Lentävä valas

Viime vuonna tulin Intiaan juuri, kun Sankranti oli juhlittu, mutta nyt tulin tarkoituksella hieman aikaisemmin, jotta näkisin vähän enemmän Sankrantin juhlintaa. Sankrantin kesto eroaa hieman alueittain, mutta Hyderabadissa Sankranti on enimmäkseen kaksipäiväinen juhla. Keskiviikkona 14. päivä vietettiin Bhogia eli päivää, jolloin poltetaan kokkoja, ja 15. päivä Makar Sankrantia, jolloin lennätetään leijoja, valmistetaan Sankranti-herkkuja ja tehdään puja-rituaaleja.

Perimmäinen syy Sankrantin juhlimiseen on se, että aurinko siirtyy silloin jousimiehestä kauriiseen. Tämä merkitsee talven loppumista, päivien pitenemistä ja uuden alkua. Aurinkomerkit eli horoskooppimerkit ovat Intiassa samat kuin lännessä, mutta koska intialainen astrologia käyttää hieman erilaista, tähtien asentoon perustuvaa systeemiä, kunkin aurinkomerkin alkamis- ja loppumisajankohta eroaa täällä hieman meidän vastaavistamme. Esimerkiksi kauriin aika alkaa täällä joko tammikuun 14. tai 15. päivä ja päättyy joko helmikuun 12. tai 13. päivä.

Anoppi kertoi, että tämän asuinalueen koripallokentällä poltettaisiin keskiviikkoaamuna viideltä kokko, ja tarkoitus oli mennä katsomaan sitä. Kävi kuitenkin niin, että koska söimme tiistai-iltana siellä kerholla niin raskaasti, uni ei tullut, ja kokkoa jaksoi lähteä katsomaan aamulla ainoastaan vanhin osanottaja eli appiukko. 🤭 Jotenkin aavistin tämän, sillä kävin valokuvaamassa kokon ja muggut eli värikkäät lattiapiirrokset jo edellisenä iltana. 

Kokko ja mugguja sen ympärillä. 

Lisää mugguja.

Samaan aikaan minun kanssani koripallokentälle tuli poika leikkipyssy kädessään. Mietin, että mitäköhän poika meinaa ruveta ammuskelemaan, mutta se selvisi pian, kun poika otti ampuma-asennon ja rupesi ammuskelemaan kokkoa. 🤣

Vihollinen paikallistettu.

Bhogi-päivän aamuna ei tehnyt mieli avata parvekkeen ovea, koska ulkona haisi voimakkaasti savulle, ja ilmassa leijui hento savuverho, mikä ei tuosta kuvasta kovinkaan hyvin näy.

Luin päivän lehdestä, että Parade Ground -kentällä järjestettäisiin 14. ja 15. päivä leija- ja makeisfestivaali, ja päätin lähteä käymään siellä. Hyderabad ei ole mikään kovin turistiystävällinen paikka siinä mielessä, että täällä on tosi vaikea löytää ajankohtaista tietoa tapahtumista ja niiden tarkoista ajankohdista. Tämäkin leijafestivaali oli merkitty kestäväksi aamusta iltaan, mutta minulla oli asiasta omat epäilykseni. Yleensä tapahtumat ovat ilta-aikaan, koska sää on silloin miellyttävämpi kuin keskipäivällä. 

Päätin kuitenkin lähteä paikan päälle pällistelemään, koska toisihan se kuitenkin vaihtelua tähän tavalliseen arkielämään. (Bhogi-päivän aamuna silitin esimerkiksi jättikasan pyykkiä, kun olin löytänyt pari päivää aiemmin ukkelin likapyykkisäkit. Intiahan on monessa mielessä vielä hyvin patriarkaalinen kulttuuri, ja naiset hoitelevat kaikki kotihommat.) 

Koska pelkäsin, että pysäköintipaikan löytäminen saattaisi olla hankalaa, päätin jättää auton kotiin ja mennä paikalle metrolla. Tulisipahan samalla vähän askeleita, kun joutuisin kävelemään. 

Naisten metrovaunussa taas. 

Tapahtumapaikalle saavuttuani hieman harmitti, sillä siellä oli jättimäinen parkkipaikka, jossa oli vielä siihen aikaan myös suhteellisen väljää. Olisin voinut tulla ihan hyvin autollakin. 

