Se aika meni jo

Runotorstain aiheena on tällä viikolla aika, ja se inspiroi minut taas runoilemaan.

Juna saapuu asemalle, 

matka päättyy.

Ovet avautuvat,

minä leijun.

Onni on odotusta, 

ja odotus palkitaan.

Aina. 

Minusta tulee kohta sinä. 

Matkalaukkuja, ilon huudahduksia, halauksia.

Missä olet?

Ihmisiä, 

paljon ihmisiä.

Vieraita.

Milloin tulet?

Odotan,

tulee ilta.

Laiturilla enää minun laukkuni,

yksin.

Taivaan sini haihtuu,

katson ensin keltaiseen,

sitten mustaan.

Tajuan:

on myöhäistä.

Liian myöhäistä.

Kieroon kasvanut

***

Tyhjyys tulee vastaan,

se tietää nimeni.

Käsi haroo tyhjää

- miksen tunne mitään?

Silmät katsovat mutta eivät näe,

ajatus etsii alkua - tai edes loppua.

Hiljaisuus puhuu vierasta kieltä.

Tänne ei kannata jäädä,

ei täällä voi elää.

Lähteminen on vaikeaa,

mutta oleminen on työtä.

Kaivinkone kaivaa rinnassani

- mistä kaikki nämä kivet?

Rumiakin vielä.

Saisinpa siivet, tai edes toivoa.

Jotta voisin lentää, tai edes haaveilla.

Kestän vielä hetken, mutta sitten väsyn.

Tahtoisin löytää, 

mutta en osaa etsiä.

Tahtoisin uskaltaa,

mutta pelkään yrittää.

***