Maailma muuttuu, Jaakkoseni

Näin vanhempieni varastohyllyssä kansiollisen 35 vuotta vanhoja Avotakkoja, ja ne piti napata ihan mielenkiinnosta mukaani. En ole erityisemmin kiinnostunut retroilusta tai ylipäänsä mistään vanhasta (päinvastoin), mutta halusin tehdä lehtien parissa pienen tutkimuksen: kuinka maailma on muuttunut 35 vuodessa, ja miten sen lehdistä näkisi.

Matkailu näytti olleen 1970-luvun lopulla kova sana, sillä lehdissä oli runsaasti eri matkanjärjestäjien sekä liikenneyhtiöiden, kuten Silja Linen ja Finnairin mainoksia. Myös matkavakuutuksia mainostettiin kovasti.

Matkakohteiden kuvaukset olivat hyvin erilaisia kuin nykyään, ja kuvauksista kuulsi selvästi kertojan persoona. Nykyajan kuvauksethan ovat aika neutraaleja, ja matkakohteiden huonot puolet jätetään mieluusti kertomatta.

Seuraava kuvaus Bangkokin-matkoista oli erityisen pöyristyttävää luettavaa.

"Finnair on tehnyt viimevuotisten Bangkokin lentojensa perusteella tilaston, josta ilmenee matkailijoiden sukupuolijakauma: 65 % miehiä, 35 % naisia. Viihtyisyyttä ei ole tutkittu, luultavasti se on ollut suurempi tuon 65:n prosentin keskuudesta.

Thaityttö on kukkamaisen siro ja kaunis. Hän on päätä pienempi kuin eurooppalainen sisarensa, hänellä on neljänkymmenen sentin vyötärö, kapeat lantiot, pyöreä povi, aistillinen suu, pitkälle selkään ulottuva paksu, tumma tukka, suloinen hymy alati huulilla ja myönteinen suhtautuminen jokaiseen kaksilahkeiseen. Thaimiehelle ei Luoja sen sijaan ole suonut samassa määrin ulkoisia avuja. Hän on lyhyt, tanakka ja paksureitinen, eikä näine ominaisuuksineen suurestikaan miellytä valkoisen naisen silmää.

Heti, kun kone laskeutuu Bangkokin lentokentälle, tai viimeistään silloin, kun huoneet on jaettu hotellissa, häipyvät suomalaiset miehet omille teilleen, eikä heitä näe ennenkuin kotiin lähdettäessä. Kun kaikenlaiset romanssit naisen kohdalla ovat näin pois laskuista, jää hänelle runsaasti aikaa nähtävyyksien katselemiseen, ostoksilla käyntiin ja auringonottoon. Illalla on hyvä kirja paras vuodetoveri, se on syytä varata mukaan."

Ostosten teosta Thaimaassa kerrotaan näin:

"Kenties thaisilkkipuku on unelmanne. Mikäs siinä. Jokaisessa suuremmanpuoleisessa hotellissa on oma räätäli, joka muutamassa päivässä ompelee teille sellaisen jonkin verran huokeammalla, kuin mitä se täällä Suomessa tulisi maksamaan. Mutta ennenkuin asetatte itsenne alttiiksi hänen ylipuhumistaidoilleen, ottakaa huomioon, että thaisilkkipuvut olivat meillä suurta muotia noin kymmenen vuotta sitten.

Sitäpaitsi kotimaasta saa halvimmastakin valintamyymälästä paremmin istuvan puvun kuin Bangkokista "mittojen mukaan" tehtynä. Aasialainen räätäli ei luovu siitä käsityksestä, että olette hänen silmissään elefantti, ja sovitattepa pukuanne kuinka monta kertaa tahansa, se näyttää kotona joka tapauksessa ylimitoitetulta ja jollekin muulle kuin teille tehdyltä."

Espanjan Torremolinos tuntui olevan jonkinlainen hittipaikka, ja huoneistohotelliin majoittuvia neuvotaan seuraavasti:

"Kymmenen vuotta sitten apartamentos-asujan suurin hankaluus oli siinä, ettei pieniä ruokakauppoja ollut, ja hallit haisivat kaameilta. Nyt sekä Malagan että Torremolinoksen hallien voisi suorastaan epäillä käyttävän deodorantteja. Näissä paikoissa on paras kala-, vihannes- ja hedelmävalikoima. Ostoskeskuksissa, supermercadoissa (mitä nimeä muuten käyttävät pienimmätkin nurkkakaupat) vihannekset ovat aika väsyneen näköisiä.

