Aion elää ikuisesti tai kuolla yrittäessäni.


tiistai 28. helmikuuta 2023

Koettelemuksia

Jatketaanpa siitä, mihin viimeksi jäin, eli olin palannut keskiviikkona kaupunkikierrokselta kotiin. Meillä oli ollut suunnitelmana mennä saman päivän iltana appivanhempien kanssa ulos syömään, ja suunnitelma toteutettiinkin. Minullekin oli tullut taas nälkä, vaikka olin syönyt raskaan ja myöhäisen lounaan. Appivanhemmat eivät käy mielellään ulkona syömässä, varsinkaan illalla, sillä ravintolaruoat ovat usein raskaita ja tulee syötyä enemmän kuin oli aikomus, mikä tarkoittaa sitä, että ruoansulatus joutuu koville ja yöunet kärsivät. Se on melkeinpä poikkeustapaus, jos appivanhemmat lupautuvat illalliselle. 

Suunnistimme ravintolaan nimeltä Subbayya Gari Hotel, joka on tunnettu butta bhojanam -aterioistaan. Ateria on ikään kuin buffet, mutta ruokalajit tuodaan jokaisen eteen banaaninlehden päälle, ja eri ruokalajeja on yli 30. Ravintola on kasvisravintola, joten se sopi myös appiukolle, joka syö lähes pelkästään kasvisruokaa (myös munaa ja joskus harvemmin kalaa). Ravintolan nimessä olevasta hotelli-sanasta pitää selventää sen verran, että täällä myös ravintolat ovat joskus "hotelleja". Hotel ei siis välttämättä tarkoita sitä, että siellä olisi yhtään huonetta tarjolla, eikä esimerkiksi Subbayya Gari Hotelista kannata mennä kyselemään petipaikkoja. 😆

Ensin tarjoilija pesi banaaninlehdet ja levitti ne jokaisen eteen. 

Tästä se lähtee.

Sitten tarjoilija alkoi tuoda banaaninlehdille ruokia yksi kerrallaan.

Nyt on kattaus tältä erää valmis.

Ruokia tuli aina vain lisää, ja söimme minkä jaksoimme. Appiukko putosi pelistä ensimmäisenä, sitten anoppi ja ukkeli, mutta minä yhä sinnittelin. En tiedä, miten minulla lähtikin taas niin lapasesta ja miten edes pystyin syömään niin paljon, vaikka olin syönyt raskaan, myöhäisen ja lihapitoisen lounaan. Imuroinkin naamaani lähes kaiken, ja ukkeli vitsaili, että et sentään sitä banaaninlehteä syönyt. 😆

En kuvannut kaikkia ruokalajeja jo siitäkään syystä, että oikea käteni oli kaiken maailman soosseissa, eikä silloin viitsi oikein räplätä kännykkää. Podit eli jauheet piti kuitenkin kuvata, koska niille piti tehdä riisiin "pesät". 

Erilaiset jauheet, joita syödään riisin (ja gheen) kanssa, ovat hyvin tavallisia täällä päin Intiaa. Kuvassa vasemmalla on eräänlaista linssijauhetta ja oikealla currylehtijauhetta. Jos ei ole mitään muita ruoka-aineita, riisistä, jauheesta ja gheestä saa pienen aterian vähällä vaivalla.

Anoppi ei ollut oikein tyytyväinen ravintolaan, sillä ruoat eivät olleet kuumia, ja moni ruokalaji tuntui olevan lopussa, kun tarjoilija kaapi astiasta ruoan viimeisiä rippeitä. Anoppi kysyikin, ovatko nämä jotain lounaalta jääneitä jämiä, mutta tarjoilija vakuutti, että eivät todellakaan. Illaksi tehdään aina uudet ruoat!

Söin vielä dahi vadankin, jota muut eivät enää jaksaneet. Dahi vada on normaalisti suurta herkkuani, mutta tämä ei maistunut kovinkaan kummoiselta.

Seuraavana päivänä minulle tuli iltapäivällä vähän huono olo, mutta koska se meni ohi, lähdin ukkelin ja autonkuljettajan mukaan hakemaan biryania katumyyjältä, jonka autonkuljettaja tiesi hyväksi.

Minähän oli syönyt biryania Charminarin lähellä juuri edellisenä päivänä, mutta nyt ukkelin teki mieli biryania, eikä minullakaan ollut mitään sen syömistä vastaan.

Biryania ja sen tyypillisiä lisukkeita: mirchi ka salania, raitaa, sipulia ja sitruunaa.

Illalla omituinen olo palasi taas, ja siitä se sitten alkoikin. Ripuli siis. Ripulia pahempi oli kuitenkin huono olo, sillä en pystynyt makaamaan sängyssä missään muussa asennossa kuin selälläni, koska jos käännyin kyljelleni, tuli entistä huonompi olo, ja pelotti, että oksentaisin.

