Painonnoston maailmanennätys

Täällä sitä nyt ollaan anoppilassa, ja kun nettikin on toiminut heti ensi hetkestä alkaen kuin unelma, ilmestyin heti tänne langoille teitä ahdistelemaan. Kuumuuteen en ole ehtinyt vielä tosissani tutustua, kun en ole pahimman kuumuuden aikana ulkona liikuskellut, mutta tänään sekin varmasti tapahtuu. Yöllä oli ihana nukkua, kun taustalla hurisi sekä ilmastointilaite että tuuletin! Hyvää unilääkettä.

Matkamme meni kertakaikkisen mallikkaasti, eikä matkalaukkujen kanssakaan ollut mitään selkkauksia. Toimme mukanamme vielä yhden ylimääräisen matkalaukunkin, kun ukkeli oli mukavuudenhaluissaan ottanut meille business-luokan liput, jotka oikeuttivat suurempaan tavaramäärään lennolla. Ukkelin kaveri perheineen matkusti samalla lennolla, mutta kaverilla oli matkatavaraa niin paljon, että hän olisi joutunut maksamaan tästä laukusta ilmeisesti aika paljon ylimääräistä. Meillä laukku meni ihan ilmaiseksi.

Premium Lounge Helsinki-Vantaalla.

Premium Loungen yllä olevan kuvan tilassa oli erikoinen valaistus: valaistus oli tehty ikään kuin vuorokauden vaihteluja seuraamaan - "yöllä" tuolla taustalla näkyvällä seinällä oli kuu, ja päivällä siellä leijuivat pilvet. Oikein kiva idea minusta!

Tykkään matkustaa business-luokassa erityisesti sen takia, että silloin saa paljon "ilmaista" ruokaa ja juomaa. Antimia tulikin nautittua oikein menestyksekkäästi sekä loungessa että koneessa. Minua ei oikeastaan pitäisi päästään lähellekään buffetpöytiä tai ns. ilmaisia tarjottavia, sillä minulta katoaa itsekontrolli ihan totaalisesti, kun näen kaikki herkut. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olen edellisessä elämässäni nähnyt nälkää, ja yritän nyt kompensoida sitä syömällä senkin edestä.

Jos ei osaa päättää, kumpaa punaviiniä ottaisi, hyvä lentoemo antaa maistaa kumpaakin.

Lentokoneessa viereemme käytävän toiselle puolelle tuli intiaispariskunta, jolla oli mukanaan neljän kuukauden ikäinen vauva. Ukkeli oli pöyristynyt, kun hampurilaisaterian tuoksu alkoi levitä koneeseen: pariskunta oli varustautunut lennolle Burger Kingin eväspussin kanssa!

Minua koko juttu vain huvitti. Kyllähän sitä nyt pitää olla omat eväät mukana, jos vaikka lentokoneessa ei saakaan ruokaa.

Nainen sanoi meille ennen lentoa, että hän meinaa rintaruokkia lennolla lastaan; haittaisiko se meitä? Tietenkään se ei meitä haitannut, mutta minusta oli hieno ele kuitenkin kysyä (kun ei nykyaikana koskaan tiedä, mistä kukakin herneet nenäänsä vetää).

Olen ollut aivan onnessani sen jälkeen, kun tajusin, että Spotifyssa on sellainen ominaisuus, että sen kautta voi kuunnella musiikkia myös offlinena, siis ilmaan minkäänlaista nettiyhteyttä. On aivan huippua, että lempimusaansa voi kuunnella vaikka lentokoneessa!

Delhissä oli aikaa koneiden vaihdon välillä melkein viisi tuntia, joten siellä ehti hyvin taas syömään.

Eilen oli pyhäpäivä (Ram Navami), mikä tarkoitti lentokentän viinakaupoillekin "kuivia päiviä".

Viinakauppa on siis auki, mutta alkoholia sieltä ei kuivana päivänä myydä. Sama pätee ravintoloihin - kuivana päivänä ei kannata ajatella tilaavansa ravintolassa alkoholia.

Syöminen jatkui taas lennolla Hyderabadiin.

Kylmää kahvia en ole ennen lennolla saanutkaan. Hyvää oli!

Jet Airwaysin asiakaslehdessä oli artikkeli eri maiden kahvikulttuureista, ja Suomikin oli päässyt lehteen.

Pahaa aavistamatta kuvasin lennon aikana näitä edessämme istuneita herroja.

Hyderabadiin saapuessamme nimittäin melkein säikähdin. Tuon lehteä lukevan miehen takaa nurkkapaikalta nousi pystyyn aurinkolaseihin ja lippalakkiin sonnustautunut nuorukainen, jonka tunnistin välittömästi yhdeksi Tollywood-elokuvataivaan tunnetuimmaksi tähdeksi, Ram Charaniksi. Ihmettelin, kuinka mies oli alentunut matkustamaan tavallisen rahvaan seassa, kun hänellä on kuulemma omiakin lentokoneita. Kaiken lisäksi mies näytti matkustavan yksin, vaikka lentokentällä hänen seuraansa lyöttäytyikin heti ilmeisesti joku turvamies. Kovin oli tavallisen näköinen ja oloinen mies tuo Ram Charan, vaikka onkin supertähti ja kaiken lisäksi vielä yhden kaikkien aikojen suurimman telugunäyttelijän Chiranjeevin poika.

