Kalajoki experience

Katselin Tuuriin päästyäni sääennustuksia, ja näytti siltä, että seuraavan päivän iltaa kohti sateet loppuisivat ja jopa aurinko saattaisi pilkahtaa. Kotiin ei edelleenkään huvittanut palata, ja mieleeni putkahti, että mitenkäs se Kalajoki. Olisiko mitään järkeä lähteä ajamaan Tuurista Kalajoelle, kun Vaasasta olisi päässyt sinne paljon suorempaan? Tuumasin, että ei – ja päätin lähteä Kalajoelle. 😆

Heräsin Tuurissa jo seitsemältä, ja perhana miten harmitti, kun muistin vähän ennen kahdeksaa, että naisten aamusauna olisi ollut kuudesta kahdeksaan. Olisi ollut niin kiva käydä aamulla saunassa. Mutta olinpahan kerrankin – vieläpä ihan omasta tahdostani – ajoissa aamiaisella! Kuvittelin, että aamiaisella ei olisi vielä siihen aikaan suurin piirtein ketään, mutta katin kontit: siellähän oli jo täysi tohina päällä. Ihan jo jonomuodostelmaa oli havaittavissa piirakkapisteellä. Hotellin asiakaskunta ei kyllä näyttänytkään (ikänsä puolesta ja muutenkaan) sellaiselta, että heillä olisi tapana riekkua pikkutunneille asti ja ryömiä aamiaiselle viisi minuuttia ennen aamiaisajan päättymistä. Tuurissa käy vain aamuvirkkuja!

OnnenTähden aamiainen ei ollut mitenkään kehuttava, mutta kaikki perusjutut löytyivät, joten eipä siinä ollut suuremmin valittamistakaan. Aamiaisen takia ei kuitenkaan kannata OnnenTähteen lähteä – jos ei Flamingoonkaan. 😆

Viimeinen silmäys Tuuriin.

Olin päättänyt ajaa Kalajoelle Kokkolan kautta, koska en muista käyneeni Kokkolassa koskaan aiemmin. 

Taas mennään. Huomatkaa kaksi silminnähtävää länttiä sinistä taivasta!

Parin tunnin ajomatka tuntui pidemmältä kuin olikaan, ja Kokkolassa oli vastassa kova tuuli ja viileähkö ilma. Jonkinlainen sisäaktiviteetti olisi kiva, tuumasin, ja suuntasin Lassanderin taloon.

Talon ovi oli lukossa, mutta ovikelloa soittamalla paikalle saapui ystävällinen tyttö, joka avasi oven ja kertoi, että talo esitteli Lassanderin perheen elämää sekä merenkulun historiaa. 

Talo oli sisustettu 1700-luvun kauppiasperheen kodiksi, ja talossa oli oikein kiva kierrellä – tai olisi ollut, ellei minulla olisi ollut niin hirveä vessahätä.

Muistatteko Lohjan museosta sen tosi lyhyen sängyn? Kävimme siitä keskustelua postauksen kommenttiosiossa ja tulimme siihen tulokseen, että sänky oli päästä vedettävä – siis sellainen, jota voi pidentää tarpeen mukaan. 

Lassanderin talossa oli samanlainen sänky, ja tämän mukana tuli selityskin.

Katoavaa käsityöperinnettä.

Kierroksen jälkeen oli vuorossa akuutti vesiklosetin etsintä -leikki, ja kun museossa ei vaikuttanut olevan vessaa, päätin etsiä huoltoaseman. Huoltoasemat olivat kuitenkin liian kaukana, mutta onneksi Prisma oli lähellä – tarkalleen ottaen viiden minuutin ajomatkan päässä. Ihan kuin olisin joku Prisman sanansaattaja, joka on joka mahdollisessa käänteessä levittämässä Prisman ilosanaa: kyllä Prisma pelastaa!

Olin suunnitellut tekeväni Kokkolan vanhassakaupungissa Neristanissa kävelykierroksen, kun olin löytänyt netistä kivannäköisen reittioppaan.

