Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


torstai 16. helmikuuta 2023

Peruspäivä

Täällä on arki asettunut taas uomiinsa. Päivät alkavat muistuttaa hyvin paljon toisiaan, mikä tarkoittaa ehkä sitä, että kohta on päästävä seikkailemaan jonnekin. Aamuni ovat alkaneet tähän asti aina dosa-lätyillä, vaikka toin minä mukanani kaksi pakettia Weetabixejakin. Ne eivät ole kuitenkaan jostain kumman syystä oikein houkutelleet, ja paketit ovat vielä avaamatta. 😆 

Näitä kun vetäisee aamulla kolme, niin hyvin jaksaa lounaaseen asti.

Aamiaisen jälkeen rupeamme anopin kanssa tekemään keittiöhommia. Anoppilassa on pääpaino kasviruoassa, mutta minun täällä ollessani pöydässä nähdään tavallista useammin kalaa, kanaa ja katkarapuja, koska anoppi tietää, että tykkään ei-kasvisruoasta. Kasvisten käsittelyssä on aina oma hommansa, mutta kun kaikki on pilkottu, ruoka valmistuu yleensä aika nopeasti. 

Erilaisia lehtivihanneksia työn alla.

Okraa pilkkomassa.

Kotiruoka on hyvin erilaista kuin ravintolaruoka, paljon kevyempää ja – jos ihan totta puhun – myös parempaa. Kotiruokaa pystyy syömään loputtomiin, mutta ravintolaruokaan kyllästyy (tai ainakin minä kyllästyn) muutamassa päivässä. Tykkään autella keittiöhommissa jo senkin takia, että tuntuisi hirveän nololta olla tekemättä mitään ja odottaa vain valmista nenän eteen, kun anopillakin on jo ikää, ja keittiössä seisoskelu aiheuttaa hänelle erinäisiä kipuja. Valitettavasti meillä on anopin kanssa vain aivan päinvastainen logiikka keittiöhommissa: anopin mielestä työt pitää tehdä hitaasti, jotta ajankulua riittää pidemmäksi aikaa, ja minusta taas hommat pitää tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta pääsee kivempien asioiden pariin. Tänään anoppi tokaisi minulle, että "annan minä sinulle minkä homman tahansa, niin se on viidessä sekunnissa tehty". 😆 Anoppi valmistaa yleensä koko päivän ruoat aamupäivällä, ja illalla tehdään korkeintaan phulka-leipiä ja keitetään illalliselle riisiä.

Opiskelen samalla hieman uusia reseptejä, sillä löysimme viime vuonna Espoosta mainion intialaisen ruokakaupan, josta saa tosi hyvin kaikenlaisia intialaisen keittiön kasviksia. Joidenkin kasvisten käyttö on minulla aika rajoittunutta, ja osaan tehdä niistä vain muutaman ruoan, mutta onneksi anopilta saa lisää ideoita.

Yksi uusi ohje rumpukepeille.
Minun ja anopin laittaessa ruokaa kotiapulainen tiskaa keittiön yhteydessä olevassa pyykki-tiski-varastohuoneessa, siivoaa (lähinnä siis lakaisee ja luuttuaa lattiat, mutta tarpeen mukaan pesee myös vessat jne.) sekä pyykkää. Pesukoneessa pestävät pyykit anoppi pesee itse koneella, mutta käsipyykin hoitaa kotiapulainen – ja käsipyykkiä riittää, sillä sareja ei voi pestä koneessa. Lisäksi sareihin laitetaan pesun yhteydessä tärkkiä, jolla on monta tehtävää. Tärkki vähentää ryppyisyyttä, saa sarit näyttämään paremmilta ja uudemmilta ja myös suojaa kangasta, mikä takaa sareille pidemmän käyttöiän.

Anopilla on jo työt tehty, ja on aika katsella tv-sarjoja. Kotiapulainen pesee parvekkeella sareja.

Eilen projektina oli murukku-suolapalojen valmistus. Murukkut ovat minun suurta herkkuani, joten anoppi päätti valmistaa niitä estelyistäni huolimatta. Kotiapulainen paistoi herkut, ja anoppi toimi työnjohtajana. 

Murukkutaikina puristetaan tuommoisen muotin läpi kuumaan öljyyn.

Sitten taikinan annetaan paistua hetki.

Valmiita murukkuja.

Murukkuja lautasellani.

Kun murukkuja nyt kerran on, niin kai minun täytyy niitä syödäkin, vaikka periaatteessa yritän hieman katsoa, mitä tungen suustani sisään – huonolla menestyksellä! Olin ottanut Suomesta mukaani pahan päivän varalle taas Maraboun 300 gramman suklaalevyn, ja sunnuntai-iltana kävi perinteiset, eli vetäisin koko levyn kerralla napanderiin. En voinut jälkeenpäin muuta kuin ihmetellä, että miksi. Siksi, kun sitä oli?

Tänään sain maistaa elämäni ensimmäisen kerran jakkihedelmää, kun se oli vihdoin kypsynyt sopivaksi (siltä sunnuntain hedelmätarhakeikalta). Autonkuljettaja leikkasi hedelmän auki, ja sisältä se näytti tältä:

Syötävä osuus eli pienet pallurat, joiden keskellä on siemen, kaivettiin hedelmän keskeltä.

Jakkihedelmä oli minusta yllättävän hyvää, ja mausta tuli mieleen ensimmäiseksi jäätelö!

