Memory lane

Blogissa on ollut tosi hiljaista viime aikoina, mikä on johtunut suurelta osin siitä, että äiti oli kylässä. Tykkään jättää netissä pyörimisen minimiin, jos joku on vieraisilla. En siis ole vajonnut (ainakaan vielä) mihinkään kevätapatiaan, mikä johtuu ehkä siitäkin, että kun katsoo ulos, niin eipä siellä kovin keväiseltä näytä! Jatkakaamme siis talvea hamaan tulevaisuuteen. Pitäisiköhän oikein mennä ostamaan sukset, niin saisi tästä pidennetystä talvesta kaiken ilon irti. 😆

Palautin äidin takaisin Savonlinnaan viikonloppuna ja innostuin katselemaan siellä äidin vanhoja valokuvia lapsuusajoiltani. Niitä meinasin nyt laittaa tähänkin postaukseen. Ehkäpä seuraavassa postauksessa päästään taas vähän ajankohtaisempiin asioihin? Innostuin kaivamaan kotonakin vanhat valokuva-albumit esiin, joten muutama kuva on omista arkistoistani. 

En tiedä, kuinka vanha olen tässä kuvassa, mutta alle vuoden kuitenkin. Iästäni huolimatta väitän, että tämän kuvan tilanne on ensimmäinen asia, jonka lapsuudestani muistan: minne tahansa katsoinkin, ympärilläni oli vain valkeaa "aukeaa" (tuota sänkyä siis), tunsin olevani aivan yksin ja minua pelotti ihan hirveästi. Piti siis päräyttää ilmoille oikein kunnon itkut, jos sillä saisi vaikka vähän teetä ja sympatiaa.

Ensimmäinen jouluni. Kuvassa Jekku-koira, iskä sekä tietysti rakas ensimmäinen nalleni, jonka olin saanut mammalta ja joka on minulla edelleen.

Tykkäsin äidin mukaan kovasti kaikenlaisista keittiöhärpättimistä ja keittiöleikeistä. Eipä ole mieltymys jatkunut aikuisiälle asti. 😆 Toki sellainenkin aika oli (jokin mielenhäiriö varmaan!), kun tykkäsin ruoanlaitosta niin paljon, että opiskelin ravintolakokiksi. Sille kiinnostukselle kävi kuitenkin niin kuin monelle muullekin ns. kiinnostavalle asialle: intoni loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Joulupukki toi ihan oman vatkaimen.

Toinen lempparijuttuni oli "lähteä kauppaan" eli laittaa ykköset päälle, ottaa käsiveska ja nalle kainaloon ja lähteä kaupalle eli mennä ovensuuhun töröttämään.

Melkein kolme ja puoli vuotta minun jälkeeni maailmaan pullahti sellainen kummallinen olento kuin pikkusisko, jota piti ihmetellä oikein sormet suussa.

Hohhoijaa, eiköhän tämä ole jo nähty!

Lumilinnassa serkkupojan kanssa.

Vähän kesäisemmissä tunnelmissa.

Minulta murtui jalka sen seurauksena, että iskä otti minut pyörän tarakalle ilman lastenistuinta. Äitihän ilahtui tästä vallan. Murtuma ei kuitenkaan menoani haitannut, kun iskä teki mulle näin komean kävelykepinkin! Kattokaas tätä!

Kummisetäni harrasti valokuvaamista ja kehittikin kuvansa itse, ja hän otti aina hienoja mustavalkokuvia. Tässä kuvassa piileskelen kummitädin rukin takana.

Synttärikakussa näyttäisi olevan neljä kynttilää, ja kummitäti auttaa niiden puhaltamisessa.

Tässä olemme muuttaneet omakotitaloon, jossa asuinkin 18-vuotiaaksi asti, ja siskostakin on kasvanut kelpo kansalainen, jonka kanssa pystyi jo riitelemäänkin. 😆

Pyhätunturilla.

Suuri laskettelijalupaus.

Tässä kuvassa olen "laskettelemassa" Laajavuoressa. Urani laskettelijana oli lyhyt mutta ikimuistoinen, eikä muiltakaan jäänyt huomaamatta, kun olin saapunut rinteeseen. En tiedä, kumpi oli hankalampaa – rinteessä ylösmeno vai alastulo. Minä kun tuppasin putoilemaan ankkurihissistä puoleen mäkeen (jos en onnistunut raahautumaan hissin mukana ylös asti), ja alas tullessa taas en tajunnut, että suksilla pitää "kiemurrella", vaan vedin koko mäen pystysuoraan alas. Vauhti oli niin kova, että jos joku seisoi mäessä poikittain (näinkin kävi), oli laskettava luonnollisesti kyseisen henkilön suksien päältä. Mitäs seisoskeli siinä.

Jonakin jouluna.

Joulupukin lähdön jälkeen uskaltaa jo nauraakin. Perkele, että sitä pukin tuloa piti aina jännittää paskat housuissa. Vieläkin tekee mieli hyppiä seinille, jos näen joulupukin jossakin. "Onkos täällä ollut kilttejä lapsia..., hohohoo!".

Sitten hypätäänkin minulle mieluisimpiin muistoihin eli ulkomaanmatkoihin. 

Ensimmäinen ulkomaanmatkamme suuntautui – yllätys, yllätys – laivalla Ruåtsiin.

Kävimme myös tuttavaperheen kanssa asuntovaunulla Neuvostoliitossa. (Itse asiassa taisimme käydä siellä kaksikin kertaa, mutta toisella kertaa eri perheen kanssa.) Nuo matkat olivat hyvin jännittäviä jo siitäkin syystä, että autoon ei saanut jättää mitään sellaista, mikä saattoi lähteä ohikulkijan matkassa irti, sillä sehän lähti. 

Tämä kuva on otettu neuvostoliittolaisella leirintäalueella, ja kuva on kuin suoraan jostain Anttilan verkkarimainoksesta. 😂 Voi luoja noita aikoja!

Ensimmäinen lentokoneella tehty ulkomaanmatkamme suuntautui – yllätys, yllätys – Kanariansaarille ja Playa del Inglesiin. Muistan vielä hotellin nimenkin, joka oli El Timon.

El Timonin pihalla.

Rupesin oikein kuukkeloimaan, vieläkö moinen hotelli on pystyssä, ja ainakin hotellin perusfaktatiedot löytyivät. 

Harmillista, että ovelle ei pääse suksilla.

Lanzarotella kokeilimme kamelilla ratsastamista.

Rupesimme myös kiertämään Eurooppaa asuntovaunulla, ja useampi kesä vierähti milloin minkäkin pituisilla reissuilla.

Löysimme Norjasta keskellä kesää melkoisen lumiesiintymän, ja sitähän piti juhlistaa kunnon lumisodalla.

