Jos lintu lentää ikkunaasi, älä säikähdä: se on vain Jumala, joka pelaa Angry Birds -peliä.


torstai 2. helmikuuta 2023

Mitä vain taiteen nimissä

Kävin katsomassa David Lynchin valokuvanäyttelyn Infinite Deep, vaikka arvasin jo etukäteen, että näyttely ei olisi minun mieleeni. En voinut kuitenkaan olla menemättäkään, koska näyttely on ihan lyhyen kävelymatkan päässä meiltä, Länsiterminaali ykkösessä. Kyseinen terminaali ei ole ollut matkustajakäytössä enää moneen vuoteen (Tallinnan-laivathan käyttävät nykyään uutta Länsiterminaali kakkosta), ja minua kiinnosti päästä näkemään suljettu terminaali sisältä. Alkaakin olla viimeiset mahdollisuudet terminaalibongailuun, sillä ykkösterminaali on tarkoitus purkaa ja sen tilalle rakentaa uusi terminaalirakennus vuoteen 2026 mennessä. 

Kohta tätä ei enää ole.

Rakennuksella onkin jo ikää, sillä se valmistui vuonna 1941 satamavarastoksi. Matkustajaterminaaliksi rakennus muutettiin vuonna 1995, jolloin laivat alkoivat liikennöidä terminaalista Tallinnaan. Olen lähtenyt samaisesta terminaalista joskus itsekin laivamatkalle, ja ehkä ikimuistoisin on yksi äidin kanssa tehty reissu kauan sitten (se sama matka, jolla nauroin niin paljon, että sain vatsalihakseni kipeiksi). Laivalla esiintyi Kirka, ja me äidin kanssa lauloimme mukana minkä kerkesimme, vaikka emme osanneetkaan ihan kaikkia laulun sanoja. Heräsin keskellä yötä pökerryksissä (alkoholilla ei luonnollisestikaan ollut osuutta asiaan), kurkistin hytin ikkunasta ja näin ulkona kaupungin valot. Tuumasin äidille, että katos vaan, ollaan jo Tukholmassa. Äiti siihen, että kyllä se on Tallinna, mikä sieltä näkyy. 😆 

Sisäänkäynti terminaaliin.

Näyttelyliput olivat hinnoissaan, sillä sisään päästäkseen piti pulittaa 20 euroa. Rahastuksen makua, sanoisin. Museokorttikaan ei käynyt, mutta en ollut olettanutkaan niin.

Näyttelyyn mentiin vanhojen terminaaliporttien läpi.


Hieman hämmennyin porttien edessä ja kysyin lipunmyyjältä, pitikö minun leimata lippuni portilla – kunnes tajusin itsekin, että portithan olivat jäänteitä laivamatkustusajoilta.

Lynchin näyttely on jaettu viiteen osaan, joiden teemat ovat lumiukkoja, hylättyjä tehtaita, alaston, vääristyneitä alastonkuvia ja muotokuvia. Taiteilijana Lynch tavoittelee tietoisesti syviä, alitajuisia asioita, jotka uhmaavat loogista selitystä ja älyllistä ymmärrystä. Hänen valokuvansa tulisi tuntea ja kokea mieluummin kuin ymmärtää. Itseäni kiinnostivat – ainakin etukäteen ajateltuna – lähinnä vain ne hylätyt tehtaat, mutta yritin toki olla avoimin mielin.

Hyvin pian kiinnostukseni kuitenkin herpaantui, sillä terminaalimiljöö varasti huomioni.

Ravintola Laivalaituri. Tuosta on myyty varmasti useampi kaljatuopponen Tallinnan-matkalaisille.

Kurkistelin noiden mustien verhojen raoista, mitä niiden toisella puolella oli (lisää terminaalirakennusta), mutta sain juuri ja juuri hillittyä itseni, etten puikahtanut verhon toiselle puolelle tutkimaan terminaalia. Olisin varmasti lentänyt kuin leppäkeihäs ulos näyttelystä, ja se olisi ollut erittäin noloa. 20 euroa siitä, että sain porttikiellon Lynchin näyttelyyn. 😆

Edes ne valokuvat hylätyistä tehtaista eivät viehättäneet. Suoraan sanottuna en voi ymmärtää, miten hylätyistä tehtaista voi saada niin tylsiä kuvia. Mutta ehkä joku muu näkee kuvissa jotain kiinnostavaa?