Sanomalehti sopii uskomattoman moneen tarkoitukseen, kuten olen joskus aiemmin kirjoitellutkin, mutta tänään yllätyin, sillä vielä löytyi käyttötarkoitus, johon en ollut ennen törmännyt. Sanomalehti sopii nimittäin näköjään myös lasipöytien pyyhkimiseen ja kiillotukseen. Kotiapulainen ruiskaisi ennen lattianpesua ämpäristä hieman vettä sohvapöydälle ja pyyhki hetken päästä pöydän rutatulla sanomalehden palasella. Kätevää.

Iltapäivällä noin neljästä eteenpäin alkaa suosituin kyläilyaika, ja maanantaina kylässä kävivät autonkuljettajan vaimo ja heidän kymmenkuukautinen tyttärensä. En meinannut uskoa korviani, kun kuulin, että autonkuljettaja oli antanut lapselleen anopin nimen! Autonkuljettajan vaimo oli ollut asiasta eri mieltä, mutta mies oli pitänyt päänsä ja vaatinut, että lapsen pitää saada anopin nimi. Liikuttavaa. ❤

Lapsi ei pelännyt minua yhtään, vaikka olenkin ulkomaalaisena vähän erinäköinen. Yleensä pidän vieraisiin lapsiin kohteliasta etäisyyttä, mutta tätä lasta teki jostain syystä mieli pitää sylissä ja kanniskella edestakaisin. Esittelin tytölle parvekkeelta tietysti myös tiellä tööttäilevät autot ja hiekkakasan päällä makaavat koirat.

Koiria on kuusi, ja ne makaavat välillä kaikki saman hiekkakasan päällä, välillä levittäytyneenä pitkin pihaa. Hiekkakasat ovat tuossa anoppilan parvekkeen edessä olevalla tyhjäksi raivatulla tontilla, johon tulee kuulemma puisto. Saapa nähdä, miten puiston kanssa käy...

Autonkuljettajan vaimo ja tytär viihtyivät täällä melkein kolme tuntia, ja annoin heidän mukaansa paketillisen Fazerin suklaita sekä vähän rahaa. Fazerin suklaat ovat muuten olleet todella suosittuja kaikkialla maailmassa, ja moni osaa jo pyytääkin niitä tuliaisiksi. Minustakin suomalainen suklaa on maailman parasta – vaikka itse fanitankin Marabouta. 😆

Tiistai-iltana autonkuljettajalla oli menoa, joten minä kävin hakemassa ukkelin toimistolta. Totesin, että en välttämättä haluaisi mitään tilapäistä autonkuljettajan pestiä itselleni, kuten toissa vuonna, kun autonkuljettajan käsi oli operoitu. Hyderabadin liikenne on lisääntynyt räjähdysmäisesti, ja ruuhkissa istuminen kysyy aikaa ja kärsivällisyyttä. Ruuhka-aikojen ulkopuolella edestakaiseen matkaan toimistolle menee puolisen tuntia, mutta nyt aikaa meni tunti ja kymmenen minuuttia.

Tässä istun enkä muuta voi.

Kuten taisin jo kertoakin, Hyderabadia rakennetaan todella vimmaisesti, ja nimenomaan ylöspäin. Kun rakennetaan korkeita tornitaloja, väestöntiheys kasvaa, mikä tarkoittaa myös sitä, että autojen määrä lisääntyy. Kun teitä ei voi leventää, lopputulos ei voi olla mikään muu kuin jäätävät ruuhkat. Minulta ovat ajohalut kadonneet ihan kokonaan, ja istun mielelläni vain kyydissä, jos joku muu ajaa. Piti vielä nähdä tämäkin päivä! 😆

Iltasella – joko auringon laskiessa tai päivällisen jälkeen – monet intialaiset tykkäävät käydä kävelyllä, joko puistoissa tai omilla asuinalueellaan. Tämän asuinalueen ympäri kiertää tie, ja kierroksella on mittaa ehkä 400–500 metriä. Ihmiset heittävät sitten tätä rundia, kuka kuinkakin monta kertaa.

Asuinalueen naisia iltakävelyllä.

Iltakävelyllä ukkelin kanssa.

Ainakin yksi liskokuva pitää laittaa joka Intia-käynnillä. Tämä tyyppi tarkkaili minua parvekkeemme seinältä, kun ripustin pyykkejä.

Kun kuvasin tätä lintua (mikä lienee), viereeni pysähtyi skootteri, ja sitä ajanut mies kysyi, haluaisinko gheetä (kirkastettua voita). En ollut ihan varma, olinko kuullut oikein, ja piti varmistaa mieheltä, että oikeinko tosiaan tämä oli kysynyt, haluaisinko gheetä. Sitten huomasinkin skootterin kyydissä kaksi teräspurnukkaa, joissa oli ilmeisesti sitä gheetä. Sanoin, että en tarvitse gheetä, koska olen täällä vain käymässä, jolloin mies halusi tietää, missä asun. Vastasin jotain epämääräistä, mutta mies ei antanut periksi, vaan sanoi, että jos en kerran itse tarvitse gheetä, voisinko mennä kysymään anopiltani, tarvitsisiko tämä gheetä. En ollut aikeissa palata vielä anoppilaan, ja pienen vänkäämisen jälkeen mies antoi viimein periksi ja lähti menemään ghee-purkkeineen.

Jos olen liikkeellä ihan lenkkeilymielessä, menen läheiseen Durgam Cheruvun puistoon, josta kirjoittelinkin jo toissa syksynä. Silloin koko järven ympäri kiertävä kävelyreitti ei ollut vielä valmis, joten nyt piti lähteä katsastamaan, mikä oli kävelyreitin tilanne tällä hetkellä.

