Hääpäivän sanotaan kai olevan naiselle elämän tärkein päivä, mutta itse en olisi asiasta ihan samaa mieltä. On sitä elämässä tärkeämpiäkin päiviä kuin naimisiin pääsy, vaikka onhan se tietysti naiselle (ehkä miehellekin?) siinä mielessä erityinen päivä, että saa kerrankin paistatella huomion keskipisteenä, panostaa ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa, ja kaikki läheisetkin saa kerralla koolle.
Rupesin miettimään, millaiset häät järjestäisin, jos nyt pitäisi omat häät järjestää. Häistä tulisi varmaan aika epäperinteiset, eikä niissä missään tapauksessa olisi ainakaan mitään sukkanauhan kaivamisia mystisistä paikoista, morsiamen ryöstöjä tai mukahauskoja juhlapuheita. Mitään nimikylteillä varustettuja istumajärjestyksiä siellä ei myöskään olisi, sillä haluaisin pyrkiä kaikin keinoin irti muodollisesta tunnelmasta. Haluaisin järjestää sellaiset häät, että vieraat olisivat niissä keskipisteenä, että kaikilla olisi mukavaa tekemistä ja ettei kenelläkään olisi tylsää. Semmoisten häiden järjestäminen olisi kyllä aika vaikeaa, koska ihmiset ovat niin erilaisia, ja kaikilla on erilaiset makumieltymykset. Kaikki tuskin tykkäisivät pomppulinnasta, aution talon salaisuus - etsintäleikistä, totuus tai tehtävä -tyylisestä onnenpyörästä tai törmäilyautoilla ajelemisesta. Miksiköhän minun toiveideni häät kuulostavat ihan lastenkutsuilta?! Ai kaameeta. Täytyy vain sanoa, että onneksi olen jo naimisissa, niin kenenkään ei tarvitse tulla häihini! :-D
Nyt eksyin taas raiteilta. Kuinka ollakaan.
Jos häät ovat Suomessa naisen tärkein päivä, niin Intiassa ne ovat sitä vieläkin enemmän. Se tulee kyllä hyvin selväksi tuota häälehteä lukiessa. Ennen H-hetkeä pitää poistattaa häiritsevät ihokarvat laserilla, laihduttaa tai teettää rasvaimu, teettää itselleen kauneusluomi, käydä silmien laserleikkauksessa, hoitaa ihonsa ja kasvonsa kurkumalla tai botoxilla, poistattaa tatuoinnit, hankkia mahdollisimman näyttävät hääkorut sekä tietenkin: valita hääpuku, suunnitella kampaus, häämeikki, hääpaikka, tarjoilu ja häämatkakohde.
Mahdolliseen vaginan kuivuusongelmaan on myös hyvä varautua, ettei sitten hääyönä tule ikäviä yllätyksiä.
Korut ovat intialaisissa häissä hyvin tärkeässä osassa, ehkä jopa tärkeämmässä kuin hääkolttu. Korujen tärkeys johtuu ehkä siitä, että korut kertovat perheen varallisuudesta enemmän kuin vaatteet - hääthän ovat loistava tilaisuus tuoda esiin oma varallisuutensa.
 |
| Tällä leidillä on koruasiat kunnossa. |
On ollut mielenkiintoista huomata, että muutkin kuin kultakorut ovat alkaneet hiipiä Intiaan, vaikka kulta on perinteisemmissä piireissä edelleen se ykkösjuttu. En sitten tiedä, miten paljon muita kuin kultakoruja häissä oikeasti näkee.
 |
| Onpas siinä... iso kaulakoru. |
 |
| Etsi seitsemän eroavaisuutta. |
 |
| Messinkikaulakoru. |
 |
| Messinkiä nämäkin härpäkkeet. |
 |
| Hopeaa, kultaa, Swarovskin kristalleja ja puolijalokiviä. |
Tuo vasemmanpuoleinen takki on minusta aivan ihana! Voisin käyttää tuota niissä omissa häissäni. Se vasta olisikin mielenkiintoista katsottavaa, kun hyppelisin tuo päällä pomppulinnassa. Yritin etsiä huvikseni takin hintaa, mutta en löytänyt. Ei taideta Tahilianin vaatteita myydä netissä?
 |
| Mieskin on saatu mukaan geimeihin. |
 |
| Kovin on surkean näköistä porukkaa. |
 |
| Kyllä kuulkaas päät kääntyisivät, kun juhannuskokolle menisi. |
Meenakshi Chhabriaa, yksityispankkiiri Dubaista, ja Kunal Amarnani, bisnesmies Hong Kongista, järjestivät häänsä Pattayalla.
