Perhelomailun ihanuuksia

Tervehdys Panama Citystä! Saavuimme Panamaan tänään, joten Meksikon-loman ensimmäinen osuus on nyt ohi. Perheloma on siis myös päättynyt, ja jatkamme matkaa ukkelin kanssa kaksistaan. Helpotuksen huokaus! Vaikka joidenkin juttujen tekeminen on kivempaa suurella porukalla (palaan niihin aktiviteetteihin myöhemmin), niin lomailu pienemmällä porukalla on ehdottomasti enemmän minun juttuni. 

Panama City on vaikuttanut ainakin toistaiseksi ihan huikealta paikalta. Jo lentokoneessa silmiin pistivät korkeat pilvenpiirtäjät, joita on Panama Cityssä valtava määrä. 

Panaman kanava on tuossa nuolen osoittamassa paikassa.

Panamaan saapuessamme tuntui taas kovin vaikealta uskoa, että olin oikeasti siinä. Vastahan olin harmittellut sitä, ettemme olleet nähneet Korintin kanavaa kunnolla, ja nyt lentelin Panaman kanavan yllä. Elämä on joskus ihmeellistä.

Sen verran on tullut erinäisiä paikkoja kierreltyä, että en muistanut tänään Panaman lentokentällä edes sitä, mistä olimme tulossa. Seisoimme yhden matkalaukkuhihnan edessä ja tarkkailimme silmä kovana, mikseivät meidän laukkumme jo tule. Yhtäkkiä ukkeli huomasi, että meidän laukkumme olikin jo nostettu viereiseltä hihnalta alas odottamaan. Silloin tajusin, että olin kuvitellut tulleeni Copa Airlinesin lennolla 137 Mexico Citystä, kun olin oikeasti tullut Copa Airlinesin lennolla 317 Cancunista. 😀 Ukkelikaan ei ollut yhtään sen paremmin ajan tasalla, kun ei hänkään huomannut asiaa.

Panama City näkyvissä!

Mutta jospa palailen vielä hetkeksi muistelemaan perhelomaamme ja jätän Panaman tuonnemmaksi. Meksikostakin on tulossa vielä juttua, kun sielläkin tuli koettua kaikennäköistä mielenkiintoista - ei tosin läheskään niin paljon kuin olisin toivonut, kun jotenkin vain jämähdimme hotellille. Yksi syy oli se, että jos halusimme lähteä matkaan koko porukalla, niin niin suuren porukan kasaan saaminen ei ollutkaan mikään ihan helppo juttu. Yhtenäkin iltana, kun lähdimme Playa del Carmeniin syömään, piti ensin tilata kaksi neljäntoista hengen pikkubussia ja sen jälkeen yrittää haalia koko porukka koolle. Olin vielä huoneessa, kun ukkeli laittoi minulle viestiä, että tule aulaan; lähdemme nyt. Luulin olevani viimeinen paikalle saapuva, mutta mitä vielä: kesti vielä puolitoista tuntia, ennen kuin pääsimme lopulta lähtemään!

 

Ukkelin vanhimman serkun lapset eivät tulleetkaan Meksikoon, joten meitä oli lopulta koolla "vain" 22 henkilöä. Heti ensimmäisenä päivänä ukkeli perusti yhteisen Whatsapp-ryhmän, jossa tiedotettiin milloin minkäkinlaisista asioista ja jonka avulla saatiin porukka kasaan. 

Playa del Carmenissa.

Jatkuva toisten odottaminen on minusta hirveän turhauttavaa ja saa minut pahalle tuulelle, joten välillä meinasi hermo mennä. Ja menikin. 😐 Aika usein liikuimmekin pienemmissä porukoissa. Onnistuin välttelemään ukkelin veljen vaimoa eli rakasta kanssaminiääni suhteellisen menestyksekkäästi, mutta välillä oli pakko jutella hänenkin kanssaan. Tulen yleensä ihan hyvin erilaisten ihmisten kanssa juttuun, mutta kanssaminiä on sellainen ihminen, jonka kanssa en halua edes yrittää tulla toimeen. (Tunne on oletettavasti molemminpuolinen, sillä kanssaminiäkään ei ole tunkemassa minun seuraani mitenkään erityisen innokkaasti.) Mitä tahansa sanon hänelle, hän onnistuu aina vastaamaan minulle aina sillä tavalla, että tunnen itseni ihan idiootiksi. Viihdyn paljon paremmin “omien” ihmisten, kuten ukkelin siskon ja Phoenixin-serkun, kanssa.