Joskus taukojen aikana tehtiin muutakin kuin vain syötiin ja asioitiin vessassa, ja saatoimme pelata esimerkiksi sulkapalloa. Minä olin muuten (ainakin omasta mielestäni) hiton hyvä sulkapallossa, sillä minulla oli nopeat refleksit ja kova lyönti. Ainakin olin parempi sulkapallossa kuin laskettelemisessa!

Yhdistetty kahvinjuonti- ja lehdenlukutilaisuus.

Sisko pelleilee.

Kumiveneilemässä siskon kanssa Gardajärvellä. Kumiveneily oli muuten oikein kivaa, mutta pissahädän yllättäessä vaadittiin hieman kekseliäisyyttä. 

Kas näin homma hoituu.

Juhannuksena oli tarjolla aina makkaraa ja ruisleipää, olimme sitten missä maassa tahansa (äidillä oli herkut jemmassa).

Meillä oli pitkä telivaunu ja siinä etuteltta, joten tilaa oli ihan mukavasti. 

Viimeisenä yhteisenä kesänämme (ennen kuin minä liukenin omille teilleni) minulla ja siskolla oli oma teltta, jossa nukuimme aina säiden salliessa. Oma tupa, oma lupa. 

Tässä olemme siskon kanssa vähän lisänneet haastetta tiskipaikalla käymiseen ja laittaneet rullaluistimet jalkaan. Kuva on otettu Venetsian läheltä Camping Mediterraneosta, jossa viihdyimme muistaakseni ainakin kahtena kesänä. Leirintäalue näyttää olevan vieläkin olemassa, ja hienolta paikalta näyttääkin! Jugoslaviassakin tuli käytyä, eikä sitäkään maata ole enää olemassa, kuten ei ole Neuvostoliittoakaan.

Mikähän se tämänkin homman idea on?

Balatonjärvellä Unkarissa.

Asuntovaunulla matkailu oli asuntoautomatkailuun verrattuna siinä mielessä mukavampaa, että saatoimme ottaa vaunun milloin tahansa irti koukusta, jättää sen leirintäalueelle ja lähteä autolla kauppaan tai nähtävyyksiä katsomaan. Melkein kaikki tärkeimmät nähtävyydet tulikin reissuilla katsottua. 

Hahaa, vihdoin todistusaineistoa, että olen käynyt Pariisissa! Meikäläinen Champs-Elyseellä! Näytänkin ihan aidolta pariisittarelta. 😆 Très chic.

Belemin torni Lissabonissa.

Tykkäsin Lissabonista aivan valtavasti, ja olen aina haaveillut pääseväni sinne uudestaan. Itse asiassa meillä olikin ukkelin kanssa jo maaliskuun alussa matka varattuna sinne, mutta siirsimme matkaa, koska Lissabonissa oli kyseisenä ajankohtana niin kylmää ja sateista. Seuraava yritys olisi ensi viikolla, mutta nyt näyttää siltä, että tätäkin lähtöä siirretään. Säät eivät ole edelleenkään suotuisat, ja ukkelikin on Intiassa, josta hän kotiutuu vasta sunnuntaina (jos kotiutuu). Jotenkin minulla on sellainen tunne, että Lissabonin matkasta ei tule ikinä mitään, sillä kumpikaan meistä (edes minä!) ei taida haluta Lissaboniin erityisen kiihkeästi. Sanokaa minun sanoneen, mutta tässä käy lopulta niin, että löydämmekin itsemme Lissabonin sijasta Barcelonasta syömästä Chennai Masala Dosan herkkuja. 😆

Eiköhän kuvia ole tullut jo riittämiin, joten se on moro!

😘

Eräänlaisia Euroopan omistajia

Nyt ajattelin palata taas hieman menneeseen ja kirjoitella yhdestä asuntovaunumatkasta, jonka tein teini-ikäisenä perheeni kanssa. Kirjoittelin vaunumatkoilla päiväkirjaan lähes joka päivä, mistä olen nyt tosi iloinen. Minulla on niin kamalan huono muisti, etten muistaisi ilman päiväkirjoja matkoista varmaan yhtään mitään. Päiväkirjojen teksti on yleensä aika suorapuheista, mikä joskus nolottaa, mutta enimmäkseen kuitenkin huvittaa.

Tämä kyseinen matka suuntautui Ruotsin halki Saksaan, Luxemburgiin, Espanjaan, Marokkoon, Portugaliin, Ranskaan ja Tanskaan ja sitten taas Ruotsin halki takaisin kotiin. Matka oli sillä tavalla erilainen kuin aiemmat matkat, että minulla ja siskolla oli oma "nuoriso-osasto" eli teltta, jossa yövyimme (vaunun vieressä siis) aina säiden ja ajan salliessa. Teltta oli kiva siitäkin syystä, että saimme soittaa iltaisin musiikkia vapaammin kuin asuntovaunussa.

(Tekstipätkät ovat suoria ja kaunistelemattomia lainauksia matkapäiväkirjoistani, ja valokuvat ovat äidin ottamia.)

Aloitin matkapäiväkirjan jo Suomessa, ja ensimmäisille sivuille olen näköjään kirjoitellut itselleni ohjeita, kuinka minun tulisi matkalla käyttäytyä. Tässä niistä muutama:

• Syö kunkin maan erikoisuuksia.
• Avusta toisia. 
• Älä nuku liian pitkään.
• Puhu kieliä.
• Käytä rahaa järkevästi. 
• Kirjoita joka päivä matkapäiväkirjaan.
• Älä vittuile.

En tiedä, kuinka hyvin nuo matkalla sitten toteutuivat; tuo viimeinen ei varmasti ainakaan.

Kun olen vanhoja matkakertomuksiani lueskellut, olen ihmetellyt sitä, miten Suomessa on tuntunut olevan aina surkea ilma sekä sieltä lähtiessämme että sinne palatessamme. Tämäkään matka ei ollut poikkeus.

Lauttamatkalla Turusta Tukholmaan:

"Ohi viilettää synkkiä saaristomaisemia; aallot ei sentään ole onneksi kovin kovat. Laiva tärisee ja väpättää kuin sanonko mikä, ja varpaita paleltaa. Tunnelmat eivät siis ole kovinkaan korkealla. Pitäisi kai kömpiä peiton alle kiukuttelemaan. Ehkä huomenna saamme nähdä auringon."

Jouduimme kuitenkin ajamaan reilut 3000 kilometriä, aina Barcelonaan asti, ennen kuin aurinko ja kesä löytyivät, vaikka toivo aina välillä heräsikin.

