Maa jalkojeni alla

Mitä sinulle tulee mieleen termistä tietoinen läsnäolo eli mindfulness? Minulle tuli vielä jokin aika sitten mieleen lähinnä mietiskely ja sisäänpäin kääntynyt hymistely. Koin kaiken tietoinen läsnäolo -löpinän itselleni niin vieraaksi, että halusin pysytellä tästä trendikkäästä ilmiöstä niin kaukana kuin mahdollista.  En minä jaksa mitään paikallaan kykkimistä ja tyhjän ajattelemista; minun pitää saada mennä ja tehdä! Miksi kuluttaisin aikaani siihen, että yritän olla ajattelematta mitään? Miksi ihmiselle on annettu aivot, jos niillä kerran ei saa ajatella?

Jooga oli se, jonka avulla ensimmäisen kerran tajusin, että tietoinen läsnäolo voi tarkoittaa muutakin kuin mietiskelyä. Joogaliikkeet voi tehdä tietoisesti läsnäollen, liikkeeseen ja hengitykseen keskittyen, kehoa kuunnellen. Tällainen liikkeeseen yhdistyvä tietoinen läsnäolo kuulosti minusta paljon helpommin omaksuttavalta kuin perinteinen mietiskely (eli meditointi), joka saa minut jopa vähän ärsyyntymään. Olen muutaman kerran mietiskelyä kokeillut ja todennut, etten halua kokeilujani sen pidemmälle viedä. (En kuitenkaan sano 'en koskaan', koska olen oppinut, että näin jyrkkiä etukäteislausumia ei kannata elämässä tehdä.)

Mietiskely tuntuu minusta turhauttavalta erityisesti sen takia, että en oikein "osaa" mietiskellä. Tiedän toki, että turhautuminen kuuluu mietiskelyharjoituksissa asiaan ja että pitäisi vain olla lempeä itseään kohtaan ja hyväksyä se, että ajatukset vaeltavat. Ajan myötä "mietiskelylihas" kehittyisi, ja mietiskely alkaisi ehkä tuntua helpommalta ja miellyttävämmältä. Turhautumisen tunne ei kuitenkaan ole suurin este mietiskelylleni, vaan suurin este on taustalla kytevä ajatus siitä, että mietiskelyyn käytetty aika on minusta hukkaan heitettyä aikaa. Voisin käyttää senkin ajan, jonka käytän omien ajatusteni torjumiseen, johonkin huomattavasti järkevämpään. Tällainen asenne ei taida olla ihan paras mahdollinen lähtökohta mietiskelylle, ja minun on varmaan ihan turha yrittääkään mietiskelyä niin kauan, kun asenne on tämä.

Tietoinen läsnäolo kokonaisuutena kuitenkin kiinnosti, vaikka mietiskely ei kiinnostanutkaan. Elämäni oli sellaisella mallilla, että läsnäolo ja rauhoittuminen tuntuivat enemmän kuin tervetulleilta ajatuksilta, joten rupesin ottamaan selvää, mitä muuta tietoinen läsnäolo tarkoittaa kuin mietiskelyä. Tietoinen läsnäolo tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että ihminen on läsnä tässä hetkessä, kuuntelee ajatuksiaan, tunteitaan ja tuntemuksiaan, on utelias niiden suhteen, ja ennen kaikkea: hyväksyy ajatuksensa ja tuntemuksensa sellaisenaan eikä yritä muuttaa niitä. Mieli ei vaeltele menneessä eikä tulevassa, vaan mieli on kehon kanssa samassa paikassa ja samassa ajassa. Tässä.

Havaitsin läsnäolon puuttumisen ensimmäisen kerran joogatessani: kehoni kyllä joogasi, mutta mieleni oli jossakin aivan muualla kuin joogamatolla. Saatoin havahtua esimerkiksi siihen, että huomasin ajattelevani jotakin päivän aikana sattunutta, tai listasin mielessäni töitä, jotka joogaamisen jälkeen piti tehdä. En siis ollenkaan keskittynyt siihen, mitä kehoni oli tekemässä tai miltä minusta tuntui, eikä mieleni ollut hetkessä lainkaan läsnä. Pian ymmärsin, että sama pätee muuhunkin elämääni: vietän suurimman osan ajastani jossakin ihan muualla kuin tässä hetkessä, miettien menneitä tai tulevia. Kauhistuneena tajusin, että jos en koskaan elä nykyhetkessä, elämäni valuu minulta oikeastaan kokonaan ohi.

Jos vietän suurimman osan ajastani joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, kuinka todellista elämäni silloin on? Menneisyyden asiat ovat jo tapahtuneet, eikä niitä voi enää mitenkään muuttaa. Silti yritän pitää menneisyyteni hengissä ajattelemalla menneitä tapahtumia. Olen menneisyyteni vanki: en osaa päästää irti vaan mietin ja märehdin, kertaan ja käyn asioita läpi, yhä uudelleen ja uudelleen. Menneisyys on tehnyt minusta sen, mikä tällä hetkellä olen, joten menneisyydessähän minun on elettävä! Tulevaisuus taas on kuvitelmaa, ja kuvitelmissa on niin helppo elää. On mukava suunnitella ja toivoa, sillä tulevaisuus on toivoa täynnä!

