Näin tanssimme ripaskaa

Olen iloinnut täällä Boliviassa siitä, että minulla ei ole ollut minkäänlaisia vatsavaivoja. En saa ripulia ulkomailla muutenkaan kovin helposti, vaan minulla on taipumus kärsiä ennemminkin siitä päinvastaisesta ongelmasta. Täällä ei ole kuitenkaan ollut sitäkään ongelmaa.

Toissapäivänä ukkeli ehdotti, että menisimme ulos syömään, ja minä olin tietysti heti valmis. Halusin mennä Casa del Gambaan, jossa olimme käyneet jo aikaisemmin, koska halusin vihdoin maistaa maapähkinäkeittoa, sopa de manía. Casa del Gambasta sitä varmasti saisi! Ravintolassa kävi kuitenkin ilmi, että sopa de manía oli tarjolla vain sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Kyllä voi yhden sopan maistaminen olla vaikeaa! Tilasimme siis muita ruokia, ja minä otin jälkiruoaksi sitruunapiirakkaa. Piirakan syöminen kyllä vähän epäilytti, sillä piirakka oli kuorrutettu sellaisella raa'an marengin oloisella mömmöllä. Torttu oli kuitenkin hyvää, joten söin sen viimeistä palasta myöten.

Niinhän siinä sitten kävi, että ruokamyrkytyshän siitä piirakasta tuli. Onneksi ei sentään tarvinnut heittää laattaa, vaikka pahoinvointi olikin sitä luokkaa, että piti nukkua vati sängyn vieressä. Kaiken huipuksi olin edellisenä päivänä tehnyt salilla ilmeisen tehokkaan treenin, ja kipeillä reisi- ja perslihaksilla olikin oikein mukava jumpata pöntölle ja ylös sata kertaa päivässä.

Mietin eilen sängyssä maatessani, että jos minulla olisi Instagram-tili, pitäisi varmaan ottaa itsestäni meikitön sairasselfie, kun eikös ihmisillä ole tapana tehdä niin. Sitten muistin, että onhan minulla tämä blogi! Tännehän voi tunkea kaikenlaista roskaa.

Ripaska-terveisin, Satu ja nalle. (Nallella ei ollut ripaskaa.)

Nyt olen sitten ottanut tämänkin askeleen, että olen esiintynyt internetissä ilman meikkiä. Olenpa emansipoitunut.

Emansipoitumisesta tuli mieleeni, että tein alkuviikosta pienen iskun vaatekaupoille. Olen käynyt Ventura Mallissa monta kertaa, enkä ole koskaan löytänyt sieltä oikein mitään kivaa kesävaatetta. Nyt jouduin kuitenkin ilmeisesti jonkinlaisen mielenhäiriön valtaan, ja ostin viisi (!) puseroa, neljä hametta ja yhdet treenihousut. Ai kamala. Ja hameenhelmat sen kuin lyhenevät: nyt helma yltää enää puoleenväliin reittä.

Peili vääristää jotenkin, koska ei minulla tuollaiset rimppakintut ole.

En ymmärrä, mitä minulle on täällä tapahtunut. Olen aina ennen pukeutunut suhteellisen peittäviin vaatteisiin, kun olen ajatellut, että en ole tarpeeksi hyvännäköinen käyttääkseni esimerkiksi lyhyttä hametta. Nyt kun olen katsellut paikallisia ihmisiä, jotka ovat joskus hyvinkin muhkeita ja muodokkaita ja jotka siitä huolimatta pukeutuvat pieniin vaatteisiin ja myös kantavat itsensä ylpeästi, olen tullut kai siihen tulokseen, että minäkin voin lopettaa itseni häpeämisen. Olisipa tämä tapahtunut 20 vuotta sitten! Elämä olisi ollut varmaan aika erilaista.

Auringonnousun aika on minusta paras aika vuorokaudesta, ja alkuviikosta tulikin herättyä muutamana aamuna sen verran aikaisin, että ehdin näkemään auringonnousun. Aurinkohan nousi alkuviikosta täällä kello 6.02 ja laski kello 18.51.

Yhtenä aamuna satuin näkemään varsin mielenkiintoisen ilmiön: muutama minuutti ennen varsinaista auringonnousua taivaanrantaan ilmestyi viiva.

Olen yrittänyt googlettaa, mistä ilmiöstä tässä voisi olla kyse. Voisikohan kyse olla Novaya Zemlyan efektistä?

Auringonnousu jatkui näin:

Eli kyllä se viiru lopulta palloksi muuttui. 

Valojen ja värien leikkiä toisena aamuna:

Oletteko muuten huomanneet, että Blogger latistaa kuvien värit jotenkin? Tai ainakin minulla käy niin. Ärsyttävää. Näissäkin kuvissa on oikeasti paljon voimakkaammat värit.

Toinen asia, mikä täällä ihmetyttää, on tähtitaivas. Esimerkiksi Orionin tähtikuvio, joka Suomessa harvoin nousee kovin korkealle, on täällä melkein suoraan pään yläpuolella.

Ympyröin Orionin kuvasta selvyyden vuoksi.

Orionin vyön alapuolella (täällä siis yläpuolella, koska tähdistö näkyy täällä Suomesta ajateltuna ylösalaisin) olevat kolme tähteä näkyvät kameralla ihan mukavasti.

Keskimmäinen tähdistä on itse asiassa Orionin kaasusumu, M42, vaikka se ei tässä kuvassa näytäkään tavallista tähteä kummoisemmalta.

Kävin alkuviikosta myös yhdessä vähän kauempana olevassa supermarketissa (kun etsin perunasurvinta!), ja matkan varrelle osui Santa Cruzin yksityinen teknillinen yliopisto, UTEPSA. Nyt kun koulut olivat alkaneet, yliopisto ja sen ympäristö näyttivät varsin erilaisilta kuin aiemmin kesälomien aikaan.

Yliopistoalueelle ei kävelläkään noin vain, sillä vastassa on portit, jotka aukeavat ilmeisesti jonkinlaisella henkilökortilla. Muutenhan minä olisin varmasti käynyt jo yliopistossa sisälläkin.

Nurmikkoalueet olivat minusta varsin viihtyisät ja hyvin hoidetut.

Yliopiston viereisillä kaduilla on opiskelijan kukkarolle sopivia ravintoloita ja internet-pisteitä.

Grilliäkin valmistellaan päivän grillauksiin.

Nuorta rakkautta. 💕

UTEPSAn vieressä on toinenkin yksityinen yliopisto, Udabol, jossa voi opiskella kaikkea psykologiasta turismiin.

Enpä tiedä, mitä tuli kirjoitettua, mutta nyt lähden katsomaan, saisinko alas jotain aamupalan tapaista. Kahviakin yritin jo juoda, mutta se oli huono idea, sillä siitä tuli hirveät vatsakivut. Tukkakin olisi ihan kiva pestä kahden vuorokauden sängyssä möyrimisen jälkeen.

Leppoisaa viikonloppua!