Uusivuosi Rio de Janeirossa

Istun kirjoittamassa tätä taas Santa Cruzissa, sillä palasimme viime yönä takaisin Boliviaan. Paluumatka meni muuten kohtuullisen hyvin, mutta kävimme yöllä pyrkimässä vahingossa ensin väärään hotelliin. No, ei se mitään; mukavahan se on käydä kahden aikaan yöllä pyöriskelemässä painavien matkalaukkujen kanssa useammassakin hotellissa, kun ulkona sataa vettä kaatamalla ja väsyttää niin pirusti.

Huomenna vaihdamme hotellia, ja loppuviikosta pääsemme taas Airbnb-asuntoon. Niin kauan pitää siis malttaa mielensä, ennen kuin pääsee taas pyykkäämään ja laittamaan ruokaa.😆

Vaikka vuoden vaihtuminen on vain yksi lyhyt hetki, Riossa juhliminen osataan aloittaa ajoissa. Uudenvuoden odotuksen tunnelman saattoi aistia jo silloin 27. päivänä, kun saavuimme Rioon. Rantaravintolat olivat täynnä ihmisiä, ja juhlatunnelmaa oli ihan mukavasti jo ennen uudenvuodenaattoakin.

Tässä pari videota edeltäviltä illoilta:




Suomalainen alkoholipolitiikka tuntuu suorastaan naurettavalta, kun sitä ajattelee sellaisessa paikassa kuin Rio. En tiedä, onko meillä suomalaisilla oikeasti niin paha kansallinen alkoholiongelma, että meitä pitää holhota kuin pikkulapsia, vai eikö poliitikoilla ole tärkeämpää miettimistä kuin se, millaista kaljaa suomalaisille uskalletaan kaupoista myydä. Ahdasmieliseen suomalaiseen alkoholikulttuuriin tottuneelle Rion vapaamielinen ilmapiiri oli aluksi jopa vähän järkytys.

Viinanmyyjät ja matkamuistokauppiaat ovat rantakadulla vieri vieressä.

Rannallakin myydään caipirinhoja ja margaritoja samaan tapaan kuin vaikka jäätelöä tai grillattua maissia.

Ja pitäähän näitä toki ostaa, kun kerran tyrkytetään. Sellaista se sitten on, kun suomalainen lähtee ulkomaille. Ulkomailla otetaan, kun kotona ei saa.

Uusivuosi näkyi tietysti muuallakin kuin vain baareissa. Kaupat olivat tupaten täynnä ihmisiä, kun kaikki halusivat ostaa makkaroita, juustoja, muoviastioita, jäätä, kylmälaukkuja, juhlajuomia, leivonnaisia, kukkia, kukkaseppeleitä sekä uusia vaatteita uudenvuoden juhlia varten.

Voin kertoa, että niin tuskaista kauppareissua en ole vielä tehnytkään kuin uudenvuodenaattona Riossa. Kauppa oli aivan täynnä ihmisiä, ja joku oli koko ajan tuuppimassa jostakin suunnasta. Suusta meinasi pyrkiä ulos muutama pee ja vee, mutta eihän se olisi mitään auttanut. Oli vain seisottavassa kiltisti jonossa tunti, jos halusi saada kaupasta mukaansa jotain.

Kohta tulee mun vuoro! Voiko tämä olla tottakaan.

Kun olin jonottanut noin puoli tuntia, muistin, että olisi pitänyt ostaa vettäkin. Enpä viitsinyt lähteä enää siinä vaiheessa hakemaan vettä, kun olisin menettänyt oman paikkani jonosta.

Seuraava totinen paikka tuli myöhemmin samana päivänä, kun olisimme tarvinneet käteistä. Kaikkien pankkien automaatit olivat nimittäin tyhjät, eikä kukaan saanut mistään käteistä. Vasta kuudennen pankin kohdalla oli onnea, mutta sielläkin oli nostorajoitus, ja käteistä sai nostaa korkeintaan 700 realia (178 euroa).

Katunäkymiä hieman kauempana Copacanabasta.

Bongasin kadulla perhosen, jonka siipien kärkiväli oli ainakin 15 senttiä.

Rion turvallisuustoimet olivat massiiviset, ja poliiseja ja kaikenlaisia "rynnäkkömiehiä" partioi kaduilla sadoittain.

Yritin kuvata salaa näitä pyssymiehiä, mutta eiköhän toinen kääntänyt päänsä juuri kuvan laukaisuhetkellä. Näiltä herroilta ei jää näköjään mikään huomaamatta!

