Suunnitelmat muuttuivat

Minun oli tarkoitus lentää perjantaina Etihadilla Abu Dhabin kautta Suomeen, mutta se ei luonnollisestikaan onnistu, koska Arabiemiraattien ilmatila on edelleen suljettu kaupalliselta lentoliikenteeltä. Lentoni uudelleenreitittäminenkään ei ole mahdollista, koska Etihad ei lennä Hyderabadista minnekään muualle kuin Abu Dhabiin. Vaihtoehtoja oli siis tasan kaksi: joko siirtää lentoa muutamalla viikolla tai toivoa, että parin viikon päästä pääsee taas lentämään Abu Dhabiin, tai siirtää lento hamaan tulevaisuuteen ja ostaa kokonaan uusi paluulento.   

Koska tilanne on tällä hetkellä Arabian niemimaalla hyvin epävakaa enkä usko, että se normalisoituu kovinkaan pian, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lennot olivat kortilla ja hinnat pilvissä, sillä Arabian niemimaa on tärkeä solmukohta intialaisille. Jo pelkästään Hyderabadista lähtee joka päivä parisenkymmentä lentoa Arabian niemimaalle – Dubaihin, Dohaan, Sharjahiin, Muscatiin, Abu Dhabiin jne. – ja koko Intiasta 150–160. Valtava määrä intialaisia tarvitsee siis vaihtoehtoisen reitin päästäkseen Intiasta maailmalle.

Vietimme ukkelin kanssa melkoisen tovin etsiskelemällä saatavilla olevia lentoja, ja päädyimme lopulta lentoon Delhin ja Amsterdamin kautta. Alkumatka hoituu Air Indialla ja viimeinen pätkä Amsterdamista Helsinkiin KLM:llä. Lähipäivien lentohintojen ollessa pilvissä oli pakko siirtää lähtöpäivää tuonnemmas, joten joudun olemaan Intiassa pari viikkoa pidempään kuin olin suunnitellut. Pari viikkoa menee varmasti nopeasti, sillä eihän tässä tarvitse muuta kuin jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisin on kaikilla Arabian niemimaalla jumissa olevilla matkailijoilla, jotka eivät edes tiedä, milloin pääsevät alueelta pois. 🫣

Abu Dhabia ympäröivät maisemat jäävät nyt näkemättä.

Paluun siirtymisestä tulee muutama käytännön ongelma, ja suurin niistä on se, etten ottanut astmalääkettä mukaani kuin yhden inhalaattorin, ja se loppuu ihan näinä päivinä. Vaikka lääkettä meni silloin keuhkotaudissa tupla-annos, minun olisi pitänyt silti olla sen verran viisas, että olisin ottanut mukaani ylimääräisen inhalaattorin. Samaa tai ainakin samantapaista lääkettä saa varmasti täältäkin, mutta koska olen hieman epäluuloinen täkäläisiä lääkkeitä kohtaan, olen mieluummin ilman lääkettä kuin vedän keuhkoihini jotain täkäläistä tavaraa. 

Toinen asia, jonka suhteen suunnitelmat muuttuivat, olivat ne Tirupatin häät. Anopillahan on ollut polvi kipeä ja välillä turvonnutkin jo pidemmän aikaa, mutta siitä huolimatta hän tuntui olevan kovin innokas lähtemään häihin – nimenomaan autolla, koska uusi auto on niin hyvä istua. Koska meidän olisi pitänyt olla takaisin Hyderabadissa viimeistään huomenna (perjantaisen lentoni takia), matka olisi pitänyt toteuttaa hyvin nopealla aikataululla, eikä anoppi olisi ehtinyt levätä menomatkan ja paluumatkan välissä riittävästi. Yhdensuuntaiseen ajomatkaan menee noin seitsemän tuntia, mikä on Intiassa todella paljon, koska tiet ovat osin huonossa kunnossa ja kesäkin on jo alkanut. 

Niinpä ukkeli päätti, että hänen äitinsä ei lähtisi häihin vaan jäisi kotiin lepäämään. Minä puolestani päätin, että jos anoppi jää kotiin, minäkään en lähde. Niinpä Tirupatiin lähtivät vain ukkeli ja appiukko, ja me jäimme anopin kanssa kotiin. Kun päätös oli tehty, anoppi tunnusti minulle, että häntä ei olisi oikeastaan huvittanut lähteäkään. Minua nauratti, sillä minuakaan ei olisi huvittanut lähteä. Kaikki meni siis lopulta niin kuin pitikin! 

Joskus viikko sitten anopin polvi oli oikein pahana, ja ukkeli kysyi minulta silloin, mitä mieltä olisin sellaisesta ajatuksesta, että siirtäisin Suomeen paluutani parilla viikolla ja jäisin tänne anopin avuksi siiheksi, kunnes anopin polvi olisi vähän parempi. Minusta kun on kuitenkin keittiöhommissa anopille iso apu, sillä pilkon yleensä kaikki ainekset, jauhan jauheet, vaivaan phulkataikinan ja niin edelleen. 

Ensimmäinen mieleeni tullut reaktio oli, että ei! Haluan Suomeen kuudes päivä maaliskuuta, ja sillä selvä! Koska olen kuitenkin oppinut, että mieleni saattaa muuttua, kun pohdin asioita hetken, en vastannut ukkelille sillä hetkellä juuta enkä jaata. Jyrkkää eitä voi olla vaikea perua myöhemmin, joten joskus on parempi jättää vastaus ilmaan roikkumaan. Hetken asiaa ajateltuani olinkin sitä mieltä, että jos kerran anoppi tarvitsee apuani, niin voin ihan hyvin jäädä tänne vielä muutamaksi viikoksi. Kaikella on tarkoituksensa, eikä ihmisen kannata olla liian uhmakas ja omapäinen ja taistella vastaan suuntaa, johon elämä on sillä hetkellä viemässä. 

