Kun mietin asiaa kauemmin, huonouden aiheita rupesi tietenkin löytymään, ja kummallista kyllä, niitä oli varsin mielenkiintoista pohtia. Tällaiset haasteet ovatkin suorastaan antoisia, sillä ne pakottavat tutkiskelemaan itseään jostakin tietystä näkökulmasta ja näkemään ehkä jotain sellaista, mitä ei normaaliarjessa ajattele. Itsetuntemuksen lisääntyminen kun ei ole koskaan pahitteeksi.
(Kuvat tämänpäiväiseltä kävelylenkiltä.)
Pidemmittä puheitta...
OLEN HUONO
... SIETÄMÄÄN EPÄJÄRJESTYSTÄ
Pidän siitä, että tavarat ovat paikoillaan, koti on suhteellisen siisti ja liinavaatteet ovat kaapissa viivasuorissa riveissä. Meillä ei ole koskaan yhtään likaista astiaa tiskialtaassa tai leivänmuruja pöydillä, eikä yksikään vaatekappale (paitsi sukat ja rintaliivit) mene kaappiin silittämättä. En todellakaan koe olevani mikään pakkomielteinen siisteysihminen, mutta saan jotain omituista mielenrauhaa siitä, että koti on järjestyksessä. Toki on myönnettävä, että järjestyksen ylläpitäminen on varsin helppoa taloudessa, jossa ei ole lapsia eikä lemmikkejä - ja harvoin on nykyään miestäkään. 😀
Mutta. Rakastan järjestystä vain kotona. Jos olen useamman yön yökylässä jossakin, kamani alkavat mystisesti levitä pikkuhiljaa ympäri huonetta, ja muutaman päivän jälkeen huone on kuin pommin jäljiltä (sori äiti). Ukkelin sisko sietää epäjärjestystä vieläkin huonommin kuin minä, joten voisin kuvitella, että siskolla saattaa olla hieman vaikeuksia, kun minä olen heillä kyläilemässä. Maaliskuussa, kun olimme siskon luona New Jerseyssä, majoituimme siskon vierashuoneeseen. Ihmettelin monesti, mihin jokin vaatekappale oli hävinnyt, kun "vastahan minä sen aamulla tuohon sängylle jätin". Vaatehuoneestahan se vaate sitten useimmiten löytyi - nätisti henkariin ripustettuna.
... OTTAMAAN "OMAN PAIKKANI"
Tätä on vähän vaikea selittää ilman käytännön esimerkkiä. Oman paikan ottamisen vaikeus ilmenee esimerkiksi salilla silloin, kun siellä on muita ihmisiä (eli yleensä aina). En pysty keskittymään kunnolla omaan treenini, koska tarkkailen osittain tiedostamattani koko ajan, missä muut ihmiset ovat ja mitä he tekevät. Jos olen tekemässä esimerkiksi kyykkyjä ja joku tulee pyörimään siihen kyykkyräkin viereen, keskittymiseni herpaantuu totaalisesti. Päässäni pyörii vain ajatus, että nyt tuo toinen haluaa päästä tähän kyykkypaikalle ja että minun pitää tehdä sarjani nopeasti loppuun, jotta se toinen pääsee siihen. Minun pitää siis olla koko ajan tuntosarvet pystyssä ja antaa tilaa muille, vaikka järjellä toki tajuan, että kaikki salikävijät ovat samanarvoisia.
Inhoan tätä piirrettä itsessäni enemmän kuin pystyn kertomaan ja haluaisin päästä siitä välittömästi eroon. En vain tiedä, miten se onnistuisi, kun en tiedä sitäkään, mistä käyttäytymiseni johtuu. Kai minä pohjimmiltani ajattelen, että olen huonompi kuin muut ja että minun pitää antaa tilaa "paremmille". Tai ehkä käyttäytymiseni on jonkinlainen kieroutunut jäänne niiltä ajoilta, kun piti miellyttää muita, jotta koki tulevansa hyväksytyksi. Tunne on todella rajoittava ja rasittava, ja olen alkanut ymmärtää varsin hyvin niitä tyyppejä, jotka treenaavat huppu päässä, jotteivät he näe, mitä heidän ympärillään tapahtuu.
... KÄDEN TAITOA JA LUOVUUTTA VAATIVISSA ASIOISSA
Osaan kyllä tehdä käsitöitä ja kasata huonekaluja, koska käsitöissä ja huonekaluissa on aina tarkat ohjeet, joiden mukaan toimitaan. Mutta jos pitää itse visioida tai LUODA jotain, niin minulta menee paskat housuun jo pelkästä ajatuksestakin.
