Sitä inspiraatiota odotellessani ajattelinkin kirjoitella nyt jostain aivan muusta.Uhkasin edellisen postauksen kommenttilaatikossa kirjoittavani vanhoista asuntovaunumatkoistamme, ja nyt meinaan sen uhkauksen toteuttaa. Saattaapa näitä asuntovaunupostauksia tulla useampikin, sillä matkapäiväkirjoihin tallennettuja muistoja on aika paljon.
Parikymmentä vuotta sitten minä, siskoni ja vanhempamme teimme viiden viikon pituisen matkan Saksan ja Itävallan kautta Pohjois-Italiaan Gardajärvelle ja Venetsiaan, Jugoslavian pohjoisosiin ja Unkariin. Teimme vastaavanlaisia matkoja useana kesänä, ja minä viihdyin tien päällä paremmin kuin hyvin. Kun matkan viime päivinä muut alkoivat haaveilla saunasta ja muista kotoisista jutuista, mutta minä olen tuolloin - 16-vuotiaana - kirjoittanut seuraavaa:
"Mulla ei ole kyllä mitään ikävä. Mä voisin asua ja elää tällä lailla vaikka kuinka kauan. Tää on just sellaista elämää, mistä mä tykkään. Oikeaa mustalaiselämää. Vaunussa on melkein kaikki, mitä tarvitaan, ja jos jotain puuttuu, sitä ilman oppii elämään. Eläköön matkustaminen ja maailma!!"
Emme koskaan suunnitelleet matkoja hirveän tarkkaan, vaan reitti oli yleensä vain alustavasti suunniteltu. Lähtö- ja tuloajankohta oli tosin pakko lyödä etukäteen lukkoon, koska laivapaikat piti varata hyvissä ajoin, jotta mahduimme mukaan. Meillä kun oli sen verran pitkä vaunu- ja autoyhdistelmä, että se vaati paljon tilaa. Rakastin sitä hetkeä, kun kaivettiin kartat esiin ja alettiin suunnitella seuraavan kesän matkaa. Matkan päättyminen harmitti aina:
"Tämä olikin viimeinen päivä ulkomailla; harmittaa. Huomenna saatetaan olla jo näihin aikoihin kotimaisemissa, ja melkein pelottaa, kun ajattelee, että joutuu nukkumaan niin "kaukana" muista. Ainakin viiden viikon tässä persereiässä olon jälkeen. Ei silti, tosi kivaa on ollut, ja oon tosi tyytyväinen, että on tullut tätä matkapäiväkirjaa pidettyä. Aina ei olisi kyllä huvittanut kirjoittaa, mutta eipä tämä nyt loppujen lopuksi niin suuri vaiva ole."
Italia-Jugoslavia-Unkari -kierroksen aluksi ajoimme nopeasti läpi Keski-Euroopan ja pääsimme kolmessa vuorokaudessa Pohjois-Italiaan Garda-järven rannalle.
"Maisemat vaihtuivat pikku vuorista Alppeihin, oikein lumihuippuihin. Oli tunnelia, siltaa ja tiemaksua. Ylitettiin Itävallan ja Italian rajat, ja sen kyllä huomasi. Itävallassa kaikki oli hirmu säntillistä ja Italiassa taas on ihan erilaista. Talot rempallaan etc. Gardajärven länsipuolella kulkevalla tiellä oli ihan älyttömästi tunneleita, ja osa (suurin osa) niistä oli ihan pimeitä. Ei kättään nähnyt. Palmujakin ilmestyi jo näkyviin. Gardajärvellä oli hirmusti surffareita, ja vesi oli kylmää. Leirintäaluetta etsittiin pitkä tovi, ja sitten päädyttiin tänne La Romanticaan. Paikkakin saatiin monien sähläysten jälkeen. Oltiin matkalla tientukkona aina välillä - milloin meinattiin juuttua tunneliin ja milloin risteykseen. Sitten ei mahduttu liikenteenjakajan oikealta puolelta, niin ei muuta kuin toiselta puolelta. Ja kun etsittiin leirintäaluetta, ajettiin päättyvälle tielle ja jouduttiin peruuttelemaan taas sieltä. Kun loppujen lopuksi jätettiin vaunu koukusta ja lähdettiin etsimään vain autolla leirintäaluetta, peruuteltiin me vaunun kanssa kirkon pihalla. No kirkossa oli tietysti hautaus alkamassa, ja hautajaisiin saapuvat ihmiset katsoivat meitä pikkuisen vihaisesti, kun me pyörittiin siinä asuntovaunun kanssa."
