Lentävä valas

Viime vuonna tulin Intiaan juuri, kun Sankranti oli juhlittu, mutta nyt tulin tarkoituksella hieman aikaisemmin, jotta näkisin vähän enemmän Sankrantin juhlintaa. Sankrantin kesto eroaa hieman alueittain, mutta Hyderabadissa Sankranti on enimmäkseen kaksipäiväinen juhla. Keskiviikkona 14. päivä vietettiin Bhogia eli päivää, jolloin poltetaan kokkoja, ja 15. päivä Makar Sankrantia, jolloin lennätetään leijoja, valmistetaan Sankranti-herkkuja ja tehdään puja-rituaaleja.

Perimmäinen syy Sankrantin juhlimiseen on se, että aurinko siirtyy silloin jousimiehestä kauriiseen. Tämä merkitsee talven loppumista, päivien pitenemistä ja uuden alkua. Aurinkomerkit eli horoskooppimerkit ovat Intiassa samat kuin lännessä, mutta koska intialainen astrologia käyttää hieman erilaista, tähtien asentoon perustuvaa systeemiä, kunkin aurinkomerkin alkamis- ja loppumisajankohta eroaa täällä hieman meidän vastaavistamme. Esimerkiksi kauriin aika alkaa täällä joko tammikuun 14. tai 15. päivä ja päättyy joko helmikuun 12. tai 13. päivä.

Anoppi kertoi, että tämän asuinalueen koripallokentällä poltettaisiin keskiviikkoaamuna viideltä kokko, ja tarkoitus oli mennä katsomaan sitä. Kävi kuitenkin niin, että koska söimme tiistai-iltana siellä kerholla niin raskaasti, uni ei tullut, ja kokkoa jaksoi lähteä katsomaan aamulla ainoastaan vanhin osanottaja eli appiukko. 🤭 Jotenkin aavistin tämän, sillä kävin valokuvaamassa kokon ja muggut eli värikkäät lattiapiirrokset jo edellisenä iltana. 

Kokko ja mugguja sen ympärillä. 

Lisää mugguja.

Samaan aikaan minun kanssani koripallokentälle tuli poika leikkipyssy kädessään. Mietin, että mitäköhän poika meinaa ruveta ammuskelemaan, mutta se selvisi pian, kun poika otti ampuma-asennon ja rupesi ammuskelemaan kokkoa. 🤣

Vihollinen paikallistettu.

Bhogi-päivän aamuna ei tehnyt mieli avata parvekkeen ovea, koska ulkona haisi voimakkaasti savulle, ja ilmassa leijui hento savuverho, mikä ei tuosta kuvasta kovinkaan hyvin näy.

Luin päivän lehdestä, että Parade Ground -kentällä järjestettäisiin 14. ja 15. päivä leija- ja makeisfestivaali, ja päätin lähteä käymään siellä. Hyderabad ei ole mikään kovin turistiystävällinen paikka siinä mielessä, että täällä on tosi vaikea löytää ajankohtaista tietoa tapahtumista ja niiden tarkoista ajankohdista. Tämäkin leijafestivaali oli merkitty kestäväksi aamusta iltaan, mutta minulla oli asiasta omat epäilykseni. Yleensä tapahtumat ovat ilta-aikaan, koska sää on silloin miellyttävämpi kuin keskipäivällä. 

Päätin kuitenkin lähteä paikan päälle pällistelemään, koska toisihan se kuitenkin vaihtelua tähän tavalliseen arkielämään. (Bhogi-päivän aamuna silitin esimerkiksi jättikasan pyykkiä, kun olin löytänyt pari päivää aiemmin ukkelin likapyykkisäkit. Intiahan on monessa mielessä vielä hyvin patriarkaalinen kulttuuri, ja naiset hoitelevat kaikki kotihommat.) 

Koska pelkäsin, että pysäköintipaikan löytäminen saattaisi olla hankalaa, päätin jättää auton kotiin ja mennä paikalle metrolla. Tulisipahan samalla vähän askeleita, kun joutuisin kävelemään. 