Parade Groundilla oli määrä järjestää illalla myös kuumailmapallotapahtuma, ja kuumailmapallot näyttivät olevan maassa valmiina iltaa varten. Kuumailmapallotapahtumakin olisi ollut hauska kokea, mutta en tiennyt, moneltako sekään alkaisi.

Lapsille oli kaikenlaisia aktiviteetteja, kuten pallomeriä, liukumäkiä ja trampoliineja. 

Mitä lähemmäs tapahtumapaikan keskustaa kävelin, sitä äänekkäämmäksi musiikki muuttui. Intiassahan pitää olla joka puolella mahdollisimman paljon kaikenlaista meteliä, koska intialainen ei kai koe olevansa edes elossa, jos ympärillä ei ole koko ajan kaamea kakofonia. 

Otin videon alueelle saapumisesta, ja siitä saa jonkinlaisen käsityksen paikan tunnelmasta. 

Kerkesin ottamaan vain tämän ja yhden toisen videon, kun iPhone jo ilmoitti, että puhelimen täytyy jäähtyä. Mitenköhän sitten, kun täällä on oikeasti kuuma? 

Aidatun tapahtuma-alueen reunassa oli tuoleja, joilta ihmiset saattoivat katsella tapahtumia. Yhtään leijaa ei taivaalla näkynyt, mutta sen sijaan ilmassa leijui jättimäinen valas, jonka peräpäästä roikkui jotain. 

Päivän kohokohta. Valas peräsuoli pitkällään.

Jonkin ajan kuluttua valas lätsähti maahan. Siinä meni sekin ilo.

Kiertelin alueella aikani ja tulin siihen tulokseen, että ainakin tällä hetkellä ihmisten pääasiallinen syy vierailla leijafestivaalilla oli syöminen. Tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä hyderabadilaiset rakastavat ruokaa, varsinkin biryania, suolaisia naposteltavia, uppopaistettuja juttuja, grillattua ruokaa, intialaisia makeisia ja pizzaa.

Jättimäinen puri-leipä houkuttimena.

Tämmöistä mobiilivessaa en ole vielä nähnytkään. Onneksi ei tarvinnut mennä testaamaan!

Iltapäivällä tapahtumapaikalla oli vielä aika väljää, mutta illalla tuolla olisi varmasti melkoinen ryysis.

Seuraavaksi oli aika mennä katsastamaan makeisfestivaali, joka oli katetulla alueella suojassa auringolta. Mistä tulikin mieleeni, että muistin vasta tapahtumaan päästyäni ja auringon porottaessa suoraan naamaani, että jaa niin, ne aurinkosuojat. 🫣 Päivisin täällä on lämmintä kuitenkin kolmisenkymmentä astetta, vaikka iltaisin ja aamulla on vain 20, ja UV-indeksikin näytti olevan 7. 

Otin makeisfestivaalistakin pienen videon. 

Tekoäly tiesi kertoa, että tämä on perinteinen maharastralainen sari, nenäkoru on nimeltään nath ja otsakoru mundavalya. 

Tämä herra taas on pukeutunut erääksi Krishna-jumalan ilmentymäksi eli Vithobaksi. 

Poislähtiessäni näytti siltä, että väkeä alkoi saapua paikalle enemmän, ja parkkipaikkakin oli vilkastunut. Leijatapahtuma alkaisi siis varmasti illemmalla, kuten olin aavistellutkin. En jaksanut kuitenkaan jäädä odottelamaan leijoja, vaan päätin lähteä takaisin anoppilaan.  

Mies luuttusi metroaseman portaiden kattoa, ja hänellä oli oikein turvaköysikin. 😅

Nämä näkymät metroasemien ylikulkusilloilta ovat jostain syystä lemppareitani. Näky kuvastaa Intiaa niin hyvin.

Nysse tulloo!

Bhogi-päivänä piirretään mugguja talojen porttien ja asuntojen ovien eteen, ja bongailin muggujakin päivän mittaan.

Sankrantia sanotaan myös Pongaliksi.

Kahden viimeisen muggun kuvat ovat anoppilan asuinalueelta, ja otin kuvat illalla, kun kävimme ukkelin kanssa kävelyllä. Vastaamme tuli mies, joka vaikutti olevan ukkelille hyväkin tuttu ja joka katsoi minua uteliaasti. Kävi ilmi, että mies asuu perheineen samassa kerroksessa kuin appivanhemmat. Mies oli ilahtunut tapaamisestani, sillä hän kertoi kuulleensa anopilta minusta paljon hyvää. Anoppi kuulemma muistelee minua aina, kun en ole täällä. 🤭 En tiedä, lisäilikö mies omiaan, mutta olin kaikesta huolimatta ilahtunut ja sanoin puolestani, että minulla on maailman paras anoppi. Toivoin, että sana kulkisi vuorostaan anopin korvaan, sillä täällä ei sanota (ainakaan ukkelin perheessä) tämmöisiä asioita suoraan toiselle. 