Puisto oli alkumatkasta hyvin samanlainen kuin toissa vuonnakin, mutta järvi oli ehkä vähän rehevöityneempi kuin muistin.

Veneajelut järvellä näyttävät olevan edelleen suosittuja.

Mulla oli taas Suomi-paita päällä. 
Sillan alle oli tullut vuokraamo, josta sai vuokrata mm. kajakkeja ja SUP-lautoja.

Taloja järvinäköalalla.

Järven pohjukassa näkyi kuitenkin jotain, mitä ei toissa vuonna ollut. 

Näytti siltä, että moskeijan tienoille oli rakennettu jonkinlainen silta. Lähempi tarkastelu paljasti, että näin tosiaan oli. 

Moskeija oli jätetty paikoilleen – totta kai, koska täällä ei saa kajota mihinkään uskonnollisiin rakennuksiin, olivat ne miten omituisia kyhäelmiä tai miten hirveitä rotiskoja tahansa – ja silta oli tehty kiertämään moskeija järven puolelta. 

Katsoin ensin, onko moskeija enää käytössäkään, mutta ainakin pihalla istui mies, ja portit olivat auki, joten moskeija on kai edelleen toiminnassa. 

Mikä ihmetytti minua kaikkein eniten oli se, että myös sortunut moskeija oli jätetty paikoilleen, ja silta kiersi senkin.

En voi käsittää, miksi tuota hirvitystä ei ole voitu purkaa. Toisaalta Intiassa on monta muutakin asiaa, joita en voi käsittää, eivätkä ne ihmettelemällä siitä miksikään muutu. 😆

Yllätyksekseni järven ympäri kiertävä kävelyreitti oli valmis melkein loppuun asti, ja vain aivan loppupätkä puuttui.

Kartalta saa ehkä paremman käsityksen reitistä. 

Moskeija (Masjid) on tuossa ihan alareunassa.

Pähkäilin pitkään, mikä lintu tämä mahtaa olla, ja tulin siihen tulokseen, että ehkä smyrnankalastaja (white-throated kingfisher).

Näköalapaikka.

Loppupätkä oli käveltävä tien vierustaa.

Anoppilan lähikauppa eli Ratnadeep.

Loppuun vielä video Durgam Cheruvun puiston edessä olevista ruokakärryistä, jotka ilmestyvät paikalle aina iltaisin. Tuoksut ovat huumaavan ihanat! Video ei ole mikään katseluelämys johtuen siitä, että jouduin puikkelehtimaan pysäköityjen autojen ja ihmisten seassa, ja valotkin heijastuvat paikoitellen tyhmästi puhelimeen.


Näkemisiin! 

😘

40 kommenttia:

  1. Kävelin kotiin töistä, istahdin sohvalle kahvikupposen kanssa ja avasin tabletin. Jee, Kukkapillin uus Intiapäivitys on täällä!! 😍
    Voi vitsit miten kiinnostavaa!!
    Mua kiinnostaa ruokien teko, siis kuvat, joissa just tommosia pilkottuja aineksia. Ja eksoottiset hedelmät ja mitäs ne tippaleivän näköset olikaan! Voin vain arvailla miltä ne maistuu. 😋
    Mutta tiiätkö myös kaikki tämmönen ihan tavallinen; että anoppi katsoo tv-sarjoja ruoanlaiton jälkeen (anopin mietteet ruoanlaitosta ja että se on kivaa ajankulua!), se mitä kotiapulainen tekee. (Kuka hän on, minkä ikäinen, onko ollut kauan siellä töissä, onko tavallista, että perheessä on kotiapulainen ja onko tavallista, että joku menee kotiapulaiseksi jne… ihan kaikki tuommonen kiinnostaa! Ja tietty, että mitä töitä hän tekee, onko läheinen perheelle, jutteleeko hän teille paljon, vai kuuluuko hänen olla hiljaa jne jne.)
    Myös on kiinnostava lukea tuollaisista maan tavoista, kuin että mitään uskonnollisia rakennuksia ei saa purkaa ym.
    Enpä ihmettele, että Fazerin suklaa menee kuin kuumille kiville, onhan se maailman parasta suklaata! 😄 (mun mielestä) Entä salmiakki tai lakritsi?
    Tosta sanomalehtiniksistä oon kuullu joskus. Juttelin 90-luvulla erään naisen kanssa, joka oli muistaakseni Saksassa törmännyt siihen, että hotellin ikkunoita pestiin jääkylmällä vedellä ja lopuksi ikkuna pyyhittiin rutatulla sanomalehdellä. Tuli kuulemma todella hohtavan kiiltävää jälkeä! Tosin siihen voi ehkä vaikuttaa sanomalehden raaka-aineet. Suomessakin lehtimatsku on muuttunut viime vuosikymmeninä aika lailla.
    Hei, jos saa esittää toiveen, niin haluaisin nähdä sisäkuvia ruokakaupoista! (Miksei muistakin kaupoista, mutta eniten tavis marketeista ym missä nyt käyttekin!) Mun lempipuuhaa on ulkomailla (ja jo ihan Suomen eri kolkissakin, joissa on kuin olis ulkomailla) mennä fiilisteleen ja ihmetteleen ruokakauppoihin. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kuulla, että postaus oli odotettu! <3 Ja hauska kuulla, että ruoantekojutut ja -kuvat kiinnostavat. Itselleni ne ovat niin arkipäivää, että harvemmin tulee enää otettua kuvia tai ajateltua edes, että ne saattaisivat kiinnostaa jotakuta. 😊