Naisten metrovaunussa taas. 

Tapahtumapaikalle saavuttuani hieman harmitti, sillä siellä oli jättimäinen parkkipaikka, jossa oli vielä siihen aikaan myös suhteellisen väljää. Olisin voinut tulla ihan hyvin autollakin. 

Parade Groundilla oli määrä järjestää illalla myös kuumailmapallotapahtuma, ja kuumailmapallot näyttivät olevan maassa valmiina iltaa varten. Kuumailmapallotapahtumakin olisi ollut hauska kokea, mutta en tiennyt, moneltako sekään alkaisi.

Lapsille oli kaikenlaisia aktiviteetteja, kuten pallomeriä, liukumäkiä ja trampoliineja. 

Mitä lähemmäs tapahtumapaikan keskustaa kävelin, sitä äänekkäämmäksi musiikki muuttui. Intiassahan pitää olla joka puolella mahdollisimman paljon kaikenlaista meteliä, koska intialainen ei kai koe olevansa edes elossa, jos ympärillä ei ole koko ajan kaamea kakofonia. 

Otin videon alueelle saapumisesta, ja siitä saa jonkinlaisen käsityksen paikan tunnelmasta. 

Kerkesin ottamaan vain tämän ja yhden toisen videon, kun iPhone jo ilmoitti, että puhelimen täytyy jäähtyä. Mitenköhän sitten, kun täällä on oikeasti kuuma? 

Aidatun tapahtuma-alueen reunassa oli tuoleja, joilta ihmiset saattoivat katsella tapahtumia. Yhtään leijaa ei taivaalla näkynyt, mutta sen sijaan ilmassa leijui jättimäinen valas, jonka peräpäästä roikkui jotain. 

Päivän kohokohta. Valas peräsuoli pitkällään.

Jonkin ajan kuluttua valas lätsähti maahan. Siinä meni sekin ilo.

Kiertelin alueella aikani ja tulin siihen tulokseen, että ainakin tällä hetkellä ihmisten pääasiallinen syy vierailla leijafestivaalilla oli syöminen. Tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä hyderabadilaiset rakastavat ruokaa, varsinkin biryania, suolaisia naposteltavia, uppopaistettuja juttuja, grillattua ruokaa, intialaisia makeisia ja pizzaa.

Jättimäinen puri-leipä houkuttimena.

Tämmöistä mobiilivessaa en ole vielä nähnytkään. Onneksi ei tarvinnut mennä testaamaan!

Iltapäivällä tapahtumapaikalla oli vielä aika väljää, mutta illalla tuolla olisi varmasti melkoinen ryysis.

Seuraavaksi oli aika mennä katsastamaan makeisfestivaali, joka oli katetulla alueella suojassa auringolta. Mistä tulikin mieleeni, että muistin vasta tapahtumaan päästyäni ja auringon porottaessa suoraan naamaani, että jaa niin, ne aurinkosuojat. 🫣 Päivisin täällä on lämmintä kuitenkin kolmisenkymmentä astetta, vaikka iltaisin ja aamulla on vain 20, ja UV-indeksikin näytti olevan 7. 

Otin makeisfestivaalistakin pienen videon. 

Tekoäly tiesi kertoa, että tämä on perinteinen maharastralainen sari, nenäkoru on nimeltään nath ja otsakoru mundavalya. 

Tämä herra taas on pukeutunut erääksi Krishna-jumalan ilmentymäksi eli Vithobaksi. 

Poislähtiessäni näytti siltä, että väkeä alkoi saapua paikalle enemmän, ja parkkipaikkakin oli vilkastunut. Leijatapahtuma alkaisi siis varmasti illemmalla, kuten olin aavistellutkin. En jaksanut kuitenkaan jäädä odottelamaan leijoja, vaan päätin lähteä takaisin anoppilaan.  

Mies luuttusi metroaseman portaiden kattoa, ja hänellä oli oikein turvaköysikin. 😅

Nämä näkymät metroasemien ylikulkusilloilta ovat jostain syystä lemppareitani. Näky kuvastaa Intiaa niin hyvin.