Päätimme kuitenkin olla siirtämättä lähtöpäivää, kun anopin polvikin tuntui olevan päivä päivältä parempi, mutta lähtöni viivästyi nyt sitten toisen syyn takia. On siis todellakin tarkoitettu, että olen täällä vielä sen pari viikkoa, ja yritän iloita jokaisesta lisäpäivästä täällä täysin sydämin. 

Tänään onkin ollut erityisen kiva päivä, kun olemme olleet anopin kanssa kaksistaan. Tänään juhlitaan holia eli päivää, jolloin ihmiset heittelevät värijauheita toistensa päälle. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että minä vellihousu linnoittauduin kotiin ja päätin olla lähtemättä ulos koko päivänä, etten vain saa värejä herkälle hipiälleni. Parvekkeelle sentään uskalsin mennä, ja katselin sieltä aamulla, kun yksi porukka sotki toisiaan väreillä tuossa pelialueen reunassa. 

Videoin myös taas jonkun autonkuljettajan autonpesua. Olen videoinut samaa asiaa ennenkin, mutta koska minua jaksaa edelleen huvittaa täkäläinen autonpesutyyli, jossa ei paljon vettä kulu, tässä tulee osa kaksi. 

Mietin puolivakavissani, että minähän voisin opetella samanlaisen pesutyylin ja pestä meidän auton parkkihallissamme Espoossa, kun hallissahan ei saa lutrata veden kanssa.  

Anoppi puolestaan kävi tänään yhdessä nalugu-hääseremoniassa tässä anoppilan asuinalueella ja sai sieltä mukaansa valtavan kassin tavaraa. 

Kassissa oli 12-osainen päivällisastiasto, materiaali saripaidan ompelemiseen, iso makeislaatikko sekä pujatavaraa.  

Kaikki naiset olivat kuulemma saaneet mukaansa samanlaisen kassin, ja kun naisia oli ollut paikalla anopin arvion mukaan "noin sata", jo tästä voi päätellä, että häihin on uponnut lantti jos toinenkin.

Pujapostauksen yhteydessä ihmeteltiin eteisen puuttumista uuden talon pohjapiirustuksesta, ja siitä tuli mieleeni kuvata, millainen sisääntuloratkaisu anoppilassa on. Täällähän ei tunneta suomalaistyylistä eteistä, koska sille ei ole mitään tarvetta, sillä kengät voi jättää ulos oven viereen. Pääovesta astutaankin usein suoraan johonkin oleskelutilaan. 

Appivanhemmat asuvat talossa, jossa on viisi kerrosta, ja jokaisessa kerroksessa on viisi asuntoa. Tämä on näkymä, kun astun hissistä ulos neljännessä kerroksessa:

Autonkuljettaja ja kotiapulainen eivät tuo kenkiään samaan tilaan kuin talonväki, vaan he jättävät kenkänsä asunnon ulkopuolelle.

Appivanhempien asunto on heti ensimmäisenä oikealla, ja sen etuterassin ovi on auki. Ovessa roikkuu pussi, jonne maitomies jättää aina aamulla maitopussit. Taempana näkyy lisää anopin kukkaruukkuja (siellä on se tulsikin), jotka olivat aiemmin tuossa reunamuurin päällä, koska siihen paistaa aurinko paremmin kuin alas lattialle. Siitä tuli kuitenkin sanomista, että anoppi piti kasvejaan reunalla, sillä kukkia kastellessa saattoi valua vettä alempiin kerroksiin, ja onhan siinä sekin vaara, että ruukku putoaa jonkun päähän. Niinpä anoppi joutui siirtämään ruukkunsa maan tasolle. Osa ruukuista on saatu perinnöksi ranskalaiselta naapurilta, joka työskenteli aiemmin Hyderabadissa mutta joka joutui palaamaan takaisin Ranskaan.

Kun astutaan teräsristikko-ovesta sisään, päästään etuterassille, jolla on sohva ja pari nojatuolia (istun kuvaa ottaessa niistä toisella) sekä pari Ikeasta hankittua kenkäkaappia.

Aiemmin koko tuo kenkäkaappien puoleinen seinusta sekä ristikko-oven vierusta olivat täynnä kenkiä, kun kaikki potkaisivat aina kengät jalastaan siihen. Pari vuotta sitten ukkeli tilasi kenkäkaapin, joka on varsin näppärä ja tilava, sillä siihen mahtuu 12 paria kenkiä. Kenkäkaappi ei kuitenkaan riittänyt, vaan lattiatila rupesi taas täyttymään kengistä, joten ukkeli tilasi nyt tammikuussa viereen toisen samanlaisen kaapin. Autonkuljettaja oli yrittänyt kasata kaappia yksinään ja levitellyt kaikki osaset terassin lattialle, mutta kasaaminen ei ollut onnistunut, ja autonkuljettaja tuli hakemaan minut apuun. 🤭 Edellisen kaapin kasasin autonkuljettajan veljen kanssa. Nyt kaikki laittavat kenkänsä kiltisti kaappeihin, joten terassi säilyy suurin piirtein siistinä. 

Tuo sohva on kuulemma niin vanha, että se on ajalta, jolloin ukkelin veli syntyi. Vanhat sohvat ovat usein kullanarvoisia, eikä niitä voi heittää mitenkään pois. Vanhemmillanikin oli pitkään edellisen kotinsa rantasaunalla viininpunainen sohvaryhmä, joka taisi olla melkein yhtä vanha kuin minäkin. Vanhemmat joutuivat luopumaan sohvaryhmästä muuttaessaan Savonlinnaan, ja se taisi olla kova paikka ainakin iskälle. 

Vasemmalla olevasta ovesta astutaan sitten anoppilan ensimmäiseen olohuoneeseen, josta en oikein tiedä, miten sitä kutsuisin. Etuhuoneeksi?

