Sopiva hetki palata matkalta kotiin on silloin, kun alkaa muistuttaa passikuvaansa.


torstai 23. helmikuuta 2023

Sekalainen kokoelma

Maanantaina se perhetuttu soitti anopille, että hän oli ottanut yhteyttä samaan fysioterapeuttiin, joka oli hoitanut anopin olkapäätäkin ja joka oli todettu hyväksi ja luotettavaksi tapaukseksi. Fysioterapeutti tulisi kotiin, joten minun ei tarvitsisi edes lähteä mihinkään, ja ensimmäinen hoito olisi jo tiistaiaamuna kello kahdeksalta. Hieman purnasin kuullessani aikaisen ajankohdan, mutta tulin pian siihen tulokseen, että olisi vain hyvä, jos fysioterapia olisi heti aamusta. Sittenpähän olisin loppupäivän vapaa! Toinen nieleskelyn aihe oli se, että fysioterapeutti oli mies, mutta sille en voinut kauheasti mitään. Täytyi vain toivoa, että hoitotilanne ei olisi kauhean epämiellyttävä.

Seuraavana aamuna paikalle ilmestyi hyvinkin jämäkän ja asiantuntevan oloinen mies, joka tekee töitä yhdellä klinikalla kymmenestä kuuteen. Näiden aikojen ulkopuolella – sekä aamulla että illalla – hän tekee kuulemma kotikäyntejä. Fysioterapeutti kyseli ensiksi oireeni ja sairaushistoriani, ja jotkin kysymykset hieman ihmetyttivät, kuten se, että kanniskelenko minä lapsia. Oliko tämä hienovaraisempi tapa kysyä, onko meillä lapsia, vai mikä ihmeen kysymys tuo oli? Meinasin vastata, että joo, kanniskelin minä yhtä viime viikolla, mutta se tuskin on persekipujen syynä.

Kävin kameroineni anopin ruusupuskassa.


Ennen kuin mies aloitti hoidon, hän oli tehnyt jo havaintoja minusta ja raportoi nyt niistä. "Olette kovin nopea liikkeissänne", mies totesi. Tämä oli minulla jo tiedossakin, mutta en ole koskaan osannut pitää nopealiikkeisyyttäni huonona asiana, eikä kukaan ole koskaan Suomessa huomauttanut minulle asiasta. Sen sijaan Intiassa ihmiset tuntuvat kiinnittävän siihen jatkuvasti huomiota, mikä vähän ihmetyttää minua, sillä fysioterapeutti on itse oikea vieteriukko, ja appiukkokin on varsin vikkelä liikkeissään. Miksi minä en siis saisi olla? Ehkä asia johtuukin siitä, että minä olen nainen. Ehkä naisten pitää liikkua Intiassa hitaasti, hallitusti ja harkiten. Voin paljastaa tässä nyt suuren salaisuuden: ei tule onnistumaan. 😆

Ensimmäinen hoitokerta oli vähän epämiellyttävä, sillä minun piti riisua pakarani puoliksi paljaaksi, vaikka olin kuvitellut, että hoito voitaisiin tehdä vaatekankaan päältä. Hoitoa on kahdenlaista, ja ensiksi fysioterapeutti antaa ultraäänihoitoa. Ultraäänihoito on lämpöhoitoa, ja se tuntuu varsin miellyttävältä, toisin kuin IFT-hoito eli interferenssiterapia eli sähköhoito. Kyllä sähköhoidonkin kestää, mutta jotenkin minulle tulee siitä vähän huono olo. Ensimmäisenä päivänä minulle tuli kaiken lisäksi pakaraan ikään kuin massiivinen elohiiri (fysioterapeutti rauhoitteli, että ei hätää: se on vain lihassupistus), ja tuntui, että kankkuni räjähtää. Yritin keskittää ajatukseni johonkin muuhun ja kuvittelin olevani jollakin ihanalla rannalla gin tonic kädessäni, mikä auttoikin jonkin verran.

Tänä aamuna fysioterapeutti toi häntäluukipuihin tarkoitetun istuintyynyn.

Rengastyyny ei olekaan paras vaihtoehto minun tapauksessani, vaan tyynyn pitää olla takaa avoin.

