Sisäinen terveystamponi

Jokin aika sitten uhkasin kirjoittaa löytämistäni 50- ja 60-luvun Avuista ja Suomen Kuvalehdistä, ja nyt meinaan uhkaukseni toteuttaa. Postauksen aineistona ovat siis Apu-lehdet vuosilta 1956, 1958, 1966 sekä Suomen Kuvalehdet vuodelta 1960.

Taitaa ylimpänä olevaa tätiä vähän pelottaa...

Komia on kansikuva.

Nyt kun joulun jälkeen on taas se aika, että pitäisi ilmeisesti kiloja pudotella, niin tässäpä siihen näppärä apukeino.

Minimeal-ateriaa mainostetaan seuraavasti:

"Laihtuminen tai solakkana pysyminen ei ole enää mikään probleema nyt kun MINImeal - pikkuateria on olemassa. MINImeal on ainoa kansainvälisen palkinnon saanut valmiste lihomista vastaan. Se on hyvänmakuinen, runsaasti B- ja E-vitamiineja sisältävä luonnontuote, jonka avulla on saavutettu hämmästyttäviä tuloksia. 4:ssä kuukaudessa laihtui rouva Annikki Koskinen Virroilta 37 kiloa."

Jäin miettimään, mihin Minimealin vaikutus perustui, kun se ei tuosta mainoksesta käynyt ilmi. Melkoisen tehokas tuote se kuitenkin oli, kun kerran rouva Annikki Koskinenkin laihtui sen avulla 2.3 kiloa viikossa.

Koska luin lehtiä joulun aikaan, saatoin kysyä äidiltä, jos lehdestä löytyi jokin hämmentävä asia. Esimerkiksi Minimeal-mainoksessa mainittiin siirtomaatavaraliike, josta minulla oli vain hämärä aavistus. Onneksi äiti selvensi: siirtomaatavaraliikkeessä myytiin kaikkea ulkomailta tuotua, kuten kahvia, kuivattuja hedelmiä ja riisiä. Äiti oli kuulemma hakenut joskus siirtomaatavaraliikkeeseen töihinkin!

Toinen, josta oli hyvä kysyä äidiltä (aivan kuten mainoksessa sanotaankin: kysy äidiltäsi! ) oli Tampax, jota mainostettiin "sisäisenä terveystamponina".

Millainen se ulkoinen terveystamponi sitten oli, ihmettelin, mutta äiti nauroi, että eihän se sitä tarkoittanut. Kun entisaikoina oli ollut vain siteitä, jotka olivat olleet milloin minkäkinlaista mallia: Oli ollut kuminauhavirityksiä ja vyötärölle kiinnitettäviä sidevöitä. Siteitä oli tehty myös vanhoista housuista, ja nämä kestositeet oli pesty ja käytetty uudelleen. "Paljussa oli sitten niitä verisiä rättejä likoamassa", äiti kertoi.

Helppoa ei ollut naisen elämä muutenkaan. Onneksi elän ajalla, jolloin poninhäntä on keksitty.

Lehdissä oli melko paljon pilapiirroksia, ja pilapiirroksissa näkyivät erityisesti matkailu ja kansojen kohtaamiset.

Huomatkaa muuten, että etummaisella herralla on sikari (?) suussaan.

Matkailu oli 50- ja 60-luvuilla kai tekemässä tuloaan Suomeen oikein tosissaan, sillä lehdissä oli aika paljon matkailuun liittyviä mainoksia, ja lehtien ilmapiiri oli muutenkin matkailumyönteinen.

Vaikka vuoden 1966 Avun mukaan "suomalaiset menevät Mallorcalle, Kanarian saarille, Italiaan, Keski-Eurooppaan ja Leningradiin", kotimaan matkailukin, erityisesti ns. rengasmatkat, tuntui olevan suosittua.

Yhdessä Avussa etsittiin kesän hääpareja kilpailuun, jossa voittajaparille oli palkintona kiertomatka Suomen ympäri lentäen. Reitti oli seuraavanlainen: Helsinki - Vaasa - Oulu - Ivalo - Oulu - Kuopio - Joensuu - Helsinki. Ivalosta tehtiin vielä vesibussilla matka Inariin, ja Joensuusta poikettiin Kolille.

Eräässä Avussa puolestaan oli tehty pienimuotoinen gallup ja kyselty ihmisten lomasuunnitelmista:

"Asetimme jalkamme eteen ja pysäytimme ihmisiä Sääksmäen sillan seutuvilla ja Hämeenlinnassa ja kysyimme lomasuuntaa. Rekvisiitasta mainittakoon, että auringossa oli lämpöä parikymmentä astetta (ihotuntumalla) ja kansalaiset pikkutakkisillaan. Järvellä kirkuivat lokit ja rannalla matkaradiot. Västäräkki käveli rantakivillä ja västäräkistä vähäsen.