Minusta on kiva, että monessa intialaisessa asunnossa on tämmöinen etuhuone, jossa voidaan istua vähemmän tuttujen vieraiden kanssa. Näin ei-niin-kovin-läheisten ihmisten ei tarvitse tulla lainkaan peremmälle taloon. Peremmältä löytyvät sitten perheen olohuone, makuuhuoneet, keittiö, pujahuone sekä pieni kodinhoitohuone ja parvekkeet. 

Täällä pidetään pääovea tavallisesti auki (suomeksi sanottuna levällään), joten asuntoon voi kävellä kuka tahansa. Tänä aamuna ihmettelin, kun anoppi sätti jotakin, ja kun menin katsomaan, mitä oikein tapahtui, selvisi, että sisään oli kävellyt naapurin kissa. Se kuulemma käy omilla reissuillaan ja ehtii kiertämään anoppilassa joskus kaikki huoneet. 🤭 Kissalla on oikein panta ja pieni kellokin kaulassa.

Etuhuone on oikeastaan lempihuoneeni anoppilassa. Huoneessa on minusta jotenkin miellyttävän avara ja harmoninen tunnelma. Istumme aina aamuisin ukkelin kanssa tuossa sohvalla lukemassa lehteä ja juomassa kahvia. Sekin on mukavaa, että aamuaurinko paistaa etuhuoneeseen, vaikkei se olekaan nyt kesän alettua välttämättä enää kovin hyvä asia, sillä jo aamuisin tuntuu aika kuumalta. Suomesta Intiaan tultuani minua hikoilutti aina valtavasti, varsinkin aamuisin, vaikka silloin oli vielä suhteellisen viileää, ja sama tapahtui taas Dubaista palattuani, kun Dubaissahan oli paljon viileämpää kuin Hyderabadissa. Lämpöön tottuu kuitenkin aika äkkiä.

Kesäisiä lämpötiloja näkyvissä.

Kuumuus ei tunnu Hyderabadissa muutenkaan yhtä tuskaiselta kuin vaikkapa Bangkokissa, koska täkäläinen ilmasto on kuiva, ja kosteusprosentti on suhteellisen alhainen (kuvassa se näyttää olevan vain 19%). 

Anoppilassahan ei käytetä ilmastointia tavallisesti muuten kuin öisin makuuhuoneissa, mistä tulikin mieleeni se lintu, joka oli pesinyt ilmastointilaitteemme päälle. Sehän jäi hautomaan muniaan, kun lähdimme Dubaihin. 

Dubaista palattuamme pesä näytti olevan tyhjä, ja autonkuljettaja tiesi kertoa, että yksi poikasista oli kasvanut isoksi. En tohtinut kysyä, mitä muille poikasille oli käynyt. 🫣 Laitoin siis öisin ilmastoinnin päälle ja nautin siitä, että sain nukkua viileässä. 

Pari päivää kotiinpaluumme jälkeen ukkeli tilasi ilmastointilaitteen huoltajat, joiden oli tarkoitus puhdistaa makuuhuoneestamme sekä sisälaite että ulkoyksikkö. Samalla oli tarkoitus poistaa koko linnunpesä, jottei jokin lintu rupeaisi taas munimaan mukavasti valmiiseen pesään. 

Nykyajan huoltomiehet ovat näköjään mukavan siistejä, sillä he suojasivat ilmastointilaitteen alla olevan tv-ruudun ja laittoivat ilmastointilaitteen ympärille mustan pussin, jotteivät laitteen pölyt leviäisi ympäriinsä. 

Kaiken vesitti kuitenkin se, että mies seisoi pöydällä paljaine jalkoineen. Yök. Tuolla samalla pöydällä kirjoitan iltaisin päiväkirjaani, ja nyt siinä seisoi joku ukko likaisine jalkoineen. Hyvä etten desinfioinut pöytää ukkojen lähtemisen jälkeen. 🫣

Ulkoyksikköä miehet eivät kuitenkaan pystyneet puhdistamaan, sillä kävi ilmi, että pesässä oli munat. Taas! Kävin tutkimassa pesää kännykän ja selfiekepin kanssa, ja totta tosiaan: siellä oli kaksi munaa. 

Toinen tosin näytti siltä, että se saattaa pudota hetkenä minä hyvänsä.

Olin käyttänyt ilmastointilaitetta jo kahtena yönä tietämättä munista mitään, ja nyt mietitytti, olivatko munat keittyneet ilmastointilaitteen lämmössä. 🫣 Ihmettelin muutenkin, mikä munimisprojekti se tämmöinen on, kun pesässä ei ollut näkynyt ketään hautomassa. Ensin ajattelin, pitäisikö minun peittää pesä jotenkin, mutten kuitenkaan hennonnut tehdä sitä, vaan annoin pesän olla rauhassa. 

Myöhemmin samana päivänä yllätin vanhemmat yhdessä pesästä. 

Kotona ollaan!

Järkeilin, että koska olin jo käyttänyt ilmastointilaitetta kahtena yönä, mahdollinen vahinko oli jo luultavasti tapahtunut, ja päätin jatkaa ilmastointilaitteen käyttämistä öisin. Lintu puolestaan rupesi hautomaan ihan tosissaan ja nököttää nyt pesässään jatkuvasti. 

Vaikka minua kuinka ärsytti, että linnut olivat pesineet jälleen ilmastointilaitteeseen, niin eipä kestänyt kauan, kun rupesin taas juttelemaan tällekin linnulle. En tiedä, onko lintu sama kuin aiemmin, mutta tämäkin yksilö osaa hyvin suomea, kun se ymmärtää kaiken, mitä sanon. 🤭

Googletin uteliaisuuksissani tietoa aasianturturikyyhkystä, ja selvisi mm. sellainenkin asia, että aasianturturikyyhky on pesäuskollinen ja pesii usein samaan pesään. Lintu voisi siis siinä mielessä olla hyvinkin sama yksilö kuin aiemmin. Tosin en tiedä, pystyvätkö linnut tuottamaan munia liukuhihnalta ja pykäämään toisen satsin heti ensimmäisen perään. En jotenkin usko.

