Kengät puussa

Kamalaa tämä kesäaika, kun uutta postattavaa tulisi ihan joka päivä, eivätkä vanhemmat kuvatkaan ole vielä järjestyksessä. Siitä huolimatta meinaan nyt kirjoittaa ikivanhoista asioista eli aloittamani kesälomareissun kakkososan. (Pyydän anteeksi päiväkirjan muutamia suorasukaisia ilmauksia. )

Kun Unkari oli jäänyt taakse, siirryimme Itävaltaan ja Wieniin. Wienissä läksimme siskoni kanssa kahdestaan yhdistetylle kaupunki- ja ostoskierrokselle. Äitini on usein jälkeenpäin päivitellyt sitä, kuinka hän ja isäni antoivat minun ja siskoni kuljeskella kahdestaan niin nuorina Euroopan suurkaupungeissa (Wien, Pariisi, Barcelona ja Lissabon muiden muassa tulivat tutuiksi), mutta minä ja siskoni emme ole koskaan valittaneet asiasta. Olihan se paljon kivempi koluta kaupunkeja siskon kuin vanhusten kanssa! Aina kaikki ei tosin mennyt ihan nappiin.

"Silmät eivät tainneet olla aamulla edes auki, kun lähdettiin Sannan kanssa Wieniin. Ekaksi mentiin Wienin historialliseen museoon, ja siellä oli tosi karseeta, kun oli niin älyttömän hiljaista. Sen jälkeen rampattiin kävelykatuja ja vähän muitakin, ja seilattiin läpi kauppoja. Käväistiin katsomassa St. Stephensin katedraali, joka oli hieno, mutta pelkkä turistinähtävyys. Yhdessä kaupassa rupesi varashälytin huutamaan, kun mentiin ulos. Ja sekin vaan, koska myyjä ei ollut huomannut ottaa niitä hälytyshommia pois. Lounaalla käytiin McDonaldsissa. Piti mennä oikein ravintolaan, mutta kun ei niillä kulmilla sattunut just olemaan ravintolaa. Käytiin rautatieasemalla ja sählättiin rahanvaihdon ja metrolipun ostamisen kanssa. Loppumatka olikin sitten ongelma, kun ei tiedetty, miten mentäisiin takaisin leirintäalueelle. Ratikalla meinattiin mennä ekaks, mutta se ei onnistunut ja sitten yritettiin bussiin. Matkaa ei voinut maksaa kuskille, vaan bussissa oli sellainen automaatti, joka me hajotettiin. Kuskikin yritti saada meille lippuja siitä koneesta, ja kun sekään ei onnistunut, kuski päästi meidät ilmaiseksi. Eikä ollut mikään pahannäköinen kuski."

Automaattien kanssa on tuntunut olevan ongelmia muulloinkin.

"Yritettiin äiskän kanssa saada automaatista postimerkkejä. No ekalla kerralla saatiin parkkilappu, tokalla markka vaihtui pienemmiksi rahoiksi ja vihdoin kolmannella kerralla saatiin niitä postimerkkejä."

Pelasimme leirintäalueilla ja pysähdyspaikoilla ahkerasti sulkapalloa, mutta kaikki ei mennyt siinäkään ihan putkeen.

"Iltasella pelattiin sulkapalloa, ja sulispallo jäi puuhun. No, yritettiin saada sitä kengillä sieltä alas, ja sitten sinne puuhun jäi kengätkin. Loppujen lopuksi sulispallo tuli alas, ja puuhun jäi mun mokkasiini ja Sannan lenkkari. Leirintäalueen äijä tuli valittamaan ja käski ottaa kengät huomenna/tänään pois, kun siihen viereen tuli jotain telttailijoita. Nähtiin talikko, mutta typerä leirintäalueen äijä ei antanut meidän lainata sitä. Ja yksi karsea suihkuntarpeessa oleva jätkä vihelteli mulle, kun juoksin kysymään ravintolasta iskältä (se katsoi siellä jalista), että missä on onki, jolla saataisiin kengät alas."

Wienistä matka jatkui Müncheniin.