Säilykeravioli on Espanjassa alle viiden markan tölkiltä eikä sen kalliimpaa ole purkillinen artisokan sydämiä. Ne sattuvat olemaan himoani ja kun ne Stockmannilla maksavat hulppeat 10 markkaa, niin söin niitä kuutisen purkkia ja väitin säästäneeni 30 markkaa. Mies, joka pysyi kotona ja maalasi lomallaan peltikattomme, sanoi että olisit saman tien säästänyt koko matkan hinnan ja haljennut. Ihan leikisti, ihan leikisti."

"Senegalilaiset kalastajat vetävät nuottaa polttavan auringon paahteessa. Samalla valkealla hiekkarannalla paistattavat turistit vaaleata selkäänsä ja vilvoittelevat Atlantin puhtaissa aalloissa."

Kahden viikon risteilylomat Afrikan rannikolla olivat melkoista eksotiikkaa.

"Vanhan meritradition mukaan risteilyvieraat tulevat meripäivinä jo illalliselle ilta-asuun pukeutuneina. Se ei välttämättä tarkoita, että joka illaksi olisi varattava erivärinen smokki tai iltapuku (kuten risteilyllä mukana olleet englantilaispariskunnat). Suomalaismies kelpaa hyvin yhdistelmäpuvussa ja rouva pitkässä puuvillamekossa. Satamailtoina päivällisellä ollaan vieläkin vapaampia. Silloin mennään ehkä iltakävelylle kaupunkiin tai katsastetaan paikkakunnan kuumin disco.

Minun risteilyni riemukkain ilta oli afrikkalainen ilta. Silloin risteilyvieraat pukeutuivat matkalta ostamiinsa taidokkaisiin batiikki- ja koruommelvaatteisiin. Afrikkalaissoittimia hankkineet matkustajat perustivat orkesterin ja improvisoivat musiikkiesityksiä. Laivan lapsimatkustajat maalasivat itsensä tummaihoisiksi ja tanssivat ja soittivat. Illan paras puku oli kuitenkin englantilaisnuorukaisella: hän oli huolellisesti tallettanut edellisillan aterialta kananluut, kerännyt päivän maaseuturetkeltä eucalyptuspuun oksia. Ruskean ihomaalin ja kampaajalta lainatun peruukin takaa ei kukaan olisi tunnistanut tätä poppamiestä risteilyn innokkaimmaksi ilonpitäjäksi."

Einespullat uuteen kuosiin.

Ruoka on minusta erityisen kiinnostava aihe, ja ruokakulttuuri on muuttunut 35 vuodessa melkoisesti. 1970-luvun lopulla Jaakko Kolmonen oli kova sana, ja hänen reseptejään nähtiin Avotakassakin. Ruoanlaitossa keskityttiin ennen kaikkea terveellisyyteen ja taloudellisuuteen: kuinka tehdään lohikeitto kalan graavauksesta jäljelle jääneistä päästä ja ruodoista.

Ruokaohjeiden lisäksi Kolmonen esitteli Avotakassa keittiönsä. Kolmosen keittiössä oli kamalat räikeän keltaiset kaapinovet, jotka tuovat minulle epämiellyttävän nostalgisia muistoja mieleen, sillä samanlaiset kaapinovet oli asunnossa, jossa asuin ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Jaakko Kolmosen kaapinovet tosin olivat hyväkuntoiset; meillä ne repsottivat saranoistaan miten sattuivat.

Kolmosen keittössä ei keittökoneita ei ollut, koska niitä ei Jaakon mukaan tarvittu.

"- Paitsi onhan meillä kolme hyvää tiskikonetta - lapset. Ja tietenkin Sampo kasi. Oikea kunnon valurautainen lihamylly, made in Finland. Äidiltä saatu ja evakossa Karjalasta seurannut. Sillä jauhetaan liha, kalat - kesällä tehdään ihania kalapullia ruutanoista - korppujauhot.