Kotiapulainen oli piirtänyt muggut anoppilan oven eteen. Oven yläpuolella roikkuu mangopuun oksia, joita ripustellaan kaikkiin oviin.

Anoppilan kotiapulainen oli vaihtunut poissaollessani, ja tämä uusi kotiapulainen on ollut talossa suunnilleen kuukauden päivät. Eilen aamulla eli Makar Sankrantina kotiapulainen soitti, että hän ei pääsisikään tulemaan sinä päivänä, koska hänellä oli jotain menoa, joten Makar Sankranti alkoi osaltani sillä, että lakaisin yleisten tilojen (etuhuone, olohuone, ruokailutila sekä keittiö) lattiat. 

Anoppi kysyi, lakaisenko Suomessakin, ja minusta kysymys oli hassu, sillä eihän meillä taida edes olla myynnissä tämmöisiä luutia. 

Kotiapulainen lakaisee ja luuttuaa tavallisesti lattiat, pesee astiat ja auttaa pyykkihuollossa, varsinkin sarien pesussa ja tärkkäyksessä. Kuvittelen olevani hyväkin ihmistuntija, ja minulla on sellainen tunne, että tämän nykyisen kotiapulaisen kanssa saattaa tulla hyvinkin pian jonkinlaisia ongelmia. Alkuviikosta nainen pyysi, josko voisin yhdistää hänet anoppilan wifiin eli laittaa hänen puhelimeensa wifin salasanan, koska hän ei itse osaa lukea eikä kirjoittaa. Laskutoimitukset onnistuvat anopin mukaan kuulemma hyvin. 🤭 Sen jälkeen puhetta onkin riittänyt, ja kotiapulainen puhuu melkein koko ajan töitä tehdessään kännykkäänsä. Tämäkään ei ole mitään uutta, ja ennemminkin olisin yllättynyt, jos näin ei olisi.

Minulla on täällä aivan erilainen vuorokausirytmi kuin Suomessa. Herään tavallisesti vasta seitsemän jälkeen ja saan unen päästä kiinni vasta joskus lähempänä puoltayötä. En voisi kuvitellakaan meneväni täällä salille aamulla viideltä, saati sitten neljältä, kuten Suomessa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että kroppani elää Suomessakin Intian ajassa. Ajat menevät lähes täydellisesti yksiin, kun ottaa huomioon aikaeron, joka on talvella kolme ja puoli tuntia ja kesällä kaksi ja puoli tuntia. 

Kun nousimme Makar Sankrantina ukkelin kanssa vihdoin joskus kahdeksalta ylös, anoppi totesi minulle (hymyssä suin eli ei siis mitenkään syyttävästi), että "nytkö sinä nousit". 🤭 "Meillä on tänään paljon töitä!" 

Töitä tosiaan riitti, sillä piti tehdä monta erilaista ruokalajia, jotka kuuluivat erityisesti Makar Sankrantiin. Teimme kolmenlaisia uppopaistettuja vada-kakkusia, puliharaa eli sitruunariisiä, perunacurrya, rasamia ja makeaa riisijälkiruokaa eli payasamia. En ehtinyt ottaa edes yhtään kuvaa, kun koko ajan oli kädet – kirjaimellisesti – täynnä jotakin.

Tässä kuva lautasestani, jolla on kaksi vadaa, sitruunariisiä ja perunacurrya.

Payasamia eli sitä riisijälkiruokaa. Rakastan kardemumman tuoksua, joka payasamista tulee!

Juhlat saattavat olla täällä naisväelle hieman stressaavia, kun pitää valmistaa monenlaista syötävää niin omalle perheelle kuin työväelle ja tutuillekin vietäväksi. Anoppi oli pyytänyt maanantaina erään sukulaisnaisen auttamaan makeisten valmistamisessa, ja makeisia syntyikin melkoinen kasa. Ukkeli oli hieman tuohtunut, koska ukkelin mielestä hänen äitinsä voisi ihan hyvin ostaa makeiset valmiina ja vähentää sillä tavalla omaa työmääräänsä. "Kukaan tuskin olisi pahoillaan, jos saisikin kaupan tuotteita omatekemien sijaan", sanoi ukkeli. Ymmärrän kyllä hyvin anopin näkökannankin, sillä olisihan se vaikea yhtäkkiä ruveta ostamaan valmistuotteita, jos on koko elämänsä tottunut tekemään kaiken itse. 

