Jos haluat huipulle, älä istu perseelläsi.


maanantai 20. tammikuuta 2025

Aikuisten iltapäiväkerho

Uutta postausta pukkaakin nyt jo. 

En muista, kerroinko viime Intian matkalla, kun kävimme appivanhempien, ukkelin ja yhden perhetutun (kutsuttakoon häntä vaikkapa nimellä PR) kanssa tutustumassa Gymkhana-kerhoon (Hyderabad Gymkhana Club), johon PR kuuluu. Kerho on vähän huono suomennos, kun ainakin minulle sanasta tulee mieleen jokin lasten iltapäiväkerho, mutta koska sana klubi taas tuo mieleeni yökerhon, puhun tästä eteenpäin kuitenkin kerhosta. 

Hyderabadissa (ja varmasti muuallakin Intiassa) on pilvin pimein samantyylisiä kerhoja, jotka on tarkoitettu tyypillisesti samalla alalla oleville ihmisille ja heidän perheilleen. Kerhojen jäsenyysmaksut ovat yleensä varsin korkeat, mutta rahalla saa käyttää kerhojen palveluita ilmaiseksi tai nimellistä maksua vastaan. Kerhojen palveluihin saattavat kuulua esim. ravintolat ja baarit, kokous- ja bankettitilat, erilaiset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet sekä terveyden- ja kauneudenhoitopalvelut. 

Kävimme Gymkhanassa syömässä, ja ruoka oli todella hyvää ja muistaakseni todella halpaa. Kerhot eivät tavoittele tuottoa, ja siksi hinnat ovat niin alhaiset. Muuten kerho oli minusta kuitenkin vähän synkeä, ja täpötäysi ja meluinen baari täynnä pelkkiä ukkoja jätti mielikuvan ukkojen mellastuspaikasta. Ravintolassa oli toki lähes yksinomaan perheitä.

Appiukko liittyi taannoin toiseen kerhoon nimeltään Telangana Contractor's Cultural Club (TCCC), joka on niin uusi, että kaikki tilat eivät ole vielä edes valmiit, vaan paikkoja rakennetaan edelleen. Toiminta on kuitenkin ollut käynnissä jo useamman kuukauden, ja ukkelikin on käynyt kerhossa pari kertaa. Viime viikolla ukkeli lainasi isänsä jäsenkorttia ja vei minut tutustumismatkalle kerhoon. Tällaiset kerhohommelit ovat minulle ihan uusi käsite, enkä ollut tiennyt ennen PR:n kerholla käyntiä, että tällaisia kerhoja on olemassakaan. 

Havainnekuva kerhosta TCCC:n verkkosivuilta.

Tältä rakennus näytti auton tuulilasin läpi nähtynä.

Parkkihalli oli tilava, ja hallista oli hissiyhteys kaikkiin kerhon tiloihin. Ajoimme ensin ylimpään eli seitsemänteen kerrokseen, joka oli vielä keskeneräinen. Sinne on tulossa uima-allas, tenniskenttä, suihkut ja jopa sauna. 

Kuudennessa kerroksessa oli mm. huoneita, joita voi vuokrata sekä spa ja kauneussalonki. 

Ukkeli on käynyt jo kerran kerhon pedikyyrissä ja oli saamaansa hoitoon tyytyväinen. Kävimme hieman selailemassa tarjolla olevia hoitoja, ja niitä oli niin paljon (katalogissa oli ainakin 20 sivua), että miten niistä pystyy ikinä valitsemaan mitään. Hinnatkin olivat naurettavan halvat, ja halvimmat hoidot taisivat maksaa jotain 120 rupian tienoilla (1,35 euroa). On kyllä pakko käydä testaamassa jokin hoito!

Seuraavaksi kävimme tutustumassa kuntosaliin, joka oli myönteinen yllätys. 

Kuntosali oli siisti ja hyvin ilmastoitu, ja väljääkin siellä näytti olevan. Kuntosalivastaava kertoi kuitenkin, että salilla oli tavallista tyhjempää sen takia, koska oli vielä festivaalikausi (se Sankranti), ja ihmiset olivat lomilla. Minulla oli vielä tuona päivänä kuntosali hakusessa, ja olisin voinut ruveta käymään täälläkin, jos se olisi ollut lähempänä. Kerho on yhdeksän kilometrin päässä anoppilasta, ja matka sinne kestää vähintään puoli tuntia (ruuhka-aikoina paljon enemmänkin), ja sali piti siitä syystä unohtaa.  