Tuolla naisella on muuten käsissään hennakoristelut, jotka kuuluvat olennaisena osana intialaisiin häihin. Itse en ole koskaan hennakoristeluista tykännyt. Minusta ne ovat rumia, vaikka olisivat kuinka taidokkaasti tehtyjä, enkä ikimaailmassa haluaisi omiin käsiini tuollaisia.
 |
| Pomppulinna vain puuttuu. |
Lehdessä esiteltiin myös erikoisempia häämatkakohteita, muun muassa Spitbankin linnoitus Briteissä sekä suolasta tehty palatsi Palacio de Sal Boliviassa. Mukaan oli päässyt myös jäähotelli Jukkasjärvellä länsinaapurissamme Ruotsissa.
Sisälämpötila on hotellissa aina -5 ja -8 asteen välillä. Ei vastaa ihan minun käsitystäni ideaalista häämatkakohteesta.
Lehdessä oli myös artikkeli niistä asioista, jotka pitäisi tehdä, ennen kuin menee naimisiin: "15 things to do before you get married" (koska häiden jälkeenhän elämä loppuu).
Tässä teillekin tarkistuslista. Onko tullut tehtyä kaikki?
1. Seikkaile ystäviesi kanssa
2. Asu yksin
3. Opi jotakin uutta
4. Vietä ainakin yksi yö, josta sinulla ei ole selvää muistikuvaa ("juo itsesi känniin, ajele pääsi, hanki tatuointi tai lävistä kulmakarvasi - kunhan vain teet jotakin hullua!")
5. Vietä aikaa vanhempiesi kanssa
6. Hankkiudu eroon menneisyytesi haamuista
7. Liiku itsesi hyvään kuntoon
8. Flirttaile sydämesi kyllyydestä
9. Tee itsestäsi taloudellisesti riippumaton
10. Rilluttele tulevan puolisosi kanssa
11. Hoida raha-asiasi järjestykseen
12. Opettele muutama päivällisruokalaji
13. Hae ennakoivia avioliittoneuvoja pariterapeutilta
14. Käy gynekologilla
15. Laiskottele
Minä olen tehnyt ennen häitä kaikkea muuta paitsi flirttaillut sydämeni kyllyydestä (en ole koskaan osannut flirttailla - mitä se edes on?) ja hakenut pariterapeutin neuvoja.
Sitten vielä viimeiseksi se tärkein: neuvoja aiheesta, kuinka rikotaan jää appivanhempien kanssa ja kuinka muodostetaan hyvä suhde heihin.
1. Ota etukäteen selvää appivanhemmistasi. Selvitä, mistä appivanhempasi ovat kiinnostuneita, mitä he harrastavat ja mistä he pitävät.
(Eipä tullut otettua.)
2. Tee hyvä ensivaikutelma.
(En todellakaan tehnyt. Ilmestyin suvun eteen caprihousuissa ja avokaulaisessa puserossa.)
3. Hanki appivanhemmillesi lahja.
(Kai mä jonkin patalapun anopille vein.)
4. Kohdelkaa puolisonne kanssa toisianne kunnioittavasti.
(Ollaan ainakin yritetty. Suurimman osan aikaa.)
Nyt sitten vain hääkutsuja postittamaan.
No jopas. Melkoisen hulppeaa meininkiä :). Mutta ai että mun teki pahaa toi nenäkoru, kun aloin kuvittelemaan, mihin kaikkeen se rinkula todennäköisesti tarttuisi kiinni (varmaan heti ensimmäiseen hihaan) ja miltä tuntuisi kun nenä repeää halki. Vai onkohan siinä korussa kumminkin sellainen lukko, että irtoaa niin, ettei nenälle käy kuinkaan. Kääk kumminkin. (Jäi nyt ton korun takia moni muu asia vähemmälle huomiolle).
