Tässä talossa, näissä huoneissa

Muistin Minen vanhan lenkkeilyhaasteen, ja kun minulta jäi tuolloin puoli vuotta sitten osallistumatta haasteeseen, ajattelin osallistua siihen nyt. Eli tarkoitus olisi esitellä lenkkeilyreittejä kameran välityksellä - jos ei nyt ihan kymmentä eri reittiä, niin ainakin tämä yksi.

Olin aiemmin ajatellut, että kamera ja lenkkeily eivät sovi minun tapauksessani lainkaan yhteen, koska kuvan ottamista vartenhan pitää pysähtyä, eikä lenkillä sovi pysähtyä, hyvänen aika sentään! Mutta nyt kun olen polveni takia joutunut totuttelemaan muutenkin maltillisempaan menoon ja kohtuuden opetteluun, arvelin voivani kokeilla kameran kanssa lenkkeilyäkin. Nyt tämän ensimmäisen lenkin jälkeen on myönnettävä, että kameran kanssa lenkkeily oli itse asiassa aika mukavaa: näin matkalla monta juttua, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt, vaikka olen kiertänyt samaa polkua aika monet kerrat.

Tämä lempireittini kulkee pitkin Espoon rantoja, rantaraitiksi kutsutulla kävely- ja pyörätiellä. Tällä samaisella polulla - merta ja luontoa katsellessani - rupesin pari kuukautta sitten miettimään, lähteäkö kesän jälkeen takaisin Intiaan vai jäädäkö Suomeen.

Rantaraitilla on pituutta yhteensä 40 kilometriä, mutta raittia on tarkoitus pidentää vielä kymmenellä kilometrillä, jolloin raitti kattaisi koko Espoon rantavyöhykkeen.

Rantaraitin varrella on paljon taloja, enimmäkseen uusia ja hienoja omakotitaloja, mutta muutama vanhempi talokin raitin varrella on. Jos itse asuisin jossakin näistä rantalukaaleista, minua saattaisi harmittaa, kun oma tontti ei ulotu meren rantaan, vaan tontin ja meren välissä ravaa vierasta porukkaa. Näin lenkkeilijän näkökulmasta on kuitenkin aivan ihana asia, että ranta-alueet eivät ole vain tontinomistajien yksityiskäytössä, vaan ranta-alueet ovat kaikkien ulottuvilla ja nautittavissa.  

Kuvassa on Lars Sonckin suunnittelema Villa Carlstedt, jonka rakennuttivat ravintoloitsija Johan Wilhelm ja Amanda Carlstedt vuosina 1913-1915. Rakennus on uusien ja modernien omakotitalojen keskellä aika hämmentävä näky. Minulle tulee tästä mieleen rautatieasema.

Vastarannalla näkyvällä Isolla Vasikkasaarella sijaitsee huvimaja, joka jäljittelee Poseidonin temppeliä. Huvimajan rakennutti saaren ensimmäinen huvila-asukas, kunnallisneuvos ja pankinjohtaja Abel Landen vuonna 1897 yllätykseksi vävylleen. Huvimaja on seissyt samassa paikassa siis jo 116 vuotta. Kuinka monet tyynet ja myrskyt se on nähnytkään!

Siellä näkyy jo Suomenojan voimalaitoksen 150-metrinen piippu. Malttakaa mielenne: kohta päästään tutkimaan sitä lähemmin.

Nämä talot ovat minusta aika erikoisia. Niillä on omat venepaikat tuollaisessa kuralätäkössä, josta on yhteys mereen. Minä en uskaltaisi asua tuolla jo senkään takia, että pelkäisin ajavani auton jorpakkoon. Katsokaa nyt tuotakin oikeassa reunassa näkyvää autoa! En uskaltaisi tulla edes autosta ulos, kun pelkäisin horjahtavani veteen.

Aivan rantaraitin vieressä on pienen pieni uimaranta.

Rantaraitilta jatkan usein Suomenojan lintualtaille, jotka sijaitsevat Suomenojan voimalaitoksen ja jätevedenpuhdistamon vieressä. Nykyinen vesiallas oli vielä 1960-luvun alussa ruovikkoinen ja luonnontilainen merenlahti, mutta vuonna 1963 lahden ympärille rakennettiin maavalli ja lahti padottiin jätevedenpuhdistamon saostusaltaaksi. Nykyään allasaluetta käytetään vain häiriötilanteissa tilapäisenä ylivuotoaltaana.