Ennen Barcelonaa sekoilimme muun muassa Luxermburgissa ja Smurffimaassa Ranskassa. Fanitimme siskoni kanssa kovasti smurffeja, ja siskolla oli kaksi smurffia, jotka kulkivat tietysti matkoilla mukana. Jollakin ilveellä (siihen aikaan ei mitään nettiä tunnettu) sisko oli saanut selville, että Ranskassa oli Smurffimaa, ja sinne piti tietysti päästä. Meillä oli Ranskassa usein ongelmia kielen kanssa, eikä puiston etsiminenkään tuottanut poikkeusta. Tilanteista kuitenkin aina selvittiin - jos ei muuten, niin elekielellä.

"Ei meinattu ensin löytää Smurffimaahan, ja piti kysyä tietä joltain. Pysähdyttiin yhden ukon kohdalle, ja kun ei osattu kysyä ranskaksi, pisti äiskä vaan smurffin ulos ikkunasta. Ukko ymmärsi heti, ja naurua piisasi."

(Smurffimaa ei ole muuten enää mikään smurffi-teemapuisto vaan ihan tavallinen huvipuisto.)

Jokin pysähdyspaikka matkan varrella. Iskä ottaa näköjään aurinkoa.

Ensimmäinen pidempi pysähdyksemme matkan aikana oli Barcelona, josta se kesäkin siis vihdoin löytyi.

"Ensimmäinen vaunualue, jota käytiin katsomassa, kelpas meille mainiosti. Kaikille oli jotakin. Rantaa, merta, uima-allas, ravintola, kauppa, lepakoita. Ja ainakin tänään ihanan lämmintä. Kodin pystytysten jälkeen painuttiin biitsille ja uitiin Välimeren suolaisissa tyrskyissä."

Mutta ei mennyt kuin päivä, ja minä olin jo tehnyt perinteiset.

"Aamulla käytiin ostamassa kortteja ja merkkejä. Sen jälkeen muut lähti rannalle ja mä aloin siivoilemaan vaunua, kun olin polttanut itteni vaikka mistä."

Barcelonasta matka jatkui melko sutjakasti kohta Espanjan - ja samalla koko Manner-Euroopan - eteläisintä kärkeä, Tarifaa. Matkalla näkyi mielenkiintoista katsottavaa.

"Nähtiin taas monia muslismeja (jopa yks rättipää) isoine kuormineen ja huonoine autoineen. Sitten ne oli kaikki kasaantuneet Almerian satamaan, josta lähtee 6 ja puoli tuntia kestävä lauttareitti Melillaan."

"Tie kulki enimmäkseen turistikylien ja kaupunkien läpi, meren rannalla. Nähtiin jo arabiankielisiä kirjoituksia ja paljon islamilaista arkkitehtuuria; ihania kuviointeja ja rakennuksia." 

Rakastin näillä vaunumatkoilla erityisesti pimeitä öitä, joita ei kesäaikana ollut Suomessa tarjolla. Tarifassa viehätti erityisesti Marokon ja Afrikan läheisyys.

"Vastarannalla näkyy Marokko, ja nyt illalla erottui jo tien valot ja majakka. Laivojakin salmella liikkuu tuhkatiheään. Vesi on rannalla hirmu kirkasta ja ihanan väristä, ihan kuin jossain tropiikissa. Oon aina toivonut näkeväni sen väristä vettä! Tarifan kaupunki näkyy niemennokassa, ja se on niin lähellä, että sinne voisi vaikka kävellä. Kyseltiin lippuja Marokon laivoille, mutta niitä myytiinkin vain retkille, ja ne oli kalliita. Me halutaan mennä omalla autolla. Illan pimentyessä tiirailtiin kaukoputkella ja kiikareilla vuorille ja kyliin, sekä laivoja. Äsken ainakin näkyivät kirkkaina kuu, Venus, Jupiter ja Mars, sekä tähtiä. Tieltä kuuluu pientä meteliä, mutta se ei ole mitään Barcelonan lentokentän jälkeen."

Leirintäalueella Tarifassa. Ja iskä ottaa näköjään aurinkoa.

Juhannusaatto vietettiin Tarifassa, perinteiseen suomalaiseen tapaan.

"Illalla syötiin juhannusateria, makkaraa ja tummaa leipää. Ja meillä on Sannan* kanssa 7 eri kukkaa tyynyn alla. Älytöntä."

(* siskoni, nimi muutettu)

Lopulta jouduimme kuitenkin menemään Marokkoon vain päiväretkelle, ilman autoa, kun lautat olivat niin täynnä marokkolaisia. Pääsimme oikeaan tunnelmaan jo Ceutan lautalla.

"Lautan kannella oli turisteja, sisätiloissa olikin sitten marokkolaisia perheineen. Ensimmäiset näkemisen arvoiset ilmeet oli, kun mentiin Sannan kanssa lautan vessaan, ja siellä oli huntupäiset ja ei-huntupäiset pesulla lapsineen ja pyyhkeineen. Lattiat lainehti ja hiki haisi."

Ceutassa vuokrasimme auton, josta jatkoimme yli Marokon rajan Tetouaniin. Retki ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan.

"Tetouanissa meidän seuraan tuppautui kaksi moottoripyörämiestä, jotka yritti väkisin tunkea meidän oppaiksi kaupungissa. Olivat (?!?!) opiskelijoita, jotka halusivat kehittää kielitaitoaan. Ja paskat. Yritettiin päästä karkuun vaikka mihin, mutta aina ne seurasi. Loppujen lopuksi karautettiin Tetouanin lentokentälle, jossa ei ollut yhtään ketään, eikä moottoripyörätyypitkään enää seuranneet. Syötiin eväitä ravintolan edustalla ja käytiin tuhlaamassa dirhameita tien varrella olleessa pystikaupassa. Tetouan riitti siltä erää, ja ajeltiin Ceutaan."

Maisemia Afrikan rannikolta.

Paluulauttamatka Ceutasta Algecirasiin oli kiihkeänsorttinen.

 "Ei saatu maihinnousukortteja eka yrittämällä, vaan piti ensin käydä eri kerroksessa leimauttamassa liput. Satamassa oli tuhottomasti jotain armeijapukuisia nuorukaisia ja niiden kotiväkeä, ja niillä oli kai etuoikeus päästä laivaan. No siinä tietysti muut ihmiset kiihtyivät ja seurasi kamala huuto. Ihmiset yrittivät etuilla, ja poliisit heittelivät tyyppejä pois jonosta. Parilta äijältä tuli kädestä vertakin, ja lippukoppi heilui. Se huuto olis täytynyt saada videolle. Lautta myöhästyi puoli tuntia ja oli niin täysi kuin vain olla ja voi. Mekin päästiin lautalle melkein nyrkkitappelulla. Matkalla nähtiin delfiinejä, jotka hyppeli lautan sivuilla. Satamaan tullessa kaikki yrittivät jälleen yhtä aikaa satamarakennuksesta ulos, ja tuli ruuhka. Autolle mentiin puolijuoksua pelko perseessä, kun huomattiin, että koko se tienvarsi oli täynnä tuoleja karnevaalikulkueen katselua varten. Pelättiin, että meidän auto on hinattu pois, ja helpotus oli melkoinen, kun nähtiin valkoista auton kylkeä, ilman kolhuja."

