Pelikaaneja ja muistioita

Koska oli viime hetkeen asti epävarmaa, menisimmekö Panamaan vai emme, en ollut juurikaan tutustunut etukäteen Panaman kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. (Panaman-vierailun sinetöi lopulta se, että saimme paluulentomme vaihdettua myöhemmäksi.) Olin ajatellut, että ehtisin Meksikon-viikon aikana hyvin lukemaan Panama-oppaita esimerkiksi uima-altaalla, mutta katin kontit: en "ehtinyt" avata opaskirjoja kertaakaan! En ole tottunut matkustamaan uuteen paikkaan ilman minkäänlaista etukäteistietoa, joten olin vähän kuin kala kuivalla maalla, kun saavuimme Panamaan.

Panaman kaupunki vaikutti ensi tuntumalta varsin kivalta paikalta. Siellä oli korkeita rakennuksia, jotka jostain syystä viehättävät itseäni kovasti; meri, joka tuo kaupunkeihin aina vähän sellaista avaruuden tuntua sekä varsin kansainvälinen tunnelma. Hotellimmekin sattui olemaan suhteellisen kivalla paikalla lähellä merta ja ravintoloita.

Waldorf Astorian aula.

Kaksi käsienpesuallasta ja kylpytakit, hyvä hyvä. Plussaa myös siitä, että vessanpönttö oli tuolla kulman takana piilossa.

En ole koskaan ollut kaupunkihotellissa, jossa olisi ollut huoneessa oma terassi, mutta tulipahan tämmöinenkin ihme nyt nähtyä.

Oli hieman erikoista makoilla tuossa aurinkotuolissa pilviä hipovien talojen keskellä. (Kauan en tosin kerinnyt tuolissa makaamaan, mutta sen verran kuitenkin, että voin juuri sanoa itseäni siinä lepuuttaneeni. 😀)

Iltanäköala terassilta.

Hotellin uima-allasalue oli minusta kiva.

Ensimmäisenä aamuna ukkeli nukkui sikeästi, mutta minä en saanut enää unta, joten päätin lähteä kävelylle merenrantaan. Kun olin vetämässä lenkkivaatteita päälleni, ukkeli mutisi minulle, että salilleko olet menossa. Jätin ukkelin siihen käsitykseen, että olin tosiaan menossa salille, sillä tiesin, että ukkeli ei olisi yhtään tykännyt siitä, että lähden vaeltelemaan yksinäni Panaman kaupungin kaduille - kaupungin turvallisuus kun oli jäänyt toistaiseksi vähän arvoitukseksi kummallekin. (Myöhemmin useampikin taksikuski kertoi Panaman kaupungin olevan varsin turvallinen, ja sellaisen vaikutelman itsekin sain.)

Olin kuitenkin todella iloinen, että tulin lähteneeksi kävelylle, varsinkin juuri aamulla panamalaisten suosimaan lenkkeilyaikaan, sillä pääsin sillä tavalla ikään kuin osalliseksi panamalaista elämää. Mikä olisikaan liikuntaa rakastavalle ihmiselle parempi tapa tutustua panamalaiseen elämään kuin lenkkipolku? Siellä tuli heti sellainen tunne, että olin kotonani. Yhteenkuuluvaisuuden tunne voi siis näköjään yllättää ihan yhtä lailla kuin ulkopuolisuuden tunnekin.

Ennen kuin pääsin rantapolulle, piti ylittää pari todella vilkasliikenteistä tietä ja luovia liikenteessä vähän muutenkin.

Vihdoinkin perillä!

Lenkkeilyn ja pyöräilyn lisäksi ihmiset käyttivät ahkerasti myös polun varrella olevia kuntolaitteita, ja olipa eräässä rakennuksessa menossa oikein kunnon jumppatuntikin.

Rannalla oli muutenkin ilahduttavan hyvät palvelut - oli vessoja, koirapuistoja, liikuntavälineitä niin lapsille kuin aikuisillekin - ja kaikkialla oli hyvin siistiä.

