Kauniita unia

Olen aina tykännyt nukkumisesta, tai tarkemmin sanottuna unien katselemisesta. Nukkuminen kun ei ole aina kivaa, varsinkaan silloin, jos uni ei meinaa tulla tai se on katkonaista. On turhauttavaa vilkuilla kelloa jatkuvasti, väkisinmaata sängyssä ja odotella, että jospa se uni tulisi.

Uneni ovat yleensä aika miellyttäviä, ja suoranaisia painajaisia en näe oikeastaan koskaan. Epämiellyttäviä unia näen silloin tällöin, ja niissä minulla toistuvat usein samat teemat. Näen usein esimerkiksi sellaista unta, että katson ikkunasta parkkipaikalle, ja huomaan, että automme on varastettu tai että se on rusikoitu ihan rusinaksi. Auton - ja muiden kulkuneuvojen - sanotaan edustavan unissa unennäkijää itseään, joten ehkä tämän unen taustalla on jonkinlainen itseeni kohdistuva pelko? Joskus näen myös sellaista unta, että minulla on suussani jättimäinen purukumi, joka tarttuu kitalakeen ja hampaisiin, ja tunne on erittäin epämiellyttävä. Näen usein myös unta, että olen lähdössä matkalle, mutta matkavalmisteluni eivät oikein ota onnistuakseen: lentoni on lähdössä pian, enkä ole vielä pakannut, tai sitten en löydä tavaroitani mistään, ja pelkään myöhästyväni koneesta.

Kaikkein yleisin ja huvittavin toistuva uneni liittyy kuitenkin ruokaan: olen saapunut johonkin ravintolaan ihania herkkuja notkuvan buffet-tarjoilun äärelle, ja juuri kun alan kerätä lautaselleni ruokia, tajuan, että buffet sulkeutuu pian, enkä ehtisikään syödä kaikkea haluamaani. Minut valtaa unessa aina hirveä pettymys: herkut vietäisiin kohta edestäni pois! Uni on alkanut ärsyttää minua oikein todella, sillä näen tätä samaa unta todella usein. Ihan kuin en saisi tarpeeksi ruokaa, kun pitää jatkuvasti uneksia seisovasta pöydästä!

Näin unen jälleen viime yönä, mutta hieman erilaisena versiona. Tulin taas ravintolaan, jossa oli seisova pöytä. Ravintolan seinille oli ripustettu hienoja romanihameita, ja sisustus oli muutenkin hyvin erikoinen. Huomasin, että olin unohtanut ottaa kamerani mukaan, ja minun oli pakko lähteä hakemaan sitä, ennen kuin voisin ruveta syömään. Pelkäsin, että ruoka loppuu, ennen kuin ehtisin takaisin.

Olen joskus yrittänyt tulkita uniani, mutta olen siinä jostain syystä aika huono. Unikirjoistakaan ei oikein tunnu olevan apua, kun ne ovat niin yleistäviä: se mikä sopii selitykseksi yhden elämäntilanteeseen, ei välttämättä sovi toiselle. Toisaalta en tiedä, tarvitseeko unia sen kummemmin tulkitakaan, ainakaan jos kyse ei ole toistuvasta unesta, esimerkiksi painajaisesta. Painajaisunet olisi ehkä hyvä selvittää - mitä niiden taustalla on ja mitä ne yrittävät kertoa. Harmittomat unet on ehkä tarkoitettu vain katsottaviksi?

Parikymppisenä olin niin kiinnostunut unista, että pidin oikein unipäiväkirjaa. Kävin etsimässä tuota päiväkirjaa kaapeistani, ja ilokseni löysinkin sen. Kirjan lukeminen oli lievästi sanottuna mielenkiintoista. Tässä muutamia otteita:

"Menin syömään joidenkin tyyppien kanssa. Ensin en meinannut syödä, mutta sitten kuitenkin päätin toisin. Otin pöydältä makaronilaatikkoa ja tonnikalaa niin paljon, että lautanen oli aivan kukkuroillaan. Muut menivät pöytään istumaan, mutta mä kiertelin ja kiertelin keräämässä ruokaa, koska halusin kaikkea mahdollista hyvää. Leivissä oli jotain ruskeita täpliä, mutta otin silti viipaleen. Kassalla myyjä sitten laski ja totesi, että mun safkat maksoi 104 markkaa. Olin epäuskoinen ja sanoin, että ei voi olla. Sitten myyjä huomasi, että se oli laskenut jonkun toisen sapuskat (hedelmiä tms.) vahingossa mukaan. Sitten se hävisi jonnekin, enkä saanut tietää lopullista hintaa."