 |
| Vaunu parkissa kirkon pihalla. |
Leirintäalueilla tuli eteen milloin minkäkinlaisia ongelmia.
"Illalla tuli se eilen meidät tähän paikalle opastanut italialaisäijä valittamaan, että me oltiin kulutettu sulake, eli että meillä olisi ollut liikaa kuormitusta. Ja paskat; ainoa sähkökoje, jota on käytetty, on kahvinkeitin. No nyt on sähköt pois, eikäpä me niillä paljon mitään tehdäkään. Ainoa nyt on se kahvinkeitto ja valot. No, onhan kynttilänvalo ihan tunnelmallinen."
Mutta tällaiset takaiskut eivät meitä lannistaneet.
"Aamupäivällä pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin kiertämään Garda-järveä. Ensimmäinen tunti meni mukavasti vaunukaupassa ostamassa kaapelia autosta vaunuuun, ettei tarvittaisi sähköä ollenkaan. No pitkän työn jälkeen se sitten löytyikin. Etsittiin tovin verran pankkia ja syötiin hyvät pizzat paikallisten täyttämässä pizzeriassa. Ajeltiin järven upeita reunoja ja aina välillä pysähdyttiin kuvailemaan mahtavia maisemia. Kahvillakin käytiin sellaisessa vuorenrinnekahvilassa, sekä katsomassa hautausmaata, joka oli erilaisin koskaan näkemistäni hautausmaista. Jokaisessa haudassa oli kuolleen kuva, ja haudat oli kolmessa kerroksessa. Sitten kirkossa sisällä oli uurnalokeroita, joissa oli polttohaudattujen tuhkat. Se oli joteskin karmea paikka."
Mediterraneossa Cavallinossa, Venetsian lähellä, italialaisten jalkapallohulluus tuli selväksi.
"Illan päätteeksi mentiin iskän kanssa katsomaan jalista Mediterraneon ravintolaan, ottelu oli Italia-Uruguay. Oli lippua, lehmänkelloa ja naamaan värjättyjä Italian lippuja ja ennen kaikkea suuret äänivarat. Yleisö huusi heti, jos pallo meni yli keskirajan Uruguayn puolelle. No Italia voitti, ja tunnelma oli katossaan, melkein kirjaimellisestikin, kun jotkut seisoivat pöydillä. Meikäläinenkin, joka ei kotimaassa jalista paljon katsele, kyyläsi ottelua suurella mielenkiinnolla. Tunnelmassa ja jännityksessä oli kiva olla itse osallisena."
 |
| Koti pystyssä Mediterraneossa. |
Jugoslaviassa kävimme aika pikaisesti, sillä vietimme siellä vain kaksi yötä. Teräviä havaintoja kerkesin kuitenkin maasta tekemään.
"Autot on täällä sellaisia vanhoja, että Suomessa ei niitä enää varmaan näe. Ihan kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Mutta esim. kaupunkien talot on kyllä ihan uudenaikaisia. Puut oli teiden varrella melkein kuin Suomessa, ja vuoriakin taas nähtiin. Ollaan vissiin aika korkealla nytkin."
Jugoslavia-koukkauksen pääasiallisena tarkoituksena olivat Postojnska Jaman tippukiviluolat.
