Juoda pitää ☕️ 🍸

Tykkään tilailla ravintoloissa ja kahviloissa juttuja, joista minulla ei ole aavistustakaan, mitä ne pitävät sisällään ja miltä ne maistuvat. Joskus kokemukset yllättävät myönteisesti; joskus vähemmän myönteisesti. Viime aikoina olen kunnostautunut erityisesti juomapuolella. 

Ukkeli oli bongannut vissiin Instasta Roastery Coffee House -nimisen kahvilan, ja lähdimme testaamaan sitä. Tämä kahvilakäynti on niinkin pitkän ajan takaa kuin tammikuulta, jolloin kahvilassa oli vielä joulukoristeet. 

Kahvilan sisustuksessa oli miellyttävää vanhan ajan tunnelmaa.

Meinasin ottaa jonkin kahvin, mutta sitten bongasin listalta cascara-nimisen juoman. Pikainen googlettaminen paljasti, että cascara on kuivatun kahvimarjan kuorista valmistettu teemäinen juoma. Se kuulosti niin kiinnostavalta, että päätinkin tilata sitä.  

Juomaa odotellessani silmäilin pöydällä ollutta mainoskylttiä. Roastery Coffee House -kahviloita näytti olevan useammassa intialaisessa kaupungissa sekä – mitä ihmettä? – Suomessa. 

Rupesin googlettamaan Suomen kahvilaa, ja selvisi, että Roastery Coffee House oli avannut ensimmäisen ulkomaisen kahvilansa Helsinkiin Annankadulle vuoden 2024 lopulla. Helsingin jälkeen kahvilaketjun oli tarkoitus laajentaa Lontooseen ja Kööpenhaminaan. Nyt Helsingin kahvila näyttää kuitenkin olevan suljettu ainakin tilapäisesti, joten en tiedä, mikä sen tilanne on. 

Cascara on siis kahvipavun kuorta, jota on pidetty aiemmin kahvin tuottamisprosessin jätteenä, ja kahvimarjasta on hyödynnetty vain papu. Cascaran kofeiinipitoisuus ei ole sinänsä suurempi kuin kahvipavun, mutta koska cascaran maku on miedompi kuin kahvipavun, sitä saatetaan helposti annostella liikaa, jolloin kofeiini tuntuu nousevan päähän nopeammin.

Cascarasta löytyi myös tieto (vuodelta 2019), ettei cascaraa luokitella EU:ssa elintarvikkeeksi, eikä sitä saa sen takia myydä eikä ostaa EU:ssa juomana eikä ruokana. Tämähän oli kiva tieto varsinkin, kun oma cascara-juomani oli paraikaa valmistumassa!

Cascara on ilmeisesti nyt kuitenkin hyväksytty elintarvikkeeksi EU:ssakin, sillä ensimmäinen cascaraa sisältävä tuote saapui Suomen markkinoille tämän vuoden alussa. Kyseessä on cascara-energiajuoma, Kili, jota saa näköjään mm. S-kaupoista. Kyseinen energiajuoma ei luemma maistu kahvilta eikä energiajuomalta, vaan se sisältää cascaran lisäksi muun muassa erilaisia täysmehuja tiivisteestä. 

Cascara näytti ihan kahvilta.

Maistelin uteliaana cascara-juomaa, ja minusta maku muistutti lähinnä hyvin laihan kahvin ja happamanmakean tamarindin sekoitusta. Maku oli minusta vähän outo, joten lisäsin joukkoon pari Hermesetasta, mikä oli virhe, sillä juoma olisi kannattanut juoda ilman makeutusta. Sitkeästi kuitenkin lipitin kupin tyhjäksi, mutta toista kertaa en kyllä cascaraa tilaa. 

Olen sillä tavalla hieman kofeiiniherkkä, että yksi kahvikupillinen ei aiheuta mitään oireita, mutta kaksi peräjälkeen juotua kuppia aiheuttaa minulle lievää vapinaa, sydämentykytystä ja epämääräistä häröilyä. Olin huomaavinani samanlaisia oireita cascaran juomisen jälkeen, joten cascara ei houkuttele senkään takia. En taida uskalla maistaa sitä Kili-energiajuomaakaan.  

Ukkeli motkottaa aina välillä minulle, että kallistan kännykkää valokuvia ottaessani ja että niin ei pitäisi tehdä, mutta eivät nämä ukkelin kuvakulmatkaan ole aina mitään priimaa. Tässäkin kuvassa näyttää siltä kuin olisin viisi metriä pitkä ja kaksi kolmasosaa minusta olisi jalkoja. 

Vanhassa tutussa Paulissa on tullut käytyä useammankin kerran. Paulissahan on se ongelma, että ruokalistaan on merkitty kaikkien ruokien ja juomien kalorit. 