Mikä helvetti se tämäkin on olevinaan?

Sitten olikin laivamatka nimeltä David Lynch tehty, ja oli aika siirtyä terminaalin tuloporteista ulos.

Tuota käytävää pitkin sitä on kävelty ennen muinoin laivaan.

Terminaalin odotusaulassa on Helsinki Photo Festivalin näyttely, joka esittelee festivaaliin osallistuneiden taiteilijoiden parhaimmistoa yli 50 maasta. Tämä näyttely oli minusta paljon kiinnostavampi ja ajatuksia herättävämpi, sillä kuvien tukena oli tekstiä, joissa kerrottiin teoksista. Jäinkin miettimään, olenko sellainen henkilö, joka tarvitsee aina kuvan tueksi jonkinlaista sanallista selitystä tai edes teoksen nimen. Mutta ehkä kyse ei ole siitäkään, koska kyllä oikeanlainen teos – oli se sitten valokuva, maalaus, veistos tai mikä tahansa – herättää ajatuksia tai tunteita, vaikken tietäisi teoksesta mitään muuta kuin mitä silmilläni näen. Ehkä taide meneekin parhaimmillaan suoraan tunteisiin, ilman että tarvitsee ymmärtää tai ajatella mitään, ja ehkäpä teksti onkin joskus vain este, tai ainakin hidaste, taiteen tulkinnassa.

Elisabeth M Sanders, USA: Be Here to Love Me.

Tämä kuvasarja ei esimerkiksi tarvinnut tuekseen mitään selityksiä, sillä se meni välittömästi tunteisiin ja teki surulliseksi. Kuvista tuli mieleeni yksi valokuva, jonka sisko lähetti äidin kanssa iskän luona hoivakodissa käydessään. Tajusin siitä kuvasta, että loppu olisi lähellä, ja se tunne oli oikeastaan musertavampi kuin kuoleman aiheuttama suru.

Eric Hanson (Liberal Gun Owners) herättelee kysymällä, luottaisitko kuvissa näkyviin henkilöihin.

Robert Rutöd, Itävalta: Right Time Right Place.

Robert Rutöd leikkii oikean ajan ja paikan käsitteillä. Yleensähän ideaalitilanne on se, että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta mitä tapahtuu, jos olemmekin oikeassa paikassa väärään aikaan? Tiedämmekö edes paikan olevan oikea? Mitä jos oikea paikka onkin loppujen lopuksi väärä – mutta aika on oikea?

Alex Yudzon, USA: A Room for the Night.

Yudzon on valokuvannut vuodesta 2014 lähtien ympäri maailmaa matkustaessaan hotellihuoneissa tilapäisiä asetelmia, jotka hän kokoaa pelkästään hotellihuoneista löytyvistä huonekaluista ja esineistä. Minusta idea on kerrassaan mainio, mutta jäin miettimään, mahtaako mies myös purkaa asetelmansa, ennen kuin hän lähtee hotellista. 

Gordon Spooner, Ranska: LetGo.

Spoonerin kuvasarjan alla oli vietnamilaisen munkin, Thich Nhat Hanhin lausahdus: "It is not impermanence that makes us suffer. What makes us suffer is wanting things to be permanent when they are not."

Kokonaisuutena näyttelyreissu jäi kuitenkin plussan puolelle, sillä vaikka en kokenutkaan mitään suuria taide-elämyksiä, monenlaisia ajatuksia kyllä heräsi. Kaiken lisäksi sain olla näyttelyssä lähes koko ajan ylhäisessä yksinäisyydessäni, ja vasta kierrokseni loppupuolella paikalle ilmaantui kaksi ranskalaista miestä. He kävivät mielestäni hieman liian kovaäänistä keskustelua, mikä rupesi luonnollisesti kiristämään hermojani. 

Tästähän saisi kehitettyä oikein vitsinkin: Kaksi ranskalaista ja yksi suomalainen menivät taidenäyttelyyn. Kuka heistä oli pettynein näyttelyn jälkeen? No tietenkin suomalainen, koska ranskalaisten kanssa ei tullut ketsuppia. Hehe.

Loppuun vielä muutama fiilistelykuva terminaalista.

Näiden seinien takana oli anniskelubaareja (tiedän, kun kurkin raoista).

Tässä on varmaan notkuttu juomassa kaljaa. Ei tosin ole järin tukevan näköinen notkumispaikka!