En koskaan lakkaakaan ihmettelemästä sitä, miten olen onnistunut opiskelemaan kaksi käytännön ammattia (ravintolakokin ja hoitsun), ja saanut jälkimmäisestä vielä stipendinkin. Tämä on niitä elämän ikuisia arvoituksia, joita en tule ehkä koskaan ymmärtämään. Mutta ehkä tämä on vain hyvä todiste siitä, että ihminen pystyy (melkein) mihin tahansa, jos vain löytyy tarpeeksi halua, ja on valmis tekemään kovasti töitä.
... JOUSTAMAAN
Tämä tuli mieleeni, kun rupesin miettimään, mitä ukkeli vastaisi, jos häneltä kysyttäisiin, missä asioissa minä olen huono. Ukkeli on ollut aina sitä mieltä, että olen joustamaton jästipää, eikä hän ihan väärässä olekaan. Tietenkin asiat hoituvat parhaiten, jos ne tekee minun tavallani. 😀
Tosin puolustuksekseni täytyy sanoa, että olen muuttunut aivan järjettömän paljon siitä, kun aloimme olla ukkelin kanssa yhdessä yli 20 vuotta sitten. Olen aivan eri ihminen kuin silloin, ja saan kiittää siitä lähinnä kahta asiaa: ukkelia ja lähihoitajakoulutusta. Ukkeli on jaksanut sietää minua, vaikka olen ollut välillä ihan kaamea, ja palkkioksi hän on saanut (20 vuotta myöhemmin!) ehkä pikkuisen paremman vaimon. Lähihoitajakoulutus puolestaan opetti minut näkemään ihmisen ja ymmärtämään sen, että yhteys lähimmäiseen on paljon tärkeämpää kuin se, että minä saan aina haluamani.
... SUUNNITTELEMAAN TULEVAISUUTTA
En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia kysymyksiä kuin "missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?". Ööh, peilissä? Olen elänyt aina päivän kerrallaan, eikä minulla ole ollut elämässä mitään tavoitteita. Olen mennyt sinne, minne elämä on kulloinkin kuljettanut; niiden ihmisten kanssa, jotka ovat osuneet kohdalle.
Joskus toivon, että olisin suhtautunut elämään vakavammin ja tavoitteellisemmin, koska silloin olisin saattanut saavuttaakin jotakin. Tosin en yhtään tiedä, mitä minun olisi pitänyt saavuttaa, koska en ole koskaan erityisemmin halunnutkaan mitään. Ihmiset tykkäävät elää eri tavoin, ja minä pidän siitä, että elämässä on koko ajan pieni jännitys yllä. Minun liekkini saa voimansa siitä, etten tänään tiedä, missä huomenna olen.
Mä näinkin tän vilaukselta jossain blogissa ja tää sun postaus oli mainio. Pakkohan tää on laittaa mietintään. Tosin "varastit" jo muutaman mun huonouden; minäkään en siedä epäjärjestystä ja olen jokseenkin joustamaton. :P
VastaaPoistaOlisipa kiva, jos sinäkin innostuisit tästä. Ja eihän se haittaa mitään, vaikka tulisi samojakin huonouksia. Sori pöllimisestä. :-D
PoistaHeh, minä olen sitten huono kestämään tällaisia huonous-haasteita. Työssäni ja opinnoissani on niin paljon tolkutettu, ettei huonoutta ole. Kenties kehittämiskohteita, mutta ei huonoutta. Olen negatiivisena ihmisenä ilmeisesti viimein sisäistänyt tuon päähäni taotun "viisauden". ;O)
VastaaPoistaNo voisihan tätä haastetta ajatella niinkin, että "asioita, joissa olen huonompi (kuin joissakin toisissa)”. En minäkään pidä erityisemmin huono-sanasta, koska se on jotenkin niin lopullinen. Ihminen pystyy aina muuttumaan, jos haluaa ja jos löytää oikeat työkalut. Paitsi että kädentaitoja ja luovuutta ei taida mulle tulla, vaikka kuinka pyytäisin ja anelisin. :-D
PoistaMusta on taas aina ollut jotenkin helpottavaa kun joku osaa myöntää olevansa jossakin huono. Eihän se tosiaan tarkoita etteikö voisi kehittyä, mutta sellainen tietynlainen nöyryys omien kykyjen ja taitojen ja ominaisuuksienkin suhteen on mun mielestä hirveän virkistävää! Tosiasiahan on kuitenkin se, että kaikki on jossakin huonoja, eikä meistä kukaan kaikkien asioiden suhteen ikinä edes kehity paremmaksi: Huonouden vastapainona on toisaalta sitten itse kullakin vaikka mitä.