Matkan varrella sijaitsevia rakennuksia oli myös hauska katsella.

Tämä rakennus (F&F Tower) ei tosin ollut matkan varrella vaan näkyi kauempana.

Oli muuten mielenkiintoista havaita (sekä kävelylenkin että matkan aikana muutenkin), että vaikka saisin kokea kuinka huikeita juttuja tahansa, suurinta iloa minulle tuottavat kuitenkin pienet ja yksinkertaiset asiat, kuten eläinten tai meren katselu tai musiikin kuuntelu. Suuriin ja mahtaviin kokemuksiin myös jotenkin turtuu, eikä mikään tunnu loppujen lopuksi oikein enää miltään. Elämän pieniin iloihin ei sen sijaan kyllästy koskaan.

Moi! Mä olen panamankeltiäinen ja mulla on pesänrakennuspuuhat menossa.

Tämä Lucas-niminen koira oli todella hassu: sen piti juosta ja käydä tutkimassa ihan joka paikka. 😄

Koska olimme valmistautuneet Panaman-matkaan varsin huonosti, emme tienneet edes sitä, mitä valuuttaa Panamassa käytetään. No ongelmahan ratkesi sillä, että menimme automaatille ja katsoimme, mitä valuuttaa automaatti sylki ulos.

Toteemipaalu.

Automaatista tuli ulos USA:n dollareita, mikä vahvistikin epäilyksemme, että Panamassa käyttäisiin Amerikan dollareita. Eräs vaateliikkeen myyjä kertoi meille, että Panamassa on käytössä myös oma rahayksikkö, balboa, mutta sitä käytetään vain kolikoissa. Setelit ovat kaikki dollareita.

Dolce&Gabbanan liike.

Päädyimme ostoksille Multiplaza Mall -ostoskeskukseen, kun se oli näyttänyt meistä netissä parhaimmalta. Hyvä ja iso ostoskeskus olikin. Siellä oli erikseen myös Luxury Avenue, ostoskeskuksen osa, joka on vähän muuta ostoskeskusta tyylikkäämmän oloinen ja johon on koottu kaikki kalleimmat merkit. Myös Meksikossa näytti olevan sama tyyli, että ostoskeskukset on jaettu ns. tavalliseen ja ylelliseen osaan.

Ostoskeskuksen tavallista osaa.

Luxury Avenueta.

Jättimäinen pomppulinna lapsille.

Samainen myyjä kertoi meille, että Panaman kaupungissa on toinenkin hyvä ostoskeskus, Soho, mutta se on ollut pitkään suljettu, koska ostoskeskuksen omistajat olivat sekaantunut rahanpesuun (ns. Panaman paperit). Nyt Soho on kuitenkin taas avaamassa ovensa. Kuulin muuten tuolla kaupassa aivan ihanan kappaleen, ja oli pakko kysyä myyjältä, tuliko musiikki cd:ltä, radiosta vai mistä, ja tiesikö hän, mikä kappale oli kyseessä. Myyjä ei osannut sanoa kappaleen nimeä, mutta onneksi kännykkä ja Shazam pelastivat taas pulasta!

Kyseessä oli tämä kappale ja tämä versio (minusta remiksaukset ovat usein parempia kuin alkuperäiset, usein paljon tylsemmät versiot; anteeksi vain):



(Kappaleen alkuperäinen versio videoineen löytyy täältä.)

Panama yllätti hintatasollaan, sillä ainakin ravintoloissa ja kahviloissa hinnat olivat lähes Suomen tasoa. Käteinen näyttäisi olevan turistille maksukortteja parempi vaihtoehto, sillä korttimaksuissa oli joka kerta jonkinlaisia hankaluuksia, kokeilimme mitä korttia tahansa. Eräs tarjoilija kertoikin, että turistien korttimaksut tuottivat lähes poikkeuksetta jonkinlaisia vaikeuksia. Hän ei osannut sanoa, mistä asia voisi johtua, mutta epäili, että se saattaisi liittyä joko verkkoyhteyksiin tai sitten korttien turvallisuusasioihin.

