Ilman lihaskramppeja en saisi yhtään liikuntaa.


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Ääslinna

Savonlinnan reissu oli kaikin puolin onnistunut. Kerkesin viettämään vanhempien kanssa kivasti aikaa, vaikka jälkeenpäin tuntuukin aina siltä, että asioita jäi tekemättä. 

Talviturkki lensi järveen 23. elokuuta, eli kerkesin sentään heittämään talviturkin ennen jäiden tuloa. 😆 Mistään uimisesta ei voi puhua, mutta tulipahan edes kastauduttua. Onneksi uimapaikka on ihan lähellä vanhempieni kotia, ja äiti oli laittanut saunan valmiiksi lämpenemään.

Vanhempien nykyinen lähiranta.
 

Vanhempieni edellisessä talossa oli uimaranta omasta takaa, ja kun järveen pääsi suoraan rantasaunasta, järvessä tuli piipahdettua joskus jo hyvinkin aikaisin kesällä/keväällä. Vanhemmilla tuli vierailtua ennen muutenkin useammin, kun heillä oli niin paljon tilaa. Varsinaisen asuintalon vieressä oli toinen rakennus, jossa oli iskän (entinen) puuverstas, autotalli, varastotilaa sekä rakennuksen toisessa päässä "yksiö" eli kaksi makuuhuonetta ja vessa. Siellä yksiössä minäkin aina vanhemmillani käydessä majailin. Oma rauha oli niin taattu ja hiljaisuus niin syvä, että jokainen rapsahdus ulkoa kuului varmasti. Vasta ihan viime vuosina opin nauttimaan hiljaisuudesta ja olemaan panikoimatta jokaisen yöllä kuuluneen äänen takia. Paikan upeaa luontoa ja eläimiä on ollut muutaman kerran ikävä, mutta ikävä on kaikonnut hyvin äkkiä, kun olen muistanut, kuinka hankalaksi vanhempien elämä oli isossa talossa ja isolla tontilla viime vuosina muuttunut.

Kaivoin arkistoista muutaman kuvan viime kesältä:

Sama(?) västäräkki palasi joka kevät laiturille.

Sopii arvata, mitä tässä kuvassa tapahtuu. Rumpujen pärinää... ja vastaus alla.
 

No kuvassa avataan tietenkin skumppapulloa, joka oli päässyt syväjäätymään pakastimessa kokonaiset kolme kertaa. Skumppa oli siis ollut tarkoitus juoda jo aiemmin, joten se oli laitettu pakastimeen pikajäähdytykseen, mutta pullo olikin unohtunut sinne ja löytynyt joskus seuraavana päivänä. Ihmettelen vain, miten on mahdollista, että skumppapullo on unohtunut pakastimeen – kokonaiset kolme kertaa! Pukeutumiseni ihmetyttää myös hieman: mikä on tämä supertrendikäs kylpytakki-pitkät housut-"Crocksit"-lippalakki -yhdistelmä?

Yksi toimitettavista asioista viime viikolla oli käydä äidin kanssa heidän entisellä asuinpaikallaan katsastamassa yksi kantarelliapaja sekä mustikkapaikka ja käydä tapaamassa vanhempien entisiä naapureita. Kanterelleja saimme ihan mukavasti, mutta mustikat oli poimittu jo isolla haravalla, eli ulkomaiset marjanpoimijat olivat ehtineet ensin. Meinasin ensin ostaa mustikat Savonlinnasta mukaani, mutta sitten päätin olla ostamatta mustikoita lainkaan. Meillä menee niitä kuitenkin niin vähän, että niitä saa ostettua tarpeen mukaan kaupan pakastealtaastakin. 

Kuulimme, että vanhempien entisen talon uudet omistajat olivat bonganneet pihalla poikkeuksellisen suuria eläimen jälkiä ja asentaneet rantaan riistakameran. Kamera oli paljastanut, että pihalla liikuskeli karhu! Aika hurjaa.

Meidän karhu on onneksi varsin lempeä tapaus. ❤🐻 Nalle sai viettää kokonaisen viikon parhaan kaverinsa Enskan kanssa. 😊

Viikon ohjelmaan kuului myös muun muassa vanhempien auton katsastuksessa käyttäminen, mikä jännitti hieman etukäteen. Vanhemmille tuli äkillinen auton tarve viime vuoden kesän lopulla, kun heidän autonsa pohja oli ruostunut ihmeellisesti vuodessa puhki. Auton ostaminen ei ollutkaan mikään helppo nakki, kun kaikkia kriteerejä täyttävää autoa ei meinannut millään löytyä, ja iskäkin muutti mielensä tuon tuosta. Lopulta löysin yhden potentiaalisen ehdokkaan täältä Helsingistä, ja vanhemmat tulivat junalla Itä-Suomesta katsomaan autoa. Keskikaupungilla kellaritiloissa sijainnut autoliike ei herättänyt luottamusta, ja automyyjä herätti sitä vielä vähemmän. Auto vaikutti kuitenkin semmoiselta kuin oli luvattu, ja vaikka vaistoni sanoi, että auto pitäisi jättää ostamatta, vaihtoehtoja ei juuri ollut, ja teimme kaupat. 