VastaaPoistaMeillä oli tosi kivat häät. Ei ollu rahaa panostaa niihin sen enempää kuin että vuokrattiin paikka, joka oli kiva (johtuen pitkälti siitä, että oli ihan ilma ja pystyttiin olemaan enimmäkseen ulkona). Ja ruuat kustannettiin (tupsahti se kirjoituskoneella paperille kirjailtu menyy kerran yhden (siis sen yhden ja ainoan omistamani) keittokirjan välistä ja näytti maksaneen 110 mk / hlö, mutta en muista mitä sisälsi). Bändi tuli ruokapalkalla soittamaan ja baari oli auki, mutta omakustanteisesti. Siinä se. Sanoisin, että onnistuneitten juhlien resepti on se porukka. Me minimoitiin sukulaiset ja satsattiin kavereihin (jotka oli suunnilleen kaikki miehen ystäviä elikkäs joukkueellinen jääkiekkoilijoita vaimoineen :)). Kaikki kun oli keskenään ennestään tuttuja ja kavereita, ei tullu yhtään vaivautunutta hiljaista hetkeä, eikä tarvinnu pönöttää, eikä keksiä mitään hassunhauskoja ohjelmanumeroita.
Ainut miinus oli se, kun mun alushameen vanteena toiminut appiukon katiskanvanne laukesi (oli sellasta pikkusormen vahvuista terästä) ja terävä pää iski kesken tanssin mun nuppiluille niin, että alkoi valua verta ja oli pakko poistua parketilta. (Tanssitusvuorossa oli just silloin appiukko itse, joka totesi vaan morsiamen häippästyä, että "Tiesin kyllä, että olen huono tanssija, mutten arvannut, että ihan noin huono, että morsei karkaa :)").
Jäi tämä katiskanvanneonnettomuus mietityttämään niin paljon että piti guuglata mitkä on nuppiluut (eikä se käynyt oikein selväksi sittenkään) - mistä ruumiinosasta sitä verta siis tuli? Alushameen vanne?? Huomaa että omat häät eivät olleet mitenkään suureelliset, ei mitään alushameen vanteita!
PoistaAnnukka:
PoistaMulle ei tullut mieleenkään, että tuo nenäkoru voisi takertua johonkin, mutta nyt kun sanoit, niin munkin alkoi tehdä pahaa. Aika raskaskin tuommoinen varmaan on!
Itse olen aina halunnut sellaista pientä nenäkorua, mutta aina olen jänistänyt. Kerran kun rohkaisin itseni ja olin menossa sellaista Intiassa ottamaan, niin kuinka ollakaan, se rei'ittäjä oli sinä päivänä pois, ja olisi pitänyt odottaa seuraavaan päivään. Ajattelin, että se oli jonkinlainen merkki, että mun ei ehkä kannatakaan ottaa sitä nenäkorua. :-D
Teillä tuntuu tosiaan olleet kivat häät. Porukkahan se on se, mikä tunnelman tekee. Monesti kun haalitaan kasaan kaikki sukulaiset ja tuttavat, jotka eivät ole normaalisti missään tekemisissä keskenään, niin vaivautunut tunnelmahan siitä syntyy. Ja onneksi ei käynyt alushameonnettomuudessa pahemmin! Pikkusormen paksuinen teräs kuulostaa aika pelottavalta...
Minua hirvittäisi järjestää mitään ulkoilmajuhlia, kun aina pitäisi olla varasuunnitelma, jos ilmat eivät suosikaan. Ja ihan takuulla mun juhlissa taivas repeäisi viimeistään sillä hetkellä, kun juhlien pitäisi alkaa. Meidän hääpäivänäkin satoi, vaikka kuinka olin muuta toivonut, mutta onneksi illaksi kirkastui. :-)
Anonyymi:
Nuppiluu on se nilkassa oleva pallomainen luu, jos en nyt ole ihan väärin käsittänyt.
Minusta alushameen vanne ei ole mitenkään osoitus suureellisista häistä, vaan itse pitäisin suureellisina häinä sellaisia, joissa on satamäärin ihmisiä, hulppeat puitteet ja hirveät kalaasit. :-)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaPiti poistaa, kun tuli liikaa kirjotusvirheitä, mutta siis suurinpiirtein piti kirjoittaa, että..