Ukkelilla oli ollut myöhäinen puhelu, joten hän oli mennyt nukkumaan toiseen huoneeseen, eikä hän tiennyt huonosta olostani mitään. Minulle käy usein oksentaessani niin, että menetän tajuntani, ja pelkäsin nytkin, että jos pitää lähteä vessaan oksentamaan, saatan pyörtyä ja iskeä pääni jonnekin. Minulle on käynyt kerran Suomessa (norovirusta sairastaessani) niin, että iskin oksennusreissulla pyörtyessäni pääni varsin pahasti kylpyhuoneen lattiaan, ja sairaalavisiittihän siitä tuli. Kävin sen takia hakemassa nyt varmuuden vuoksi kylppäristä vesisaavin sängyn viereen, jottei tarvitsisi pyörtyillä matkalla oksentamaan. Kahden aikaan yöllä saavia sitten tarvittiinkin, kun biryanit tulivat ylös. Onneksi oksentaminen helpotti hieman oloa, ja sain torkuttua kolmen jälkeen ehkä muutaman tunnin.

Yö oli siis melkoisen villi, ja oloni oli seuraavana aamuna aika heikko. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, sillä fysioterapeutti tuli taas kahdeksan jälkeen. Pakarat esiin ja sähköhoitoon. 😆 Vähän jännitti, kutsuisiko posliini-istuin kesken session, mutta selvisin kunnialla hoidon loppuun asti. 

Olo oli perjantaina ja lauantaina sellainen kuin minulla olisi ollut kamala krapula. Välillä olo tuntui kohtalaisen hyvältä, ja välillä taas olin niin huonovointinen, etten pystynyt oikein edes seisomaan. Todennäköisin syy tautiini taisi olla ruokamyrkytys, ja syyttävä sormi osoittaa kaikkien mielestä Subbayya Gari Hoteliin. Anopin vaistot taisivat olla oikeassa, eikä kaikki ruoka ollut todellakaan ihan tuoretta. Ukkeli tosin ehdotti tautini syyksi ylensyömistä ("söit yhden päivän aikana niin paljon, että ruoansulatuksesi ei kerta kaikkiaan pystynyt handlaamaan sitä kaikkea"), ja toki tämäkin mahdollisuus on olemassa.

Uskaltauduin kuitenkin perjantai-iltana ukkelin ja autonkuljettajan mukaan randomajelulle Kukatpallyyn. Alkumatkasta tosin tuntui, että ei ehkä olisi kannattanut lähteä. 😆

Kookosvesi on kova sana ruokamyrkytyksissä, koska siinä on elektrolyyttejä ja mineraaleja, joten kookosvettä tuli juotua useampi lasillinen. Lisäksi anopilta löytyi jotain C-vitamiinijauhepusseja, joita yritin saada myös alas.

Eikä tässä vielä kaikki. Lauantaiaamuna heräsin siihen, että minulla oli kurkku kipeä. Päätäkin särki (välillä pahastikin), ja päivän aikana alkoi nuha. Illalla nousi hieman lämpöäkin, vaikka minulla ei tule koskaan lämpöä, saati sitten kuumetta. Lauantai-ilta oli siis oikea hyvinvoinnin riemuvoitto, kun en ollut selvinnyt vielä ruokamyrkytyksestäkään, ja sitten minuun oli iskenyt ilmeisesti jokin flunssakin. Koronan mahdollisuuskin kävi mielessä, mutta ei ollut testejä eikä semmoisen tekeminen edes kiinnostanut, koska se ei muuttaisi kuitenkaan mitään. Täällä ihmiset eivät välitä pitää mitään välimatkaa, koska "me ollaan kaikki sairastettu korona jo moneen kertaan". Fysioterapeutti kävi lauantainakin (hän käyttää onneksi koko ajan maskia, vaikka maski onkin välillä leuan alla 😆), mutta sunnuntai oli onneksi sentään fysioterapeutin vapaapäivä, ja olisin saanut periaatteessa nukkua kerrankin vähän pidempään. 

Lauantaina kävimme taas randomajelulla (minun on näköjään pakko tunkea kaikkialle mukaan, puolikuntoisenakin). Minua huvittavat nämä jättimäiset autokoulujen plakaatit autojen katoilla: plakaatti näkyy varmasti kaikille, joten kaikki tietävät varoa.  😆

Perjantai-iltana kylään oli tullut Tirupatin kesämökin talonvahti, joka oli tullut Hyderabadiin joihinkin häihin. Hän viipyi anoppilassa sunnuntai-iltaan asti, jolloin hänen bussinsa lähti takaisin kohti Tirupatia. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että bussi oli hajonnut kesken matkan, ja matkustajille oli pitänyt lähettää uusi bussi, joten matka oli hieman venähtänyt.) Talonvahti kailotti varhain sunnuntaiaamuna puhelimeensa niin suurella antaumuksella, että uneni kaikkosivat, ja päätin nousta ylös.