Vaikka kuinka päätän, että tällä kertaa en ahdistu kaloreista, niin joka kerta tapahtuu sama asia: näen ruokalistalta vain kalorit, ja lopulta tilaan jotain mahdollisimman vähäkalorista. 🫣

Hyviltähän nämä näyttävät, mutta.

Viiimeistä edellinen Paul-käyntini oli todellinen pohjanoteeraus, sillä tilasin – rumpujen pärinää... arvatkaapa mitä – omena-sellerimehun. Kuka normaali ihminen menee kahvilaan ja tilaa sellerimehua? 🤣

115 kaloria.

En ollut (ainakaan tietääkseni) koskaan maistanut mehua, jossa olisi selleriä, ja maku oli yllätys: mehu oli ihan superhyvää! Päätin, että rupean tekemään omena-sellerimehua kotonakin. Suomessa siis, koska en edes tiedä, saako Hyderabadissa jostakin selleriä. 

Viime viikonloppuna kokeilin Paulissa ensimmäistä kertaa elämässäni matchaa ja tilasin kylmän mansikka-matcha-latten – lähinnä siksi, että juoma näytti niin houkuttelevalta ruokalistan kuvassa. 

Todellisuus ei ihan vastannut kuvitelmia. 

Parasta juomassa oli tuo pohjalla oleva mansikkasose, jota olisi saanut olla reilusti enemmän. Matcha ei aiheuttanut minussa oikeastaan minkäänlaisia reaktioita puolesta eikä vastaan, mutta jos joku uhkaisi aseella ja pakottaisi päättämään, pidinkö siitä vai en, niin vastaisin, että en. Matcha on japanilaista hienoksi jauhettua vihreää teetä, ja tuo vihreä osuus maistui tosiaankin hyvin miedosti teelle. 

Ukkeli tilasi myös masala-munakkaan, joka ei ollut masalaa nähnytkään. Munakkaassa ei ollut edes suolaa ja pippuria!

Masala tarkoittaa mausteseosta, eli masala-munakkaan voisi siis olettaa olevan mausteinen munakas. Masala voi tarkoittaa muutakin, kuten höystettyä tai maustettu tarinaa. Jos joku lisää kertomukseensa masalaa, hän siis vähän värittää kertomustaan. Masala movie eli masala-elokuva on taas semmoinen, jossa on vähän kaikkea – komediaa, romantiikkaa, draamaa, toimintaa, musiikia – ja joka vetoaa värikkyydessään ja monipuolisuudessaan suureen yleisöön. 

Liikkeiden nimet kirjoitetaan täällä tavallisesti myös teluguksi.

Sokeriruokomehua uudessa Foodstories-gourmetmyymälässä.

Melko lähelle anoppilaa avautui jokin aika sitten massiivinen Niloufer-kahvila, jossa olin halunnut jo pitkään käydä. Yhtenä helmikuisena lauantaina tämä toive toteutui.

Oli hankalaa saada kahvila kokonaisena kuvaan. 

Arvatkaapa, mitä tällä kertaa tilasin? Vihje: tilasin teetä.

Valitsin listalta kahwa-teen ihan vain siksi, että minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tee piti sisällään. Ukkeli valitsi Nilouferin erikoiskahvin, ja kyytipojaksi otimme kaksi Osmania-keksiä, jotka ovat Hyderabadin erikoisuus, sekä kaksi jeera kharia eli juustokuminakeksiä. 

Tässä voisi olla taas kiva idea Sartsan kesämökille. 🤭

Menimme ulos istumaan, vaikka oli aika kuuma. 

Vasemmalla ukkelin kahvi ja keskellä minun kahwa-teeni. 

Teekuppini nähtyäni totesin, että mitähän sitä tuli taas tilattua. 

Rupesin googlettamaan, mitä kupissani oli, ja kävi ilmi, että kahwa-tee on kashmirilaista vihreää teetä, joka maustetaan tyypillisesti mm. kardemummalla, kanelilla ja neilikalla ja joka tarjotaan ilman maitoa. Kahwa-tee on erityisesti talvijuoma, ja sen sanotaan parantavan vastustuskykyä ja ruoansulatusta, lämmittävän ja helpottavan hengittämistä, lievittävän stressiä ja paljon muuta. Minulla olikin jotenkin vähän kökkö olo, joten kahwa-tee oli sinänsä ihan hyvä valinta, mutta maku ei kyllä puhutellut. En maistanut teessä edes mitään edellä mainituista mausteista, mutta inkiväärin polte kyllä hieman tuntui, joten teessä oli kai inkivääriäkin. Katselin hieman kateellisena ukkelin kahvikupillista. 

Osmania-keksit olivat onneksi 10/10. Ne oikein sulivat suussa! 

Toissa viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa Karafa-kahvilassa. 

Karafan korkeat ja avarat tilat miellyttivät.