Ehkä voimme nyt paljastaa gallupimme tuloksen. Otanta oli toistakymmentä henkilöä ja sen mukaan yksikään suomalainen ei poistu Suomesta kesällä 66. Emme ole yksin."

Tuon ajan kulkupelit herättävät hymyä, jos ihmetystäkin.

Mikä ihme tämä oikein on? Onko joskus oikeasti ollut tällaisia pystysuoraan lentäviä lentokoneita, vai onko tämä vain jonkinlainen koeyksilö tai versio helikopterista?

Itse asiassa kun yritin googlettaa vertikaalisesta lentokoneesta, törmäsin uutiseen, jonka mukaan tulossa on ehkä supernopea lentokone, joka mullistaisi matkailun: Lontoosta New Yorkiin pääsisi yhdessä tunnissa, kun hypersooninen Concorde 2 lentäisi viisinkertaisella äänen nopeudella. Kone ampaisisi ensin vertikaalisessa suunnassa 30 000 metrin korkeuteen, kunnes se ylittäisi äänivallin, minkä jälkeen se lentäisi kuten tavalliset lentokoneet, horisontaalisesti.

Kaikkea sitä.

Vuonna 1960 oli Rooman olympialaiset, ja Suomen Kuvalehti kysyi ennen kisoja suomalaisilta urheilijoilta arvioita heidän tulevasta olympialaismenestyksestään.

Painija Kyösti Lehtonen otti suorastaan nokkiinsa toimittajan typerästä kysymyksestä.

Köpin ennustus meni kuitenkin pieleen, sillä painista ei tullut yhtään mitalia. Kisat olivatkin ensimmäiset, joissa Suomi jäi ilman painimitalia.

Muiden urheilijoiden mietteitä ennen kisoja:

Paul Nyman (pyöräily): "Kyllähän me pyöräilijät olemme valmistautuneet Roomaa varten huolellisemmin kuin koskaan ennen, mutta valitettavasti Suomen talviset olosuhteet aiheuttavat sen, että joudumme kuitenkin lähtemään matkaan heikommin eväin kuin sanokaamme ranskalaiset ja italialaiset. Näissä puitteissa olisi todellinen jymypaukku, jos joku meistä olisi pistesijoilla."

Pekka Lairola (uinti): "Keväällä odotin vielä suuria tältä kaudelta, mutta kun kesken parhaan harjoittelukauden korva alkoi reistailla, menetin toivoni. Niinpä minun on nyt sanottava, että matkustan kisoihin selvästi vähäiset mahdollisuuteni tietäen. En jaksa uskoa kunnon valtavaan nousuun enää yhdessä hetkessä."

Olavi Ojanperä (melonta): "Koko melontajoukkueellamme on aika pienet mahdollisuudet. Ei kannata maalata kauniita näkyjä, sillä yhtään mitalia tuskin kisoissa melonnasta saadaan."

Eino Mäkinen (painonnosto): "Tekisi kovasti mieli olla optimisti sekä omasta että joukkutoverien puolesta. Sellainen voitaisiin kuitenkin katsoa rehentelyksi, ja elleivät asiat sitten luontuisikaan niinkuin on ajatellut, niin kylläpä siitä saisi jälkeenpäin kuulla kunniansa."

Niin. Sellaista se on se positiivisuus. Vaarallista.

Minusta on mielenkiintoista katsella mainoskuvien perheitä ja spekuloida, mitä kuvat tuon ajan yhteiskunnasta ehkä kertovat. Millaisia ovat ihmisten ilmeet, vaatteet, kampaukset, asennot, heidän suhde toisiinsa, millaista rekvisiittaa kuvissa on käytetty...

Tässä on esimerkiksi tämmöinen hyvin toimeentuleva ja oikein esimerkillinen perhe. Isä taitaa olla pankinjohtaja, kun siinä niin heti aamusta puvussa istuu, ja äiti työskentelee kemikaliokaupassa myyjänä. On saanut testattavakseen uutta Hertta-huulipunaa. Tytär menee neljännelle luokalle ja poika kolmannelle, ja kummatkin ovat oikein hyviä koulussa. Poika harrastaa luonnontieteitä (olivat eilen syysretkellä, jossa kerättiin metsästä kolmekymmentä erilaista kasvia), ja tytär kuuluu lukupiiriin ja näytelmäkerhoon. Televisiokin on perheeseen hankittu, ja tänä iltana koko perhe kerääntyy television eteen katsomaan Myrskylinnut-sarjaa. Tämänkin täydellisen perheen täydellisestä aamusta tulee vielä vähän täydellisempi, kun tarjolla on Valio-juustoa!