"Oli hienoa katsottavaa, ajeltiin junalla maan uumenissa ja kuljettiin englantilaisten mukana selostusryhmässä. Yritettiin Sannan(*) kanssa repiä muistoksi kivenpalasia, vaan kaikki oli jo viety, mitä irti oli saatu. Kylmä siellä oli kuin helvetissä, ja sitten siellä oli sellaisia karseita liskoja. Ostettiin matkamuistoja, ja rahat loppuivat kesken. Muutenkin oli vähän ongelmia, kun kaksisatanen oli arvoltaan suurempi kuin miljoonan raha."
(*siskoni, nimi muutettu)
 |
| Lisähaastetta tiskireissulle! |
Unkarin Balaton-järvi oli ollut haaveissa jo pitkään, mutta eipä tullut kovin kummoinen ensivaikutelma paikasta.
"Ensimmäiselle leirintäalueelle päästiin, ja sille sitten jäätiin. Paikka näytti aluksi kamalalta: järven vesi oli sameaa, pesupaikat paskaiset (ei varmaan ikinä siivottu), suihkusta ei lämmintä vettä, eikä kaupunkia tai kylää mailla eikä halmeilla. Mutta oli vaan sopeuduttava, varsinkin kun kuultiin alueen toisilta suomalaisilta, että kaikki Balatonin alueet on samanlaisia, ja vesi ihan yhtä sameaa joka puolella järveä. Iltapäivällä käytiin ostoksilla unkarilaisessa kaupassa, ja sekin oli kokemus sinänsä. Vähän oli tyyli kuin Venäjällä. Leivät oli ilman papereita, ja jokainen saattoi hiplata niitä jne. Vaatekaupoista ei tiedä, onko ne kirpputoreja vain ihan tavallisia vaatekauppoja, ja ruokakaupassa alkaa heti oksettaa, kun pääsee lihatiskin eteen."
Balaton-järvikin järjesti ikävän yllätyksen.
"Suihkuun ei viitsitty aamulla mennä, joten päätettiin pestä hiukset järvessä. Mä en pysynyt uimapatjalla, ja pohjassa oli heiniä, jotka takertuivat jalkoihin. Sitten mä myös kuvittelin, että näin jonkin matelijan vedessä, ja olin tosi paniikissa. Myöhemmin selvisi, että siellä on sellaisia vesikäärmeitä. En varmasti mene enää uimaan!!"
Seuraavana päivänä:
"Käytiin kumiveneellä soudellen metsästämässä vesikäärmeitä, joita nähtiin peräti 20! Nyt en mene ainakaan uimaan!! Ne on sellaisia karseita lonkeroita, jotka luikertelee pää vedenpinnan yläpuolella. YÖK!"
 |
| Balaton. |
Balatonilta jatkoimme Budapestiin, ja heti alkumatkasta meillä oli epäonnea.
"Ei päästy pitkää matkaa, kun ajettiin kolari. Tien reunalla ajoi polkupyörä, ja pyöräilijältä levisi lompakko tielle. Setelit lentelivät lompakosta edellä ajavan auton tuulilasiin, jolloin tyyppi pelästyi ja iski jarrut pohjaan, ja me pamahdetiin perään. No meidän vikahan se oli, kun liian lähellä ajettiin. Typerin onnettomuuden syy ikinä: setelit tuulilasissa. Kohta tuli poliisit ja sitten tuli englantia osaava eukko, jonka avulla asia selvisikin aika hyvin. Ei siinä mitään: a) kenellekään tyypille ei käynyt mitään, b) autossa ei ole muuta vikaa kuin näkö, eikä sekään kovin pahasti, c) vakuutus korvaa melkein kaiken."
Emme ihastuneet Unkariin.
"Viimeinen ilta Unkarissa, eikä mitenkään itketä, päinvastoin."
Ruokakin oli usein pettymys.