Ylös noustuani huomasin, että taloon oli ilmestynyt joskus illan ja aamun välissä muutakin porukkaa. Se sukulaistyttö, jonka kanssa olimme käyneet aiemmin Starbucksissa ja joka oli lähtenyt käymään kotikaupungissaan, oli palannut takaisin Hyderabadiin. Häneltä lähtisi illalla lento Sharjahiin, jossa hän on töissä sairaanhoitajana, ja hänen isänsä oli tullut saattamaan tytärtään. Anopilla oli keittiössä täysi tohina päällä, sillä hänen piti ruokkia vieraat (plus tietysti oma väki sekä autonkuljettaja ja kotiapulainen, jotka kuuluvat päivittäiseen ruokakuntaan). Intiassa kun ei jätetä ketään ruokkimatta, ellei kyseinen henkilö ihan välttämättä sitä halua. Jos joku sattuu tulemaan kylään ruoka-aikaan, tulijalle etsitään lautanen, ja ruoka laitetaan riittämään useammalle.

Ruoka ei maistunut vielä sunnuntainakaan, mutta sain sentään päivän aikana alas lautasellisen valmiskeittoa, kaksi palaa paahtoleipää ja yhden banaanin.

Sunnuntaikin meni minulta vielä lepäillessä, sillä kurkkuni oli ihan hemmetin kipeä (nieleminen oli tosi hankalaa), päätä särki edelleen, ja lämpöäkin oli vielä aamulla. Vatsakaan ei ollut vielä ihan täysin kunnossa, mutta ei sentään ollut enää krapulainen olo. Lääkkeeni olivat vaihtuneet sairauteni muuttuessa lennossa kookosvedestä kuumiin juomiin ja Vicksiin. Anoppi näytti, kuinka tunkea Vicksiä sieraimiin, jos nenä on tukossa, ja kuinka levittää sitä rintaan, jos rintaa ahdistaa.

Tirupatin talonvahtia katsellessani mietin, kuinka erilaista elämää ihmiset voivatkaan elää. Talonvahti rakastaa telkkarin katselemista, ja telkkari on hänelle oikea taikalaatikko. Siellä on koko maailma. Mies istuu telkkarin edessä kuin transsissa ja nauraa kuuluvasti kaikille hauskoille telugusarjojen kohtauksille. Talonvahti ei osaa lukea eikä laskea eikä tiedä edes omaa ikäänsä. Kun ukkeli varasi miehelle bussilippua netistä ja tarvitsi varaamiseen hänen henkilöllisyystodistustaan eli Aadhaar-korttia, miehen syntymävuodeksi oli merkitty 1975, vaikka hänen ikänsä lähentelee varmasti kuuttakymppiä. Jos syntymää ei rekisteröidä, syntymäpäivä ja -vuosi jäävät arvoitukseksi, ja jos henkilöllisyystodistusta hakee myöhemmin, syntymäpäiväksi merkitään vain jokin umpimähkäinen päivä.

Kun kävin lauantaina hakemassa keittiöstä leipää ja asetuin lautaseni kanssa ruokapöydän ääreen, säikähdin, kun olohuoneen lattialla telkkarin edessä liikahti jokin. Sitten muistin, että talonvahti on käymässä, ja hänhän se siellä katselee lattialla telkkaria. Kaikkien näiden Intian-vuosien jälkeenkin minun on edelleen vaikea hyväksyä Intian eriarvoisuutta ja sitä, että yhdellä on oikeus istua tuolilla tai nukkua sängyssä ja toisella taas ei. Palvelusväki saa toki tehdä kotonaan, mitä haluaa, mutta työpaikalla, yhteiskuntahierarkiassa korkeammalla olevien luona, on eri säännöt. Ei siis puhettakaan siitä, että talonvahdille pedattaisiin yöksi sänky, vaan hänen paikkansa on lattialla, sellaisen ohuen rantamaton tapaisen kaislamaton päällä. Tarkoitukseni ei ole moittia ketään, ja ymmärrän erinomaisen hyvin, että tässä yhteiskunnassa vallitsee eri säännöt kuin vaikkapa meillä Suomessa, mutta silti minun on yhä edelleenkin vaikea ymmärtää, että toista ihmistä saa kohdella kuin koiraa. 

Lopuksi vielä muutama taivaallinen kuva, sillä kuuhan on Intiassa hieman eri asennossa kuin Suomessa. Bongasin viime viikon alussa järvellä kävellessäni vain reilun vuorokauden ikäisen kuunsirpin, jota tuskin edes näkyy kuvassa. 

Sunnuntai-iltana oli puolestaan jo melkein puolikuu. 