Muistan, kun ajoin vanhemmat kotiin Itä-Suomeen kaameassa kaatosateessa ja olin varma siitä, että olimme ostaneet jonkin pommin, jonka hajoaminen olisi vain ajan kysymys. Kaiken lisäksi olin itse lähdössä Kolumbiaan, enkä olisi Suomessa selvittelemässä mahdollisia ongelmia, vaan ongelmat jäisivät jonkun toisen harteille. Pääsimme kuitenkin ongelmitta perille, ja ahdistuskin helpotti huomattavasti seuraavana päivänä, kun automyyjä soitteli perään ja varmisti, että olimme päässeet hyvin perille ja että auto miellytti. Ehkä mies ei ollutkaan mikään huijari? 

Nyt käytin siis samaisen auton vuoden käytön jälkeen ensimmäisessä katsastuksessa, ja riemu oli rajaton, kun auto meni heittämällä läpi. Tai no, ei ihan heittämällä, sillä rekisterikilven toinen valo oli palanut, mutta siitä ei tullut edes korjauskehotusta. Taisi tulla tehtyä kumminkin ihan hyvä ostos?

Siskon perhe asuu kivenheiton päässä vanhemmista, ja kerkesin viettämään hieman aikaa siskon kanssakin. Yhtenä iltana kävimme kakuttelemassa siskon ja tämän nuoremman tyttären kanssa Seurahuoneen Aulassa.

Osui ja upposi.

Siskon perheeseen kuuluu myös koiruli, jonka edesottamuksia on hauska seurailla. Pörre-otus on kyllä kertakaikkisen rakastettava tapaus, ja jänisten pyydystämisleikki taitaa olla hänen mielestään parasta mahdollista ajanvietettä. (Innostuin vähän kuvailemaan...)

Leiki mun kanssa!
Hee, koppi!
Tää jänis saa nyt kyytiä...
Mullon jänis, mutta mistäs saatais sulle?
Heitä taas!

Ukkelikin saapui Savonlinnaan torstaina junalla. 

Sieltä se ukkelin kiskobussi tulee!

Kiskobussista astui ulos vain kourallinen ihmisiä, ja kaikilla taisi olla maski naamalla (yhdellä visiirikin). Ukkelikin käyttää maskia erittäin tunnollisesti julkisissa liikennevälineissä, mutta en tiedä, miten itse mahtaisin toimia, jos liikkuisin julkisilla. Toistaiseksi olen vain kokeillut yhtä maskia ja ahdistunut jo sen vajaan minuutin mittaisen kokeilusession aikana. Taidankin kuulua valitettavasti niihin jästipäihin, jotka eivät suostu laittamaan maskia naamalleen, ennen kuin maskin käyttämisestä tehdään pakollista. Ahdistun jotenkin ihan hirveästi siitä, jos minusta tuntuu, että en pysty hengittämään kunnolla. 

Savonlinnassa ei ole ollut yhtään koronatapausta sitten toukokuun, joten siinä mielessä kaupungissa saattoi liikkua turvallisin mielin. Savonlinnan koronattomuus tuntuu suorastaan ihmeeltä, kun ajattelee, miten paljon kaupungissa on liikkunut kesällä matkalaisia. Mutta hyvä niin! 

Käsityötaidetta Savonlinnan kiskobussiaseman alikulkutunnelissa.


Ilmat olivat huikean kauniit lähes koko viikon, ja ukkelin tultua kaupunkiin meille tulikin tavaksi treffata Waahdon terassilla sen jälkeen, kun ukkelin työpäivä oli täysi. Perinteisiä Savonlinna-kuvia ei tullut oikein otettua, kun kuvaajaa laiskotti. Olavinlinnaa piti toki käydä kuvaamassa, vaikka aurinko oli jo painumassa mailleen.

Päivitetäänpä samalla myös pitkästä aikaa ukkelin kännykän lukemattomien sähköpostien tilanne. Viimeksi kun tarkistimme tilanteen, sähköpostien määrä lähenteli muistaakseni kolmeakymmentätuhatta. 

Nyt sähköposteja näyttää olevan jo melkein 50 000.

Äiteen kanssa lörtsyillä torikahvilassa.


Olemme ukkelin kanssa aivan hullaantuneita tähän paikalliseen jyväleipään, jonka päällä on suolahiutaleita. Leipää piti ostaa kolme pakettia kotiin pakastimeen, kun tätä saa käsittääkseni vain Savonlinnasta. 

Viikko oli kiva, vaikka tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen on niin syvältä kuin olla ja voi. Vannoinkin ukkelille, kun pääsimme sunnuntai-iltana kotiin, että en matkusta ikinä enää mihinkään. Toisaalta helpommallakin pääsisi, jos ei kuljettelisi mukanaan niin hirveää määrää tavaraa kuin minulla on tapana. Onneksi olen sentään luopunut kotitreenaamisesta, niin ei tarvitse enää roudata mukana levypainoja, kahvakuulia jne. Voi luoja sentään, miten hullu olen joskus ollut.

En tiedä, olenko kyllästynyt matkustamiseen noin yleisesti, vai onko koronan aiheuttama pakollinen pysähdys jotenkin laiskistanut minut, mutta en voi ymmärtää, miten olen joskus pystynyt elämään sellaista matkalaukkuelämää kuin viime vuodet – ja jopa vielä nauttinut siitä. Muistan yhdenkin kerran, kun palasin Kolumbiasta tai Boliviasta, jatkoin muutaman päivän päästä Intiaan, palasin sieltä Suomeen, ja sitten lähdin taas takaisin Etelä-Amerikkaan. Olen kai nyt jotenkin taantunut ja kiitän onneani, kun saan olla ihan vain tässä.