PoistaToisaalta joskus voi käydä niinkin, että ihminen käyttää (todellista tai kuviteltua) huonouttaan tekosyynä jättää asioita tekemättä. Ei viitsitä edes yrittää, ja samalla torpataan mahdollisuus kehittyä. Minulle ainakin on käynyt monesti niin, että olen kuvitellut olevani huono jossakin, mutta kun olen yrittänyt tarpeeksi monta kertaa, homma onkin lähtenyt sujumaan.
PoistaTuli myös mieleeni, että huonouttakin on monenlaista. On sellaista huonoutta, jossa osaamisen taso voidaan mitata tai muulla tavalla todeta (kuten monet kouluaineet), ja sitten on olemassa sellaista epämääräisempää huonoutta, jonka osaamisen tason jokainen määrittelee itse (esim. sosiaaliset taidot). Ensiksi mainituissa kehittyminen on varmasti helpompaa kuin jälkimmäisissä, koska jälkimmäiset ovat usein yhteydessä ihmisen persoonaan.
Olen ehkä itse sillä tapaa perusitsevarma ihminen, että minulle omien puutteiden tiedostaminen on ihan vain omanlaistaan itsetuntemusta. Mutta totta varmasti, että joku saattaa käyttää omaa huonoutta myös tekosyynä sille, ettei uskalla tai halua yrittää uutta.
PoistaHyvä itsetuntemus on hieno asia, oli kyse sitten vahvuuksista tai heikkouksista. Itsekin kuvittelen tuntevani itseni varsin hyvin, mutta joskus tulee silti yllätyksiä.:-)
Poistakhih, missä näet itsesi viiden vuoden päästä... Peilissä *nauraa* Paras vastaus IKINÄ <3 Tämä oli mielenkiintoinen postaus. Vaikka toisaalta osa vastauksista sai nauramaankin, jäin kyllä pohtimaan sisimpääsikin. Kumpa järki ja tunteet puhuisivat samaa kieltä. Sinäkin tietäisit, ettet ole yhtään sen arvottomampi kuin kukaan muukaan <3 Olen saanut sinusta tosi ihanan kuvan *halittaa* <3
VastaaPoistaKiitos sinulle, Hilu, halista ja ihanasta kommentistasi. <3 On tämä elämä kyllä melkoista opiskelua. Välillä sitä luulen tuntevansa itsensä hyvin - ja sitten päästä nousee taas uusia omituisuuksia. No mutta eipähän tule tylsää. :-D
PoistaMukavaa illanjatkoa siulle ja perheellesi. <3
Kiva postaus. Ja vähän erilainen kuin muut aiemmin vastaan tulleet. Kakkos ja vitoskohdat kyllä osuivat aika hyvin minuunkin.
VastaaPoistaJa jos mieheltä kysytään, niin ehkä tuo joustokaan ei ole minun vahvuuteni, siis ainakaan kotona. Mutta mutta. Oikeastaan olen hyvinkin joustava, mutta mies ei vaan välttämättä ymmärrä missä kaikessa joustan. Se taas johtuu siitä, että en niin hirveästi pidä meteliä joustamisistani, ettei minua pidettäisi ainakaan marttyyrina. Hehee. Ota tuosta nyt selvää.
Sehän näissä haasteissa onkin kiva, että vaikka kysymykset ovatkin kaikille samat, lopputulos voi olla hyvinkin erilainen.
PoistaKuulostaa hyvin tutulta, että mies ei aina huomaa joustamista. Vaikka minäkään en halua tuoda joustamistani esiin (saman marttyyripelon vuoksi!), niin joskus on kyllä pakko herätellä ukkelia siitä, kuinka paljon olen vuosien aikana muuttunut. Kun muutokset tapahtuvat hitaasti, ne tapahtuvat useimmiten myös aika huomaamattomasti. Niinpä sitä, mikä ennen oli poikkeus, aletaan pitää uutena normina ja itsestäänselvyytenä.
Jännä tuo ajatuksesi, että et mielestäsi osaa ottaa tilaa kun niin herkästi tarkkailet muita. Mussa ja miehessäni on mielestäni aika paljon samaa mutta näen sen ihan toisessa valossa: että pyrimme ottamaan toisia ihmisiä mahdollisimman tietoisesti huomioon. Mua ärsyttää tuollaisessa salitilanteessa tms ihan valtavasti sellaiset tyypit, jotka ei yhtään mieti kuin omaa treeniänsä ja ottaa tilan ja aikansa. Yritän itse antaa muille tilaa ja aktiivisesti arvostan ihmisiä jotka tekevät samoin.