Kuun, Jupiterin ja Venuksen kohtaaminen meni minulta ihan ohi, mutta eilen satuin näkemään Jupiterin ja Venuksen parvekkeelta. Sattui vielä niin huvittavasti, että planeetat olivat Mindspace-rakennuksen yläpuolella, ja kun se Mind-osuus ei näy kuvassa (tuo pallo on liian kirkas), kuvasta tuli aika erikoinen.

Space: the final frontier. (Kuka tietää, mistä tämä lause on?)

Tänään vointi on muuten ihan jees, mutta flunssa meni näköjään keuhkoihin, ja jos yskäisen, keuhkoista kuuluu aivan valtavaa rohinaa, ja limaa tulee niin, että pää meinaa räjähtää. Onneksi otin reilusti astmalääkkeitä mukaan, vaikka ajattelin, että enhän minä mitään ylimääräisiä tarvitse.

P.S. Huomasin juuri, että helmikuussa taisi tulla postausennätys pitkään aikaan. Enpä muista, milloin olisin viimeksi postannut kuukaudessa kymmenen postausta (ja helmikuussa on kaiken lisäksi vain 28 päivää).

35 kommenttia:

  1. No voi! Pikaista toipumista flunssasta! Tana talvena olen kuullut moista pahoista flunssatapauksista. Ilmeisesti immuniteetti on heikentynyt korona-aikana. Mutta janna jos muut eivat saaneet mitaan mahaoireita ravintolasta.
    Jos ruoka on pilaantunutta luulisin pienemmankin maaran riittavan.

    Mina kun matkustan ukkelini kanssa niin meilla on aina hirveat maarat reservilaakkeita mukana. Seka niita vakituisesti otettavia etta kaiken maailman sarky- flunssa maha- ym laakkeita. Vaikka jumittuisimme autiolle saarelle kuukaudeksi pariksi, laakkeet eivat ainakaan olisi ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko immuniteetti heikentynyt vai mitä, mutta on kyllä outoa, että tuli kaksi vaivaa samaan aikaan, kun en normaalisti sairastu juuri koskaan. Tuo oksentaminenkin oli uutta… turistiripuleita mulla on kyllä ollut, mutta koskaan ei ole tarvinnut laatata. Paitsi kerran paluumatkalla Suomeen, kun söin ilmeisesti Bangaloressa "vääriä sieniä" :-D, ja matka katkesi hetkeksi aikaa Frankfurtiin. Itse epäilin tuota dahi vadaa, kun sitähän muut eivät syöneet lainkaan. Mutta oli kyllä melkoinen moukan tuuri, jos juuri siinä oli jokin pöpö!

      Mulla on aina peruslääkkeet mukana, mutta niitä ei ole mitään suuria määriä. Ajattelen, että lääkkeitä saa aina ulkomailtakin, paitsi tietysti omia henkilökohtaisia lääkkeitä, joita on pidettävä riittävä määrä mukana. Mutta eiväthän lääkkeet paina juuri mitään, joten ei niiden mukana olosta ainakaan mitään haittaa ole!

      Poista
  2. Auts - ruokamyrkytys sanon minäkin... mut sitkeä ja sinnikäs olet; fyssarinkin kestit posliinit mielessä! Voi apua - välillä hihitin lukiessani, vaikka sulla taatusti hymyt vähissä, mutta tapasi kertoa on vaan niin ihanaa luettavaa - kiitos-kiitos-kiitos!! Banaaninlehtiä käyttäisin mieluusti kattauksissa, mietin juuri, että romanasalaatinlehdetkin on niin vaisuja korvikkeita, lehtikaali taas kurttuisempi... No joo, levoton mieli täällä lähti lähes avaruuslennolle, Star trek fiiliksiin vei "lausearvoituksesi" villinä vetona haaveilen, että kun tämä maailma on nähty, niin sitten se "viimeinen raja". Starship Enterprise -matkalle, kun on jatkuva jano tutkia uutta ja ennennäkemätöntä!
    Terveempää seikkailunjatkoa sinne - vaikka näytät kyllä puolikuntoisenakin ottavan kaiken irti - upea sinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko yrittää nähdä komiikkaa tilanteissa, koska se helpottaa vaikeissa tilanteissa aina vähän oloa (esimerkiksi että ripuli ja sähköhoito takapuoleen ei ole välttämättä kovin ideaali yhdistelmä. :-D). Ja kun makasin lauantai-iltana sängyssä vaivojen tainnuttamana, totesin ukkelille, että jos tässä yrittää nähdä jotain positiivista, niin niitä takapuolikipuja mulla ei ole tällä hetkellä yhtään. 😊

      Olen muuten nähnyt banaaninlehtiä myytävänkin ainakin Helsingissä joissakin aasialaisissa ruokakaupoissa, mutta en tiedä, miten mahtaa olla siellä teilläpäin. Miten olisi kaalinlehti… ;-D Kaalihan on muutenkin sulle tuttu kasvis. 😊

      No juu, Star Trekistähän tuo tosiaan oli. Vitsit että siinä oli hyvä sarja – voisikohan sitä vielä katsoa jostain?! Tai ehkä ei kannata edes etsiä, koska voi olla, että aika on ajanut Star Trekin ohitse.