Poista... arvasin Satu, että suhun ja sun nuppiluutietämykseen voi luottaa ;)
Ja suureellisuutta mitataan alushameella, niin olihan se katiskan vanne tosiaan melkoisen yliampuva :D. Olis meinaan hyvin riittänyt pienempi ja ohuempikin, niin olisin mm. mahtunut vanteineni isän autoon, jolla oli tarkoitus ajaa kirkolle... :D. Nyt oli pakko sen vanteen joustamattomuuden vuoksi nostaa se niinkuin hulavanne suoraan kasvojen eteen pystyyn. Niin että istuin kasvot tavallaan oman hääpukuni helman sisällä näkemättä yhtään, mitä liikenteessä tapahtuu. Onneksi en itse ajanut..
Ja olishan appiukko saattanut saada vaikka minkälaisen saaliin sillä katiskalla, jos olis ollu se vannekin järvessä paikallaan. Nyt ei tarttunu haaviin kuin yksi miniänrimpula itseommellussa koltussaan (ja siinä suureellisessa alushameessaan) :)
Oli varmaan ikimuistoinen kirkkomatka! :-D Mietin vaan, että millainen ilme poliiseilla olisi ollut, jos olisivat pysäyttäneet teidät. Kun siellä istuu nuori rouva hame korvissa. :-D
PoistaUskon, että appiukko on ollut saaliiseensa oikein tyytyväinen. <3
Onneksi olen mennyt naimisiin silloin joskus kun häihin ei tarvinnut panostaa niin paljoin kuin nykyään tai että olisin mennyt intialaisin menoin. Tosin noista häämekoista se sinen olisi aivan ihana. Mutta tuollaista nenäkorua en laittaisi vaikka maksettaisiin. Ihan niin kuin Annukka edellä totesi, niin miettisin vain milloin se tarttu johonkin ja repii nenän riekaleikksi.
VastaaPoistaMeidän häät maksoi minun vanhemmat, koska halusivat niin. Siksi suurin osa vieraista oli sekä Armastuksen että minun sukulaisia, toki myös ystäviämme oli paikalla. Meillä ei ollut mitään ryöstöjä eikä sukkanauhan kaivamisia ja pienen juhlapuheen piti isäni. Mutta moni on jälkeen päin sanonut, että oli kivat juhlat. Mulla oli perinteinen valkoinen puku, mutta hiuksissa itse tekemäni hiuskoru ja morsiusneidollani, joka on kummityttöni oli saman tyyppinen hiuskoriste. Polttarit mulle pidettiin Kreetalla, ei mitään myymistä tai muita kummallisuuksia.
Olen sanonut Armastukselle, että kun kahden vuoden päästämeillä on 25. hääpäivä, niin sitten matkustetaan Las Vegasiin ja vannotaan ikuista rakkautta uudelleen kun Elvis-lookalike laulaa Love Me Tenderiä ja mulla on hillitön kermakakkupitsihörhelömekko päällä :D.
Kovin ovat tosiaan ajat muuttuneet häiden, ja juhlien suhteen muutenkin. Paljonhan kuulee nykyään juttua sellaisestakin, että ihmiset eivät pysty osallistumaan kavereidensa tmv. juhliin, kun ne tulisivat liian kalliiksi. Minä en kyllä ymmärrä, mitä ne sellaiset juhlat ovat, että niihin päästäkseen pitää maksaa, mutta taidankin olla vähän kelkasta pudonnut. :-)
PoistaTeidän häännekin kuulostavat kivalta ja ovat varmasti olleet teidän näköiset. Niin sen pitäisi ollakin.
Polttarien puuttuminen on jäänyt minua vähän harmittamaan. Ei ollenkaan paha idea lähteä viettämään polttareita Kreetalle!
Hehee, tahdon sitten täyden raportin sieltä Las Vegasista. ;-D :-D
No huh huh. Maistaraatissa meidätkin vihittiin ja saatiin sillä tavalla hauska yllätys kaikille, meillä oli kassillinen kirjekuoria mukana, jotka postitimme. Niissä luki: Meidät vihittiin jne. paikka ja aika ja lopuksi lause, että säilytämme molemmat omat sukunimemme. Silti seuraavana jouluna tuli useita joulukortteja, joissa minun sukunimeni oli vaihdettu mieheni nimeen, Argh.