Sellainenkin juttu selvisi, että aasianturturikyyhky on uskomusten mukaan hyvä lintu, sillä se edustaa rakkautta, rauhaa ja uusia alkuja. Linnun uskotaan tuovan taloon rauhaa, harmoniaa, onnea ja positiivista energiaa. Anoppilassa siis onni kukoistaa. 🤣

Täällä taas

Asensin blogiini taannoin Google Analyticsin, vaikka olen ollut aina sitä mieltä, että käyntitilastojen seuraamisesta ei ole mitään hyötyä, kun blogini ei ole millään lailla kaupallinen. Minullehan kommentit ovat paljon tärkeämpiä kuin se, että blogissani käy paljon (hiljaisia) lukijoita. 

Pian Intiaan saapumisen jälkeen huomasin, että blogiini tuli Kiinasta päivittäin 100–200 käyntiä, ja kävijä tuntui käyvän sivujani yksitellen läpi. Tajusin heti, että käyntien takana ei ollut kukaan todellinen ihminen, vaan kyse oli jonkinlaisesta automatisoidusta toiminnasta. 

Kerroin tästä ukkelille, ja ukkeli sanoi, että se on varmaankin jokin tekoälybotti, joka imuroi blogiani ja saattaa jopa käyttää blogini materiaalia johonkin. Säikähdin tätä niin, että päätin sulkea blogini kokonaan joksikin ajaksi. Jospa tekoälybotti luovuttaisi, jos ei pääsisi enää sivuilleni? Pelotti, että jos minulle vaikka tulee jotain hankaluuksia botin imuroimien tietojen takia tai jos botti aiheuttaa jotain harmia blogilleni. Olen niin tietämätön ja ymmärtämätön tällaisissa asioissa, että se on omiaan lisäämään panikointia. 

Onneksi keksin hyödyntää itsekin tekoälyä ja kysellä asiasta vähän ChatGPT:n kanssa.   

Yhdeksässäkymmennessä prosentissa tapauksista tämmöiset tiedonharavoijat ovat siis harmittomia eivätkä vahingoita blogeja millään lailla. Ne vain lukevat sivuja, kopioivat niitä ja lähtevät. Minun on vaikea ymmärtää, miksi sivujani pitää kopioida, koska blogissani ei ole mitään yleismaailmallisesti kiinnostavaa.

Lisää lohdullista tietoa ChatGPT:ltä.

Selitys sille, miksi vierailut alkoivat Intiaan tulon jälkeen. 

Hädissäni mietin jo, pitääkö minun sulkea blogini lopullisesti, mutta ChatGPT sai minut kuitenkin vakuutettua siitä, että mitään vaaraa ei todennäköisesti ole. Helpoin ratkaisu taitaakin olla palata suloiseen tietämättömyyteen ja olla seuraamatta Google Analyticsia lainkaan. Pää vain pusikkoon, ja elämä alkaa taas sujua. 

En tiedä, oliko tämäkään kovin viisasta kirjoitella asiasta, koska tämä voi taas innostaa tekoälybotit hääräämään blogissani. 🫣

Täällä ei ole tapahtunut mitään kovin kummoisia sitten viime kirjoituksen, joten tässä hyvin pikainen kuvallinen katsaus viimeaikaisiin tapahtumiin. 

Kiertelimme muutamassa sisustusliikkeessä, kun etsimme kattovalaisinta etuhuoneeseen. Täällä olisi saatavilla tosi paljon kivoja sisustusjuttuja, jos olisi kiinnostunut aiheesta. 

Kävimme ukkelin kanssa syömässä Hyatt Hyderabadin 4Notessa ja tilasimme jakkihedelmästä tehtyä (kasvis)biryania. 

Biryani oli ihan järisyttävän hyvää!

 

Selvennykseksi vielä kuva jakkihedelmistä, jotka kuvasin sillä kalatorireissulla. 

Nämä ovat kyllä jo vähän parhaat päivänsä nähneitä.

Istuimme ravintolan terassilla, kun sisällä oli jotkin firman pippalot ja ihan valtavat meteli, ja hyttyset meinasivat syödä meidät elävältä. Minulla oli jalassani sandaalit eikä luonnollisestikaan sukkia, ja hyttyset nakuttivat paljaita jalkojani oikein antaumuksella, ennen kuin keksin hätäratkaisun.

Enpä olekaan ennen syönyt jalat ostoskassissa.   

Hotellissa oli läpivalaisulaite laukuille, kuten täällä on tapana, mutta tämä oli sentään tehty silmälle miellyttävämmäksi kuin tavalliset läpivalaisulaitteet.

Kerroin autonkuljettajalle taannoin, etten löytänyt mitään kivoja vaatteita ostoskeskuksista, ja hän ehdotti minulle Trends-nimistä kauppaa. Menin sitten yhteen sellaiseen, ja se oli virhe. Suorastaan sekosin, ja olisin voinut ostaa kaupasta kaiken. 🫣

Rahaa meni lopulta melkein 10000 rupiaa (92 euroa), ja totesin, että shoppailuni taitavatkin nyt riittää. 

 

En periaatteessa tykkää kovin löysistä (säkkimäisistä) vaatteista, mutta rakastuin tähän väriyhdistelmään niin, että oli pakko ostaa kyseinen kokonaisuus. Esittelen muut ostamani vaatteet ehkä myöhemmin – tai sitten en. 🤭 (Kuvan tossut ovat kotitossut, joita käytän aina kotona.)

Jos olen ajellut autoa, olen käyttänyt maskia, koska vaikka kuinka yrittäisin säätää auton ilmastointia, se puhaltaa kuitenkin aina jostain naamalleni. 