Rehevöittävät jätevedet muokkasivat lahden kasvistoa ja eläimistöä, ja nykyään lintuallas on oikea lintujen pesimäparatiisi. Erityisesti keväällä ja alkukesästä lammella käy uskomaton kuhina, ja meteli on korviahuumaava. Paikka on lintubongareiden suosiossa, ja altaan ympäristössä näkee bongareita isojen järjestelmäkameroiden ja kiikareiden kanssa. Olen joskus säikähtänyt melkoisesti, kun olen kuullut pusikosta rapinaa, ja sitten pusikosta on kömpinyt esiin ukko.




Altaan ympäri kulkee luontopolku, jonka varrella on kaksi lintutornia ja useita opastintauluja.

Altaalla on tavattu yli 250 eri lintulajia, ja alueen erikoisuuksiin kuuluvat liejukana, harmaasorsa ja mustakurkku-uikku. Suomenojan allas on tärkeimpiä pesimäalueita näille lajeille. On erityisen mukava kävellä altaan ympäristössä silloin, kun poikaset ovat pieniä. Lintuja nähdään vielä syksylläkin, sillä allas toimii vesilintujen ja kahlaajien muutonaikaisena levähdysalueena.

Tuntemattomaksi jääneitä valkonokkaisia, mustanharmaita lintuja. Mahtaisikohan kyseessä olla nokikana?

Minulle tulee täällä aina mieliteko ostaa järjestelmäkamera, sillä linnut ovat aika arkoja, eikä niiden lähelle muutenkaan oikein pääse, kun lammikkoa ympäröi korkea heinikko. Mutta kun heinien raossa tarpeeksi pitkään kurkkii, linnut saattavat antautua kuvattavaksi.

Suomenojan jätevedenpuhdistamo on Suomen toiseksi suurin jätevedenpuhdistamo, ja siellä käsitellään yhteensä 310 000 asukkaan jätevedet Espoosta, Kauniaisista, Vantaan länsiosista sekä Kirkkonummelta. Puhdistetut jätevedet johdetaan merelle Gåsgrundet-saaren edustalle 7,5 kilometrin pituista kalliotunnelia pitkin. Jätevedestä erotettava liete käsitellään bioreaktoreissa ja syntyvä metaanikaasu hyödynnetään liikennepolttoaineena.

Vuonna 1977 jätevedenpuhdistamon viereen rakennettiin voimalaitos, jota vielä myöhemmin laajennettiin.

Vaikka jätevedenpuhdistamon lähellä liikutaankin, hajuhaittoja ei alueella juurikaan ole - lukuun ottamatta altaiden eteläpuolista aluetta puhdistamon lähellä. Aina ei sielläkään haise, mutta joskus taas voi löyhähtää hyvinkin voimakkaasti.

 

Suomenojalle on tulevaisuudessa nousemassa Finnoon kaupunginosa, joka pitää sisällään tiivistä ja korkeaa kerrostaloasutusta. Vaikka lintualtaat on luvattu säilyttää nykytilassa, linnuston ja kasviston kohtalo pelottaa silti. Onko kaikki alueet ihan pakko rakentaa täyteen kerrostaloja?

Lenkkireittini loppupäässä on vielä yksi kohokohta, ja se on Etelä-Espoon ratsastukoulu ja ratsastuskoulun pihalla olevat hevoset.

Nämä hepat saavat katsella minua vielä jonkin aikaa, sillä olen päättänyt jäädä Suomeen ainakin vuodenvaihteeseen asti. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, että tulemme ukkelin kanssa olemaan eri osoitteissa, eri maanosissa. Olen kuitenkin oppinut sen, että elämässä mikään ei ole pysyvää - eikä varsinkaan meidän elämässä! - ja tilanteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Katsotaan nyt, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä palaan taas Intiaan, ehkä ukkeli palaa Suomeen tai ehkä lähdemme yhdessä jonnekin ihan muualle. Viimeinen vaihtoehto kutkuttelisi minua kaikkein eniten.