VastaaPoistaTosta listasta ennen avioiliitoa on tullut tehtyä kaikki paitsi pariterapeuttikäynti. En tiedä kuinka flirtti sujuu, mutta varmaan sitäkin vahingossa on tullut tehtyä. Ja jostain aina kumminkin jotain menneisyyden haamujakin ilmestyy.
En ole ikinä ymmärtänyt, että miksi häät pitää olla niin hirveen iso juhla ja kallis. No, useat meidän jälkeen avioituneet satojen hengen häät pitäneet ovat jo toista tai kolmatta kertaa naimisissa. Hassuinta, että taas uudet isot häät yhdelläkin eukolla, vaikka eron jälkeen vannoi, että maistraatti vaan, jos uusi ukko löytyy.
On nuo kyllä komeita koristeluja nuo intialaiset, toista kun nämä suomalaiset valkoiset hörhelöt.
Hauska yllätys läheisille. :-) Näköjään nuo nimiperinteet ovat niin iskostuneita joidenkin mieliin, että automaattisesti ajatellaan, että nainen ottaa miehensä nimen. Toivottavasti sentään myöhempinä vuosina oli joulukorteissa nimet oikein!
PoistaHui, ehkä mäkin olen saattanut flirttailla vahingossa ja tietämättäni. :-D Ja juu, kyllä niitä haamuja ilmestyy. Kerran oltiin ukkelin kanssa kaupassa, ja kuinka ollakaan, ex (jota en ollut nähnyt kahteenkymmeneen vuoteen ja jonka luulin asuvan toisessa kaupungissa) sattui kauppaan samaan aikaan. Olin kuin en olisi huomannutkaan koko tyyppiä, kun oli vielä niin pälli tyyppikin kyseessä (veti mm. minua kerran Ruotsin-laivalla turpaan).
Yhdet isot häät minä vielä jotenkin ymmärrän, mutta en enää toisia tai kolmansia. Itsestäni tuntuisi jopa vähän nololta mennä joka kerta isoin menoin naimisiin.
Ne hääparit, mitä mä näin Intiassa, ei näyttäneet kyllä erikoisen onnellisilta, siis morsiamet. Varmaan kauhulla ajattelivat, että joutuvat muuttamaan anoppilaan.
VastaaPoistaOnhan se myös melkoisen jännittävää olla monen sadan ihmisen tarkkailtavana siellä edessä lavalla, kun siellä joutuu olemaan pahimmassa tapauksessa vielä tuntitolkulla. Itse olisin ainakin kauhusta kankea (ellen suorastaan pyörtyisi), ja se kyllä varmasti näkyisi naamasta. :)
PoistaNuo intialaisissa puvuissa kaytetyt kankaat ovat kylla aivan uskomattoman kauniita, aivan ihania. Turkissa haat on iso juttu mutta jaavat kylla intialaisista tulemaan taalla. Me ei kerrottu haista anopille ja apelle, voihan elama miten anoppi nöksahti. Etta mentiin vaan paikallisessa virastossa naimisiin ja juhlittiin parin kaverin kanssa. En tykkaa haista, en ole ikina ollut suoraan sanottuna kivoissa haissa, missaan maassa. Kankeita, kamalia tilaisuuksia, joista toivoisi aina voivansa luikahtaa akkia pois. Haat loppukoon ja rahat saimaan norpille kampanja pystyyn :D
VastaaPoistaOlipas ihanan rehellinen mielipide häistä. :-D Mulla on hyvin vähän hääkokemusta Suomesta; Intiasta vähän enemmän, eivätkä ne häät, joissa olen ollut, ole mitään kovin viihdyttäviä tilaisuuksia olleet. On tullut vilkuiltua kelloa useammankin kerran, että milloin täältä kehtaa lähteä pois. Intialaiset häät ovat vielä niin pitkät ja tylsät vieraiden kannalta, kun istutaan ja katsotaan yleisössä, kuinka vihkimisseremonia lavalla jatkuu ja jatkuu... Ainoa asia, mikä ihmisiä häissä oikeasti kiinnostaa, on ruoka. :-) Sen on siis parasta olla hyvää!
PoistaVoin kuvitella anoppisi nöksähdyksen. Toivottavasti hän ei kuitenkaan kauan jaksanut vihoitella!