Espanjasta jatkoimme kohti Portugalin rajaa, mikä ei sekään sujunut ihan ongelmitta. Pitkä asuntovaunumme aiheutti useasti muutenkin päänvaivaa.

"Ajeltiin kohti Portugalin rajaa, ja rajakaupungissa eksyttiin pienille kujille, kun ei löydetty rajaa!! Yllätys oli melkoinen, kun tajuttiin, että Espanja-Portugali -raja ylitettiin sellaisella lossintapaisella. Ei meinattu mahtua lautalle, kun vaunun perä otti yhteen monttuun kiinni. Kasattiin lankkuja, ja niin siitä jotenkuten selvittiin. Vaunun perää oli vaan metrin verran yli lautan, eikä luukkuja voitu ees laittaa kiinni. Ja vararengas lähti irti."

Rajan jälkeen matka ei jatkunut yhtään sen menestyksekkäämmin.

"Heti ajettiin vikaan sellaiselle kinttupolulle ja tehtiin U-käännös. Seuraavaksi sählättiin Farossa, kun eksyttiin jälleen reitiltä ja ajettiin päättyvälle tielle. No keinot taas löytyi, kun otettiin vaunu irti koukusta ja käännettiin se käsin. Sikahuonot opasteet täällä Portugalissa, ajettiin kaiken kaikkiaan 5 kertaa vikaan." 

Ruokailuajankohtamme, joka oli - suomalaiseen tapaan - eteläeurooppalaiseen verrattuna varsin aikainen, aiheutti useasti ongelmia. Tässä tyylinäyte Lissabonista:

"Mutsin ja faijan tullessa uima-altaalta mentiin "syömään" leirintäalueen ravintolaan. No siellä tarjoiltiin siihen aikaan tietty vaan juomia, siis nokka kohti kauppaa. Makroon ei enää eksytty, nyt mentiin vuorostaan AKI-nimiseen kauppaan. Siellä myytiin puutarhakalusteita, kasveja jne. - ruuasta ei hajuakaan. Yks työntekijä neuvoi meidät naapurikauppaan, joka OLI ruokakauppa. No me ei Sannan kanssa löydetty kaupasta mitään, ja yritettiin mennä kassojen ohi, ja meidät käännytettiin pois, kun yritettiin väärästä paikasta. Odotettiin leirintäalueella seitsemään ja mentiin sen jälkeen alueen ravintolaan. Jälleen meidät käännytettiin pois, ukko puhui jotain kello kymmenestä. Yritettiin mennä Makron ravintolaan, ei näkynyt ketään syömässä. Jumbosta ei löydetty parkkipaikkaa. Faija ei uskonut, että Makron ravintola ei ollu auki ja piti mennä tsekkaamaan se. Ja miten ollakaan, päivän kruunasi ihan hyvä ja runsas annos."

Seikkailimme siskon kanssa taas kahdestaan muun muassa Lissabonissa, vaikka eihän meillä ikää vielä kovin paljon ollut. Näin jälkeenpäin ihmettelen, miten hyvin kuitenkin pärjäsimme, vaikka seikkailtuakin tuli. 

"Ajettiin ratikalla ja mentiin vahingossa päätepysäkille. Käveltiin sama matka takaisin. Sitten yritettiin mennä bussilla jonnekin hevonkuuseen - ja taas päätepysäkille. Sitten otettiin metro ja mentiin Rossiolle, etittiin ruokapaikkaa. Miten ollakaan, joka paikka oli viimeistä piirtoa myöten täys. Aikamme pyörittiin ja lähettiin metrolla, väärään suuntaan. Kaksinkertainen matka takaisin ja taas haettiin ravintolaa. Vihdoin yhdessä ravintolassa oli pöytä vapaana ja sinne ängettiin. Ruokaa saatiin venata, mutta oli se sen arvoinenkin. Sitten venattiin laskua, se ei ollu sen arvoinen."

Meillä on ollut melkoiset metkut näköjään jo tuolloin mielessä.

"Lopuks käytiin pikkupiknikillä Eiffelin puistossa. Mansikoita ja punaviiniä oltiin ostettu (mm.) yhestä ruokakaupasta."

Leirintäalueet tarjosivat matkailijoille jännittäviä kokemuksia muun muassa erilaisten polettisuihkujen muodossa.

"Käytiin Sannan kanssa perhesuihkussa, missä toinen otti aikaa; oli taas nääs polettipeliä. Yks suihkupoletti kesti 70 sekuntia ja kiirettä piti pikkuisen."

Kuten alussa kävikin jo ilmi, minulla on aina ollut sellainen periaate, että paikallisia ruokia pitää maistella. Ruokailukokemukset olivat joskus hyvinkin kutkuttelevia.

"Käytiin syömässä leirintäalueen ravintolassa, ja tilattiin paellaa, josta löytyi kivoja sarvipäitä ja jotain madon näköisiä elukoita. Syömistä jatkettiin vielä vaunussakin."

Iskä on varmaankin jonkinlainen karppaajan esiaste, sillä hänelle on maistunut liha aina paremmin kuin hyvin. Jos joku ei jaksanut syödä pihviään, niin iskään saattoi aina luottaa.

"Iltapäivän alussa syötiin semmoisessa maaseutupaikassa. Annos oli iso (oli kaksi pihviä jokaiselle) ja hyvä. Kun me ei jaksettu syödä kuin yhdet pihvit, faija söi 5. Vissiin ennätys."

Nälkäisenä tulee tehtyä kaikenlaista, kuten esimerkiksi kadotettua voileivästä leipä.

"Äsken taas sähellettiin, kun luultiin, ettei yhdessä voileivässä ollut ollenkaan leipää, vaan pelkästään päällyset. No faija meni selostaan tilanteen ja sai uuden voileivän, mutta alkuperäinenkin jo löytyi toiselta lautaselta."

 
Ruokakaupoissa oli pakko käydä, vaikka aina ei olisi huvittanutkaan.

"Jumbossa käydessä joku kaatoi jumalattoman kasan limsapulloja just kun me oltiin menty ohi. Sitte piti vaihtaa kassaa kun myyjältä loppu työt ja sitte oli vielä munarasiassa pari munaakin rikki. Että taas yksi sarjassamme onnenpäiviä. Ja vihaisia oltiin ku ampiaiset. Sitte vaunulla vaan kanaa (mautonta) rinnan alle ja mansikoita (mauttomia) jälkiruuaksi."  