      Kiitos, ihana Repolainen! Eiköhän tämä tästä. Vaikka tänään on tuntunut vatsassa ja päässä taas jotenkin oudolta – vähän samalla lailla kuin silloin ennen vatsapöpön tuloa. Mutta toivotaan, että tämä on väärä hälytys. Ei se tauti nyt voi enää takaisin tulla, koska se olisi jo liian omituista...

      Poista
    2. Tartuin heti vinkkiisi ja tsekkasin parikin aasialaiskauppaa.... tai etnistä... ei ole heidän valikoimissaan banaaninlehtiä ollut - kuulemma jossain voi olla, mutta ei ollut tietoa. Hih... taviskaali ei kelpaa sellaiseen "parempaan" kattaukseen, kun on tosiaan niin arkinen jokapäivän ruoka meillä. Mun "vihreät lautaset" on olleet tavallisimmillaan Roomansalaattia...varsinkin kun löytää oikein suurina lehtinä ja viime kesänä oma basilica villiintyi sellaisiksi "veneiksi", että kattaukseen kelpasi nekin!
      Vietnam-postauksia tulin jo kurkkimaan - mutta tarkoitus ei ollut hoputtaa.... nautinnollista jatkoa, missä sitten lienettekään!

      Poista
    3. No olipas harmillista, että banaaninlehtiä ei löytynyt. Ja nyt kun sanoit, niin onhan taviskaali tosiaan vähän arkisen näköinen.

      Kiitos, Repolainen! En tiedä, tullaanko Vietnamin-postauksia koskaan näkemään, sillä lähinnä olen tässä pohtinut bloggaamisen lopettamista kokonaan. Mutta saa nyt nähdä, mihin suuntaan vaaka kääntyy.

      Poista
  3. No pahus... Onneksi olet jo paranemaan päin.
    Palvelusväelle pedataan peti lattialle ja heitä kohdellaan kuin koiraa. Jäin miettimään tätä kohtaa, että itse asiassa vielä huonommin, sillä meillä koirat nukkuvat sängyssä, Oliverilla on jopa oma tyyny.
    Hieno toi avaruuskuva! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eiköhän tässä jäädä henkiin. Lauantaina en ollut siitä ihan varma!

      Voi sentään tuota Oliverin tyynyä. <3 Itse asiassa mietinkin tuota koirajuttua kirjoittaessani ihan samaa, että monella koiralla on (muissa maissa) varmaan paremmat oltavat kuin palvelusväellä täällä.

      Kiitos. 😊

      Poista
  4. Voi ei! Samaa minäkin ajattelin, että outoa, kun muut eivät saaneet ruoista mitään oireita?! Hieno tuo puolikuun reuna! Pikaista paranemista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattoivat saadakin, mutta kun niitä ei tunne niin ei tiedä. Ehkä paikalliset eivät saa.

      Poista
    2. Itse epäilen sitä dahi vadaa, jota muut eivät syöneet lainkaan. Lisäksi tarjolla oli myös paria chutneytä, joita muut eivät tainneet kuin maistaa, jos sitäkään, ja jotka minä taisin syödä melkein loppuun asti. Eli mahdollisuuksia kyllä on. Siitä keskiviikon lounasruoasta pöpö tuskin tuli (ruoka oli tosi kuumaa ja hyvin kypsennettyä), vaikka tietysti sekin on mahdollista.

      Kiitos, Stansta! <3

      Ja Anonyymille: ruokaperäiset pöpöt ovat tosiaan hankalia, kun niitä ei tunne, eikä niistä edes voi tietää, mistä ne ovat tulleet, ellei ole isommasta sairastuneesta porukasta kyse.

      Poista
  5. Pikaista paranemista!

    Minullakin olisi vaikeuksia suhtautua siihen, että palvelusväelle ei anneta kunnon patjaa lattialle tykötarpeineen. Meilläkään ei riitä sänkypaikkoja yövieraille, mutta patjan saa ;)

    Minun mieheni sai sushibuffetista Suomessa niin rajun ruokamyrkytyksen, että hän pyörtyi pöntölle. Meillä kävi ambulanssikin sitä yönä kotona tsekkaamassa miehen kunnon. Kukaan työkavereista ei saanut ruokamyrkytystä. Kotona olimme syöneet keitto/laatikkoruokaa, josta ei voi käydä niin että yksi saisi ruokamyrkytyksen ja muut eivät.

    Hieno kuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä ruokamyrkytykset kyllä kummallisia juttuja. Pelottava tuo miehesi tapauskin!

