maustamatonta jogurttia menee kyllä joskus intialaisen ruoan kanssa, mutta en ole vieläkään löytänyt täältä hyvää maustamatonta jogurttia. Kreikkalaisia jogurttejakin on varmaan pariakymmentä eri merkkiä, mutta niissä kaikissa on jokin omituinen sivumaku, jota en osaa oikein määritellä. Ne ovat jollakin lailla keinotekoisen oloisia.

Lihavalikoimat ovat täällä suorastaan erinomaiset, ja kalaakin on saatavilla tuoreena, toisin kuin Boliviassa.

Lihatiskien edessä on jakkarat, joilla saa istuskella ja odotella, kun myyjä paloittelee lihan.
Oikein harmittaa, kun emme syö enemmän punaista lihaa, koska liha olisi täällä varsin laadukasta, ja sitä olisi tarjolla joka tarpeeseen. En vain pysty syömään punaista lihaa kovin usein, sillä se alkaa tökkiä hyvin nopeasti.

Kalan kanssa saa sen sijaan olla tarkkana. Kalan tuoreuden kanssa on joskus vähän niin ja näin, ja erityisesti pakatusta kalasta pitää tarkistaa, että se on varmasti pakattu ostopäivänä eikä yhtään aiemmin. Kala pitää myös valmistaa ostopäivänä. Viime viikolla kävi niin, että ostin palan pakattua lohta, mutta menimmekin illalla syömään, ja kala jäi laittamatta. Valmistin kalan sitten seuraavana päivänä, mutta kalassa oli niin omituinen maku, että oli pakko jättää se syömättä. Onneksi ukkeli oli lähtenyt samana päivänä Boliviaan, niin ei tullut enempää sanomista. 😆 Lohi tulee tänne muuten Chilestä, mitä vähän ihmettelen, kun Kolumbiallakin on kuitenkin rannikkoa ja kalastusvesiä.

Suurin osa kalatiskin kaloista on minulle täysin vieraita, enkä ole uskaltanut kokeilla niitä. Tilapiaa olen ostanut ja laittanut, ja se on ollut ihan ok.


Isommissa marketeissa on aina jonkinlainen ravintola, jossa myydään kotiruoan tyyppistä lounasruokaa, joka näyttää olevan äärimmäisen suosittua. Ruokaa myydään myös valmiiksi pakattuna, mutta valikoimat ovat yleensä aika pienet.

Paikallisia erikoisuuksia: monenlaisia tamaleja sekä arroz con lecheä eli eräänlaista riisipuuroa.
Grillikylkeä, kanansiipiä, kinkkuvoileipiä sekä juustolla täytettyjä banaaneja.
Ulkomaisten tuotteiden valikoima on kaupoissa yleensä aika hyvä, mutta tuotteet ovat, kuten muuallakin maailmassa, yleensä aika hinnakkaita.

Vähärasvaisia, sokerittomia, vähäkalorisia ja gluteenittomia tuotteita.

Terveys- ja hyvinvointituotteiden valikoima on myös hyvä, sillä erityisesti hyvin toimeentulevat kolumbialaiset ovat erittäin terveystietoisia ja linjoistaan huolta pitäviä. He (varsinkin naiset) ovat myös viimeisen päälle laittautuneita, ja tunnen itseni usein varsin nuhjuiseksi heidän rinnallaan. Mutta samaa ilmaa tässä kuitenkin hengitetään, joten mitä suotta asiasta itselleen alemmuuskomplekseja kehittelemään.

Éxitossa on erinomainen leikkele- ja juustotiski, josta saa varmasti melkein mitä tahansa leikkelelihoja ilmakuivatusta kinkusta salamiin ja juustoja fetasta sinihomejuustoon. Lisäksi tarjolla on myös vähän eksoottisempia tuotteita, kuten hapankaalia, aurinkokuivattuja tomaatteja, maustekurkkuja ja oliiveja. 

Alkoholia myydään ruokakaupoissa, ja valikoimat ovat kattavat.



Kolumbian kansallisjuomaa aguardienteä.
Aguardiente (agua = vesi; ardiente = polttava) on täällä varsin suosittua, ja olen nähnyt, kun kolmen hengen seurue on tilannut baarissa pöytään pullollisen aguardienteä. Aguardienten alkoholipitoisuus on useimmiten 29%, ja sen maku muistuttaa minusta eniten kreikkalaista ouzoa. Kuten näkyy, aguardienteä saa sekä pulloissa että isoissa ja pienissä pahvipakkauksissa.

Aiemman asuinpaikkamme lähellä oli Carulla, joka oli auki 24/7. Siellä oli rajoitettu alkoholin myyntiä sillä tavalla, että alkoholia ei myyty yöllä kello kahden ja kuuden välillä, mutta muuten alkoholia sai siis ostaa vaikka keskellä yötä.

Kun on saanut ostoksensa kasattua, onkin aika suunnata kassalle. Kassat ovat täällä (varsinkin Éxitossa) jostain syystä äärimmäisen hitaita, ja kassoilla odotteleminen koettelikin aluksi hermojani. Sitten tajusin, että minun on ehkä helpompi muuttaa omaa asennettani kuin kolumbialaisia kassatyöntekijöitä, ja pakotin itseni suhtautumaan jonottamiseen maltilla.