Monelle tulee varmasti turvallisempi olo siitä, että poliiseja ja noita rynnäkkömiehiä näkyy niin paljon katukuvassa, mutta minulle tulee tuommoisesta lähinnä vain epämukava olo. Tulee mieleen, että jos täällä tarvitaan niin kauheasti poliiseja, niin kyllä täällä varmasti tapahtuukin jotain kamalaa.

Hotellimme johtaja oli kertonut meille, että brasilialaiset pukeutuvat uudenvuodenaattona perinteisesti valkoisiin vaatteisiin. Koko asun ei tarvitse olla valkoinen, mutta jotain valkoista olisi hyvä olla päällä. Valkoisten vaatteiden uskotaan tuovan onnea ja menestystä uudelle vuodelle, mutta sen lisäksi valkoisella värillä on myös syvällisempi merkitys, jota monet eivät edes tiedä. Valkoiset vaatteet ovat nimittäin myös kunnianosoitus meren jumalattarelle, Iemanjalle. Meren rannalla tapahtuva kukkaseremonia, jossa Iemanjalle uhrataan kukkia, kuuluu sekin tärkeänä osana monen brasilialaisen uuteenvuoteen.

Uudenvuodenaattoaamuna heräsimme siihen, että Copacabanan edustalle oli ilmestynyt proomuja.

Tajusimme, että proomut olivat varmasti rakettien ampumista varten. Olimmekin miettineet, mistä raketit mahdettaisiin ampua, kun eihän niitä nyt uimarannaltakaan oikein voisi ampua.

Copacabanan rantakatu suljettiin aamulla liikenteeltä, ja ihmiset ottivat autotien haltuunsa kuka milläkin tyylillä.

Meikäkin on täällä!

Pysäköidessä ei senttejä tuhlata.

Lääkintähenkilökunnan teltta ja lukuisat ambulanssit valmiina illan juhlintaan.

Päädyimme viettämään uudenvuodenaattopäivää Copacabanalle monen muun riolaisen ja turistin lailla.

Copacabana uudenvuodenaattona.

Välillä sateli hieman vettä, mutta sepä ei tahtia haitannut. Nyt vasta todella muuten uskon, että aurinko tarttuu ihoon pilvisellä säälläkin. Aurinko pilkahti esiin koko iltapäivän aikana ehkä minuutiksi, mutta silti olkapääni ja paljaana ollut ylävartaloni paloivat! Ei mene meikäläisen jakeluun.

Rannalta saa myös vegaaniburgereita.

Bikinikauppias. (Tuo takana seisova ukko varmaan luuli, että kuvaan häntä.)

Illalla tapahtui ihme. Taivas alkoi kirkastua!

Ihmettelimme risteilyaluksia, joita alkoi ilmestyä Copacabanan edustalle, mutta sitten tajusimme, että nekin olivat saapuneet katsomaan ilotulitusta.

Kaikki valmiina asemissa!

Olimme hieman pettyneitä, koska olisimme halunneet käydä illalla jossakin rantaravintoloista yksillä tai kaksilla, mutta se ei ollut mahdollista, sillä rantaravintoloihin päästäkseen olisi pitänyt ostaa sellainen uudenvuoden paketti, johon kuului koko illanvieton ruoat ja juomat. Olisimme tietysti voineet ostaakin sellaisen paketin, mutta se olisi tarkoittanut myös sitä, että meidän olisi pitänyt istua koko ilta samassa paikassa. Kauhea ajatus. Niinpä päätimme käyskennellä ulkona niin kauan kuin huvittaisi ja katsoa raketit hotellihuoneemme ikkunasta, koska sieltä olisi paras näkyvyys.

Kaiken lisäksi nuo uudenvuoden paketit olivat esimerkiksi hotellissamme aivan törkeän hintaisia: kattoterassin cocktailjuhlat olisivat maksaneet yhdeltä hengeltä 3000 realia (n. 765 euroa) plus verot, eivätkä alakerran päivälliskutsujen tapaiset pönötysjuhlatkaan olleet paljon sen edullisemmat. Minä olen sitä mieltä, että mitkään juhlat eivät ole tuommoisen hinnan arvoiset, eivätkä hienot puitteet tai kallis hinta takaa yhtään mitään. Hauskuutta kun ei voi ostaa rahalla.

Kaljaakin on taas saatu, kun ostimme sitä katumyyjän kylmälaukusta. 😀

Suurin osa väestä oli kokoontunut esiintymislavan eteen, jossa riitti musiikkia puoli kuudesta puoli neljään asti aamulla. Ukkeli ei tykkää kännisistä väkijoukoista, joten emme viihtyneet lavan luona kauan.



Rannalla sen sijaan oli paljon väljempi tunnelma.