Todella kauniita (morsiamia) ja hääpukuja. Värillisyys on kyllä kaunista.Täälläkin häät ovat iso juttu,suuri vierasmäärä ym ym.Prameimmat häät ikinä koin Venezuelassa,tarjoilijat valkoisilla käsineillään,todellista gourmee ruokaa,ym ym ym,
VastaaPoistaMinustakin värikkyys on kaunista, ellei se mene liiallisuuksiin. Mietin, että suomalainen morsian saisi varmaan aika mielenkiintoisen vastaanoton, jos olisi pukeutunut räikeän punaiseen morsiuspukuun. :-)
PoistaPunainen sari on noista eniten minun makuuni.
VastaaPoistaMinä olen ollut useimmissakin kivoissa häissä, joista kaikki keskenään olivat hyvin erilaisia.
Minä en oikein ikinä osannut kuvitella itselleni häitä ja prinsessapäivää, mutta loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin pitämään häät. Meillä oli sellaiset suomalaiset keskikokoiset häät, jossa oli vieraita reilu 50. Juhlimme ulkoteltassa miehen suvun kesäpaikassa, onneksi kauniissa, aurinkoisessa ja lämpöisessä säässä. Ruoka ja viinit olivat erinomaisia, luonto kauneimmillaan, ohjelmana oli saksofonisti sekä jousikvartetti siellä pihalla :D Kukkina oli hirvittävät määrät lupiineja. Hääaterian jälkeen osa vieraista kävi saunassa ja uimassa, poltettiin kokkokin ja aamuyöstä grillailtiin naapurin näköalakalliolla toisen naapurin makkarat. Naapurin koira tosin sai osansa.
Näin jälkikäteen olen ollut kyllä todella tyytyväinen, että tuli pidettyä vähän isommat juhlat. Päivästä jäi todella hyvät muistot. Saattaa olla, että häät jäävät elämäni ainoiksi isoiksi juhliksi. Olisimme voineet vaikka panostaa enemmänkin. Olen väläytellyt miehelle, että seuraavaksi voisimme ottaa häävalojen uusinnat jossain kaisla-asuissa jollain ihanalla paratiisirannalla. Miehen mielestä se on ihan hyvä idea.
Jotain yhteistä ihanaa suunnitellimme jo 20 yhteisen vuoden kunniaksi. Mutta lastenhoidon puuttuessa juhlistimme sitä niin, että minä kävin tyttökaverin kanssa Galapagoksella ja mies hoiti poikia kotona.
Ihanalta kuulostavat häänne, jousikvartetit ja kaikki! :-D Ja kiva että naapurin koirakin pääsi osingoille. ;-)
PoistaMinusta elämässä (ainakin omassani) on niin vähän tilaisuuksia juhlia, että silloin jos mahdollisuus juhliin tulee, niin kannattaa kyllä juhlat järjestää. Nyt vähän harmittaa, kun en järjestänyt mitään valmistujaisjuhlia, kun ajattelin, että ei tässä iässä enää viitsi mitään valmistujaisjuhlia viettää, kun eihän tämmöinen tutkinto mikään iso asia ole. Olisi kumminkin pitänyt, kun olisi ollut "virallinen" syy juhlia!
Minullakin on omista häistä kivat muistot, vaikka juhlat olivatkin hyvin pienet ja vaikka satoikin melkein iltaan asti. Katselin tässä taannoin hääpäivänä otettuja kuvia ja hieman huvitti sellainenkin kuva, jossa täytän astianpesukonetta. Ei päivää ilman arkisia askareita. :-D
Onneksi tosiaan olen naimisissa. En jaksaisi järjestää uudelleen häitä. Meillä oli mukavat häät silloin aikanaan, joten ei tarvitse harmitella mitään. Jos rahaa on kuin roskaa, niin ettei tiedä mihin sitä syytäisi, voi toki järjestää Intialaiset ökyhäät:D. Toivotaan vain, että jokaisella parilla olisi onni myötä.
VastaaPoistaJuu, intialaiset ökyhäät ovat varsin oiva sijoituskohde. Rahaa saa menemään niin paljon kuin vain haluaa. :-D
PoistaSitä minäkin toivon, että jokaisella parilla olisi onni myötä. Toivon myös sitä, että puolisot eivät antaisi periksi liian helpolla ja ajattelisi, että ruoho on ehkä vihreämpää aidan takana/jossakin muualla.