"Alkuruoaksi salaatit+kastikkeet, sitten gulassikeitto+leipä, pääruoaksi täytetyt paprikat perunoilla ja jälkiruoaksi espressokahvia. Hinta vaivaiset reilut 300! Ja paprikat oli gulassikeitossa niin mausteisia, ettö Kekkutia (=kivennäisvesi) meni useita pulloja. Illalla käytiin syömässä huoltoasemalla, hinta oli taas reilun kympin per annos (wienerleike). No, sitä wienerleikkeen makua saikin sitten maistella koko loppuillan."
Kirjoittelin myös syömistäni ruoista nasevia arvioita.
"Maistettuja unkarilaisia ruokia:
1. Täytety paprikat (töltött paprika, "kuin kaalikääryleitä")
2. Gulassikeitto ("tosi mausteista")
3. Kalaa ("no meni")
4. Paprikoita ("ihan itketti")
5. Espressokahvi ("väkevää")"
*****
Matka jatkuu myöhemmin...
Seuraavassa osassa on luvassa ainakin sekoilua Wienissä ja Münchenissä sekä autokorjaamoissa.
(Valokuvat ovat äidin albumista.)
Voi kun kivoja muistoja, kannattaisi aina pitää matkapäiväkirjaa.
VastaaPoistaNiin kannattaisi! Varsinkin, jos on yhtä huono muisti kuin minulla. En muistaisi matkoista juuri mitään, ellei olisi matkapäiväkirjoja!
PoistaHieno matka ja kokemus nuorelle!
VastaaPoistaAina ei kaikki mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, ja kävimme myös (pienissä tiloissa) aika usein toistemme hermoille, mutta siitä huolimatta nuo matkat ovat yksi parhaista asioista lapsuudessani ja nuoruudessani. :-)
PoistaVoi olisipa minullakin ollut tuollaiset vanhemmat :) Koskaan en heidän kanssaan käynyt yhdessäkään reisussa. Mutta toisaalta nyt on aikaa matkustaa sitten omin päin ja on hurjasti haaveita ja mielikuvitusta.
VastaaPoistaAina matkustaminen ei kyllä ollut mitenkään auvoista, kun pienissä tiloissa luonteiden erilaisuudet korostuivat ja tunteet kuumenivat. Mutta kaiken kaikkiaan matkat olivat kyllä hieno kokemus.
PoistaOmin päin kun matkustaa saa ihan itse päättää kaikesta, ja se on kyllä aika mukavaa. :-)
Kas kun uskalsit raottaa teiniaikojen päiväkirjoja ;) Itse aioin puhtaaksikirjoittaa vanhat päiväkirjani koneelle muutama vuosi sitten koska niiden lyijykynäteksti alkaa ajan kanssa hiipua mutta teinitaikan seikkailujen lukeminen oli liian myötähäpeää aiheuttava kokemus. Tosin näissä sinun teksteissäsi ei kyllä ollut mitään noloa, pikemmin herttaista.
VastaaPoistaVastasin kommenttiisi jo aamulla, mutta en ymmärrä, mihin se vastaus on hävinnyt. Bloggeri on toiminut minusta viime päivinä ihan omituisesti, tai sitten se johtuu minun surkeasta nettiyhteydestäni.
PoistaEi näissä matkapäiväkirjoissa mitään. Mutta ne oikeat teinipäiväkirjat, ne on kyllä ihan kamalaa noloa luettavaa! Saa olla punastelemassa jatkuvasti, että olenko tosiaan käyttäytynyt noin. ;-D
Ihana:). Minäkin pidän matkapäiväkirjaa. Ei niitä muuten jälkikäteen muistaisi. Olemme käyneet kahdesti Budabestissä ja nukkuneet kahdesti Unkarin Szegedissä. Tykkäsin kovasti molemmista. Budabestissä erehdyimme tilaamaan "sikaa säkissä" eli kaalipedillä ja se ei maistunut, ei sitten millään. Huomenna lähdetään kohti Suomea ja Unkarin ruokakulttuurillekin annetaan uusi mahdollisuus ylpyessämme Szolnokissa, Unkarin pustilla. Balatonin käärmeet jää nyt sitten kummittelemaan korvan taakse, jos vaikka joskus vielä...