Meitä oli neuvottu ottamasta ulos mukaamme mitään muuta kuin hotellin avain ja vähän rahaa, mutta minulla oli kumminkin mukanani käsilaukku ja ukkelilla kännykkä. Tosin minulla ei ollut käsilaukussa muuta kuin nenäliinoja, rahaa ja kamera, joka oli sekin suurimmaksi osaksi kädessäni. Selvisimme reissustamme ongelmitta, eikä ilmapiiri tuntunut mitenkään erityisen uhkaavalta. Tosin emme olleetkaan ulkona puoleenyöhön asti, jolloin rettelöinti vasta ehkä todella alkoi.

Kun kello lähestyi puoltayötä, ihmisiä alkoi valua Copacabanalle aina vain enemmän. Kun suurin osa ihmisistä oli pukeutunut valkoisiin, näky oli aika erikoinen.

Rion ilotulitukset kestivät tänä vuonna 17 minuuttia ja olivat pidemmät kuin koskaan aikaisempina vuosina. Olin ajatellut, että Rion ilotulitukset olisivat varmasti hienot, mutta en ollut osannut arvata, kuinka upeat ne oikeasti olisivat. Vaikka minkäänlaiset videot tai valokuvat eivät tee Rion ilotulituksille oikeutta, niin aina voi kumminkin yrittää.

Kun seitsemäntoistaminuuttinen show oli ohi, jäljellä oli vain savua.

Ja seuraavana aamuna Copacabana näytti siltä kuin siellä ei olisi mitään erityistä tapahtunutkaan.

Nyt ukkeli on alkanut jo värvätä sukua kokoon ensi uudenvuoden juhlia varten, ja yksi serkku on jo ilmoittanutkin olevansa halukas tulemaan Rioon. Mieluusti viettäisin uuttavuotta Riossa toistamiseenkin, mutta ilman isoja sukukokoontumisia, kiitos!  

P.S. Lupasin kirjoitella Rion turvallisuudesta ja Ipanemasta jo tässä postauksessa, mutta kirjoitankin niistä vasta seuraavassa, jottei tästä tulisi taas aivan järkyttävän pitkä lätinä. Kaiken lisäksi tämän hotellin netti on niin kamalan hidas, että olen menettänyt hermoni sen kanssa jo monta kertaa. Nyt taidan käydä yöpuulle, kun jäi viime yönä yöunet vähän vähiin.

Jeesus pilvessä

Natalista matkamme jatkui reilut kaksituhatta kilometriä etelään päin.

Viiden pisteen vihje:

Kolmen pisteen vihje:

Yhden pisteen vihje:

Rio de Janeiro on kuulunut aina niihin paikkoihin, jotka olen halunnut nähdä. En ole kuitenkaan koskaan uskonut, että pääsisin joskus ihan oikeasti tänne. Täällä sitä nyt kumminkin ollaan, maailmankuululla Copacabanalla!

Copacana on heti hotellihuoneemme ikkunan takana.

Säät eivät ole meitä Riossa suosineet, mikä tietysti vähän harmittaa. Mutta koska kaikkea ei voi saada, tyydyn tilanteeseen sen enempää mukisematta.

Rio on vaikuttanut tosi kivalta kaupungilta, joka muistuttaa jollakin tavalla vähän New Yorkia. Olen taas vähän huvittuneena miettinyt, miten sitä muodostaakin mielessään jostakin paikasta jonkinlaisen kuvan, mutta totuus voi olla täysin erilainen kuin mielikuva. Olin aina ajatellut Copacabanan olevan jollakin lailla huippuhieno paikka, mutta kun näin Copacabanan ensimmäisen kerran, se ei vaikuttanutkaan mitenkään ihmeelliseltä. Copacabana oli vain uimaranta - eikä edes mikään erityisen houkutteleva! Natalissakin oli minusta paljon kauniimmat rannat, kun vesikin oli sellaista vihertävää.

Näkymiä hotellin kattoterassilta. Sokeritoppavuorikin näkyy!

Kuitenkin kun vietimme ensimmäisen iltapäivän ja illan aika tiiviisti Copacabanalla, aloin ymmärtää, mikä Copacabassa ehkä viehättää. Rannalla ja rantakadulla tapahtuu koko ajan jotakin, joten katselemista riittää. Eivätkä ihmiset välitä, vaikka vähän sataisikin, koska täällä on kuitenkin koko ajan niin lämmin, että sadekaan ei tunnu viileältä.

Kuntoilut ovat jääneet minulta lomalla ihan tyystin, mutta kehoa on tullut rakennettua sisäisesti oluella. Mutta eikös se olekin melkein sama asia?

Päivän ehkä kolmas tai neljäs?

Vessa-asiat on järjestetty Copacabanalla ilahduttavan hyvin. Ensimmäisen kerran kyllä vähän epäilytti mennä hyyskään, kun näin, missä vessa sijaitsi.