      Kotiapulaisjutuista olen kirjoitellut aiemmin, mutta koska en jaksa etsiä vanhoja postauksia, vastaan tässä kysymyksiisi lyhyesti. Kotiapulaisen käyttäminen on todella tavallista, koska arjen pyörittäminen täällä on paljon työläämpää kuin esim. meillä Suomessa. Ruoanlaittoon ja tiskeihin menee monta kertaa enemmän aikaa, pitää tehdä suolapaloja ja makeisia, pyykkeihin menee niihinkin paljon aikaa, kuten myös siivoukseen, jota pitää harjoittaa joka päivä, tai muuten on jalkapohjat mustana. Lisäksi kotiapulaisia tykätään käyttää senkin takia, että sillä tavalla voidaan antaa työpaikka sitä tarvitsevalle. Tämä nykyinen kotiapulainen on siis autonkuljettajan äiti, joka on leski ja eläkkeellä, ja hän saa kyllä (pientä) eläkettä, mutta lisätulo on erittäin tervetullut asia. Kaiken lisäksi hän tekee työnsä paljon paremmin kuin edellinen kotiapulainen, joten win-win. 😊 Hyvin paljon riippuu perheestä, millainen suhde perheellä on kotiapulaiseen ja muuhun työväkeen (esim. autonkuljettaja), ja tietysti myös ihan henkilökemioistakin. Anoppilassa kotiapulaiset saavat todellakin puhua, mutta useimmiten he puhuvat vain naisväen kanssa (nais-miesjako on Intiassa monessa asiassa vielä erittäinkin selvä). Ja palvelusväki osaa kyllä lukea tilanteita ja ihmisiä, ja siitä syystä he tietävät, mitä sopii sanoa, kenelle ja milloin. Anopilla on aina hyvin välitön suhde palvelusväkeen, ja ukkeli on autonkuljettajalle todella läheinen (autonkuljettaja tekisi ukkelin puolesta varmasti melkein mitä vain). Sen sijaan appiukko pitää etäisyyttä palvelusväkeen ja usein jopa ärähtää autonkuljettajalle. Itselleni kotiapulais- ja muu palvelusväkiasiat ovat olleet aina vähän vaikeita, koska en ole tottunut siihen, että ihmiset ovat millään lailla eri asemassa. (Palvelusväkihän ei esimerkiksi koskaan syö samoilta lautasilta kuin isäntäväki tai istu tuoleilla, vaan he joko seisovat tai istuvat lattialla.) Mutta autonkuljettaja on minullekin todella läheinen – melkein kuin intialainen veli 😊 – sillä hän on ollut perheessä jo niin pitkään.

      Hih, en ole tarjonnut salmiakkia tai lakua koskaan intialaisille tai kenellekään muullekaan, koska mulla on vahva tunne, että suosio ei olisi kovin suuri. :-D En tykkää niistä itsekään...

      Tuo on muuten varmaan ihan totta, että sanomalehden materiaali on muuttunut Suomessa vuosien saatossa! Täällä Intiassa materiaali on varmaan samaa, mitä on käytetty iät ja ajat, ja siksi sanomalehti on niin monikäyttöistä. Päivän lehti on joskus lähtenyt uusiokäyttöön (lähinnä siirtynyt keittiöön), ennen kuin olen ehtinyt edes vilkaista sitä. :-D

      Ruokakaupoistakin olen postaillut kuvia, ja yksi sellainen postaus löytyy täältä. Toki yritän muistaa ottaa uusiakin kuvia ruokakaupoista niissä käydessäni. Vielä en ole käynyt kuin kerran pikaisesti tuossa Ratnadeepissä. Minäkin tykkään muuten kuljeskella ulkomailla ollessani ruokakaupoissa! Jostain syystä se on ihan hirveän kiinnostavaa. 😊

      Ja postaustoiveita saa aina esittää! <3

      Poista
    2. On se Saksassa edelleenkin ihan yleistä kiillottaa ikkunat pesun jälkeen sanomalehdellä.

      Poista
    3. Kiva, että kerroit, Allu! <3

      Poista
    4. Isävainaa käytti aina sanomalehtiä ikkunoiden pesussa. Olen itsekin tehnyt niin. :D

      Poista
    5. No onhan se munkin sitten kokeiltava tuota kikkaa! :-D

      Poista
  2. Kiitos taas tästä! Olipa ihanan pitkä, paljon hyviä kuvia ja loistavia havaintoja arkielämästä. Siitä tykkään! Sinulla on kyllä silmää noille pienille asioille, joita monet eivät huomaa tai eivät kiinnitä huomiota.
    Kuinka vanhoja sinun appivanhemmat ovat? Mielenkiintoista tuo, että anopppisi tekee noita juttuja vaikka olen käsittänyt, että olisi varaa olla tekemättäkin.
    Tuo ruuhka on kyllä jäätävä! Miten siellä voi kulkea ollenkaan?

    Hauskoja päiviä edelleen siellä ja odottelen taas seuraavaa pläjäystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että pidit postauksesta, eikä se ollut mielestäsi liian pitkä! Minusta tuntuu, että olen kirjoittanut samat arkijutut jo moneen kertaan vuosien saatossa, mutta sitten ajattelen, että joukossa on varmasti paljon sellaisia, jotka eivät ole seuranneet blogiani aikojen alusta (varmaan aika harva on! :-D), ja kyllähän asiat unohtuvatkin, ainakin itseltäni.

