Eräs elämäntarina

Kun Rantakasvi kirjoitteli kaapista ulos tulleesta Susanna-nukestaan, minä mietin, että ehkä minunkin nalleni on aika tulla julkisuuteen oman elämäntarinansa kanssa.

Minulla on monta nallea, mutta tämä on niistä kaikista rakkain. En lähde mihinkään yökuntiin ilman nallea, ellei ole jokin erityisen painava syy.

Rakkauteni nalleihin juontaa ihan lapsuudesta, sillä sain ensimmäisen nalleni yksivuotiaana. Mamma osti sen minulle lelukaupasta Loviisasta, ja se ehti nähdä kovasti elämää. Kerran nallea kohtasi tilapäinen näkökyvyn menetys, sillä sen silmä putosi mamman laskiämpäriin. Onneksi tätini toimi silmäkirurgina ja ompeli nallelle uuden silmän ruskeasta napista. Tuo nalle oli aika usein surullinen, sillä kun sen toista kättä liikutti, käsi nitisi, ja nalle siis itki. Tämä nallevanhus on minulla vieläkin, mutta se on jonkin laatikon pohjalla. Kaivoin nallen joskus nostalgiapuuskassani esiin ja yritin herätellä vanhoja tunteita, mutta kun niitä ei tullut, nalle sai jäädä laatikkoon.

Mutta tästä nykyisestä nallestanihan minun piti kertoa.

Nalleni "syntyi" vuonna 1999 Itäkeskuksen Anttilan leluosastolla. Olin lähdössä kieliharjoitteluun Espanjaan, ja sain jostakin päähäni, että halusin sinne kaverikseni nallen (vaikka oli minulla mukana kyllä yksi ihan oikea ihmiskaverikin). Ehkä minulla oli asiassa sellainen taka-ajatus, että nalle toimisi jonkinlaisena ukkelin korvikkeena, sillä olimme ukkelin kanssa tuolloin vielä suhteellisen tuore pari. Siksi kai myös annoin nallen hankkimisen ukkelin tehtäväksi. Ukkeli varmasti osaisi ostaa minulle jonkin oikein suloisen nallen, jota voisin halia aina ikävän tullen (ja muutenkin).

Anttilassa ukkeli oli katsellut nalleja ja tehnyt lopulta valintansa: hän ostaisi minulle vaaleanpunaisen pantterin. Onneksi ukkeli oli ostoksilla erään kaverinsa ja tämän vaimon kanssa, sillä kaverin vaimo oli tyrmännyt ukkelin ehdotuksen täysin: älä sitä pantteria osta; tämä nalle on paljon kivempi. Jälkeenpäin olen ollut suunnattoman kiitollinen tuon kaverin vaimolle, sillä ilman häntä minulla olisi vaaleanpunainen pantteri.

Nalle ei lopulta lähtenytkään kanssani Espanjaan vaan jäi odottelemaan minua kotiin. En muista enää, mistä syystä nalle ei lähtenyt mukaan matkalle, mutta epäilen, että asialla saattoi olla jotakin tekemistä liian täyden matkalaukun kanssa.

Myöhemmin nalle on ottanut vahingon takaisin ja matkustellut enemmän kuin moni muu nalle. Intiassa se on asunutkin, vaikka nalle ei kyllä tykkää siitä maasta yhtään, kun siellä on niin pelottavaa ja yksinäistä.

Eräällä Kyproksen-matkalla satuimme olemaan yhtenä päivänä hotellihuoneessa siivoojan tullessa siivoamaan meidän huoneistoamme. Siivoojalla oli mukanaan pieni tyttö, joka syöksyi heti ovelta suoraan makuuhuoneeseemme. Minulla löi vähän aikaa tyhjää (miksi ihmeessä tyttö oli rynnännyt makuuhuoneeseemme?), kunnes tajusin: hänellä oli ollut kiire leikkimään nallellani. Tyttö oli tainnut käydä huoneistossamme ennenkin.

Nalleni on viisas ja hyväluontoinen, auttavainenkin. Se haluaa aina auttaa ja lohduttaa sellaisia, jotka ovat apealla mielellä. Kun ukkeli joutui kerran olemaan pidemmän aikaa sairaalassa, nalle kävi tietysti tervehtimässä potilasta. Hoitajat kutsuivat sitä nalle nappisilmäksi.

Mitään ihan oikeaa nimeä nalle ei ole koskaan saanut, kun mikään nimi ei oikein tunnu riittävältä sen suurenmoiselle ja valovoimaiselle persoonalle. Siksi se on vain 'nalle' tai 'teddy'.