"Ei ollut tarkoitus lähteä tänään vielä mihinkään, mutta sitten päätettiinkin lähteä Saksaan. Etuteltan kasauksessa tuli varmaan uusi ennätys, kun yritettiin ehtiä ennen puoltapäivää, kun sen jälkeen olisi jo pitänyt maksaa seuraavasta vuorokaudesta. Sannan lenkkarikin saatiin puusta alas, mutta mun toinen mokkasiini jäi puuhun. Matka edistyi sateessa, ja pysähdyttiin yhdelle huilauspaikalle. No siellä tuli yhdestä autosta ulos ensin poika pyytämään rahaa, ja sitten tuli perässä pojan isäkin. Sitten kun me ei ensin annettu niille rahaa, se äijä alkoi pillittää, ja kun me lykättiin sille rahaa kouraan, se suuteli äiskän käden ja iskän varpaat. Hyi helvetti. Eikä varmasti ollut mikään oikeesti rahantarpeessa oleva; kunhan vain ansaitsi rahaa niin. Oltiin liikenneruuhkassa, vaihdettiin rajalla rahaa ja syötiin tien vierellä olevassa ravintolassa. Kahdeksan jälkeen saavutiin tänne leirintäalueelle, jossa on taas hitosti suomalaisia. No melkein onneksi on, koska iskä pääsi (tai lähinnä meni) katsomaan yhteen vaunuun jalista. Se oli loppuottelu, ja Länsi-Saksa voitti rangaistuspotkulla."  

Shoppailu on tietysti aina tärkeä osa matkaa. Münchenkin on jäänyt mieleen näköjään lähinnä ostoskaupunkina.

"Jo ennen yhdeksää lähdettiin kaupungille. Pyydettiin receptionin tytsyä soittamaan taksia meille, mutta se ei voinut, ja lopulta meidän täytyi itse räpeltää ja soittaa. Taksi tuli melkein heti, ja niin päästiin kaupunkiin. Ravattiin kaupoissa, tai ekassa lähinnä vaellettiin, samoin toisessa. Aikaa meni yli kaksi tuntia jälkimmäisessä. Mikäs siellä kaupoissa olisi ollessa, jos ei alkaisi jalkoja särkeä, eikä olis kiire mihinkään, eikä tulis nälkää ja kusihätää... Ja rahaa saa tosi tehokkaasti menemään. Takaisin tultiin taas metrolla ja taksilla, vaikkei taksiasema ollutkaan taksiasema vaan toimisto. Aamullinen taksikuski luuli, että me oltiin Jugoslaviasta!! Helvetti sentään!"

Kun tavalliset matkamuistot alkavat kyllästyttää, on keksittävä jotain persoonallisempaa. Wienissä:

"Iltasella oltiin vielä Sannan kanssa kävelyllä ja kerättiin matkamuistoja, mm. puhelinluettelosta. Ja Sanna kävi pusikossa paskalla ja pyyhki niihin puhelinluettelon sivuihin."

Münchenistä jatkoimme Kasselin kautta Tanskaan, ja päiväkirjamerkintöjen perusteella olen pitänyt Saksasta kovin, vaikka muistin kyllä aivan toisin. Saksalaisia ihmisiä olen kuvaillut seuraavasti.

"Ihmiset olivat Saksassa tosi ystävällisiä; aina hymyilivät ja olivat avuliaita. Mieleen jäi tilanne Kasselista, kun tiskillä ei ollut myyjää, eikä saatu äiskän kanssa ostettua kameraan filmiä. Mentiin ulos kaupasta, mutta vähän ajan päästä menin kuitenkin hakemaan sitä filmiä, kun myyjä tuli. Aiemmin paikalla ollut pariskunta selitti myyjälle, mitä mä halusin, enkä itse ehtinyt sanoa mitään. Mutta kaikki saksalaiset oli todella ihania, aina valmiita neuvomaan. Aika uskonnollisia ja hirmu säntillisiä."

Wilhelmshöhe Kasselissa.

  Matkalla näki tietysti myös kaikenlaisia ihmisiä.

"Nähtiin äijä, joka oli pukeutunut muijien kuteisiin, mm. vaaleanpunaiseen toppiin. Tietty joku transseksuaali/pervo/narkkari/urpo."

Ennakkoluulojakin minulla on näköjään ollut.

"Iltasapuskan jälkeen lähdettiin äiskän kanssa kävelylle joen varteen. Oli sorsista nudisteihin ja tyhmiin jäätelömyyjiin. Tavattiin kaksi suomenruotsalaista pariskuntaa; iskä ja äiskä oli tutustunut niihin jo aikaisemmin. Ensimmäiset kivat siitä ihmisjoukosta. En mä nyt niin montaa tunnekaan, mutta kaikki on typeriä, noin yleisesti ottaen."

