Kauhua Balatonilla

Viikonloppu kului hektisissä merkeissä mitä parhaimmassa seurassa, mutta kun tulin ottaneeksi viikonlopun aikana 321 valokuvaa, kuvien sortteeraamiseen mennee hieman aikaa. Sitä inspiraatiota odotellessani ajattelinkin kirjoitella nyt jostain aivan muusta.

Uhkasin edellisen postauksen kommenttilaatikossa kirjoittavani vanhoista asuntovaunumatkoistamme, ja nyt meinaan sen uhkauksen toteuttaa. Saattaapa näitä asuntovaunupostauksia tulla useampikin, sillä matkapäiväkirjoihin tallennettuja muistoja on aika paljon.

Parikymmentä vuotta sitten minä, siskoni ja vanhempamme teimme viiden viikon pituisen matkan Saksan ja Itävallan kautta Pohjois-Italiaan Gardajärvelle ja Venetsiaan, Jugoslavian pohjoisosiin ja Unkariin. Teimme vastaavanlaisia matkoja useana kesänä, ja minä viihdyin tien päällä paremmin kuin hyvin. Kun matkan viime päivinä muut alkoivat haaveilla saunasta ja muista kotoisista jutuista, mutta minä olen tuolloin - 16-vuotiaana - kirjoittanut seuraavaa:

"Mulla ei ole kyllä mitään ikävä. Mä voisin asua ja elää tällä lailla vaikka kuinka kauan. Tää on just sellaista elämää, mistä mä tykkään. Oikeaa mustalaiselämää. Vaunussa on melkein kaikki, mitä tarvitaan, ja jos jotain puuttuu, sitä ilman oppii elämään. Eläköön matkustaminen ja maailma!!" 

Emme koskaan suunnitelleet matkoja hirveän tarkkaan, vaan reitti oli yleensä vain alustavasti suunniteltu. Lähtö- ja tuloajankohta oli tosin pakko lyödä etukäteen lukkoon, koska laivapaikat piti varata hyvissä ajoin, jotta mahduimme mukaan. Meillä kun oli sen verran pitkä vaunu- ja autoyhdistelmä, että se vaati paljon tilaa. Rakastin sitä hetkeä, kun kaivettiin kartat esiin ja alettiin suunnitella seuraavan kesän matkaa. Matkan päättyminen harmitti aina:

"Tämä olikin viimeinen päivä ulkomailla; harmittaa. Huomenna saatetaan olla jo näihin aikoihin kotimaisemissa, ja melkein pelottaa, kun ajattelee, että joutuu nukkumaan niin "kaukana" muista. Ainakin viiden viikon tässä persereiässä olon jälkeen. Ei silti, tosi kivaa on ollut, ja oon tosi tyytyväinen, että on tullut tätä matkapäiväkirjaa pidettyä. Aina ei olisi kyllä huvittanut kirjoittaa, mutta eipä tämä nyt loppujen lopuksi niin suuri vaiva ole."

Italia-Jugoslavia-Unkari -kierroksen aluksi ajoimme nopeasti läpi Keski-Euroopan ja pääsimme kolmessa vuorokaudessa Pohjois-Italiaan Garda-järven rannalle.

"Maisemat vaihtuivat pikku vuorista Alppeihin, oikein lumihuippuihin. Oli tunnelia, siltaa ja tiemaksua. Ylitettiin Itävallan ja Italian rajat, ja sen kyllä huomasi. Itävallassa kaikki oli hirmu säntillistä ja Italiassa taas on ihan erilaista. Talot rempallaan etc. Gardajärven länsipuolella kulkevalla tiellä oli ihan älyttömästi tunneleita, ja osa (suurin osa) niistä oli ihan pimeitä. Ei kättään nähnyt. Palmujakin ilmestyi jo näkyviin. Gardajärvellä oli hirmusti surffareita, ja vesi oli kylmää. Leirintäaluetta etsittiin pitkä tovi, ja sitten päädyttiin tänne La Romanticaan. Paikkakin saatiin monien sähläysten jälkeen. Oltiin matkalla tientukkona aina välillä - milloin meinattiin juuttua tunneliin ja milloin risteykseen. Sitten ei mahduttu liikenteenjakajan oikealta puolelta, niin ei muuta kuin toiselta puolelta. Ja kun etsittiin leirintäaluetta, ajettiin päättyvälle tielle ja jouduttiin peruuttelemaan taas sieltä. Kun loppujen lopuksi jätettiin vaunu koukusta ja lähdettiin etsimään vain autolla leirintäaluetta, peruuteltiin me vaunun kanssa kirkon pihalla. No kirkossa oli tietysti hautaus alkamassa, ja hautajaisiin saapuvat ihmiset katsoivat meitä pikkuisen vihaisesti, kun me pyörittiin siinä asuntovaunun kanssa."