      Mulle on kanssa tullut kerran niin raju ruokamyrkytys (lentomatkalla Intiasta Suomeen), että meinannut pysyä pystyssä pyörtymättä, ja minut piti kärrätä paareilla Frankfurtin kentän sairaalaan. No, siitä selvittiin, ja niin selvitään varmaan tästäkin.

      Tasa-arvo on suomalaiselle niin itsestäänselvyys, että räikeät poikkeamat siitä hätkähdyttävät. Toisaalta ajattelen, että on hyväkin nähdä erilaisuutta, koska se herättää ajattelemaan asioita ja laajentaa ajatusmaailmaa.

      Kiitti!

      Poista
  6. Mun piti ihan keskeyttää kodin siivous ja imurointi kun muistin, että Kukkapilliltä saattaa olla uusi Intiapostaus! Ja taas niin mielenkiintoinen. Palvelusväki lattialla, on se elämä niin erilaista sielläpäin. Kiitos kun kirjottelet ja pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten ihana kuulla! <3 Tai ei tietenkään sitä, että kodin siivous keskeytyi. 😊

      Hih, nyt kun sanoit, niin minulla on hieman ikävä siivousta! Mutta voi olla, että pääsen siivoilemaan jo huomenna, kun kotiapulainen lähti kotikaupunkiinsa muutamaksi päiväksi. :-D Toki siivoaminenkaan ei ole täällä samanlaista kuin Suomessa...

      Kiitos sinulle kommentistasi ja oikein mukavaa maaliskuun alkua!

      Poista
  7. Ulrika50v.blogspot.com28.2.2023 klo 12.08

    Paranemisiin 🤎
    Nauratti sun ukkelin diaknoosi vatsataudillesi 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkelin tokaisut välillä ärsyttävät – lähinnä siksi, että niissä on usein totuuden siemen. :-D Mutta mun ruoansulatusjärjestelmä on nähnyt niin paljon kaikenlaista, että kyllä sen luulisi tuommoisenkin määrän kestävän. 😊

      Kiitos ja halaus! <3

      Poista
  8. Parempia vointeja sinulle, voin vaan kuvitella missä tuskissa olet siellä ollut! Ja sitkeästi olit kuitenkin menossa mukana :O Minulla olisi ollut mahdollisuus lähteä vaihtoon Intiaan (hiv/aids-klinikalle) mutta jotenkin pelkäsin niin paljon vatsatauteja ynnä muita että jänistin. Tämä tapahtui siis miljoona vuotta sitten, silloin kun olin vielä nuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! Eiköhän tämä ala tästä pikkuhiljaa helpottaa.

      Minä olisin varmasti myös jänistänyt Intiaan lähdön kanssa, ja tuskin olisin koskaan tullut Intiaan, ellei olisi ollut vähän pakko (koska piti tulla tapaamaan sukua). Mutta lopulta totesin, että omat kuvitelmani olivat ihan toisenlaiset kuin mitä totuus on, ja vaikka tämä maa koettelee monella tavalla, Intia ei ole lainkaan niin kauhea paikka kuin mitä olin kuvitellut. ;-D Mutta hiv/aids -klinikka kuulostaa kyllä tosi haastavalta paikalta, oli se missä maassa tahansa.

      Poista
    2. Ja niin ihanaa päästä kuviesi ja tekstiesi kautta näkemään Intiaa eri valossa kuin turistina 🤍

      Poista
    3. Ihana kuulla, ja tosi kiva, että olet matkassa mukana! <3

      Poista
  9. Paranemista vielä siihen flunssaan! Hyvä, että on troppeja ja anopilla lisää. Mulla on kyllä kanssa aikamoinen arsenaali lääkkeitä mukana.

    Hyvä, että selvitit tuon ruokamyrkytyksen ja sen fyssarin hoidon. Tuollainen ruokamyrkytys-mahatauti-oksu on kyllä tosi kamalaa. Minulla tuli viime elokuussa sellainen olo kesken hienon buffetin, tai siis seisaallaan oli syötävät. Viisastuin myöhemmin, että kyseessä oli sienisokerin aiheuttama mahavaiva (trehaloosi-intoleranssi), joka tuli kun söin suomalaisen kokin tekemää sienipiiirakkaa. Onneksi olo parani sen verran, että saatoin (vietettyäni vessassa jonkun aikaa ja juotuani puoli litraa vettä) kävellä sitten hotellille, jossa otin unicumia. Nyt olen varonut sieniä ja tuon paranemiskeino on yksinkertainen eli vältä sieniä. Arvaa kenellä on kuivattuja kantarelleja ja pakastettuja suppilovahvereita kotona?

    Seuraavaa postitusta odottelen ja yritä nyt parantua kunnolla siihen mennessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi karmea! En ollut edes kuullut aiemmin tuommoisesta trehaloosi-intoleranssista. Hyvä, ettei käynyt pahemmin. Sienien vältteleminen taitaa tosiaan olla ainoa parannuskeino tuohon, ja harmi, että pakastimessa olevat sienet jäävät nyt syömättä.