Nysse tulloo!

Bhogi-päivänä piirretään mugguja talojen porttien ja asuntojen ovien eteen, ja bongailin muggujakin päivän mittaan.

Sankrantia sanotaan myös Pongaliksi.

Kahden viimeisen muggun kuvat ovat anoppilan asuinalueelta, ja otin kuvat illalla, kun kävimme ukkelin kanssa kävelyllä. Vastaamme tuli mies, joka vaikutti olevan ukkelille hyväkin tuttu ja joka katsoi minua uteliaasti. Kävi ilmi, että mies asuu perheineen samassa kerroksessa kuin appivanhemmat. Mies oli ilahtunut tapaamisestani, sillä hän kertoi kuulleensa anopilta minusta paljon hyvää. Anoppi kuulemma muistelee minua aina, kun en ole täällä. 🤭 En tiedä, lisäilikö mies omiaan, mutta olin kaikesta huolimatta ilahtunut ja sanoin puolestani, että minulla on maailman paras anoppi. Toivoin, että sana kulkisi vuorostaan anopin korvaan, sillä täällä ei sanota (ainakaan ukkelin perheessä) tämmöisiä asioita suoraan toiselle. 

Kotiapulainen oli piirtänyt muggut anoppilan oven eteen. Oven yläpuolella roikkuu mangopuun oksia, joita ripustellaan kaikkiin oviin.

Anoppilan kotiapulainen oli vaihtunut poissaollessani, ja tämä uusi kotiapulainen on ollut talossa suunnilleen kuukauden päivät. Eilen aamulla eli Makar Sankrantina kotiapulainen soitti, että hän ei pääsisikään tulemaan sinä päivänä, koska hänellä oli jotain menoa, joten Makar Sankranti alkoi osaltani sillä, että lakaisin yleisten tilojen (etuhuone, olohuone, ruokailutila sekä keittiö) lattiat. 

Anoppi kysyi, lakaisenko Suomessakin, ja minusta kysymys oli hassu, sillä eihän meillä taida edes olla myynnissä tämmöisiä luutia. 

Kotiapulainen lakaisee ja luuttuaa tavallisesti lattiat, pesee astiat ja auttaa pyykkihuollossa, varsinkin sarien pesussa ja tärkkäyksessä. Kuvittelen olevani hyväkin ihmistuntija, ja minulla on sellainen tunne, että tämän nykyisen kotiapulaisen kanssa saattaa tulla hyvinkin pian jonkinlaisia ongelmia. Alkuviikosta nainen pyysi, josko voisin yhdistää hänet anoppilan wifiin eli laittaa hänen puhelimeensa wifin salasanan, koska hän ei itse osaa lukea eikä kirjoittaa. Laskutoimitukset onnistuvat anopin mukaan kuulemma hyvin. 🤭 Sen jälkeen puhetta onkin riittänyt, ja kotiapulainen puhuu melkein koko ajan töitä tehdessään kännykkäänsä. Tämäkään ei ole mitään uutta, ja ennemminkin olisin yllättynyt, jos näin ei olisi.

Minulla on täällä aivan erilainen vuorokausirytmi kuin Suomessa. Herään tavallisesti vasta seitsemän jälkeen ja saan unen päästä kiinni vasta joskus lähempänä puoltayötä. En voisi kuvitellakaan meneväni täällä salille aamulla viideltä, saati sitten neljältä, kuten Suomessa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että kroppani elää Suomessakin Intian ajassa. Ajat menevät lähes täydellisesti yksiin, kun ottaa huomioon aikaeron, joka on talvella kolme ja puoli tuntia ja kesällä kaksi ja puoli tuntia. 

Kun nousimme Makar Sankrantina ukkelin kanssa vihdoin joskus kahdeksalta ylös, anoppi totesi minulle (hymyssä suin eli ei siis mitenkään syyttävästi), että "nytkö sinä nousit". 🤭 "Meillä on tänään paljon töitä!" 