Tässä perheessä taas poika kokeili uutta Husqvarna-mopediaan sillä seurauksella, että rapa roiskui narulla kuivumassa olleille pyykeille. Isä hieman toruskeli poikaansa, mutta salaa hän on kuitenkin ylpeä poikansa ajotaidoista ja rohkeudesta. Poika puolestaan tuumaa, että oho, tulipahan taas kolttonen tehtyä, mutta toisaalta: onneksi isä ei tiedä, mitä mopedin kanssa eilen tapahtui. Äitiä huolettavat lähinnä pyykit: ne pitäisi saada likoamaan, ennen kuin kura kuivuu vaatteisiin kiinni...

On ollut hauska seurata lehdistä joidenkin, nykyään niin kovin tavallisten, tuotteiden alkutaipaletta.

Onko 50 markkaa ollut joskus kolikko?

Tämä rouva on selvästikin opettaja, ja hänelle ei ryttyillä.

Näissä muovipulloissa ihmetystä aiheutti pullojen koko. "Kylmän ja kuuman vaihteluja sekä happoja ja emäksiä kestävinä ne ovat korvaamattomia emännän apulaisia esimerkiksi säilöntäaikana. Vetoisuus: 40, 50 ja 60 l." Ööh, tehtiinkö ennen esimerkiksi mehua siis 40 litran pullollinen kerrallaan? Vai mitä muuta noihin mahdettiin säilöä?

Vuoden 1966 Avussa oli jo televisio-ohjelmatkin, ja tv-kanavia oli tasan kaksi. Ykkönen ja kakkonen.

Viritysmusiikkia näytti tulevan aika usein, kuten myös elokuvia. Mainos-tv:tä tuli muutaman tunnin ajan illassa kummaltakin kanavalta, mikä tarkoitti kai sitä, että kyseisenä aikana tulevien ohjelmien lomassa esitettiin mainoksia. Ruotsinkielistä ohjelmaa tuli samoin muutama tunti illassa. Arkisin tv-ohjelmat alkoivat vasta illalla neljän, viiden aikaan, mutta sunnuntaisin lähetyksiä tuli aamusta alkaen.

Margariini teki tuloaan ruokapöytiin 50- ja 60-luvuilla, ja sitä mainostettiinkin kovasti. Margariini oli ilmeisesti voita edullisempaa, mutta margariinia mainostettiin myös vitamiinipitoisena ja terveellisenä. Erikoista minusta on se, että rasvamainoksissa vedottiin aina lasten terveyteen ja elinvoimaan.

Löysin Ylen arkistoista vanhan Kultanauha-margariinimainoksen vuodelta 1956. Oi niitä aikoja! 

Jos loppiaispöydän tarjottavat eivät ole vielä selvillä, niin tässä teille pari vinkkiä.

Muistakaa myös käyttää deodoranttia siltä varalta, että toimitatte itsenne "tilanteisiin".

 Hyvää päivän jatkoa.

Viiksien kosketus iholla

Jo toinen postaus saman viikon sisällä. Nyt on, kuulkaas, hurja tahti päällä. Kaiken lisäksi ajattelin kirjoittaa kerrankin melkein ajankohtaisesta aiheesta eli Linnan juhlista. Tosin näkökulma ei ole mitenkään tuore: lueskelin nimittäin eilen Käytöksen kultaista kirjaa vuodelta 1955 (kyllä, näinkin voi itsenäisyyspäivänsä viettää), ja sieltä löytyi varsin päteviä vinkkiä itsenäisyyspäivän juhlijoillekin.

(Lainausten kirjoitusasu on suoraan kirjasta, ja postauksen kuvat on lainattu Hesarin ja Iltalehden sivuilta.)

"Kauneinkaan puku ei voi viehättää naisen yllä, joka ei huolehdi siitä, että hän ainakin kerran päivässä puhdistaa ihonsa kaikkia ruumiinosia myöten. Kylpy tai suihku ja sen jälkeen kuivaharjaus sekä kölninvedellä pyyhkiminen aamuisin luo pohjan päivän hyvinvoinnille ja myös pukeutumiselle. Hien haju niin miehellä kuin naisella on pahimpia seikkoja, mihin voi syyllistyä, sen vuoksi puhtaus vaatii myös hienhajua poistavien aineiden käyttöä. Sanomattakin on selvää, että puhtauteen kuuluu käsien, varpaiden ja kynsien huolellinen hoito yhtä hyvin kuin kasvojenkin, mistä esim. kaikki ihokarvat on usein ja tarkasti poistettava, iho puhdistettava joka ilta kosmeettisten aineiden jäljiltä, mikäli niitä käyttää, sekä hoidettava erinäisin voitein.