On pitänyt monesti kehua blogiasi, mutta puhelimellani kommentointi on niin hankalaa, että laiskuus on vienyt voiton. Ihana tämä hääpostaus! Eksyin lukemaan blogiasi aikoinaan Intia-postausten perässä ja olin hiukan pettynyt, kun huomasin sinun siinä vaiheessa jo palanneen Suomeen. Oikein mielenkiintoisiksi osoittautuivat sitten kyllä haahuilupostaukset Suomessakin ja aina näin välillä Intiakin näkyy edelleen postauksissa. Omia suomalais-pakistanilaisia häitäni juhlin punavalkoisessa varsin kimaltelevassa asussa, mutta vieraiden, meikin ja korujen määrässä jäin kovin kauas intialaisista morsiamista. Jotenkin olisin muuten aiempien postausten perusteella kuvitellut, että hyvän intialaisen ruuan ystävänä häissäsi olisi ollut ainakin runsas noutopöytä :)
VastaaPoista-Outi
Voi kiitos, Outi! Onpa ihana kuulla, että olet jaksanut lueskella, vaikka en Intiassa ole viime aikoina hirveästi ollutkaan. Kiva myös, kun jätit kommentin. :-) Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin saatanpa käväistä Intiassa taas elokuussa. Tosin meidän suunnitelmat on ilmeisesti tehty sitä varten, että niitä muutetaan sata kertaa...
PoistaMinäkin olen ollut aina varsin pelkistetty ilmestys intialaisissa juhlissa. On pitänyt lainata anopin koruja, enkä sittenkään ole täyttänyt vaatimuksia. :-D Itselleni se on ihan sama, mutta anoppia tämmöinen pelkistetty miniä on joskus vähän tuntunut häiritsevän. Toinen miniä onkin sitten kaukana pelkistetystä, eli ehkä se vähän tasoittaa tilannetta. :-)
Mehän ei olla järjestetty häitä muuta kuin Suomessa, jossa ainoa intialainen osanottaja oli ukkeli. Intialainen noutopöytä ei siksi tuntunut niissä häissä ihan luontevimmalta vaihtoehdolta. :-)
Ei tuo meikki vielä mitään, joskus nuorempana vetäisin tuollaiset välillä silmiin, mutta tuo nenärengas... :D
VastaaPoistaOlisi aika huolestuttavaa, jos joku ei olisi ennen avioliittoa oppinut jotain uutta, viettänyt aikaa vanhempien kanssa tai käynyt gynekologilla.
Juu, onhan tuo nenärengas melkoinen. :-D
PoistaNuo mainitsemasi jutut oli minustakin sellaisia perusjuttuja, että ihmettelin vähän, että ne tuossa listassa ylipäänsä olivat. Mutta ehkä intialainen näkökanta on vähän toinen kuin suomalainen, eikä esim. gynekologilla käynti ole niin peruskauraa kuin meille?
Morsiamen koruihin kietominen tuntuu olevan samaa luokkaa kuin täälläkin, pitää olla paljon ettei vaan kenelläkään häävieraalla olisi enempää..
VastaaPoistaTuo neloskohta, yö, josta ei ole muistikuvaa.. oikeesti, Intiassakin, kuulostaa ihan suomalaiselta ohjeistukselta :) Täällä sitä ei kyllä voisi ääneen ehdottaa, ja vaikka tyttöset aika villejä ovatkin niin siitä ei kukaan hiisku, tyyliin mitä ei sano, sitä ei ole. Neitsyyskin voidaan korjauttaa vaivihkaa Tunisian matkalla.
Sehän olisi tosiaan aivan kamalaa, jos jollain vieraalla olisi koruja enemmän kuin morsmaikulla!
PoistaTodellakin ihmettelin tuota neloskohtaa, että tällaiseenko nykyajan intialaisia naisia kannustetaan. Melkein en uskonut lukemaani. Mutta nykyajan intialainen nuoriso varsinkin suurissa kaupungeissa on niin "edistynyttä" ja länsimaistunutta, että voisi minulta mennä jauhot suuhun, jos kaiken tietäisin. :-) Minulle kun jo se, että parikymppinen nuorukainen joi vanhempiensa kanssa olutta kello yksitoista aamupäivällä, oli ison ihmettelyn aihe. :-)