Vaunu parkissa kirkon pihalla.

Leirintäalueilla tuli eteen milloin minkäkinlaisia ongelmia.

"Illalla tuli se eilen meidät tähän paikalle opastanut italialaisäijä valittamaan, että me oltiin kulutettu sulake, eli että meillä olisi ollut liikaa kuormitusta. Ja paskat; ainoa sähkökoje, jota on käytetty, on kahvinkeitin. No nyt on sähköt pois, eikäpä me niillä paljon mitään tehdäkään. Ainoa nyt on se kahvinkeitto ja valot. No, onhan kynttilänvalo ihan tunnelmallinen."

Mutta tällaiset takaiskut eivät meitä lannistaneet.

"Aamupäivällä pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin kiertämään Garda-järveä. Ensimmäinen tunti meni mukavasti vaunukaupassa ostamassa kaapelia autosta vaunuuun, ettei tarvittaisi sähköä ollenkaan. No pitkän työn jälkeen se sitten löytyikin. Etsittiin tovin verran pankkia ja syötiin hyvät pizzat paikallisten täyttämässä pizzeriassa. Ajeltiin järven upeita reunoja ja aina välillä pysähdyttiin kuvailemaan mahtavia maisemia. Kahvillakin käytiin sellaisessa vuorenrinnekahvilassa, sekä katsomassa hautausmaata, joka oli erilaisin koskaan näkemistäni hautausmaista. Jokaisessa haudassa oli kuolleen kuva, ja haudat oli kolmessa kerroksessa. Sitten kirkossa sisällä oli uurnalokeroita, joissa oli polttohaudattujen tuhkat. Se oli joteskin karmea paikka."

Mediterraneossa Cavallinossa, Venetsian lähellä, italialaisten jalkapallohulluus tuli selväksi.

"Illan päätteeksi mentiin iskän kanssa katsomaan jalista Mediterraneon ravintolaan, ottelu oli Italia-Uruguay. Oli lippua, lehmänkelloa ja naamaan värjättyjä Italian lippuja ja ennen kaikkea suuret äänivarat. Yleisö huusi heti, jos pallo meni yli keskirajan Uruguayn puolelle. No Italia voitti, ja tunnelma oli katossaan, melkein kirjaimellisestikin, kun jotkut seisoivat pöydillä. Meikäläinenkin, joka ei kotimaassa jalista paljon katsele, kyyläsi ottelua suurella mielenkiinnolla. Tunnelmassa ja jännityksessä oli kiva olla itse osallisena."

Koti pystyssä Mediterraneossa.

Jugoslaviassa kävimme aika pikaisesti, sillä vietimme siellä vain kaksi yötä. Teräviä havaintoja kerkesin kuitenkin maasta tekemään.

"Autot on täällä sellaisia vanhoja, että Suomessa ei niitä enää varmaan näe. Ihan kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Mutta esim. kaupunkien talot on kyllä ihan uudenaikaisia. Puut oli teiden varrella melkein kuin Suomessa, ja vuoriakin taas nähtiin. Ollaan vissiin aika korkealla nytkin."

Jugoslavia-koukkauksen pääasiallisena tarkoituksena olivat Postojnska Jaman tippukiviluolat.

"Oli hienoa katsottavaa, ajeltiin junalla maan uumenissa ja kuljettiin englantilaisten mukana selostusryhmässä. Yritettiin Sannan(*) kanssa repiä muistoksi kivenpalasia, vaan kaikki oli jo viety, mitä irti oli saatu. Kylmä siellä oli kuin helvetissä, ja sitten siellä oli sellaisia karseita liskoja. Ostettiin matkamuistoja, ja rahat loppuivat kesken. Muutenkin oli vähän ongelmia, kun kaksisatanen oli arvoltaan suurempi kuin miljoonan raha."

(*siskoni, nimi muutettu)

Lisähaastetta tiskireissulle!