Menimme lopulta kahvilaan, mutta sitä ennen piti pällistellä vielä kerhon muita tiloja. 

Kokoustila.

Tuohon keskelle tulee tila elokuvien ja muiden näytösten katselemista varten.

Istuimia on tulossa varmaankin vielä lisää.

Taidetta.

Ravintola.

Lappu ravintolan ikkunassa: autonkuljettajilta ja pyssymiehiltä pääsy kielletty.

Ukkeli ja appivanhemmat ovat käyneet täällä pari kertaa syömässä, mutta ruoka ei kuulemma ollut yhtä hyvää kuin Gymkhanassa.

Kahvila.
Minun sipulisamosani. Ukkelin maissisamosat olivat parempia. 😅

Kerho oli kaiken kaikkiaan myönteinen kokemus, varsinkin jos katsoi viimeistelytöiden laatua sormien läpi. Olen kertonut aiemminkin, että rakentaminen Intiassa on usein sellaista, että työt tehdään kyllä, mutta viimeistelyhommiin ei oikein jakseta panostaa. 

Appiukko oli maksanut jäsenyydestään 4 lakshaa eli 400 000 rupiaa (n. 4500 euroa), ja vaikka kyseessä on käsittääkseni ns. pysyväisjäsenyysmaksu eikä mikään toistuva vuosimaksu, hinta on minusta silti hirvittävän korkea. Saamme käydä kerhossa aika monta kertaa, ennen kuin raha maksaa itsensä takaisin.

Autonkuljettaja tuli tekemään sunnuntaina anoppilaan biryania, koska hän taitaa biryanin teon niin hyvin. Jos joku ihmettelee, miten ruoanlaitto liittyy autonkuljettajan tehtäviin, niin vastaus on, että ei mitenkään. 😆 Autonkuljettajan työtehtäviin ei kuulu myöskään esimerkiksi anopin kauppa-asioilla käyminen, mutta työnkuvat ovat Intiassa joskus hyvin venyvät ja tilanteiden mukaan muuttuvat. Pari päivää sitten ihmettelin, mitä autonkuljettaja teki etuhuoneessa (jota voi sanoa myös jonkinlaiseksi vierasolohuoneeksi), kun sieltä kuului niin hirveä hakkaaminen, mutta mieshän tamppasi siellä sohvaa ja nojatuoleja. Tyynyt löytyivät operaation jälkeen hienosti istuimille aseteltuina. 😅

Minäkin osallistuin pienesti biryanin tekoon, kun uppopaiston biryanin päälle tulevia sipuleita. 

Ukkeli sai päähänsä, että lähdetään ajelulle, ja minua huvitti ajatus, että autonkuljettaja jäi tekemään biryania ja me lähdimme ajelulle.

Samantapaisia ajelukuvia kuin nyt meinaan laittaa on nähty tässä blogissa ennenkin, mutta ehkä joukossa on jotain uuttakin. 

Ikean lähelle oli noussut valtava kukkula jonkin maankaivuoperaation seurauksena.

Liikenneympyrätaidetta.

Ukot huomasivat, että kuvaan heitä, joten naurussa oli pitelemistä. 😅

Katettua pyörätietä (kuvan oikeassa laidassa) oli rakennettu lisää, ja sen liepeille oli ilmestynyt polkupyörävuokraamojakin. Hieno homma!

Kävimme Ratnadeepissa, kun anoppilan lähellähän ei enää Ratnadeepia ole. On vain se yksi kälyinen Vijetha. Ratnadeepin tilalle oli tullut nyt jokin ravintola, joka on kuulemma surkea ja joka menee varmasti kohta konkurssiin. 

Kokapetin Ratnadeepiin oli tullut asiakasvessa, joka näytti todella siistiltä, vaikka olikin unisex-vessa. 😆 En itse käynyt vessassa, mutta näin vessan, kun yksi nainen tuli sieltä ulos. 

Näin hyllyssä myös luonnollisia makeutusaineita, joista kiinnostuin. 

Kun googlettelin myöhemmin kyseisen yrityksen sivuja, kävi ilmi, että nämä ovatkin lapsille suunnattuja tuotteita. Mutta kai noita saavat aikuisetkin käyttää. 

Bongasin hyllystä jotain, mitä en ollut koskaan ennen nähnyt. Lehmänpaskakuppeja. 