Siskon kanssakin tulin joskus kinasteltua.

"Vetäisin Sannaa turpiin, eli tunnelma oli tänään just sellainen kuin perjantaina ja 13. päivä kuuluu ollakin."

Auton (maasturi-Toyota) kanssa oli tasaisesti ongelmia sen jälkeen, kun olimme kolaroineet Balatonilta lähtiessä. Kolarissa oli vaurioitunut karjapuskuri, etuvalot ja vähän etupeltiä, mutta ne oli saatu korjattua Münchenissä. Lisää ongelmia oli kuitenkin tiedossa Kasselista lähdön jälkeen.

"Aamulla lähdettiin kerrankin aikaisin eli puoli yhdeksän jälkeen. Puoli yhdeltätoista syötiin välipala ja yhden maissa käytiin sapuskalla jossain rasthausissa. Liikenneruuhkia oli aina isojen kaupunkien (Lyypekki + Hampuri) liittymien kohdalla. Ei se mitään, kivahan toisia autoja on tiirailla. Kolmen jälkeen piti taas pysähtyä, kun auton mittarit alkoi heittää häränpyllyä. Vikaa ei löytynyt, ja autoa ei uskaltanut sammuttaa, kun se ei olisi enää lähtenyt käyntiin. Siispä painatettiin yhdelle Shellille, mutta siellä ei munapää-äijä voinut mitenkään auttaa, joten mentiin sattumalta eteen tulleeseen Mazda-liikkeeseen. Se oli sellainen perheyritys, ja vaikka oli lauantai-ilta, ne ottivat asian heti hoidettavakseen. Vika löytyi toisesta akusta, joka oli tyhjentynyt kaapelin katkeamisen takia. Korjauksen ajan etsittiin pankkia, kun ei ollut paljon käteistä rahaa. Ei löytynyt, mutta sitten saatiin Visalla yhdestä hotellista. Se oli hyvä se, koska korjaus maksoi enemmän kuin meillä olisi ollut rahaa. Olisi ollut tosi noloa alkaa selittää, ettei meillä ole rahaa."

Terveyskin reistaili aina välillä.

"Neljään, viiteen asti otettiin aurinkoa, ja sitten lähdettiin Kööpenhaminaan ja Tivoliin, eikä mulla ollut fiilistä yhtään. Ostettiin liput, joilla sai mennä niin paljon, kuin tykkäsi. Lentävän maton jälkeen meikäläinen heitti laatat, ja laitteissa käynnit oli siltä illalta ohi. Siinä mä seisoin pää pusikossa katselemassa salamimakkaran ja popcornin palasia (NAM!), ja ihmiset kulkivat ohi."

Ruotsin läpi ajoimme yleensä aina hyvin sukkelaan, koska meillä oli tavallisesti kiire lautalle, eikä matkalla tuntunut olevan koskaan mitään mielenkiintoista katsottavaakaan. Lauttasatamasta alkoi kotimatka.

"Se on sitten viimeinen matkapäivä, ja nytkin ollaan jo Suomen rannikolla. Ilma on ollut vähän sitä sun tätä; muutaman kerran on pilkahtanut aurinko, välillä on satanut, ja kerran oli niin kova sumu, että laivan piti aina töötätä varoitukseksi muille. Näkyvyys oli tosi surkea. Aallotkin keinutti niin helkutisti. Ihme, ettei tullut safkat ylös. Aamupaska tehtiin taas Silja Linen terminaaliin (huussiin siis). Autoja alettiin ajattaa laivaan vasta puoli tuntia ennen lähtöä, mutta se tapahtuikin sitten sukkelaan. Lähtöä katseltiin Boat Deck -näköalapaikalta, ja sitten tehtiin rynnäkkö saunaan. Onneksi kerettiin ajoissa, koska siellä perseenreiässä oli kolmellakin jo tukalat oltavat. Syömään paineltiin taas ensimmäisinä ja otettiin sapuskaa taas liikaa. Tunnin päästä on loma ohi, ja tuntuu kuin olis ollut vain muutaman tunnin päivän pois kotoa. Saatetaan olla joskus puolenyön paikkeilla kotona. Niin se vaan on viisi viikkoa mennyt yhdessä hujauksessa, voisin kyllä lähteä huomenna uudestaan. Ciao!"

(Kuvat taas äiskän albumista.)