Maito ei ollut kuin kaksi päivää vanhaa. 😆

Näyttely on avoinna helmikuun loppuun asti, jos joku sattui kiinnostumaan.

20 kommenttia:

  1. Kiitos näyttelykierroksesta! Valokuvataide on ainakin itselleni välillä vähän vaikeaa tulkittavaa, ehkä johtuen siitä että se on nykypäivänä vähän sellainen jokamiehen taidemuoto. Toisaalta taas valokuvanäyttelyitä on jotenkin helpompi käydä läpi, koska ne ovat loppujen lopuksi "vain" valokuvia ja niitä voi tulkita vain yhden ohikiitävän sekunnin aikana luotuina otoksina.

    Ja kiitos vinkistä, ystävä on Lynch/TP-fani vaikka itseäni ei niin paljoa kiinnostaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Valokuviahan osaa jokainen ottaa – ainakin jollakin tavalla – toisin kuin esimerkiksi maalata tauluja, eli periaatteessa valokuvataide on taiteen muoto, joka on jokaisen ulottuvilla. En ollut edes ajatellut tätä.

      Jäin miettimään näyttelyn jälkeen juuri tuota ohikiitävän hetken vangitsemista, että mikä on milloinkin se ratkaiseva tekijä, joka saa taiteilijan (tai kenet tahansa) ottamaan kuvan juuri sillä hetkellä. Ns. kauniiden asioiden kuvaaminen on itsestäänselvää, mutta entä sitten semmoiset kohteet tai tilanteet, joissa joku toinen ei näe mitään kuvaamisen arvoista (kuten nyt vaikkapa tuo ensimmäinen tehdaskuva). Oikeastaan kuvat kertovat myös aina kuvaajasta jotain...

      Poista
  2. Voi ei,, parhaat osiot oli sinun kommentit ;)
    Lumiukkoja on varmaan kuvannut henkilö, jolle jo itse lumiukko on nähtävyys, ellei hän sitten näe lumiukossa jotain fantasiamaailmaan viittaavaa mystistä lumimiestä.
    Tärkeintähän ei ole myöskään päämäärä, vaan itse matka, kuten esim. risteilyllä, tai sinun ulkoilulenkilläsi.
    Hah, tuosta trumpettikuvasta tulee ihan muistoja mieleen ;) Jos ei ole marssitelinettä, voi roikottaa nuotteja edellä kulkevan selässä. Tai jos joku ei jaksa kävellä, voi palkata kamun työntämään kottareilla, kun itse istuu kyydissä ja puhaltelee torveensa.
    Mikä ei kuvasarjassa kuulu joukkoon? : tyttö, jolla on kitara, kun muilla on aseet.
    Tehdaskuvat ovat ihan mahtavia! Etenkin tuo eka ;) olisko Mordorista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumiukkokuvat huvittivat minua suuresti. Mutta mikäs siinä, onhan se kiva, että joku ikuistaa lumiukkojakin. .-D

      Se on just noin, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan itse matka! Monesti se tuppaa unohtumaan, kun yrittää vain päästä jonnekin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Paljon jää ympäriltä näkemättä, jos on liian keskittynyt vain päätepisteeseen.

      Olipas kiva kuulla selitys tuolle ”nuottitelineelle” ihan asiantuntijalta! Mä en tajunnut tuota kuvaa lainkaan. Näkeekö marssilla useinkin kottikäryillä työnnettäviä? ;-D Mä luulen, että Länsiterminaalin liepeillä niitä saattaa näkyä enemmänkin, varsinkin laivan tultua juuri satamaan. 😉

      Nuo asekuvat hätkähdyttivät, sillä näin suomalaisen näkövinkkelistä aseen omaava ihminen ei näytä tuollaiselta kuin kuvasarjan henkilöt. Minun mielikuvissani aseen omistava henkilö on joko metsästäjä tai rikollinen, mutta Amerikassa onkin vissiin ihan eri meininki.