Unkarin Balaton-järvi oli ollut haaveissa jo pitkään, mutta eipä tullut kovin kummoinen ensivaikutelma paikasta.

"Ensimmäiselle leirintäalueelle päästiin, ja sille sitten jäätiin. Paikka näytti aluksi kamalalta: järven vesi oli sameaa, pesupaikat paskaiset (ei varmaan ikinä siivottu), suihkusta ei lämmintä vettä, eikä kaupunkia tai kylää mailla eikä halmeilla. Mutta oli vaan sopeuduttava, varsinkin kun kuultiin alueen toisilta suomalaisilta, että kaikki Balatonin alueet on samanlaisia, ja vesi ihan yhtä sameaa joka puolella järveä. Iltapäivällä käytiin ostoksilla unkarilaisessa kaupassa, ja sekin oli kokemus sinänsä. Vähän oli tyyli kuin Venäjällä. Leivät oli ilman papereita, ja jokainen saattoi hiplata niitä jne. Vaatekaupoista ei tiedä, onko ne kirpputoreja vain ihan tavallisia vaatekauppoja, ja ruokakaupassa alkaa heti oksettaa, kun pääsee lihatiskin eteen." 

Balaton-järvikin järjesti ikävän yllätyksen.

"Suihkuun ei viitsitty aamulla mennä, joten päätettiin pestä hiukset järvessä. Mä en pysynyt uimapatjalla, ja pohjassa oli heiniä, jotka takertuivat jalkoihin. Sitten mä myös kuvittelin, että näin jonkin matelijan vedessä, ja olin tosi paniikissa. Myöhemmin selvisi, että siellä on sellaisia vesikäärmeitä. En varmasti mene enää uimaan!!"

Seuraavana päivänä:

"Käytiin kumiveneellä soudellen metsästämässä vesikäärmeitä, joita nähtiin peräti 20! Nyt en mene ainakaan uimaan!! Ne on sellaisia karseita lonkeroita, jotka luikertelee pää vedenpinnan yläpuolella. YÖK!"

Balaton.

Balatonilta jatkoimme Budapestiin, ja heti alkumatkasta meillä oli epäonnea.

"Ei päästy pitkää matkaa, kun ajettiin kolari. Tien reunalla ajoi polkupyörä, ja pyöräilijältä levisi lompakko tielle. Setelit lentelivät lompakosta edellä ajavan auton tuulilasiin, jolloin tyyppi pelästyi ja iski jarrut pohjaan, ja me pamahdetiin perään. No meidän vikahan se oli, kun liian lähellä ajettiin. Typerin onnettomuuden syy ikinä: setelit tuulilasissa. Kohta tuli poliisit ja sitten tuli englantia osaava eukko, jonka avulla asia selvisikin aika hyvin. Ei siinä mitään: a) kenellekään tyypille ei käynyt mitään, b) autossa ei ole muuta vikaa kuin näkö, eikä sekään kovin pahasti, c) vakuutus korvaa melkein kaiken."

Emme ihastuneet Unkariin.

"Viimeinen ilta Unkarissa, eikä mitenkään itketä, päinvastoin."

Ruokakin oli usein pettymys.

"Alkuruoaksi salaatit+kastikkeet, sitten gulassikeitto+leipä, pääruoaksi täytetyt paprikat perunoilla ja jälkiruoaksi espressokahvia. Hinta vaivaiset reilut 300! Ja paprikat oli gulassikeitossa niin mausteisia, ettö Kekkutia (=kivennäisvesi) meni useita pulloja. Illalla käytiin syömässä huoltoasemalla, hinta oli taas reilun kympin per annos (wienerleike). No, sitä wienerleikkeen makua saikin sitten maistella koko loppuillan."

Kirjoittelin myös syömistäni ruoista nasevia arvioita.

"Maistettuja unkarilaisia ruokia:

1. Täytety paprikat (töltött paprika, "kuin kaalikääryleitä")
2. Gulassikeitto ("tosi mausteista")
3. Kalaa ("no meni")
4. Paprikoita ("ihan itketti")
5. Espressokahvi ("väkevää")"

*****

Matka jatkuu myöhemmin...

Seuraavassa osassa on luvassa ainakin sekoilua Wienissä ja Münchenissä sekä autokorjaamoissa.

(Valokuvat ovat äidin albumista.)