Töitä tosiaan riitti, sillä piti tehdä monta erilaista ruokalajia, jotka kuuluivat erityisesti Makar Sankrantiin. Teimme kolmenlaisia uppopaistettuja vada-kakkusia, puliharaa eli sitruunariisiä, perunacurrya, rasamia ja makeaa riisijälkiruokaa eli payasamia. En ehtinyt ottaa edes yhtään kuvaa, kun koko ajan oli kädet – kirjaimellisesti – täynnä jotakin.

Tässä kuva lautasestani, jolla on kaksi vadaa, sitruunariisiä ja perunacurrya.

Payasamia eli sitä riisijälkiruokaa. Rakastan kardemumman tuoksua, joka payasamista tulee!

Juhlat saattavat olla täällä naisväelle hieman stressaavia, kun pitää valmistaa monenlaista syötävää niin omalle perheelle kuin työväelle ja tutuillekin vietäväksi. Anoppi oli pyytänyt maanantaina erään sukulaisnaisen auttamaan makeisten valmistamisessa, ja makeisia syntyikin melkoinen kasa. Ukkeli oli hieman tuohtunut, koska ukkelin mielestä hänen äitinsä voisi ihan hyvin ostaa makeiset valmiina ja vähentää sillä tavalla omaa työmääräänsä. "Kukaan tuskin olisi pahoillaan, jos saisikin kaupan tuotteita omatekemien sijaan", sanoi ukkeli. Ymmärrän kyllä hyvin anopin näkökannankin, sillä olisihan se vaikea yhtäkkiä ruveta ostamaan valmistuotteita, jos on koko elämänsä tottunut tekemään kaiken itse. 

Päivällä kävimme ukkelin kanssa ajelulla ja testasimme mm. uuden kahvipaikan, mutta siitä ehkä myöhemmin lisää. Hyppään suoraan iltapäivään ja alkuiltaan, kun lähdin itsekseni kaupoille etsiskelemään uusia kurtia eli niitä pitkiä tunikan mallisia paitoja. Tarvitsin erityisesti hieman parempia kurtia, joita käytän esimerkiksi kylään tai ravintolaan mennessä (kotikurtat ovat erikseen). 

Kaikki olivat sanoneet, että kaupunki tyhjenee Sankrantina eikä ketään ole suurin piirtein missään. Ihmettelin väitettä, sillä vaikka kadut olivatkin tavallista tyhjempiä, eikä tarvinnut juuttua liikenneruuhkiin, ostoskeskukset pullistelivat ihmisiä. Tuntui, että koko kaupunki oli kerääntynyt ostoskeskuksiin shoppailemaan, syömään, käymään elokuvissa tai harrastamaan jotakin. Hissit olivat niin täynnä koko ajan, että ne hädin tuskin liikkuivat, ja Inorbitissa katsoinkin parhaakseni käyttää poislähtiessä portaita, vaikka hermostuttikin aika tavalla. Olen nimittäin kerran jäänyt Inorbitissa parin muun tyypin kanssa lukkojen taakse portaikkoon. Pääsimme ulos vasta, kun vartija näki meidät valvontakamerasta. 

Inorbitin portaisiin on merkitty, kuinka paljon energiaa kunkin portaan nouseminen kuluttaa. 🤣

Nämä talokolossit jaksavat aina ihmetyttää.

Inorbitista jatkoin matkaani Sarath City Capital Malliin, joka tunnetaan täällä nimellä AMB Mall. 

Autoja saapui parkkihalliin tasaisena virtana, ja hieman mietitytti, löytyisikö parkkihallista enää vapaita paikkojakaan. Alimmasta kerroksesta onneksi löytyi. 

Prismassakin (kuten myös Go colors -kaupassa) myydään pöksyjä kaikissa mahdollisissa väreissä. Bongasin Prisman ensimmäisen kerran metron ikkunasta yhden ostoskeskuksen ohi ajaessani pari vuotta sitten, ja uskokaa tai älkää, mutta Prismalla oli silloin tismalleen samanlainen logo kuin meidän suomalaisella Prismalla. Kun seuraavan kerran lähdin oikein asioikseni kuvaamaan Prisman logoa, logo olikin jo vaihtunut tuohon nykyiseen. 