Hoidoissa menee puolisen tuntia, ja hintaa yhdelle käynnille tulee 1000 rupiaa (n. 11,4 euroa). Hoito kestää kymmenisen päivää, joten uusi päivärytmini on nyt sellainen, että päiväni alkaa aina noilla hoidoilla. 

Lauantaina kävimme – kuten jo kerroinkin – katselemassa tontteja perhetuttavan ja parin muun ukon kanssa, ja ensimmäiseksi suuntasimme Sangareddyn kaupunkiin, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Hyderabadista. 

Muutama kuva matkan päältä: 

Tämä on vielä Hyderabadista.

Ylipitkä kuljetus.

Ylikorkea kuljetus.

Kun takavalot puuttuvat, kääntyminen osoitetaan käsimerkein. Jos et huomaa kättä, voi tulla ongelmia.

Teiden varsilla myydään kaikenlaista, tässä ilmeisesti punaisia chilejä ja kahta lajia papuja.

Sangareddy vaikutti varsin tyypilliseltä intialaiselta pikkukaupungilta, ja otin lyhyen videon kaupungilla ajaessamme (autonkuljettaja oli siis ratissa; en minä).

Seuraava tontti sijaitsi Hyderabadin lentokentän kupeessa alueella, joka on kaavoitettu tonteiksi. Myynnissä on kuulemma vain tontteja (ei valmiita asuntoja), ja jokainen saa rakennuttaa tontilleen sellaisen talon kuin haluaa. 

Tontti numero 69.

Nousevat lentokoneet jylistivät taivaalla kovaäänisesti, mikä tuli vähän yllätyksenä. Eipä olisi uskonut, että lentokentän vieressä on minkäänlaista melua.

Lentokentän muuria.

Toimistorakennus, jossa tontteja esitellään.

Alueella oli golfkenttäkin.

Tonttikäyntien jälkeen oli vuorossa se lääkärikäynti, mutta sitä ennen kävimme syömässä perhetutun kanssa Taj Mahal -hotellissa perinteiset kasvisthalit (thali sisältää siis monta pientä ruokalajia). Rakastan thaleja, joten perhetutun valinta oli ihan napakymppi. Tosin en olisi itse välttämättä valinnut kasvisruokapaikkaa, jos olisin saanut päättää. 😆

Thalit tulossa pöytään.

Kuvasta puuttuvat papadamit ja riisikulhot. Leipänä oli pooreja, jotka ovat minun herkkuani (alkaa vähitellen kuulostaa siltä, että kaikki on minun herkkuani).

Taj Mahal oli varsin pelkistetty ruokailupaikka, vähän kuin jokin kanttiini.

Hyderabadissa oli ollut viikkoa aiemmin Formula E -sarjan kilpailut, ja kaikki rakennelmat olivat vielä paikallaan.

Sunnuntaina lähdimme käymään yhden kylään tulleen sukulaistytön kanssa Starbucksissa sillä uudella toimistoalueella, jonne on noussut myös tosi paljon ravintoloita ja kahviloita. 

Tämän aukion molemmilla puolilla on kahviloita ja ravintoloita. Taivaalla näkyy muuten ainoat pilvet, jotka olen koko aikana täällä nähnyt.

Starbucks.

Third Wave Coffee on uusi ja nykyään kuulemma varsin suosittu kahvilaketju.

Kävimme myös Almond Housessa, koska halusin lempparimakeisiani eli sunnunduluja. 

Almond Housen työntekijät taisivat elää vielä vuotta 2021 tai jotain, koska heillä oli niin tiiviisti kaikki suojat päällä. Kaiken lisäksi ostosten kaupanpäällisiksi sai Almond Housen maskin sekä käsidesipyyhkeen. Miten mukava yllätys.

Ostin sunnunduluja kokonaisen kilon, koska kilo kuulosti mukavalta tasaluvulta. Kotona rupesin kuitenkin miettimään, että olisihan se vähempikin ehkä riittänyt. 

Verottaja on vienyt jo osansa.

Paluumatkalla näimme Ratnadeepin edessä jotakin, joka oli autonkuljettajan mielestä käärme. Minä väitin kivenkovaan, että ei tuo mikään käärme ole; se on vain jonkun pudottama vyö! Nappasin "vyöstä" kuvan auton jo liikkuessa, joten kuva on vähän epätarkka. Kuvaa tarkastellessani huomasin, että kyllä tuo taitaa sittenkin olla käärme.

