Suunnitelmat muuttuivat

Minun oli tarkoitus lentää perjantaina Etihadilla Abu Dhabin kautta Suomeen, mutta se ei luonnollisestikaan onnistu, koska Arabiemiraattien ilmatila on edelleen suljettu kaupalliselta lentoliikenteeltä. Lentoni uudelleenreitittäminenkään ei ole mahdollista, koska Etihad ei lennä Hyderabadista minnekään muualle kuin Abu Dhabiin. Vaihtoehtoja oli siis tasan kaksi: joko siirtää lentoa muutamalla viikolla tai toivoa, että parin viikon pääsee taas lentämään Abu Dhabiin, tai siirtää lento hamaan tulevaisuuteen ja ostaa kokonaan uusi paluulento.   

Koska tilanne on tällä hetkellä Arabian niemimaalla hyvin epävakaa enkä usko, että se normalisoituu kovinkaan pian, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lennot olivat kortilla ja hinnat pilvissä, sillä Arabian niemimaa on tärkeä solmukohta intialaisille. Jo pelkästään Hyderabadista lähtee joka päivä parisenkymmentä lentoa Arabian niemimaalle – Dubaihin, Dohaan, Sharjahiin, Muscatiin, Abu Dhabiin jne. – ja koko Intiasta 150–160. Valtava määrä intialaisia tarvitsee siis vaihtoehtoisen reitin päästäkseen Intiasta maailmalle.

Vietimme ukkelin kanssa melkoisen tovin etsiskelemällä saatavilla olevia lentoja, ja päädyimme lopulta lentoon Delhin ja Amsterdamin kautta. Alkumatka hoituu Air Indialla ja viimeinen pätkä Amsterdamista Helsinkiin KLM:llä. Lähipäivien lentohintojen ollessa pilvissä oli pakko siirtää lähtöpäivää tuonnemmas, joten joudun olemaan Intiassa pari viikkoa pidempään kuin olin suunnitellut. Pari viikkoa menee varmasti nopeasti, sillä eihän tässä tarvitse muuta kuin jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisin on kaikilla Arabian niemimaalla jumissa olevilla matkailijoilla, jotka eivät edes tiedä, milloin pääsevät alueelta pois. 🫣

Abu Dhabia ympäröivät maisemat jäävät nyt näkemättä.

Paluun siirtymisestä tulee muutama käytännön ongelma, ja suurin niistä on se, etten ottanut astmalääkettä mukaani kuin yhden inhalaattorin, ja se loppuu ihan näinä päivinä. Vaikka lääkettä meni silloin keuhkotaudissa tupla-annos, minun olisi pitänyt silti olla sen verran viisas, että olisin ottanut mukaani ylimääräisen inhalaattorin. Samaa tai ainakin samantapaista lääkettä saa varmasti täältäkin, mutta koska olen hieman epäluuloinen täkäläisiä lääkkeitä kohtaan, olen mieluummin ilman lääkettä kuin vedän keuhkoihini jotain täkäläistä tavaraa. 

Toinen asia, jonka suhteen suunnitelmat muuttuivat, olivat ne Tirupatin häät. Anopillahan on ollut polvi kipeä ja välillä turvonnutkin jo pidemmän aikaa, mutta siitä huolimatta hän tuntui olevan kovin innokas lähtemään häihin – nimenomaan autolla, koska uusi auto on niin hyvä istua. Koska meidän olisi pitänyt olla takaisin Hyderabadissa viimeistään huomenna (perjantaisen lentoni takia), matka olisi pitänyt toteuttaa hyvin nopealla aikataululla, eikä anoppi olisi ehtinyt levätä menomatkan ja paluumatkan välissä riittävästi. Yhdensuuntaiseen ajomatkaan menee noin seitsemän tuntia, mikä on Intiassa todella paljon, koska tiet ovat osin huonossa kunnossa ja kesäkin on jo alkanut. 

Niinpä ukkeli päätti, että hänen äitinsä ei lähtisi häihin vaan jäisi kotiin lepäämään. Minä puolestani päätin, että jos anoppi jää kotiin, minäkään en lähde. Niinpä Tirupatiin lähtivät vain ukkeli ja appiukko, ja me jäimme anopin kanssa kotiin. Kun päätös oli tehty, anoppi tunnusti minulle, että häntä ei olisi oikeastaan huvittanut lähteäkään. Minua nauratti, sillä minuakaan ei olisi huvittanut lähteä. Kaikki meni siis lopulta niin kuin pitikin! 