      Appiukko on 78 v. ja anoppi muutaman vuoden nuorempi. Juuri tänään juttelimme ukkelin eteläamerikkalaisten kollegoiden kanssa siitä, miten uskomattoman nuorekas ja aktiivinen appiukko on ikäisekseen. Mutta se on varmasti hänellä geeneissä, sillä hänen isänsä eli 106-vuotiaaksi! Palaan tähän asiaan luultavasti (muistaessani!) vielä myöhemmin.

      Anoppi voisi tosiaan palkata halutessaan kokin (ja niin hän tekeekin, jos vieraita on paljon), mutta ruoanlaitto on hänelle ajankulua ja pitää anopin aktiivisena. Ja varmaan se anopin laittama ruoka on kumminkin parasta niin aviomiehelle, pojalle kuin suomalaiselle miniällekin. 😊

      Ruuhkat ovat muuttuneet todella kauheiksi, enkä uskalla ajatella, miten pahaksi tilanne lähivuosina vielä muuttuu. Ei kiinnosta lähteä yhtään mihinkään autolla, jos se tarkoittaa sitä, että pitää olla liikkeellä ruuhka-aikaan...

      Poista
  3. Ai että!! Tällaisista jutuista tulee lomamieliteko.
    Ihania ruokajuttuja, kuola alkoi valua... vaikka resepti olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Luulen ymmärtäneeni siitä jotain, mutta enpä lähtisi tekemään. =)
    Minä jäin miettimään osaisinko istua katsomassa TV:tä sillä aikaa kun kotiapulainen siivoaa. Tästä syystä en ehkä ole kyennyt hankkimaan siivoojaa käymään edes silloin, kun olisi tarve, koska todennäköisesti stressaisin niin paljon, että pitää siivota ennen siivoojan tuloa....

    Melkoiset ruuhkat!! Mutta tosi kaunis kävelyreitti. Ja gekko ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin mun resepteistä ymmärtääkään kukaan muu kuin minä itse. :-D Kielet ovat aina sekaisin, joistakin ruoka-aineista käytän vain lyhenteitä, ja valmistusprosessin vaiheet on erotettu vain viivoilla...

      Yksi syistä, miksi en koskaan käyttänyt Intiassa kotiapulaista, on juuri tuo, että minua ahdistaa itse vain olla, jos joku toinen siivoaa! Tekee mieli piiloutua kaappiin tai jotain. :-D Mutta sitäkään ei voi tehdä, koska kotiapualaisia pitää (varsinkin työsuhteen alussa) pitää silmällä ja katsoa, että he tekevät työnsä kunnolla.

      Tuo sama gekko (tai oletan, että se on se sama) on joka ilta parvekkeellamme, mutta tänä iltana säikäytin onnettoman, kun menin parvekkelle ryminällä... En ymmärrä, miten olen voinut joskus pelätä gekkoja!

      Poista
  4. Oih, miten kiinnostava postaus! Minua ilahduttaa erityisesti päästä kurkistamaan anoppisi keittiöön, että mitä siellä valmistetaan.

    Fazerin suklaa on kyllä erinomaista. Nyt en muista, että oliko se 2000-luvun alussa jolloin maailman myydyin tax free suklaa muutaman vuoden ajan oli joku Fazerin konvehti, todennäköisesti Fazer Mint. Niihin myyntivolyymeihin ei pääse ihan vaan Helsinki-Vantaan tai laivojen suklaan myynnillä:) Ymmärtääkseni sittemmin ykköspaikka on menetetty.

    Ehdotan edelleen seuraavaan ravintolapäivään Sadun intialaista pop up keittiötä. Lupaan tulla jo ennen avaamista jonottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit ja että anopin keittiössä syntyvät herkut kiinnostavat. 😊

      Mielenkiintoinen tieto tuo Fazer Mint -juttu! Samalla se pisti hymyilyttämään… Meillä on nimittäin aina (Suomessa siis) keittiön tason päällä yhdessä kulhossa erilaisia Fazerin suklaita, ja kerran olin poissa kotoa (oisko ollut Savonlinnassa), ja ukkelilla oli pippalot intialaisten kavereidensa kanssa. Kun tulin kotiin, kulho oli tyhjennetty suklaista, mutta kaikki Fazer Mintit oli jätetty syömättä. :-D Eli intialaiseen makuun minttusuklaa ei tunnu ainakaan olevan.

      Meikäläisen pop up -keittiö on teoriassa oikein hyvä ajatus, mutta käytännössä ei ehkä niinkään. ;-D

      Poista
  5. Olipa kiva arkikuvaus Intiasta! Mä ensin luin, että anoppi teki sulle murkkuja, mut ei sit onneks kuitenkaan. Näyttää vähän tippaleivältä. Toivottavasti maistuu paremmalta.
    Ja kyllä mä ennemmin tuota järveä kiertäisin kun 400m lenkkiä ympäri. Ihanat maisemat etenkin tolleen auringonlaskun aikaan. En muista olenko kysynyt tätät aiemmin, mutta onko siellä ihmisillä lemmikkejä? Esimerkiksi koiria? Kuvissa ei ainakaan näy koiranulkoiluttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no ei onneksi sentään murkkuja. :-D Tippaleivätkin ovat minusta hyviä, mutta murukkut ovat vielä parempia.

      Sama mulla, että ennemmin kierrän järveä kuin jotain tylsää samaa lenkkiä. Kyllä täällä ihmisillä lemmikkejäkin on, lähinnä koiria, mutta tosi vähän verrattuna esim. Suomeen. Taisin nähdä tuon kierrokseni aikana yhden koiranulkoiluttajan, ja muistan sen siitä, että mietin, pitääköhän koiristakin maksaa sisäänpääsymaksua. Puistoon sisäänpääsy maksaa siis 10 rupiaa (n. 11 senttiä). Appivanhemmillakin oli ennen Nelloressa Soni-koira, mutta se siirtyi koirien taivaaseen. Kissoja en ole nähnyt täällä kenelläkään lemmikkinä, mutta villikissoja kyllä on. Ja kulkukoiria on valtavasti.