Synttäreitä ei juhlittu muuten kuin syntymäpäiväkakun voimin. 

Luulin, että serkku pitäisi isommatkin pippalot, mutta olihan tuossa matkassakin tietysti jo itsessään juhlaa. Oli muuten melko turvallinen olo tuossa porukassa, sillä paikalla oli kolme lääkäriä. Synttärisankari itse on nefrologi, hänen vaimonsa on sisätautilääkäri ja serkun sisko eli Phoenixin serkku on yleislääkäri. Jos siis jotain terveysongelmia olisi tullut, niin apu olisi ollut varsin lähellä!

Japanilaisen ravintolan liveshow alkamassa.

Kortinpeluuta, johon minä en voi osallistua, kun en kestäisi mahdollista häviötä (pelissä pelattiin oikein kunnon rahapanoksin).

Syömisasiat olivat myös koko ajan hyvin pinnalla: kuka ei syö tarpeeksi ja kuka syö liikaa. Ukkelin sisko on niin laiha ja heikko, että yhtään kovempi tuulenpuuska veisi hänet varmasti mennessään. Sisko on ollut aina kovin huono syömään, ja hänen vanhemmasta tyttärestään on nyt tullut samanlainen. Kun äiti oli huolissaan tyttärensä syömättömyydestä, Phoenixin-serkku totesi hänelle, että kuinka tyttärestä voisi muunlainen tullakaan, kun äitikin on tuollainen. Ruotsin-serkun vaimolla taas tuntuu olevan päinvastainen ongelma, sillä vaimo on niin ylipainoinen, että muut ovat vähän huolissaan tämän terveydestä. Hyvin moni kommentoi myös minun ilmeisesti muuttunutta ulkonäköäni, enkä saisi kuulemma laihtua enää yhtään. Laihtumisen pelkoa ei ole kyllä tällä lomalla ollutkaan, sillä vaikka en olisi hirveitä määriä syönytkään, niin alkoholipitoisia juomia on tullut kyllä nautittua enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. On näköjään ihan mahdotonta vastustaa houkutusta, kun juomia suorastaan tyrkytetään joka paikassa, ja hotellihuoneen kaappikin on niitä pullollaan.

Pienessä hiprakassa on hirveän kiva ottaa selfieitä.

Yhtenä päivänä olin tulossa salilta, ja päätin käydä alakerran baarissa juomassa palautusjuoman eli oluen. Baarimikko kysyi minulta, että juotko oluen täällä vai otatko sen mukaasi. Enpä ollut ennen tällaistakaan kysymystä kuullut! Tietysti otin oluen mukaan, kun ei sitä kerran ollut pakko baarissa juoda. 

Palautusjuoma.

Hotellin kuntosali oli muuten aivan ihana, vaikka kahvakuulavalikoima olikin vähän surkea (painot loppuivat 18 paunaan eli kahdeksaan kiloon), eikä salissa ollut kunnon ilmastointia. Koska oltiin all inclusive -hotellissa, salillakin oli iso vitriini, josta sai mukaansa esimerkiksi hedelmiä ja salaatteja. Salin jälkeen saattoi mennä kylpylään saunaan tai johonkin poreammeeseen lillumaan. Aivan huippua!

Nautin salilla olemisesta ensimmäistä kertaa oikeastaan ihan todella. Aikaisemminhan olen tuntenut oloni salilla aina vähän epämukavaksi, kun en ole oikein tiennyt, mitä salilla pitäisi tehdä, mutta nyt olen oppinut treenaamaan kahvakuulilla, jumppapallolla sekä tangolla ja levypainoilla sen verran hyvin, että ei tarvitse jännittää muiden silmien alla harjoittelemista. Minun piti opettaa Phoenixin-serkullekin kahvakuulaliikkeitä, mutta hän oli aina ehtinyt käymään salilla niin aikaisin aamulla, että minä en ollut päässyt edes vielä liikkeelle. Vesiaerobic oli muuten niin hauskaa, että voisin harrastaa sitä vaikka koko päivän!

Vaahtobileet alkamassa altaalla.

Yhtenä päivänä reiteni olivat salista ja vesiaerobicista niin kipeät, että päätin mennä jonkinlaiseen hoitoon kylpylään, kun hinnatkin olivat niin edulliset. Kallein hoito eli kahdeksankymmenen minuutin parihieronta maksoi esimerkiksi vain 550 pesoa eli 24 euroa. Kylpylähoidoista vastaava suositteli minulle aromaterapiahierontaa ja sellaiseen sitten menikin, kun ei sekään maksanut kuin 220 pesoa. Kun juttelin seuraavana päivänä asiasta ukkelin vanhimman serkun kanssa, kävi ilmi, että kylpylähoitojen hinnat olivat dollareissa eivätkä pesoissa. Olin aivan järkyttynyt, sillä en voinut mitenkään käsittää, miten hieronta voi maksaa 220 dollaria (melkein 200 euroa).

Sillä aikaa kun olin ollut hieronnassa ja kylpylässä rentoutumassa, Whatsapp-ryhmässämme oli käyty keskustelua siitä, mitä seuraavaksi tehtäisiin. 

Muutama viesti tullut.

Viestejä tutkailtuani kävi ilmi, että muu porukka oli päättänyt lähteä riippuliitämään. Minua harmitti niin paljon, että en ollut päässyt mukaan, että hyvä etten tukehtunut kiukkuuni. Onneksi pääsin kokeilemaan eilen niin monta muuta juttua, että riippuliitämisen missaus ei harmittanut enää yhtään!

Ulkopuolisuuden tunteelta en voinut ihan kokonaan välttyä, ja huomasin taas, että ulkopuolisuuden tunne on eräänlainen noidankehä. Jos pelkään tuntevani itseni ulkopuoliseksi, pian tunnenkin oloni ulkopuoliseksi. Suuri osa ulkopuolisuuden tunteesta tässä ryhmässä juontaa varmaan siitä, että minulla ei ole lapsia, kuten muilla naisilla, ja koen olevani jotenkin vähän sellainen outo lintu. Usein päädyinkin miesten seuraan, esimerkiksi koripallokentälle tai baariin. Se ei kylläkään haitannut minua mitenkään, sillä pidän "miesmäisestä" meiningistä muutenkin.

Koripalloa.

Lentopalloa.

Ryhmä on suunnitellut uutta yhteislomaa ehkä parin vuoden päähän, mutta minä olen vähän ajatellut, että saatan jäädä siltä lomalta pois. Tuommoinen yhteislomailu on vain jotenkin hirveän kuluttavaa minulle. Asia olisi toinen, jos voisin itse valita matkatoverini, eikä tarvitsisi sietää epämiellyttäviä ihmisiä. 😀 On hirveän rasittavaa yrittää jaksaa löytää jutunjuurta sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei oikeastaan välittäisi edes jutella. 

All inclusive -lomailukaan ei taida olla minun makuuni, vaikka kyllä siinä tietysti hyvätkin puolensa on. Ruoka oli jokaisessa ravintolassa enemmän tai vähemmän samanlaista, ja ruokiin kyllästyi hyvin pian. Juomapuoli onkin tullut jo käsiteltyä, joten siitä ei tarvitse enempää puhua. Erilaiset aktiviteetit - varsinkin liikunnalliset - ovat kyllä ihania, ja niitä jäin kaipaamaan. All inclusive -lomailusta tulee mieleen vähän sellainen massa- tai liukuhihnameininki, joka ei miellytä varsinkaan ukkelia. Hän kun haluaa henkilökohtaista palvelua ja mahdollisimman hyvää sellaista.

Heinäkuun neljännen päivän rantabileet. Sain tanssia rannalla. ❤

Muutama ukkoskuuro saatiin koko aikana, mutta muuten ilma oli kaunis ja lämmin, jopa kuuma. 

Sataa.

Poltin olkapääni ja yläselkäni niin pahasti, etten muista, milloin olisin polttanut itseni viimeksi yhtä pahasti. En pystynyt nukkumaan kahteen yöhön kunnolla, kun iho oli aivan järkyttävän kipeä.  

Nyt on aika lentää unten maille, sillä kello on jo melkein puoli yksi. Suomessa on varmasti jo herätty uuteen päivää, joten oikein mukavaa päivää kaikille (muuallekin kuin Suomeen)! Pahoittelut vielä kaikista mahdollisista kirjoitusvirheistä ja siitä, etten ole ehtinyt lukemaan muiden kuulumisia lainkaan.