Pukeuduttaessa on otettava huomioon, että hieno nainen ennen kaikkea huolehtii siitä, että hänen alusvaatteensa ovat moitteettoman ehjät ja puhtaat ja - jos haluaa olla oikein hieno, käsintehdyt. Yhtenäisyys on kaunista, jos on mahdollista toteuttaa se. Kun esim. käyttää sinistä kerrastoa, on edullista käyttää myös sinisiä rintaliivejä ja mahdollisesti sinisiä liivejäkin, jos niitä on vaihdettavaksi eri kerrastojen värin mukaan. Pääasia on kuitenkin alusvaatteiden moitteeton puhtaus. Englantilaisen ladyn sanotaan pitävän tärkeämpänä alusvaatteidensa kuin päällyspukujensa eleganssia."

Mites ne alkkarit, Kike?

"Liika piittaamattomuus ja ennen kaikkea huolimattomuus pukeutumiskysymyksissä ovat moitittavia ominaisuuksia, mutta yhtä arveluttavaa on liiallinen komeilu, prameilu ja näyttämisen halu pukujen muodostaessa itsetarkoituksen. Todella elegantin naisen puku ei milloinkaan ole arvo sinänsä, vaan tekee naiselle saman palveluksen kuin kehys taideteokselle. Joskus tietenkin sattuu, että kehys on parempi kuin teos."

Kehys kuvassa oikealla.

"Kaksi seikkaa on tärkeätä pukeutumisen suhteen: että puku sopii kantajalleen ja että se sopii tilaisuuteen, jossa sitä kannetaan. Ensinmainitun säännön suhteen ihmisen on ensin tunnettava itsensä. Useimpien naisten pukeutuminen ei ilmaise heidän itsetuntemustaan, vaan salaisen unelman siitä, minkälaisia he toivoisivat olevansa. Unelma ei sitten useinkaan kestä karua todellisuutta. Kun nainen on katsellut kyllin intohimottomasti peiliin, hän oppii valitsemaan itselleen sopivat vaatteet."

"Ellei nainen ole kaunis, ja uskaltaa tunnustaa sen itselleen, hän ei valitse huomiotaherättävää mallia tai väriä pukuihinsa, koska huomion kohteena oleminen vaatii arvostelun kestämistä. Jos hän taas on huomiotaherättävän kaunis, riippuu kokonaan hänen luonteestaan, minkälaiset vaatteet hän valitsee. Jos hän haluaa mainosjulisteena vaikuttavan puvun tai värin - hän kyllä voi kestää katseet, jotka se vetää puoleensa, mutta usein hänkin haluaa jalon ja hillityn kehyksen kauneudelleen, ja se ei milloinkaan ole räikeä.

Kasvonvärien keinotekoinen tehostaminen on vuosien mittaan meillä pohjoismaissakin lisääntymistään lisääntynyt. Vielä 40 vuotta sitten olisi pidetty kosmeettisia aineita käyttävää naista maineeltaan epäilyttävänä, kun sen sijaan nykyisin ainakin puuterirasia ja huulipuikko kuuluu 'kunniallisimpienkin' naisten käsilaukkuun. Aika suosii iloista värikkyyttä, sitä paitsi nuoruuden ja viehättävyyden aikakautta koetetaan kaikin tavoin keinotekoisesti mm. kosmeettisten aineiden ja huolellisen ihonhoidon avulla pidentää."

"Valitettavasti on yhä vieläkin paljon epätietoisuutta siitä, miten tällaisia aineita parhaiten käytetään. Moni on ulkomailla nähnyt räikeästi maalattuja naisia ja päättänyt kotimaassakin esiintyä 'rohkean ennakkoluulottomasti'. Seuraavassa muutamia yleisiä osviittoja:

Se joka ei katso voivansa ostaa hyviä, ensiluokan aineita, jotka tietenkin ovat kalliita, olisi parasta olla käyttämättä niitä lainkaan, sillä huono 'sotamaalaus', ympäri suun tienoita levinnyt huulipuna ja räikeät punaiset läiskät poskilla, on paljon rumempaa kuin kokonaan kaunistamattomat kasvot. Täydellisen make up'n suorittaminen vaatii taitavuutta, jota täytyy suorastaan opetella - hyvät aineet eivät sitä yksistään tee. On kiinnitettävä huomiota temeperamenttiin: sangviininen vaaleaverikkö valitsee iloisemman punaisen ja hehkeämmän rougen kuin sysimustatukkainen ja kekälesilmäinen etelämaalainen, joka suosii tummempia, syvempiä, lilaan ja purppuraan vivahtavia punaisia.