      Poista
  6. Ulrika50v.blogspot.com16.2.2023 klo 22.21

    Toi ruuhka näyttää todella ruuhkalta !
    Anopilla on kyllä "kissan päivät " maistuis mullekkin 🤗
    Kivoja ja mielenkiintoisia kuvia ....❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkat ovat todella turhauttavia. :-( Mieluummin käytän vaikka metroa ja omia jalkoja kuin istun ruuhkassa...

      Kivaa loppuviikkoa, Ulrika! <3

      Poista
  7. Mitä tuohon murukkutaikinaan tulee? Täällä on ihan samannäköisiä naposteltavia jotka on tehty jauhetusta kikherneestä.
    Minä olen aina ikkunani pesun lopussa kuivannut sanomalehtipaperilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi laittoi kikhernetaikinaan riisijauhoja, jauhettua maapähkinää, öljyä ja mausteita (mm. jeeraa ja chilijauhetta). Tuontyylisiä naposteltavia saa varmasti monestakin paikasta maailmasta. :-)

      Ja hauska kuulla, että sanomalehtikikka on sinulle vanha tuttu!

      Poista
    2. Anteeksi piti siis sanomani murukkutaikinaan! Kikherneitä taikinaan ei siis tullut!

      Poista
  8. Onpa taas mukava matkata kanssasi maailmalle. Itse kun en käynyt missään. (No joo.. lasten kanssa Ruotsissa)
    Nuo lentokoneen nousut ja laskut on sykähdyttäviä! Kerran pyysin sinua laittamaan kuvia lentokoneen sisältä ja laitoitkin. Kiitos.
    Ja tuo elämä siellä Intiassa on kanssa mukavaa seurattavaa.

    En nyt saa laitettua sinulle viestiä muuta kuin anonyymina.
    Olen kuitenkin mummo Keski-Suomesta




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Mummo Keski-Suomesta! Bloggerin kommentoinnissa on valitettavan usein ongelmia, mutta kiva että jätit viestin siitä huolimatta!

      Minullekin varsinkin lentokoneen nousut ovat edelleen sykähdyttäviä, vaikka olen lentänyt aika paljon. Kuinkakohan monta lentoa pitäisi lentää, etteivät ne enää tuntuisi missään?

      Kivaa viikonloppua sinulle! <3

      Poista
  9. En osaa taaskaan mitään sanoa ja siksi hiljaa luen. Tai nyt tuli pakottava tarve ilmoittaa, että ilolla luen aina blogiasi, vaikken mitään kommentoisikaan. Ehkä tulee taas kausi, kun on enempi “puheripulia” :D Mutta siis nyt nautin vain lukemisesta <3

    Ihanaa aikaa sinulle Intiassa! Olisi ihana päästä kiertämään tuo järvi. Minusta se sortunut moskeija on ihana – onneksi ei ole purettu pois :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etpä arvaakaan, miten kommenttisi ilahdutti. <3 Ihana kuulla, että olet kuitenkin menossa mukana, vaikka hiljaakin. :-) Aina ei tosiaan jaksa jättää puumerkkejä käynnistään, eikä tarvitsekaan.

      Minäkin olisin ehkä saanut sortuneesta moskeijasta jotain iloa, jos sitä olisi edes päässyt tutkimaan sisältä. Nyt tuossa ei ole paljon muuta kuin seinät jäljellä. Tuon kävelyreitin loppupäässä oli muuten vielä toissa vuonna tyhjillään oleva ravintola, Something Fishy, jota en viimeksi uskaltanut mennä tutkimaan. Pelkään täällä mennä sisään tyhjiin rakennuksiin, kun pelkään käärmeitä. Ne kun eivät ole Intiassa mitään pikku matosia. :-D Nyt olisin ehkä saattanut rohkaista mieleni ja mennä tutkimaan ravintolan raunioita, mutta rakennus olikin purettu pois! No, ehkä hyvä niin.

      Poista
  10. Kuola valuu ruokakuvia katsellessa, näyttää ja kuulostaa niiiiin hyvältä! Oon seurannut sun blogiasi vasta vähän aikaa ja nämä ovat ensimmäisiä lukemiani Intia-postauksia sulta, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä ja nautin suuresti näiden elämänmakuisten pläjäysten lukemisesta. Ihanaa reissua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana kuulla, että tykkäät Intia-jutuista, Kirsi! <3 Se kannustaa kirjoittelemaan näitä, kun tietää, että on yksikin ihminen, jota kiinnostaa. 😊 Ja kiitos hyvän reissun toivotteluista. Minä puolestani toivottelen sinulle kaunista, virkistävää ja lempeää viikonloppua! <3

      Poista
  11. Something Fishy - on siinä ravintolalla nimi. kuinkahan suomessa menestyisi ravinteli "Ihme töhnää" tai "Tosi epäilyttävää". Murukku näyttää ihan kuin siinä olisi murkkuja.

    Intialaiset ruuat kuulosta jänniltä, Toki tikka masala kuulostaa joltain rantaruottalaisten ruualta, från masaby. Ehkä ne hurrit paistaa valkoselkätikkoja, tarjotaan kenties kera valkokastikkeen.