- Niin, onhan meillä kahvinkeitinkin. Mummo voitti kaksi ja antoi toisen meille. Lapsia varten ostettiin vatkain, vatkailevat sillä pirtelöä. Me muuten kokeiltiin lasten kanssa tekemällä kääretorttua, lapset vatkasivat koneella ja minä hyvällä vispilällä suuressa teräsastiassa jota pidin lämpimässä vedessä. Minä olin puolta nopeammin valmis ja puolta suurempi taikinamassa kulhossani.

Jaakko on sitä mieltä, että nykyaikana pitää olla sen verran treenattu, että on ruista ranteessa edes munien vatkaamiseen. Tai ruoka-aineitten paloittelemiseen."

Suhtautuminen ruokaan on muuttunut muutenkin, ja ruoka on noussut nykyaikana käsittämättömän suureen osaan ihmisten elämässä. Ruokaohjelmat ovat vallanneet television, kokit ovat mediaseksikkäitä, ja ihmiset kilpailevat keittiövarusteillaan ja ruoanlaittotaidoillaan. On tietysti hyvä, että nykyään tiedetään ruoasta enemmän ja että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota siihen, mitä syövät, mutta välistä tuntuu, että vähempikin riittäisi.

Julkkiksia vilahtelee Avotakan sivuilla tiheään, mutta jotenkin tuon ajan julkkikset tuntuvat olevan (ainakin Avotakassa) hyvin erilaisia kuin nykyään. Ei ole Johanna Tukiaista, Vesa Keskistä tai Matti Nykästä, vaan kaikki tuntuvat olleen perin kunnollisia. Erityisen hauska oli lukea artikkelia julkkisten joulunviettotavoista.  

"Ilkka ja Sesse Koiviston kolmilapsisen perheen joulunviettoon ovat tavallisesti päässeet mukaan myös erilaiset lemmikkieläimet. Pieninä Minna, Kimmo ja Aura muistivat jo hyvissä ajoin tuoda olohuoneeseen kaninsa, marsunsa ja persoonallisesti käyttäytyvät laboratoriorottansa. Kerran hellästi hoivattu saukko pelästyi pahan kerran joulupukkia.

- Jokaisen eläimen piti ennen saada oma joululahjansa. Aura jakoi rotille paketit, jotka niiden oli jyrsittävä itse auki, Koivistot kertovat."

Sellotaiteilija Caroly Garamin perheeseen kuuluivat vaimo Sirkka sekä lapset Kati, 16, Satu, 14, Sami, 11 ja Teemu, 9. Heidän joulunviettoonsa sisältyi joskus särösointujakin.

"- Minulla liittyy moniin jouluihin ikäviäkin muistoja. Oli kiire ja ihmiset ärtyneitä, riideltiin enemmän kuin tavallisesti. Siksi me pyrimmekin ennen kaikkea siihen, että jokaisella olisi hyvä olla ja juhlamieli. Muu ei ole tärkeää, Sirkka sanoo.

Ainoa riita syntyy, kun isä ja lapset lähtevät hankkimaan kuusta. Lapset haluaisivat suuren ja komean joulupuun, mutta Carolyn mielestä siihen ei saisi mennä viittä markkaa enempää. Isä pitää yleensä päänsä ja järjestelee sitten kotona poran avulla kuusen oksat runkoon uuteen järjestykseen."

Kaikkein selvimmin muutoksen huomaa kuitenkin teknologiasta, ja vanhat mainokset ja artikkelit tuntuvat nykyteknologiaan tottuneen henkilön silmiin vallan hupaisilta.

"Kodin viihde-elektroniikan viimeisin uutuus tv-pelit ovat siirtyneet kuppila-asteelta kotiympäristöön, pelihullujen ja muiden lastenmielisten iltojen intohimoksi." 

"Rinnakkaispuhelin on nykyajan mukavuutta. Se säästää aikaa ja askeleita, eikä ole kalliskaan."

Meidän kotonamme oli vain yksi puhelin, jonka kimppuun jonkun piti puhelimen soidessa aina rynnätä. Etukäteen ei koskaan tiennyt, kuka langan toisessa päässä tulisi olemaan, joten vastaamiseen liittyi pieni jännitysmomenttikin. Puhelimessa saattoi jopa joutua ottamaan viestejä toisille, jos tavoiteltu henkilö ei ollut kotona. Siskon kummisetä esitteli itsensä puhelimessa aina joulupukiksi, mikä tuntui minusta hieman nololta, vaikka se ehkä olikin kyseisen henkilön mielestä hauska vitsi - joka kerta.