VastaaPoistaMinua kiinnostaisi ihan valtavasti käydä uudestaan Unkarissa ja nähdä, onko maa muuttunut sitten viime näkemän ja kuinka paljon. Olen aika varma, että maassa on nyt ihan erilaista kuin 20 vuotta sitten!
PoistaHyvää matkaa teille! Ihanalta kuulostaa matkanne, ja melkein alkaa taas minullakin menojalka vipattaa. :-)
Oli varmasti upea ja valtavan merkityksellinen kokemus sinulle matkailla tuolla tavalla kesät herkässä kasvuiässä! Nyt tuon luettuaan ihan suree kun meidän perhe ei niin tehnyt... toisaalta, enpä minäkään koe ajatusta matkailuautomatkailuista omakseni, joten mitä sitä vanhempiaan syyttelemään kun en itse ole sen kummoisempi!
VastaaPoistaJoskus reissaaminen oli kyllä rasittavaakin, ja ne vanhemmat... ARGH!!! :-D Onneksi vanhemmat antoivat meille (varsinkin hieman vanhempina) aika paljon vapauksia, ja pääsimme siskon kanssa koheltamaan kaksistaan. ;-)
PoistaItsellä ei koskaan ole tullut pidettyä matka- tai yhtään minkäänlaista päiväkirjaa. Joskus se harmittaa, kun ei muista jonkun matkan yksityiskohtia, silloin olisi kiva tarkistaa jostain, että mitenkäs se nyt menikään se ja se tapahtuma. Mutta jokainen matka on kyllä "tunnelmaltaan" muistissa. Meillä reissattiin etelän reissuilla ihan perinteisesti Aurinkomatkoilla, Tjäreborgilla ja mitä niitä nyt olikaan siihen aikaan. Ja sitten piti aina käydä kaikilla tyhmillä retkillä töllöttämässä milloin mitäkin rauniota ja rakennusta vaikka olisi tietysti halunnut olla rannalla tai ostoskaduilla luuhaamassa (ja ehkä vähän paikallisia poikiakin vilkuilemassa ;-)).
VastaaPoistaNyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni lähdössä autolla Eurooppaan joten kiva lukea sun kokemuksia vaikka asuntovaunua meillä ei olekaan perässä keikkumassa ja leirintäalueetkin jää vissiin väliin. Yritin kyllä ehdottaa miehelle yhtä tai kahta yömajoitusta leirintäalueella teltassa ihan kokemuksen vuoksi. Mokoma kermape*se haluaa kuulemma lakanat ympärilleen yöksi ja oman yksityisen aamupa*kahetkensä ilman yleisövessaa (pardon my french tässä lauseessa). Outo tyyppi!
Jään kuulolle tulevia kirjoituksia odottelemaan, en malta odottaa mitä seikkailuja teidän perhe onkaan kohdannut matkoillaan!!!
Krista
Hihi, paikallisten poikien vilkuilu kuulostaa varsin tutulta. Oikein nolottaa, että onko minun pitänyt kirjoittaa ylös jokainen kerta, kun olen nähnyt jossain hyvännäköisiä miehiä/poikia. Onneksi "pääsin" aika usein autokorjaamoihin; niissä niitä namupaloja vasta näkikin! ;-)
PoistaEn tiedä, olisiko minustakaan telttailijaksi! Vaunussakin aamutoimet (eli suomeksi sanottuna juurikin se aamupa*ka) olivat joskus hankaluutena. Vaunussa oli kemiallinen vessa, johon tehtiin vain pienet asiat, ja isommalle piti lähteä leirintäalueen vessaan. Ei ollut kiva syöksyä aamulla ensimmäiseksi isolle asialle vessaan, joka oli pahimmassa tapauksessa kaukanakin. :-D
Leirintäalueilla on muuten usein mökkejäkin vuokrattavana - innostuisikohan miehesi semmmoisesta? Tosin en tiedä, onko niissäkään privaattivessaa. ;-)
Mahtavaa, näitä lisää :) Ihana kuulla sinun mietteitäsi noista reissuista. Eivätpä tienneet että oli oikea ruokakriitikko istunut pöytään, hihi. olisipa tullut itsekin säästettyä noita vanhoja päiväkirjoja! Ovat vaan aina jo parin vuoden kuluttua olleet niin noloja että on ollut pakko hävittää :D
VastaaPoistaOlen myös paljon miettinyt kuinka reissaaminen vaikuttaa lapsiin ja ilmeisesti siis ihan hyvin :) Mukava kuulla! itse olen lapsena reissannut mukana lähinnä paketoiduilla matkoilla Kreikassa, Turkissa, Espanjassa ja toki erilaisilla ihmis- ja kulkuvälinekokoonpanoilla laivareissuilla Ruotsissa, Virossa ja Latviassa.