    Noita intialaisia mausteita aikoinaan käytti se yksi juoppo TV-kokki, siltä opin mm. mausteiden paistamisen. Siis pannuun, kuumaan, ensin mausteet. Okraakin se hemmo mainosti, maistui lähinnä pavuilta - ei vakuuttanut. Briteillä on osa keittiötä omittu intiasta, curryt ainakin. Haggis sentään on ylämaalta.

    Kuinkahan mämmi menestyisi intiassa? Onhan se ihan kasvisruokaa. Tai lanttukukko.

    Matkajuttuja eksoottisista paikoista on kiva lukea, ei tarvitse itse istua vuorokausikaupalla koneessa , eikä ole riskiä saada uusia, mielenkiintoisia ripuleita

    ICT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Something Fishy oli kyllä todella erikoinen nimi ravintolalle, ja ravintolan ulkonäkö ja sijainti kyllä vastasivat täysin nimeään. Ei todellakaan tehnyt mieli mennä kyseiseen ravintolaan, kun paikka näytti niin epäilyttävältä. :-D Ja tuo järvikin oli aiemmin todella likainen ja vastenmielinen paikka, ja on oikeastaan vaikea uskoa, että järven ympäristö on nykyään ihan viihtyisä.

      En muuten tiedä, saako täältä tikka masalaa ravintoloista ollenkaan. Sehän ei ole aito intialainen ruoka vaan brittien kehittelemä, tai näin ainakin yleisesti uskotaan, ja moni muukin on brittien kehittelemää, kuten sanoitkin.

      Monet mausteet (lähinnä kokonaiset) paistetaan tosiaan ennen muiden aineiden lisäämistä, tai sitten ne voidaan paistaa myös ennen mausteiden jauhamista (kuiviltaan, ilman öljyä). Aromit voimistuvat ja mausteiden jauhaminen helpottuu, kun mausteet paahdetaan ensin. Täällä Etelä-Intiassa esimerkiksi (tummat) sinapinsiemenet ovat sellainen mauste, jotka laitetaan aina ensin kuumaan öljyyn ns. popun eli kokonaisena paistettavien mausteiden kanssa.

      Okra ei ole minunkaan herkkuani, vaikka syön sitä kyllä. Joidenkin ruoka-aineiden syömiseen joutuu totuttelemaan, ja joskus ajan saatossa voi alkaa jopa tykätä jostain sellaisesta, mikä oli aluksi vähän vastenmielistä, ja joistakin taas ei opi tykkäämään koskaan (okra kuuluu mulla jälkimmäisiin :-D).

      Haha, olisi kiva nähdä intialaisten ilme, jos toisi heidän eteensä mämmiä. Joku huimapäinen saattaisi ehkä maistaa sitä, mutta enpä usko, että pääsisi kenenkään suosikkilistalle. :-D

      Mulle mielenkiintoiset ripulit olisivat joskus melkein tervetulleita, kun intialainen ruokavalio saa yleensä mun vatsan kauheaan juntturaan. Tällä kertaa ei – jostain ihmeen syystä – tätä ei ole (ainakaan vielä) tapahtunut.

      Poista
  12. Iiiiiiiiiiiiiiiihana postaus!
    Ihana anoppi, ihana keittiö ja ihanat vihannekset!!
    Minä jaksaisin varmaan olla koko päivän anoppisi kanssa keittiössä...
    vaikka olen muutoin aika vikkelä - niin keittiössä aika hidas (että saan olla siellä kauemmin - se on niin mieluisa paikka! ja RUOKA - se on niin tärkeää, hih) Jotenkin tullut (vähäisellä kokemuksellani) sellainen tunne, että kaikissa muissa kulttuureissa arvostetaan enemmän ruokaa ja annetaan sille aikaa...
    Aikanaan ravintolakoulua käydessä kaikki piti sujua järjestyksessä, nopeasti jne. sellainen kokeileva kokkailu jäi kuitenkin itselleni niin mieleiseksi.
    Murukkuja - suolaista? Menin nimittäin heti googlettamaan jo ohjeen... pakko apinoida jossain vaiheessa omintakeisin ainesosin, hih...

    Vitsi miten upea lenkkimaasto... ja jollei suomalaista tunnista marimekosta, niin Suomi-paidasta vieläkin paremmin, hih...

    Vitsi miten innoissani luin/suorastaan ahmin kuvia ja kerrontaasi - aivan kuin olisin yrittänyt elää päivää Intiassa... melkein tuntuu jaloissa tuo lenkkikin... kiitos - huippuja tällaiset postaukset!! Minäkin suht tuore lukijasi - joten kaikki uutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tosi kiva kuulla, että pidit. <3 Anoppi on kyllä ihana, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että mulla on maailman paras anoppi. 😊 Hän on kuin kakkosäiti minulle. Toki joskus on ollut väärinymmärryksiäkin, mutta niistä saan syyttää pitkältä itseäni, kun en ole ilmaissut ajatuksiani tarpeeksi selvästi, vaan olen padonnut asioita sisälleni. Mutta olen ottanut opikseni!

      Mulla on ihan samanlainen tunne, että muissa maissa arvostetaan ruokaa enemmän kuin meillä. Suomessa ruoka pitää saada äkkiä pöytään, ja se on enempi polttoainetta kuin jotain pitkän kaavan mukaan rakkaudella valmistettua. Tuskin kukaan suomalainen viettää keittiössä aikaa yhtä paljon kuin intialaiset naiset, joilta saattaa kulua ruoanlaittoon päivän aikana monta tuntia.