Joskus viikko sitten anopin polvi oli oikein pahana, ja ukkeli kysyi minulta silloin, mitä mieltä olisin sellaisesta ajatuksesta, että siirtäisin Suomeen paluutani parilla viikolla ja jäisin tänne anopin avuksi siiheksi, kunnes anopin polvi olisi vähän parempi. Minusta kun on kuitenkin keittiöhommissa anopille iso apu, sillä pilkon yleensä kaikki ainekset, jauhan jauheet, vaivaan phulkataikinan ja niin edelleen. 

Ensimmäinen mieleeni tullut reaktio oli, että ei! Haluan Suomeen kuudes päivä maaliskuuta, ja sillä selvä! Koska olen kuitenkin oppinut, että mieleni saattaa muuttua, kun pohdin asioita hetken, en vastannut ukkelille sillä hetkellä juuta enkä jaata. Jyrkkää eitä voi olla vaikea perua myöhemmin, joten joskus on parempi jättää vastaus ilmaan roikkumaan. Hetken asiaa ajateltuani olinkin sitä mieltä, että jos kerran anoppi tarvitsee apuani, niin voin ihan hyvin jäädä tänne vielä muutamaksi viikoksi. Kaikella on tarkoituksensa, eikä ihmisen kannata olla liian uhmakas ja omapäinen ja taistella vastaan suuntaa, johon elämä on sillä hetkellä viemässä. 

Päätimme kuitenkin olla siirtämättä lähtöpäivää, kun anopin polvikin tuntui olevan päivä päivältä parempi, mutta lähtöni viivästyi nyt sitten toisen syyn takia. On siis todellakin tarkoitettu, että olen täällä vielä sen pari viikkoa, ja yritän iloita jokaisesta lisäpäivästä täällä täysin sydämin. 

Tänään onkin ollut erityisen kiva päivä, kun olemme olleet anopin kanssa kaksistaan. Tänään juhlitaan holia eli päivää, jolloin ihmiset heittelevät värijauheita toistensa päälle. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että minä vellihousu linnoittauduin kotiin ja päätin olla lähtemättä ulos koko päivänä, etten vain saa värejä herkälle hipiälleni. Parvekkeelle sentään uskalsin mennä, ja katselin sieltä aamulla, kun yksi porukka sotki toisiaan väreillä tuossa pelialueen reunassa. 

Videoin myös taas jonkun autonkuljettajan autonpesua. Olen videoinut samaa asiaa ennenkin, mutta koska minua jaksaa edelleen huvittaa täkäläinen autonpesutyyli, jossa ei paljon vettä kulu, tässä tulee osa kaksi. 

Mietin puolivakavissani, että minähän voisin opetella samanlaisen pesutyylin ja pestä meidän auton parkkihallissamme Espoossa, kun hallissahan ei saa lutrata veden kanssa.  

Anoppi puolestaan kävi tänään yhdessä nalugu-hääseremoniassa tässä anoppilan asuinalueella ja sai sieltä mukaansa valtavan kassin tavaraa. 

Kassissa oli 12-osainen päivällisastiasto, materiaali saripaidan ompelemiseen, iso makeislaatikko sekä pujatavaraa.  

Kaikki naiset olivat kuulemma saaneet mukaansa samanlaisen kassin, ja kun naisia oli ollut paikalla anopin arvion mukaan "noin sata", jo tästä voi päätellä, että häihin on uponnut lantti jos toinenkin.

Pujapostauksen yhteydessä ihmeteltiin eteisen puuttumista uuden talon pohjapiirustuksesta, ja siitä tuli mieleeni kuvata, millainen sisääntuloratkaisu anoppilassa on. Täällähän ei tunneta suomalaistyylistä eteistä, koska sille ei ole mitään tarvetta, sillä kengät voi jättää ulos oven viereen. Pääovesta astutaankin usein suoraan johonkin oleskelutilaan. 

Appivanhemmat asuvat talossa, jossa on viisi kerrosta, ja jokaisessa kerroksessa on viisi asuntoa. Tämä on näkymä, kun astun hissistä ulos neljännessä kerroksessa:

Autonkuljettaja ja kotiapulainen eivät tuo kenkiään samaan tilaan kuin talonväki, vaan he jättävät kenkänsä asunnon ulkopuolelle.