Siitä huolimatta kävi niin, että minulle tuli flunssa 2.0, joka sai alkunsa kai siitä, että join perjantaina salin jälkeen pullollisen jääkylmää soodavettä. On ehkä pakko ruveta uskomaan intialaisia, jotka kieltävät koko ajan syömästä ja juomasta mitään jääkaappikylmää. Kurkkuni on ollut kipeä, ja olen menettänyt osan äänestäni, ja ääneni on välillä surkeaa piipitystä. Keuhkoista tulee keltaista limaa, joten menihän se pöpö sitten sinnekin. 

Lauantaina kävimme ukkelin kanssa syömässä pitkästä aikaa thalit, jotka ovat aterioita, jotka sisältävät monta eri pientä ruokalajia. 

Thalimme sisälsivät nämä ruokalajit.

Kyseiset thalit olivat kasvisthaleja, ja ruoka oli muuten ihan hyvää, mutta suurin osa ruokalajeista oli niin tulisia, että ne olivat liian tulisia jopa minulle. 

Autonkuljettaja oli lähtenyt käyttämään vanhalla autolla appiukkoa jollakin tontilla, joten me olimme ukkelin kanssa liikkeellä taksilla. En viitsinyt lähteä ajelemaan uudella autolla, kun sitä ei ole vielä edes rekisteröity. Paluumatkalla valitsimme sovelluksesta tavallisen taksin sijasta autoriksan, jolla huristelimme takaisin kotiin. En ollut ajellutkaan autoriksalla pitkään aikaan!

Kyytimme on saapunut.

Tuuletus pelasi. 

Kuljettaja ajoi vahingossa Durgam Cheruvun sillan yli, mutta se ei haitannut.

Näimme lauantaina myös hienon laskevan auringon. 

Lähdimme illalla autonkuljettajan ja ukkelin kanssa etsimään mattoja uuteen autoon, mutta emme päässeet kovin kauaksi kotoa, kun osuimme poliisirysään. Tien vieressä päivysti ainakin kymmenen poliisia, jotka pysäyttelivät autoja. Autonkuljettaja närkästyi, että mitä nyt, mutta tuntui huojentuneelta, kun poliisit pyysivät avaamaan takaluukun. Tämä olisikin helppo homma!

Otin muka selfien, mutta taisin tulla huomatuksi. 

Täällä on tulossa pian jotkin vaalit, ja takaluukku piti avata siksi, että poliisit tutkivat, onko siellä mahdollisesti rahaa. Täällähän äänestäjien lahjominen ja äänien ostaminen on hyvin tavallista, ja oikein naurattaa, kun Suomessa puhutaan Intiasta maailman suurimpana demokratiana. Eihän se demokratia sillä tavalla pyöri, että ihmiset äänestäisivät sitä, ketä sydämessään haluavat, vaan he äänestävät sitä, kuka tarjoaa eniten.

Autonkuljettaja meni avaamaan takaluukun poliiseille, ja takaa kuului poliisien kommentteja – "onpas tämä siisti", "taitaa olla ihan uusi" ja "haiseekin vielä ihan uudelle". Minua nauratti.

Kävimme eilen myös Ikeassa, kun ukkeli oli tilannut netistä toisenkin kenkäkaapin ulko-oven viereen. 

Autonkuljettaja Click & Collect -pisteellä. 

Ruotsalaisuuden ja intialaisuuden yhdistelmä jaksaa huvittaa minua aina vain. On hauska nähdä keltaisia autoriksoja Ikea-kylttien alla ja sariin pukeutuneita naisia hamuamassa Utbjuda-lounasrasioita. 

Eilen oli taas superkyläilypäivä, ja anoppilassa lappasi porukkaa. Minä saatoin kuitenkin vetäytyä hyvällä syyllä seurusteluista sivuun, koska minulta ei lähtenyt kunnolla ääntä. Taudista on siis jotain hyötyäkin!  

Ilmastointilaitteeseen pesiytyneen linnun munat eivät ole vielä kuoriutuneet, ja siellä se lintu istuu edelleen pesässään hautomassa ja tuijottamassa minua joka kerta, kun menen parvekkeelle. Olen alkanut jutella linnulle, ja toivotan sille joka aamu hyvät huomenet ja joka ilta hyvät yöt. Usein juttelen sille vielä jotain siinä välissäkin, ja ihan kuin se ymmärtäisi minua. 😊

Yksi päivä vain (ja vähän toistakin)

Jatkan edellisestä eli siitä, että appivanhemmat ovat olleet keskiviikosta asti Tirupatissa. Luulin aluksi, että he palaisivat vasta sunnuntaina, mutta he palaavatkin jo tänään. En ole asiasta yhtään pahoillani, sillä huushollin pyörittäminen anoppilassa ei ole mitään lempipuuhaani. 

Haastavin asia on kotiapulainen, joka käy joka päivä, vaikka appivanhemmat eivät olisikaan kotona. Onhan se toki kiva, jos joku käy luuttuamassa lattiat ja tiskaamassa tiskit, mutta minun on jostain syystä vaikea olla, jos paikalla on joku ulkopuolinen tekemässä kotihommia. Pystyisinhän minä tekemään samat asiat itsekin. Minulle tulee jotenkin syyllinen olo siitä, jos istun toimettomana, kun joku muu paiskii hommia. Kotiapulaisessa ärsyttää myös se, etten voi lähteä mihinkään, ennen kuin kotiapulainen on lähtenyt, sillä eihän ulkopuolisia voi jättää kotiin yksinään touhuamaan.