Sambrani-kupit kuulostivat niin erikoisilta, että oli ryhdyttävä taas googlettamispuuhiin. Selvisi, että sambrani-kupeilla on (tai niin ainakin väitetään) puhdistava vaikutus, ja niiden polttaminen poistaa negatiivista energiaa ja tuo positiivista energiaa tilalle. Rupesin oikein miettimään, että pitäisiköhän viedä tuollaisia Suomeenkin. En kyllä tiedä, mitä ukkeli tykkäisi, jos käryttelisin jotain lehmänpaskakuppeja kotona.

Sitten tuli mieleeni, että onkohan Ratnadeepissa palapeleja, ja perkele sentään, olihan niitä! Ja minkälaisia!   

Nämä meinasivat lähteä heti mukaani, mutta ukkeli toppuutteli, että osta palapelit toisella kertaa. Pitkin hampain jätin palapelit hyllyyn. Tuskin rupean kasaamaan palapelejä anoppilassa, mutta Suomeen nämä pitää taatusti viedä. Tulee vähän ahdasta sinne matkalaukkuun.  😆

Ratnadeepin vihannesosastolla kävi kuhina.

Bongasimme kauniin valkoisen temppelin, joka oli aivan uusi. 

Temppeli on nimeltään Lord Siva Kesava Maha Sannidhanam Temple, ja videota sen avajaisista voi katsoa täältä. Nyt temppeli oli kuitenkin suljettu, joten oli tyydyttävä katselemaan temppeliä ulkoapäin.

Temppelin lahjoittajia.

Kävimme vielä Knowledge Cityssa Starbucksissa kahvilla. En suuremmin fanita Starbucksia, mutta ukkeli tykkää siitä, ja siksi käymme siellä aina joskus. Se hyvä puoli Starbucksissa on, että sieltä saa pressopannukahvia! 

Tuossa vihreällä suojalla peitetyssä rakennuksessa oli taannoin tulipalo.

Tämän riksan olen kuvannut ennenkin. Harmitti, kun nallet eivät olleet mukana, koska tämä olisi ollut oivallinen kuvauspaikka. 😎

Otin pienen videon, kun ajelimme Durgam Cheruvun flyoverilla.

Kun pääsimme anoppilaan, biryani olikin jo valmistunut, ja pääsimme syömään.

Autonkuljettaja oli tehnyt Dum Biryania, joka voisi olla suomeksi patabiryani. Kansi suljetaan taikinasuikaleella, mikä takaa sen, että höyryt tai aromit eivät pääse karkaamaan padasta. Taikinaa näkyy vielä vähän tuossa padan reunoilla.  

Söin biryania kaksi isoa lautasellista, koska se oli niin hyvää, ja sen jälkeen alkoikin väsyttää niin, että piti ihan ottaa pienet päikkärit. 

Heipat!

20 kommenttia:

  1. Alkoi tehdä mieli intialaista sapuskaa. Googlailin biryanin reseptejä ja niitähän löytyikin vaikka ja kuinka. Wikipedia kertoi, että erityisesti Hyderabad on tunnettu biryanistaan. Heh, Lankipalli on aika hauska nimi.t.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten vain biryania kokeilemaan. 😊 Valmistustapoja on monia, ja aineksiakin voi vaihdella, mutta kana- ja lammasbiryanit ovat täällä suosituimpia. Tuo autonkuljettajan valmistama oli kanabiryania. Lisukkeet jäivät kuvaamatta, mutta yleensä biryanin kanssa nautitaan jotain jogurttipohjaista lisuketta.

      Palli tarkoittaa teluguksi muuten kylää. 😅 Lanka-sanan merkitystä en tiennyt enkä ollut varma, tarkoittaako se edes mitään, mutta sanakirjasta löytyi: lanka = saari.

      🤗

      Poista
  2. On siella vaan aika varikasta Suomen loskaiseen tammikuuhun verrattuna!!

    Palapeleista piti sanoa etta osta ensin yksi ja katso minkalaisia ne palat ovat, on tosi harmittavaa jos ostaa palapelin jossa on kiva kuva mutta palat huonolaatuisia tai kaikki ihan saman muotoisia.