Appivanhempien asunto on heti ensimmäisenä oikealla, ja sen etuterassin ovi on auki. Ovessa roikkuu pussi, jonne maitomies jättää aina aamulla maitopussit. Taempana näkyy lisää anopin kukkaruukkuja (siellä on se tulsikin), jotka olivat aiemmin tuossa reunamuurin päällä, koska siihen paistaa aurinko paremmin kuin alas lattialle. Siitä tuli kuitenkin sanomista, että anoppi piti kasvejaan reunalla, sillä kukkia kastellessa saattoi valua vettä alempiin kerroksiin, ja onhan siinä sekin vaara, että ruukku putoaa jonkun päähän. Niinpä anoppi joutui siirtämään ruukkunsa maan tasolle. Osa ruukuista on saatu perinnöksi ranskalaiselta naapurilta, joka työskenteli aiemmin Hyderabadissa mutta joka joutui palaamaan takaisin Ranskaan.

Kun astutaan teräsristikko-ovesta sisään, päästään etuterassille, jolla on sohva ja pari nojatuolia (istun kuvaa ottaessa niistä toisella) sekä pari Ikeasta hankittua kenkäkaappia.

Aiemmin koko tuo kenkäkaappien puoleinen seinusta sekä ristikko-oven vierusta olivat täynnä kenkiä, kun kaikki potkaisivat aina kengät jalastaan siihen. Pari vuotta sitten ukkeli tilasi kenkäkaapin, joka on varsin näppärä ja tilava, sillä siihen mahtuu 12 paria kenkiä. Kenkäkaappi ei kuitenkaan riittänyt, vaan lattiatila rupesi taas täyttymään kengistä, joten ukkeli tilasi nyt tammikuussa viereen toisen samanlaisen kaapin. Autonkuljettaja oli yrittänyt kasata kaappia yksinään ja levitellyt kaikki osaset terassin lattialle, mutta kasaaminen ei ollut onnistunut, ja autonkuljettaja tuli hakemaan minut apuun. 🤭 Edellisen kaapin kasasin autonkuljettajan veljen kanssa. Nyt kaikki laittavat kenkänsä kiltisti kaappeihin, joten terassi säilyy suurin piirtein siistinä. 

Tuo sohva on kuulemma niin vanha, että se on ajalta, jolloin ukkelin veli syntyi. Vanhat sohvat ovat usein kullanarvoisia, eikä niitä voi heittää mitenkään pois. Vanhemmillanikin oli pitkään edellisen kotinsa rantasaunalla viininpunainen sohvaryhmä, joka taisi olla melkein yhtä vanha minäkin. Vanhemmat joutuivat luopumaan sohvaryhmästä muuttaessaan Savonlinnaan, ja se taisi olla kova paikka ainakin iskälle. 

Vasemmalla olevasta ovesta astutaan sitten anoppilan ensimmäiseen olohuoneeseen, josta en oikein tiedä, miten sitä kutsuisin. Etuhuoneeksi?

Minusta on kiva, että monessa intialaisessa asunnossa on tämmöinen etuhuone, jossa voidaan istua vähemmän tuttujen vieraiden kanssa. Näin ei-niin-kovin-läheisten ihmisten ei tarvitse tulla lainkaan peremmälle taloon. Peremmältä löytyvät sitten perheen olohuone, makuuhuoneet, keittiö, pujahuone sekä pieni kodinhoitohuone ja parvekkeet. 

Täällä pidetään pääovea tavallisesti auki (suomeksi sanottuna levällään), joten asuntoon voi kävellä kuka tahansa. Tänä aamuna ihmettelin, kun anoppi sätti jotakin, ja kun menin katsomaan, mitä oikein tapahtui, selvisi, että sisään oli kävellyt naapurin kissa. Se kuulemma käy omilla reissuillaan ja ehtii kiertämään anoppilassa joskus kaikki huoneet. 🤭 Kissalla on oikein panta ja pieni kellokin kaulassa.

Etuhuone on oikeastaan lempihuoneeni anoppilassa. Huoneessa on minusta jotenkin miellyttävän avara ja harmoninen tunnelma. Istumme aina aamuisin ukkelin kanssa tuossa sohvalla lukemassa lehteä ja juomassa kahvia. Sekin on mukavaa, että aamuaurinko paistaa etuhuoneeseen, vaikkei se olekaan nyt kesän alettua välttämättä enää kovin hyvä asia, sillä jo aamuisin tuntuu aika kuumalta. Suomesta Intiaan tultuani minua hikoilutti aina valtavasti, varsinkin aamuisin, vaikka silloin oli vielä suhteellisen viileää, ja sama tapahtui taas Dubaista palattuani, kun Dubaissahan oli paljon viileämpää kuin Hyderabadissa. Lämpöön tottuu kuitenkin aika äkkiä.

Kesäisiä lämpötiloja näkyvissä.