Mietittiin vähän perheen kesken jos vaan hoidetaan asuntomme kosteusvahinkoremontti ja putkiremontti alta pois (tai siis pidetään silmällä että hoituu oikein ja kunnollisesti taloyhtiön puolesta), myydään sitten koko asunto ja lähdetään pitkään (~12kk) reissuun, vaikka Intiaan :D tätä ei passaa sanoa sukulaisille, ne pitää meitä jo valmiiksi tarpeeksi hulluina... Välillä ajattelen että se olisi varmasti lapsille ihan ainutkertainen elämys. Ja välillä pohdin, että iskisikö niille kuitenkin koti-ikävä? Onpa vaikea tietää noiden taaperoiden aivoituksia. Kysyin esikoiselta (joka on heistä ainoa puhuva tällä hetkellä :D) mitä se olisi mieltä vanhan kodin myynnistä ja reissusta. Sopii kuulemma!
Lisää on tulossa pian. :-) Hihii, taisin olla aika kaukana ruokakriitikosta, kun oli noin mitäänsanomattomat kommentit. Ihmettelen, että mikä tuokin "ihan itketti" oikein oli. :-D
PoistaMinä olen onneksi säästänyt kaikki päiväkirjani, ja nyt aloin lukea päiväkirjojani ihan alusta asti. Häpeä on välillä hirmuinen, mutta toisaalta olen iloinen, että olen kirjoitellut lapsena ja nuorena niin ahkeraan ja että olen säästänyt päiväkirjani. Joskus päiväkirjoja lukiessani olen hämmästellyt sitä, miten eritunnelmaisena kokemukset ovat nyt mielessä – tuntuu, että asia onkin tapahtunut ihan eri tavalla kuin on kuvitellu/muistaa sen tapahtuvan.
Päiväkirjaan kirjoittelu loppui, kun muutin kotoa pois, ja sitä olen katunut vähän moneen kertaan. Tuntuu, ettei muista omasta elämästään oikein mitään!
Minulle reissaaminen on jäänyt hyvänä muistona mieleen erityisesti sen takia, että olimme perheenä matkoilla niin tiivis yhteisö. Emme muuten harrastaneet mitään erityistä yhdessä, kun iskäkin oli aina töissä, mutta matkoilla olimme kaikki yhdessä, ja se oli kivaa. Joskus taas se oli ihan kamalaa, kun samat naamat ja pienet ympyrät ärsyttivät. :-D
Hih, hauskalta kuulostavat suunnitelmanne! Minä olen sitä mieltä, että matkustaminen ja seikkaileminen kannattaa aina. Tuommoinen reissu olisi lapsille aivan takuulla ihan mieletön elämys. :-)
Itkettävät paprikat :,D paras ruokakritiikki vähään aikaan kyllä! Olis kyllä ehkä kuitenkin pakko maistaa, ihan uteliaisuuttani.