    Biryan nayttaa oikein herkulliselta. Mita mausteita siihen yleensa kaytetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meno on tosiaan täällä aika värikästä, kaikella tapaa. 🤭

      Hyvä neuvo. Mulla on paha tapa innostua niin, että järkikin katoaa siinä samalla. 🙈 Aina kannattaa olla pikkuisen epäluuloinen, varsinkin jos on intialaisista jutuista kyse. 🤪

      Biryanin mausteet vaihtelevat paljon tekijän mukaan, mutta tyypillisimpiä mausteita ovat ainakin kaneli, kardemumma, tähtianis, neilikka, kuivattu sarviapila, shah jeera (yksi kuminan laji; en tiedä suomeksi), muskottikukka ja muskottipähkinä.

      Poista
    2. Netin avulla selvitin, että shah jeera (caraway seeds) taitaa olla se kumina, joka Suomessa on tutumpi. Pelkkä jeera [ziira] on juustokumina, jota käytetään intialaisissa, pohjoisafrikkalaisissa ja meksikolaisissa ruuissa, joskus siitäkin käytetään harhaanjohtavasti sanaa kumina, englanniksi cumin. Ovat aivan erilaisia maultaan! Nepalissa asuessa jeera tuli tutuksi. T. AA

      Poista
    3. Kiitos salapoliisityöstäsi, AA! 🤗 En ole ihan varma, voisiko shah jeera olla sittenkään sama kumina, jota Suomessa käytetään, koska ne ovat niin eri makuisia. Niillä näyttäisi olevan eri tieteelliset nimetkin: shah jeera = Bunium persicum ja kumina = Carum carvi. Monimutkaisia nämä kumina-asiat. 😅

      Poista
  3. Ulrika50v.blogspot.com21.1.2025 klo 6.49

    Autonkuljettajan tyynyt 🤣
    Ihana juttu kun pyörätiet katettuja ! On kyllä yksi kummallisimmista jutuista mitä nähnyt ja kuullut ☺️
    Hauska postaus autotiellä , ukot hauskoja kun nauravat 🤣
    🤎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autonkuljettaja on oikea esteetikko. 🤭 Mutta eipä mennyt kauan, kun tyynyt olivat sohvalla taas sikinsokin. 🙈

      Pyöräteiden kattaminen on tehty varmaankin kuumimpia päiviä varten, jotta aurinko ei pääse porottamaan ihan suoraan pyöräilijoiden päälle. Tosin harvemmin kukaan keskipäivällä pyöräileekään...

      😘 🤗

      Poista
  4. Uuuuuuuh, tuo olis niin mun kerho! 😄 Tai joku tuon tapainen. Siellä vois olla just kuntosalit, joogat, taijit, shindot. Kampaajat, meikkaajat, parfyymiosastot. Uimahalli monine altaineen, erikoissuihkut ja saunat. Ja vaatekaapit tietysti! Ja lopuksi ruokaa. En lähtis lainkaan kotiin! 😂
    Ihania nää sun postaukset! ETTÄ maailma on erilainen eri kohdista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin kirjoittaa, että tuolla oli oli joogasalikin, mutta siellä emme käyneet. Olisi siis juuri sopiva paikka sulle – ainakin sen jälkeen, kun uima-altaaseen saadaan vettä, ja suihkut ja saunakin on toiminnassa. 😊

      Ihana kuulla, että tykkäät Intia-jutuista! 🤗 ❤️

      Poista
  5. Tuollainen kerhohan olisi ihana, jos sinne pääsisi helposti ja olisi aikaa ja varaa käyttää kerhon palveluita. Mullahan on toki tossa sellainen kerho, jonka nimi on urheiluhalli. Pääsee uimaan ja lounaalle :D Kauneudenhoitopalvelut pitää hankkia muualta ja sietää sitä, että kuka tahansa voi tulla mun kerhoon.

    Hyväksi havaitulle Biriyan-reseptille olisi käyttöä. Haluaisin kokeilla tehdä sitä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuo sinunkin kerhosi! Harmillista, ettei urheiluhallin palvelutarjonta ole kattavampi. 🤭 Espoonlahden uimahallissa on muuten kampaamokin. 😅

      En kysynyt autonkuljettajan reseptiä, kun en ole koskaan edes yrittänyt tehdä dum biryania, ja epäilen, ettei se onnistuisikaan sähköliedellä. Oma biryanireseptini taas on niin monivaiheinen, että biryanista löytyy varmaan helpompiakin versioita netistä...