VastaaPoistaMäkään en osaa suunnitella elämää eteenpäin enkä ole koskaan osannut. Hyvin on sujunut näinkin ja oikeastaan ajattelen tämänkin käänteisesti elämäntaitona enkä suinkaan huonoutena. Omanlaistaan joustavuutta on minusta se, ettei jää toteuttamaan mitään yhtä tarkkaa etukäteen mietittyä suunnitelmaa vaan antaa elämän viedä! Ehkä sä et tosiaan Satu olekaan missään huono kun kaikki nämä sun huonoudet kääntyy mun mielestä hyviksi ominaisuuksiksi :)
Koen tuon muiden tarkkailun huonoudeksi varmasti siitä syystä, että kärsin itse siitä niin paljon. Monesti tuollaiset tilanteet, joissa väistyn muiden tieltä, saavat minut jurputtamaan hiljaa mielessäni, mutta en kuitenkaan osaa käyttäytyä mitenkään muutenkaan, vaan lankean niin sanotusti aina samaan loveen. Jos muiden tarkkailu olisi oma valintani, se olisi myös omassa kontrollissani, ja varmasti kokisin sen silloin hyvänä asiana.
PoistaJotkut salikävijät ovat suorastaan pelottavan itsekeskeisiä. Heistä näkee jo kaukaa, että asenne on se, että “nyt kaikki alta pois; täältä tulen minä!”. Santa Cruzin salilla oli yksi tällainen nainen, ja vaikka hän oli toisaalta suunnattoman ärsyttävä, toisaalta jopa hieman kadehdin hänen nöyristelemättömyyttään.
Se, ettei suunnittele elämäänsä eteenpäin, voi olla yhdelle hyvä tai toiselle huono asia. Itse koen vain jotenkin “lilluneeni” elämäni läpi, ja varmasti siksi suunnittelemattomuus tuntuu minusta puutteelta. Mutta toisaalta, jos mulla olisi ollut aina kymmenvuotissuunnitelmat kirjattuna exceliin, niin voisin harmitella sitä, etten ole antanut elämän viedä. :-)
Kiva postaus , mä olen taas niin joustava että välillä tulee mieleen kameleonti :))
VastaaPoistaJoustamiskyky on minusta yksi elämän tärkeimmistä taidoista, ellei jopa tärkein. Hyvä sinä! <3
PoistaHeh. Mulla menee toi epäjärjestyksen sieto justiin päinvastoin. Kotona voin halutessani hyvinkin helposti olla sokea epäjärjestykselle (niin kauan kun maton reunat ja sohva on suorassa, niistä en tingi :D), mutta esim. loma-asunnossa tai hotellihuoneessa pidän kaiken hyvässä järjestyksessä. Ehkä siksi, että pienemmässä tilassa sotku korostuu, mutta varmaan enemmänkin siksi, että kyllä se siisteys kumminkin pitää korvien välinkin jotenkin seesteisempänä ja voi rauhassa keskittyä ihan vaan siihen olemiseen ja lomailuun.
VastaaPoistaSalilla en tarkkaile kenenkään tekemisiä, mutta aina kyllä vähän harmistun, jos joku ehtii just sekuntia ennen samaan laitteeseen, joka mulla olis ollut seuraavana vuorossa.. Mutta en silti siihen mene painostavasti hengailemaan. Toisin kuin uimahallissa, jossa on vaan kahdet "jalkaporeet", joihin aina joku jää asumaan, eikä huomioi muita. Siellä olen ottanut tavaksi liimautua ihan siihen viereen (ikävää) tai vaihtoehtoisesti kysyä suoraan, että pääsiskö välillä? Eikä kukaan ole sitä kyllä pahakseen laittanut. Meillä kaikilla kun on ihan yhtäläinen oikeus olla olemassa ja käyttää niitä laitteita tai mitä ikinä onkin, koska kaikki siitä kuitenkin (kai) myös yhtälailla maksetaan.