Toinen asia, joka kassoilla ärsyttää, on se, että täkäläiset ihmiset eivät näytä tietävän, mitä tehdä tyhjille ostoskärryille ja -korille sen jälkeen, kun ostokset on ladottu hihnalle. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa työntää kärryt kassojen ohi kaupan ulkopuolelle, mutta ei: ne jätetään pyörimään kassan eteen, jotta seuraava asiakas saa luovia tiensä muoviviidakon läpi, ennen kuin pääsee kassalle.


Täällä on myös sellainen tapa, että ostokset pakataan kassalla automaattisesti pieniin muovipusseihin, ja tuotteet jaotellaan pusseihin jonkin ihmeellisen logiikan perusteella, josta en ole päässyt selville. Onneksi kassa sentään kysyy ensin, haluaako asiakas ostoksensa muovipusseihin. Minulla on yleensä omat kangaskassit mukanani, mikä takaa yleensä myös sen, että saan pakata ostokseni itse. Tämä on tärkeää siksi, että kauppamatkani Éxitoon on melkein puolitoista kilometriä, ja kuljen matkan aina kävellen. Haluan pakata ostokset niin, että paino jakautuu kasseihin tasaisesti, jotta kassit on helpompi kantaa. Onneksi paluumatkalla ei sentään ole kovin pahoja ylämäkiä!

Lopuksi vielä taas muutamat kauppaostokset ja niiden hinnat.







Tässä on ostettu Éxitosta iso paketti leipää, 4 isoa rullaa vessapaperia, 18 kananmunaa, ananas, litran pussia maitoa, 4 banaania, 3 punajuurta, 5 porkkanaa, 500 gramman rasia margariinia, rasia salaattia, 2 sanomalehteä, pussi pinaattia, hammastahna ja 500 grammaa broilerinfileitä. Ostokset maksoivat yhteensä 77 173 pesoa eli 20,7 euroa.

Olen muuten aivan hullaantunut näihin Colgaten Natural Extracts -hammastahnoihin!

Toisessa on makuna inkivääri-kookos ja toisessa sitrushedelmä ja eukalyptus. Erityisesti tuo inkivääri-kookos pitää suun raikkaana niin paljon kauemmin kuin mikään muu kokeilemani hammastahna. Sitten kun tulee aika lähteä Kolumbiasta lopullisesti, minun pitää varmaan ostaa näitä hammastahnoja loppuelämän tarpeiksi mukaani. 



Tässä puolestaan on ostettu Carullasta 6 Corona-olutta, iso purkki munanvalkuaisia, sanomalehti, 2 pulloa light-Colaa, vartalovoide, rasia maustamattomia cashewpähkinöitä, 8 pikkupussia Hatsu-snackejä, 340 grammaa tilapia-filettä, 2 pussia valmisvihannessekoituksia, yksi salaattisekoitus, 6 appelsiinia, 2 tomaattia, 5 sipulia, kookospähkinä ja rasia kevätsipulia.

Ostokset maksoivat 183 687 pesoa eli 49 euroa. Oluiden osuus tästä oli 23 900 pesoa (6,4 euroa), vartalovoiteen 24 400 pesoa (6,5 euroa), munanvalkuaisten 24 750 pesoa (6,6 euroa) ja cashewpähkinöiden 34 300 pesoa (9,2 euroa). Pähkinät ovat täällä muuten aivan järkyttävän kalliita, ja siksi toinkin niitä viimeksi mukanani Suomesta. Munanvalkuaisiakaan en enää osta, vaan ostan pelkästään kananmunia.

Vielä lopuksi oikein isot ostokset Éxitosta. Nämä on ostettu silloin, kun palasimme Perusta, eikä meillä ollut kotona oikein mitään.






Tässä on ostettu 18 kananmunaa, 2 puolen litran pulloa kivennäisvettä, 2 puolen litran pulloa light-Colaa, lattianpesuaine, 4 isoa rullaa vessapaperia, 3 tiskisientä, sanomalehti, 2 pientä purkkia maustamatonta jogurttia, rasia salaattia, 3 perunaa, purkki suolaa, muovipurkki, 3 purkkia tonnikalaa, iso leipäpaketti, litra maitoa, nippu pikkubanaaneja, banaanilastuja, vihannessekoituspussi, paketti roskapusseja, paketti täysjyvätortilloja, 2 avokadoa, paketti litteitä papuja, 6 sipulia, iso pala inkivääriä, paketti viipalejuustoa, kurkku, iso paketti broilerin paistileikkeitä, 3 passionhedelmää, 3 isoa mangoa, parsakaali, 4 tomaattia, 2 valkosipulipakkausta, pieni rasia viipaloitua kaalia, 4 porkkanaa ja 2 pitaijaa.

Ostokset maksoivat 168 922 pesoa eli 45 euroa. Kalleimmat yksittäiset ostokset olivat broileri (14 535 pesoa eli 3,9 euroa), kananmunat (13 600 pesoa eli 3,6 euroa), muovipurkki (11 900 pesoa eli 3,2 euroa) ja tonnikala (11 400 pesoa eli 3,1 euroa).

Aiemmat samantyyppiset postaukseni bolivialaisista ja intialaisista supermarketeista löytyvät täältä: 
Bolivialaisessa supermarketissa
Supermarketissa

Mukavia kauppareissuja itse kullekin!