Juna saapuu asemalle,
matka päättyy.
Ovet avautuvat,
minä leijun.
Onni on odotusta,
ja odotus palkitaan.
Aina.
Minusta tulee kohta sinä.
Matkalaukkuja, ilon huudahduksia, halauksia.
Missä olet?
Ihmisiä,
paljon ihmisiä.
Vieraita.
Milloin tulet?
Odotan,
tulee ilta.
Laiturilla enää minun laukkuni,
yksin.
Taivaan sini haihtuu,
katson ensin keltaiseen,
sitten mustaan.
Tajuan:
on myöhäistä.
Liian myöhäistä.
Huh, miten vahva tunnelma. (Ensireaktio.) Matkamessutko inspiroivat tämän runon ;) Mukavaa, kun et lopettanutkaan blogiin kirjoittamista.
VastaaPoista-Lukija
Hih, matkamessut eivät inspiroineet tähän ainakaan tietoisesti, mutta ehkä ne puhuivat minulle alitajunnasta. :-D
PoistaKiva kuulla, että tunnelma välittyi. :-)
Hieno runo,Satu,kiva että inspiroidut:)
VastaaPoistaKiitos, Jael. :-)
PoistaKaunis runo, lähtemisen ja odottamisen asemalla.
VastaaPoistaKiitos, Rantakasvi. :-) Mukavaa viikonloppua!
PoistaLähtemiseen ja tulemiseen kiteytyykin monta tunnetta. Minusta on kiva katsella lentokentillä ihmisten jälleennäkemisiä:D.
VastaaPoistaMinustakin ihmisten jälleennäkemisten katselu on mukavaa. Eron hetket taas voivat olla kovinkin riipaisevia.
PoistaKiva että kirjoitat runojakin. Mikään ei ole pidempää kuin odottavan aika, varsinkin jos se on turhaa. Rankka pettymys tässä.
VastaaPoistaKirjoittelen runoja hyvin harvoin, mutta nyt tuli tästä haasteesta inspis. :-)
Poista