Nallella on ollut syntymästä asti jäykän nallen oireyhtymä, mikä tarkoittaa sitä, että nalle ei pysty istumaan ilman tukea, tai muuten se kellahtaa kumoon. Tässäkin kuvassa nalle nojailee tyynyyn, kun muut istuvat ihan omin avuin.

Nallella on monta veljeä, joista niilläkin on jokaisella oma tarinansa ja syntymäpaikkansa. Yksi on kotoisin Joensuun Rossosta, yksi valokuvausliikkeestä Tapiolasta ja yksi taas on virolaista alkuperää. Tällä virolaisella on nimikin, Tertsis Merimees.

Veljiä ei ole näillä näkymin tulossa lisää, sillä ukkeli antoi minulle pari vuotta sitten ukaasin, että meidän perheen nalleluku on nyt täynnä. Yhtään uutta nallea ei saa tulla! Käyn kuitenkin usein kauppojen leluosastoilla ihailemassa nallevalikoimaa ja huokailemassa, kuinka suloisesti tuokin nalle katsoo minua. Ihan selvästi se haluaisi muuttaa meille! Ymmärrän kyllä myös ukkelin näkökannan, sillä kaikki nallet makoilivat aiemmin sängyllämme, ja sänky piti aina ennen nukkumaanmenoa raivata tyhjäksi nalleista. Saattoihan se olla vähän ärsyttävää. Nyt veljet ovat siirtyneet tarkkailemaan tapahtumia kirjahyllyn päälle, ja ainoastaan tämä yksi nalle makoilee päivisin sängyllä.

Nallen veljet asuivat myös alkuaikoina Intiassa, mutta lopulta ne jäivät Suomeen, kun totesivat Intian olevan niille ihan liian vaarallinen paikka. Heitä loukkasi myös se, että heidän koko olemassaolonsa asetettiin kyseenalaiseksi, vieläpä sukulaisen toimesta. Anoppini tokaisi nimittäin kerran minulle, että "pitikö sinun tuoda mukanasi kaikki nuo nallet; noitahan saa täältä basaarista kymmenellä rupialla!". 

Nallen paras kaveri asuu Itä-Suomessa, ja sitä nalle näkee aina, kun käymme idässä tai kun kaveri tulee meille kylään. 

Kaveri on vähän höppänä, sillä se hymyilee aina - nalle itse kun suhtautuu elämään sen vaatimalla vakavuudella. Kaveruksilla on ikäeroa melkein kymmenen vuotta, mutta se ei ole tahtia haitannut. Ne ovat ehtineet tehdä yhdessä vaikka mitä kolttosia ja matkustaakin yhdessä, oikein Intiassa asti.

Kesällä kaverukset pääsevät joskus myös ulkoilemaan, mutta kovin pitkäksi aikaa niitä ei voi kahdestaan jättää, koska aina on olemassa vaara, että joku metsänpeto vie ne mukanaan. Puiden yläpuolella liitelevä haukka on niiden mielestä ihan hirveän pelottava!

Kaverin naapurissa asuu myös hullu koira, joka säntäilee joskus vapaana pitkin metsiä ja joka on joskus ryövännyt naapureiden pihoista tavaroita. Nalle ei missään nimessä haluaisi joutua koiran suuhun, sillä koiria nalle vihaa. Nalle kammoaa myös vettä, tupakansavua, pölyä, puluja ja lentokoneen ruumassa matkustamista. Viimeksi mainittua nalle on joskus kokeillut, mutta se osoittautui huonoksi ideaksi, sillä muut tavarat painoivat nallen lysyyn, ja olihan siellä ruumassa pelottavaa ja kylmäkin. Nykyään nalle matkustaakin aina päällimmäisenä käsimatkatavaroissa ja ilmestyy aina turvatarkastuksissa kurkkimaan tullivirkailijoita, kun läppäri pitää kaivaa sen alta esiin. Nalle saa aina kovasti ihailua osakseen.

Nallella ei ollut syntyhetkellä päällään muuta vaatetta kuin kaulassa ruskea silkkirusetti, mutta pian nalle alkoi kaivata suojakseen puseroa. Nyt nallella on jo pieni varasto erilaisia puseroita - pusero vaihdetaan aina silloin kuin muistetaan, ja se tietysti myös pestään ja silitetään, aivan kuten ihmisvaatteetkin. Nyt talvipakkasilla sillä on kaverinsa äidin kutoma paksu villapaita, joka on tosin vähän iso. Kyllä tarkenee!

Lämpimiä terkkuja kaikille!