      Troppeja täällä kyllä riittää. :-D Tuskin on sellaista vaivaa, johon anopilla ei olisi tarjota mitään lääkettä. On tehnyt ihan hitokseen mieli jogurttia viime päivinä, mutta jogurtti on nyt multa kielletty, kun jogurtti lisää limaneritystä. Myös kaikki tavara suoraan jääkaapista nautittuna on kielletty, ja eilen piti juoda salaa jääkaappikylmää vettä, koska inhoan tuota huoneenlämpöistä vettä. :-D

      Kiitos, Helena, ja keväistä alkanutta maaliskuuta sinulle!

      Poista
  10. Voi, olipa kurjaa että sait tuollaisia vaivoja, toivottavasti olo jo paljon parempi🙏Ruokamyrkytys on kyllä kurja kokemus, been there. Mutta tosiaankin n jännää että vain sinä sait sen. Ruoka banaaninlehtien päällä näyttää kyllä hyvältä, tuli ihan nälkä kuvia katsellessa.Pitäisköhän käydä hakemassa banaaninlehti, Tel Avivin Sarona-puistossa muutama 🍌puu, mutta voi olla ettei tykättäisi jos napsin lehden. Pikaista paranemista Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa, vaikka en ole tosiaankaan vielä terve. Vatsakin on yhä jotenkin outo, eikä ruokakaan oikein maita, mikä on tosi poikkeuksellista mulle. :-D

      Hih, aika harva varmaan on käynyt banaaninlehtivarkaissa. Ehkä on parempi, että sinäkään et mene. ;-D

      Kiitos, Jael, ja kivaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  11. Intiassa on näköjään kuukin kummempi. Miksei sitten mahatauditkin. Tässä taas tuli tämmöisen blogin hyvä puoli esiin, en tullut yhtään kipeäksi, vaikka tiedän nyt varoa kuumia ruokia, jotka eivät ole kuumia.

    ICT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä näistä nykyajan taudeista, vaikka leviäisivät blogien välitykselläkin. Kannattaa ehkä harkita maskin käyttöä blogeja lukiessa. :-D

      Poista
  12. No voi hyvän tähäre! Vai noin siinä sitte kävi. Mulla on sama vaiva; pienenä oli kuumekramppeja aina kun olin kuumeessa ja oksensin. Meni taju ja muistan yhä miltä se tuntui. Aikuisella iällä sitä on tapahtunut spontaanisti kerran ja jonkun lääkkeen takia sairaalassa kahdesti (ilmeisesti joku allerginen reaktio). Aika karu fiilis. Mulla tulee aina niiden kohtausten aikana sama kokemus; on kuin kauhean kirkkaat kohdevalot olis suunnaatu mun naamaan ja joku puhaltais torviin korvan juuressa. Myös joku järjetön ihmisjoukko velloo ympärillä. Mystistä!

    Tsemppiä ja mukavaa maaliskuuta! Ja näitä sun postauksia on tosi mukava lukea! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, niin siinä sitten kävi. :-D Mutta tällaista se elämä kai joskus on...

      Kokemuksesi kuulostaa tosi pelottavalta ja oudoltakin. Mä en oikein osaa kuvailla omia tajunnanmenetyksiäni, sillä niihin ei liity mitään vastaavia oheistuntemuksia. Mutta tiedän sen tunteen, kun tajunnanmenetys on lähestymässä, ja se pelottaa ihan hemmetisti, koska siinä vaiheessa ei ole enää itsellä hommat hallussa.

      Kiitos, Thilda, että jaksat lueskella, ja ihana kuulla. <3 Mukavaa maaliskuuta sinullekin!

      Poista
  13. Nimimerkki huolestunut haluaa varmistaa, että käyttämäsi Vick oli kuitenkin voidemaista...? ei siis niitä pastilleja...
    Tuo banaaninlehtihomma.... :0 Arvaat varmaan ;D
    Piti tuonne aiempaan juttuun vielä laittaa, että näillä K-kaupungin kulmilla ei ole ikinä noin paljon porukkaa, tai edes takseja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, juu voidemaista oli. :-D Mutta jos tuntuu siltä, että haluaisin lisää ongelmia, niin voisin kokeilla niiden pastillien tunkemista sieraimiin... :-D

      Arvaan, että banaaninlehtiateria ei olisi ihan Sartsalle mieleinen. 😊 Ei sen puoleen, meni itseltänikin vähän halut syödä banaaninlehdeltä ainakin joksikin aikaa...

      Mä olen aina vitsaillut, että Jumala sanoi, että olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa – ja intialaiset ottivat tämän kirjaimellisesti.

