Vaarallisissa maisemissa

Olen näköjään aivan hurahtanut patikointiin, ja huomasin jo haaveilevani patikointireissusta Keski-Eurooppaan. Koska en ole sitä haavetta (kai) ihan lähiaikoina toteuttamassa, päätin toteuttaa toisen haaveeni ja käydä patikoimassa Kolilla. Minua on houkutellut Kolilla jo pitkään seitsemän kilometrin mittainen Mäkrän polku, mutta koska reittiä sanotaan vaativaksi, en ole uskaltanut käydä patikoimassa sitä aiemmin. Lapin patikkareissujen jälkeen olen kuitenkin saanut aimo annoksen lisää rohkeutta ja uskoa jaksamiseeni, enkä osaa pelätä enää minkäänlaisia patikkareittejä.

Äiti lähti mukaan mutta odotteli Kolin luontokeskuksessa ja Ukko-Kolin näköalapaikalla sen ajan, kun minä kävin kiertämässä Mäkrän polun.

Ensiksi kävimme kuitenkin syömässä Kolinportin Nesteellä pientä välipalaa.

Ei jatkoon.

Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli Kolin parkkipaikka, joka ei ollutkaan Kolin huipulla vaan alempana mäessä. Parkkipaikalta piti ottaa automaattihissi ylös Kolille.

Kolin luontokeskuksesta olisi saanut varmaankin karttoja Kolin patikkareiteistä, mutta en malttanut käydä hakemassa sellaista, vaan säntäsin polulle kuin hirvi. Reitti olisi varmasti hyvin merkitty, ja jos tulisi tenkkapoo, katsoisin reittiä matkalla netistä!

Mäkrävaara 3. No sinnehän mie oon just menossa.

Mäkrän polku on merkitty vihreällä. (Kuva: Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas.)

Ensimmäiseksi piti kuitenkin poiketa polulta sen verran, että kävin vilkaisemassa maisemia Ukko-Kolin ja Akka-Kolin huipuilta. Oli todella kaunis ja tyyni loppukesän/alkusyksyn päivä, ja moni muukin oli keksinyt lähteä Kolille. Yksin ei siis tarvinnut todellakaan näillä kallioilla kiipeillä.

Voivatko maisemat enää tämän suomalaisemmiksi tulla!

 
Mäkrän polun varrella on monta kivaa aukeamaa, ahoa. Niistä ensimmäinen on Mäkränaho.

Jokaisen patikoijan toiveuni: hirveä lauma ihmisiä.

Sitten alkoi nousu Mäkrävaaralle. Reitti on luokiteltu haastavaksi korkeuserojen takia, mutta jos on kiivennyt Saanalle, Mäkrävaaralle nousu sujuu leikiten. Hien saa kyllä hyvin Mäkrävaarallakin irtoamaan, jos etenee kohtalaisen reipasta tahtia.

Maisemat Mäkrävaaran laelta kuitenkin palkitsevat vaivan.

Täällä Eero Järnefeltkin on maalannut kuuluisan taulunsa Maisema Kolilta, ja kyllähän nämä maisemat inspiroivat vaikka minkälaiseen taideteokseen.

Mäkrävaaralta opasteet loppuivat kokonaan, joten oli aika kaivaa kännykkä esiin. Kävi kuitenkin niin hassusti, että netti ei toiminut jostain syystä ollenkaan. Olisi ehkä sittenkin kannattanut hakea se kartta!

Minulla ei ollut aavistustakaan, olinko oikealla polulla, mutta ei auttanut muu kuin jatkaa eteenpäin. Muistelin, että polun olisi pitänyt kääntyä takaisin kohti Kolia, mutta polku jatkoi aina vain suoraan, ja epätoivo meinasi iskeä. Onneksi - ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua - polku erkani kahdeksi, ja toinen poluista kääntyi oikealta tuntuneeseen suuntaan.

Tapasin risteyksessä epätietoisen pariskunnan, joka kyseli minulta, olinko varma siitä, minne olin menossa. Juu en. Pariskunnalla oli kartta, mutta silti hekään eivät olleet varmoja suunnasta. Päivittelimme yhdessä opasteiden puuttumista, mutta päättelimme lopulta, että oikealle kääntyvä polku vei takaisin Kolille.

Ikolanahon vuokratupa ja tulistelupaikka.

Kolin maisemat ovat hulppeat jokaisen huipun laelta, mutta itseäni miellytti jostain syystä eniten Paha-Koli.

Kaltevat silokalliot olivat huikea näky, puhumattakaan Paha-Kolin maisemista.

Ei siis tarvitse lähteä Lappiin asti, jos haluaa ihailla kotimaan huikeita maisemia!

Minä taidan nyt ruveta katselemaan, millaisia patikkareittejä Keski-Euroopasta löytyisi...