Joku on pudottanut vyönsä tien viereen. 😆

Ällöttävintä on, että kuljen tästä samaisesta kohtaa aina järvilenkiltä palatessani. Onkohan järven ympärillä puistossakin siis käärmeitä?! KBR-puistossa, jossa kävin aiemmin appivanhempien asuessa Srinagar Colonyssa, oli kerran oikein varoitus puistossa olevista kobrista, ja se vähensi kyllä lenkkihaluja huomattavasti. Nyt kun googletin kobran, niin tuo meidän näkemämme käärmekin saattaa olla kobra.

Koska sunnuntai-iltapäivänä ei ollut muuta ohjelmaa ja autokuljettajakin oli lähtenyt vapaalle, keksin, että lähden käymään itsekseni uudessa Sarath City Capital Mallissa, joka tunnetaan myös nimellä AMB Mall. Sunnuntaisin liikennettä on aina tavallista vähemmän, joten silloin ei tarvitse viettää niin paljon aikaa ruuhkissa. 

Parkkihalli oli kohtuullisen helppo löytää, vaikka sisäänkäynti olikin jemmattu taas ostoskeskuksen taakse. 

Intialaiset ostoskeskukset ovat yleensä aika kivoja pysäköidä, sillä parkkihalleissa on runsaasti poikia, jotka opastavat auton vapaaseen pysäköintiruutuun. Kaiken lisäksi naisille on usein ihan omat pysäköintiruudut, jotka sijaitsevat yleensä lähellä ostoskeskuksen sisäänkäyntiä ja hissejä. 

AMB:ssä oli kuitenkin asiat pahasti pielessä, sillä parkkihallissa ei ollut riittävästi parkkipoikia, ja hallissa vallitsi täysi kaaos.

Ei me nyt osata mennä tästä mihinkään.

Ihmiset joutuivat etsimään vapaan parkkiruudun ihan itse, ja se on palveluun tottuneelle hankala paikka.

Pitkällisen haeskelun jälkeen löysin vapaan parkkipaikan ja otin kuvan ruudun numerosta. 

Auto kannattaa peruuttaa ruutuun aina kuin vain mahdollista, koska koskaan ei tiedä, mikä tilanne lähtiessä on (esimerkiksi kuinka lähelle joku on pysäköinyt viereen).

Intialaiset parkkihallit ovat valtavan kokoisia ja monikerroksisia laitoksia, ja niihin on tosi helppo kadottaa autonsa, jos ei paina tarkasti mieleensä, mihin autonsa jätti. Minulla kävi kerran Inorbit Mallissa niin, että en löytänyt autoani, ja olen alkanut sen jälkeen ottamaan aina kuvan pysäköintipaikastani. Palasin silloin Inorbitissa kaupoilta parkkihalliin, mutta auto ei ollutkaan siinä, minne olin sen jättänyt. Pyörin parkkihallissa edestakaisin turhautuneena, ja lopulta tulin siihen tulokseen, että joku oli pöllinyt automme. Soitin ukkelille itkua vääntäen, että en löydä autoamme ja että joku oli varmaan pöllinyt sen. Ukkeli sanoi lähettävänsä yhden kollegansa paikalle, ja jäin odottelemaan kollegan saapumista. Siinä odotellessani minulle iski yhtäkkiä epäilys, olenko sittenkään oikeassa kerroksessa, vai muistanko kerroksen väärin. Sieltä se auto sitten löytyikin, eri kerroksesta.

En ole ehkä ikinä nähnyt niin huonosti suunniteltua ostoskeskusta kuin Sarath City Capital Mall oli. Ostoskeskus on jaettu rengasmaisiin osiin, ja "renkaita" on ainakin kolme. Olin lopulta aivan sekaisin, missä olin. Katselin Shoppers Stop- ja Lifestyle-tavarataloista kurtia, mutta en löytänyt yhtäkään, jota olisin viitsinyt edes sovittaa, sillä vaatteet olivat minusta jotenkin tosi kulahtaneen näköisiä. Anoppi sanoi, että vaatteiden laatu on laskenut viime aikoina tosi paljon, enkä tiedä, mistä asia mahtaisi johtua (ehkä tämäkin menee koronan piikkiin?). Mutta ehkä on parempi niin, ettei mitään kivaa löydykään, koska sillä tavalla säästyvät ainakin rahat!