      Piti googlettaa Mordor… Hih, on se hyvä, että löytyi tehdaskuvillekin fani. 😊

      Poista
  3. Kiitos. Tulipa nyt käytyä tuollakin! Valokuvanäyttelyt ovat kyllä kiinnostavia, jos kuvien sisältö kiinnostaa. Ehkä kuvat vanhoista tehtaista ei ole sellaisia. Toisaalta, jos kuvissa olisi ihmisiä tekemässä töitä, voisin kiinnostuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olit mukana, Pirjo! <3 Minä olen käynyt tosi vähän valokuvanäyttelyissä. Jäin oikein miettimään, monessako olen käynyt, enkä muistanut yhtäkään! Toki museoissa yms. on ollut valokuviakin, mutta en ole varma, olenko käynyt aiemmin ihan erillisessä valokuvanäyttelyssä. Tuli siis uusi aluevaltaus. 😊

      Sisäkuvat tehtaista olisivat varmaan muutenkin paljon kiinnostavampia kuin ulkokuvat. Ja jos tehtaissa olisi vielä ihmisiä tekemässä töitä, niin se olisi pelkkää bonusta!

      Poista
  4. Mielenkiintoisia kuvia näyttelyssä,etenkin nuo mitkä eivät Lynchin.Valokuvanäyttelyt ovat mielenkiintoisia,etenkin kun on kuvaajia eri maista ja täällähän oli äskettäin valtava valokuvanäyttely,josta kirjoitinkin.Mutta miinusta kalliista pääsylipusta..Mäkin olen matkustanut Tallinnaan aikoinaan tuosta terminaalista.Mielenliinroista sitten nähdä millainen uudesta terminaalista tulee.Hyvää loppuviikkoa Satu 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen eri maista koottujen kuvaajien näyttely oli kyllä tosi kiinnostava! Toi ihan uutta näkökulmaa moneen asiaan.

      Ja hauska kuulla, että sinullakin on kokemuksia samasta terminaalista! Jäämme odottelemaan, millainen uudesta terminaalista tulee... Tosin tuskin enää asun silloin Jätkäsaaressa – vaikka mistä sitä koskaan tietää. ;-D

      Hyvää loppuviikkoa sinullekin, Jael! <3

      Poista
  5. Ulrika50v.blogspot.com2.2.2023 klo 22.36

    Hylättyjen tehtaiden kuvat todella tylsiä ! Hauskaa kun kurkistelit joka verhon taakse, vähä mua nauratti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään fanittanut tehdaskuvia. 😊 Välillä ärsyttää oma uteliaisuuteni, mutta minkäs sitä ihminen luonnolleen mahtaa!

      Kivaa viikonloppua, Ulrika! <3

      Poista
  6. Kiitos!
    En muista lähteneeni koskaan ko. terminaalista, joten kiitos niistäkin kuvista! Tykkään paljon tavastasi kirjoittaa ja vitsi oli mainiosti keksitty. En kuitenkaan missään nimessä maksaisin 20 euroa päästäkseni tuonne, en. Nyt ei tarvitsekaan, kiitos sinun! :D
    Kivaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että tämä terminaali on sinulle tuntematon, kun laivamatkailet niin paljon. 😊 Mutta Viikkarin laivat on vissiin aina lähteneet muualta kuin Länsisatamasta.

      Ja olipa ilahduttavaa kuulla, että tykkäät tavastani kirjoittaa. <3 Kuten myös!

      Ukkelikin oli ihan pöyristynyt, kun kuuli, kuinka paljon lippu oli maksanut. Yritin houkutella ukkelia viikonloppuna mukaan, mutta hän ei viitsinyt lähteä – onneksi! Tuskin olisi tullut lipputiskiä pidemmälle. ;-D

      Kivaa alkavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Tämä oli mun mielestä niin osuvasti sanottu, että en olisi ikinä itse keksinyt vastaavaa, mutta allekirjoitan täysin " Ehkä taide meneekin parhaimmillaan suoraan tunteisiin, ilman että tarvitsee ymmärtää tai ajatella mitään".

    Se on just noin! Joskus joku kuva vaan kolahtaa todellakin niin, että tunne on ihan fyysinenkin siinä missä joku toinen taas jättää ihan kylmäksi.

    Johtunee siitä, että tässä kaupungissa on vanhoja tiilisiä tehdasrakennuksia sen verran paljon (hyväkuntoisia, kauniita ja käytössä tosin, oma työpaikkani mukaanlukien), että itseäni ei kiinnosta yhtään vastaavista ränsistyneistä otetut kuvat. Varmaan niistä ihan taiteellisia saa juu, mutta ei kuulu omiin mielenkiinnon kohteisiini.