Ennenkuin ryhtyy kosmeettisia aineita käyttämään voi istua tekemään laskelmia siitä, onko tarvittava määrä aikaa, rahaa ja intoa uhrattavana ulkomuotonsa kohentamiseksi kosmeettisten aineiden avulla. Jos sitten ryhtyy kosmeettisten aineiden käyttöön, on tärkeätä muistaa, että paitsi taitoa, siihen vaaditaan makua ja hyvä valaistus. Se joka aamulla kylpyhuoneen sähkölampun valossa 'nuohoaa' kasvonsa, voi kokea hätkähdyttävän pettymyksen nähdessään kasvonsa päivänvalossa."

"Make up tulisi siis aamupäiväkäyttöä suorittaa valoisan ikkunan ääressä ja yleensä aina käyttää aineita varovaisemmin aamupäivä- kuin iltapäiväkäyttöä varten. Huolellinen nainen käyttää jopa kahta huulipuikkoa: toista aamupäivällä - toista illalla sähkövaloa silmälläpitäen.

Koruja käytettäessä on parasta olla varovainen. On aina parempi olla kokonaan ilman koruja kuin kantaa niitä liikaa. Korun on myös vastattava ja jos mahdollista ilmennettävä kantajansa persoonallisuutta, puvun ja tilaisuuden laatua. Esim. ohuet moninkertaiset kilisevät rannerenkaat, jotka edustavat jonkinlaista Itämaiden tyylin jälkikaikua ja joita Euroopan eteläosissa näkee, eivät sovi pohjoismaisittain uneksivalle Aino-tyypille, ei liioin valoisan iloiselle naiselle, vaan ainoastaan kekälesilmäiselle, carmenmaiselle kaunottarelle.

'Naiset ensin, vaikka heikkoihin jäihin', sanoo suomalainen koiranleuka. Itse asiassa tämä sanonta ei liene kovin kaukana niistä historiallisista tilanteista, jolloin se on syntynyt. Sanotaan näet tämän kohteliaisuuden pohjautuvan kaikkea muuta kuin ritarilliseen mielenlaatuun: Kun historian jonakin pimeänä ajankohtana oli välttämätöntä aina olla varuillaan salamurhaajia vastaan, naisten arvoisat 'ritarit', halutessaan uskaltautua johonkin linnaan synkän portin kautta, ensiksi lähettivät naiset, nuo vähemmän arvokkaat olennot, edellään ja itse jälkijoukkona odottivat toimenpiteen seurauksia."

Lopuksi vielä yksi viisaus kirjasta:

"Eräs vanhan ajan viisas nainen vastasi kerran nuorelle parille, kun nämä valittivat sitä, että heidän oli pakko jättää hänet yksin kotiin: 'Minulla ei ole ikävä muuta kuin ikävässä seurassa, eikä oma seurani ole mielestäni sitä...'

Tämä tarina valaisee epäsuorasti aiheelleemme tärkeää toteamusta, nim. sitä, että jokaisen ihmisen on pakko ensisijaisesti oppia seurustelemaan itsensä kanssa, koska oma minä on ainoa henkilö, jonka seuraa hän ei voi vapaaehtoisesti välttää 'kehdosta hautaan saakka'. Siitä voisimme astua askelen edemmäs ja sanoa, että vain se, joka osaa seurustella itsensä kanssa, osaa tuon taidon lähimmäistensäkin parissa."

Linnan juhlat laittoivat taas miettimään monenlaisia asioita.

Ensinnäkin, mikä ihme tuota Veltto Virtasta oikein vaivaa, kun hänen pitää joka juhlissa pyrkiä huomion keskipisteeksi, keinolla millä hyvänsä? Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen saa päähänsä tulla presidentin vastaanotolle Särkänniemen vihreä ranneke kädessään?

Ja entäs sitten tämä Haukion käden nuoleskelu? (Katsokaapa muuten Haukion ilmettä. )

Kieltä peliin, Veltto!

 
Ihmettelin myös "taiteellista vapautta", jota televisiolähetysten kommentaattorit kovasti kannattivat joidenkin kohdalla. He kun tuntuivat olevan sitä mieltä, että pukeutumisetikettiä saa rikkoa, jos rikkomus kuvastaa henkilön persoonaa. Eli siis Kike Elomaa saa käyttää Linnassa buutseja, koska "hän tykkää muutenkin inkkarityylistä", ja Sofi Oksanen on toimittajien mielestä aina yhtä tyylikäs ja persoonallinen, vaikka hänellä olisi fasaani päässään.