Päivällä kävimme ukkelin kanssa ajelulla ja testasimme mm. uuden kahvipaikan, mutta siitä ehkä myöhemmin lisää. Hyppään suoraan iltapäivään ja alkuiltaan, kun lähdin itsekseni kaupoille etsiskelemään uusia kurtia eli niitä pitkiä tunikan mallisia paitoja. Tarvitsin erityisesti hieman parempia kurtia, joita käytän esimerkiksi kylään tai ravintolaan mennessä (kotikurtat ovat erikseen). 

Kaikki olivat sanoneet, että kaupunki tyhjenee Sankrantina eikä ketään ole suurin piirtein missään. Ihmettelin väitettä, sillä vaikka kadut olivatkin tavallista tyhjempiä, eikä tarvinnut juuttua liikenneruuhkiin, ostoskeskukset pullistelivat ihmisiä. Tuntui, että koko kaupunki oli kerääntynyt ostoskeskuksiin shoppailemaan, syömään, käymään elokuvissa tai harrastamaan jotakin. Hissit olivat niin täynnä koko ajan, että ne hädin tuskin liikkuivat, ja Inorbitissa katsoinkin parhaakseni käyttää poislähtiessä portaita, vaikka hermostuttikin aika tavalla. Olen nimittäin kerran jäänyt Inorbitissa parin muun tyypin kanssa lukkojen taakse portaikkoon. Pääsimme ulos vasta, kun vartija näki meidät valvontakamerasta. 

Inorbitin portaisiin on merkitty, kuinka paljon energiaa kunkin portaan nouseminen kuluttaa. 🤣

Nämä talokolossit jaksavat aina ihmetyttää.

Inorbitista jatkoin matkaani Sarath City Capital Malliin, joka tunnetaan täällä nimellä AMB Mall. 

Autoja saapui parkkihalliin tasaisena virtana, ja hieman mietitytti, löytyisikö parkkihallista enää vapaita paikkojakaan. Alimmasta kerroksesta onneksi löytyi. 

Prismassakin (kuten myös Go colors -kaupassa) myydään pöksyjä kaikissa mahdollisissa väreissä. Bongasin Prisman ensimmäisen kerran metron ikkunasta yhden ostoskeskuksen ohi ajaessani pari vuotta sitten, ja uskokaa tai älkää, mutta Prismalla oli silloin tismalleen samanlainen logo kuin meidän suomalaisella Prismalla. Kun seuraavan kerran lähdin oikein asioikseni kuvaamaan Prisman logoa, logo olikin jo vaihtunut tuohon nykyiseen. 

Oli pakko kuvailla taas näyteikkunoiden kolttuja – ja vähän muutakin.  

Kuvan kaupat ovat pelottavia, kun niissä pitää tietää suunnilleen, mitä on etsimässä. Asiakas menee siis istumaan tuoliin, ja myyjät alkavat heitellä asiakkaan eteen pöydälle hänen toiveitaan vastaavia tuotteita. 

Jäätelökakkuja tällä kertaa. 

Karting-radallakin oli säpinää, vaikkei se kuvassa siltä näytäkään.

AMB:n parkkihallissa oli miellyttävän selkeät opasteet.

Kurtat jäivät tällä kertaa ostamatta, vaikka vietin kaupoilla yli neljä tuntia. 🫣 Minusta on tullut vähän vaikea asiakas, kun en viitsi ostaa mitään sellaista, mihin en heti ihastu ja mitä en tule satavarmasti käyttämään. 

Tässä olivat Sankranti-päivien kuulumiset tällä kertaa.  