Ja minä taas en yhtään ihmettele noitten sun opintojen ja valmistumisten suhteen mitään. Olet niitä harvoja tyyppejä, joiden ajattelen halutessaan pystyvän ihan mihin tahansa <3
Minulla se taas tuntuu menevän niin päin, että mitä pienempi tila, sitä sotkuisempaa. :-) Viron-matkalla olin ottanut yhdessä hotellissa yhden hengen huoneen, joka oli kaamean pieni koppero, ja oikein piti lähettää toisena iltana äidille kuva huoneesta, kun se oli taas kuin pommin jäljiltä. Helpompaa kyllä olisi, jos pitäisi hotellihuoneen järjestyksessä, koska silloin ei olisi illalla niin kova raivaaminen, että pääsee sänkyyn, ja tavaratkin löytyisivät ilman hirveää hakemista.
PoistaTuosta painostavasta hengailusta tuli mieleen ne sellaiset tyypit, jotka jäävät sarjatauon ajaksi istumaan laitteeseen, ettei kukaan muu vain vie heiltä kyseistä laitetta. Siinä sitä sitten räplätään kännykkää minuuttitolkulla ja joku vässykkä, kuten allekirjoittanut, kiehuu sivummalla raivosta. :-D Kai sitä pitäisi rohkeasti mennä kysymään, että voisko tehdä oman sarjan siinä välissä, ja joskus olen sitä yrittänytkin. Vastaanotto oli kuitenkin niin kalsea, etten mieluusti yritä samaa toistamiseen.
Mutta jos nyt ajatellaan käänteisesti, niin sali on kyllä mainio paikka oppia itsestään kaikenlaista uutta. :-)
Voi Annukka. <3 Ihanasti sanottu. (Vaikka en itse tietysti tuota ihan uskokaan.)
Tosin hyvin olet kirjoittanut joka kohdasta, ja tuo pieni sorsa kohdassa missä sanot ettet osaa ottaa omaa paikkaasi on mainio. Mutta olethan todella taitava käsistäsi; sun sukat ja neuleet ovat todellista taituruutta:) Minäkin pidän järjestyksestä,mutta jostain syystä usein kaikki menee kuitenkin epäjärjestykseen. Eksäni, joka on horoskoopissa neitsyt kuten minäkin , järjesti aina kaappini täydellisen siistiksi, ja onnistuin sotkemaan ne tosi nopeasti.
VastaaPoistaKiitos, Jael. <3 Sorsa oli hassu, kun se taiteili tuon pöllin päällä yhdellä jalalla, kun toisella piti raapia päätä. :-D
PoistaItse en pidä omia neuleitani kovin kummoisina taidonnäytteinä, mutta onhan ne nyt parempi kuin ei mitään. Toisaalta kaksi vuotta sitten en osannut tehdä edes kantapäätä, joten edistystä on todellakin tapahtunut! Omia ohjeita tuskin opin koskaan tekemään, mutta onneksi ei tarvitsekaan, kun on olemassa niin paljon muiden tekemiä hienoja ohjeita.
On muuten jännä, että jos järjestyksestä alkaa pikkuisen lipsua, niin se on helposti menoa sitten. Joskus on käynyt näinkin - varsinkin silloin, kun ukkeli on kotona. Silloin meillä saattaa olla jokin laatikko tai matkalaukku keskellä eteistä kolmekin päivää, eikä kumpikaan saa sitä siirrettyä mihinkään, vaan vain näppärästi väistelemme sitä. :-D
Ai siekin olet ravintolakokin koulutuksen käynyt. Ilmankos päädyin aikanaan niin usein käyttämään reseptejäsi. :D
VastaaPoistaMukava jos näin on. Olen siitä enemmän kuin iloinen. :-)
PoistaLöysin samoja juttuja itsestäni. En kestä epäjärjestystä kotona, jouduin ihan pois raiteiltaan jos joka paikassa on kasoja vaatteita ja hommat sekaisin. Koen valtavaa stressiä siitä ja monesti herään ennen muita järjestelemään. Muuten olen kyllä tosi suurpiirteinen ja hälläväliä. Tuo oman paikan ottaminen kuulostaa aavistuksen tutulta juuri salilla mutten jotenkin häiriinny asiasta, olen luonnostani tarkkaileva ja rekisteröin kaiken ympärillä tapahtuvan herkästi. Mä olen huono käsitöissä sillä taitoja ei ole ja olen tosi huono aikatauluttaja.
VastaaPoistaMukava kuulla, että löytyi tuttuja piirteitä. :-)
PoistaMinä kyllä siedän epäjärjestystäkin, jos on pakko. Kun ukkeli on kotona, on pakko katsoa vähän läpi sormien, sillä en halua olla mikään nalkuttava vaimo. Mutta paremmin kuitenkin viihdyn järjestyksessä olevassa kodissa.