Mutta sitten Velton baskerit, rusetit ja muut viritelmät ovat aina yhtä tyylittömiä ja etikettivirhe aina yhtä karmea, vaikka nekin ehkä kuvastavat yhtä lailla kantajansa persoonallisuutta. Olisikin kiva tietää, että missä se raja kulkee - kuka saa rikkoa etikettiä ja kuka ei?
 
Ihmettelen myös, miten se osoittaa Elastisen puvun olleen kallis ja laadukas, että "yhden napinläven tekemiseen oli mennyt 45 minuuttia". Minä saisin menemään yhteen napinläpeen helposti varmaan parikin tuntia, eikä siitä silti mikään Armani tulisi.

Entäs sitten uutisointi, kuten "Linnan juhlien jymy-yllätys: näyttelijäpariskunta odottaa lasta!" Kyseessä olivat siis näyttelijät Kari Heiskanen ja Anna-Maija Tuokko, jotka päättivät paljastaa Tuokon raskauden vauvavatsan paljastavalla puvulla. Kyllä olikin jymy-yllätys, että tuommoinen Tuokko on edes olemassa.

Sitten: Elina Kiikko häikäisi Stella McCartneyn luomuksessa - jestas, mikä uuma!

Mistä lähtien luurankomaisen laihan naisen uuma on ollut jotenkin ihailtava asia? On surullista, että Kiikko ei näytä vieläkään selvinneen syömishäiriöstään, vaikka hän vaikutti voivan puolitoista vuotta sitten jo paremmin.

Tässäpä nämä tämänvuotiset Linnan juhlat sitten olivatkin. Mitähän minä laittaisin päälle, jos tulisi kutsu Linnaan?

Euro ajatuksistasi

Äiskä sai tyrkättyä taas mukaani yhden vuosikerrallisen Avotakkoja, tällä kertaa vuodelta 1976. Vanhat lehdet ovat minusta äärimmäisen mielenkiintoisia, mikä on vähän outoa sen takia, että olen niin epäretro ja kaikkea vanhaa muuten inhoava. Ehkä vanhoissa lehdissä viehättää se, miten ne kuvastavat entisaikojen elämää ja arvoja epäsuoralla ja joskus humoristisellakin tavalla. Toisaalta ne saattavat viehättää myös siitä syystä, että vaikka yhteiskunta ympärillämme on muuttunut ja modernisoitunut, ihmiset eivät kuitenkaan periaatteessa ole muuttuneet miksikään vaan ovat ihan samanlaisia kuin ennenkin.

(Kuvat ovat samaisista vuoden 1976 Avotakoista.)

Katri Helena leipoo sultsinoita.

Juha Mieto kahvittelemassa äitinsä luona.

Oli aika hämmästyttävää lukea Kymppi ajatuksistasi -palstaa, eräänlaista yleisönosastoa, johon ihmiset olivat lähettäneet kirjeitään. Valitusten aiheet kun kuulostivat niin kovin tutuilta. Voiko todellakin olla, että elämän epäkohdat eivät ole nekään vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa juurikaan muuttuneet?

Nimimerkki "Siisti täytyy aina olla" kirjoittaa:

"Mielestäni eräät koiranomistajat käyttäytyvät törkeästi antaessaan hoidokkiensa tehdä tarpeensa mihin sattuu. Sitten näitä aikaansaannoksia näkyy kadunvarsilla, puistoissa ja muilla yleisillä paikoilla, jopa urheilukentillä.

Näiden ihmisten tulisi maksaa kaksinkertainen koiravero, oppisivat ehkä paremmin ottamaan huomioon myös muut."

Koirien jätöksistä keskustellaan edelleenkin, vaikka oman havaintoni mukaan koiranomistajat näyttävät kyllä korjaavan lemmikkiensä jätökset kaduilta aika tunnollisesti pois. Keskustelu on nykyään vain laajentunut lehtien yleisönosastoilta nettiin, ja keskustelun taso on joskus hyvinkin ala-arvoista ja henkilökohtaisuuksiin menevää. (Esimerkkejä löytää helposti googlettamalla, esim. täältä ja täältä. Hieman asiallisempia perusteluja jätösten korjaamisen puolesta ja vastaan voi lukea puolestaan täältä.). Koirattomat syyttävät koiranulkoiluttajia laiskoiksi ja kykenemättömiksi hoitamaan lemmikkejään, ja nämä puolestaan syyttävät koirattomia pikkusieluisiksi kyttääjiksi.