Joskus vaunun kaapit kuitenkin kumisivat tyhjyyttään.

"Syötiin tyhjistä ruokakaapeista löydettyä kaurapuuroa (hiutaleet oli siis kaapissa)."

Niin se vain tämäkin matka päättyi, yli 10000 kilometrin ja 43 päivän jälkeen.

"Kun päästiin Göteborgissa lautasta ulos, oli jo melkein pimeetä, ja valaistut laivat satamassa oli komeen näkösiä. Aluks oli aika paljonkin liikennettä, mut sitten se loppu ja saatiin ajella melkein yksinään. Muut nukku, mut mie pidin silmät väkisin auki. Tukholman satamassa ajettiin jonon perään ja nukuttiin kolmisen tuntia. Ei täs vissiin muuta."

Iskä ja tytöt Tanskassa.

Kengät puussa

Kamalaa tämä kesäaika, kun uutta postattavaa tulisi ihan joka päivä, eivätkä vanhemmat kuvatkaan ole vielä järjestyksessä. Siitä huolimatta meinaan nyt kirjoittaa ikivanhoista asioista eli aloittamani kesälomareissun kakkososan. (Pyydän anteeksi päiväkirjan muutamia suorasukaisia ilmauksia. )

Kun Unkari oli jäänyt taakse, siirryimme Itävaltaan ja Wieniin. Wienissä läksimme siskoni kanssa kahdestaan yhdistetylle kaupunki- ja ostoskierrokselle. Äitini on usein jälkeenpäin päivitellyt sitä, kuinka hän ja isäni antoivat minun ja siskoni kuljeskella kahdestaan niin nuorina Euroopan suurkaupungeissa (Wien, Pariisi, Barcelona ja Lissabon muiden muassa tulivat tutuiksi), mutta minä ja siskoni emme ole koskaan valittaneet asiasta. Olihan se paljon kivempi koluta kaupunkeja siskon kuin vanhusten kanssa! Aina kaikki ei tosin mennyt ihan nappiin.

"Silmät eivät tainneet olla aamulla edes auki, kun lähdettiin Sannan kanssa Wieniin. Ekaksi mentiin Wienin historialliseen museoon, ja siellä oli tosi karseeta, kun oli niin älyttömän hiljaista. Sen jälkeen rampattiin kävelykatuja ja vähän muitakin, ja seilattiin läpi kauppoja. Käväistiin katsomassa St. Stephensin katedraali, joka oli hieno, mutta pelkkä turistinähtävyys. Yhdessä kaupassa rupesi varashälytin huutamaan, kun mentiin ulos. Ja sekin vaan, koska myyjä ei ollut huomannut ottaa niitä hälytyshommia pois. Lounaalla käytiin McDonaldsissa. Piti mennä oikein ravintolaan, mutta kun ei niillä kulmilla sattunut just olemaan ravintolaa. Käytiin rautatieasemalla ja sählättiin rahanvaihdon ja metrolipun ostamisen kanssa. Loppumatka olikin sitten ongelma, kun ei tiedetty, miten mentäisiin takaisin leirintäalueelle. Ratikalla meinattiin mennä ekaks, mutta se ei onnistunut ja sitten yritettiin bussiin. Matkaa ei voinut maksaa kuskille, vaan bussissa oli sellainen automaatti, joka me hajotettiin. Kuskikin yritti saada meille lippuja siitä koneesta, ja kun sekään ei onnistunut, kuski päästi meidät ilmaiseksi. Eikä ollut mikään pahannäköinen kuski."

Automaattien kanssa on tuntunut olevan ongelmia muulloinkin.

"Yritettiin äiskän kanssa saada automaatista postimerkkejä. No ekalla kerralla saatiin parkkilappu, tokalla markka vaihtui pienemmiksi rahoiksi ja vihdoin kolmannella kerralla saatiin niitä postimerkkejä."

Pelasimme leirintäalueilla ja pysähdyspaikoilla ahkerasti sulkapalloa, mutta kaikki ei mennyt siinäkään ihan putkeen.

"Iltasella pelattiin sulkapalloa, ja sulispallo jäi puuhun. No, yritettiin saada sitä kengillä sieltä alas, ja sitten sinne puuhun jäi kengätkin. Loppujen lopuksi sulispallo tuli alas, ja puuhun jäi mun mokkasiini ja Sannan lenkkari. Leirintäalueen äijä tuli valittamaan ja käski ottaa kengät huomenna/tänään pois, kun siihen viereen tuli jotain telttailijoita. Nähtiin talikko, mutta typerä leirintäalueen äijä ei antanut meidän lainata sitä. Ja yksi karsea suihkuntarpeessa oleva jätkä vihelteli mulle, kun juoksin kysymään ravintolasta iskältä (se katsoi siellä jalista), että missä on onki, jolla saataisiin kengät alas."

Wienistä matka jatkui Müncheniin.

"Ei ollut tarkoitus lähteä tänään vielä mihinkään, mutta sitten päätettiinkin lähteä Saksaan. Etuteltan kasauksessa tuli varmaan uusi ennätys, kun yritettiin ehtiä ennen puoltapäivää, kun sen jälkeen olisi jo pitänyt maksaa seuraavasta vuorokaudesta. Sannan lenkkarikin saatiin puusta alas, mutta mun toinen mokkasiini jäi puuhun. Matka edistyi sateessa, ja pysähdyttiin yhdelle huilauspaikalle. No siellä tuli yhdestä autosta ulos ensin poika pyytämään rahaa, ja sitten tuli perässä pojan isäkin. Sitten kun me ei ensin annettu niille rahaa, se äijä alkoi pillittää, ja kun me lykättiin sille rahaa kouraan, se suuteli äiskän käden ja iskän varpaat. Hyi helvetti. Eikä varmasti ollut mikään oikeesti rahantarpeessa oleva; kunhan vain ansaitsi rahaa niin. Oltiin liikenneruuhkassa, vaihdettiin rajalla rahaa ja syötiin tien vierellä olevassa ravintolassa. Kahdeksan jälkeen saavutiin tänne leirintäalueelle, jossa on taas hitosti suomalaisia. No melkein onneksi on, koska iskä pääsi (tai lähinnä meni) katsomaan yhteen vaunuun jalista. Se oli loppuottelu, ja Länsi-Saksa voitti rangaistuspotkulla."  

Shoppailu on tietysti aina tärkeä osa matkaa. Münchenkin on jäänyt mieleen näköjään lähinnä ostoskaupunkina.