"Oltiin Sannan [siskoni] kanssa jossain metsätiellä, ja meidän piti lentää Kotkasta Kouvolaan sellaisen pierupussin avulla. No Sanna pääsi lentoon, ja katsoin kuinka se kaarsi taivaalla, mutta mä en jostain syystä päässyt lentoon. Sitten siihen tuli joku kundi, joka naureskeli sille mun pierupussille."

"Katsoin jotain veikkausnumeroita joltain taululta. Siinä oli myös kellonaika: 1114 ja se oli mun kupongissa oikein. Kysyin, voitinko mitään, kun mulla oli aika oikein, ja sain ison boksin Mynthon-pastilleja."

"Olin menossa uimaan Julio Iglesiaksen ja jonkun toisen kanssa. Oltiin rannalla, ja mä katsoin veteen, joka oli ruskeahkoa. Sen läpi kuitenkin näkyi, ja vähän matkan päässä vesirajasta näkyi kiviä - melko pieniä. Kauempana oli vähän isompia kiviä. Pelkäsin niitä kiviä, mutta tiesin, että uimaan ei pääse, jollei niitä ylitä. Tiesin myös, että vesi oli kylmää, mutta kaikesta huolimatta juoksin ensimmäisenä veteen. Pelkäsin, että mun perse näkyy, koska mulla oli vain t-paita päällä. Pulikoin vedessä - en kuitenkaan uinut kauemmas - ja pian tulivat toisetkin (Julio Iglesias oli muuttunut joksikin toiseksi)."

"Mulla oli käsissä ydinjätettä (se oli sellaista jauhemaista ja harmaata), ja mietin, että mihin hittoon voisin sen laittaa."

"Yritin puhdistaa kissaa lumesta - se oli aivan lumessa, tai ennemminkin se oli jäätä, joka olin niin tiukasti karvoissa kiinni, että joudun leikkelemään osan karvoista. Sitten se kissa söi lihaa (ilmeisesti kanaa), mutta lopetti yhtäkkiä ja jotenkin kieltäytyi, koska liha oli raakaa. Söin itse sitä samaa lihaa, mutta siitä jäi hirvittävän pitkiä punaisia "lankoja" mun hampaiden väliin ja niitä sitten revin irti. Todella oksettava uni."

"Olin Titanicilla, mutta se oli kuitenkin niin kuin juna. Mun paikka oli "vaunussa" numero 348, enkä millään meinannut löytää sitä, vaan kuljin aina väärään suuntaan. Laiva oli tosi upea, siellä oli esim. hienot kirjastot, joissa oli paljon matkakirjoja. Ajattelin, että harmi, että tämä komeus uppoaa pian. Joku mies seurasi mua, kun etsin paikkaani ja seuralaistani (en tiedä kuka se oli), jonka seurassa ajattelin olevani turvassa. Löysin paikan, jossa tämän seuralaisen olisi pitänyt olla, mutta sillä paikalla olikin yleisöpuhelin, josta soitin tälle tyypille, joka olikin Amerikassa."

"Olin menossa yleiseen vessaan, ja ajattelin, että toivottavasti se ei maksa kauheasti. Lasikopin takana oli äijä, joka otti maksuja vastaan, ja lasissa luki, että maksu on 1,50. Äijä sanoikin, että se on 9 mk, ja samalla se ojensi mulle jotain wc-lippuja. Raivostuin, kun vessassa käynti olikin niin kallista, ja huusin, että "voit tunkea ne lippusi perseeseen!", johon mies vain että: "selvä, kiitos". " 

Parikymppisenä olen näemmä nähnyt painajaisiakin, ja erityisesti tappaminen näytti olevan silloin toistuva teema.

"Olin tappanut jonkun, ja kanniskelin sitä ruumista kassissa. Ilmoitin siitä itse poliisille, mutta poliisin saapuminen tuntui kestävän kamalan kauan. Mä nimittäin jollain tapaa pelkäsin, että se ruumis heräisi eloon; samalla ihmettelin, kun kassi oli niin kevyt - jotenkin se ruumis oli olevinaan vaahtomuovia. Sitten poliisi vihdoin saapui, ja selitin sille, että olin tehnyt murhan mutta että en ollutkaan loppujen lopuksi varma siitä, koska en muistanut tehneeni sitä. Se poliisi sanoi lohduttavasti, että "kyllä se saadaan selville"."  