    T niinkuin Tukholma tai T niinkuin Tallinna. Ei se oo niin justiinsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että ymmärsit, mitä ajoin takaa. En ollut ihan varma, saiko mun selityksestä tolkkua. 😊 On kyllä ihmeellistä, miten yksi kuva osuu suoraan johonkin hermoon, ja sitten taas jokin toinen ei herätä minkäänlaisia tunteita, vaikka kuvaa tuijottelisi tuntikaupalla.

      Hih, ymmärrän hyvin, jos et jaksa innostua punatiilitaloista, jos asut jatkuvasti sellaisten keskellä. En minäkään suuremmin rakasta niitä, sillä Medellinissä sain sentyylisistä rakennuksista ylliannostuksen, sillä koko kaupunki oli rakennettu lähes saman kaavan mukaan punaisista tiilistä. Tuossa satamarakennuksessa viehättää ehkä enemmänkin sen historia.

      Kummankin kaupungin nimi alkaa tosiaan T:llä, että aika lähelle kuitenkin osuin. ;-D

      Poista
  8. Hahaa, aika samanlaisesti oisin varmaan kurkkinu ihan epäoleellisia verhojen taustoja ja muuta. 😄 Mutta kun sanoit, että miten vanhoista tehtaista saa niin tylsiä kuvia, niin tuli mieleen, että oon itekin jonkun verran kuvaillu vanhoja tehtaita. Oon ollu vanhoissa tehtaissa myös töissä, mutta se on eri stoori.
    Tässä pari linkkiä mun vanhaan blogiin ja tulitikkutehtaaseen:
    http://kesakko-thilda.blogspot.com/2011/09/tulitikkutehdas-i.html
    http://kesakko-thilda.blogspot.com/2011/09/tulitikkutehdas-ii.html

    Parhaillaan tehtaaseen väsätään jotain. Ehkä asuntoja tai sitten julkisia tiloja, mutta jotain. Ympäristö ja kaikki on muuttunut ihan huikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Sinun kuvasi olivatkin (ainakin) tuhat kertaa kiinnostavampia kuin Lynchin! Minähän rakastan hylättyjen paikkojen tutkimista, mutta jotta uteliaisuus tyydyttyisi täydellisesti, paikkoihin pitäisi päästä sisälle. 😊 Ehkä siksi nämä Lynchin kuvat vähän tökkivätkin (toki muutenkin). Minä en ole tainnut päästä käymään kuin yhdessä hylätyssä tehtaassa, Juvolan tiilitehtaassa, ja siitä löytyy postaus täältä (tiilitehdasosuus löytyy postauksen loppupuolelta). Hylätyt paikat ovat kyllä niin mielenkiintoisia, kun ne saavat mielikuvituksen lentoon. Toki ne tekevät toisaalta vähän surulliseksikin...

      Ja hauska kuulla, että sinäkin olisit saattanut haksahtaa tutkimaan epäolennaisuuksia. :-D Mulle käy aina noin, jos alkaa pikkuisenkin tuntua siltä, että tämä ei ole ihan mun juttuni. Mutta pääasia kai on, että jotain kiinnostavaa löytyy. 😊

      Poista
  9. Olipa kiva päästä kurkkaamaan vanhaan terminaaliin vielä kerran. Paljon paljon muistoja hauskoista matkoista!

    Eikö tuolla näyttelyssä ollenkaan mainittu Lynchin suomalaisia juuria? Hänen äidinisänsä vanhemmat tulivat Suomesta USAan, Pohjanmaalta ja Satakunnasta. Ehkä sieltä on peräisin hänen epäamerikkalaiset, omituisen synkkyyden piirteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sinullakin on muistoja kyseisestä terminaalista!

      Minä en ainakaan nähnyt missään mainintaa Lynchin suomalaisista sukujuurista, enkä tiennyt siitä muutenkaan. Tosi kiva siis, että kerroit! Tuo taas vähän toisenlaisen näkökulman Lynchin mahdolliseen luonteenlaatuun. Suomalainen synkkyys saattaa olla hyvinkin syvässä. 😊

      Poista
  10. Ei noi Lynchin kuvat kovin kummoisilta näyttäneet. Minä olisin saattanut olla näyttelyn jälkeen harmistunut pääsymaksun suuruudesta antiin nähden. Onhan 20€ aika kova hinta 🤔 Vanhat terminaalimuistelmat olivat mielenkiintoisempia 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiinpahan edes jotain vastinetta rahalle, kun päästiin pällistelemään terminaalia. ;-D

      Kivaa alkavaa viikkoa (ja onnekasta kotimatkaa)!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3