"Jo ennen yhdeksää lähdettiin kaupungille. Pyydettiin receptionin tytsyä soittamaan taksia meille, mutta se ei voinut, ja lopulta meidän täytyi itse räpeltää ja soittaa. Taksi tuli melkein heti, ja niin päästiin kaupunkiin. Ravattiin kaupoissa, tai ekassa lähinnä vaellettiin, samoin toisessa. Aikaa meni yli kaksi tuntia jälkimmäisessä. Mikäs siellä kaupoissa olisi ollessa, jos ei alkaisi jalkoja särkeä, eikä olis kiire mihinkään, eikä tulis nälkää ja kusihätää... Ja rahaa saa tosi tehokkaasti menemään. Takaisin tultiin taas metrolla ja taksilla, vaikkei taksiasema ollutkaan taksiasema vaan toimisto. Aamullinen taksikuski luuli, että me oltiin Jugoslaviasta!! Helvetti sentään!"

Kun tavalliset matkamuistot alkavat kyllästyttää, on keksittävä jotain persoonallisempaa. Wienissä:

"Iltasella oltiin vielä Sannan kanssa kävelyllä ja kerättiin matkamuistoja, mm. puhelinluettelosta. Ja Sanna kävi pusikossa paskalla ja pyyhki niihin puhelinluettelon sivuihin."

Münchenistä jatkoimme Kasselin kautta Tanskaan, ja päiväkirjamerkintöjen perusteella olen pitänyt Saksasta kovin, vaikka muistin kyllä aivan toisin. Saksalaisia ihmisiä olen kuvaillut seuraavasti.

"Ihmiset olivat Saksassa tosi ystävällisiä; aina hymyilivät ja olivat avuliaita. Mieleen jäi tilanne Kasselista, kun tiskillä ei ollut myyjää, eikä saatu äiskän kanssa ostettua kameraan filmiä. Mentiin ulos kaupasta, mutta vähän ajan päästä menin kuitenkin hakemaan sitä filmiä, kun myyjä tuli. Aiemmin paikalla ollut pariskunta selitti myyjälle, mitä mä halusin, enkä itse ehtinyt sanoa mitään. Mutta kaikki saksalaiset oli todella ihania, aina valmiita neuvomaan. Aika uskonnollisia ja hirmu säntillisiä."

Wilhelmshöhe Kasselissa.

  Matkalla näki tietysti myös kaikenlaisia ihmisiä.

"Nähtiin äijä, joka oli pukeutunut muijien kuteisiin, mm. vaaleanpunaiseen toppiin. Tietty joku transseksuaali/pervo/narkkari/urpo."

Ennakkoluulojakin minulla on näköjään ollut.

"Iltasapuskan jälkeen lähdettiin äiskän kanssa kävelylle joen varteen. Oli sorsista nudisteihin ja tyhmiin jäätelömyyjiin. Tavattiin kaksi suomenruotsalaista pariskuntaa; iskä ja äiskä oli tutustunut niihin jo aikaisemmin. Ensimmäiset kivat siitä ihmisjoukosta. En mä nyt niin montaa tunnekaan, mutta kaikki on typeriä, noin yleisesti ottaen."

Siskon kanssakin tulin joskus kinasteltua.

"Vetäisin Sannaa turpiin, eli tunnelma oli tänään just sellainen kuin perjantaina ja 13. päivä kuuluu ollakin."

Auton (maasturi-Toyota) kanssa oli tasaisesti ongelmia sen jälkeen, kun olimme kolaroineet Balatonilta lähtiessä. Kolarissa oli vaurioitunut karjapuskuri, etuvalot ja vähän etupeltiä, mutta ne oli saatu korjattua Münchenissä. Lisää ongelmia oli kuitenkin tiedossa Kasselista lähdön jälkeen.

"Aamulla lähdettiin kerrankin aikaisin eli puoli yhdeksän jälkeen. Puoli yhdeltätoista syötiin välipala ja yhden maissa käytiin sapuskalla jossain rasthausissa. Liikenneruuhkia oli aina isojen kaupunkien (Lyypekki + Hampuri) liittymien kohdalla. Ei se mitään, kivahan toisia autoja on tiirailla. Kolmen jälkeen piti taas pysähtyä, kun auton mittarit alkoi heittää häränpyllyä. Vikaa ei löytynyt, ja autoa ei uskaltanut sammuttaa, kun se ei olisi enää lähtenyt käyntiin. Siispä painatettiin yhdelle Shellille, mutta siellä ei munapää-äijä voinut mitenkään auttaa, joten mentiin sattumalta eteen tulleeseen Mazda-liikkeeseen. Se oli sellainen perheyritys, ja vaikka oli lauantai-ilta, ne ottivat asian heti hoidettavakseen. Vika löytyi toisesta akusta, joka oli tyhjentynyt kaapelin katkeamisen takia. Korjauksen ajan etsittiin pankkia, kun ei ollut paljon käteistä rahaa. Ei löytynyt, mutta sitten saatiin Visalla yhdestä hotellista. Se oli hyvä se, koska korjaus maksoi enemmän kuin meillä olisi ollut rahaa. Olisi ollut tosi noloa alkaa selittää, ettei meillä ole rahaa."

Terveyskin reistaili aina välillä.

"Neljään, viiteen asti otettiin aurinkoa, ja sitten lähdettiin Kööpenhaminaan ja Tivoliin, eikä mulla ollut fiilistä yhtään. Ostettiin liput, joilla sai mennä niin paljon, kuin tykkäsi. Lentävän maton jälkeen meikäläinen heitti laatat, ja laitteissa käynnit oli siltä illalta ohi. Siinä mä seisoin pää pusikossa katselemassa salamimakkaran ja popcornin palasia (NAM!), ja ihmiset kulkivat ohi."

Ruotsin läpi ajoimme yleensä aina hyvin sukkelaan, koska meillä oli tavallisesti kiire lautalle, eikä matkalla tuntunut olevan koskaan mitään mielenkiintoista katsottavaakaan. Lauttasatamasta alkoi kotimatka.

"Se on sitten viimeinen matkapäivä, ja nytkin ollaan jo Suomen rannikolla. Ilma on ollut vähän sitä sun tätä; muutaman kerran on pilkahtanut aurinko, välillä on satanut, ja kerran oli niin kova sumu, että laivan piti aina töötätä varoitukseksi muille. Näkyvyys oli tosi surkea. Aallotkin keinutti niin helkutisti. Ihme, ettei tullut safkat ylös. Aamupaska tehtiin taas Silja Linen terminaaliin (huussiin siis). Autoja alettiin ajattaa laivaan vasta puoli tuntia ennen lähtöä, mutta se tapahtuikin sitten sukkelaan. Lähtöä katseltiin Boat Deck -näköalapaikalta, ja sitten tehtiin rynnäkkö saunaan. Onneksi kerettiin ajoissa, koska siellä perseenreiässä oli kolmellakin jo tukalat oltavat. Syömään paineltiin taas ensimmäisinä ja otettiin sapuskaa taas liikaa. Tunnin päästä on loma ohi, ja tuntuu kuin olis ollut vain muutaman tunnin päivän pois kotoa. Saatetaan olla joskus puolenyön paikkeilla kotona. Niin se vaan on viisi viikkoa mennyt yhdessä hujauksessa, voisin kyllä lähteä huomenna uudestaan. Ciao!"