Oli pakko kuvailla taas näyteikkunoiden kolttuja – ja vähän muutakin.  

Kuvan kaupat ovat pelottavia, kun niissä pitää tietää suunnilleen, mitä on etsimässä. Asiakas menee siis istumaan tuoliin, ja myyjät alkavat heitellä asiakkaan eteen pöydälle hänen toiveitaan vastaavia tuotteita. 

Jäätelökakkuja tällä kertaa. 

Karting-radallakin oli säpinää, vaikkei se kuvassa siltä näytäkään.

AMB:n parkkihallissa oli miellyttävän selkeät opasteet.

Kurtat jäivät tällä kertaa ostamatta, vaikka vietin kaupoilla yli neljä tuntia. 🫣 Minusta on tullut vähän vaikea asiakas, kun en viitsi ostaa mitään sellaista, mihin en heti ihastu ja mitä en tule satavarmasti käyttämään. 

Tässä olivat Sankranti-päivien kuulumiset tällä kertaa.  

Makeaa mahan täydeltä

Teen tämmöisen sekalaisen kokoelman muutamasta kirjoittamatta jääneestä jutusta, sillä voi olla, että postauksia ei tule tämän jälkeen vähään aikaan. Toki voi myös olla, että tuleekin. 😆

Makeiset ja suolapalat ovat keskeinen osa intialaista elämää, joten herkkuvarastoja pitää käydä täydentämässä säännöllisin väliajoin. Jokin aika sitten kävimme ukkelin ja autonkuljettajan kanssa Vellanki-nimisessä herkkukaupassa, ja ostoslistalla oli kolme asiaa, appadaluja, vadiyaluja ja murukkuja – kaikki erilaisia suolapaloja. 

Vellanki.

Palli-sana huvitti lukijaa jossain aiemmassa postauksessa. Miten maistuisi palli patti? 😆

Palli tarkoittaa kylän lisäksi myös maapähkinää, ja palli patti on eräänlainen kova maapähkinämakeinen.

Vellankissa myydään myös podeja eli mausteisia jauheita, joita syödään esim. riisin, idlin ja dosan kanssa, sekä mausteisia pikkelssejä, jollainen se anopin aiemmin tekemä tomaattipikkelssikin on.

Ylähyllyllä on mm. inkivääripikkelssiä, chilipikkelssiä ja karvaskurkkupikkelssiä, ja alahyllyllä on mm. seesaminsiemenjauhetta, tulista valkosipulijauhetta ja korianterin lehdistä tehtyä jauhetta.

Intialaisia makeisia.

Intialaiset makeiset ovat äärimmäisen koukuttavia, enkä yhtään ihmettele, jos joku vetää niitä kilon. Suomalaiseen makuun makeiset harvemmin ovat, sillä ne ovat todellakin makeita. Suomalaisellehan makea on hyvä silloin, kun se "ei ole liian makea". 😆

Hienot makeiset maksoivat kaksi kertaa enemmän kuin tavalliset.

Piti ostaa vain kolme tuotetta, mutta ostimmekin koko kassillisen. 🙈

Makeita ja suolaisia napostellaan tyypillisesti alkuillasta, vaikka niitä voi syödä tietysti mihin aikaan tahansa. 

Makeita gavvoja (vasemmalla) ja suolaisia durramurukkuja.

Toinen herkkukauppareissu Almond Houseen oli vähintään yhtä tuottoisa. Emme päässeet kynnystä pidemmälle, kun tarjolla oli jo jäätelöitä, joita piti maistaa.

Pallo kesar kulfia (menetteli) ja pallo valkosuklaa-hasselpähkinäjäätelöä (jäätävän hyvää).