En jaksanut ottaa ostoskeskuksessa oikein kuviakaan, mutta sen sijaan otin videon, jossa kävelen ostoskeskuksessa ristiin rastiin. Minulla on ihan superärsyttävä tapa sählätä videota kuvatessani ja tunkea sormeni aina kameran eteen, ja niin kävi tälläkin videolla pari kertaa. Pahoittelut. En ymmärrä, miten oppisin pitelemään kännykkää niin, ettei sormeni vilahtaisi aina kuvassa.

Lopettelen taas tältä erää tähän! 

😘

14 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Hyvin kaunis tuo ruusutarhan eka kuva! Ja videot katoin suurella kiinnostuksella. Vilahtiko siellä laukkukauppa…? 😍
    Tuo terveydenhoidon eteneminen ja lääkärien ja fyssarien yms kuvailu on kiinnostavaa myös. Ihanaa; fyssari tulee kotiin!
    Ja ne ruoat… 😋😋😋
    Toden totta, niinhän se varmaan on, että palveluun tottunut on ihan kädetön, jos joutuu itse ratkaisemaan asian.
    Mukavaa loppuviikkoa! 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos videot kiinnostivat! Niitä on tulossa luultavasti seuraavassa postauksessa useampikin lisää. 😊

      Jaa sinä olet laukkuihmisiä. :-D Olisinpa minäkin! Mulle uuden laukun ostaminen tuntuu olevan maailman vaikein asia, ja aina jos ostan (pitkällisen haeskelun jälkeen) jonkin, heti ostamisen jälkeen kaduttaa.

      Fyssarin tulo kotiin on kyllä tosi hyvä juttu, kun ei tartte itsen lähteä mihinkään. Aamu alkaakin aina ”toimenpidehuoneen” valmistelulla. Ja sitten on pelko persiissä, että juuri fyssarin tulon aikaan on sähkökatko, jolloin fyssari ei luonnollisestikaan saa hoitojaan tehtyä. Eilisaamuna sähkökatko loppui onneksi juuri ennen fyssarin tuloa.

      Mä en ole vielä osannut päättää, kumpi on parempi – olla tottunut käyttämään palveluja vai olla tottunut tekemään kaikki mahdollinen itse. Kummassakin on puolensa!

      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin! <3

      Poista
  2. Mielenkiinnolla jään seurailemaan mitä sinun fyssarisi saa aikaan ja saako se sinua edes kiinni, kun olet niin liukasliikkeinen ;D Mitähän ajatuksia intialaisilla on Suomessa vieraillessaan? Eikö miehesi ole ihmetellyt touhujasi, vai onko jo niin tottunut?
    En voi nauramatta lukea noita ruokien nimiä? Ne rumpukepitkin tuolla aiemmin ;D Aion tänään mennä meidän rumpalilta kinuamaan, josko olisi jäänyt ylimääräisiä kapuloita, joista sitten voisin kokkailla herkkuja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä fyssari on paljon liukasliikkeisempi kuin minä. Se on yksi vilaus, kun herra on juossut ovesta ulos. :-D Ehkä hän ahdistuu mun kankkujen katselusta niin pahasti, että on kiire ulos. ;-D

      Intialaisilla on varmasti kaikenlaisia ajatuksia Suomessa vieraillessaan, mutta appivanhempien vierailustakin on jo niin kauan (kävivät v. 2004), että en enää muista heidän reaktioitaan. Mutta sen muistan, miten kamalaa kasvissyöjästä (=yksi ukkelin kaveri, joka kävi Suomessa vuonna 2009) oli, kun kaikki lihat olivat normaalissa ruokakaupassa levällään (siis lihatiskissä). Täällä myydään lihat yleensä erillisissä kaupoissa, vaikka nykyään niitä saa tietysti supermarketeistakin valmiiksi pakattuina.