Torstaina (ensimmäisenä päivänä appivanhempien lähdön jälkeen) olin tikkana keittiössä kokkaamassa päivän ruokia jo kahdeksalta, koska halusin saada ruoat tehtyä, ennen kuin kotiapulainen tulee. En halunnut joutua selittelemään hänelle, mitä kokkailen, koska hän olisi kuitenkin tullut uteliaana kyselemään sitä. Itseänikin oikein nauratti, että tässä sitä väännetään ruokaa kahdeksalta aamulla kuin paraskin intialainen perheenäiti. Sainkin ruoat tehtyä ennen kotiapulaisen tuloa, ja sitten keksin ruveta siistimään vähän jääkaappia. Anopin jääkaappi kun on aina sen näköinen, että sitä ei ole siivottu koskaan. 🙈 Kuulin, että kotiapulainenkin tuli jossain vaiheessa ja rupesi pyyhkimään olohuoneessa pölyjä – puhuen samalla kaiuttimen kautta puhelimeen. Kotiapulainen ei puhu anopin paikalla ollessa koskaan puhelimeen, mutta nyt asiaa tuntui riittävän – pölyjä pyyhkiessä, lattiaa lakaistessa, tiskejä tiskatessa. 

Riisit keittymässä oikeaoppisesti painekeittimessä. Kun keitin viheltää kolmannen kerran, riisi on valmista.

Anoppi soitti kesken jääkaapin pyyhkimisen ja kysyi, mitä olin tekemässä. Kun kerroin pyyhkiväni hänen jääkaappiaan, anoppi rupesi nauramaan, että rupesit sitten heti siivoamaan jääkaappia. 😅 Hän ei kuitenkaan ollut asiasta yhtään pahoillaan, vaan tuntui olevan pelkästään iloinen. Jotkin jääkaapin siivoamiset kun eivät ole täällä mitään egokysymyksiä. Kerran äitini luona ollessani rupesin pesemään äidin vessaa, ja äiti otti sen moitteena, että hänen vessansa ei ollut minun mielestäni tarpeeksi siisti. 🙈

Anoppi kertoi, että Tirupatissa oli ollut yöllä todella kylmä ja että he olivat joutuneet appiukon kanssa etsimään päälleen kaikki peitot, jotka olivat kesämökiltä löytäneet. Seuraavaksi anoppi kysyi, mitä ruokaa laittaisin, ja kun raportoin tekemäni ruoat, anoppi vaikutti tyytyväiseltä. Olin käynyt löytämässä pienemmästä jääkaapista puolikkaan pullokurpitsan, joka oli jo hieman nahistumaan päin, ja isosta jääkaapista oli löytynyt kukkakaali, joka oli vielä enemmän nahistumaan päin. Nyt se torikäynti alkaa kostautua, kun jääkaappien uumenista löytyy kaikenlaista, mikä pitäisi käyttää välittömästi. Yritän käyttää vihanneksia siinä järjestyksessä, mikä kasvis näyttää olevan akuuteimman kypsennyksen tarpeessa, vaikka kyseinen vihannes ei olisikaan suosikkini (kuten kukkakaali).

Cauliflower pepper fry.

Jääkaapin siivoamisen jälkeen keksin, että vaihdankin petivaatteet. Pussilakanat, tyynyliinat ja lakana pois, tyynyt ja peitot parvekkeelle tuulettumaan ja pyykkikone laulamaan. Kotiapulainen oli jo aiemmin ihmetellyt sitä, että olin kokannut hänen tullessaan jo kaiken ja että siivosin jääkaappia, ja nyt hänelle tuli lisää ihmeteltävää. 😆 Kotiapulainen on kotoisin jostain Kurnoolin läheltä, ja hän puhuu sellaista telugua, että minun on välillä hieman vaikea ymmärtää häntä. Mutta tärkeimmät asiat ovat sentään tulleet selviksi, ainakin toistaiseksi. 

Edellisen kotiapulaisen kanssa tuli hämminkiä, kun appivanhemmat olivat samalla lailla muutaman päivän poissa. Minä kun olen sellainen, että en pysty jättämään likaisia tiskejä lojumaan tiskialtaaseen, koska en siedä silmissäni yhtä ainoaa likaista astiaa. Anoppilassa on kuitenkin tapana, että likaisia tiskejä kerrytetään päivän aikana altaaseen, ja kotiapulainen pesee tiskit sitten seuraavana aamuna. Edellinen kotiapulainen ei ymmärtänyt, miksi olin tiskannut kaikki astiat, ja siitä tuli väärinkäsityksiä. Nyt päätin jättää tiskit lojumaan, jottei minun tarvitsisi selitellä mitään, vaan pääsisin helpommalla. Onneksi tiskialtaita on kaksi, toinen keittiössä ja toinen ns. kodinhoitohuoneessa, ja saatoin jättää tiskit sinne kodinhoitohuoneen altaaseen, jotta ne olivat edes pois silmistäni. Sainkin kasattua ihan kohtalaisen kasan yhdessä vuorokaudessa. 

Petivaateoperaatio oli saatu käyntiin, mutta koska se oli vaiheessa, oli taas tyhjä hetki. Onneksi oli edellisen päivän pyykkejä silitettäväksi! Niissä meni taas mukavasti jokunen tovi. Sitten lötkähdin sängylle hetkeksi tuijottamaan kännykkääni, vaikka siellä ei ollutkaan mitään tuijotettavaa. Kotiapulainen sattui menemään silloin ohi ja kysäisi, joko olin kastellut parvekkeella olevat kukat, kun anoppikin oli muistuttanut siitä. Tästä ymmärsin, että kotiapulainen oli siis kuunnellut puheluni anopin kanssa. Ilmankos hän olikin ollut puheluni aikana niin hiljaa! Kotiapulaiselle eivät näköjään riitä omat puhelut, vaan pitää kuunnella muidenkin puhelut. 😆

Puoli kahdentoista aikaan kotiapulainen lähti, ja minulla oli vihdoinkin ns. omaa aikaa, kun talo oli tyhjä. Mitäs sitä nyt sitten tekisikään? Olin nukkunut yöni jostain syystä huonosti ja vähän ja herännyt lopullisesti puoli viiden aikaan, ja nyt kun olin puuhastellut jo vaikka mitä, oli vähän kärttyinen ja väsynyt olo. Aikaisessa heräämisessä oli ollut se hyvä puoli, että olin saanut nauttia aikaisesta aamusta yksinäni ja kyttäillä, mitä näillä nurkilla tapahtuu tuohon aikaan. 