Ampu tulee.

Eihän se koiranpaskan käsitteleminen varmastikaan mitään kivaa ole, mutta kyllä minusta koiranomistajien tulee kaupunkialueella kerätä koiriensa ulosteet pois. Ja toisaalta syyttävä sormi löytää aina kohteensa: miksi tupakoitsijat sitten saavat heittää tumppinsa minne haluavat? Tumpit ovat luonnossa ikävän näköisiä, ne saattavat aiheuttaa tulipalon ja ennen kaikkea ne ovat vakava uhka ympäristölle ja eläimille. Miksei tupakantumpeista käydä yhtä intohimoista keskustelua kuin koirien jätöksistä? Entä mitä pitäisi tehdä valkoposkihanhien pökäleille, jotka täyttävät puistot ja uimarannat niin, ettei sekaan mahdu? Tappaa kaikki linnut?

Nimimerkki "Saisi jäädä ajatukseksi" kirjoittaa parvekegrillaamisesta:

"Avotakan numerossa 6 kahdessa kohdassa (Ulos keittämään ja Avotakan löytövakka) neuvottiin parvekkeen kalustamista ruoantekopaikaksi. Kas kun ette yksin tein opeta nuotiontekoa tai savustuspöntön pystyttämistä parvekkeelle. Samassa lehdessä kerrottiin Helsingin Sanomien ruokatoimittajasta, joka samoin kesäkuussa ehdotteli ruoan grillaamista parvekkeella. Ovatkohan kaikki muutkin parvekegrillaamisen suosittelijat itse omakotitaloasukkaita?

Onhan se grillaaminen tietysti mukava ajatus, mutta saisi jäädä ajatukseksi. Kerrotalossa kun on ihan lähellä naapureita, joita ei sovi unohtaa. Arvatkaahan, onko ylänaapurina mukava ensin haistella sytytysnesteen ja hiilien palamiskaasuja ja sitten nuuhkia ruoankäryt päälle. Lämpimänä päivänä grillaajan naapurikin haluaisi olla parvekkeella tai tuulettaa, ja yksiössä ainoa tuuletusmahdollisuus on juuri siihen parvekkeelle. Oven sulkeminenkaan ei aina näiltä hajuilta pelasta. Jos vielä ruoankäryt kestääkin, niin uskokaa pois, grillin sytyttämisestä ja palamisesta tulevat savukaasut ovat inhottavia - ja tuskin järin terveellistä haisteltavaa. Arvatkaahan onko mukava herätä yhden aikaan yöllä (tai muuhunkaan aikaan) näihin hajuihin, kun alanaapurit juhlimasta tullessaan ryhtyvät vielä makkarangrillaukseen.

Tuleehan naapurin grillaustouhujen seuraamisesta tietty vähän jännitystäkin elämään, kun kuulostelee, miten tämä selviää palamaan syttyneestä patalapusta. Syttyvätkö seuraavaksi vaatteet, ikkunaverhot vai mikä? Kuvitelkaa itse istuvanne jossakin kerrostalon yläkerroksessa, kun alapuolellanne leikitään tulella, mahdollisesti pienessä humalassa. Kysyisitte joskus palotarkastajan mieltä avotulen pitämisestä kerrostalon parvekkeella."

Uusinta uutta.

Olin elänyt harhaluulossa, että parvekkeella grillaaminen on nykyään kiellettyä, mutta sallittuahan tuo näyttää olevan. Kovin harva sitä näyttää kuitenkin (ainakin meidän talossamme) harrastavan, eikä itsellenikään tulisi mieleenkään mennä parvekkeelle grillaamaan (kun joku siitä kuitenkin valittaisi). Tämäkin kiistanaihe näyttää olevan melkoinen ikuisuuskysymys, vaikka parveketupakointi taitaakin olla nykyään grillausta polttavampi aihe.

Minua ei parveketupakointi haittaa, mutta ymmärrän hyvin, että jotakuta toista se voi haitata. Varsinkin näin kesällä, kun ovet ja ikkunat ovat auki, tupakansavut leijuvat taatusti sisään, mutta toisaalta - eihän siinä tupakan polttamisessa kovin kauan mene. Ymmärrän parveketupakoinnin vastustuksen varsinkin siinä tapauksessa, jos siitä aiheutuu terveydellistä haittaa, mutta (entisenä tupakoitsijana) ajatus täydellisestä parveketupakointikiellosta ärsyttää minua suunnattomasti. Naapureiden kyttääminenkin saisi varmaan aivan uudet ulottuvuudet, kun ruvettaisiin vahtimaan, kuka noudattaa lakia ja kuka ei. Enkä mitenkään jaksa uskoa, että ihmisten tupakointi vähenisi yhtään, vaikka parveketupakointi kiellettäisiinkin. Todennäköisesti tupakoitsijat siirtyisivät polttamaan sisätiloihin tai kerrostalojen alaovien liepeille, jolloin varsinkin alakerroksissa asuvat kärsisivät tupakoinnista aivan yhtä lailla kuin ennenkin, kun savut leviäisivät tuuletusluukkujen kautta sisään.