Usein kuitenkin ymmärrän kesken painajaisunen, että tämä on unta ja että minun ei ole pakko katsoa tätä, ja pystyn herättämään itseni. (Herättäminen ei ole kuitenkaan mitään helppoa, sillä silmäluomet tuntuvat ihan kamalan raskailta.)

"Olin jossain huoneessa istumassa, ja sinne tuli joku tyyppi. Mä ajattelin, että mitähän tuokin haluaa ja että ei mitään paniikkia. Mutta sitten se tyyppi laittoi oven lukkoon, ja mua alkoi pelottaa niin paljon, että oli pakko avata silmät." 

Onneksi uneni ovat kuitenkin olleet pääasiassa mukavia ja usein aika humoristisiakin. Kaikenlaiset sanaleikit ovat myös näytelleet unissani aina suurta osaa.

"Olin jonkun luokan kanssa jollain matkalla, ja jokainen sai kirjoittaa lapulle ilmeisesti toiveen, minkä kulkuneuvon haluaisi. Joillain oli siinä lapulla automerkkejä ja jopa valmiit rekkarit, mutta mä ajattelin, että mun pitää keksiä jotain jäynää. Meinasin ensin kirjoittaa, että haluan tandemin, mutta sitten päätinkin laittaa siihen, että haluan "pirssin ja kuljettajan"."

"Siivosin jossain talossa, jonka lattia oli täysin pölyn peitossa. Siellä oli kuollut joku, ja lakaisin pölyä varovasti, ettei se leviäisi. Sitten oli aamu ja katsoin itseäni peilistä. Kauhistuin, sillä silmäni olivat tulehtuneet pahasti. Joku sanoi mulle, että se johtui siitä, että "kuolema oli kutittanut"."

Näen silloin tällöin myös selkounia, joissa tajuan unen olevan unta, ja pystyn kontrolloimaan unen tapahtumia. Selkounissa on kuitenkin aina se vaara, että niistä herää kesken unen. Selkounet ovat ilmeisesti lähempänä valvetilaa kuin tavalliset unet, joissa ei tajua näkevänsä unta. Lentämisestä pidän myös kovasti.

"Oli olevinaan uusivuosi/vappu, ja olin kaupungilla. Mun olisi pitänyt opetella flamencoa, mutta sukkahousut oli hävinneet ja pelkäsin, että säärikarvat näkyy. Kaupungilla oli hirveästi jengiä, ja raketit lentelivät ja paukut paukkuivat. Olin peloissani, kun pelkäsin, että jokin niistä osuu muhun. Ajattelin, että pitäiskö lentää, niin ei olisi sitä vaaraa, mutta sitten tajusin, että ihmisten tasolla ja mieluummin vielä maan tasolla olisi pienempi vaara."

Olen aina ihmetellyt sitä, miksi unissa näkee joitakin samoja ihmisiä (tai paikkoja) vuodesta toiseen, vaikka ei olisi ollut kyseisten ihmisten kanssa missään tekemisissä kymmeniin vuosiin eikä edes ajatellut heitä. Ovatko he aikoinaan vaikuttaneet jollain tavalla niin voimakkaasti, että he ovat jääneet alitajuntaan asumaan? Olen kuullut sellaisenkin selityksen, että menneisyyden ihmisten näkemisessä ei ole kyse niinkään kyseisistä henkilöistä vaan ennemminkin jostain heihin liittyvistä piirteistä tai ominaisuuksista. En kyllä ymmärrä, mitä semmoinen ihminen, jota en ole koskaan edes kunnolla tuntenut, voisi edustaa minulle, ja miksi hänen pitää seikkailla unissani jatkuvasti.

Vuosien myötä uneni ovat muuttuneet, eivätkä ne ole enää ihan yhtä vauhdikkaita kuin kaksikymppisenä. Kiva niitä on kuitenkin edelleen katsoa. Parhaita ovat sellaiset unet, joissa saa nauraa sydämensä pohjasta. Unessa naurattaneita juttuja ei useinkaan enää aamulla muista, mutta joskus ne pysyvät mielessä heräämiseen asti. Parhaassa tapauksessa ne naurattavat vielä päivänvalossakin, ja päivä alkaa hyvillä mielin.