      Tehokkuus ja nopeus olivat tosiaan valttia kokkikoulussa, ja siitä tuli vähän suorituspaineitakin. Muistan kun renssasin bataatteja ekassa työharjoittelussani ja yritin olla mahdollisimman nopea, niin hiki vain virtasi päästäni ja kuinka ollakaan – leikkasin sormeeni. :-D

      Murukkut ovat tosiaan suolaisia herkkuja. Kopioi ihmeessä idea itsellesi – olisi hauska lukea, minkälaisen version keksit! Nuo murukkut ovat mulle tosi vaarallisia (vähän niin kuin tuo Maraboun suklaa), ja söin kerrankin niitä yhdellä istumalla ison purkillisen. Mulle ei ole jaettu näissä herkkuasioissa hirveästi itsehillintää. :-D

      Mua harmittaa, kun tuossa Suomi-paidassa ei lue Finland, vaan pelkästään Suomi. Tosin tuskin siitä Finlandistakaan olisi mitään iloa, koska tosi harva täällä tietää, mikä se sellainen Finland on, ja vielä vähemmän, että missä se sijaitsee.

      Minusta tuntuu, että toistan itseäni varsinkin näissä Intia-jutuissa valitettavan paljon, joten hyvä saada muistutus, että se ei haittaa, koska moni ehkä lukee näitä asioista ensimmäistä kertaa.

      Ihanaa viikonloppua sinulle! Pus! <3

      Poista
    2. Ai niin - minä muuten yhä "kiillotan" sanomalehdellä ikkunat (silloin harvoin kun innostun niitä pesemään) - ei jää raidan raitaa ja omppupuun sato, jota ei jakseta syödä kääritään myös sanomalehtiin... laatikkoon ja pimeään varastoon.... ovat ihan tuoreita vielä joulunakin...
      Onkohan nämä niitä mummin hiljaista tietoa "osioita"? Heh...
      Jakki maistuu minustakin ihan jäätelöltä... mut ei ole kylmää, hiih...

      Poista
    3. Hitsiläinen, mun pitää kyllä kokeilla tuota sanomalehteä ikkunoiden pesuun! Vaikka aika harvoin minäkään kyseistä aktiviteettia harrastan. ;-D Jännä tuo omppujuttu... Täällähän hedelmät kääritään sanomalehteen, kun niitä halutaan kypsyttää nopeammin.

      Kylmää jakki ei tosiaan ollut, mutta toki sitä voisi pitää jääkaapissa ennen syömistä. Se näyttää kyllä pilaantuvan aika nopeasti, ja hedelmä oli muuttunut jo yhdessä päivässä (huoneenlämmössä) ihan ruskeaksi, ja anoppi heitti sen menemään.

      Poista
  13. Kiinnostava postaus, jonka äärelle palaan vielä kommentoinnin jälkeekin. Hienoja kuvia ja kuvauksia! Terveiset täältä lumisesta Kainuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Tarja! <3 Terveisiä sinne lumiseen Kainuuseen! :-) Yritin juuri katsella, onko meillä Helsingissä lunta, eikä näyttäisi olevan kuin muutama sentti. Mutta sitä on vissiin luvattu nyt viikonloppuna lisää.

      Poista
  14. Mihin mun kommentti katosi? Kysyin noista murukuista etta mista taikina on tehty. Kun taalla on tuon nakoisia jotka kikherneesta valmistettuja.
    Ja olen myos aina ikkunani pesun jalkeen kuivannut sanomalehdella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi tuli kyllä tuolla ylempänä, mutta anonyymina. Blogger elää vissiin taas ihan omaa elämäänsä... :-/

      Poista
    2. No niinpas olikin, kiitos!!

      Poista
  15. Ai että miten ihana postaus. Hauskaa, että kävelyreitti oli jo melkein valmis. Muistankin sen sun edellisen käynnin ja oli kiva verrata matkaa. Anoppilan elämästä oli myös kiva kuulla. Ja onhan se aika suloista, että autonkuljettajan lapselle annettiin anopin nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että muistat vielä edellisen kerran, kun kävin tuolla lenkkipolulla! Mulla itselläni on niin huono muisti, että piti käydä lukemassa vanha postaukseni, jotta muistin edes jotain.

      On kyllä niin sydäntälämmittävää tuo lapsen nimiasia. Autonkuljettaja on luultavasti maailman hyväsydämisin ihminen muutenkin. 😊

      Poista
  16. Minäkin muistan, kun kävit tuolla lenkkipolulla viimeksi. Huvittava tuo kiertosilta :) Mitähän juttuja täällä voisi alkaa kiertämään siltarakenteilla?
    jos minun pyykkitelineeni vieressä juoksentelisi tuollainen lisko, en taatusti vetäisi yhtään vaatetta päälleni ilman kunnon ravistelua! Olisin varmaan muutenkin melkoisen ikävä miniä sinun tilanteessasi, koska en tykkää mausteista ;)
    Tuo suklaajuttu on niin ;D Mutta miten ihmeessä sinulla säilyi ne tuliaissuklaat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, nyt vain miettimään, millaisia kiertosiltoja sitä voisi kehitellä. :-D

      Itse asiassa mulle on kerran käynytkin niin, että jätin vaatteet yöksi parvekkeelle kuivumaan, ja sitten aamulla heitin vaatteet olalleni. Yhtäkkiä rupesin ihmettelemään, että ihan kuin mun selässä kävelisi jokin, ja... arvaat varmaan loput. :-D

      No ne tuliaissuklaat säilyivät varmaan sen takia, että ne olivat Fazerin suklaita. :-D Ja kaiken lisäksi ne oli piilotettu vaatekaappiin. Poissa silmistä jne. ;-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3