Menimme tiskille ihmettelemään, mitä ottaisimme, kun viereemme tuli työntekijä, jolla oli tarjottimella suklaakakkupalasia. Talo kuulemma tarjosi maistiaisia, eikä ilmaisesta syötävästä voi tietenkään koskaan kieltäytyä – varsinkaan, jos se on suklaakakkua.

Harkitsimme yksien laddujen ostamista, mutta emme tienneet, olisivatko ne hyviä. Pyysimme maistiaisia ja saimme niitä. 

Valitettavan hyvä laddu.

Ukkelille tuli mieleen, että voisimme ottaa samosat, ja niin söimme sitten semmoisetkin.

Yhdellä kauppareissulla tuli siis syötyä jäätelötötterö, suklaakakkupala, laddu ja samosa. Onneksi nämä kaikki olivat kalorittomia. 😝 Kotiinviemisiäkin toki ostimme – kassillisen. 

Koska jäätelöä myytiin myös take away - annoksina, ukkeli keksi, että viedään vanhemmillekin jäätelöä. Jäätelö pakattiin erinomaisen hyvin mm. kuivajäähän, joten jäätelö oli vielä kotiin tullessakin ihan jäätelömäistä. 

Appivanhemmille ei kuitenkaan sillä hetkellä maistunut jäätelö, joten jäätelö pantiin pakastimeen. Kun anoppi olisi halunnut syödä jäätelöä, se oli "kivikovaa", joten hän laittoi jäätelön jääkaappiin. Sieltä se sitten löytyikin myöhemmin juotavassa olomuodossa. 😆

Matkalla Almond Houseen ihmettelin Telanganan poliisin uutta Komento- ja kontrollikeskusta, sillä rakennus oli varsin erikoinen. 

Lauantai-iltana kävimme ukkelin kanssa ITC Kohenurin kattoterassilla, jonne olemme yrittäneet kaksi kertaa aiemminkin. Toisella kerralla terassiravintola oli kiinni, ja toisella kerralla siellä oli jokin yksityistilaisuus, mutta nyt pääsimme ihailemaan näköaloja. 

 

ITC Kohenur päivänvalossa.

Inorbitin ostoskeskus, jonka katolla on näköjään jalkapallokenttä.

En ole ennen nähnytkään Durgam Cheruvun siltaa tästä näkövinkkelistä.

Tykkään tällaisista yksityiskohdista vessassa.

Autonkuljettaja oli lähetetty taas kotiinsa, ja minä olin kuskina, joten jätin auton pysäköintipalveluun. Voin kertoa, että tutkin ennen lähtöämme autosta jokaisen lokeron ja kolon, että autossa ei ollut varmasti mitään arvoesineitä. 😆

ITC Kohenurin pysäköintipalvelu. Toinen mies vie kuskille pysäköintilapun ja toinen avaa vieressä istujalle oven.

Eilen illalla kävimme yhden perhetuttavan pojantyttären yksivuotissynttäreillä, jotka olivat yhdessä hotellissa. 

Tarkoitus oli vain käydä näyttämässä naamamme ja syödä, mutta eihän se ihan niin mennyt ensinnäkään siitä syystä, että olimme paikalla liian aikaisin. Kutsussa luki, että tilaisuus alkaisi kello 18.00, ja olimme paikalla 19.35, mutta silti saimme odotella kakun leikkaamista vielä hyvän tovin, kun meidän jälkeenkin saapui vielä niin paljon porukkaa. 

Porukkaa valuu paikalle.

Tarjoilijat jakelivat siinä odotellessa erilaisia alkupaloja, joita sai kalastella suuhunsa puutikulla. Koska oli torstai eli anopin kasvisruokapäivä, minun piti testata kanat ja kalat. (Anoppi syö uskonnollisista syistä maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin vain kasvisruokaa.) Lopulta teimme anopin kanssa yhteenvedon ja totesimme, että pahoja olivat kaikki tyynni. 🙊

Ukkeli totesi tässä yhtenä päivänä, että hänen äitinsä tykkää minusta tosi paljon, ja isä myös. Anoppi on kuulemma minun seurassani tosi vapautunut ja oma itsensä, mikä oli minusta ihana kuulla. Ukkeli ei sano tällaisia asioita kovin usein, joten talletan tämän sydämeeni, enkä anna sitä sieltä ikinä pois.