(Kuvat taas äiskän albumista.)

Kauhua Balatonilla

Viikonloppu kului hektisissä merkeissä mitä parhaimmassa seurassa, mutta kun tulin ottaneeksi viikonlopun aikana 321 valokuvaa, kuvien sortteeraamiseen mennee hieman aikaa. Sitä inspiraatiota odotellessani ajattelinkin kirjoitella nyt jostain aivan muusta.

Uhkasin edellisen postauksen kommenttilaatikossa kirjoittavani vanhoista asuntovaunumatkoistamme, ja nyt meinaan sen uhkauksen toteuttaa. Saattaapa näitä asuntovaunupostauksia tulla useampikin, sillä matkapäiväkirjoihin tallennettuja muistoja on aika paljon.

Parikymmentä vuotta sitten minä, siskoni ja vanhempamme teimme viiden viikon pituisen matkan Saksan ja Itävallan kautta Pohjois-Italiaan Gardajärvelle ja Venetsiaan, Jugoslavian pohjoisosiin ja Unkariin. Teimme vastaavanlaisia matkoja useana kesänä, ja minä viihdyin tien päällä paremmin kuin hyvin. Kun matkan viime päivinä muut alkoivat haaveilla saunasta ja muista kotoisista jutuista, mutta minä olen tuolloin - 16-vuotiaana - kirjoittanut seuraavaa:

"Mulla ei ole kyllä mitään ikävä. Mä voisin asua ja elää tällä lailla vaikka kuinka kauan. Tää on just sellaista elämää, mistä mä tykkään. Oikeaa mustalaiselämää. Vaunussa on melkein kaikki, mitä tarvitaan, ja jos jotain puuttuu, sitä ilman oppii elämään. Eläköön matkustaminen ja maailma!!" 

Emme koskaan suunnitelleet matkoja hirveän tarkkaan, vaan reitti oli yleensä vain alustavasti suunniteltu. Lähtö- ja tuloajankohta oli tosin pakko lyödä etukäteen lukkoon, koska laivapaikat piti varata hyvissä ajoin, jotta mahduimme mukaan. Meillä kun oli sen verran pitkä vaunu- ja autoyhdistelmä, että se vaati paljon tilaa. Rakastin sitä hetkeä, kun kaivettiin kartat esiin ja alettiin suunnitella seuraavan kesän matkaa. Matkan päättyminen harmitti aina:

"Tämä olikin viimeinen päivä ulkomailla; harmittaa. Huomenna saatetaan olla jo näihin aikoihin kotimaisemissa, ja melkein pelottaa, kun ajattelee, että joutuu nukkumaan niin "kaukana" muista. Ainakin viiden viikon tässä persereiässä olon jälkeen. Ei silti, tosi kivaa on ollut, ja oon tosi tyytyväinen, että on tullut tätä matkapäiväkirjaa pidettyä. Aina ei olisi kyllä huvittanut kirjoittaa, mutta eipä tämä nyt loppujen lopuksi niin suuri vaiva ole."

Italia-Jugoslavia-Unkari -kierroksen aluksi ajoimme nopeasti läpi Keski-Euroopan ja pääsimme kolmessa vuorokaudessa Pohjois-Italiaan Garda-järven rannalle.

"Maisemat vaihtuivat pikku vuorista Alppeihin, oikein lumihuippuihin. Oli tunnelia, siltaa ja tiemaksua. Ylitettiin Itävallan ja Italian rajat, ja sen kyllä huomasi. Itävallassa kaikki oli hirmu säntillistä ja Italiassa taas on ihan erilaista. Talot rempallaan etc. Gardajärven länsipuolella kulkevalla tiellä oli ihan älyttömästi tunneleita, ja osa (suurin osa) niistä oli ihan pimeitä. Ei kättään nähnyt. Palmujakin ilmestyi jo näkyviin. Gardajärvellä oli hirmusti surffareita, ja vesi oli kylmää. Leirintäaluetta etsittiin pitkä tovi, ja sitten päädyttiin tänne La Romanticaan. Paikkakin saatiin monien sähläysten jälkeen. Oltiin matkalla tientukkona aina välillä - milloin meinattiin juuttua tunneliin ja milloin risteykseen. Sitten ei mahduttu liikenteenjakajan oikealta puolelta, niin ei muuta kuin toiselta puolelta. Ja kun etsittiin leirintäaluetta, ajettiin päättyvälle tielle ja jouduttiin peruuttelemaan taas sieltä. Kun loppujen lopuksi jätettiin vaunu koukusta ja lähdettiin etsimään vain autolla leirintäaluetta, peruuteltiin me vaunun kanssa kirkon pihalla. No kirkossa oli tietysti hautaus alkamassa, ja hautajaisiin saapuvat ihmiset katsoivat meitä pikkuisen vihaisesti, kun me pyörittiin siinä asuntovaunun kanssa."

Vaunu parkissa kirkon pihalla.

Leirintäalueilla tuli eteen milloin minkäkinlaisia ongelmia.

"Illalla tuli se eilen meidät tähän paikalle opastanut italialaisäijä valittamaan, että me oltiin kulutettu sulake, eli että meillä olisi ollut liikaa kuormitusta. Ja paskat; ainoa sähkökoje, jota on käytetty, on kahvinkeitin. No nyt on sähköt pois, eikäpä me niillä paljon mitään tehdäkään. Ainoa nyt on se kahvinkeitto ja valot. No, onhan kynttilänvalo ihan tunnelmallinen."

Mutta tällaiset takaiskut eivät meitä lannistaneet.

"Aamupäivällä pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin kiertämään Garda-järveä. Ensimmäinen tunti meni mukavasti vaunukaupassa ostamassa kaapelia autosta vaunuuun, ettei tarvittaisi sähköä ollenkaan. No pitkän työn jälkeen se sitten löytyikin. Etsittiin tovin verran pankkia ja syötiin hyvät pizzat paikallisten täyttämässä pizzeriassa. Ajeltiin järven upeita reunoja ja aina välillä pysähdyttiin kuvailemaan mahtavia maisemia. Kahvillakin käytiin sellaisessa vuorenrinnekahvilassa, sekä katsomassa hautausmaata, joka oli erilaisin koskaan näkemistäni hautausmaista. Jokaisessa haudassa oli kuolleen kuva, ja haudat oli kolmessa kerroksessa. Sitten kirkossa sisällä oli uurnalokeroita, joissa oli polttohaudattujen tuhkat. Se oli joteskin karmea paikka."