Kerrostaloyksiön neliöt tehokkaasti käytössä.

Nimimerkki "Lorisuttaja" kirjoittaa kerrostaloasumisesta:

"Varmin tapa saada ihminen näyttämään mahdottomalta ja epäsosiaaliselta on panna hänet asumaan kerrostaloon. Kaikki ne ominaisuudet, joita perinteisesti pidetään myönteisinä - persoonallisuus, oma-aloitteisuus, seurallisuus, puuhakkuus - muuttuvat silloin kielteisiksi. Vaikeinta on lapsilla, sillä heidän normaaliin kehitykseensä kuuluu peuhaaminen, äänekäs liikkuminen ja puhuminen. Kerrostalossa on ihmisen, nuoren ja vanhan, paras ja oikeastaan ainoa hyväksyttävä ominaisuus olla hiljaa eikä tehdä mitään.

Talonmiehen ja isännöitsijän osa on vaikea. Miksi tällaisia ihmissuhteita luodaan ollenkaan? Miksi missään asunnossa tarvitsee olla tällainen valvova silmä? Miksi ei asuta omakotitaloissa, joissa oman perheen kesken voidaan sopia, miten ollaan ja eletään? Kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse häiriytyä eikä ketään häirittäisi.

Ei voida vaatia, että ihminen joka hetki sopeutuu. Riittää, kun sopeudutaan yhteisön vaatimiin kuvioihin astuttaessa oman kotipiirin ulkopuolelle. Suomalaisten mielenterveys ei ole sen lujempi kuin muidenkaan kansakuntien. Miksi meidän on alistuttava kerrostalojen ahdistavuuteen." 

Varmasti yhä edelleenkin löytyy ihmisiä, joiden mielestä kerrostaloasujat ovat epäsosiaalisia erakoita tai jotka kokevat kerrostalojen äänimaailman kiusalliseksi. Olenhan itsekin kirjoitellut ensin naapurielämän ihanuuksista ja myöhemmin kokkaavista intialaisnaapureista, joiden keitosten hajut täyttävät koko rappukäytävän (ei ole muuten viime aikoina täyttänyt - mistähän johtuu?). Yleisesti ottaen kerrostalot ja niiden asukkaat taitavat kuitenkin nykyään olla paljon hyväksytympiä kuin ennen, mikä johtuu varmasti siitä, että kerrostaloasumisesta on tullut niin tavallista, ja kerrostalojakin on niin monenlaisia.

Luulen myös, että ihmisten asumisihanteetkin ovat muuttuneet vuosien varrella ja että nykyään on sellaisiakin ihmisiä, joille kerrostalo on kaikkein mieluisin asumisvaihtoehto. Minä esimerkiksi olen siinä(kin) mielessä kummallinen, että minua ei saisi muuttamaan omakotitaloon millään. Omakotitaloasumiseen liittyy niin paljon kaikkea mielestäni vastenmielistä - piha- ja puutarhahommia, lumitöitä, kunnostustöitä ja niin edelleen - että on parempi pysytellä sellaisessa talossa, jossa tuommoisia hommia ei tarvitse tehdä. Ei siis parane valittaa naapureistakaan vaan hyväksyä heidät karvoineen päivineen.

Loppukevennyksenä vielä yksi Avotakassa nähty mainos:

Peräpyyhkeet olivat kai nykyisten Savett intim -pyyhkeiden edelläkävijöitä, ja on kyllä vaikea kuvitella, että kosteuspyyhkeitä myytäisiin enää "peräpyyhkeinä" tai markkinoitaisiin seuraavasti:

"Naiset ovat omaksuneet huomattavasti miehiä runsaammin päiväohjelmaansa alapesun, jolloin peräpää tulee samalla pestyksi. Miesten peräpää sen sijaan puhdistetaan yleisimmin vain viikkosaunan yhteydessä. Ei siis ihme, jos vaivoja ilmaantuu. On välttämätöntä pestä peräpää vähintään joka toinen päivä ja lihavien joka päivä."