Yksi ukko oli hankittu synttäreille ilmeisesti viihdyttämään lapsia ja aikuisiakin, ja hän yritti saada lapsia pelaamaan erilaisia pelejä salin yhteen nurkkaan, mutta huonolla menestyksellä. Myöskään aikuisille yritetyt taikatemput viidensadan rupian seteleillä eivät näyttäneet saavan kovin suurta menestystä osakseen. Minun kävi tyyppiä vähän sääliksi. 

Lopulta oli aika leikata kakku! Synttärisankari leikkasi kakun äidin ja isän avustuksella, ja sitten otettiin valokuvia. 

Kakun leikkaamisen jälkeen synttärisankari kiersi salissa tapaamassa juhlavieraita, ja kameramiehet ottivat kuvia.

Sitten siirryttiin takaisin lavalle ja otettiin – yllätys, yllätys – taas kuvia. 

Vanhemmat ja toiset isovanhemmat. Huomatkaa, että lapsen isällä (toinen oikealta) on sentyylinen puku, jollaisia oli niissä näyteikkunoissa pari postausta aiemmin.

Seuraavaksi se ohjelmanumeroita yritellyt mies kuulutti, että kaikkien vieraiden tulisi käydä lavalla siunaamassa lapsi (eli käydä onnittelemassa ja viemässä lahjansa), mikä tarkoitti myös sitä, että jokaisesta vieraasta piti ottaa kuva päivänsankarin ja tämän vanhempien kanssa. Tämän jälkeen olisi sitten tarjolla se päivällinen, jota varten olin oikeastaan lähtenytkin bileisiin. Ruoka on aina hyvä houkutin. 😆

Onneksi appiukko ja anoppi kävivät edustamassa meidän perhettä, ja minä ja ukkeli säästyimme valokuvaamiselta. Olisin toki voinut mennä lavallekin, vaikka en suoranaisesti rakastakaan poseereta kameralle parisatapäisen yleisön edessä, mutta ihan mieluusti jätin kuvaamisen välistä.

Appivanhempien palattua lavalta oli lupa siirtyä patojen äärelle.

Kasvisruokia.

Liharuokia (eli kanabiryania, toista kanaa ja kalaa).

Synttärikakkua.

Pari jälkiruokaa.

Kuppikakkuja.

 

Rupesin syömään vanhasta tottumuksesta käsin, mutta hetken päästä harmittelin, kun huomasin, että ukkeli oli keksinyt syödä lusikalla. On vähän hankalaa hakea lisää ruokaa, jos lähellä ei ole käsienpesupaikkaa, kun oikea käsi on soossissa. Minulla on tätä varten aina yksittäispakattuja Savetteja käsilaukussa, ja ne pelastivat tilanteen nytkin. Käsienpesupaikkakin oli itse asiassa ihan lähellä, mutta se oli vähän turhan hyvin piilotettu. 

Jotkut söivät seisten (kuten minä), ja jotkut menivät juhlatilaan istumaan.

Syötyämme oli aika hyvästellä lapsen isovanhemmat, jotka olivat meidät kutsuneetkin, ja lähteä kotiin. Naisväki sai salin ulkopuolelta mukaansa lahjapussukan. 

Minun pussukkani.

Pussukka piti sisällään kankaan saripaitaa varten (kankaasta on siis tarkoitus ompeluttaa sarin kanssa käytettävä paita), erilaisia pähkinöitä, rannerenkaita ja jonkin ihmeellisen pikkulelun tai koristeen, jonka funktiota en tajunnut.

Tässä kaikki tällä kertaa. Lähdemme seuraavaksi ukkelin kanssa pienelle matkalle, ja palaan kirjoittelemaan taas joskus. 

Kivaa loppuviikkoa sinulle!