Elämäni perustuu siis joko siihen, mitä en voi koskaan enää saada takaisin, tai siihen, mikä ei ole edes vielä täällä. Hyvin menee. Eikä menneisyydessä ja tulevaisuudessa eläminen rajoitu pelkästään vain mieleen, vaan joskus kokemus on niin vahva, että kehokin reagoi: saatan esimerkiksi punastua häpeästä muistellessani jotakin menneisyyden noloa tapahtumaa, tai vatsaani alkaa kiertää, kun alan jännittää jotakin tulevaisuudessa tapahtuvaa juttua. Ajatuksen voima on mahtava.

Läsnäolon puute näkyy elämässäni monin tavoin. Olen aina ollut sellainen, joka kolhii itseään milloin mitenkin. Eräänlaisina huipentumina voisin kertoa, että olen onnistunut juoksemaan päin liikennemerkkiä ja törmäämään polkupyörällä rekkaan, joka oli pysäköity kadun varteen. (Puolustuksena voin sanoa, että kumpaankin tapahtumaan liittyi sateenvarjo.) Ovet tuntuvat minulle aina hieman liian kapeilta ja pöydänkulmat vääriin paikkoihin sijoitetuilta. Olen aiemmin laittanut törmäilyni kömpelyyden piikkiin, mutta se onkin tainnut johtua lähinnä siitä, että olen ollut niin uppoutunut ajatuksiini, etten ole havainnut ympäristöäni.

Kun ajelen autolla jotakin tuttua reittiä, saatan yhtäkkiä havahtua, että oho, olenkin jo tässä! Joko minä ole tullut sen-ja-sen paikan ohi; miten en ollenkaan huomannut? Joskus huomaan lukeneeni aamulehteä pitkät pätkät, ja yhtäkkiä havahdun siihen, ettei minulla ole hajuakaan, mitä olen lukenut. Lukeminen pitää aloittaa alusta - ja pahimmassa tapauksessa sama toistuu. Usein käy myös niin, että katson kelloa, ja heti kelloa katsottuani tajuan, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä kello oli. Katsoin kyllä kelloa, mutta en tullut panneeksi merkille aikaa! Pahimmalta läsnäolon puute tuntuu kuitenkin silloin, kun se kohdistuu toiseen ihmiseen. Saatan joskus kesken keskustelun havahtua siihen, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä toinen on minulle juuri sanonut. Täydellinen läsnäolo on minusta vähintä, mitä toiselle ihmiselle voi antaa, ja siksi yritän laittaa nykyään toisen ihmisen seurassa kaiken muun sivuun - konkreettisesti ja kuvaannollisesti.

Olen päättänyt, etten halua enää elää automaattiohjauksella ja vain seilata rutiinista toiseen. En halua, että elämäni vain lipuu ohitseni. Olen myös äärimmäisen kyllästynyt siihen, että mieleni on oikea ajatusten kaatopaikka ja että minä olen jatkuvasti tonkimassa roskakasaa. Mitä enemmän kasa haisee, sitä enemmän siellä on kaivettavaa!

Sen sijaan haluan:

• oppia nauttimaan sellaisista asioista, joiden en ole ennen ehkä edes huomannut olevan olemassa
• kokea elämän voimakkaammin ja oppia ottamaan joka hetkestä kaiken irti
• oppia näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat enkä sellaisina, jollaisia kuvittelen niiden olevan 
• päästä eroon impulsiivisesta käyttäytymisestäni ja oppia käyttäytymään harkitummin
• oppia olemaan lietsomatta itseäni entistä hirveämpään stressitilaan ja sen sijaan:
• oppia rauhoittamaan mieleni, jotten olisi kuin ajopuu, joka lähtee pienimmänkin aallon matkaan
• päästä eroon suorituskeskeisestä ajattelutavastani ja oppia ajattelemaan, että tekeminen itsessään voi olla yhtä palkitsevaa kuin valmiiksi saatettu työ - ellei palkitsevampaakin
• oppia paikallistamaan ja vaimentamaan epämääräinen tyytymättömyyden tunne, joka vaivaa minua silloin tällöin, vaikka kaiken pitäisi periaatteessa olla hyvin
• oppia erottamaan oikeasti tärkeä muusta vähemmän tärkeästä
• olla vakaa: yhtä aikaa pelokas ja peloton, tyhjä ja täysinäinen, heikko ja voimakas

Tämä on manifestini. 😊

Nuo eivät ole mitään pieniä tavoitteita, mutta uskoisin, että niiden saavuttaminen ei ole mitenkään mahdotonta, jos minulla vain on tarpeeksi halua ja voimia antautua asialle. Pitää kuitenkin yrittää muistaa olla myös itselleen lempeä ja hyväksyä keskeneräisyys ja inhimillisyys, jottei läsnäolon harjoittelusta tulisi vain yksi suoritus muiden joukossa.

En ole vielä ihan ratkaissut, miten tavoitteisiini pääsen, mutta olen ainakin hyvin varustautunut. Hankin nimittäin hieman alan kirjallisuutta, jota meinaan tässä pikkuhiljaa lueskella. Kirjat ovat melko käytännönläheisiä, joten opitun soveltamisen käytäntöön ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Palaan kirjoihin ehkä joskus myöhemmin, ettei joku kohta taas sano minun olevan perusteellinen. 😁 Olihan tätä jo tässäkin.

Mukavaa viikon jatkoa, rakkaat lukijani! Olen niin iloinen, että olette olemassa. 💗