Viiden jälkeen autoja ja kaksipyöräisiä ajoi ohi harvakseltaan, ja muutama polkupyöräilijä ja jalankulkijakin näkyi. Koirat haukuskelivat, ja ilma tuntui mukavan viileältä (lämpötila oli tuolloin 18 astetta). Kuuden aikaan oli vielä säkkipimeää, vaikka aurinko nousisi kymmentä vaille seitsemän. Liikehdintä kadulla oli jo lisääntynyt, ja muunkinlaista liikehdintää oli havaittavissa, sillä huomasin tuossa puiston parkkipaikan kupeessa nuorenparin kuhertelemassa. Havaittavissa oli jopa suutelointia!

Pussailua kello kuusi aamulla.

Julkiset hellyydenosoitukset ovat täällä jonkinmoinen tabu, ja varsinkin jos kyseessä on nuori rakkaus, voi olla vaikea löytää paikkaa, jossa ottaa livekontaktia toiseen sukupuoleen. Mutta päivähän alkaa vallan mukavasti, kun aloittaa sen puistossa kuhertelemalla. Aikainen lintu madon nappaa, ja joskus jotain muutakin.

Puoli tuntia ennen auringonnousua taivaanranta alkoi punertaa. 

Sama keittiön ikkunasta nähtynä.

Aamuvirkut sulkapallon pelaajat ilmestyivät tuohon laatoitetulle pelialueelle heti, kun oli sen verran valoa, että sulkapallon pystyi erottamaan varpusesta. Kadulle ilmestyi lenkkeilijöitä – juoksijoita ja kävelijöitä – sillä tämä on päivän paras aika lenkkeillä. Ilma on vielä viileä, mutta on jo kuitenkin riittävästi valoa. Minun lenkkeillessäni kuuden aikaan illalla lämpöasteita on vielä kolmisenkymmentä tai pikkuisen sen alle.

Kello 6.25 tuli maito. Maidon toi nuorehko mies, jolla oli pipo päässään (koska kylmyys) ja joka kiiruhti eteenpäin reippain askelin. Maito on täällä niin tärkeä osa elämää, että se tuodaan joka aamu kotiovelle, samaan tapaan kuin päivän lehti. Appivanhemmat ovat laittaneet maitoa varten pussukan porttiin roikkumaan, ja tuli ihan joulukalenterifiilis, kun näin, että pussukassa oli jotain.    

Mitähän siellä on?!

No maitoa. Ylläri.

Maitoa on tullut siitä huolimatta, että maitolaskua ei maksettu asianmukaisena päivänä. Lasku tuodaan kotiovelle, aivan kuten maitokin (sama pätee sanomalehteen). 

Ovikellon soiminen on aina hieman jännittävä tapahtuma silloin, kun appivanhemmat eivät ole kotona. Kukahan ovella on, millä asialla hän on, ja mitähän kieltä hän mahtaa puhua? Toivon aina, että ovikello ei soisi minun yksin ollessani, mutta eiväthän nämä tämmöiset toiveet koskaan toteudu. Nyt oli kulunut hädin tuskin tunti siitä, kun appivanhemmat olivat lähteneet lentokentälle, kun ovikello soi. Menin ovelle, ja siellä seisoi ukko, joka kirjoitti lehtiöönsä jotain ja totesi – katsettaan lehtiöstä nostamatta – että "milk bill". Oli siis maitolaskun maksun aika. 

Kun mies oli saanut raapustettua lehtiöönsä tarvittavat yksityiskohdat, hän nosti vihdoin katseensa – ja näki minut. Mies silmäili minua närkästyneen näköisenä ja osoitteli minua kädellään: mikäs otus se sinä olet. Ei täällä tuon näköisiä pitäisi asua! Sanoin teluguksi, että appivanhemmat eivät ole paikalla, mutta mies ei näyttänyt ymmärtävän. Mies puhui siis luultavasti hindiä, joka ei minulta onnistu, ja yritin miettiä, paljonko minulla oli sillä hetkellä käteistä (ei paljon). Päätin kokeilla kepillä jäätä ja kysyin englanniksi, kuinka paljon lasku oli. Mies ei kuitenkaan tarttunut keppiin, vaan hän halusi selkeästikin talon oikeat asukkaat paikalle. Selitin siis englanniksi, että appivanhemmat tulisivat vasta sunnuntaina, ja viesti meni perille, koska mies toisti vielä englanniksi, että jaa sunnuntaina vai. Mies näytti laskevan mielessään päiviä ja lähti sitten menemään pettyneen näköisenä. 

Kyttäsin pihan puolella taloa, milloin aurinko nousisi. Liikenteen melu oli alkanut lisääntyä, linnut pitivät omaa konserttiaan ja ensimmäiset painekeittimet olivat vislanneet jo ennen puolta seitsemää.

Hieman ennen seitsemää alkoi tapahtua. 

Sieltä se tulee!

Oolalaa, päivä valkenee!

Uusi päivä on virallisesti alkanut!

Koska aurinko nousee keittiön puolelta taloa, keittiö täyttyi auringon punaisesta valosta. Anoppi oli aiemmin selostanut, mistä suunnasta aurinko tällä hetkellä nousee ja miten auringon paikka muuttuu vuoden mittaan, mutta harvoinpa olen ollut täällä itse todistamassa auringon ensi säteitä. Harmillista sinänsä, sillä auringonnousussa on minusta jotain maagista – paljon maagisempaa kuin auringonlaskussa. 

Aurinko nousi keittiössäkin.

Menin ulos katsomaan, joko päivän lehti olisi tullut, ja huomasin, että naapurin kynnyksellä oli lehti, mutta meidän kynnyksellä ei. Pälyilin ympärilleni ja huomasin, että lehti olikin pujotettu portin "kaltereihin". Se oli näppärää, koska näin lehden sai portin sisäpuoleltakin ilman että tarvitsi avata porttia. 