Osa panamalaisista puhuu erinomaista englantia, mutta vastaan tuli myös tilanteita, että esimerkiksi tarjoilija ei osannut sanaakaan englantia. Panamassa auttaa siis huomattavasti, jos osaa espanjaa. Minulla oli ollut Meksikossa välillä suuria vaikeuksia ilmaista itseäni, sillä jouduin kuulemaan siellä päivittäin sekä telugua että espanjaa. Näillä kahdella kielellähän on taipumus mennä minulta sekaisin aina silloin, kun yritän puhua espanjaa. Niin kävi nytkin, eikä minua ymmärtänyt välillä kukaan muu kuin minä itse. Saatoin tilata esimerkiksi "muudu cervezas" (kolme olutta), jossa muudu on telugua ja cervezas espanjaa. Panamassa espanja alkoi taas päästä taas voitolle telugusta, mutta kestäisi varmasti kuukauden tai pari, että pystyisin taas puhumaan espanjaa sujuvasti - ja silloinkin pitäisi pysytellä täysin erossa telugusta.

Ensimmäisenä iltana suunnistimme suorinta tietä intialaiseen ravintolaan, koska oli jo ikävä intialaista ruokaa. Olimme suunnattoman ilahtuneita, kun ravintolasta sai masala dosia! Dosasta piti tietenkin ottaa kuva ja laittaa kuva perheen yhteiseen whatsapp-ryhmään. Muut olivat vielä Cancunissa Hard Rock -hotellin antimien äärellä ja tulivat tietysti vihreiksi kateudesta. 😀

Masala dosa.

Dosa oli hyvä ja sambhar oli varsin autenttisen makuista, mikä pisti kysymään tarjoilijalta, oliko kokki intialainen. Toinen kokki olikin kuulemma Intiasta, Punjabista, ja toinen Nicaraguasta.

Koska Panaman kaupungista löytyi taas Uber, käytimme lähes yksinomaan Uberin takseja. Tavallisissa panamalaisissa takseissa ei kuulemani mukaan ole mittareita, ja turisteja yliveloitetaan ihan surutta. Uber on niin äärettömän helppo, kun rahaa ei tarvitse käsitellä ollenkaan (maksu menee luottokortilta, eikä tippejä tarvitse jättää), eikä takseja tarvitse etsiä, kun taksi tilataan kännykällä. Halutessaan voi myös valita esimerkiksi tilavamman auton tai englantia puhuvan kuskin. Huono puoli Uberissa on se, että taksin tilaamiseen tarvitaan nettiä, jonka käyttö eksoottisemmissa maissa voi olla kalliinpuoleista. Onneksi esimerkiksi Panaman kaupungissa hyvin monissa ravintoloissa ja kahviloissa sekä ostoskeskuksissa oli wifi. En halua mitenkään mainostaa Uberia, mutta tykkään siitä, että Uberia käytettäessä kaikki sellainen normaalisti takseihin liittyvä häslääminen ja sählääminen jää pois.

Useampikin taksikuski kertoi meille, että Panaman kaupunkeja on itse asiassa kolme: on ensimmäinen ja kaikkein vanhin Panaman kaupunki, Panama Viejo, jonka Henry Morgan tuhosi vuonna 1671. Tuosta Panaman osasta on jäljellä enää rauniot. On myös olemassa toinen Panaman kaupunki, Casco Antiguo, jota voi sanoa Panaman vanhaksikaupungiksi. Kolmas Panaman kaupunki on kaikkein modernein kaupungin osa, johon kuuluvat kaikki kaupungin uudemmat alueet pilvenpiirtäjineen.