Kuvaöveri

Miten te varmuuskopioitte valokuvanne? Minä olen täysin kyllästynyt omaan systeemiini, joka on sekava ja epäkäytännöllinen: Aina silloin tällöin muistan, että kuvat pitäisi taas varmuuskopioida, jolloin menen vaikkapa C-levylle, ja kopioin sieltä valitsemani kansiot copy-paste -menetelmällä ulkoiselle kovaleylle. Tässä on se ongelma, että koska en osaa "verrata" ulkoisen kovalevyn ja C-levyn sisältöä, enkä jaksa käydä jokaista kansiota yksitellen läpi, jotkut kuvat saattavat tulla kopioiduksi moneen kertaan. Nämä moneen kertaan kopioidut kuvat vievät ulkoiselta kovalevyltä ihan turhaan tilaa, kun kaiken lisäksi olen hyvin laiska käymään kuvia läpi ja poistamaan joukosta epäonnistuneet otokset. Ryhdyn siivoamaan kuvakansioitani tavallisesti vasta siinä vaiheessa, kun on viimeinen pakko, eli silloin, kun koneen kovalevyt ovat täynnä.

Jokin aika sitten kävi niin onnettomasti, että ulkoinen kovalevykin täyttyi. Helpoin vaihtoehto olisi ollut ostaa uusi kovalevy, mutta päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta järjestelemään kuvakansioita, kun tiesin, että ylimääräisiä kuvia poistamalla saisin lisätilaa. Hävettää tunnustaa, mutta sain ihan vain huonot kuvat ja moneen kertaan kopioidut kuvat poistamalla vapautettua 70 gigaa tilaa. Siivous oli kuitenkin niin järjetön, turha ja aikaavievä homma, että nyt on pakko keksiä jokin järkevämpi systeemi.

Löysin kovalevyä siivotessani joitakin Intia-kuvia, jotka minulla oli ollut tarkoitus laittaa joskus blogiin mutta jotka eivät kuitenkaan sinne tietään löytäneet. Tässä tulee siis sekalainen kokoelma kovalevyn uumenista löydettyjä kuvia.

*****

Ihmettelin kerran asuintalomme neljännesvuosikirjanpitoraporttia katsellessani, että kuinka puutarhurilla oli voinut mennä talomme edessä olevan nurmikkoläntin leikkaamiseen kaksi päivää. Nurmikkoläntti on todella pieni, ehkä joku parikymmentä neliötä, joten sen leikkaamisessa ei kauan pitäisi mennä.

Eräänä päivänä tämäkin arvoitus ratkesi. Syynä oli se, että nurmikko leikattiin käsin.

Ja kun sanon käsin, tarkoitan ihan kirjaimellisesti käsin: puutarhuri kykki maassa, otti ruohotupsun sormiensa väliin ja repäisi sen irti.

Puutarhuri siisti samalla myös pihaa reunustavia kukkapuskia ja pensaita, ja hänen apunaan oli nainen, ilmeisesti hänen vaimonsa, jonka tehtävä oli haravoida piha. Harava ei tietenkään ollut harava vaan luuta - yksi Intian monikäyttöisimmistä työvälineistä.

Ja nurmikko kukoisti taas!

Naapurin pihalta löytyi hieno banaaninkukka.

Nallen elo Intiassa on hieman hankalaa ja tylsää, koska poloinen joutuu olemaan koko ajan sisätiloissa. Ulkona kun on liian paljon vaaratekijöitä, kuten pulut, liskot ja pöly. Päätinkin kerran järjestää nallelle hieman vaihtelua ja ottaa nallen autoajelulle mukaan. Kävimme ihmettelemässä monenlaisia paikkoja.

Tästä seuraavasta kyltistä nalle tykkäsi aivan erityisesti:

Ukkelin mielestä oli nolon näköistä, että auton ikkunasta tungettiin ulos nalle ja sen jälkeen otettiin siitä kuva. Jos ihan totta puhutaan, niin tuossa rakennustyömaan liepeillä minuakin hieman hävetti, kun siinä oli niitä raksamiehiä katselemassa.

Tämän kuvan otin erään anopin ystävän luona, kun minusta oli hauska huomata, miten samalta intialainen ja suomalainen valokuvapöytä näyttävät. (Kuva on vähän huono, kun näpsäisin sen salaa.) Tällaisia valokuvakokoelmia näkee Suomessa varsinkin vanhempien ihmisten kotona, ja kokoelmat taitavat olla Intiassakin enemmän vanhemman väen "harrastus". Intialaisen pöydän päälle on tosin levitetty sanomalehti, koska sanomalehti on kätevä myös pöytäliinana ja hyllypaperina (muiden muassa).

Liikenne tarjoaa Intiassa loputtoman määrän kuvauskohteita.

Tässä sitä mennään skootterilla koko perheen voimin.

Olenko jo maininnut, että olen nähnyt yhden moottoripyörän päällä samalla kertaa neljä ihmistä ja yhden vuohen? Kypärää ei tietysti ollut kenelläkään - ei edes sillä vuohella.