Istuimme taas ulkona.

Kohonneet lämpötilat ovat innoittaneet minut ja ukkelin tilailemaan jääkahveja. Minä tilasin tällä kertaa vaniljalatten ja ukkeli vietnamilaisen jääkahvin. Kahvijuomissa on monesti se vaara, että ne sisältävät hirvän määrän sokeria (lue: kaloreita), mutta koska vaniljalatteni kuvauksessa luki, että se on makeutettu ripauksella hunajaa, uskalsin tilata sen. 

Juomani oli aivan taivaallinen, ja siinä oli vain yksi ongelma: se oli liian pieni. Juoma olisi saanut olla ainakin kolme kertaa isompi!

Ukkelin vietnamilainen jääkahvi aiheutti hieman päänvaivaa. Mitenkäs tämä oikein juodaan? Onneksi jahkailimme tarpeeksi kauan, jotta tarjoilija ehti sekoittamaan ukkelin juoman.

Tämäkin kahvi oli hyvää mutta myös tosi makeaa, mikä ei ole ihmekään, sillä siinä oli kondensoitua maitoa. 

Perjantai-iltana kävimme läheisen ITC Kohenur -hotellin Sky Point -kattoterassilla, jossa päätimme kokeilla gin tonicia intialaisella Jaisalmer-ginillä. Ihmettelimme, kun terassilla ei ollut ketään, vaikka oli perjantai-ilta. Näkymät terassilta ovat kivat, sillä toiselta puolelta näkyy Durgam Cheruvu siltoineen, ja toiselta puolelta voi tarkkailla alla kulkevan kadun vilkasta liikennettä. 

Tuolla rantoja myötäillen kulkee se meikäläisen lenkkipolku.

Juomien saapuessa pöytään katsoin, että onpas runsaan näköisesti giniä. Täällähän normiannos vahvoille alkoholeille on 30 cl eikä 40 cl, kuten Suomessa, ja 30 cl ei ole kuin yksi märkä viiru lasin pohjassa. 

Tarjoilija kaatoi ginien sekaan tonicia, ja sitten pääsimme maistelemaan. 

Täällä tuodaan alkoholijuomien kanssa aina jotain naposteltavaa, tällä kertaa maapähkinöitä ja sipsejä. Minä jätän yleensä nämä syömättä, mutta ukkeli saattaa vetää koko kupillisen. 

Jaisalmer maistui ihan hyvältä, mutta ginin ja tonicin suhde oli pielessä, ja juoma oli vahvan makuista. Ukkeli oli hieman tyytymätön asian takia, mutta minä siemailin juomaani tyytyväisenä. En muista vielä koskaan valittaneeni siitä, että drinkki olisi liian vahvaa. 🤣

Jaisalmerissa maistuu lukemani mukaan katajanmarja, korianteri, appelsiini, sitruuna ja mausteet. Minä olen niin huono maistamaan mitään, etten olisi osannut nimetä noista yhtäkään. Katajanmarjan erotin sen jälkeen, kun olin saanut tietää, että sitä on juomassa. Näin tarkoilla makunystyröillä kannattaisi melkein jo hakea Masterchefiin.  

Baarin katosta roikkui Premier Padmini.

Premier Padmineja tuotettiin Intiassa vuosina 1964–2001, ja Padmini hallitsi Intian automarkkinoita 1970- ja 1980-luvuilla. 

Tilasimme vielä toisetkin juomat, ja ukkeli otti nyt oluen, mutta minä jatkoin Jaisalmer-linjalla. Nyt gin tuotiin erillisessä pikkulasissa, josta se kaadettiin isompaan lasiin, ja näin selvästi, että 30 cl ei ollut todellakaan 30 cl vaan huomattavasti enemmän. Laskusta viimeistään selvisi, että tarjoilija oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja kaatanut kummallakin kerralla giniä tuplat eli 60 cl – ja tietenkin myös laskuttanut sen mukaan. Taisikin olla viimeinen käyntimme täällä.  

Naamasta näkyy, että katajanmarjoja on tullut maisteltua. 

Päälläni oleva kurta on muuten ikivanha, ehkä vanhin kurta, joka minulla on. Se on ollut aina yksi suosikeistani, mutta se ei ole mahtunut päälleni ehkä viiteen vuoteen. Tykkään hihansuiden kirjailuista, ja koska kirjailuissa on oranssia, kurtan kanssa voi käyttää oransseja leggingsejä tai muita oransseja housuja. Kokeilin kurtaa ylleni joskus viime kuussa, kun löysin sen kaapin peränurkasta, ja mitä ihmettä – se mahtui minulle taas! Juhuu! Kurtathan eivät veny milliäkään, joten tällaisesta vartalonmyötäisestä kurtasta huomaa lihomisen tai laihtumisen hyvin selvästi.

 Juomisiin!