Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi antaa jonkinlainen selitys, minne olen kadonnut. En ole kuitenkaan saanut postausta kasaan, vaikka olen kuinka yrittänyt.
Tilanne on semmoinen, että omasta elämästäni kirjoittaminen on alkanut tuntua minusta ylitsepääsemättömän vaikealta. Olen kiusallisen tietoinen jokaisesta sanasta, ja tietoisuuteni ikään kuin tarkkailee taustalla, että mitäs se Satu taas sinne blogiinsa kirjoittelee. Blogi on alkanut tuntua minusta esiintymislavalta, näyttämöltä, jonne tulen kirjoittamaan kappaleen näytöksestä nimeltä Sadun elämä.
En ole huolissani siitä, miltä näytän lukijoiden silmissä, eikä kriittisyyteni johdu siitä, että kokisin olevani jotenkin huonompi tai alempiarvoisempi kuin muut. Itsestäni kirjoittaminen on alkanut vain tuntua oudolta ja tarpeettomalta. Ei minun tarvitse mässäillä vastoinkäymisilläni, olla aina jotakin mieltä tai jakaa syvimpiä tuntojani vieraille ihmisille. Toki ymmärrän, että nykyaikaan kuuluu, että ihmiset jakavat elämäänsä sosiaalisessa mediassa, mutta minulla on tullut nyt kai jokin raja vastaan. Yritin kirjoitella syistä, jotka ovat saaneet minut tuntemaan näin (liittyivät henkisiin pohdiskeluihini), mutta nekin asiat tuntuivat liian henkilökohtaisilta jakaa. Olen höpötellyt seitsemäntoista vuoden ajan elämästäni ummet ja lammet ja kirjoitellut blogiin joskus hyvinkin henkilökohtaisia asioita, mutta nyt tekee mieli vetää ovi tiukasti kiinni.
Yritän siis sanoa tällä sitä, etten tiedä, pystynkö jatkamaan enää bloggaamista. Aika kai näyttää?