Panaman kaupunki osoittautuikin erinomaisen kiinnostavaksi kohteeksi rappioituneita taloja rakastavalle. Monista rakennuksista oli jäljellä enää vain "kulissit", eli ulkoseinä, mikä antoi kaupunginosalle vähän sellaisen elokuvakaupunkimaisen vaikutelman.

Kaikki rakennukset eivät olleet kuitenkaan ihan yhtä huonossa kunnossa, ja joitakin myös remontoitiin parhaillaan.

Panamahattu ei ole - nimestään huolimatta - kotoisin Panamasta vaan Ecuadorista. Panamahattukauppiaita Panamassa kuitenkin riittää.

Rekisterikilpiäkin olisi ollut myynnissä. Melkein teki mieli ostaa tuommoinen!

Tämä pappa kertoi tuovansa kissoille ruokaa joka päivä. ❤

Aurinko paahtoi todella kuumasti, joten jokin muu kuin farkkuhame olisi ollut taatusti mukavampi valinta!

En tiedä, miten lämmintä Panamassa mahtoi olla, mutta arvelisin lämpötilan olleen päivisin siinä kolmenkympin kieppeillä. Joka tapauksessa Panamassa oli viileämmän tuntuista kuin Meksikossa, varsinkin pilvisinä päivinä.

Plaza de la Catedralin laidalla.

Ihmettelin muuten noita kuvassa näkyviä katoksia, että ovatko ne aurinkoa vai mitä varten, ja miksi ne ovat tuolla lailla vinot. Tietysti suorat eivät kapeille kaduille mahtuisikaan...

Iglesia de San Josén kultainen alttari (Altar de Oro), joka ei ole oikeasti kultaa vaan kullattua mahonkia. Vaikuttavan näköinen joka tapauksessa.

Päädyimme ukkelin kanssa museoonkin, kun ukkelin piti päästä vessaan. (Kuka mistäkin syystä museoissa käy.)

Museo del Canal Interoceánico, eli Panaman kanavan historiaa esittelevä museo.

Käynti oli taas hyvä muistutus siitä, miksi en tykkää käydä museoissa. Museossa oli aivan liikaa tekstiä (suurin osa espanjaksi), ja olisi pitänyt olla todella kiinnostunut aiheesta, että olisi jaksanut lukea niitä sepustuksia. Museossa ei saanut valokuvata, mikä tuli selväksi heti, kun ukkeli kaivoi ensimmäisen kerran kännykkänsä taskusta esille. Vartijoita oli museossa enemmän kuin vierailijoita, ja jos yhtään vartijaa ei sattunut olemaan näköpiirissä, niin joku varmasti piileskeli jonkin pylvään takana. Minua sapettaa tuollainen kyttääminen, ja menetän viimeisetkin haluni katsella museossa yhtään mitään. Teimmekin ukkelin kanssa ehkä museovierailun uuden nopeusennätyksen. Nyt ei tarvitse käydä museoissa ainakaan seuraavaan sataan vuoteen.

Vanhankaupungin kärjessä sijaitsevalla aukiolla, Plaza de Francialla, on muun muassa muistomerkki, joka on omistettu kaikille niille ranskalaisille, jotka kuolivat yrittäessään rakentaa Panaman kanavaa 1800-luvun loppupuolella (muistomerkistä minulla ei ole kuvaa).

Minua kiinnostivat enemmän pelikaanit, joita näin nyt ensimmäisen kerran elämässäni.

Pahoittelen, että tästä tuli taas näin puuduttavan pitkä postaus, mutta vaihtoehtona olisi ollut kirjoittaa Panaman kaupungista kaksi postausta, enkä millään välittäisi kirjoittaa kahta kertaa samasta aiheesta.

Kanavaan pääsyä odottelevia laivoja.

Panamasta jäi maana oikein myönteinen kuva, ja mieluusti kävisin siellä toistekin. Seuraavalla kerralla kävisin tosin tutustumassa Panaman monipuoliseen luontoon ja eläimiin, sillä Panaman kaupunki tuntuu nyt jo vähän nähdyltä.