Ukkeli oli kertonut minulle Suomessa ollessani, että hänen äitinsä ei viitsi enää tehdä aamulla dosia ja että ukkelikin oli syönyt aamuisin puuroa tai mysliä. Olin siis varautunut tee-se-itse -aamiaisiin ja ottanut Suomesta mukaani useamman paketin puurohiutaleita ja Weetabixeja. Mutta mutta. Heti ensimmäisestä aamustani alkaen anopilla oli dosataikina aina valmiina (anoppi tietää, että dosat ovat lemppareitani), ja sama on jatkunut koko täällä oloaikani lukuun ottamatta yhtä aamua, kun se dosaan tuleva kaaram-tahna oli loppu, eikä anopilla ollut sipuleita, joita tahnaan tarvitaan. Dosia tulee minulle siis kuin liukuhihnalta, enkä ole jotenkin hennonnut sanoa anopille, että voisin syödä välillä jotain muutakin. 🙈 

Puurot ja Weetabixit ovat jääneet siis syömättä, mutta nyt näin tilaisuuteni tulleen, ja voi miten hyvältä Weetabix maistuikaan kylmän maidon kanssa. Hyväähän se dosakin on, mutta kaikkeen kyllästyy – näköjään jopa dosiin! Olin luullut, että nuo pussimaidot pitää keittää ennen käyttöä, koska niin oli ennenkin ja koska olin päätynyt kerran sairaalaan, ja syyksi epäiltiin keittämätöntä pussimaitoa. Mutta koska anoppi oli sanonut, että maitoa ei tarvitse keittää, kaadoin maidon suoraan lautaselle. Jäin silti kuuntelemaan vatsaani, näkisimmekö kohta varpusparven laskeutumisen, mutta ei: ohi lensivät.

Perjantaina ei ollut ruoanlaittoa, koska edellispäiväisiä ruokia oli jäänyt sen verran paljon ja koska ukkeli oli tilannut illalla vielä biryanikin. Alkaa kohta biryanikiintiökin täyttyä! Perjantaina oli muutenkin jotenkin rennompi olo, sillä olin kai tajunnut, että on parempi vain antaa asioiden mennä omalla painollaan kuin elää päänsä sisällä ja kehitellä koko ajan jotain (täysin hyödyttömiä) tarinoita. Ukkeli oli tilannut aamulla sieltä kanasovelluksesta kanapaketin, kun autonkuljettajan piti tulla tekemään illalla uunikanaa, mutta hän rupesikin tekemään sitä jo lounaaksi. Minä tein siinä samalla kanasalaattia salin jälkeen syötäväksi ja totesin, että tänään onkin kanaa monessa muodossa, kun oli vielä sitä eilistä biryaniakin. 😆 Sen tosin söi autonkuljettaja, mikä oli hyvä juttu.

Autonkuljettajan uunikanaa.

Kotiapulainen kävi taas työskentelemässä ja puhumassa kännykkäänsä, ja kun autonkuljettaja luuli, että kotiapulainen puhui hänelle, sanoin kotiapulaisen olevan puhelimessa – ja lisäsin hänen olevan koko ajan puhelimessa. Autonkuljettaja virnuili ja sanoi, että tuollaisia he ovat. Hetken päästä kotiapulainen lopetti puhelunsa ja meni selittämään autonkuljettajalle, että hänen tyttärellään ja tämän miehellä oli riitaa ja että hän joutuu sen takia puhumaan niin paljon tyttärensä kanssa. 🙈 

Ukkeli käytti vanhempiensa poissaoloa hyväkseen ja tilasi vanhempiensa makuuhuoneen kylpyhuoneeseen ja toiseen kylpyhuoneeseen tehopesun. Anopin mielestä tällaiset tehopesut ovat tarpeettomia, vaikka kylpyhuone olisi minkä näköinen. Nämä tyypit ovat tehokkaita, sillä heillä on kunnon laitteet, ja palvelun voi tilata helposti kännykän sovelluksesta.

Salilta palatessani ihmettelin lehmiä, jotka olivat laiduntamasssa sen sulkapallopaikan vieressä.

Näillä kulmilla harvemmin enää näkee lehmiä, mutta aiemmin (ennen kuin Durgam Cheruvu oli siistitty puistoksi) puhvelit kävivät aina päivisin järvessä kylpemässä. 

Joku oli hylännyt roskapaikalle komeita tauluja.

Minua odotti anoppilassa härdelli. Jääkaapissa oli ollut pilaantunutta maitoa! Autonkuljettaja oli ruvennut tekemään ukkelille inkivääriteetä, mutta tee oli mennyt pilalle, kun maito oli ollut pilaantunutta, ja homma oli pitänyt aloittaa alusta toisella maidolla. Arvasin heti, mistä oli kyse. Autonkuljettaja oli käyttänyt sitä maitoa, josta en ollut ollut ihan varma, mitä se oli ollut – maitoa, majjigaa vai jotain muuta. Anoppi oli jättänyt sen jääkaappiin, enkä minä ollut uskaltanut heittää sitä pois, kun en ole ihan varma anopin aarteista. Nyt maito oli kuitenkin saanut lähtöpassit. 😆

Kylpyhuoneet olivat puhdistuneet mallikkaasti, vaikka puhdistajamies oli saanut taistella aikamoisesti appivanhempien kylpyhuoneen kanssa, kun lasiseinissä oli ollut niin paljon kalkkeumia. Kahden kylpyhuoneen tehopesu maksoi 1000 rupiaa eli 11 euroa! Tällä välin autonkuljettaja oli laittanut jogurttia tulemaan appivanhempia varten. Minäkin meinaan kokkailla heille jotain, jotta heillä on kotona jotain valmista syötävää, kun he palaavat reissusta. En tosin tiedä, kelpaavatko pöperöni heille, mutta ajatus on kai tärkeämpi kuin täydellinen suoritus.