Teretulemast.

Vessat olivat kuitenkin siistit, ja kun vessamaksukin maksettiin ihmiselle, joka istui tiskin takana vahdissa, vessa oli myös turvallinen.

Olemme odotelleet kirkkaampia säitä, jotta pääsisimme katsomaan Sokeritoppavuorta ja Kristus-patsasta. Nehän sijaitsevat kummatkin korkealla mäen päällä, ja jos pilvet roikkuvat kovin alhaalla, ylhäältä avautuvia maisemia ei näe.

Koska mitään dramaattisia ilmojen kirkastumisia ei taida meidän vierailumme aikana olla luvassa, päätimme lähteä käymään Sokeritoppavuorella tänään. Ainakin pilvet olivat sen verran korkealla, että kukkulalta näkisikin ehkä jotakin. 

Sokeritoppavuorelle ajetaan kaksiosaista köysirataa pitkin. Ensimmäinen köysirata ajaa alemmalle kukkulalle, josta jatketaan toisella köysiradalla varsinaiselle Sokeritoppavuorelle.

Sokeritoppavuorella on korkeutta 396 metriä, ja vaikka minulla ei olekaan mitään korkeanpaikan kammoa, niin on pakko myöntää, että tuolla vähän huimasi, jos seisoin kovin lähellä kaidetta.

Jeesuskin näkyy juuri ja juuri.

Päivän pönötyskuva. Punoitus on naamasta onneksi jo laskenut! Olinkin kaksi päivää punainen kuin tomaatti.

Kun ukkeli näki, että Sokeritoppavuorelta tehtiin helikopteriajeluja, hän keksi haluavansa helikopteriajelulle.

Tuumasta toimeen.

Kyyti tulloo!

Kohta mennään. Jännittää!

Pääsin sattumoisin etupenkille lentäjän viereen, ja sehän oli oikein otollinen paikka ottaa parit videot.

 

Ipaneman ranta ilmasta käsin.

Mäkin osaisin varmaan ohjata tätä.

Edessä Ipanema, takana Copacabana ja taustalla Sokeritoppavuori.

Hotellimme (tuo ruskea tuossa keskellä).

 
Kaupunki valmistautuu kiivaasti uudenvuoden viettoon, sillä vuoden vaihtuminen on Riossa jättimäinen juhlaspektaakkeli. Copacabanalle odotetaan jopa kolmea miljoonaa juhlijaa. En voi olla ajattelematta, että jos joku haluaisi tehdä terrori-iskun suureen väkijoukkoon, niin tämä olisi varsin otollinen paikka.

Esiintymislava nousemassa Copacabanalle.

Testausta.

Meidän piti alun perin vaihtaa huomenna hotellia kauemmas keskustasta, kun emme saaneet tästä hotellista huonetta enää huomisesta eteenpäin. Hotellin johtaja sai kuitenkin onneksi meille huoneen järjestettyä, kun yksi asiakas oli joutunut perumaan tulonsa, kun hänellä ei ollutkaan viisumia Brasiliaan.

Johtaja antoi myös meille vinkkejä, kuinka varustautua, jos menisimme juhlimaan Copacabanalle uutta vuotta. Tuommoinen väkimäärä on hieno tilaisuus taskuvarkaille, joten mukaan ei kannattaisi ottaa mitään ylimääräistä. Kannattaisi ottaa mukaan vain hotellihuoneen avain ja hieman käteistä. Saa nähdä, viitsinkö ottaa mukaan edes kameraa.

Copacabanalla järjestetään iltaisin hieno valoshow, jossa valoja heijastetaan Copacabana Palace -hotellin seinään. Olimme eilen katsomassa showta.

Kaunis Copacabana Palace.

Kohta show alkaa!

Tätäkin oli katsomassa muutama ihminen.

Vielä pieni videonpätkä tästäkin:



Minulla oli hirveä hinku päästä Riossa shoppailemaan, koska täältä saisi oletettavasti värikkäitä vaatteita, mutta saalis on jäänyt toistaiseksi melko laihaksi. Olen löytänyt vain nallelle yhden paidan, ja sekin on ukkelin ansiota, sillä hän oli se, joka patisti minua ostamaan nallelle Riosta paidan. 😀

Yksiä housuja sovittelin, mutta ne olivat liian isot, eikä pienempää kokoa ollut, joten housut jäivät ostamatta.

Harmitti niin vietävästi, sillä housut olisivat olleet minusta todella hienot! Kyllä noilla olisi kelvannut rämpiä Suomen loskassa.

Nyt ei muuta kuin hyvää loppuvuotta ja onnellista alkavaa uutta vuotta ihan jokaiselle!

Muistakaahan olla tarkkana, jos liikutte hissillä: