Viime Nelloren-vierailulla sain tutustua taataan, isoisään, joka ei kylläkään ole mieheni isoisä; onpahan vain pitkäaikainen perhetuttu, josta tuli aikoinaan perheelle niin läheinen, että häntä alettiin kutsua taataksi.

Taata on saavuttanut varsin kunnioitettavan 97 vuoden iän, ja luulen, että hänen pitkän ikänsä salaisuutena on kaksi asiaa: ayurveda ja jooga. Ayurveda on ikivanha intialainen terveydenhoitojärjestelmä, ja jooga on harjoittelumuoto, jolla parannetaan kehon ja mielen itsehallintaa.
Taata on ikäisekseen huomattavan hyvässä kunnossa, varsinkin, kun ottaa huomioon sen, mitä hänelle tapahtui viisi vuotta sitten. Taata oli tapansa mukaan kävelyllä, kun moottoripyörä ajoi hänen päälleen. Taata kaatui katuun, eikä päässyt enää ylös. Moottoripyöräilijä pakeni paikalta, eikä kukaan muukaan paikalla olleista ihmisistä vaivautunut auttamaan taataa. Taatan lonkka murtui niin pahoin, että hänelle jouduttiin asentamaan tekonivel, 92-vuotiaana! Taata kuitenkin toipui onnettomuudesta ja leikkauksesta loistavasti ja kävelee taas kolmen, neljän kilometrin mittaisia matkoja. Hän vihaa henkilöautossa istumista, ja käyttääkin mieluummin omia jalkojaan ja bussia. Nytkin hän oli menossa yhtenä päivänä Nelloresta naapurikylään joihinkin häihin, mutta ei suostunut tarjoamaamme autokyytiin, vaan kieltäytyi siitä ehdottomasti. Saimme sentään kyyditä hänet bussipysäkille, josta hän sitten jatkoi matkaansa paikallisbussilla. :-)
Taatalla oli aikoinaan runsaasti viljelysmaita, ja sitä kautta hän kai ayurvedastakin kiinnostui. Taata alkoi opiskella ayurvedaa kirjoista, ja hänen ayurveda-kirjallisuuskokoelmansa on tällä hetkellä Nelloressa appivanhempieni luona. Minua harmitti vietävästi, kun minulla ei ollut aikaa perehtyä taatan kirjoihin paremmin. Tosin hänen kirjansa ovat kaikki teluguksi, joten tuskin olisin niistä kauheasti ymmärtänytkään. Toivottavasti ensi vierailulla kirjat ovat vielä siellä ja minullakin on enemmän aikaa tutkiskella niitä!
Taata opiskeli ayurvedaa kirjoista, keräsi luonnosta kasveja, joilla oli kirjojen mukaan lääketieteellisiä ominaisuuksia, ja teki niillä erilaisia kokeiluja. Taatasta tuli lopulta varsinainen ayurveda-asiantuntija, ja hän on kouluttanutkin monia ihmisiä, joista osa vienyt taatan oppeja edelleen ulkomaille, mm. Yhdysvaltoihin. Ei siis mikään aivan turha herra!
Vaikka taatan näkö on jo osittain mennyt, hän puuhastelee edelleenkin silloin tällöin luonnonlääkkeidensä kanssa.
Tässä taata on laittanut aurinkoon kuivumaan jotakin keräämäänsä kasvia.
Kun kyselimme taatalta hänen lääkkeistään ja ayurveda-kokemuksistaan, taata haki tavaroidensa joukosta ison riisisäkin, jossa oli hänen lääkekokoelmansa. Taata kaiveli riisisäkistä esiin pieniä sanomalehtipaketteja, joiden sisältä paljastui erilaisia hänen keräämiään ja kuivaamiaan kasveja ja kasvinosia. Osa kasveista oli jauhettu hienoiksi tai karkeammiksi jauheiksi, mutta paketeista löytyi myös kokonaisena kuivattuja kasvien osia, kuten kukintoja.


Taatan esitellessä varastoaan mieheni muisti, että olin valitellut vatsani toimivuutta (tai pikemmin toimimattomuutta). Mies arveli, että taatalta löytyisi varmasti jotain lääkettä ongelmaan. Löytyihän taatalta!
Taata kaivoi riisisäkistään yhden sanomalehtikäärön, jossa oli tällaiseen ongelmaan auttavaa lääkettä: karkeaa rusehtavaa jauhetta. En päässyt tarkempaan selvyyteen, mistä jauheesta mahtoi olla kyse, mutta jos sitä ottaisin, vatsani toimisi kuulemma seuraavana päivänä kuin aseman kello.