Appiukko oli lentokentällä meitä vastassa tilapäisen autonkuljettajan kanssa. Minulla oli taas ollut epäilykseni, kuinka neljä ihmistä ja kolme isoa ja yksi pieni matkalaukku mahtuisivat yhteen henkilöautoon, mutta tulin taas huomaamaan, että Intiassa autoon saadaan mahtumaan yllättävän paljon tavaraa. Muistelin mielessäni sitä kertaa, kun muutimme Intiaan ensimmäisen kerran, ja kävimme hakemassa lentokentältä vähän rahtina lähettämäämme tavaraa. Isoja pahvilaatikoita oli kahdeksan, ja siltikin laatikoiden lisäksi autoon mahtui vielä neljä ihmistä. Muistan, että istuin koko tunnin matkan litistyksissä yhden laatikon alla.

Kun kerran autoa ajoi joku muu kuin minä, käytin tilaisuuden hyväkseni ja valokuvailin vähän auton kiitäessä eteenpäin. Ylikulkusillalta bongasin yhden Hyderabadin lempirakennuksistani, jonka näkeminen jaksaa sykähdyttää aina vain: kalan muotoisen rakennuksen, jossa toimii kalastuksen kehittämislaitos.

Istuin rakennuksesta nähden väärällä puolella autoa, enkä saanut rakennuksesta hyvää kuvaa, mutta tästä vanhasta postauksestani näkee rakennuksen vähän paremmin.

Yksi lempikaupoistani.

Tässä hotellissa (Taj Krishna) olen viettänyt ensimmäisen yöni Hyderabadissa ikinä.  Vuosi oli muistaakseni 2004 tai 2005.

GVK One -ostoskeskus kahdesta eri vinkkelistä nähtynä.

Anoppilaan tulo oli kuin olisi kotiinsa tullut. Vastassa oli tuttu makuuhuone ja tutut kaapit, joista ukkeli löysi ensimmäiseksi pussillisen anopin koipalloja, jotka päätyivät välittömästi roskiin, kun ukkeli ei siedä niiden hajua. Anoppikin sai kuulla - monennenkohan kerran! - mitä mieltä ukkeli äitinsä koipalloista on. Vaihdoimme anopin kanssa tavallisimmat kuulumiset, kuten lähisukulaisten voinnit ja säätilat siellä ja täällä. Tällaista kuumuutta on kuulemma jatkunut viitisen päivää, eikä tämä ihan tavallista ole. Kävimme läpi myös televisiosarjat, hedelmä- ja vihannessesongit ja kotiapulaiseen liittyvät asiat. Mangokausi alkaisi vasta noin kuukauden päästä (höh), mutta vesimelonikausi olisi nyt. Vesimelonia tulikin jo syötyä.

Illalla seitsemän aikaa talonvahti tuli ilmoittamaan, että alhaalla tehtiin jotain remonttia ja että meidän huoneemme kylpyhuoneesta katkaistaisiin kohta vesi puoleksi tunniksi. Täytimme anopin kanssa pari saavia siltä varalta, että vesikatko jatkuisi pidempään. Vesi tuli takaisin jo kymmenen jälkeen illalla, joten katko ei jatkunut edes seuraavaan päivään, vaan kesti vain kolmisen tuntia. Hanoista tuli katkon jälkeen kyllä niin ruskeaa vettä, että minäkin suostuin pesemään hampaat pullovedellä, vaikka muuten aina hanavettä käytänkin.

Kävin tietysti tarkistamassa myös maisemat anoppilan talon katolta.

Kaikki näytti olevan aika ennallaan, paitsi että toiselle puolelle tietä, josta viime heinäkuussa pantiin talo maan tasalle, oli nousemassa uusi talo.

Rakennustelineet ovat yllättävän asiallisen näköiset ollakseen intialaiset!

Minua on vaivannut taas ihan hirveä kokovartaloturvotus siitä lähtien, kun tänne saavuimme, eikä kaikki matkan aikana syöty ja juoto varmasti ainakaan yhtään auta asiaa? Tänään onkin aika kaivaa käsipainot ja kahvakuulat esiin, ja laittaa fittnessblenderit tai jessicasmithit pyörimään (hirveästi kyllä laiskottaisi...). Muuten en mahdu kohta vaatteisiini! Pitäisi myös mennä vähän ostoksille, kun kaikki kurtani ovat jo parhaat päivänsä nähneitä, ja tarvitsisin kipeästi uusia.

Mutta nyt ei muuta kuin mukavaa lauantaita ja viikonloppua! Voi olla, että kuulette minusta taas piankin.