      Poista
    2. Komppaan rouva Kettusta: hyväksi havaitu ja aidon Hyderabadi biryanin resepti kyllä kiinnostaisi, vaikka olisikin monimutkainen. /rp

      Poista
    3. Laitan toiveen muistiin. Kivaa päivää! 😊

      Poista
  6. Oi miten hienoa, jo kaksi postausta! En jaksa tuohon edelliseen laittaa púumerkkejä, mutta luin senkin innolla! Tuollaisella klubilla olen ollut Washingtonissa, kun olin yhdessä seminaarissa ja eräs osallistuja (aika iäkäs) kutsui sitten koko porukan - meitä oli vain jotain 30 henkeä sinne syömään ja ihmettelemään miten sikäläiset minglettää ja verkostoituvat. Seinällä oli paljon kuvia kaikenmaailman rikkaista ja vaikutusvaltaisista amerikkalaisista. Ei minulle! Mutta olipa siellä palveluja, kokeile ihmeessä niitä hoitoja!

    Tuollainen autonkuljettaja olisi kyllä kiva, joka hoitaa ties mitä hommia ja vielä ajaa sillä kauko-ohjattavalla autolla!

    Hienoja palapelejä! Mekin teimme joulunaikana yhtä, mutta kesken jäi, joten täytyy jatkaa pääsiäisenä. Täälläkin mulla on niitä pari, mutta en nyt ole innokas niihin.

    Noista sinun ruuista en tiedä yhtään mitään, mutta hyviltähän ne näyttävät. Mie vain en uskaltaisi syödä niitä. Kävin ennen joulua yhdessä kiinalaisessa syömässä yhden porukan kanssa ja tulos: piti tehdä erikseen ruoka kun kaikissa puffetin ruuissa oli natriumglutamaania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalainen klubi kuulostaa minun korviini vähän elitistiseltä. Näillä intialaisilla klubeilla on ollut minusta ihan kotoinen tunnelma, vaikka varmasti täältä löytyy sellaisiakin klubeja, joissa käyvät ns. paremmat ihmiset.🤣 Onneksi ei tarvitse käydä semmoisissa. 🤭

      Autonkuljettajia on monenlaisia; se on nähty anoppilassakin. Yksikin oli sellainen, että hän törmäili autolla milloin minnekin, kun ei ollut ajotaito niin hyvin hallussa, ja yksi taas kävi töissä aina silloin, kun häntä sattui huvittamaan. Ja koska hän oli muslimi, rukoustauot piti pitää tiettyinä aikoina. Onneksi anoppilassa on ollut nyt tämä sama autonkuljettaja jo reilusti yli kymmenen vuotta, sillä uuden ja hyvän löytäminen on todella vaikeaa.

      Varmaan täältä löytyisi ihan oikea palapelikauppakin, jossa on isompi valikoima, mutta en ole ihan varma, onko sellaiseen meneminen hyvä idea. 🙈

      Onhan Intia aika riskaabeli paikka sellaiselle, joka joutuu katsomaan (syystä tai toisesta), mitä syö. Minun vatsani on kestänyt toistaiseksi hyvin, mutta eiköhän jokin ruokamyrkytys ole vain ajan kysymys.

      Poista
  7. "Kaikki hyvät on jo varattu" -tuohon olen päätynyt itsekin... Autokuskinne on ihan helmilöytö! Kiitos jälleen kerran! Näitä juttujasi hyvine kuvineen on ilo lukea! Vähänkö nauratti ne kolme miestä! 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että autokuski on ihan helmilöytö. ❤️

      Ihana kuulla, Stansta! Seuraavaksi onkin luvassa juttua vihannesten ostoreissulta. 🤗

      Poista
  8. Nauravat ukot auton kyydissä nostattivat hymyn huulille :)
    Minä aloin suunnittelemaan taksin tilaamista sitä varten, että kuljettaja voisi tulla tänne tekemään jotain ruokaa. Tilaisinkohan kelataksin, sotetaksin, vai tavallisen taksin? Pitäisikö tilatessa varmistaa, että kuljettaja on ruoanlaittotaitoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä lähtisi ensimmäisenä kokeilemaan ainakaan kelataksia. 🤣 Jos yrittäisit saada kiinni vaikka jonkun Wolt-kuskin? Jos hänellä ei olisikaan ruoanlaittotaitoa, niin autoon olisi saattanut unohtua jokin pizza tai kebabrulla. 😜

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3