Oman sarjansa muodostavat mainokset, joita ei saisi nykypäivänä edes julkaista, tai ainakin niitä katsottaisiin hyvin karsaasti.

Kun tupakat kilpailivat 35 vuotta sitten "terveellisyydellään", niitä ei nykyään saa pitää näkyvillä, edes kaupassa. Suomalaisten miesten tupakointi on 30 vuodessa puolittunut, joten suuntaa voi pitää kai oikeana? Toisaalta taas naisten tupakointi on pysynyt ennallaan, mikä tuntuu aika ihmeelliseltä. Mistähän tämä mahtaa johtua?

Jotenkin eksyin tupakointifaktojen perässä googlen mielenkiintoiseen maailmaan, ja löysin itseni lukemasta eri maiden tupakointitilastoja. En olisi osannut arvata, että Itä-Euroopassa tupakoidaan määrällisesti eniten maailmassa: Serbiassa poltetaan vuodessa keskimäärin 2861 savuketta per henkilö, Bulgariassa 2822, Kreikassa 2795 ja Venäjällä 2786. Suomen vastaava luku on 671 ja Intian 96.

Solarium oli 1970-luvun lopulla ilmeisesti jonkinlainen hittituote, ja sitä markkinoitiin täydellisenä vastineena auringolle.

"Philips Solarium ruskettaa. Kuten aurinko.

Philips Solarium tervehdyttää. Kuten aurinko.

Philips Solarium rentouttaa. Kuten aurinko.

Philips Solarium on helppokäyttöinen ja turvallinen. Toisin kuin aurinko.

Philips Solarium on edullinen. Sen hinta on alle 2.500 markaa, mikä vastaa 1-2 hengen yhden viikon matkaa etelän aurinkoon. Philips Solariumilla taas saat lukemattomia aurinkomatkoja koko perheelle. Siksi sen hinta on mielestämme edullinen. Paljonko tulikaan maksamaan edellinen matkasi etelään?"

1970-luvun lehdissä pohdittiin myös kotiin liittyviä käytännön asioita, kuten onko kodin palovaroitin tarpeellinen, mitä auton pito maksaa, miten toimia, kun kokolattiamattoon on tullut reikä, ja kuinka televisio on turvallista sijoittaa.

"Pöytä en ole ja siksi en halua tulla. Älä siis laita päälleni pöytäliinoja, maljakoita, purkkikukkia tai koriste-esineitä. Pöytäliina voi syttyä palamaan, kukkia kastellessasi roiskutat vettä tuuletusaukkoihini ja se pilaa minut."

Sisustus on 35 vuotta vanhoissa lehdissä nykyajan silmin katsottuna karmeaa, vai mitä sanotte tästä:

Olisihan se hienoa, jos kaikki kylpyhuonekalusteet olisivat sinisiä.

Tai tästä:

Suurimman järkytyksen koin kuitenkin bideesuihkumainoksen nähdessäni.

  
Oliko bideesuihku tuolloin niin uusi asia, että sen käyttö piti oikein vääntää rautakangesta ja laittaa tuommoinen ukko suihkuttelemaan alapäätään?! Huh huh. Toisaalta onhan se hyvä demonstroida bideesuihkun käyttö kädestä pitäen, ettei kukaan erehdy pesemään suihkulla esimerkiksi perunoita.

Kaiken päätteeksi oli ilo huomata, että hyvät asiat eivät muutu koskaan.

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että olen syönyt jo vuosikaudet aamiaiseksi Weetabixeja, ja siksi oli riemastuttavaa löytää Weetabix-mainos 35 vuotta vanhasta lehdestä. Pakettikin näyttää nykyään melkein samalta. Totuuden nimessä on kyllä myönnettävä, että olen ollut viime aikoina totaalisen kyllästynyt Weetabixiin. Ehkä on tullut aika keksiä jokin toinen aamiaistuote, jota voisin syödä taas seuraavat 5-10 vuotta.

(Kuvat ja tekstit Avotakan numeroista: 1/1978, 2/1978, 3/1978, 9/1978, 11/1978, 12/1978.)