      Haha, kuinkakohan monta kertaa ukkeli onkaan ihmetellyt touhujani. Niiden kertojen laskemiseen ei taida mun matikkapää riittää. :-D Mutta nyt se on jo niin tottunut (kuten myös appivanhemmatkin ovat tottuneet) mun tempauksiin, että ei enää ihmettele mitään.

      En ole varma rumpukeppien virallisesta suomennoksesta (onko sitä edes?), joten voi olla, että tuo rumpukeppi-nimitys on omakeksimäni, tai siis suoraan englannista käännetty.

      Poista
  3. Onpa kätevää, että fyssari tulee kotiin! Ja selvästi kiinnittää yksityiskohtiinkin huomiota, kun tuollaisen häntätyynyn sulle kuskasi. Vaikka en mäkään kyllä kasilta jaksais jumppailla vieraiden ihmisten kanssa.

    Olet ehkä kirjoittanut aiemminkin naisten parkkipaikoista ja taas särähti korvaani. Heti mietin onko idea oikeasti olla lähempänä sisäänkäyntiä vai kauempana miesten autoista? Jos parkkiruudut on isompia kuin miehillä, niin sitten teen proteesin! Ihme oletuksia ja yleistyksiä naisten ajotaidoista. Vaikka olen itsekin sitä mieltä, ettei suurin osa naisista osaa ajaa, mutta silti.

    Ja hui olkoon toi kärmes! Mä varmaan sinuna tekisin seuraavat järvilenkit pomppien / juosten ja olan yli vilkuillen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan superärsyttävää, että fyssari tulee niin aikaisin. Tulisi edes ysiltä, mutta ei. Yritän tsempata itseäni, että hyvä juttuhan se vain on. Ja nyt pelkään, että fyssari tulee viikonloppunakin, enkä saa edes kahdeksi päiväksi rauhaa. :-D Mutta huomenna varmaankin selviää, tuleeko hän vai ei...

      Mä olen tuudittautunut siihen uskoon, että naisten parkkipaikkojen ideana on tosiaankin olla lähempänä sisäänkäyntejä. Muuta en voi ajatella, koska muuten alkaisi ottaa liikaa kupoliin. Haha, mä olen muuten samaa mieltä, että suurin osa naisista ei osaa ajaa – ei ainakaan intialaisista naisista.

      Juttelin anopin kanssa noista käärmeistä, ja hän oli sitä mieltä, että käärmeet pysyttelevät piilossa, koska ne pelkäävät ihmisten ääniä. Mutta mitä tuokin käärme sitten teki ihan hemmetin vilkasliikenteisen tien vieressä?!

      Poista
  4. Onpa halpa fysioterapiahoito,ja toivottavasti siitä apua kankkuvaivoihin.Kätevää myöskun hän tulee kotiin tekemään hoitoja.Tuo ruusukuva on todella upea 🌹Ruoka ravintolassa näyttää myös tosi hyvältä.Varoppa niitä käärmeitä jos ovat vaarallisia.Itse pidän kyllä käärmeistä,jos ovat vaarattomia.Hyvää.loppuviikkoa Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! En ole pitkään aikaan makrokuvannutkaan mitään, joten oli kyllä kiva kuvailla anopin ruusuja. 😊

      Mä en tykkää yhtään käärmeistä, ja täytyy tosiaan katsella ympärilleen, kun kävelen tuolla järven ympäristössä.

      Hyvää loppuviikkoa sinullekin! <3

      Poista
  5. Kivasti taas tuli pläjäys arkista Intiaa, tykkään niistä. Toivottavasti lääkäri ja fyssari auttavat ja vaiva häviää. Olisipa täälläkin jumppari, joka tulee kotiin! Helpottaisi paljon. Mutta klo 8 aamulla on kyllä aika aikaisin!
    Varo niitä käärmeitä ja muita niiden kaltaisia juttuja. Mie kammoan käärmeitä, en pelkää, mutta en tykkää tavata niitä. Onneksi kobria ei näillä selkosilla juuri tapaa.
    Onko sinulla suunnitelmia mitä aiot tehdä siellä? Nähtävästi et ainakaan shoppaile, et ainakaan vaatteita? :)
    Mukavaa loman tai Intiassa olon jatkoa!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain olen nähnyt Suomessakin, että fyssari tulee kotiin (vai olikohan se sittenkin hieroja), mutta hinta on varmaan aika suolainen... Vähän huvittaa, kun mullahan oli vielä muutama vuosi sitten pakkomielle, että minun pitää olla käynyt suihkussa ja meikattu, ennen kuin voin tulla makuuhuoneesta aamulla ulos. Nyt en välitä käydä edes suihkussa, ennen kuin fyssari tulee. :-D Kyllä tämä elämä on helppoa!