PoistaVarsinkin miehen kanssa väitellessä siitä kuinka jokin tapahtuma oikeastaan menikään, toivon minäkin että kirjoittaisin päiväkirjaa vielä nytkin. Muistoissa ne tosiaan usein muuttuvat matkan varrella kunkin muistajan mukaisiksi ;) olisi niin kiva muutenkin selailla sitä myöhemmin. Ehkä täytyykin nyt tämän innoittamana yrittää aloittaa.
Se siinä matkailussa minustakin on niin kivaa kun ollaan oikeasti tiiviisti yhdessä - vaikkei tehtäisikään mitään mullistavaa. Lapsille tietysti kaikki on uutta ja ihmeellistä ihan missä vaan, joten kaikesta löytää itsekin erilaisen kulman kun katsoo mukana "lasten silmin" :)
Tommoinen pidempi reissaaminen toisaalta varmasti saa myös ne toisten ärsyttävimmät piirteet esiin... Muistan itse huomanneeni oman ja mieheni temperamenttierot vasta vuoden seurustelun (ja yhdessäasumisen!) jälkeen kun olimme kuukauden reppureissussa. Itse toimin aina salamana ja teen ratkaisut nopeasti, mies taas pohtii ja miettii ja valitsee myöhemmin jos vaan mitenkään mahdollista. Siinä arkielämässä näitä tilanteita ei vaan ollut tullut samalla tavalla eteen!
Olisi kyllä mieletöntä olla vaikka vuosi lomalla reissussa :) kaikille.
On kyllä tosi mielenkiintoista, miten eri tavalla ihmiset näkevät ja muistavat asiat! Ollaan äiskän kanssa juteltu monista menneistä tapahtumista, ja on kyllä ihmeellistä, miten äiti ei edes muista jotain juttuja, jotka ovat näytelleet minulle todella suurta roolia elämässä. Olen tullut pikkuhiljaa siihen tulokseen, että menneistä ei kannata väitellä, kun molemmat voivat olla yhtä oikeassa. :-D
PoistaMinä olen useastikin yrittänyt aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen nyt myöhemmin, mutta se on aina jotenkin jäänyt. Tuntuu, että nyt aikuisena tulee enemmän sellaista siloiteltua tekstiä, kun pitää miettiä oikeinkirjoitusasua ja sen sellaisia asioita. Tekstikään ei ole niin rehellistä kuin silloin joskus. Ja kun on tottunut kirjoittamaan koneella, käsin kirjoittaminen tuntuu ihan hirveän hitaalta. Päiväkirjan kirjoittaminen koneella tuntuu ihan hirveän persoonattomalta.
Kannattaisi varmaan testata parisuhde jo alkuvaiheessa niin, että lähtisi toisen kanssa pitkälle matkalle kaksistaan. Siinä varmasti näkisi, sovitaanko yhteen vai ei, ja miten ongelmatilanteista selvitään. :-)
Joo, äh, käsinkirjoittaminen tuntuu niin hirveän raskaalta kun on tottunut naputtelemaan koneella. Ja päiväkirja koneella ei myöskään itseäni inspaa yhtään.
PoistaKyllä, napakymppi on ollut ihan oikeilla jäljillä lähettäessään "tuoreet parit" ensimmäisenä yhteiselle matkalle :D hihii.
Mun kaveri on muuten ollut napakympissä kilpailemassa. :-D Itse istuin katsomossa ja pääsin telkkariin. Harmi kun ei kaveri kuitenkaan tullut valituksi. ;-)
PoistaIhan huippukirjoitus taas, Satu. Kiitos siitä! On ihan kuin olisi itse saanut olla reissussa mukana. Luin jo aamulla kirjoituksesi ja nauraa hykertelin, mutta en ehtinyt kommentoimaan.
VastaaPoistaWe want more! We want more!!
t. simran
Hih, kiitos Simran. <3 Lisää on tulossa varmaankin pian! :-)
PoistaMeilläkin oli Solikka, vähän lyhyempi. Hauska lukea vaunuilusta nuoren näkökulmasta. Meillä matkapäiväkirjaa piti lähinnä äiti, minä vain harvoin siihen raapustin. Me taidettiin olla Balatonilla 1984 ja viihdyttiin vissiin pari viikkoa. Tosin meillä oli paikallisia tuttuja, jotka näyttivät paikat jne. Käärmeisiinkään emme törmänneet. Onkohan Balatoneja kaksi, joista toinen kiva ja toinen kamala?!