Mediterraneossa Cavallinossa, Venetsian lähellä, italialaisten jalkapallohulluus tuli selväksi.

"Illan päätteeksi mentiin iskän kanssa katsomaan jalista Mediterraneon ravintolaan, ottelu oli Italia-Uruguay. Oli lippua, lehmänkelloa ja naamaan värjättyjä Italian lippuja ja ennen kaikkea suuret äänivarat. Yleisö huusi heti, jos pallo meni yli keskirajan Uruguayn puolelle. No Italia voitti, ja tunnelma oli katossaan, melkein kirjaimellisestikin, kun jotkut seisoivat pöydillä. Meikäläinenkin, joka ei kotimaassa jalista paljon katsele, kyyläsi ottelua suurella mielenkiinnolla. Tunnelmassa ja jännityksessä oli kiva olla itse osallisena."

Koti pystyssä Mediterraneossa.

Jugoslaviassa kävimme aika pikaisesti, sillä vietimme siellä vain kaksi yötä. Teräviä havaintoja kerkesin kuitenkin maasta tekemään.

"Autot on täällä sellaisia vanhoja, että Suomessa ei niitä enää varmaan näe. Ihan kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Mutta esim. kaupunkien talot on kyllä ihan uudenaikaisia. Puut oli teiden varrella melkein kuin Suomessa, ja vuoriakin taas nähtiin. Ollaan vissiin aika korkealla nytkin."

Jugoslavia-koukkauksen pääasiallisena tarkoituksena olivat Postojnska Jaman tippukiviluolat.

"Oli hienoa katsottavaa, ajeltiin junalla maan uumenissa ja kuljettiin englantilaisten mukana selostusryhmässä. Yritettiin Sannan(*) kanssa repiä muistoksi kivenpalasia, vaan kaikki oli jo viety, mitä irti oli saatu. Kylmä siellä oli kuin helvetissä, ja sitten siellä oli sellaisia karseita liskoja. Ostettiin matkamuistoja, ja rahat loppuivat kesken. Muutenkin oli vähän ongelmia, kun kaksisatanen oli arvoltaan suurempi kuin miljoonan raha."

(*siskoni, nimi muutettu)

Lisähaastetta tiskireissulle!

Unkarin Balaton-järvi oli ollut haaveissa jo pitkään, mutta eipä tullut kovin kummoinen ensivaikutelma paikasta.

"Ensimmäiselle leirintäalueelle päästiin, ja sille sitten jäätiin. Paikka näytti aluksi kamalalta: järven vesi oli sameaa, pesupaikat paskaiset (ei varmaan ikinä siivottu), suihkusta ei lämmintä vettä, eikä kaupunkia tai kylää mailla eikä halmeilla. Mutta oli vaan sopeuduttava, varsinkin kun kuultiin alueen toisilta suomalaisilta, että kaikki Balatonin alueet on samanlaisia, ja vesi ihan yhtä sameaa joka puolella järveä. Iltapäivällä käytiin ostoksilla unkarilaisessa kaupassa, ja sekin oli kokemus sinänsä. Vähän oli tyyli kuin Venäjällä. Leivät oli ilman papereita, ja jokainen saattoi hiplata niitä jne. Vaatekaupoista ei tiedä, onko ne kirpputoreja vain ihan tavallisia vaatekauppoja, ja ruokakaupassa alkaa heti oksettaa, kun pääsee lihatiskin eteen." 

Balaton-järvikin järjesti ikävän yllätyksen.

"Suihkuun ei viitsitty aamulla mennä, joten päätettiin pestä hiukset järvessä. Mä en pysynyt uimapatjalla, ja pohjassa oli heiniä, jotka takertuivat jalkoihin. Sitten mä myös kuvittelin, että näin jonkin matelijan vedessä, ja olin tosi paniikissa. Myöhemmin selvisi, että siellä on sellaisia vesikäärmeitä. En varmasti mene enää uimaan!!"

Seuraavana päivänä:

"Käytiin kumiveneellä soudellen metsästämässä vesikäärmeitä, joita nähtiin peräti 20! Nyt en mene ainakaan uimaan!! Ne on sellaisia karseita lonkeroita, jotka luikertelee pää vedenpinnan yläpuolella. YÖK!"

Balaton.

Balatonilta jatkoimme Budapestiin, ja heti alkumatkasta meillä oli epäonnea.

"Ei päästy pitkää matkaa, kun ajettiin kolari. Tien reunalla ajoi polkupyörä, ja pyöräilijältä levisi lompakko tielle. Setelit lentelivät lompakosta edellä ajavan auton tuulilasiin, jolloin tyyppi pelästyi ja iski jarrut pohjaan, ja me pamahdetiin perään. No meidän vikahan se oli, kun liian lähellä ajettiin. Typerin onnettomuuden syy ikinä: setelit tuulilasissa. Kohta tuli poliisit ja sitten tuli englantia osaava eukko, jonka avulla asia selvisikin aika hyvin. Ei siinä mitään: a) kenellekään tyypille ei käynyt mitään, b) autossa ei ole muuta vikaa kuin näkö, eikä sekään kovin pahasti, c) vakuutus korvaa melkein kaiken."

Emme ihastuneet Unkariin.

"Viimeinen ilta Unkarissa, eikä mitenkään itketä, päinvastoin."

Ruokakin oli usein pettymys.

"Alkuruoaksi salaatit+kastikkeet, sitten gulassikeitto+leipä, pääruoaksi täytetyt paprikat perunoilla ja jälkiruoaksi espressokahvia. Hinta vaivaiset reilut 300! Ja paprikat oli gulassikeitossa niin mausteisia, ettö Kekkutia (=kivennäisvesi) meni useita pulloja. Illalla käytiin syömässä huoltoasemalla, hinta oli taas reilun kympin per annos (wienerleike). No, sitä wienerleikkeen makua saikin sitten maistella koko loppuillan."

Kirjoittelin myös syömistäni ruoista nasevia arvioita.

"Maistettuja unkarilaisia ruokia:

1. Täytety paprikat (töltött paprika, "kuin kaalikääryleitä")
2. Gulassikeitto ("tosi mausteista")
3. Kalaa ("no meni")
4. Paprikoita ("ihan itketti")
5. Espressokahvi ("väkevää")"

*****

Matka jatkuu myöhemmin...

Seuraavassa osassa on luvassa ainakin sekoilua Wienissä ja Münchenissä sekä autokorjaamoissa.

(Valokuvat ovat äidin albumista.)