      Poista
  14. Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, miten kärsit vatsataudista. Toivottavasti olet jo toipunut.
    Olin jo alakoulussa se, joka oksensi yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta lattialle. Minun rajuista vatsataudeistani tiesi, milloin ilmat muuttuvat syksyllä ja keväällä. Kaiken maailman virukset ja bakteerit näyttävät vaanivan minua Euroopassa joka paikassa ja junassakin vain odottavan, että nyt se frouva Katriina tulee. Hyökkäävät sitten ohikuliessani kimppuuni . Jättävät sitten matkaseurani rauhaan. Euroopan ulkopuolella en matkustele. Periaatteessa nautin lapsesta asti uusista mauista, mutta kroppa muistaa, mistä olen tullut "kuolemansairaaksi".Joskus ruokakaupan hyllyn edessä mietin, ottaisinko tänään migreenin vai vatsataudin. Kaksi tunnettua yleistä säilöntäainetta laukaisee migreenin.
    Intiassa en varmaan söisi banaaninlehdeltä vaan posliinilautaselta. Pitäisi kai ensin käydä keittiössä syynäämässä, että ravintolassa on astiainpesukone. Ostereita en uskaltaisi syödä Helsingissä. En uskaltanut syödä Atlantin rannallakaan, vaikka ne olivat suoraan merestä pyydettyjä. Kaikki muut (kypsytetyt) merenelävät, kalat ja ravut, mutta myös raa´at suolasillit ja graavi lohi, suolasiika ja mateenmäti ovat herkkuani. Helsingissä näkyvät ravitolan asiaakkaat saaneen ruokamyrkytyksen ostereista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katriina, myötäelämisestä. <3 Luulin, että vatsatauti olisi jo taaksejäänyttä, mutta eipä taida ollakaan... Tässä juuri aloittelin päivän erinäisillä vessareissuilla... Huoh. Oudointa on se, että yleensä mun vatsani on peltiä, ja kärsin Intiassa ennemminkin ummetuksesta.

      Onpa ikävää, että pöpöt ovat ottaneet sinut silmätikukseen. Rajoittaa varmasti elämää jonkin verran, kun tietää saavansa helposti vatsavaivoja. Minä en ole ennen paljon katsellut, missä syön ja mitä suuhuni tungen, ja kyllä tämä on pikkuisen vaikuttanut käyttäytymiseen ja ajatelutapaan. Mikä ei ole välttämättä huono asia ollenkaan?

      Hih, mä en tiedä, pystyisinkö syömään ravintolassa ollenkaan, jos näkisin ravintolan keittiön. Saattavathan keittiöt olla ihan siistejäkin, mutta yksi näkemäni intialainen keittiö sai minut ns. hieman varuilleni.

      Kivaa ja tervettä maaliskuun jatkoa!

      Poista
  15. Oi, onpa hauskaa taas lukea teidän Intian juttuja! Tuo kuu siellä oli Seelan, mun pienimmän, mielestä Irvikissan hymy :D

    Harmi että sairastuit, toivottavasti tauti on jo tässä kohtaa ohi! Mietin noita anoppisi ja miehesi ajatuksia ja tajusin että varmaan vähän noiden yhdistelmä kävi myös esikoiselle kun oltiin silloin vuosi sitten Darjeelingissa! Syötiin kaikki samassa ravintolassa ja samoja ruokia, mutta vain hän sairastui. Oli käynyt kuitenkin niin, että me ikävät vanhemmat sanottiin ettei tilata sizzling brownieta jälkkäriksi jos pöytä on vielä täynnä ruokaa :D jolloin kiukustunut 11v. tunki suuhunsa niin paljon ruokaa etten ole ennen nähnyt... eikä sitten ylensyönniltään tietty enää jaksanut sitä brownieta 😅 ja seuraava päivä menikin pönttöä haikaillessa... ehkä oli siis valtaisan ruokamäärän ja jonkin pöpön yhdistelmä?

    Toivottavasti saamme lukea seikkailuistanne vielä tulevaisuudessa, ihanaa kevättä ja rentouttavaa kesää Satu, ukkeli sekä nalle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nana, ja suuret pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! <3

      Tautini kesti yllättävän pitkään, mutta meni lopulta ohi! Ja tuo teoriasi, että tauti oli yhdistelmä kumpaakin, kuulostaa varteenotettavalta. Tosin kun tunsin ekan kerran huonoa oloa silloin iltapäivällä, ukkelillakin oli hieman huono olo (hän kertoi mulle tämän vasta jälkeenpäin), mutta yksi Thums Up kuulemma auttoi hänellä. :-D

      Aah, sizzling brownie... Mä söin elämäni parhaan sizzling brownien juuri tällä reissulla ystäväni kanssa yhdessä kahvilassa, jonka nimeä en muista, ja jos olisin kuollut siihen paikkaan, olisin kuollut taatusti tyytyväisenä. .-D

      Ihanaa vappua (paitsi että voihan vee, mitkä ilmat taas!), kevättä ja kesää myös sinulle ja perheellesi! Ehkä tapaamme vielä joskus. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3