PoistaOnpa meillä erilaiset muistot Balatonista! :-) Olisi hauska käydä siellä uudestaan katsomassa, millaiselta paikka tuntuu nyt. Onneksi käärmeistä on valokuvia, koska muuten olisin saattanut kuvitella, että olin vain hysteerinen ja kuvittelin koko asian. :-D
PoistaTosi kivaa luettavaa. Miten paljon sitä on umohtanutkin, melkein kaiken.
VastaaPoistaLav juu! t. Se "Sanna"
Lav juu tuu! <3
PoistaMitä kaikkea sitä on yhdessä sählättykään! :-D
Kiitos Satu jälleen kerran jutustasi. Mullakin on ollut onnea matkailun suhteen. Isä oli lentäjä ja äiti matkatoimistovirkailija. V. 1964 olin ekaa kertaa Kanarialla, tuolloin 3 ja puoli v. Äidin kanssa mentiin laivalla ekaksi Köpikseen( isä oli tuolloin Sterlingillä duunissa, päämaja Köpiksessä)ja sit lennettiin Kanarialle isä puikoissa. Jotain muistan tuolta matkalta; halusin palavasti korvikset, koska kaikilla paikallisillakin tytöilla oli(sain korvikset sit vasta 6 v.)ja opin uimaan.Loput äidin kertomaa ja isän kuvaamaa. Isä kuoli 1967 lento-onnettomuudessa Sipoossa. Mutta elämä jatkui...äiti oli Tjäreborgilla duunissa ja kesän koittaessa koulun loputtua meitä(äiti,2 pikkuveljeä ja minä) odotti aina uudet seikkailut mm.Italiaan(Garda1971) ja Kreikkaan.1970 Rhodokselle ja kun koneen ovi avattiin ja Kreikan lämmin tuuli tulvahti iholle, kelasin, että tää on mun maa. Sen jälkeen olen käynyt Kreikassa lukemattomia kertoja. Mulla on siellä ystäviä ja kieltäkin osaan hiukan.Pari vuotta sitten tyttäreni lähti vuodeksi Ateenaan aupairiksi ja kesäduuniin Parokselle. Arvaa kävinkö moikkaamassa. Tyttäreni ja poikani kanssa käytiin 2 kertaa Egyptissä, Hurghadassa ja Luxorissa=uskomaton hirtoriallinen paikka. Mulla yksinhuoltajana ei ollut varaa enempään matkusteluun lasten kanssa, harmi.Intiassa olen seikkaillut kaksi kertaa. Toinen maa missä mun sielu lepää. Maaliskuussa äiti kuoli ja nyt en voi enää jakaa matkajuttujani hänen kanssaan...elämä jatkuu kuitenkin. Eilen tulin Samoksen saarelta. Kävin neljässä kirkossa laittamassa tuohukset palamaan heille, jotka antoivat mulle mahdollisuuden nähdä maailmaa matkailun merkeissä, isälleni ja äidilleni.Mulla on jo uudet seikkailut mielessä. Sun matkakertomuksia odotellessa... T.Riikka
VastaaPoistaOlipa ihana lukea kokemuksistasi! <3 Sinulla on ollut mielenkiintoinen elämä, vaikka surujakin on ollut, ja olet kerennyt käymään monessa paikassa.
PoistaMinä olen käynyt Kreikassa muutaman kerran, mutta siinä on minustakin sellainen maa, että se olisi kiva tuntea paremmin. Samaten Egypti olisi hieno nähdä. Minun matkailuni rajoittuu näköjään valitettavasti tätä nykyä vain Intia-Suomi -välille.
Mukavaa kesän jatkoa ja seuraavan matkan odotusta! :-)