Huumoriveikko liikenteessä.

Toivottavasti ei tule äkkipysähdystä tälle herralle!

Kerran kehätiellä ajallessamme näimme sivutiellä massiivisen ihmisjoukon.

Tuolla oli ilmeisestikin tapahtunut jokin onnettomuus (ambulanssin siniset valot näkyvät kuvan keskellä), ja kaikkien oli pitänyt päästä töllistelemään tapahtunutta - intialaisethan ovat hyvin uteliasta kansaa. Jos jossain tapahtuu jotain mielenkiintoista, paikalle ilmestyy heti laumoittain ihmisiä, vaikka oltaisiin kuinka syrjäkylillä.

Me pysäköimme myös automme moottoritien varteen ja jäimme tarkkailemaan tilannetta. Ei mennyt kauan, kun peräämme pysähtyi toinenkin utelias.

Kauan emme paikalla viipyneet, sillä autonkuljettaja halusi lähteä pois, kun häntä alkoi pelottaa.

Kuvassa on Narasimha Kondan temppeli, joka on omistettu Narasimha-jumalalle. Narasimha on yksi Visnu-jumalan avatarista, ja hän on puoliksi leijona, puoliksi ihminen. Kävimme temppelissä, kun vanhempani olivat appivanhempien luona Nelloressa kylässä, joten tämän kuvan ottamisesta on jo aikaa.

Intialaiset temppelit ovat väreineen ja kaiverruksineen minusta ihan uskomattoman kauniita.

Sitten pari lehtikuvaa.

Minulla oli aikoinaan tarkoitus tehdä juttu intialaisista kuolinilmoituksista, mutta en sitten tehnytkään. Eipä niissä kuolinilmoituksissa mitään kovin erikoista olekaan; tämä on aika tyypillinen. (Vaikka tämä ei olekaan varsinainen kuolinilmoitus vaan ilmoitus kuoleman jälkeisestä kymmenennen päivän seremoniasta yhdistettynä kuolinilmoitukseen.) Minua pisti intialaisissa kuolinilmoituksissa silmään aina se, kuinka naisesta mainitaan aina ensimmäiseksi, kenen vaimo hän oli  (w/o eli wife of), vaikka mieskin olisi jo edesmennyt. Vasta tämän jälkeen tulevat henkilön muut tiedot, kuten ammatti, joka tässä tapauksessa oli koulun rehtori.

Aamulehden välistä tippuvat liput ja laput ja kaikenlaiset mainoskikat ärsyttävät minua ihan suunnattomasti. Tämä lehti vei kyllä voiton kaikista.

Ennen kuin pääsi lukemaan etusivun, piti leikata sivun päällä oleva mainos auki. Kyseessä oli tietenkin vaalennusvoidemainos, ja mainoksessa luvattiin: kun saat tämän revityksi auki, voisit olla neljä kertaa vaaleampi. Väärin. Minä olin neljä kertaa punaisempi.

No niin, aamun askartelut on suoritettu. Sisäpuolelta löytyi lisää vaalennusvoidemainoksia.

Lensin viimeksi Suomeen Lontoon kautta British Airwaysilla (ja se oli luultavastikin viimeinen kerta, kun lensin British Airwaysilla), ja koneen reitti kulki Persianlahden ja Mesopotamian ylitse. Alla aukesivat niin erikoiset hiekka-aavikko- ja jokivarsimaisemat, että en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. (Ja linssissä näkyy olevan joku kiva likatäplä.)

Mitä nuo kuvassa näkyvät viirut mahtavat olla?

Bagdadin kaupunki ilmasta käsin. Vihreys näkyy olevan aika kortilla!

Nämä seuraavat kuvat ovat jostakin Turkin rannikolta. Harmittaa, kun en kirjoittanut paikannimiä lentokartalta ylös, että osaisin sanoa tarkemmin, mistä päin nämä ovat.

Lopuksi vielä yksi video.

Video on kuvattu uudenvuodenpäivänä pari vuotta sitten. Yhdessä ostoskeskuksessa oli uudenvuodentapahtuma, jossa kuka tahansa sai mennä tanssimaan ja esiintymään ihmisille. Ihailen intialaisissa sitä, että he niin pelottomasti menevät esiintymään parrasvaloihin, sekä lapset sekä aikuiset.

Videon laatu on hieman surkea, kun sain taistella tilastani kaiteen luona.



Tulipas melkein ikävä Intiaa.