Minusta tämmöinen omatoiminen opastettu kävelyopas on ihan mahtava idea, ja joka kaupungista pitäisi olla samanlainen. Minä kun olen ainakin sitä mieltä, että kaupungin tunnelmaan pääsee parhaiten mukaan juuri kävellen. 

Ilma vain ei ollut lainkaan suosiollinen kävelykierrokselle, mutta päätin, etten antaisi sään haitata. Ryhdyinkin siinä Prisman (😆) parkkialueella tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin ja lisäsin hieman tuulenpitävää päällyshousua ja lämmintä välikerrosta yläosastoon. Näin olin valmis uhmaamaan tuulta ja tuiskua.

Neristan-kierros oli oikein kiva mutta mielestäni hieman liian lyhyt. Vai eikö Kokkolassa muka ole enempää nähtävää? Tässä muutama kuva viralliselta kierrokselta: 

Katariinan kalmistoa.

Katariinan kalmisto otettiin käyttöön vuosina 1710–11, jolloin raivosi rutto, eikä vainajia voitu haudata kirkon läheisyyteen. 

Vanha Shell, joka näytti nykyään toimivan autokouluna.

Tämä Shell aloitti toimintansa vuonna 1931 ja lopetti vuonna 2021, ja se oli siten Suomen vanhin yhtäjaksoisesti samalla liikepaikalla toiminut huoltamo. 

Kaupunginteatteri. Miten kaunis rakennus!

Renlundin koulu vuodelta 1909. Koulu edustaa loisteliasta puujugendtyyliä.

Sitten on vuorossa epävirallinen osio eli omat bongaukseni kierroksen aikana.

Ihana vanhan ajan näyteikkuna!

Nämä ikkunat olisi pitänyt nähdä pimeällä, jotta ne olisivat päässeet oikeuksiinsa (jos ne siis ovat valaistuja).

Vain pakki puuttuu!

Kokkolassakin on juorupeilejä!

Katujen nimikylttien alla oli selitykset, mistä kadut olivat saaneet nimensä, ja idea oli minusta aivan loistava! En ole nähnyt tällaista käytäntöä missään muualla.

Kierroksen jälkeen vetäisin Kokkolan ABC:llä vähän murua rinnan alle ja jatkoin sitten matkaani kohti pohjoista. 

Himangassa ei ole kyläbaaria, vaan siellä on Kyläpaari.

Olin löytänyt Kalajoelta huoneiston, joka oli vieläkin halvempi kuin se Karvian huoneisto, sillä tämä maksoi vain 42 euroa yöltä. Huomasin tosin vasta huoneiston varausvahvistuksesta, että hinta ei sisältänytkään liinavaatteita (pyyhkeitä ja vuodevaatteita), vaan olisi pitänyt olla omat mukana. Sain liinavaatteet erikseen tilaamalla, mutta jouduin pulittamaan niistä 15 euron lisämaksun. Vähän harmitti, koska olisihan minulla ollut kotona liinavaatteita vaikka kuinka, jos olisin tajunnut ottaa niitä mukaani. Mutta koska olin lähtenyt kahdeksi yöksi Karvialle, en mitenkään ollut osannut arvata, että Kalajoella pitäisi olla omat liinavaatteet. 😆

Rantakeleistä ei ollut vieläkään tietoa, joten ajoin ensimmäiseksi katsomaan huoneistoa. Ensimmäinen vaikutelma Kalajoen hiekkasärkkien kylästä oli se, että se on melkoinen turistirysä. Siellä ei vaikuttanut olevan muita kuin turisteille suunnattuja palveluja, ja yleisvaikutelma oli samantyylinen kuin esimerkiksi Saariselällä.

Onkos tämä semmoinen luhtitalo?

Sängyllä näkyvät ne 15 euron liinavaatteet. 😆

Asuntojen fiilistely on minusta jostain syystä tosi kivaa, ja se on myös yksi syy, miksi valitsen mieluiten huoneiston.