      Mulla on käärmeiden kanssa ihan sama juttu, että en pelkää, mutta kammoan. Menisin varmaan ihan paniikkiin, jos törmäisin täällä käärmeeseen. Suomessa kyykään ei saa aikaan kummoisia reaktioita, kun ne ovat kuitenkin suhteellisen pieniä ja vaarattomia ainakin intialaisiin myrkkykäärmeisiin verrattuna.

      Suurimmaksi osaksi tämä Intian-oleskelu on aina perheen kanssa yhdessä oloa, eli ei ole kummempia suunnitelmia. Ensi viikolla lähdetään kyllä pienelle reissulle ukkelin kanssa, ja toki harrastin tuossa yhtenä päivänä hieman turisteilua Hyderabadissa. Vaatteita – ainakin näitä intialaisia – mulla on ihan tarpeeksi, eikä ole oikein muutenkaan mitään kiinnostusta juosta kaupoilla. Toki jos jokin ihana kurta osuu kohdalle, niin pakkohan se on ostaa. ;-D

      Kiitos, ja kivaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihan mahtavaa luettavaa osaava lääkäri, fyssari ja salivertailukin....
    Kaikista mahtavinta kun pystyt suunnittelemaan treenit nyt ärsyttämättä lisää...
    Mullakin on mennyt usko ja luottamus suomalaisiin lääkäreihin...
    mutta seikkailuilla ollessa ei tule turvauduttua kyllä ulkomaisiinkaan... kun ei sitä reisun päällä koskaan tunne edes niitä kipuja... mieli on niin utelias, että unohtuu taka-alalle... heh heh... löytyyköhän mun diagnoosi siis pääkopasta... sen käyttöasteesta ja lomapäivien vähäisyydestä... tässä alkaa filosofoimaan jo omia diagnooseja! Mut tosiaan huippujuttu et selvisi syy ja terapiakin tehonnee... eli ei muuta kuin entistä ehompaa arkea ja ihanaa lukea näitä sun Intia postauksia... zoomailen kaikki kuvatkin ja melkein tunnen ihanan mausteiset tuoksut.... minäkin rakastan intialaista ruokaa... ruokaa yleensäkin...hih!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit. 😊

      Jännä muuten nähdä, miten sääkin vaikuttaa olotilaan. Mulla oli esim. nivelissä kipuja Suomessa ollessa, mutta täällä niitä ei ole ollut – vaikka olen treenannut salilla ylävartaloakin ihan kivasti. Mutta noi persekivut eivät kyllä jääneet Suomeen, mutta onneksi on nyt tuo tyyny, ja fysioterapiakin on alkanut. Tuo tonttikierros ja noin viiden tunnin autossa istuminen ei selkeästikään tehnyt hyvää.

      Sama mulla, että rakastan ruokaa, eteläintialaista ruokaa varsinkin. Onneksi täällä ei ole siitä puutetta. :-D

      Ihanaa että jaksat lukea ja kommentoidakin. Rattoisaa viikonloppua! <3

      Poista
  7. Oli mielenkiintoinen postaus tavallisesta elämästä, jos niin saa sanoa. Kamala melu oli ostoskeskuksessa. Joutuisikovat intialaiset paniikkiin Suomessa ja varsinkin mökillä hiljaisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava kuulla, että tykkäsit! Ja toki saa sanoa tavallisesta elämästä, koska sitähän tämä mun oleilu täällä enimmäkseen on. Tosin seuraavaksi on tulossa hieman turisteilua. 😊

      Hiljaisuus on tuntunut ainakin meidän luonamme vierailleista intialaisista hyvinkin eksoottiselta. Voi tosin olla, että jos heidän pitäisi elää jatkuvasti hiljaisuudessa, voisi tulla sietokyvyn rajat vastaan. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3