Kuumuus ei tunnu Hyderabadissa muutenkaan yhtä tuskaiselta kuin vaikkapa Bangkokissa, koska täkäläinen ilmasto on kuiva, ja kosteusprosentti on suhteellisen alhainen (kuvassa se näyttää olevan vain 19%). 

Anoppilassahan ei käytetä ilmastointia tavallisesti muuten kuin öisin makuuhuoneissa, mistä tulikin mieleeni se lintu, joka oli pesinyt ilmastointilaitteemme päälle. Sehän jäi hautomaan muniaan, kun lähdimme Dubaihin. 

Dubaista palattuamme pesä näytti olevan tyhjä, ja autonkuljettaja tiesi kertoa, että yksi poikasista oli kasvanut isoksi. En tohtinut kysyä, mitä muille poikasille oli käynyt. 🫣 Laitoin siis öisin ilmastoinnin päälle ja nautin siitä, että sain nukkua viileässä. 

Pari päivää kotiinpaluumme jälkeen ukkeli tilasi ilmastointilaitteen huoltajat, joiden oli tarkoitus puhdistaa makuuhuoneestamme sekä sisälaite että ulkoyksikkö. Samalla oli tarkoitus poistaa koko linnunpesä, jottei jokin lintu rupeaisi taas munimaan mukavasti valmiiseen pesään. 

Nykyajan huoltomiehet ovat näköjään mukavan siistejä, sillä he suojasivat ilmastointilaitteen alla olevan tv-ruudun ja laittoivat ilmastointilaitteen ympärille mustan pussin, jotteivät laitteen pölyt leviäisi ympäriinsä. 

Kaiken vesitti kuitenkin se, että mies seisoi pöydällä paljaine jalkoineen. Yök. Tuolla samalla pöydällä kirjoitan iltaisin päiväkirjaani, ja nyt siinä seisoi joku ukko likaisine jalkoineen. Hyvä etten desinfioinut pöytää ukkojen lähtemisen jälkeen. 🫣

Ulkoyksikköä miehet eivät kuitenkaan pystyneet puhdistamaan, sillä kävi ilmi, että pesässä oli munat. Taas! Kävin tutkimassa pesää kännykän ja selfiekepin kanssa, ja totta tosiaan: siellä oli kaksi munaa. 

Toinen tosin näytti siltä, että se saattaa pudota hetkenä minä hyvänsä.

Olin käyttänyt ilmastointilaitetta jo kahtena yönä tietämättä munista mitään, ja nyt mietitytti, olivatko munat keittyneet ilmastointilaitteen lämmössä. 🫣 Ihmettelin muutenkin, mikä munimisprojekti se tämmöinen on, kun pesässä ei ollut näkynyt ketään hautomassa. Ensin ajattelin, pitäisikö minun peittää pesä jotenkin, mutten kuitenkaan hennonnut tehdä sitä, vaan annoin pesän olla rauhassa. 

Myöhemmin samana päivänä yllätin vanhemmat yhdessä pesästä. 

Kotona ollaan!

Järkeilin, että koska olin jo käyttänyt ilmastointilaitetta kahtena yönä, mahdollinen vahinko oli jo luultavasti tapahtunut, ja päätin jatkaa ilmastointilaitteen käyttämistä öisin. Lintu puolestaan rupesi hautomaan ihan tosissaan ja nököttää nyt pesässään jatkuvasti. 

Vaikka minua kuinka ärsytti, että linnut olivat pesineet jälleen ilmastointilaitteeseen, niin eipä kestänyt kauan, kun rupesin taas juttelemaan tällekin linnulle. En tiedä, onko lintu sama kuin aiemmin, mutta tämäkin yksilö osaa hyvin suomea, kun se ymmärtää kaiken, mitä sanon. 🤭

Googletin uteliaisuuksissani tietoa aasianturturikyyhkystä, ja selvisi mm. sellainenkin asia, että aasianturturikyyhky on pesäuskollinen ja pesii usein samaan pesään. Lintu voisi siis siinä mielessä olla hyvinkin sama yksilö kuin aiemmin. Tosin en tiedä, pystyvätkö linnut tuottamaan munia liukuhihnalta ja pykäämään toisen satsin heti ensimmäisen perään. En jotenkin usko.

Sellainenkin juttu selvisi, että aasianturturikyyhky on uskomusten mukaan hyvä lintu, sillä se edustaa rakkautta, rauhaa ja uusia alkuja. Linnun uskotaan tuovan taloon rauhaa, harmoniaa, onnea ja positiivista energiaa. Anoppilassa siis onni kukoistaa. 🤣