Tämä Kalajoen asunto oli tosi kotoisa, eikä se ollut viihtyvyyteensä ja varustetasoonsa nähden todellakaan hinnalla pilattu. Oli sauna ja parveke, ja astiavalikoima oli todella kattava. Täällä olisi voinut asua pidempäänkin!

Sää ei näyttänyt muuttuvan miksikään, joten kai se oli sinne dyyneille lähdettävä, kun olin kerran tänne asti sitä varten tullut. Aikomuksenani oli kiertää 8,5 kilometrin mittainen Hiekkasärkkien Rantareitti, joka kulkee suurimmaksi osaksi dyyneillä. 

Tästä se lähtee!

Pääsin hädin tuskin reitin alkupisteeseen, kun totesin mereltä käyvän tuulen aiheuttavan pieniä lisähaasteita. Tuuli puski sellaisella voimalla, että eteneminen oli paikoitellen vaikeaa, ja hiekkaa lensi suuhun ja silmiin. Oli pakko laittaa aurinkolasit silmille, jotta sain vähän suojattua silmiä hiekalta. Pohdiskelin siinä tuulessa pyristellessäni, että olen hullu, jos meinaan paarustaa tässä säässä dyyneillä kahdeksan kilometriä. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään ja katsoa, miten pitkälle kantti kestäisi.  

Videolla pieni tuulinäyte: 

Lankkupoluilla kävely oli kyllä sinänsä ihan helppoa, kun ei tarvinnut tarpoa hiekassa. 

Vielä hengissä.

Siamilaiset sienet.

Olin katsonut reitin hieman puolihuolimattomasti, ja kun en jaksanut jäädä lukemaan opastaulujakaan, oli välillä pientä epätietoisuutta siitä, missä reitti kulki. Kännykästäkään ei ollut tällä kerralla juurikaan apua. 

Välillä hortoilin asuinalueella, jonka tajusin jälkeenpäin olevan entinen asuntomessualue.

Täällähän tämä polku vissiin taas meneekin.

Dyynit vaihtuivat rantaniityiksi.

Lopulta saavuin Vihaslahdelle, jossa näkyi olevan jonkinlainen taukotupa. Meinasin huilata tuvassa hetken ja juoda mehupurkkini, mutta joku ukko kyyläsi ikkunasta niin kiinnostuneena, että iski ahdistus, ja päätin kävellä ohi ja jatkaa matkaani lintutornille.

Lintutornista näki Vihaslahdelle, jolla on monipuolinen lintu- ja kasvilajisto.

Täälläkin maisemat muuttuvat maankohoamisen seurauksena jatkuvasti, ja Vihaslahti, joka näkyy tuossa kuvan oikeassa reunassa, on kluuvijärvi, joka on syntynyt maankohoamisen seurauksena merestä irtautumalla. 

Hiekkasärkkien Rantareitti ei ole rengasreitti, mikä tarkoittaa sitä, että lähtöpisteeseen on palattava samaa reittiä. En nyt ihan hirveästi hihkunut innosta, kun piti kävellä vielä sama matka takaisin, mutta eipä minulla ollut hirveästi muitakaan vaihtoehtoja. Taksi tuskin tulisi hakemaan Vihaslahden lintutornilta. 😆

Aurinkonsäteetkin alkoivat kurkistella kiusoittelevasti pilvien takaa. 

Kaksi tuntia ja 10,3 kilometriä myöhemmin olin takaisin lähtöpisteessä ja totesin, että dyynit oli nyt nähty kohtalaisen tarkasti. En ollut tätä ennen ihan varma, olinko käynyt Kalajoella aiemmin, mutta muistelin hatarasti, että olin saattanut pysähtyä dyynien laidalla pikaisesti joko menomatkalla Lappiin tai paluumatkalla sieltä. Luulenpa, että tämän kerran jälkeen muistan käyneeni Kalajoella. 😆

Jälkihuomautus: voin kertoa, että oli mukava päästä saunaan.