On pakko myöntää, että suhtaudun vähän epäillen tällaisiin luonnonlääketieteellisiin juttuihin, mutta päätin kuitenkin kokeilla lääkettä. Tuskin minä siinä ainakaan mitään menettäisin! Illalla ennen nukkumaanmenoa, jolloin taata oli neuvonut lääkeen ottamaan, olin valmis ottamaan lääkkeen. Anoppi kaivoi jauhepussukan jostakin jemmastaan ja toimi lääkkeen annostelijana. Taatan annosteluohje oli ollut puoli teelusikallista lääkettä, mutta anoppi kaatoi minulle täyden teelusikallisen. Mieheni seurasi tilannetta sohvalta ja alkoi huudella sieltä vastalauseita: Et kyllä ota sitä koko teelusikallista! Kaada siitä puolet pois! Äiti, oletko sokea, kun laitat sitä noin paljon!
Minä taas ajattelin, että kun kerran otetaan, niin otetaan nyt sitten kunnolla, ja kumosin kiireen vilkkaa koko lusikallisen kurkustani alas. Lääke oli todella kitkerää, eikä perään hulautettu vesilasikaan auttanut poistamaan pahaa makua suusta. Anopilla oli kuitenkin keinot valmiina: hän neuvoi syömään perään vielä ison lusikallisen sokeria. Siinä sitten natustelin karkeaa intialaista sokeria, jotta pahin tuska lientyisi.
Nukuin yöni makeasti unohtaen koko lääkkeen - kunnes puoli kahdeksalta heräsin siihen, että piti syöksyä vessaan. Taata oli edellisenä päivänä kertonut, että puolikkaalla lusikallisella vatsa tyhjenisi aamulla mukavasti ja sitten olisi taas lopun päivää hyvä olo. Kokonaisella lusikallisella vatsaa saakin sitten näköjään tyhjennellä pitkin päivää. Samapa tuo - ainakin lääke toimi! Taata kyseli minulta myöhemmin päivällä, oliko lääke auttanut ja oliko oloni parempi. Kyllä auttoi! On hyvä olo!
Taata kaivelee lääkettä sanomalehtipaketista. Myöhemmin mieheni pyysi taataa perehdyttämään minua joogaan, koska hän on, jostakin kumman syystä, saanut päähänsä, että minun tulisi harjoittaa meditointia.
Taata kertoili joogasta, jossa hänen mukaansa on kyse hengityksen kontrolloinnista: kun ilma kulkee kehossa vapaasti, se vaikuttaa terveyteenkin myönteisesti. Hänen mukaansa joogassa on loppujen lopuksi kyse hyvin yksinkertaisista asioista, mutta länsimaissa jooga on viety äärimmäisyyksiin. En tiedä, onko tämä vain taatan henkilökohtainen näkemys asiasta, vai onko asia ihan oikeasti näin.
Ikäänsä nähden taata on hyvin notkea ja hän näyttikin meille, kuinka käydään
lootus-asentoon. Sitten harjoittelimme hengitystä,
pranayamaa, ja hengittelimme lootus-asennossa istuen syvään ulos ja syvään sisään. Jo muutaman minuutin pranayama-hengittely aamuisin, tyhjällä vatsalla, auttaisi kuulemma parantamaan keskittymiskykyä ja vähentämään stressiä. Harjoitusta voi tehostaa toistelemalla
aum- (tai om-) äännettä, mantraa, joka syventää keskittymistilaa. Aum sai sisuskalut värisemään hassusti, mutta tunsin ihan selvästi, että sen toistelu sai mielen tyhjenemään paremmin kuin pelkkä hengittely. Uloshengitettäessä mantran toistaminen oli helppoakin, ja homma kävikin hankalaksi vasta sitten, kun taata käski kokeilemaan samaa sisäänhengitettäessä. Eihän sisäänhengittäessä pysty mitään sanomaan! Tämä onkin kai tarkoitettu jo edistyneemmille oppilaille...
Harjoittelimme myös muutamia
asanoita, jooga-asentoja, jotka aiheuttivat väkisinkin naurunpyrskähdyksiä - varsinkin, kun mukana jumppatunnilla oli mieheni kaksimetrinen kaveri, jolla on kokoa vähän joka suuntaan ja joka ei ehkä ole ihan maailman notkein sälli. :-D